Ahvenanmaan linturalli 25.-27.3.

Karvakamu staijaa. (Kuva: Ricardo Rocha)

Johdanto

Ahvis eli Ahvenanmaan linturalli on Symbioosin varsin perinteikäs lintutapahtuma, 24 tuntia kestävä ralli Ahvenanmaan pääsaarilla. Opiskelijajärjestössä osanottajien kirjo on tietysti melkoinen, mutta kaikkia yhdistää kiinnostus lintujen katseluun ja (enemmän tai vähemmän) leikkimieliseen skabaamiseen. Monelle osallistujalle ralli vastaa (kehtaako sanoa?) vähän kokeneempien harrastajien perusretkeilyä, sen sijaan meikäläisen kaltaiselle turmeltuneelle tapaukselle tapahtuma tarjoaa hyvät puitteet kunnon kisaamiselle. Helvetin tosissaan, mutta kieli poskessa. Vastaavasti staijaaminen laivan kannella sekä meno- että paluumatkalla tuo tarvittavaa balanssia hektiseen rallaamiseen. Pelkkä maisemien ja jäälauttojen katselu voittaa perussuomalaiskänniurpoturistihelvetin todistamisen sisätiloissa, ja yleensä sieltä kanneltakin näkee kaikkea kivaa. Aikaisempina vuosina rallissa ja rallin ohella on nähty mm. allihaahka, merisirri, maakotka, nokkavarpunen, ruokkeja ym. Ennen kaikkea Ahvis on lintukevään aloittava tapahtuma.

Yhtä lailla Ahvis on sosiaalinen tapahtuma. Symbioosin piireistä tuttujen tyyppien kanssa on aina mukava notkua lautan kannella, mutta muista ainejärjestöistä olevien tai hieman vanhempien kavereiden näkeminen näissä merkeissä on aina helvetin mukavaa. Erikoismaininta Jyväskylän ja Joensuun poppoille sekä Lehikoisen veljeksille. Meikäläiselle tämä oli neljäs ralli, joukkueen kokoonpanona tällä kertaa allekirjoittanut, Kalle S., Jari J. sekä madeiralaisvahvistuksemme Ricardo. Multilinguaalinen meininki toi hommaan hyvää haastetta ja lisämaustetta. Lisäksi opetimme miehen viikonlopun aikana melko pahoille tavoille. The essential Finnish like perkele, anna p*rs*tt* and so on.

Menomatka

Säätiedotukset ennustivat kylmää kyytiä koko viikonlopulle. Pohjois-länsituulta 9-12 m/s, lumikuuroja, lämpötila keikkuisi plussan molemmin puolin. Ensimmäisiä muuttajia oli jo saapunut Ahvenanmaalle, mutta huikeilla massoilla ja monipuolisella lajistolla tuskin juhlittaisiin. Tätä se oli ollut jo pari päivää ennen lähtöä ja tätä se sitten lopulta olikin. Pukeutumiskysymys, sanoi jalustaansa laivan kannella pystyttävä staijari. Kyllä siellä jotenkin tarkeni, vasta kuuden tunnin seisoskelun jälkeen Maarianhaminan satamassa hieman palelsi. Vaikka välillä tuuli tahtoi kaataa orneja kumoon ja säännölliset lumikuurot nakersivat staijausmotivaatiota. Kuten tuolla aikaisemmin höpisin, monista tutuista lajeista (sepel- ja uuttukyyhky, meri- ja kanadanhanhi, merimetso, merilokki) ropisi vuodareita, myös heti Turun satamassa havaittu isolepinkäinen lämmitti. Itselleni päivän kovin havis pamahti n. pari tuntia lähdön jälkeen, kun Aksu huikkasi muulle porukalle löytäneestään maakotkasta! Kotka kuitenkin tippui metsäiselle luodolle saman tien, mutta pienen odottelun jälkeen lintu nousi näkyville, kisaili merikotkan kanssa ja jäi kivasti kaartelemaan näytille, jolloin kaikki kannella päivystäneet ehtivät tämän unelmalajin näkemään.

