Kaakonkulmalta Kilpikselle - linjalaskentaturnee 2020

"One more for the road!" Haliaskevään jälkeen täytin kalenteriani parin viikon mittaisella linjalaskentareissulla, jota maustin parilla itärajaretkellä. Ajoitus osui säiden puolesta todella nappiin ja näin laaja-alaista linjalaskentareissua en ole aikaisemmin tehnyt. Jotain uutta, jotain tuttua, ja lintujakin näkyi.


Haliakselta palautumisen jälkeen lievensin tulevan reissun jännitystä pienellä iltaretkellä Viikkiin (rastaskerttunen vuosipisteeksi), sit lähdin 10.6. iltapäiväjunalla Turenkiin, join Viralassa kupillisen teetä äidin kanssa ja siitä otin suunnaksi Virolahden. Noudin Hyvinkäältä tupakansytyttimeen konvertterin mukaan ja yhden pysähdyksen taktiikalla Virojoelle kaupoille. Leirikin löytyi Lintulahden risteyksen vierestä. Melkoinen nostalgiapläjäys, jonkin verran täällä tuli yläaste- ja lukioikäisenä pyörittyä, pari reissua mahtui viime vuosikymmenellekin. Tien päällä raikasi Winter's Gate ja Magma, leirin vieressä lehtokurpat vinkuvat ja harmaahaikarat möykkäsivät, mäntykangas indikoi kehrääjästäkin mutta sellaiseen en ainakaan herännyt.

Mitä isot edellä...

11.6.

Vakioreitti nro 56 ja jännän äärellä, noin kuudentoista kääntöpisteen linja on ilmeisesti yksi Suomen monipuolisimpia, ja Pepe Lehikoinen on tarinan mukaan yhdellä laskennalla havainnut jopa 80 lajia. Leppälinnun ja ruisrääkän laulun kannustamana ylös ja matkaan, ja kai tästä kohtuudella suoriuduttiin, vaikka se vuoden eka linja on aina vähän vielä hakemista. Eka kilsa oli oikein mielenkiintoinen, haja-asutusta, peltoalueita, kosteikon reunaan ja linjan sisäpuolelle tosiaan jää harmaahaikarakolonia. Alkuun fiilistelin kerttuja sekä kahta viitakerttusta, kaakkoisin kääntöpiste lunasti linjan odotukset, kun samoille sijoille kuului luhtakerttunen, rummuttava valkoselkätikka ja viitasirkkalintu.

Linjaa hehkutettiin lajistollisesti monipuolisena, ja ymnmärsihän sen, kun kosteikon reunuksen jälkeen linja vuorotteli uusien peltoaukeiden ja pienasutusalueiden, sekä erilaisien metsien välillä. Oli siellä tiheää taimikkoa ja hakkuitakin, kuten eteläsuomalaiseen metsämaisemaan "kuuluu", ja vastineeksi mukavakulkuisia mäntykankaitakin. 70 lintulajin laskenta oli tällaselle Kilpiksen tunturikoivikoissa laskemaan oppineelle melkonen kokemus. Runsaimpia lajeja olivat tietenkin peippo, pajulintu ja vihervarpunen, mutta linjalla tuntui olevan mukavia määriä myös lehtokerttuja, pensaskerttuja ja punavarpusia. Töyhtöhyyppiä löytyi peltoaukeilta runsaasti, samoin yhdeltä pläntiltä hieno teeriparvi.Vikalle kilsalle osui vielä palokärki ja leppälintu. Kuivin jaloin ei loppuun asti selvinnyt, linja oli luokiteltu helppokulkuiseksi ja sitä se olikin, mutta pari ylitettävää ojaa oli tällaiselle pääjälkaiselle heittokääpiölle vähän liikaa =D sen suurimman ojan sai onneksi kiertää.

Laskennan ja tankkauksen jälkeen tein pienen peltosirkkuinventoinnin Virolahden pohjoisosissa ja onnistuinkin jopa kuulemaan yhden yksilön =D, siinä missä loppupäivä meni Lappeenrannan kaakkoisosissa seikkaillen: Väkeväjärvellä vierähti pari tuntia, Haapajärvellä tunti, mut mitään rarisempaa ei osunut kohdalle. Päivän soundtrackina New Day Rising ja Brave New World. Yöksi saavuin Parikkalaan, tiedossa pari vapaampaa retkeilypäivää ennen seuraavaa linjaa.

