Tuulta ja pimeyttä Jurmossa

Marraskuu. Jälleen muistui mieleen, miksi havisvihkojen sivuilta ei loppusyksystä ja alkutalvesta kovin runsaasti merkintöjä löydy. Tuskin tarvitsee kultaisen ansiomerkin kokemusta, kuinka vähän lintuja tähän aikaan maastossa on. Menneen maastokauden rehkimiset painavat jaloissa eikä alkuvuoden kaltaista intoa niin vain aina löydy. Silti kuuden biologin sekalainen seurue Jurmoutui muutamaksi päiväksi marraskuun lopussa, hyvinä täkyinä toimivat saaren legendaarinen raripotentiaali sekä muutenkin mielenkiintoinen lintusyksy, näillä lämpimillä keleillä kun Suomessa on nähty yhtä sun toista. Karvanaaman kymmenes reissu Jurmoon tarjosi mielenkiintoiset puitteet - häikäisevien rariteettien lisäksi tavoitteina mm. pikkujoulutunnelman virittely ja epämääräinen häröily.

To 24.11.

Lähtö Helsingistä aamuseitsemältä. Ajomatka taittui mainiosti sankarihevin (Battlefield!) ja huonon huumorin avulla. Laivamatka Pärnäisistä Jurmoon oli myös... rhm... mielenkiintoinen. Navakkaa merituulta haisteltiin jo satamassa ja tuulen takia aktiivisempi staijaaminen kannella kävi melkein mahdottomaksi. Pikkukajavasta eläteltiin kovia toiveita, yhden nuoren naurulokin kohdalla oltiin jo herkillä. Näkyi siinä sentään muutama merikotka, pari riskilää jne. Kameran kanssa leikkimiseksi ja odotetuksi häröilyksi se sitten meni. Todistusaineistoa ohella. Säikähdyksiltäkään ei selvitty, kun Aspon satamassa karvanaaman kaukoputki rysähti tuulen mukana kumoon - onneksi Eivorin penkkejä vasten, eikä suoraa lattialle! Se riitti varoitukseksi...

Eivorin staijausrykmentti. (Kuva: Kalle Meller)

Tuulista. (Kuva: Kalle Meller)

Riding the storm! Death or glory!!! (Kuva: Kalle Meller)

Perillä Jurmossa iltapäivällä, valoisaa aikaa lintujen katseluun jäi pari tuntia ja tervetulotoivotuksista vastasivat mm. 4 teertä, 15 tilhen parvi, pari punarintaa, 18 räkättirastasta ja lintuaseman ruokinnalla viherpeippojen kanssa kähmyillyt peippo. Näyttäytyi tyyliin joka toisena päivänä, Kalle hiffasi kertaalleen pihakatajan sisuksista. Melko arka tapaus! Laurin ja Nikon kanssa kiivettiin ihastelemaan saaristoon laskeutuvaa pimeyttä kylän viereiselle kalliolle - karvanaamalla oli heti komppaushalut nollissa! "Nyt ei ole mitään tarvetta liikkua mihinkään, tässä on ihan hyvä." Aava maisema teki tehtävänsä heti. Jaksaa sit kokonaisena päivänä paremmin.

Pe 25.11.

Perjantai taisi olla retkeilyn puolelta aktiivisin retkipäivä. Odotetun tuulista, ja vaikka pahempaa oli tulossa, Lauri mainitsi tuulen "puhaltavan sielun ulos korvista". Jossain vaiheessa korvissa humisevaan puhallukseen ehti jo tottumaan, kaukoputken kaatumisvaaraan ei. Ulkona oltiin kuitenkin koko valoisa aika, aamupäivästä suuntasimme saaren länsiosiin seulomaan vessuparvia, staijaamaan merelle ja etsimään niitä legendaarisia "rantarottia". Etelälahdelta löytyi kohtalaisesti vesilintuja, sinisorsien ja telkkien joukosta mm. 8 lapasotkaa ja jokunen haapana. Jari näki jouhisorsan, Kalle komppasi lounaisriutalta pari pulmusta.

