Muuttolintujen valtaväylillä: Hangon lintuasemalla 13.-20.9

Näin! Taas on takana yksi melkoisen magee reissu. Karvanaama vietti viikon päivät Hankoniemen uloimmassa kärjessä Hangon lintuasemalla, muuttolintujen valtaväylillä. Hanko on tunnetusti kovimpia lintupaikkoja mitä valtakunnasta löytyy. Leutoina talvina viivyttelijöitä ja talvehtijoita on monipuolisesti, kevätmuutolla eteläinen niemennokka toimii muuttoa johtavana linjana lännestä ja etelästä, kesällä Hangosta voi löytää yhtä sun toista rariteettia ja syksyllä Hankoniemi kerää yhteen useita mantereen muuttolinjoja, jotka tiivistyvät niemen uloimpaan kärkeen: Uddskatanille ja Hangon lintuasemalle eli Haliakselle. Luontokohteena Halias ei mielestäni vedä vertoja esim. Jurmolle, mutta helpot kulkuyhteydet ja käsittämättömät lintumassat vetävät harrastajia majoittumaan vanhaan luotsitupaan. Siinä missä missä Jurmon lintuasemalla keskitytään levähtäjiin ja havainnointiin kuluu melkoinen määrä käveltyjä kilometrejä, Haliaksella toiminnan painopiste on nimenomaan näkyvän muuton tarkkailussa (yleensä venäläisten rakentaman, vanhan bunkkerin päältä käsin) ja rengastuksessa.


13.9.

Kotiuduin asemalle viideltä iltapäivällä - ennen jakson ekaa iltahuutoa ehdin näkemään sinitiaisen, kyhmyjoutsenen ja muutaman sinisorsan. Asemalla entuudestaan Aatu ja Raino Kinnunen, Aksu lähti Helsinkiin asioimaan ja uhkaili tulevansa seuraavana päivänä takaisin. Hyvään väliin mies ajoitti menemisensä: tiedossa on melkoinen alku tälle keikalle, kun merisää tuuttaa myrskyvaroituksia Suomen merialueille...

14.9.

... ja kunnon myräkkä sieltä saatiinkin niskaan! Hankoniemi nautti infernaalisesta länsituulesta (21 m/s, puuskissa 27 m/s!) sekä 4,5 m merkitsevästä aallonkorkeudesta - mikä aloitus jaksolle! Aamuvakio staijattiin etelämetsän vierellä suojassa pahimmalta tuulelta - silti kaukoputki puujalustoineen meinasi lähteä lentoon kahdesti ja touhu piti keskeyttää sateen takia ennen yhdeksää. Silti Aatu ehti skarppaamaan etelän puolelta itää kohti tuulessa leijuneen nuoren tunturikihun. Todellinen merilintu, siinä missä lokit ja sorsat räpiköivät keskellä myrskyä, niin tämä kaveri antoi tuulen kuljettaa ja ohjasi menoaan kevyillä siiveniskuilla. Mitään muuta merkittävää ei asemalta käsin näkynytkään, kun suurin osa aamupäivästä meni sateen pitämiseen asemalla.

Iltapäivästä lähdin näyttämään Rainolle Hangon lintupaikkoja - keli oli edelleen kilometrien päässä otollisesta, mutta aina hyvien paikkojen kiertely voittaa sisällä istumisen, ainakin kun intoa riitti. Kierros aloitettiin Svanvikista, missä mm. 219 paikallista haapanaa, tundrakurmista ja kaukana merellä itään viipottanut kihu - todennäköinen tunturikihu tämäkin, perkele vieköön kun paineli liian kaukaa - tai me vastaavasti olimme liian kaukana ulkomerestä... Täktbuktenilla kova tuuli kävi vasten kasvoja ja kaukoputkea sai pidellä taas kaksin käsin kiinni. Paikalla silti monipuolisesti sorsia (mm. harmaata, lapaa ja jouharia), mustaviklo ja ruskosuohaukka. Täktömin pellot ja lentokenttä yllätti, paikalla nähtiin jopa 2 nuolihaukkaa, tuulihaukka ja varpushaukka - me kun luulimme myrskyn pyyhkineen kaikki pedot alueelta pois. Kierroksen päätteeksi koukkasimme Västerfjärdenin kautta ennen kuin poimimme Aksun takaisin asemalle - samalla kun RKn edustaja ilmestyi paikalle, myrskypilvet väistyivät ja reissun eka mehiläishaukkakin näyttäyti Hangon kaupungin päällä. Ihme touhua... illalla saunottiin ja fiilisteltiin Ulkonokalta tuulee -klassikkoteosta.

