Unkari, osa III – Kiskunsági National Park & Kecskemét

Pe 10.4.

Poistumme Budapestista klo 10.53 Kecskemétin kaupunkia kohti. Seuraavan neljän päivän tarkoituksena on tutustua tähän Art Noveau -arkkitehtuurin helmeen – ja lähteä puzstalle ornimaan! Sovin parin päivän reissuista Haliakselta ja Batumista tutun kaveri Csaba Tölgyesin kanssa, ja tiedossa olisi suurin osa Unkarin lintumaailman helmistä. Osa eteläisemmästä eksotiikasta on vielä Afrikassa, mutta se Unkarin pyhä kolminaisuus – aavikkohaukka, keisarikotka ja isotrappi – olisi melko helposti hoidettavissa.

Matkustaminen sujui melko jouhevasti. Junan konnarin kanssa oli pienoinen kielimuuri, me urpot turistit kun ei ensin osattu erottaa paremman väen vaunuja kakkosluokasta. Matkan varrella näkyi taajamien, itäblokkiarkkitehtuurin ja haapaplantaasien lisäksi tuulihaukka, 3 hiirihaukkaa, jokunen mustavaris, pari rusakkoa, fasaania, ja hevostalli. Kecskemétiin saavuttiin n. Klo 11.10., ensi töiksi patikoitiin linja-autoaseman puolelle selvittämään tiistain bussiaikataulut, siitä kaupungin keskustan turisti-infoon poimimaan turistikrääsää, ja majoittumaan keskustan etelälaidalla sijaitsevaan Magyar Vendegház -majataloon. Oikein soma mesta jälleen, pienellä sisäpihalla tiksutti nokkavarpuset ja mustaleppälintu pitää reviiriä naapuritalon katolla. Turkinkyyhkyjä joka paikassa.

Iltapäivästä kaupungin sekalaista ja sekavaa kiertelyä: somia pikkukujia, art noveau -henkisiä kahviloita, nätti bulevardi, ja yksi ylisympaattinen tee- ja suklaapuoti. Illallinen Himalaya-nimisessä paikassa, mistä sai bufee-tyyliin kaikenlaista itämaista (lähinnä kiinalaista) pikaruokaa.

La 11.4.

Sviddu, puzstalle! Tästä hetkestä olen haaveillut siitä lähtien, kun herra Jaakko Kanerva hehkutti Unkarin lintumeininkiä joskus vuosia sitten. Treffit aamuseitsemältä Csaban kanssa majatalon edustalla, turkinkyyhkyt saattelevat kunnianhimoiset ornit matkaan. Retken ensimmäinen puolituntinen menee autossa istuessa, suunnitelmana on suunnata reitin pohjoisimpiin osiin – sekä parhaimmille isotrappimestoille – ja valua kohde kohteelta takaisin kohti Kecskemétia. Matkan varrella vaihdellaan kuulumisia ja opas on melkoisen kyselypaineen alla, kun turistit kyselevät yhtä sun toista maan luonnosta, tutkijaelämästä ja yliopistomaailmasta yleensä.

Revitys altaa savialtaista (gravel ponds), saldo ei ensialkuun ollut kovin huikea, mutta menosta huomasi, että nyt oikeasti ollaan vähän eteläisimmillä mestoilla. Havikseen 3 punapäänarskua, 4 mustanmerenlokkia, ensimmäiset harmaasirkut ja töyhtökiurut. Kotoisempaa tavaraa tarjoavat pikkutylli, kaksi peltopyytä ja 4 ruskosuohaukkaa. Ensimmäiset haara- ja räystäspääskyt ovat myös saapuneet. Ihan hyvä lämmittely.

Ei niin ahdasmielistä menoa, etteikö flooraa ehtisi dokumentoimaan.

Peruslajistoa: töyhtökiuru...

... ja turkinkyyhky.

