Lapin hulluutta Lätäsenolla

Kehtasiko joku hehkuttaa tätä menomatkalla etukäteen? Kun tiedossa on kuuden aamun rämpimisreissu yhdelle Suomen hienoimmista lintusuoalueista, vieläpä myyrä- ja sopulihuippuna, niin jälkeähän siitä tulee. Iskuryhmä Aintila-Suominen-Kentta rämpi 14.-19.6. Lätäsenon IBA-alueella linja- ja kartoituslaskentojen parissa, ja reissun puoliväliin mennessä pelin henki oli selvä: viimevuotinen Sammuttijängän reissu oli tähän verrattuna pelkkää paperia. Oli tämä hastavampaakin. Mutta havislistaa kelpaa hehkuttaa, kun kartalle ja linjalomakkeelle taltioitui kahlaajaa ja myyränpurijaa - sen verran, että motivaatio saa olla melko korkealla seuraavaa reissua pohtiessa. Koska vastaavaa ei ihan heti tule vastaan.

Säät olivat rämeilijöille yllättävän suosiolliset. Kuudesta aamusta viitenä päästiin linjoille, eikä sen yhden Puusasvaaran suojissa vietetyn väliaamun lisäksi vettä hirveästi niskaan satanut. Huomioikaa, notta autuaita ovat ne jänkänpolkijat, joita eivät hyttyset kiusaa. Toisin sanoen, ininästä ja puremien kutinasta ei kärsitty kertaakaan. Myöhäinen kevät helpotti myös kulkemista, sillä suurin osa soista oli turvekerroksen alla vielä umpijäässä. Mutta "kuka perkele käski ottamaan nuo kameravehkeet mukaan..."

Kuten todettua, kartoituskeikan pääpaino oli linjalaskentojen takomisessa, jolloin lampien tarkastukset ja kiertely jäivät vähemmälle, heijastuen esim. Sammuttijänkään verrattuna alhaisempiin sorsamääriin. Omat havainnot käsittäen, linjalaskentojen ohella ja parilla kohdeiskulla löytyi mm. 3 paria laulujoutsenia, yhteensä 26 metsähanhea (4 parvea), jokunen tavi, toistakymmentä tukkasotkaa, kaksi allipariskuntaa ja viitisentoista mustalintua.

Kahlaajatyhjiöstä ei näillä lätäköillä tarvitse kärsiä. Paronin linjoilla jänkäsirriäisiä löytyi yhteensä 9 reviiriä, suokukkoja 13 naarasta (2 pesälöytöä) ja 14 koirasta, jänkäkurppia 19 reviirillä (enemmän vuosi sitten Sammutilla!), kuten myös mustavikloja mukavalla 14 reviirillä. Odotetusti punakuiri napsahti Käsivarren pinnaksi. Muusta sälästä voisi mainita, että riekkoja kirjasin havikseen 14 koirasta, kurkia löytyi kolmelta reviiriltä, ja Lappia edustivat myös pääsaralle eksyneet lapintiaiset & tundraurpiainen.

Riekkoja kirjasin havikseen 14 koirasta. Myyränpurijoita kohtaan oli kovat odotukset, ja tulosta tuli, kun kuudessa päivässä näin 3 sinisuohaukkaa (2/1), 4 piekanaa, pari tuulihaukkaa, 4 tunturikihua,  2 isolepinkäistä,  6 hiiripöllöä sekä huikeat 10 suopöllöä! Samoillessa löytyi myös pesällä varoitteleva naaras-ampuhaukka, saman lajin pari koirasta eri reviireillä. Moisen maallisen massan ohella karvanaamaa hellittiin sekä muutto- että tunturihaukalla! Ensimmäinen paineli aivan turhan kaukana kameran kantamasta, mutta jälkimmäisestä tuli jopa todistusaineistoa, etteivät jälkipolvet täysin tärähtäneeksi luulisi. Tai niin no, niin, vahinko taitaa olla jo tapahtunut...