Kaakonkulman peltosirkkumaisemia

Väkevä!

12.6.

Sammallammen eteläpuolelta herääminen ei antanut reissulle uusia lajeja. Aamuyön puolella kiersin Siikalahden etelä- ja kaakkoispuolia kirjaten havikseen reissun toisen viitasirkkalinnun, pari kehrääjää ja useita ruisrääkkiä. Jos ei joillain spoteilla varsinaisia yölaulajia kuulunut, niin pensastaskujen laulu jaksoi aina lämmittää mieltä. Kaunis aamuyö ja nautin joka sekunnista.

Siikalahden kupeesta sain viimein kaulushaikaran vuosipisteeksi ja auringon noustessa siirryin pariksi tunniksi Ripekesaarten lintutorniin. Mustakurkku-uikut näyttävät olevan kateissa, mutta vesilintuja oli näytillä muuten odotetun runsaasti, punasotkillakin tuoreen oloinen kahdeksan poikasen jengi. Paikallinen nuori tundrahanhi yllätti. Varhaisen aamun jälkeen siirryin Siikalahden koillis- ja pohjoispuolelle sekoilemaan hitti tai huti -taktiikalla. Ja hutejahan sieltä tuli, kyttäsin hetken Kontiokorven ilmoittamaa viiriäistä ja pyörin Saaren pelloilla, stopaten lopulta Suuren Rautjärven tornilla ja siitä sentään tuli reissun kolmas viitasirkkalintu.

Kaupoilla ja tankkauksella käynnin jälkeen päätin kuluttaa ison osan päivästä petostaijilla Siikalahden patotiellä. Sessio ainakin lähti hyvin käyntiin, kun spottasin pohjoispuolelta pari viklon kaltaista kahlaajaa, olivat tulossa ensin suoraa kohti ja arvoin liron ja mustaviklon väliltä et kumpia nää on, en oikein saanu otetta ennen kuin linnut kaartavat ja putoavat pohjoispuolelle katveeseen - jalat ulottuivat reippaasti pyrstön yli ja molemmilla erottui selässä pitkä kiila, lampivikloja!

Havaintotilanteen jälkeen soitin Aallon Jannelle, kysyin mahdollisista reviirimeiningeistä ja tiedottamaan haviksesta. Janne ilmoitti samalla tulevansa ruokatunnille staijiseuraksi, ja aika pian ensimmäisten kuulumistenvaihdon jälkeen Janne näytti lahdelta paikallisen haarahaukan. Kiitos sponden tilanteen säilyttämisestä =D havikseen ois voinu kirjata ehkä vielä kolmannenkin yksilön, joka ylitti yläpuolelta itään. Samalla oli hyvä vitsailla siitä miten torni täyttyi porukasta (paikalla kuultuna "Siikalahdella näkyy kuulemma muuttoa vain silloin kun Aalto on paikalla") mut oli kiva jutella muidenkin paikallisten harrastajien kanssa, hyvähän täällä on retkeillä kun paikat ja puitteet ovat kunnossa.

Parikkalasta siirryin Rääkkylään puolentoista tunnin rykäisyllä, matkamusiikkina Seventh Son of a Seventh Son ja When a Shadow is Forced into the Light.

Patotie

13.6.

Nyt tuli ahnehdittua vähän liikaa, suunitelmissa olleista viidestä kosteikosta tuli käytyä läpi kolme, aika paljon ajamista siitä olis tullut vähän liikaa, ellei sit olis nipistänyt yöunista. Mainittavilta haviksilta säästyttiin taas, mutta ehdin kuitenkin aamuhämärissä Kiteen kautta legendaariseen Värtsilään. Epämääräisen ajelun sijaan päätin kävellä Sääperin ympäristöä, lähinnä etelä- ja länsipuolta. En oikein osaa sanoa, oliko niitä viitakerttusia odotetunlaisina tiheyksinä, paljon niitä kai pitäs olla ja paljon niitä niitä kuuluikin =D haviksessa 17 yksilöä noin kuuden kilometrin kävelyllä. Siinä samalla kuului neljä luhtakerttusta, useampi ruisrääkkä, rummuttava valkoselkätikka rajavyöhykkeeltä, kuhankeittäjän rääkynää, ja edelleen pensastaskujenkin laulu jaksaa aina vaan kuulostaa kauniimmalta.