Heinäsaareen talsiminen oli jälleen työn ja tuskan takana, erityisesti melkoisen vastatuulen takia. Haahkasaaren tuntumaan oli pakkautunut lähes kolmisensataa sinisorsaa, joukossa pari haapanaa lisää ja kolmisenkymmentä tavia. Ensimmäiset merisirrit löytyivät lennosta, kun 50 sirrin parvi siirtyi Haahkasaaren taakse. Heinä- ja Haahkasaaren väliseltä särkältä löytyi lissää rantarottia ja hätäisempien lähdettyä paluumatkalle Kalle hoksasi lisää sirrejä Heinäsaaren kärjestä. Päivän sigmaksi saatiin siis komiat 165 merisirriä - joskin määrät olivat vielä kaukana pari viikkoa sitten havaituista 300 linnun parvista...

Palumaatkalla yhytimme länsiriutan kärjestä kottaraisen ja etelälahden päällä lentäneen harmaahaikaran, satamalahdelta löytyi nuori pilkkasiipi (viihtyi paikalla koko jakson) ja pari haahkaa. Merelle kannatti välillä tähyillä ja suojaisia paikkoja koluta läpi - peruslajiston (tukkasotka, alli, iso- ja tukkakoskelo) keräilyä retkipinnoihin, vaan ei mitään maatamullistavaa. Kehtasin jopa ajatella, että Sörgen (saaren eteläpuolella) jäisi länsituujilta suojaan ja sieltä löytyisi oikeesti jotain mielenkiintoisempaa. P*sk*t. Pari kyhmyjoutsenta, rakkolevävalleillakaan ei pikkulinnun pikkulintua, kirvisen kirvistä tai kiurun kiurua.

Perjataina kiersin käytännössä koko saaren, pitempiä lounastaukoja oli valoisaan aikaan turha pitää ainakaan niin pitkään kuin virtaa suonissa suinkin riitti. Kiersin etelärantaa pitkin itäreitille (vaikka vuodenajasta johtuen mitään vakioseurantavelvotteita ei ollut), josta löytyi saaren kolmas vähän merkittävämpi sorsakeskittymä. Päivän summaksi kirjattiinkin vajaa 500 sinisorsaa, kai toi nyt jotain on. Itäsannoilta löytyi myös 5 pulmusta. Itäriutallekin jaksoin raahautua, tunturikiurun toivossa. Ei löytynyt. Päivän pimetessä piti jaksaa vielä takaisin asemalle, reilu kolme kilometriä hiekkaa, kiveä, kanervaa ja katajaa, harteilla 6 kiloa tavaraa, päällä olevat toppavaatteet tuntuvat purjeilta 20 m / s vastatuulessa. Tätä sen marraskuun kai kuuluu ollakin...

Kun muu porukka komppasi tervalepikkköä ja männikköä ja sää oli tulevaan nähden vielä inhimmillen, asemalomakkeen sisällöstä muotoutui jakson monipuolisin. Mainittujen lisäksi kirjattiin mm. 2 merikotkaa, 1 varpushaukka, 19 naurulokkia, pari kiurua, 11 hippiäistä ja yhteensä 340 viherpeippoa. Perjantain pitkän ja pimeän illan kunniaksi viriteltiin jakson ensimmäiset pikkujoulut pystyyn, käsiteltävinä aiheina mm. nuoren miehen tuska ja Laurin snorklausyritykset. Mies onnistui näkemään mm. korvameduusan!

Pikkujoulutunnelmaa ja puhelimen haastattelua. (Kuva: Kalle Meller)

"Nuorten miesten tuskaa." (Kuva: Kalle Meller)

26.11.

Pikkujouluhuumassa totesimme länsituulen puhaltavan suoraa Pohjanmereltä, Norjassa ja Ruotsissa oli kait melko myrskyistä. Sehän tietää sellaisia oikeita merilintuja! Vaikka todennäköisyydet suulan, myrskylinnun tmv näkemiseen olivat satakertaiset normaaliin olosuhteisiin nähden, meristaiji tuntui silti helkkarin epätoivoiselta. Lauantain aamupäivä kuluikin muinaismuistolla (lintuaseman "vakiostaijauspaikka") tyhjää, tuulista ja aaltoista merta tuijottaen ja paremmista havainnoista romantisoiden. Ah, kaipuu, romanttisen kirjallisuuden, musiikin että parempien havaintojen kulmakivi. Tällä kertaa piti tyytyä pariin riskilään.