Savialtailta siirryimme Bugyin kylän eteläpuolelle, ehkäpä Unkarin parhaimmalle isotrappimestalle. Vaikka Hortobágyn kansallispuistosta lääniä löytyy paljon enemmän, puszta on siellä yksipuolisempaa, ja trapit tarvitsevat erilaisia ruohostomaita soidinpaikkoja, sulkimisalueita ja talvehtimisalueita varten. Maisemallisesti ollaankin yllättävän pienimuotoisessa ympäristössä.

Ensimmäisellä stopilla Csaba ehtii ulkoilemaan puolisen minuuttia, kun jostain kuuluu lakonista muminaa (”Well, this was easy, I see one already.”). Vähän paniikkia, että elä perkele, näinko helposti tää onnistuu, ja paljaalla silmällä löydän itsekin vaalean möntin tasangon horisontista. Zeissia oikeaan suuntaan ja verkkokalvoille palaa kuvaa SOIDINTAVASTA ISOTRAPPIKOIRAASTA! Mahtilintua kiusaavat töyhtöhyypät antavat hyvää kokovertailua, linnulla on korkeutta maanpinnasta ainakin puolitoista metriä ja massaa vaikka kuinka! Suurimmat koiraat voivat painaa sen 18 kiloa – ja nää epelit lentää. Samalta paikalta löytyy vielä 3 koirasta lisää, mutta soitimet jäävät lyhyeksi.

Jatkamme alueella eteenpäin kohti tiedossa olevaan keisarikotkan pesäpaikkaa. Olen ”muutamaan otteeseen” elätellyt ääneen toiveita siitä, että olispa siistiä nähdä tuollainen isotrapin kaltainen vekotin lennossa. Noh, viimeisestä äännähdyksestä puoli kilometriä eteenpäin ja pelkääjän paikalta kuuluu helvetillistä elämöintiä (”I see a male flying! I see a male flying!”). Seuraavaksi karvanaama saa kuivata kuolaa suupielistä, kun on ensin seurannut lentokykyisistä maalinnuista sen painavimman lajin (ja sukupuolen) kotkamaisen raskasta kauhomista. Upeaa!

Herkkujen poimiminen jatkuu, kun saman tien varrelta lötyy 2 vastakkain pönöttävää isotrappikoirasta. Kireän tunnelman aistii kilometrin päähän, ja yhteenotot voivat olla väkivaltaisiakin, johtaen toisen koiraan kuolemaan. Vielä hieman eteenpäin, niin retkeläiselle aukenee näköyhteys isolle risupesälle, jonka vieressä päivystää 2 aikuista keisarikotkaa! Kaukana ovat, mutta 75-kertaisella suurennoksella näkee. Puussa seisoskelun lisäksi molemmat näyttäytyvät lennossa ja aikuispuvun yksityiskohtia pääsee jonkin verran ihastelemaan. Kun samalta seisomalta näkee keisarikotkia vasemmalla ja isotrappeja oikealla, niin ei se petolintufriikki osaa enää päättää, että mihin suuntaa sitä pitäisi katsoa! Tarttis peregrinuksen zeniittiin...

Pusztaa!

Oikealla pesäpuu, vasemmalla keisarikotkat.

Pusztan kuninkaat.

Siin' ne on!

Se kolmas puuttuu vielä. Aavikkohaukka on tällä hetkellä alueen vaikein spesialiteetti, sillä Csaban tiedossa ei ollut ainoatakaan asutettua reviiriä. Lajille on asennettu suuriin sähköpylväisiin melkoisia määriä pesälaatikoita, joiden avulla maan pesimäkanta on vakiintunut n. 100 pariin. Asiantunteva opas kuitenkin tiesi lähitienoilta mestan, jossa on ihan perkeleesti siiseleitä (Bugyin kylältä kohti Kunpészérin kylää), ja siellä pitäisi näkyä perkeleesti petojakin.