Vuosipinnalista kasvoi vasta Sääperin länsipuolella, viimein korviini kaikui myös pensassirkkalinnun sirinää ja yhdeltä peltoaukealta lähti lentoon kaksi mustapyrstökuiria! Käväisin myös Sääperin tornissa ennen leiripaikan pohjustamista ja päivän varsinaista staijiosuutta. Ehti siinä torkkumaankin, ennen Hopeakallion torniin siirtymistä. Eikä tämäkään sessio lähtenyt huonommin käyntiin, ihan ekalla skannauskierroksella itäpuolelta löytyi vanha maakotka! Petolajisto oli kyllä monipuolista, mitään "chrysaa" rarisempaa vaan ei tälläkään kertaa löytynyt (haarhaukkaa ei lasketa, vaikka sellainen oli kiva nähdä täälläkin). Aika paljon sen raripedon eteen täälläkin sais varmaan staijata. Ja pääsin myös todistamaan pientä... ööh... noh, paikallisen pariskunnan selkkausta =D

Pienistä sattumuksista huolimatta oli kiva viettää vajaa viisituntinen paikoillaan. Kiva kun ei oo kiire. Staijin jälkeen sai tehdä kaikessa rauhassa leiri-illallisen, eikä unen tuloa tarvinnut kauaa odottaa.

Kiteen aamuhämärää

14.6.

Vakioreitti 202 odotti parin dudeiluyön jälkeen. Olin ainakin ajoissa paikalla, sillä pakkomielteisesti tein parit yölaulajastopit Värtsilän puolella ja viimeinkin kuulin sen luhtahuitin!

Linjan ensimmäiset etapit jännittivät kyllä perkeleellisesti, maasto alkoi olemaan jo klassista takuuhoidettua metsämaata ja tiedossa saattoi olla henkisen pahoinpitelyn lisäksi myös fyysistä turpiinvetoa, kun mietti mistä edellinen laskija oli varoittanut. Jännitys kuitenkin laukesi, kun oletettua myöhemmin apusaran puolelta alkoi kuulumaan viirupöllöpoikueen kerjuuääntä, huomasivat varmaan emon tulevan kun aika pian alkoi kuulumaan kaameaa rastaiden varoittelua ja naaraan haukkumista. Huh, mikä adrenaliinirypistys!

Ehkä myös siksi laskenta tuntui tosi kuluttavalta, ja vika kilsa mentiin aivan puolivaloilla. Pieni navigointivirhe ja kuljin joen väärää puolta, ylittäessäni sen vielä kerran jäi toinen saapas mutaan jumiin, ja jossain vaiheessa gepsikin putos vetiseen kivenkoloon - onneksi se ei ollut syvä =D siksi olikin melkosen vapautunut olo, kun linjalta pääsi ulos. Sinne se kiristävä pää jää, ja tien päällä on varmaan just siks niin mukavaa että saa nauttia siitä palkitsevasta tunteesta.

Kvaliteetin lisäksi linjalle osui mukavasti lehtokerttuja, peukaloisia ja tiltaltteja, yksi pyy ja yksi pikkusieppo, ja pensastasku pääsaralla tuoreela hakkuuaukealla. Pikkukäpylintuja riittää. Lajikirjoa kasvattivat myös järripeippo, töyhtötiainen, hömötiainen, taivaanvuohi ja metsäviklo.

Tohmajärveltä Rääkkylän puolelle Joensuun kupeeseen kahta hyvää ystävää ja heidän perhettään tapaamaan. Kiitos Aino ja Pete <3 kun matkalainen sai hetken hengähtää mitä idyllisimmässä mökkimaisemassa. Kai tää suorittamista kuitenkin on, vaikka omalla tahdilla tekeekin. Matka jatkui vielä Kuhmoon, kolmen tunnin ajo tankkauksen kautta. Soundtrackina tänään Skunkworks ja Ghost Reveries.


15.6.