Onko se silloin sekundaarista lintukuvausta, jos kuvaa lintuja katselevia ihmisiä? Isot pojat staijaa.

Avovesi saavutettiin jossain Föglön tienoilla, jolloin vesiäismassojakin päästiin ihastelemaan. Kokonaisuudessaan vesilintuja ym. nähtiin seuraavia summia, joista Aksu ynnäili suurimman osan: kyhmyjoutsen 361, merihanhi 14, haahka 2750, alli 650, pilkkasiipi 2, telkkä 339, uivelo 2, isokoskelo 139, merikotka 84, kanahaukka 3, hiirihaukka 2, naurulokki 2, ruokki 2 (nuijasin), riskilä 7.

Lähempänä Maarianhaminan satamaa ihmiset eivät turhia toisilleen huudelleet, vesilintuparvet oli syynättävä tarkasti läpi, jos vaikka joku vähän parempi laji sattuisi kohdilleen. En tehnyt turhaa työtä, sillä kalasataman edustan sulasta löytyi tavallisten sotkien lisäksi naaraspukuinen lapasotka! Tärkeä pohjustus oletettavan niukkalintuista rallia varten.

Poikkeuksellisesti joukkueemme majoittu Symbioosin varaaman mökkikylän sijaan Maarianhaminassa, 10 hengen tilavassa "villa Greenissa". Ihan hyvä, mutta hieman hintavampi vaihtoehto, mitä nyt rallin, purun ja bileiden jälkeen saisimme arpoa kuskin paluumatkaa varten. Se olisi sen ajan murhe se, sillä nyt piti keskittyä itse kisaamiseen. Pahemman luokan arpomisen jälkeen suuntasimme katselemaan Nåtön siltoja, mistä löytyikin jotain pientä, mutta ei vielä maata mullistavaa pohjustusta rallia varten.

Ralli: 25.3. klo 17 - 26.3. klo 17

"This is the greatest gift
We received from mother Earth
So let's play this game..."

Sopivan aloituspaikan valinta meni melkoiseksi arpomiseksi. 16.45 päädyimme Maarianhaminan eteläpuolelle, Lemlandin Järsöhön. Tappava lintutyhjiö. Siirryimme pohjoisemmaksi Nåtön silloille ja peli avattiin mm. muutamalla harmaahaikaralla ja merikotkalla. Seuraavilta silloilta piti hoitaa pohjustetut uivelot, mutta vielä mitä, jostain pohjoisesta iskenyt harvinaisen infernaalinen lumimyräkkä tiputti näkyvyyden viiteen metriin ja vei uivelot mennessään. Hyvä ettei siinä tällainen heiveröinen ornikaan lähtenyt tuulen mukaan.

Siirryimme silloilta hieman suojaisempaan paikkaan odottelemaan pyryn laantumista. Metsätien varrelle kuului mm. hippiäinen ja ensimmäinen "parempi" laji, pyrstötiainen. Havainnointi keskeytyy taskusta kuuluvaan sammakon kurnutukseen ja seuraavaksi viideksi minuutiksi tajuntani pimeni. Samassa mökissä yöpyvä joukkue oli nähnyt Järsöstä länteen suunnanneen isohaarahaukan - 10 minuuttia ennen rallin alkua! Vieläpä samalla suunnalla missä itse notkuimme noihin aikoihin! Käsittämätöntä tuuria, puolin ja toisin. Superrarista laitettiin sanaa kiertämään ja linnun kohtalosta spekuloitiin kiivaasti, löytyisikö lintu vielä uudelleen vai painelisiko se vahvassa myötätuulessa suoraa ruotsiin...