15.9.

Edelleen tuulista, lännestä 12 m/s, vakio staijattiin sentään bunkkerilta käsin. Aamun ensi tunnit olivat melko hiljaisia, mutta melkoisia piristysruiskeita olivat aivan lähietäisyydeltä ohi viistäneet nuori mehiläishaukka ja tunturikihu - aseman seitsemäs tänä syksynä, siinä missä aikaisempien vuosien varrella tunturikihuja on havaittu asemalla yhteensä viisi! Siinä oli karvanaamalla otollinen tilaisuus katsella ja opetella nuoren kihun tuntomerkkejä - Aksu oli omien sanojensa mukaan tyytyväinen unohtaessaan kameran sisätiloihin, kun nyt lintua sai kunnolla katsellakin.

Vakion jälkipuoliskolla peippo- ja varpushaukkamuutto näytti pienen viriämisen merkkejä. Mieleen muistuivat vuoden takaiset kokemukset peippohelvetistä, kun pikkulintuja pyörii niemen kärjessä usean sadan linnun parvina päällä, oikealla, vasemmalla, puunlatvojen tasalla ja korkealla taivaalla - elättelin toiveita täydellisestä pikkulintukaaoksesta, vaikka pelkäsin pysyisikö vastaava eteläkärjestä ihailtu näytelmä hallussa bunkkerilta käsin. Tällä kertaa piti tyytyä pariin tuhanteen peippoon ja seitsemäänsataan vihervarpuseen. Varpushaukkoja meni muutama kymmenen, nuolihaukkoja 4, selkälokkeja 4, melko myöhäisiä kala/lapintiiroja 17.

Puoliltapäivin muutto hiljeni ja läksin Gåsörsuddenille komppaamaan levähtäviä lintuja. Muutama meriharakka, 3 suosirriä, taivaanvuohi, nitkuja... viikon päivät särkän kärjessä notkunut isosirri ei enää näyttäytynyt, mielenkiintoinen havis olisi sekin ollut. Myräkkä on tietysti nostanut meriveden korkeutta sen verran, että suurin osa särkästä oli veden peitossa eikä Aksun lainaamien saappaiden varsi meinannut riittää pahimmissa paikoissa!

Varpushaukkoja rengastettiin lähes päivittäin 5-10 yksilöä.

16.9.

Lämmittely jäi edellisille päiville ja nyt päästiin revittämään! Keli selkeni ja sekös tiesi parempaa liikehdintää taivaalla. Pikkulintumuutto käynnistyi heti aamusta: mantereelta puski niemennokkaan 50-100 yksilön peippo- ja vihervarpusparvia, tosin meno ei jatkunut pitkin päivää vaan meno hyytyi puoliltapäivin. Massoista peippoja ynnäiltin 3500 muuttavaa. Pikkulintumuuton kvaliteetteina tällä kertaa 2 lapinkirvistä, 7 kangaskiurua ja keltavästäräkki.

Kun pikkulinnut hyytyivät, niin kurjet aloittivat rynnistyksen. Vaikka suurin osa linnuista ohitti bunkkerin melko kaukaa, meno oli silti melko hienoa katsottavaa kun päivän aikana ohitse lipui 5700 kurkea. Viimeisimmät parvet menivät aivan aseman yli auringon laskiessa! Petolintuja vastaavasti meni jo aamun ensi tunteina ja meno jatkui mainiona myöhään iltapäivään asti. Hektisintä oli kllo 11-14 välillä vielä selkeämmän piikin osuessa puolen päivän molemmille puolin, kun bunkkerin ohitti reilu tuhat kurkea, Haliaksen syksyn eka muuttohaukka ja Aksun huikkaama aro-/niittysuohaukka, jonka spottasin korkealta plusmiikasta. Lintu loittoni pahassa vastavalossa, jolloin tarkemmille tuntomerkeille ja lajimääritykselle heitettiin saman tien hyvästit. Habitus oli aika arosuomainen, mutta... mutta...