Jäin leiriin puolen tunnin ajomatkan päähän linjan alusta. Viiksimon alue on kuulemma legendaarista aluetta nähdä kaikenlaisia kivoja nisäkkäitä, mutta ainakaan tällä kertaa ei tärpännyt =D ja miks oliskaan, ihan vääränlainen taktiikka. Vakiolinja 369 oli kuitenkin mukavaa, lähes naurettavan, helppoa maastoa eiliseen rämpimiseen verrattuna. Tällä kertaa hyttysten räjähdysmainen runsastuminen kompensoi mukavuusastetta. Alkoi pelottamaan että mitähän siellä Kuusamossa sitten odottaa... Noin puolet linjasta sijaitsee rajavyöhykkeellä ja luonnonsuojelualueella (tätä varten piti hakea Rajavartiolaitokselta kulkulupa), yhden suon läpi kulkevan joen yli pääsi mukavasti pitkoksia pitkin.

Karuilla mäntykankailla linnuston tiheys oli edelliseen rehevyyteen verrattuna tuntuvan alhainen. Mut linja otti ja linja antoi. Pohjantikka rummutti ja kuittasin lajista spondevuodarin, vanha homenokka (mehtoukko) läksi rytisemällä lentoon linjan puolivälin männiköstä ja vikalla kilsalla joenvarren metsiköissä lauloi reissun eka sinipyrstö. Valkovikloja oli soilla hyvillä tiheyksillä, mäntykankailla puolestaan leppälintuja, lajikirjoa myös pyystä ja pikkusieposta. Pikkukäpäriparvia lentelee edelleen melko tiuhan oloisesti.

Onneksi ei ollut pitkä ajomatka Kuusamoon, viime yön unet jäivät vaihteeksi vähiin ja tahto vähän väsyttää =D aikaa kuitenkin oli ja ajattelin tsekata muutaman Kuusamon keskustan tuntumassa sijaitsevan lintupaikan. Enhän mä sit koskaan ehtinyt kun yhdelle, parkkeerasin Tolpanniemen venevalkaman parkkikselle, ihmettelin pari säettä laulavaa pohjansirkkua ja päivystin hetken aikaa pikkulokkeja ja kivoja härkälintumääriä (11"p) ihmetellen. Iso osa iltapäivästä kului vähän torkkuessa =D ennen kaupoilla käyntiä ja seuraavaan leiriin siirtymistä. Päivän soundtrackina Return of the Black Butterflies ja Imaginations from the Other Side.

Linjalaskijan selfie

Yerba maté on the road!

16.6.


Vakiolinja 443 Kuusamossa ja uskomattoman kesäiset kelit vaan jatkuvat. Tämäkin linja oli suht monipuolinen: soita, hienoja metsäkankaita, toki talousmetsääkin, hyttysiä odotettua vähemmän mut vika suopläntti mentiinkin sit parista kohtaa kahlaamalla läpi =D linjalle mennessä kaksi metsokukkoa, koilliskulmassa outoa möykkää pitänyt hiiripöllö, itse linjalla kolme taviokuurnaa, kaksi rummuttavaa pohjantikkaa, pohjansirkku, suolla laulanut pensastasku. Suolajeja mm. mustaviklo, useampi keltavästäräkki sekä runsaasti valkovikloja.

Siirryin Sallaan reippaasti aamupäivän puolella, pysähdyin Oulangan luontokeskuksessa ja fiilisteltiin taas mielettömän upeaa Kaunisharjua. Kävin samalla parit potentiaaliset pikkusirkkupaikat läpi, tuloksetta (viime vuonna ei tarvinnut etsiä =D), kävin kaupoilla ja ajoin legendaarista Tuntsan tietä melkein päätyyn asti. Selvisin parilla fiilistelystopilla ja parilla pahemmalla töyssyllä, reissun upeimmasta leiristä käsin pieni kävely, sit ruokaa ja unta. Musiikkikin vaihtuu pohjoisempaan tunnelmaan sopivammaksi, soittimessa Berdreyminn ja Suden Uni. Seuraavalle parille vuorokaudelle en toivo, enkä odota, yhtään ihmiskontaktia, sen verran hyvin oon erämaan syrjässä kiinni.

Dataa tulee

Tuntsan leirin maisemia

17.6.