Pakollinen kuva alpakasta, tuosta tyypillisestä mäntymetsien lajista Jurmossa.

Pienimuotoisen lounaan poppoo Jaria lukuunottamatta suuntasi melko laajassa häröpallossa (halkaisia parhaimmillaan pari kilsaa?) jälleen länsiriutalle ja Heinäsaareen, varustuksena kamerakalusto, työhanskat, lapio ja oksaleikkurit. Iltapäivän ohjelmanumero I: merisirrien kuvaaminen! Kalle oli edellisenä päivänä yhyttänyt merisirrejä parhaimmillaan metrien päästä Heinäsaaren kärjestä, ja pitihän niitä rantarottia päästä kuvaamaan itsekin! Ekalla yrityksellä sirrit säikähtivät, mutta pienen odottelun jälkeen n. 30 linnun parvi vaappui viereiseltä särkältä uudelleen polttoväliemme ulottuville. Ja sit jähistettiin, odoteltiin, innon kasvaessa maattiin ja ryömittiin pitkin Heinäsaaren hiekkarantaa. Karvanaama sai parhaat kuvausmahdollisuudet ryömimällä aivan vesirajassa olevan suuren, matalan kiven päälle ja parhaimmillaan sirrejä kuvattiin aivan parin metrin päästä! Eivät olleet moksiskaan. Karvanaaman kameran osoittaessa itään, hetken päästä eteläpuolelta kuului pari merisirrin kutsuääntä. Käänsin päätäni varovasti ja sendari vieköön, yksi rantarotta oli vaappunut aivan metrin päähän! Pari fotoa ruudun täydeltä ja täpinätila oli saletti. Kerrassaan valoittavia otuksia! Kaiken kruunuksi Niko kuvasi mainiota elävää kuvaa rantaviivassa rämpineistä hipeistä ja itse rotistakin!

Julkaistu Facebookissa kera kuvauksen "pari merisirriä ja Akin ahteri". Like/dislike? (Kuva: Kalle Meller)

Otso tetsasi myös.

Kiitokset Niko Feltille käyttökelpoisemman objektiivin (15-200 mm) lainasta!

Kun valo kävi liian vähäiseksi sirrien kuvaamiseen (tai muuten vaan kyllästyttiin touhuun jossain kohtaa), oli aika iltapäivän toisellelle vaiheelle: kurtturuusujen likvidoinnille! Pistettiin porukalla ranttaliksi (myöhemmin humpaksi) ja poljettiin, revittiin ja raadettiin tuon sangen aggressiivisen ja vihuliaan tulokaslajin viimeisiä Jurmon esiintymiä matalaksi. Hiekkaa löytyy parrasta ja hampaankoloista varmaan edelleen, mutta ihan hyvälle mallille saatiin ruusuesiintymä, toisen jäljellä olevat kasvustot n. puolilleen ja toisen esiintymän maanpäälliset osat kokonaan matalaksi. Kivaa oli! Kait, ainakin näin jälkikäteen ajatellen.

Illalla saunottiin ja pidettiin humppapikkujoulut! Kohokohtana Eläkeläisten sanojen hyräily alkuperäisten versioiden päälle. Pro-meininki.

27.11.