Parhaimmillaan katsottavaa oli joka suunnalla. Ihan sama minne sitä optiikkansa suuntasi, niin jostain löytyi jotain ylös kirjattavaa. Silti mistään ylikuormituksesta tai kaaoksesta ei kärsitty. Tapitin bunkkerilla yhteensä 11 tuntia lähes yhtä mittaa, kuuden jälkeen silmät tahtoivat painua kiinni ja jalat pettää alta, vaikka kurkia olisi vielä mennytkin. Kisakunto ei vaan kestänyt pitempään. Alkuillasta Soiska, Tapu, Soili, Ari ja Tuukka saapuivat asemalle - viikonloppuna tiedossa ruuhkaa bunkkerilla!

Muita haviksia mm. merihanhi 376m,  mehiläishaukka 10 m, merikotka 8 p, ruskosuohaukka 1m, sinisuohaukka 23 m, varpushaukka 244m, hiirihaukka 19m, tuulihaukka 6m, ampuhaukka 7m, nuolihaukka 1m.

17.9.

Lintupäivä! Tai ainakin paperilta ja asemalomakkeelta katsottuna. Lauantaina meni kurkia, pikkulintuja, petolintuja, kaikkea sitä mitä täältä tultiin hakemaan - tosin suurin osa tavarasta aivan helvetin kaukaa.

Tälle petofanaatikolle selkein kohokohta oli päivän aikana havaitut 3 muuttohaukkaa. Ensimmäistä ei tarvinnut kauaa odotella: bunkkerin yli painavia pikkulintuparvia seuratessani hoksasin korkealta taivaalta jalohaukan. Klassinen tapaus: ihmettelyä, kiikarit silmille ja TSÄNG. "Tossa menee muuttohaukka yli, korkeella ja lujaa!" Kaikki ehtivät onneksi näkemään. Tokan kerran tärppäsi ennen puoltapäivää, kun selasin bunkkerin koillispuolta kaukoputkella, ja kuvaan osui sopivan oloinen falco. "Soiska, tuleppa kattoon tää falco..." Ei tällä kertaa riittänyt kantti suoraan määritykseen, kun lintu oli niin peevelin kaukana. Mutta perehän se siellä lipui rauhallisesti länteen päin. Soiska löysi iltapäivällä päivän kolmannen peren pyörimässä Russarön suunnalla. Kun lintua ruvettiin tarkemmin seuraamaan, se aloitti valkoviklon jahtaamisen! Nyt sitä vihdoin pääsi seuraamaan, mitä oli tovin odottanutkin: voimakkaita siiveniskuja, äkkinäisiä kääntöjä ja huimia syöksyjä minuuttikaupalla! Valkoviklon kohtalo jäi lopulta epäselväksi ja perekin pysyi hetken aikaa piilossa. Tapu löysi linnun uudelleen tunnin päästä, notkumassa luodon laella taas Russarön suunnalla. Lintua tietty seurattiin intensiivisesti ja jähistäminen palkittiin elämää suuremmalla ohilennolla, kun ilmeinen 2-kv pere ohitti bunkkerin Gåun särkän suuntaan kadoten.

Ja näkyihän sitä muutakin kuin muuttohaukkoja. Aamupäivän pikkulintumuutto kruunattiin yhdellä kirjosiipikäpylinnulla ja 18 kangaskiurulla, massoina 127 västäräkkiä, 4100 vihervarpusta, 700 peippoa. Pari keltavästäräkkiä ja lapinsirkkuakin meni. Kun pikkulintumuutto kulki lähes mahdottomissa korkeuksissa, niin petolinnut eivät päästäneet yhtään helpommalla. Ainoastaan varpushaukkoja kulki bunkkerin ohi jatkuvana ja näkyvänä virtana, mutta isommat petolinnut pysyttelivät lähinnä kaukana ja / tai korkealla. Onneksi muutama hiirihaukkaparvi (22 ja 14 lintua) ohitti bunkkerin melko näyttävästi. Muuttajamääriä kertyi seuraavasti: mehiläishaukka 3m, merikotka 10p3m, sinisuohaukka 14m, varpushaukka 564m,  hiirihaukka 116m, iso petolintu 27m, tuulihaukka 1p5m, ampuhaukka 2p4m, nuolihaukka 1m.