Värriö! Läksin leiristä noin klo 00.30 ja taashan siinä meinas kiirus tulla ehtiä ajoissa linjan alkuun =D hyvin siinä kuitenkin ehti, vaikka ekalla kilometrilla joku maahinen kamppas mut varvikkoon ja viides kuudesta pikkujoen ylityksestä päättyi kosteisiin saappaisiin, jotenkin ylimielisesti mietin että tuohon voi astua mut sehän kostautu. Ihan vaan jottei olis liian lepposaa. Muuten kelpas kävellä, kun oli tyyntä, vähän viileämpää, valoisaa ja ihoa eivät hyttyset enää kiusanneet.

Itse linja oli taas yhtä iloa kulkea, upeaa metsä-Lapin kuusimetsää ja pienimuotoisia soita (mitä nyt isomman joen ylityspaikkaa piti vähän hakea, ja silloinkin ensin heittää reppu virran toiselle puolelle). Kirkkaasti parhaimpana kaksi hiiripöllöä, ensimmäisen soidinhuutoa kuului linjan ensimmäiselle suoralle ja toinen näkyi vähän ennen puoltaväliä. Lomakkeelle myös taviokuurna, pohjantikka ja koppelo, mutta kuukkelit, lapintiaiset ja sinipyrstöt loistivat poissaolollaan. Ja paluumatkakin oli viime vuotiseen lajikirjoon verrattuna aika hiljainen. Palasin leiriin noin 12h mittaisen retken jälkeen. Peseydyin joessa, nesteytin itseäni, himmailin ja torkuin. Eikä tarvinnu lähteä minnekään riehumaan tai komppaamaan, kun pikkusirkku hoitu sit ihan siitä leiristä =D illalla vaan pieni siirtymä seuraavan linjan tuntumaan.

Ei näitä aamuvaloja osaa koskaan taltioida oikein =D

18.6.

Leiristä oli linjalle tällä kertaa "vain" viiden kilometrin siirtymä =D eilinen tuntui vielä jaloissa, varsinkin linjalta takaisin autolle kun nilkat oli paikoin piilokivisessä maastossa melko kovilla. Linjalle mennessä naulasin lapintiaisen ja ihmettelin taas melko pohjoiseen saapunutta hernekerttua, itse linjan alkupuoliskolla kuului viimein se kuukkeli. Retkenpinnoja ropisi, linjalla ampuhaukka, riekkoja 2 koirasta ja naaras (ja 1 koiras paluumatkalla), reitin loppupuolella pari kirjosiipikäpylintua. Pohjantikka ja pari taviokuurnaa täälläkin. Linjakin oli enimmäkseen mukavaa ja vaihtelevaa maastoa parista pienestä kurusta aidolle tunturipaljakalle asti. Eteläisempää lajikirjoa peukaloinen ja kulorastas.

Sallasta suunnistin kohti Inaria, ensin koukkasin Sallan keskustan kautta autoa pesemään ja aamun ekalle tauolle. Tällä kertaa olis pitänyt tarkistaa navigaattorin antama reitti, sillä tavallaan sain Tuntsan tiellä jo tarpeekseni sen tyyppisestä kärrypolusta ja matka olis menny varmasti joutuisammin, joskin ehkä pidemmillä kilometreillä, ihan asfalttitietä pitkin. Et se tais olla ihan yhtä tyhjän kanssa. Musiikki onneksi kompensoi, Above the Weeping Worldia, Kivenkantajaa ja Amorphiksen uudelleenäänitettyjä vanhoja biisejä

Sodankylästä eteenpäin olikin sit lunkkia ajoa ja hyvä tärppikin tiedossa, kun Ivalon keskustasta ilmoiteltiin ihan oikeaa elämänpinnaa, eikä poikkeamaa reitiltä olis kuin rapia kilometri. Nuotitin itseni pientaloalueen läpi kulkevan tien päähän ja etsin siitä, lähtiskö jotain polun tapaista viereisen joen rantaan. Hortoilin paikalla hetken aikaa, ennen kuin yhdestä talosta saapui isäntä kysymään, että sitä sirisijääkö sinä etsit, neuvoi mut ystävällisesti aivan linnun viereen ja vaihdettiin siinä muutamat sanat muutenkin. Seuraavalla stopilla pääsin ihan joenvarteen pienelle puusillalle, ja tovin odottelun jälkeen ihanainen LAPINUUNILINTU aloitti laulun. Kutsuääneen sai myös tuntumaa ja linnun pääsi lyhyesti näkemäänkin - on se vähän erilainen kuin nuo yleisimmät fyllarit =)  ihan aito elis, minkäs mä sille mahdan että en oo osannu Käsivarresta löytää.