Järkytyksestä selvittyämme jatkoimme pohjustusten poimimista. Uivelot löytyivät Nåtön siltojen sulista ja laivan kannelta hoksattu lapasotka kalasatamasta käsin, pienen odottelun jälkeen. Maarianhaminan länsipuolelta, Svibyvikenistä löytyi täydellisen sponde nokikana, Gottbyn pelloilta iltahämärissä muutama pulmunen. Tahtoivat pellot muuten olla täysin lumen peitossa, vuosi sitten samoilla paikoilla sai potkia hanhia, joutsenia ja kurkia jaloista pois...

Auringon laskiessa tuuli oli tyyntymään päin, joten yksimielisesti päätimme suorittaa perinteisen, epätoivoisen pöllöretken. Hammaruddan suunnalla kaikui vain liikenteen humina, mutta pysähtyessämme uudelleen Gottbyn pelloilla törmäsimme milvuksen spotanneeseen joukkueeseen. Tytöt jäivät siinä samalla jututtamaan paikallista natiivia, kunnes hälinän keskeltä korvani rekisteröivät huuhkajan huutoa. Äkkiä oma tiimi sivummalle ja pinna plakkariin - eikä kilpaileva joukkue tainnut huomata mitään. :) Matka jatkui kohti Jomalan kirkonkylää, välillä kuultiin myös yksi turhan kaukana viheltänyt varpuspöllö. Kaksi pöllölajia rallin aikana on jo helkkarin hyvin, mutta lenkkiä jatkettiin edelleen Jomalan Ytterbyn suuntaan, missä tuuli jo hieman hommaa haittasikin. Lyhyin reitti päätielle kulki Önningbyn kautta ja lupaavan näköisen paikan luona huikkasin Kallelle, että pysähdytään vielä tässä kun kerta tien päällä ollaan. En ehtinyt edes nousemaan autosta ulos, kun lännen suunnalta ja läheltä kuului kiivasta puputusta. Helmipöllö! Epeli puputti sellaisessa kiihkossa että heikommalta henki lähtisi, hyvä kun ehti hengähdystaukoja välissä vetämään. Kuuntelimme lintua useamman minuutin ja oli kyllä harvinaisen komeasti äänessä.

Illasta jäi melko ristiriitaiset fiilikset. Kivoja lajeja löytyi ja pöllöosuus melkosta revitystä olikin, silti kasassa oli vaivaiset 25 lajia! Varmaan alhaisin lajimäärä tässä vaiheessa ikinä... nukkumiseenkin jäi ruhtinaallisesti aikaa, tosin unen laatu tutun vähäiseksi, johtuuko tällä kertaa siitä painajaisesta, kuinka kilpaileva joukkue oli perjantai-iltaan mennessä nähnyt 80 lajia...

 Tekemisen meininkiä Villa Greenissä pe-iltana. Kuvasta huolimatta kuskimme oli seuraavana aamuna ajokunnossa.

Lauantaiaamu oli HELVETIN NIHKEÄ. Keli oli suhteellisen tyyni, mutta aamu todella kylmä, meno reilusti pakkasen puolella. Eckeröön vievältä päätieltä poikettiin sivulenkille, mistä vuosi sitten kuultiin kaikkea kivaa (harmaapäätikka, sarvipöllö, kanahaukka, teeri, kulorastas, kaikki perustiaiset). Tällä kertaa saatiin odotella puoli tuntia auringonnousun jälkeen, ennen kuin edes ekat talitiaiset ja viherpeipot aloittivat laulamisen. Jossain kaukana pulisi teeri, puukiipijä, kuusi- ja hömötiainen hoitui suht pienellä vaivalla ja yksi isokäpylintu keikkui aivan tien vieressä. Pakkohan se pikkukäpärikin oli jostain sit vääntää. Yllättäen myös tilhi hoitui.

