Haliaksella jälleen

Maastojyräily on vaihtunut virkistyslintuharrastukseen, mikäli Haliaksella vierailua sellaiseen kategoriaan voi sijoittaa. Pätkäduunin keskelle oli hyvä sijoittaa viikonloppuvisiitti "Suomen Eilatiin" (tosin Eilatissa olisi huomattavasti enempi lämpöä ja lintuja). Ei sähköä, ei omaa nettiyhteyttä saati tietokonetta. Vapauttavaa.

Petri Saarinen poimi ystävällisesti karvanaaman kyytiin Koskelasta perjantai-aamuna ja suuntasimme suorilta käsin Hankoon, kiva päästä viikonloppuretkellä mahdollisimman ajoissa pelipaikoille. Kaupan kautta Haliakselle, paikalla entuudestaan Jarkko, Anttu, Hannu, Heikki ja Aatu. (Heikki poistui vielä saman päivän aikana ja illalla asemalle saapuivat Jonne ja Tuukka.) Palumatkalla kauhisteltu sumu oli onneksi Hankoniemen kärjessä hieman väljempää, niin p*sk*njauhannan ja häröilyn ohella pystyi vähän staijaamaankin. Lokakuun loppu tarjoilee silmittömiä lintumassoja harvemmin, mutta jotain seurattavaa liikeni meillekin. Perjantaina bunkkerin ohitti 873 tilheä ja parisensataa punatulkkua. Petolintupuolen luettelointi ei tällä kertaa kamalasti tilaa vie, mainittavimpina 1 sinisuohaukka, piekanoja 3m 1p, 5 hiirihaukkaa ja rapiat 15 varpushaukkaa, jos nyt jotain vertailukohtaa haluaa elo-syyskuun massapäiville. Merellä paineli 2 selkälokkia ja 12 pikkulokkia, jostain löytyi paikallinen kaakkuri, 30 valkoposken hanhen parvi oli yllättävän myöhäinen havis, ainakin Hangossa.

Haliaksella harvemmin pultattu laji - niittykirvinen

Päivän kovimmasta haviksesta vastasi Jarkko. Rääväsuu kehotti karvanaamaa tähyilemään eräälle länsipuolen luodolle. Luodon laelta löytyikin lupaavan näköinen silhuetti ja Zeissin zoomin vääntyessä pään sisällä poksahteli tasaiseen tahtiin ja pari riemunhuutoakin kajahti ilmoille. Vanha muuttohaukka seisoi luodon laella, ylväänä, koko komeudessaan, kaiketi tarkastellen loppusyksyn ja talven saalistusmaastojaan. Pere näyttäytyi muutamaan otteeseen päivällä ja valitsi mielipaikakseen yhden Kistskärin linjatauluista. Käväsi yhtä naakkaakin vähän kiusaamassa, tempoi tuulessa miten tahtoo. Vaikka homma näytti välillä leikiltä, pariin kertaan pere otti kunnolla vauhtia ja näytti paikallisille, miten se siivenisku oikein kulkeekaan. Jäntevyyttä, voimaa, ketteryyttä. Eikä siltä naakalta hirveesti anteeksi pyydelty.

Pöllöt silmäkulmassaan Jarkko piti petoverkkoja auki puolilleöin asti. Nokturnaalisilla pedoilla ei asemamiehittäjiä tällä kertaa hemmoteltu, mutta ensimmäiseltä verkkorundilta tarttui mukaan lehtokurppa - oli jopa kontrolli, vuosi sitten asemalla rengastettu yksilö! Korkeiden jännä-kertoimien lisäksi oli hauska päästä kyyläämään ja kuuvaamaan scoloa näppituntumalta. Taas tätä lintuasemaelämän yllätyksellisyyttä, sitä koskaan tiedä mitä pyyntiverkkoon eksyy...

Pe-iltana kannustimme Jarkkoa rengastamaan muutaman tilhen.

Illalla petoverkkoon lentäneen lehtokurpan rengastamiseen ei hirveästi kannustusta tarvittu:

Lauantaiaamu valkeni selkeänä, joskin tuulisena ja edelleen lämpimänä. Elättelimme toiveita äkillisesti kylmenevästä kelistä, joka heittäisi lintuja liikkeelle. Näillä lämmöillä viivyttelijät jäpittävät paikoillaan eikä petomuuttokaan kulje. Samalla oli hyvä elätellä toiveita eteläisistä rareista sekä mielenkiintoisista merilintuhaviksista, näkyvyys merelle kun oli poikkeuksellisen hyvä. Ei sitten minkäänlaista väreilyä! Vesilinnut olisi kai voinut laskea Bengtskäriltä asti.