Ja sitten ne kurjet. Ai helkkari kun niitä meni. Paljon. Ja kaukaa. Liian kaukaa. Lähes kaikki parvet lipuivat melkeinpä kiikarien kantomatkan ulottumattomissa ja kaukoputkella sai tihrustella kaukaa ohi lipuvia muutaman sadan kurjen parvia, parvi toisensa perään. Inkoossa varmasti juhlittiin, samoin Kirkkonummella. Vaikka asemalomakkeelle kirjattiin huimat 7000 kurkea, ei se muutto elämää suuremmalta tuntunut, vaikka ihan tällaisia määriä tulee harvemmin nähtyä. Jälleen sinnikkäimmät staijasivat auringonlaskuun asti, ainakin viikonloppumiehittäjillä riitti energiaa touhuun. Hieno lintupäivä!

18.9.

Taivas varjele! Jos lauantai oli lintupäivä, niin sunnuntai olikin sitten se LINTUPÄIVÄ. Rengastajat pitivät petoverkkoja pyynnissä koko yön, mutta sinnikkyys palkittiin vasta aamuyöstä, tuulen tyynnyttyä. Ennen auringonnousua ensimmäiset staijarit valmistautuivat bunkkerille siirtymiseen, kun verkkokierroksella ollut Soiska soitti Tapun apujoukoiksi. Ei kertonut miksi, pelisilmää sillä miehellä. Tovin päästä Soiska palaileekin aseman sisätiloihin - käsissään todella hämmästyneen näköinen sarvipöllö! Hellellujeah, vuodenpinna! Kuvattiin, fanitettiin, fiilisteltiin, pääsi karvanaamakin sitä räpläämään kun Soiskan piti jatkaa verkkokierrosta. Hyväkuntoinen lintu lähti käsistä lentoon ilman mitään suurempia vaikeuksia. Ja äkkiäkös Tapu palaili verkoilta käsissään harmaa lehtopöllö! Tässähän pääsi aivan kahden vuoden takaisen pöllösyksyn fiiliksiin! Lisää kuvausta, hehkutusta, ikätuntomerkkien kertausta.

Sitten rupesin kuulemaan puhetta kolmannesta lajista - ja tappioista. Pihaverkkoon oli jäänyt kiinni varpuspöllö, mutta aamuhämärissä aseman takaa lentänyt varpushaukka oli iskenyt pikkupöllöön - ja sparvari oli tuupertunut verkkoon! Huonoa tuuria voi olla matkassa vaikka verkoilla päivystetäänkin asiallisin aikatauluin.... välillä Soiskan taskussa ja käsissä kulkenut, kuolleeksi moneen otteeseen julistettu möntti heräsi kuitenkin henkiin Soiskan hellän ravistelun jälkeen. "Täähän elää!" Lintu oli kesken kaiken avannut siipensä ja silmänsä, taisi olla vain shokissa. Oi sitä rajatonta riemua, kun miehityspoppoo todisti pöllöparan virkoamista. Toivuttuaan hetken rengastushuoneessa pikkupöllöä kuskattiin sekä bunkkerille että etelämetsään jengin ihailtavaksi. Aika helvetin hieno aamuyö ja todella komea avaus Haliaksen pöllösyksylle!

Odotetusti pikkulinnuilla oli meno päällä jo ennen vakion alkua. Bunkkerilla Tuukka kehitteli uusia staijausmenetelmiä ja ilmoittelikin aika jäätävän suuria lukuja tasaisin väliajoin. Muutto menikin edellistä kovempaa ja korkeammalla. kiitos käsittämättömän tyynen ja selkeän sään. Suurin osa todellisesta lintumäärästä meni varmasti ohi silmien ja korvien, saavuttamattomissa korkeuksissa. Meno tosin tyssähti hyvissä ajoin ennen puoltapäivää, kuten pikkulintumuuton (ainakin keskimääräisen sellaisen) kupletin juoneen kuuluukin. Silti asemalomakkeelle päätyi mm. 164 rautiaista, 85 metsäkirvistä, 1700 vihervarpusta, 7 käpytikkaa, 42 kuusitiaista,

Tuukka staijaa pikkulintumuuttoa.

Petolinnut eivät taaskaan päästäneet sen helpommalla - jos suinkin mahdollista, petostaiji oli vielä hankalampaa kuin lauantaina. Määrät jäivät lauantaihin nähden hieman vaatimattomimmiksi, yllättäen puolilta päivin myös petomeininki hyytyi. Turistikelissä ei lentänyt sitten yhtään mitään! Jossain vaiheessa jäimme Tuukan kanssa kärvistelemään bunkkerille kahdestaan, meidät sentään palkittiin eteläkärjessä kökkineiden kuvaajien vinkkaamalla muuttohaukalla. Pyöri jossain aivan turhan kaukana etelän suunnalla tämäkin, mutta saatiinpahan päivän perekiintiö täytettyä! Muita petoja: mehiläishaukka 13 m, ruskosuohaukka 3m, sinisuohaukka 7 m (joukossa 2 vanhaa koirasta!), varpushaukka 470m, hiirihaukka 27m, iso petolintu 44m, sääksi 2m, tuulihaukka 1p5m, ampuhaukka 4m, nuolihaukka 2p4m.