Tien varrelta ainakin löytyy ruokaa, kun matkalla tähystyspaikoille autosta nähdään ainakin parisenkymmentä siiseliä. Eka staijisessio suoritetaan varjossa, ja ilmassa on buteoita ja suohaukkoja oikein kiitettävästi. Vaihdamme avoimemmalle kukkulalle paahteesta nauttimaan, aamusta on liikkeellä melko hyvin perhosiakin, ainakin pari ritaria, aurora, ja helmihopeatäplä. Laatupetokin lentää, kun paikanvaihdon jälkeen löydän lännen puolelta iiiison kotkan. Spudella moinen määritetään esiaikuiseksi (n.3kv) keisarikotkaksi!

Rennon menon puolesta staijaus meinaa lipsua schaibanjauhannan puolelle (jotain lintuharrastuskulttuureista, sendareista summuista), mutta potkin molempia Batumista tutuin fraasein keskittymään itse asiaan ja jatkamaan revitystä (Cut the crap, more birds!). Ja minä vannon, kautta partani, että tästä ei mennyt kauaa siihen, kun Csaba avaa suunsa: ”I see a Saker!” Nuotit haltuun ja viistosti kaukaa ohi lipuva falco löytyy. NYT. ON. KOVA. Siluetti on tuulihaukkamainen, kuten joskus on kuultu, mutta leveäsiipisempi ja lyhytpyrstöisempi. Selkäkin näyttää kovin tasaisen tummanruskealta. Jes! Lintu lipuu onneksi lähemmäs, ja siitä erottuu myös siiven alapinnan (peitinhöyhenten ja siipisulkien välinen) voimakas kontrasti, pään kuviot ja tummat jalkojen höyhenet. Kuvausetäisyydelle lintu ei eksy, mutta hyvin sitä ehti katselemaan. 2kv-AAVIKKOHAUKKA kauan kaivatulle elislistalle - ja spondefiiliksellä!

Näiden helmien lisäksi puzstalla havaittiin 8 ruskosuohaukkaa, 6 hiirihaukkaa, koiras-niittysuohaukka, 8 tuulihaukkaa, kevään viimeiset kurjet ja kevään eka harjalintu. Gomiaa!

Pusztastaijarien tyylinäyte. Kuva: Susu Rytteri.

Aavikkohaukan kuittaus! Kuva: Susu Rytteri.

Päivän kolmantena kohteena ovat Apaj'n kylän kala-altaat: hemmetin laaja mesta ja auto tuntuu tällaisella täsmäreissulla välttämättömältä ratkaisulta (Hortobágyn retkeilymahdollisuudet soveltuvat paremmin fillarointiin). Altailla menee helposti puolitoista tuntia muutamalla stopilla, kohokohtina

- 14 RUSKOSOTKAA, elistä pukkaa ja täältähän niitä oli odotettavissakin, ensimmäiset löytyivät heti ensimmäisiltä altailta.

- Yhden lintutornin ohitse lentänyt ja vimmatusti huutanut VUORIKIRVINEN. Vähän yllättävämpi elämänpinna, suurin osa talvikannasta lienee jo muuttanut pesimäalueille.

- 3 kapustahaikaraa ja 2 ruskohaikaraa.

- Kolmannen tarkkailupisteen yli lentänyt sitruunavästäräkki, Csaballe unkarinpinna!

Osmankäämikerttusta yritettiin paristakin paikasta, ja Csaba oli kerran kuulevinaan sopivaa laulua, mutta lajia ei saatu naulattua. Merihanhia kerääntyi näille paikoille jonkin verran (n150p), ensimmäisillä pareilla on jo poikueet maastossa. Lisäksi havikseen kirjattiin 80 punasotkaa, 5 heinätavia, 2 merikotkaa, jokunen jalohaikara, 14 ruskosuohaukkaa (yhteensä 10 yksilöä yhden 360 asteen skannauksella), sinisuohaukka, 2 rytikerttusta, viiksitimaleita, ja harjalintu. Kala-altaiden kierroksen loppupäädyssä havaittiin myös ensimmäiset pussitiaiset, ruokosirkkalintu ja keisarikotka, joka oli ilmeisesti toinen aikaisemmin havaituista aikuisista linnuista.