Ja voi hyvää päivää mikä episodi todistettiin heti aamuvakion ensimmäisen puolikkaan aikana. Ehdimme vissiin staijata reilun tunnin, kun Jarkko kiikutti bunkkerille tiltaltin. Siis ei siinä tiltaltissa mitään hirveän ihmeellistä ollut, vähän vihertävän oloinen ja suht myöhäinen tietty. Kuvailtiin ja ihmeteltiin. Jarkko oli juuri poistumassa mittailemaan lintua, kun tapahtui todella paljon ja todella nopeasti. Taivaalta kuulunut jännä ääni herätti Jarkon huomion:

-Hei, mikä **** toi on? Kahlaaja, suoraa yläpuolella! Onko toi isovesipääsky!? Se on ISOVESIPÄÄSKY! Ei helvetti!
-Missä se menee?
-Suoraa yläpuolella! Kääntyi vähän itään päin! Tota... tota...
-Lentää auringon päällä!
-Ehtikö kaikki näkeen? Ääni kuulu tosi hyvin.
-Tuolla se menee, Russarön suuntaan. Löytyi putkellakin...
-Isovesipääsky... ei jumal... siis mitähelv... IiVeePee!!

Seuraavaksi halailtiin, naurettiin, ihmeteltiin, vähän tanssahdeltiin ja ihmeteltiin lisää. Vähän kuin olisi saanut komean kolauksen melkoisesta halosta. Kesti varmaan puoli tuntia, ennen kuin Anton ja Tuukan kanssa pystyimme keskittymään staijaamiseen - Pete toipui tilanteesta huomattavasti nopeammin, heh. Mutta selkeämmin ilmaistuna, ennen linnun löytymistä olimme Jarkon kanssa jääneet bunkkerin juurelle tiltalttia ihmettelemään. Taivaalta kuulunut metallinen "kitt, kitt" -ääni (todella lajityypillinen tapaus) herätti porukan ja Jarkko hälyytti linnusta. IVP paineli ohitti bunkkerin 50 metrin päästä hieman itäpuolelta kiivaasti äännellen. Itse löysin linnun saman tien ja hyvin siitä ehti näkemään habituksen, leveän ja käsisiipeen päättyvän siipijuovan sekä nokan muodon. Jarkon kanssa nuotitimme lintua muille ja Jonne ehti näkemään linnun yläpuolen putkellaan. Ihan RK-kelpoiselta vaikutti - ainoa takaisku oli se, että Aatu oli päättänyt lähteä heti aamusta Gåun särkälle ja oli kaukana bunkkerilta, kun ivp ylitti alueen. Mies ei onneksi täysin murtunut nuijauksesta, tai ainakaan antanut ymmärtää niin. Kyseessä oli siis Suomen 96. havainto lajista ja vasta Haliaksen toinen.Todella hieno elis, mikä tärkeintä, tosispondesti!

Kun syksyn kvaliteetti saadaan pois päiväjärjestyksestä, käteen jäi silti kiva ja monipuolinen lintupäivä. Pikkulintupuolella tiaisilla oli edelleen pientä yritystä, tali- ja sinitiaisia paineli yhteensä vajaa tonni. Tilhejä muutti 600 lintua, myös 2 kangaskiurua piristivät. Mereltä löytyi myöhäinen sepelhanhi (muutolla) ja 18 pikkulokkia. Petolintupuolella 2 sinisuohaukkaa (joista toinen ad-koiras, ohitti bunkkerin melko mageesti), 30 varpushaukkaa, 7 hiirihaukkaa, piekana ja ampuhaukka. Neljältä iltapäivällä staijasin kaukaa idästä muuttaneen suopöllön.