Sit olikin fiilis kohdallaan, kun sai karauttaa Inarinjärven vierestä Under the Red Cloudin soidessa, oikein kiva maisemareitti Yliperän kävijällekin. Ehkä siinä vähän lannistui, kun seuraavan linjan aloituspistettä lähestyessä huomasin tiellä puomin, jolloin suunniteltu kolmensadan metrin kävely linjan alkuun vaihtui kolmeen kilsaan =D no mut ei auta valittaa, mä vaan kun kuvittelin pääseväni ihan viereen. Leirin sain kuitenkin isolepinkäisen ja upean luppomännikön viereen.

19.6.

Vaan en mä linjalle sit lähtenytkään, avasin puhelimen aamuyöllä herätyksen jälkeen ja viestitulva iski ensin melkosen ahdistuksen, ja sit kanveesiin. Ei mitään tai kenenkään terveyteen liittyvää, eikä niin hälyyttävää että olis pitänyt lähteä tästä ajamaan takaisin kotiin, mut oli parempi käsitellä etelään liittyviä vastoinkäymisiä kunnon yöunien jälkeen.

Inarista oli kuitenkin hyvä siirtyä "kotiin" Kautokeinon kautta. Jos Svartir Sandar jaksaa lohduttaa, niin Verisäkeistä saa jo uutta virtaa, Jumalten Aika vahvistaa hyvää reissufiilistä. Kun Käsivarrentiellä klassisesti raikaa Varjona Kuljemme Kuolleiden Maassa ja Muotkatakalta alas laskeutuessa kajahtaa HUUTO, niin yön murheet ovat historiaa. Ailigaksella ehdin staijaamaan muutamat tunturikihut (6p), Käsivarrentiellä näin pari piekanaa ja Mallan parkkipaikalla kuulin punajalkaviklon. Pysähdyin myös Peeralla, sillä reissun toista elistä tarjottiin ihan reitin varrelle, mutta amerikanjääkuikka päätti pysytellä piilosilla.

Kilpisjärvellä paistaa aurinko ja järvi on tyyni. Tästä paikasta on nähnyt ja kokenut kesäisin niin monia puolia, enkä oikein millään malttanut uskoa, että pilvetöntä, valoisaa ja värikästä kauneutta riitti koko juhannuksen ja vielä sen yli.

20.6.

Jehkatsin vierestä paistanut keskiyön aurinko herätteli laskijaa, ja reissun kymmenennen maastoyöpymisen unet jäivät melko tynkäisiksi. Ihmeellistä miten valo silti pitää ihmisen valheellisen virkeänä. Oon monesti aloittanut Mallan luonnonpuiston linjat laskemalla "Siilasmallan", eli Siilasjärveä seuraavan ja Iso-Mallan länsilaelle nousevan linjan. Keräkurmitsan soidinta kuului jo melkoisen aikaisessa vaiheessa (paluumatkalla kaksi soidintavaa), pari riekkoakin koivikosta havaittiin. Kiirunaa sai taas odottaa paluumatkalle (oli aika hurjaa touhua lasketella alas paikoin tosi jyrkkiä lumilaikkuja, pers'liukumiseksihan se meni =D) ja möykkäs jossain siellä koivikossa hömötiainenkin. Siilasjärveltä kuului sekä punajalkaviklon, valkoviklon että liron ääntelyä, kuikasta ja kaakkurista nyt puhumattakaan. Leppälintuja vähänlaisesti, kuten myyrähuipun jälkeen kait kuuluukin olla.

Laskennan jälkeen staijailin Ala-Kilpisjärven puolella ja kävin Peeralla (tulosta tuli mut ei elistä kuitenkaan) ennen kaupoilla käyntiä ja biologiselle asemalle majoittumista. Kymmenen maastoyöpymisen jälkeen oli kyllä herkkua päästä torkuille oikeaan sänkyyn, datamaan laskentatuloksia, syömään hyvin ja saunomaan.

21.6.

Pikku-Mallan linja ja idyllisille keleille ei näy loppua. No, kahden aamun takainen "aivovaurio" jäytää psyykettä ja välillä oli pakko pysähtyä ottamaan happea keskellä koivikkoa =D ja kyllä mä alan olemaan tässä vaiheessa jo muutenkin väsynyt. Hattua nostettava niille autokunnille, jotka tekevät yli viikon (saati sitten kolmen viikon) reissuja.