La 13.6.

Leirityminen Markkinan kylälle, tässä pääsee heti laskentavaellusten rutiineihin käsiksi: teltta pystyyn, safkaa naamaan ja huomisen linjan koordinaatit gepsiin. Leirinaapurina reissun eka hiiripöllö.

Aamupuurot naaman ja menoks! Kuva: Kati Suominen

Leiripaikan hiiripöllö.

Su 14.6.

Löysät pois saman tien! Aamusta kaikki kolme pääsivät linjoille, oma Hietajängän halkaisema linja oli tietoisesti, röyhkeästi ja itsekkäästi valittu; jänkäsirriäisiä 8 reviirin edestä, erityisesti linjan viimeinen kilometri oli kovaa tykitystä, kun surinaa kuului koko ajan ja soidintavia lintuja suikkelehti sinne tänne, kertaalleen näkyi neljän linnun soidinparvi!. Lisäksi 3 jänkäkurppaa, naaras-sinisuohaukka ja kruununa jängän päällä pyörähtänyt Peregrinus.

Klo 11 hyppäsimme pienen venhon kyytiin ja kuski kiidätti meitä kolmisentoista kilometriä Lätäsenoa ylös. On siinä jotakin maagista, ohikiitävästä joenvarren tunturikoivikossa ja niiden takaa näkyvissä tuntureissa... haviksina piekana ja reissun eka isolepinkäinen.

Kolme varttia myöhemmin meitä odottaa kuuden kilometrin patikointi Isokurkkion autiotuvalle. Tuskainen taival kattoi enimmäkseen "paremman väen" mökille vieviä pitkospuita, mutta myös melkoisia, joenvarren koivikon notkoissa olevia rääseikköjä. Ensimmäisen kilometrin aikana nähdään suopöllö, pari kilometria myöhemmin pesällä varoitteleva hiiripöllö, viimeisellä neljänneksellä kuului varoitteleva hiiripöllö ja maastopoikasen kerjuuääntä! Tää on sitä Lapin laatua.

Ma 15.6.

Olipa jäätävän väsynyt herätys! Ja jäätävää oli aamuyön urakointikin, eilisen innostuneet hymyt hyytyivät ja nyt painettiin raakaa duunia. Tuvalta otettiin ensin kevyt 4km kävely täyspakkausten kanssa, ennen kuin Jussi ja Kati pääsevät lähemmäs omien linjojensa aloituspisteitä. Karvanaama paineli siitä vielä sen kolme kilometriä linjan alkuun, reitin sisältäen entistä pahempaa rääseikköä kera yhden joen ylityksen! Matkalla näkyi kuitenkin kolme riekkoa ja pari suopöllöä.

Linjalle päästiin jokunen tunti myöhässä, mutta sitä vapauden tunnetta kelpaa hehkuttaa, kun pääsi kiitämään helppokulkuista tunturikoivikkoa pitkin vailla rinkaksi kutsuttua painolastia. Siitä on myös innoissaan, että selvisi linjalle asti ilman täydellisen katastrofaalista myöhästymistä!

Reitti oli kahlaajapuolelta vaatimaton (lähinnä pari jänkäkurppaa ja mustaviklo), mutta petopuolella taas petrataan, kun linjalle osuu päivän kolmas suopöllö, koiras-sinisuohaukka ja jälleen hiiripöllö. Pääsaralla lähti jaloista lentoon lumipallo, joka vaivatta määritettiin koiras-tundraurpiaiseksi, ja linjan loppumetreiltä löytyi lapintiaisen pesä. Tappioksi lasketaan parhaimman maastopaidan (SA-intin harmaa peltipaita) repeytyminen selästä poroaitaa alitettaessa. Ne perkeleet...