Tietysti aseman alueella paikallisena viihtynyt ad-pere piti huolen siitä, että adrenaliini sykki suonissa myöhemminkin päivällä. Tuukka lähti ihailemaan linjataulun päällä viihtynyttä lintua länsikärjestä käsin ja jäimme Aatun ja Peten kanssa bunkkerille kolmistaan. Tovin päästä muuttohaukka nousi siivilleen ja suuntasi yllättäen kohti bunkkeria! Siivet kantoivat ja lintu eteni tehokkaasti bunkkerin yläpuoelle - ja rupesi yllättäen jahtaamaan pikkulintuja korkealla taivaalla! Mikä lie kun ei flaksi käynyt, päättikö vain järjestää miehittäjille pari pientä lentonäytöstä. Erittäin viihdyttävää seurattavaa. Vaikka jokunen pere on tänä vuonna tullut nähtyä, vihdoin ja viimein sitä pääsi kunnolla seuraamaan, katselemaan ja ihastelemaan, teurastajan huppua ja keltaista vahanahkaa myöten. Kehtasin sanoa, että onhan tämä nyt paljon hienompaa kuin jonkun ison vesipään pikainen ohilento. Eikä minua silti heitetty bunkkerilta alas.

Sunnuntaiaamu oli edellisiä huomattavasti tuulisempi - ja ankeampi. Näkyvyys oli auringon noustessa mainio, mutta lännestä puskenut pilvirintama heikensi meristaijin potentiaalia huomattavasti. Ilmeinen rissakeli, bunkkerilla manattiin muutamaan otteeseen, ja Tuukan kanssa tapitettiin merelle armottomasti, kiitollisina Petelle joka handlasi pikkulintumuuton. Vaan me pojat tapitimme liian kauas merelle, päivän laji löytyi paljon lähempää. Ja kukapa muukaan kuin Pete löysi nuoren pikkukajavan Gåun särkän takaa! Lintu liikkui nuoren pikkulokin kanssa aseman pihakoivujen takana - mitä nyt pikkulokki jatkoi matkaansa etelään, mutta kajava ei missään vaiheessa ilmestynyt ihmisten ilmoille vaan taisi kääntyä niiltä sijoiltaan takaisin pohjoiseen! Asemalle aamusta saapunut Seimola asteli tyylikkäästi ja juuri parahiksi paikalle kuittaamaan kajavan, mutta muutaman minuuttia myöhemmin bunkkerille saapunut Jenni ei tilanteeseen ehtinyt. Muista aamupäivän haviksista pitää tietysti mainita alueella edelleen paikallisena viihtynyt muuttohaukka, jota karvanaama kyyläsi aina kun mannekiinni sattui näkymään paikalla. Muutoin bunkkerilta käsin ei mitään uutta tai mullistavaa nähty: reilu tuhat paikallista allia, pari uiveloa, 8 pikkulokkia ja kangaskiuru. Tilhiä ja tulkkuja ei sunnuntaina mennyt mainittavia summia, vihervarpusia riitti vielä tonnin verran.

Iltapäivästä lähdettiin porukalla Gåun särkälle, matkalla syynättiin jokainen hippiäinen, jokainen risahdus ja piiskutus tarkastettiin, varmuuden vuoksi. Särkältä kompattiin muutamia niittykirvisiä, paluumatkalla puskista potkittiin rautiainen, pari punarintaa ja myöhäinen metsäkirvinen - Aatu oli nähnyt ilmeisesti saman yksilön kahtena edellisenä päivänä. Aavikkotasku jäi haaveeksi, tai ensi syksyyn. Gåulla rämpimisen jälkeen pakkauduimme Tuukan kanssa Peten kyytiin ja suuntasimme takaisin sivis... sivistyksestä. Sama fiilis aina Kirkkonummen jälkeen, Helsinkiin paluu tuntuu jotenkin groteskilta. Silti viikonloppu kruunasi syksyn miehitysjaksot Haliaksella. Syyskuussa fiilisteltiin massoja, hienoja tilanteita ja pikkurareja. Nyt saatiin se syksyn RARITEETTI ja pari muutakin kvaliteettia. Tästä on hyvä hiljentyä ja rauhoittua pimenevään syksyyn ja alkavaan talveen, kerätä voimia ensi maastokauden varalle. Paitsi Jurmo. Paitsi rallit. Paitsi...

Siinä se on. Aivan onneton kuva, ilmankos kun valoa on vähän ja lintu on jossain kilometrin päässä. Mutta siinä se silti on.