Klo 13 jälkeen rupesi kuitenkin tapahtumaan, kun ennakkotietojen mukaan Haliaksen luoteen puoleiselle horisontille ilmestyi melkoisia kurkiparvia - jotka lauantaista poiketen näyttivät rynnistävän suoraan kohti! Bunkkerilla jännitys kasvoi ja fiilis nousi satapäisten parvien lähestyessä. Miehittäjät riemuitsivat niin että Hankoniemi raikasi ja kalliot tärisivät, kun puolentoista tunnin aikana 1800 kurkea muutti aivan bunkkerin yläpuolelta todella mageesti - suurimmassa parvikompleksissa oli yli 900 lintua! Aivan käsittämättömän komeaa seurattavaa! Lipui niitä parvia jostain kauempaakin, mutta hyvä kun niitä jaksoi noteerata (seurannan takia tietysti lukuja piti ottaa ylös), kun nähtävää riitti lähempänäkin. Ihan hyvän yhteissumman niistä silti sai.

"Antaa palaa!"

Pöllöjen ja kurkien lisäksi päivää piristivät pari rariteettia. Läksin bunkkerilta männikön ja parkkipaikan suunnalle pyörimään ja "hakemaan sitä inoa". Ei siinä kauaa ehtinyt korvia höristellä, kun puhelin pärähtää taskussa ja Tuukka ilmoittaa, että bunkkerilla kuuluu taigauunilinnun ääntä. "Jaahas, teki oharit, vaapun sit sinne", vastasin tyynesti ja manailin ilmassa leijuvaa ironian tuntua. "Ino" ei tietenkään ollut hallussa palatessani bunkkerille - eikä sitä etiketin mukaan kannattanut lähteä muualta etsimäänkään, kun tunnin staijaamisen jälkeen lintu tsyviistäili muutamaan otteeseen, näyttäytyikin. Kelpo vuodenpinna ja odotettu rari!

Pitkin päivää myös Täktömissä nähtiin kaikenlaista ihmeellistä, sieltä kantautui huhuja mm. maakotkasta ja haarahaukasta. Makon koppaaminen nyt tuntui mahdottomalta jo ensikuvitelmalta, mutta n. puoli tuntia varoituksen jälkeen löysin muutaman varpushaukan kanssa kaarrelleen ja hitaasti länteen päin lipuvan haarahaukan bunkkerin koillispuolelta. Ihan kelpo havis sekin! Ja näyttää jääneen lintukirjan selailusta jotain päähän kun tällaisen täällä-ei-niin-arkisen lajin pystyy spottaamaan melko kaukaa. Asemalla väki vaihtui aika radikaalisti, Aatua ja allekirjoittanutta lukuun ottamatta vanha miehistö läksi ja Seppo Niiranen saapui illasta asemalle.

Mikä päivä.

19.9.

Maanantai heräsi arkiseen, tuuliseen ja sateiseen aamuun. Välipäivän maku oli heti huomattavissa ja kontrasti viikonlopun aurinkoiseen sekä letkeään meininkiin oli turhankin jyrkkä. 14 m/s pauhannut itätuuli pamautti staijarin maan pinnalle: "ai niin, tälläistä tämän touhun pitkin olla". Maan pinnalle tippui myös lintuja, sillä ne harvat mitä bunkkerilta käsin nähtiin, nähtiin kiitettävän läheltä. Myös aamun ensi tunnit olivat melkoista kaaosta, kun kovan tuulen takia peipot ja vihervarpuset päättivät lyöttäytyä sekaparviksi hankaloittaen ainakin muuttajamäärien kirjaamista. Varpushaukkoja muutti edelleen kohtalaisesti, sata muuttajaa olivat ihan kelpo määrä epävakaiselle ja vain viisi tuntia kestäneelle päivän staijille. Todella hienoa oli seurata muitakin vastatuulessa kieppuvia petoja, kuvaamiseen otollisia tilanteita taisi aamupäivällä syntyä enemmän kuin viikonlopun aikana yhteensä. Mitä nyt oli aika pimeetä, ja muutenkin kelju olo, pienessä flunssanpoikasessa tuli aika helposti ikävä elokuun helteitä ja esim. Jurmossa hikoilua.