Linjan päätepisteessä hetken lepo, ennen 2,5 km talsimista Puusasvaaran autiotuvalle, tiukille tuntui ottavan mutta perille päästiin. Jussi ja Kati saapuivat pari tuntia myöhemmin, odotellessa oli hyvä pilkkoa muutama satsi klapeja, kehtaa pitää tupaa lämpimänä. Olivat epelit nähneet vesipääskyjä! Loppupäivä vietettiin hitaasti ja huonon sään puitteissa nukuttiin 12 tunnin ettoset!

Jänkänpolkijat tauolla.

Helpompiakin tapoja ylittää poroaita...

Suokukon pesä.

Ti 16.6.

Heräilimme sateen ja viiman pieksemässä, mutta lämpimässä tuvassa siinä puoli kahdeksan aikoihin aamulla. Kiireetön aamupala ja kropan huoltoa. Sateen laannuttua tuvalta oli kevyt 3 km siirtymä lännemmäksi, kahden seuraavan yön leiripaikalle, Jussi jatkoi keskenään itäisemmille lintumaille. Sopivalla etäisyydellä sekä pohjoisempia linjoja, että paluumatkaa ajatellen. Matkalla riekko, kuikkapariskunta ja tunturikihu.

Puusasvaaran tupa.

Ke 17.6.

Huh helvettiä, tänään käveltiin; aamun linjan aloituspisteeseen oli leiripaikalta noin yhdeksän kilometriä, siihen päälle 6km linja, toinen mokoma häröilyä linjan pohjoispuoleisille palsasoille, sekä paluumatka. Haikkausta suolla, rääseikössä ja tunturikoivikossa kertyi yli 30 kilometriä!

Mennessä näkyi pesällä varoitteleva ampuhaukka, piekana, suopöllö, ja tunturikihu. Linjalla oli aivan jäätävän kylmä, tihkusateen uhkaa, ja hieman tuulistakin. Moiset murheet unohtuvat, kun linjan ensimmäisen kääntöpisteen lampareilla pääsaralle osuu 2 vesipääskyä! Linjalta tuli myös yksi ampuhaukka ja yksi tunturikihu lisää, sekä 3 suokukkoa. Niittykirvinen oli laskennan toisiksi runsain laji 43 parin voimin, lisäksi 10 lapinsirkkua jäi lajin vahvimmaksi esiintymäksi omilla linjoilla.

Koska tämä linja osui lähelle alueen toista palsasuokokonaisuutta, niin linjan jälkeen askel kulki vielä pohjoisemmaksi, Nierivuomaan. Ja voi pyhä sendari, nyt puhutaan oikeasti ja oikeista palsasoista, kummut olivat vähintäänkin kaksi kertaa korkeampia, kuin Kilpisjärventien varrella olevat Markkinan ja Iiton palsat. Lisätunnelmaa toi tietysti sekin, että nyt oltiin oikeasti erämaassa, 30 kilometrin päässä kyseisestä maantiestä! Äänimaisema oli huumaavaa; keltavästäräkkejä, lapinsirkkuja, kahlaajia koko ajan äänessä jänkäkurppaa ja mustavikloa myöten. Mestoilta löytyy esimerkiksi 14 suokukkoa, mikä on näinä aikoina oikein mukava määrä pieneltä lääniltä pesimäaluetta. 4 vesipääskyä piristävät myös, näiden kavereiden kisailuja kuvaamiseen tuli kulutettua jokunen tovi.

Pitkän ja hikisen paluumatkan aikana tuli kierrättyä joitakin vesistöjä läpi, ja tämän kierroksen aikana kertyikin melkoinen osa omista tämän kartoituksen vesilintuhaviksista (mm. 6 paria laulujoutsenia, 2 allia ja 12 mustalintua). Viimeiset kilometrit olivat tylsää tunturikoivikkoa, kera pakollisten taukojen.

To 18.6.