Sunnuntaina Otso, Jari, Niko ja Lauri poistuivat saaresta, karvanaama siivosi asemaa ja edelleen voimakkaan tuulen takia saatiin vielä vettä! Maastojyräily jäi syistä vähemmälle, olipahan aikaa Ornimisen sietämättömälle keveydelle ja aseman määritysoppaille. Pakko se oli silti ulos vääntäytyä iltapäivästä, ajattelin että pitäisihän sitä edes etelälahden vesilinnut tsekata. Kauaa ei tarvinnut optiikkaa ulkoiluttaa, ennen kuin linssit olivat käyttökelvottomassa kunnossa vaakatasossa ryöppyävän sateen takia. Etelälahdella ja satama-altaassa edelleen tutut vesilinnut, laulujoutsenia sentään mainittava määrä (67 p). Litimärkänä takaisin asemalle säätä ja pimeää pitämään, onneksi tällaisina päivinä on olemassa sisätilat, vaihtovaitteet, single-malt-viskiä ja hyvää seuraa, joiden avulla toipua marraskuisen saaren ankarasta kurituksesta. Tosin saaren itäosissa aamupäivän ahkeroinut Kalle ei säältä säästynyt sen paremmin kuin minäkään. Ja ihan kuin kerta ei riittänyt, sateen laannuttua suuntasimme kylän laidalle kuvaamaan myrskyävää saaristoa. Samalla kun omat toppavaatteet kuivuivat, oli kelpo lainata aseman pilkkihaalareita. Melkoiset purjeet! Mutta oli siinä meiningissä myös tunnelmata!

Havispuolelta ei mitään uutta, ei esim. ainoatakaan uutta retkenpinnaa koko päivälle. Kalle kuuli kertaalleen mielenkiintoista kiurun ääntelyä, mutta yritä nyt tässä tuulessa kompatakin kun tuuli kiskoo miehittäjiäkin mukaansa, saati katajikossa kähmyileviä pikkulintuja. Se siitä lyhytvarvaskiurusta sitten. Illalla muisteltiin hempeästi elokuuta, sen lämpöä, lajirunsautta sekä yllätyksellisyyttä, kuin myäs romantisoitiin niistä paremmista haviksista...

28.11.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tuuli niin, että korvissa humisi tuvan sisälläkin! Ilmankos, kun eteläisessä Skandinaviassa pauhasi kolmattakymmentämetriä korkeat aallot kera melkoisen puhurin. Utöstä mitattiin 8 m korkeita aaltoja ja tuulenpuuskia a lá 28 m/s! Eivor seisoi Utössä koko päivän, vaikka sen piti kulkea Nauvoon ja takaisin. Mutta sieltä se rariteetti tulee! Eri asia vain jaksammeko me sen staijata. Viimeisen, kokonaisen retkipäivän aamupäivänä koitimme etsiä paikkaa, mistä sopivalla suhteella näkisi merelle ja missä Berlebacheista ei tarvitsisi pitää kaksin käsin kiinni. Männikön etelälaidalta sellainen paikka löytyi, pilvien takia Jurmon eteläpuolen merialueillekin näki tyydyttävästi. Pientä vessuliikehdintää havaittiinkin, jotain isokoskeloita, alleja, joutsenparvi, merimetsojakin. Sykähdyttävin (ja merisirrien jälkeen reissun kovin) havis löytyi kuitenkin mereltä, vaan tämä ei ollut merilintua nähnytkään. "Hei, tuolla menee peto!", intoilin ja rupesin nuotittamaan Kallelle AVOMERELLÄ VASTATUULEEN KAUHOVAA PIEKANAA. Ette kuulkaa usko, siellä se tyrskyissä melkein vettä viistäen hakaten infernaalisen tuulen päälle. Toivottavasti pohjan poika osasi tiputtautua sopivalle luodolle, tuolla tuulella ei ainakaan Utötä kauemmas kannata mennä, olkoot millainen muuttovietti tahansa. Paitsi, pere varmaan olisi painellut...

Puolenpäivän aikaan lauantailta tuttu kuvio: asemalle vaihtamaan kuteita, lounastamaan, työkalut mukaan ja suunta jälleen Heinäsaareen, yleiseksi hyödyksi oleminen koettiin järkevämmäksi vaihtoehdoksi kuin epätoivoinen staiji merelle tai vielä epätoivoisempi saaren vähäisen linnuston komppaaminen. No, ei sitä tietenkään suoraan sinne Heinäsaareen päästy, vaan vietimme tovin jos toisenkin Moringharulla melkoisia tyrskyjä (!!!) kuvaten. Oli myös mielenkiintoista nähdä, kuinka luoteistuuli painoi lokkeja länsiriutalle. Siinä ne leikkivät, tai mitä lie tekivät, tuulessa pitkin päivää. Lokkeja oli muutenkin liikkeellä enempi edellisiin päiviin nähden, lomakkeelle kirjattiin 14 naurulokkia ja 110 kalalokkia. Heinäsaaresta likvidoitiin loputkin maanpäälliset kurtturuusut ja vähän maanalaisia juuriakin. Rankkaa duunia! Toivottavasti jo ensi vuonna helpottuisi kasvustojen kontrolloiminen. Kurtturuusutalkoiden kunniaksi saunottiin ja juotiin viskiä.