Linjan bravuurilaji sepelrastas oli tänään hiljaa, itärinteellä varoitteli yksi lintu ja etelärinteen koivikossa lenteli hieno koiras. Pesinnät lienevät lämpimien kelien puolesta sen verran pitkällä, tai sitten luminen kevät on ajanut lintuja muuanne. Riekkoja linjalla kaksi soidintavaa koirasta, paluumatkalla yhytin pariskunnan aivan puiston reitin vierestä. Riinteen tyven lammilla kaakkurit pitivät kovaa möykkää, että se melkeinpä häiritsi laululintujen kuuntelua. Enkä mä valita, sydäntä pakahduttavaa tunnelmaa. Erikoisin havis etelärinteen koivikon yli lentänyt kirjosiipikäpylintu, joita saapuu tännekin hyvinä vuosina. Pikkukäpylintuja havaitsin pari parvea. Leppälintuja ja sinirintoja oli äänessä kaksi kutakin, paljakalta yksi kiiruna ja vain yksi kapustarinta, alkaakohan porotalous tekemään tehtäväänsä... riekoilla menee kuitenkin melko hyvin, edellisen myyrähuipun jäljiltä.

Aamun päätteeksi otin tujut torkut, sillä eilen ei osannut mennä riittävän aikaisin nukkumaan. Iltapäivästä dataushommia ja toistamiseen aseman sähkösaunaan.

22.6.

Viimeisenä klassinen Iso-Mallan linja, 6,7km paljakkaa. Lumen määrä vähän jännitti, mutta pahimman nousun kohdalla lunta ei onneksi ollut niin paljoa kuin pelkäsin. Sai siellä hangessa kuitenkin tarpoa. Kuten yleensä, laelle nousun jälkeen olo on aina äärimmäisen vapautunut, ja sitä nauttii niin lumilaikuista, kontrasteja muodostavista rakkakivikoista ja kosteista tunturiniityistä. Olo on kuin olisi maailman katolla, kun ympärillä näkyy Suomen, Ruotsin ja Norjan korkeita tuntureita. Eikä pilviä missään. En anna oman puuskuttamiseni saati korvissa kaikuvan sydämen tykytyksen häiritä, vaan sitä haluee elää jokaisesta etappia, varsinkin kun saan jakaa matkan varrella koettuja fiiliksiä etelän suuntaan.

Tällä linjalla eivät järrit ja pajulinnut kiusaa. Niittykirvinen on selkeästi runsain lintu, ja niidenkin määriä saa tulkita korkeintaan reitin vikalla kilometrillä. Keräkurmitsoja havaitsin viisi eri yksilöä, kiirunoita kolme (joista yksi pari pääsaralla), sepelrastaitakin kolme parihavaintoa ja pulmusia kaksi. Kivitaskuja tuntuu olevan tavallista runsaammin, kapustarintojen määrät puolestaan ovat tuntuneet vähäisiltä kaikilla linjoilla.

Hyvin osasi jättää parina edellisenä päivänä jäytäneet, ja vähän pitemmänkin aikavälin, murheet taka-alalle. "This is why we live for."

Näin pitkä linjalaskentareissu oli itselle uutta. IBA-keikat vaellushenkisyydessään ovat vähän erilaisia, toki tosi kokonaisvaltaisia ja raskaita keikkoja, vakioreittien laskeminen vaatii aika paljon ajamista eikä mulla tällä hetkellä oliskaan muita syitä tällaisiin kilometrimääriin. Spondevuodariprojekti eteni hyvin ja edelleen ilo harrastaa yleishyödyllisesti. Paluumatkalle lähtö klo 4.30 seuraavana aamuna ja noin viikon kuluttua kohti Haliaksen syyskautta. Samalla oli kiva piipahtaa Laukaassa, kiitos Ossi ja Minttu aina yhtä lämpimästä vieraanvaraisuudesta! Kiitos myös Kilpisjärven biologiselle asemalle, museon laskentakoordinaattori Aksu Lehikoiselle ja kaikille muille tämän reissun asianosaisille - myös etelään, kun tunnelmia sai jakaa suoraan tien päältä <3