Heräilin omia aikojani (aamuyöstä) kymmentä vaille kaksi, herätyskello näytti pettäneen! Äkkiä pähkinäpussi matkaan, vähän vettä naamaan ja liikkeelle, linjalle olisi taas se kuusi kilometriä matkaa ja eilinen tuntuu painavan jaloissa. Nyt ehdin kuitenkin sopivasti (klo 3.40) linjan alkupisteeseen. Tänään vuorossa oli Luonnontieteellisen keskusmuseon seurantojen vakioreitti nro 573, jonka aineisto olisi tarkoitus yhdistää myös IBA-kartoituksen tuloksiin.

Linja oli yksi tämän reissun monipuolisimmista; vaikka puolet reitistä kulki koivikossa eikä reitille osunut kovin suuria avosuokokonaisuuksia. Kahlaajia kirjattiin seuraavasti: reissun eka tylli, 6 kapustarintaa, jänkäsirriäinen, suokukko, 7 jänkäkurppaa, 12 taivaanvuohea, 4 mustavikloa, valkoviklo, ja 18 liroa. Lisädiversiteettiä tarjosivat 2 suopöllöä, 16 keltavästäräkkiä, laulurastas, isolepinkäinen ja 6 lapinsirkkua. Kun linjan jälkeen jänkänpolkijaa lahjottiin vielä tunturikihulla, ampuhaukalla, kahdella vesipääskyllä, ja huilaustauolla piän yli lentäneellä punakuirilla, niin oltiin siinä vähän notta jebu ja jee!

Linjaurakoinnin ja lyhyen breikin jälkeen iskettiin Katin kanssa rinkat selkään ja suuntasimme takaisin Isokurkkion autiotuvalle. Matkaa yhdeksän kilometriä, tuskanhikeä ja hartiakipua melkeinpä kohtuuttomasti, kuka perkele käski ottamaan ne kameravehkeet mukaan... Isokurkkiolla odottivat omasta urakastaan hengissä säilynyt Jussi ja vastavuoroisesti lämmin tupa. Kovin kauaa siinä ei ehtinyt iltaa istumaan, sillä huomiselle odotti vielä aikainen herätys ja urakan viimeinen linja...

Pe 19.6.

Reissun viimonen keskiyöherätys autiotuvan lämmössä, tuntuu hieman helpommalta kun ei tarvitse telttaa ja muuta leiriä kasata. Jussi ottaa suunnan oman linjansa aloituspisteelle suoraa metsään, Katin kanssa suuntaamme maanantailta tuttua autiotuvan polkua ja "bättre folkin" mökin pitkoksia eteenpäin. Ja kylläpä askel tuntuu kevyeltä, kun on selkeä reitti mitä kulkea! Varmasti helpoin rinkanraahamisosuus tällä reissulla. Vaan kuka perkele käski ottamaan nuo kameravehkeet mukaan...

Linjalla se "mä jaksan vielä, Lammin ja Limingan ja neljän linjan jälkeen mä jaksan vielä" -fiilis hiipuu, ja jokaisen puolikilometrisen eteen saa nähdä töitä, vaikka mestat eivät mitenkään erityisen vaikeakulkuisia olekaan. Pahimmat paikat pitää kuitenkin kiertää, joskin suot ovat tähän mennessä olleet helppokulkuisia. Hyvät linjahavainnot piristävät, sillä näistä lajeista pitää vielä nauttia, kun niitä täällä jängällä ollaan vielä fiilistelemässä; 2 suopöllöä, 5 jänkäkurppaa, musta- ja valkoviklo, linjan päätteeksi rämeeltä lähti 8 metsähanhen tokka. Ja niin, nähtiinhän me Katin kanssa menomatkalla myös hiiripöllö. Kyllä näitä riittää, ja hyvä niin.

Lepäsin rinkkojen varastointipaikalla pari tuntia ennen kuin Kati ehti omalta linjaltaan takaisin; oli kuulemma kastunut pariin otteeseen ja saanut vihaisen suopöllön kimppuunsa! Tästä kolme varttia myöhemmin olimme jo joen rannassa odottamassa venekyytiä, siitä Lätäsenoa alas autolle, autolla ylös Yliperän suurtuntureille...

Lätäsenon sankarit.