Pikkuhiljaa teimme matkaa Styrsingsuddenille, Eckerön lounaisimpaan kärkeen. Koskikara ei ollut äänessä Hammarvallenin perinteisellä paikalla, päätimme tulla takaisin uudelleen. Eckerön Storbyn pelloilta hoitui kangaskiuru, mutta pysähdykset lupaavilla metsäpaikoilla tuottivat edelleen tyhjää. Tuulikin yltyi edelleen.

Myös Styrsingsudden oli melkoinen pettymys. Paikkahan on itsessään hemmetin hieno, harvoin Itämeren näissä osissa rannoilta avautuu täysin luodoton, avoin meri. Yleensä paikalla on nähnyt mereisiä vesilintuja riittämiin, nyt paikalla ei ollut kuin muutama sata haahkaa, joitakin alleja, yksittäisiä merimetsoja sekä lokkeja. Ei tukkakoskeloa, ruokkia, ristisorsaa, pilkkasiipeä. Riskilä hoitui, mutta helvetillisen työn takana sekin oli. Epäonneltakaan ei säästytty, kun Jari kuuli luotokirvisen ja itse näin rantapuihin putoavan räkättirastaan. Ei pinnoja.

Homma rupesi käymään psyykkisesti haastavaksi. Linnut näyttivät olevan täydellisen hajallaan tai täydellisen kadoksissa. Paineita? Ehkä, mutta olisihan sitä kiva nähdä muutakin kuin tyhjiä puskia tai pelkkiä aaltoja. Synkkäähän tämän homman pitikin olla, mutta ei kai sentään näin synkkää!?

Päätimme staijata lisää mereisiä vesilintuja Eckerön kaakkoiskärjestä, Degersandista, mistä sentään löytyi pakollinen tukkakoskelo ja 6 ristisorsaa. Melanitat summuut edelleen kateissa, pelto- ja kulttuurilintujen saralla myös pahoja puutteita. Torpin kylältä ei löytynyt edes varpusia! Kottarainen ja käpytikka juu, mutta ei tällä tahdikka pitkälle pötkittäisi.

Eckerön pohjoisosissa, Käringsundbyssä, sijaitseva perinteinen ruokintapaikka on ehdoton monen varpuslinnun (ja miksei muidenkin ylläreiden) hoitamiseen. Mutta perkele, apetta näytti olevan tarjolla yllin kyllin, lintuja ei vaan näkynyt täälläkään! Järkyttävää. Saimme varmaan odotella paikalla vartin, ennen kuin ensimmäinen peippo löysi itsensä paikalle. Pikkuvarpunen jäi toiseksi uudeksi pinnaksi tältä potentiaaliselta hotspotilta. Parin edellisen vuoden tundraurpiaiset, nokkavarpuset ym olivat tietty toiveajattelua, mutta olisi nyt edes järripeippo näkynyt...

Käringsundbyn etelälaidoilla viimein jysähti, kun hoksasin mereltä rantaa kohti lentäneet 2 mustavarista, hiphei! Eckerön postitalolla emme nähneet joensuulaisia rääväsuita ("Se on herra karvahuora teille!") kummoisempaa, mitä nyt Jari höpisi jostain siromman näköisestä joutsenesta kaukana pohjoisessa. Päätimme siirtyä lähemmäksi, mutta emme päässeet muutamaa kymmentä metriä pitemmälle, kun Kalle kommentoi auton käyttäytyvän oudosti. Tien sivuun parkkiin ja karu todellisuus iski lujempaa kuin herneen kokoiset rakeet: oikeanpuoleinen takarengas oli puhjennut! Parkkipaikalle oli jäänyt ikävän näköinen metallinpala, syytimme asiasta tietenkin joensuulaisia. ;) Ja se potentiaalinen pikkujoutsen tietenkin osoittautui tavalliseksi.