Tyrskyä.

Vastavalotyrskyä.

Kalle ja tyrskyt.

Close-up-tyrsky.

Tyrskyjä perkele!

Tanssia tuulessa. (Kuva: Kalle Meller)

29.11.

Maanantai-illan riennoista huolimatta taistelupari Meller-Aintila heräili hyvissä ajoin siivoamaan kämppää. Tuuli oli tyyntynyt jo huomattavasti, n. 10 m/s tuntui lähes täysin tuuneltä! Toppavaatteet sai pakata suosiolla rinkkaan. Aamun touhujen ohella oli hyvä kuulostella männiköstä ja sen takaa kantautuvia ääniä. Tuulen tyynyttyä lintujakin tuntui olevan enempi liikkeellä, retkenpinnoiksi mm. vihervarpunen ja korppi! Joku tikka innostui myös ääntelemään. Roudatessamme tavaroita kohti satamaa, Nallen talon kohdalla jäimme ihmettelemään sietämättömän kevyen näköisesti matalalla lentävää pikkukäpylintuparvea - pari yksilöä innostui jopa laulamaan! Telkät puolestaan soidinsivat satama-altaalla. Mikä vuodenaika nyt olikaan?

Perinteiseen tapaan kamat satamaan odottamaan ja pariksi tunniksi länteen komppaamaan ja staijaamaan. Hetkiseltään vesilintumäärät näyttivät vähentyneet, lapasotkat vähentyneet kuuteen ja tavit neljään. Mereltä kuitenkin löytyi päivälle toinen pilkkasiipi, 34 allia ja Jurmoa ympäröiviltä luodoilta 4 merikotkaa. Kalle komppasi etelälahden lutakoista taivaanvuohen retkelle uudeksi lajiksi. Urakan päätteeksi piti menemämme vielä Heinäsaareen sirrejä fiilistelemään ja vesilintuja jähistämään - mutta kas! Jatkuva ja sopivasta suunnasta puhaltanut tuuli oli katkaissut Länsiriutan ja Heinäsaaren välisen kannaksen! Kumisaappailla olisi ehkä vielä päässyt, viikon päästä ei olisi mitään asiaa ilman kahluuhousuja. Pitääköhän ensi elokuussa jälleen kahlata parhaille sirriapajille päästäkseen?

Eivorilla staijatessa valo loppui kesken matkan, jossain Aspön jälkeen. Näkyi siinä sentään pari riskilää, merikotkaa, muutama teeri ja 50 tilhen parvi. Kuten kahdella edellisellä kerralla, tämä jakso säästyi arvoiseltaan päätökseltä eli homman päättävältä rariteetilta (elokuu 2011 heinäkurppa, joulukuu 2010 muuttohaukka), mutta ainahan sitä voi uskotella itselleen, että tärkeintä oli ulkona liikkuminen ja Helsingistä etääntyminen. Niin kai sitten.

Päätös

Yllä kuvattu retki Jurmoon oli karvanaamalle kymmenes, sekin omalla tavallaan ikimuistoinen. Muutenkin vuoden päätteeksi rikotaan hieman rajoja, kun blogitekstejä tulee täyteen pyöreät 50 ja sivun avauksiakin näyttää kertyneen jo yli 3300! Kiitos lukijoille! Blogin kirjoittelu jatkuu varmaankin vuodenvaihteen jälkeen, riippuen vuoden 2012 riennoista, toivottavasti hieman uudistuen. Vaikka tässä tallentuu itsellekin tärkeitä muistoja, olisi kiva kuulla myös lukijoiden kommentteja. Kriittistäkin palautetta on kuultu esim. viime kesän teksteistä ja se on otettu hyvillä mielin vastaan. Avatkaahan suunne. Vai pitääkö tuonne pystyttää joku pikakysely?