Aamun haviksia: mehiläishaukka 7 m, sinisuohaukka 15 m, varpushaukka 99m, sääksi 1m, tuulihaukka 2m, ampuhaukka 2m, nuolihaukka 2m. Paikallisista linnuista mainittakoon koko viikonlopun niemen nokan ympärillä hyörineet 1700 merimetson parvi.

Iltapäivän sateiden aikana oli hyvä istua aseman sisällä, kopsata jakson haviksia, raaputtaa muistiinpanoja näitä jorinoita varten sekä kerätä voimia vielä viimeisen päivän rutistuksia varten. Yllättävän nopeasti se sadepäiväkin kuluu lintuasemalla. Saaristolaisromantiikkaa tarjosi asemalle hankittu myrskylyhty, jonka valossa oli mitä odollisinta lukea Heikki Willamon klassikkoteosta Haukkametsä. "That's the only romance I need and the only thing I miss is back home the bottle of whiskey waiting for me..."

20.9.

Jakson viimeinen päivä alkoi lupaavan selkeänä ja tyynenä. Sää oli suorastaan petollisen optimaalinen hienolle ja näkyvälle muutolle, kun tuulen piti tyyntyä ja kääntyä sopivasti luoteeseen. Ja paskat! Aamu oli todella utuinen ja sekä mantereen että meren puolella tuntui olevan muuttoa tukkivaa tulppaa. Tuulikin tuntui aavistuksen liian voimakkaalta ja pari sadekuuroakin saatiin niskaan. Jotain siellä kuitenkin nähtiin: mehiläishaukkoja muutti ihan kivasti bunkkerin ohi. Melkoista pukukirjoa, kun suurin osa päivän linnuista oli vaalean muodon eri variaatioita. Löytyy "rosvonaamiota", huppua, juovitusta rinnasta, eri astein tummia siipisulkia, karpaalilaikkuja jne. Hyvin pääsi katselemaan ja vertailemaan miltä nämä veikeät linnut näyttävät kauempaa ja vastaavasti ohittaessaan bunkkerin. Varpushaukkojan riitti edelleen, joskin syksyn molemmat muuttopiikit taitavat olla väkisinkin takana päin.

Tietty tiistainakin nähtiin muuttohaukka, asetelmat nyt olivat vähän keljut. Hoksasin linnun vasta sen lentäessä poispäin etelämetsän päällä, ja lintu jatkoi yhtä kyytiä suoraa kohti Russötä. Vähän jäi vaisuksi lauantain megafiilistelyihin verrattuna, mutta ainahan noita on hieno nähdä! Ja lähellä oli että ois jääny näkemättä....

Rengastaja työssään.

Puolen päivän aikoihin meno hiljeni täysin ja aavistuksen turhan voimakas tuuli varmaankin hillitsi sitä vähäistäkin petomeininkiä. Puoli neljältä kapusin alas bunkkerilta, painuin asemalle syömään, pakkaamaan ja siivoamaan. Seppo heitti ystävällisesi juna-asemalle, "yllättäen" VRn lipunmyyntiautomaatit eivät toimineet, mutta hieman enemmän yllättäen lipun olisi pystynyt ostamaan suoraa konduktööriltä Visa Elektronilla! Ihmeiden aika ei ole ohi.


Allekirjoittaneelle pisin yhtenäinen lintuasemajakso oli... noh, voiko tätä enää mitenkään järkevästi hehkuttaa!? 45 mehiläishaukkaa, 62 sinisuohaukkaa, 1517 varpushaukkaa, 165 hiirihaukkaa, 22 tuulihaukkaa, 23 ampuhaukkaa, 13 nuolihaukkaa ja megalomaaniset 6 muuttohaukkaa, (yhteensä 15 eri petolintulajia!) 18 tonnia kurkia ynnä muut päälle... Tiistaina Helsinkiin palasi syystäkin onnellinen ornitologi. Eipähän tarvitse kauaa kärvistellä, kun takasin pääsee jo sunnuntaina. Otetaan tästä syksystä nyt kaikki irti, joulukuussa ehtii nukkumaan.