Varpunen hoitui Storbyn pusikoista ja siinä sivussa oli hyvät mahdollisuudet tapittaa taivaanrantaa. Onneksi älysin pienen odottelun jälkeen katsoa ylöspäinkin, kun 2 pulua singahdi yhden ladon katolta lentoon! Tämä on oikeesti tiukka laji tässä rallissa. Storbyn pelloilta löytyi myös rallin eka töyhtöhyyppä, Hammarlandin kirkonkylän kirkkopaikoilta taaseen pelkkiä palokärjen syömisjälkiä. Toinen pysähdys Hammarvallenin karapaikalla tuotti tulosta, pysähdyimme yläjuoksun parkkipaikalle ja ihmettelimme hieman tyhjää joenvartta. Siirryin vähän alemmaksi tarkastamaan lähimmän joenmutkan muun joukkueen jäädessä taka-alalle (rupesiko tässä vaiheessa motivaatio murtumaan?) ja sieltähän se koskikara löytyikin! Pirteän "Täällä!"-hihkaisun jälkeen muutkin näkivät ja homma rupesi näyttämään jo vähän valoisammalta.

Hammarlandin Lillbostadin pellot piristivät myös, kun pienen syynäyksen jälkeen paikalta löytyi n. 50 kurkea ja kanadanhanhi. Mahdollisesti saarien kovimmalla petolintupaikalla kannatti panostaa staijamiseen, vaikka tähän mennessä emme olleet nähneet muita petoja kuin merikotkia. Tilastollisen riittävän monen (?) merikotkan jälkeen eka hiirihaukka löytyi kaukaa taivaanrannasta. En muista aikaisemmin nähneeni läheskään näin paljoa merikotkia rallin aikana, niitä puski tuulessa säännöllisen väliajoin auton yli ja horisonttia staijatessa mekoja kaarteli vähän joka suunnalla. Kokonaisuudessaan niitä näkyi useita kymmeniä päivän aikana.

Eckströmin mökkikylä Jomalassa (rallaajien perinteinen majoituskohde) on todettu myös hyväksi metsälintupaikaksi, myös joitakin pöllöjä on paikalle joskus kuulunut. Tällä kertaa paikalla käytettiin kolme varttia vessataukoihin ja pusikoiden komppaamiseen - turhaan. Tietysti turhautti, mutta mistäs sitä olisi etukäteen tiennyt... Kello tikitti kovaa vauhtia kohti rallin loppua eikä aikaa hirveän monelle paikalle enää jäänyt aikaa. Päätimme koittaa vielä Jomalan kirkonkylän itäpuoleisia peltoja, mistä muutaman "puuman" ;) lisäksi irtosi viimeinkin uuttukyyhky sekä päivän hiljaisuuteen nähden yllättäen harmaapäätikka. Rallin viimeisen tunnin aikana kokeilimme vielä Lemlandin kanaalia ja Lemlandin kirkonkylän peltoaukeita, turhaan. Ei lajin lajia viimeisen tunnin aikana. Klo 17 kaikunut kännykän häläri tuntui samalla helpottavalta, mutta myös turhauttavalta. Kivoja lajeja kyllä näkyi, mutta lopullinen tulos, 63 lajia, tuntui todella pieneltä saldolta. Lintuja kuitenkin maastossa oli, mutta sen verran harvassa, että niitä ei tällä taktiikalla tuntunut osuvat kohdalle riittävästi. Peruslajeja jäi uupumaan melko lailla, tasaisesti kaikenlaisista ympäristöistä.

Purku Eckströmin mökkikylässä osoittautui jälleen melkoiseksi trilleriksi. Ensimmäisestä kelkasta jääneet joukkueet jatkoivat samaa tasoa kuin vuosi sitten, hännänhuippuna taisi olla 28 lajia (mikä ei missään nimessä ole huono suoritus näin nuivana vuotena!), mutta se lisäsi jännitystä edelleen siitä, mihin omilla luvuilla päästäisiin. Joensuun ja Lehikoisten tiimit pitivät oman purkunsa, nähtäväksi jäi tulisivatko tulokset pääkallopaikalle asti. Purku on tunnetusti oleellinen osa rallia, vasta täällä valkenee millainen lintutilanne todella oli, mitä lajeja ylipäätään havaittiin ja millä frekvensseillä. Oli melko yllättävää, että havaitsemamme teeri oli ässä (!!!), joskin joukkueemme ainoa. Samalla ankea lintutilanne valkeni, tiukkaa oli ollut muillakin joukkueilla sillä lajimäärien keskiarvo tuntui jäävän melko alhaiseksi (lonkalta muisteltuna n. 30-45 lajia), myös muut kovatasoiset joukkeet tuntuivat jäävän yli viiden lajin päähän omasta saldostamme. Taas saatiin jännätä loppuun asti, kun lopetimme lajien huutelun ennen jyväskylän joukkuetta. Sieltä suunnalta kuului vielä pari ässää (mikä ei ollut lainkaan yllättävää), mutta Syrinx jäi kuin jäikin kolmen lajin päähän omasta suorituksestamme (tämä puolestaan oli yllättävää). Pyörillä liikkuneen joukkueen havaitsemat 60 lajia on kuitenkin todella kova suoritus, hyvä jätkät!

Lopulta jännitettiin sitä, saapuvatko varjojoukkueiden tulokset purkuun. Eivät saapuneet. Ja nyt, ihan rehellisesti sanottuna, ykkössija tällaisena vuotena (ja tällä tavalla) tuntui todella yllättävältä. Palkinnoksi tuli kuitenkin mm. pullo Jägermeisteria, joten en voi valittaa :)

Kun Ahvenanmaa on yhden vuorokauden täynnä lintuharrastajia, kaikenlaista mielenkiintoista löytyy väkisinkin. Purussa huudettiin ässinä mm. merisirri, maakotka, ampuhaukka, meriharakka, västäräkki, lapinsirkku, pikkujoutsen, jouhisorsa ja mustalintu. Lisäksi varjojoukkueet olivat nähneet turkinkyyhkyn ja luotokirvisen. Pähkinänakkelin oli nähnyt useampikin joukkue, pöllöt ja erikoisemmat vesilinnut olivat tiukilla. Muutama joukkue oli nähnyt ruokin, naurulokin, sinisuohaukan ja järripeipon. Punarintaa, peukaloista tai rautiaista ei huudettu lainkaan (yleensä melko helppoja lajeja). Omaa taktiikka nyt olisi voinut hioa tarkemmin, jälkikäteen ajateltuna pysähtelyt ja ihmettely kestivät liian pitkään. Tikkoja, petolintuja sekä vesilintuja osui kohdalle todella nuivasti. Pähkinänakkelikin olisi ollut kiva nähdä, kun ilmeisen helposti olivat hoidettavissa parilta potentiaaliselta paikalta. Mutta parin onnistuneen pohjustuksen, tarkkojen korvien ja tuurin avulla päästiin tähän tulokseen ja tällaiseen lajikomboon. Ei paha.

Team Karvakamut. Ugh. (Kuva: Aapo Kahilainen)

Paluumatka

Sunnuntaiaamuna heräsin "tapahtuman hengen mukaisesti" pienessä kohmeessa. Aamutuntien missaaminen ei hirveästi haitannut, laivan kannella ehtisi taas staijaamaan. Poistuessamme majapaikaltamme näimme mm. korkealla kiertelevän hiirihaukan, Badhusbergetin maisemia katsellessa selkälokin. Satamassa kelpasi hengata tuttujen tyyppien kanssa samalla kun kuuli tarkempia rallikuulumisia ja bileiden tunnelmia. Eräs varjojoukkueen jäsen oli kuulemma kääritty kokonaan vessapaperiin, jääköön nimeltä mainitsematta. Ja tequila-pullon korkin "rikkoutumisella" ei ollut mitään osuutta asiaan...

Asiaankuulumatonta sekoilua, osa I. (Kuva: Ricardo Rocha)

Asiaankuulumatonta sekoilua, osa II. (Kuva: Ricardo Rocha)

Paluumatkalla staijattiin taas. Suurimmilta avovesialueilta nähtiin mm. 3500 haahkaa, 1630 allia, 1 mustalintu ja 390 merimetsoa. Kovasti koitin ruokkia staijata, mutta ei irronnut ei, sitten millään. Avoveden päätyttyä suurin osa ihmisistä vetäytyi sisätiloihin, itse jatkoin staijausta aina Turun satamaan asti. Aikaisemmin olen kuitenkin poistunut kannelta tunti tai pari ennen perille tuloa, nyt tälle ei ollut tarvetta Ossin ja Aapon saapuessa pitämään seuraa kannelle loppumatkan ajaksi. Säästän lukijat huonojen ja erittäin huonojen vitsien referoinnilta, mutta näiden herrojen kanssa loppumatka vierähti kuin lentäen. Priceless. Kiitos jätkät!

Koko matkalta ynnättiin n. 60 merikotkaa, mutta uusinta perjantain parhaimmasta haviksesta antoi odottaa itseään. Puoli tuntia ennen saapumista Turun satamaan, joskus iltaseitsemän tienoilla meno oli jo todella hiljaista, yhtäkään kotkaa ei ollut näkynyt varmaan puoleen tuntiin ja olimme Ossin sekä Marin kanssa kolmistaan kannella. Hieman yllättäen löysin kaukaa, pohjoisen puolelta ison petolinnun, joka putkesta katsottuna osoittaukuin merikotkaa mielenkiintoisemmaksi. Pitkä pyrstö, siipien asento, pieni pää, valkoinen pyrstön tyvi... sydämen syke tiheni ja pyysin Ossia varmistamaan näkemäni. Ja sehän se oli, esiaikuinen maakotka! Hunajata! Tuuletukset, hörpyt eilisestä palkintopullosta ja fiilistelyt. Tämän jälkeen nähtiin melkoinen episodi, kun Ossi soitti joukkuetoverilleen huikatakseen myöhemmin. Pienellä viivellää kansi oli yh'äkkiä täynnä väkeä ja lisää väkeä saapui aalto aallon jälkeen, osa ilman kenkiä, takkia, hanskoja. Koomisinta tässä tietenkin oli se, että ensimmäinen putkella katsonut bongari onnistui hukkaamaan linnun! Koko touhu saavutti niin tragikoomiset mittasuhteet, että allekirjoittanut päätyi nauraa rehottamaan kierien pitkin kantta...

"Veljekset kuin..." (Kuva: Aapo Kahilainen)

Ja käteen jäi...

Laivan kannella vietetty parituntinen oli todellinen kliimaksi koko viikonlopulle. Ei sen jälkeen enää paljoa muistellut nuijauksia, linnuista tyhjiä lintupaikkoja, rallin aiheuttamaa hektisyyttä tai ristiriitaiselta tuntuvaa rallaussijoitusta. Kivoja lajeja viikonlopun aikana näkyi kuitenkin ja olihan se taas aivan helvetin hienoa päästä pyörimään Ahvenanmaan maisemiin, staijaamaan laivan kannelta merilintupaljoutta sekä ihailemaan ohi lipuvia näkymiä.

Kuten tuolla aikaisemmin saatoin höpistä, tapahtuma on tärkeä myös sosiaalisesti. Iso kiitos joukkuetovereille! Symbioosin aktiivien kanssa on aina kiva hengata, mutta on myös erittäin mukavaa ja antoisaa tavata muuta porukkaa, joita muissa yhteyksissä harvemmin näkee. Kalle S, syrinxläiset, mikrovillukset ja Lehikoisen veljekset ansaitsevat erityismaininnan. Cheers!

Mikä tärkeintä, viikonlopun fiilikset eivät päättyneet tylyyn kotiinpaluuseen, vaan fiiliksiin pääsee edelleen kiinni.

Kevät koittaa viimein.