Ennen lounasta päästään tulvapaikkojen makuun, kun yhdeltä pieneltä lätäköltä syynataan reissun ekat pitkäjalat, kolmisensataa suokukkoa ja jokunen mustapyrstökuiri. Parempiin asemiin ei ajokieltojen takia päästy, mutta nähtiin kuningaskalastaja sekä tien varrella smyygaillut kaulushaikara! Retkieväät nautittiin Csaban suosimassa lounasmestassa.

Tauon jälkeen jatkettiin revitystä tsekkaamalla yksi iso mustavariskolonia, kevään ensimmäisten punajalkahaukkojen varalta. Eivät olleet vielä kehdanneet saapua. Retken iltapäiväkohteet sijaitsivat kansallispuiston eteläisemmissä osissa, päätäkynä pusztan tulva-alueet ja Fülöpszállásin Alkaline Ponds -altaat. En oikein osaa suomentaa termiä, mutta näiden tulva-altaiden vesi on hyvin emäksistä, kaloja niillä ei juuri elä, mutta puolisukeltajien ja kahlaajien suosimaa ravintoa pitäisi löytyä yllin kyllin. Itse linnuista puhumattakaan.

Kaulushaikara uimareissulla.

"Old bull of the puszta."

Ja voi pyhä sendari niitä lintumääriä. Karvanaama hihkui jo ensimmäisen tulvapläntin kohdalla, että pysähdy hyvä mies, tuossa on hemmetisti lintuja lähellä ja hyvässä valossa. Etummaiselta tulvalta laskin vähintään 1800 suokukkoa, mutta kun ruskis meni ja pöllytti sen parven lisäksi parilta taaemmalta tulvalätäköltä pari tonnia lisää ilmaan, seuraavalla stopilla näimme toisen mokoman suokukkoja, niin sitä alkoi miettimään, että kuinka paljon niitä tällä hetkellä maassa levähtääkään. Lyhyessä ajassa nähtiin siis 5800 suokukkoa, 120 mustapyrstökuiria, muutama avosetti ja pitkäjalka, punajalkavikloja, liro, ja jokunen ruskosuohaukka.

Elistykitys jatkuu Kunszentmiklósin kylässä, missä Csaba spottaa liikkuvasta autosta tien vierustan puussa pönöttävän SYYRIANTIKAN! Äkkijarrutus, sanaakaan sanomatta poimimaan dokumenttikuvat talteen, ja linnun loitottua riemu repeää. Klassiset eliskättelyt. Susulla mahtoi olla taas kerran ihmettelemistä.

Syyriantikka ei ole metsälintu, vaan asuttaa puutarhoja, puistoja & viinitiloja.

Syyriantikan erottaa käpytikasta seuraavista tuntomerkeistä: käpytikalla niskaan jatkuva musta juova katkeaa, sierainhöyhenet ovat vaaleat, alaperä vaaleammanpuinainen ja kupeiden alaosassa on heikkoa viirutusta.

”Viimein” olimme saapumassa päivän viimeisille kohteille, Kiskunságin Alkaline Ponds -lammille. Matkan varrella tsekattiin parit tulvat, ja perkele vieköön kun näitä lintuja edelleen riittää. Lammilla ja niille johtavan tien varrella nähtiin 43 mustakaulauikkua (joista 23 yhdellä pienellä tulvalammella), 2 pikku-uikkua, 110 heinätavia, 90 harmaasorsaa, 190 lapasorsaa, 400 tavia, 12 ristisorsaa, 4300 suokukkoa, 230 avosettia, 13 pitkäjalkaa ja 15 mustavikloa. Meinasi iskeä melko jäätävä ähky moisista lintumääristä.

Ähkyornimisen jälkeen ahmittiin ähkypäivällinen Csaban vihjaamassa ravintolassa. Jos paprikakastikkeessa tarjoiltu karppi ei riittänyt, niin pannukakku mantelisuklaalla ja kermavaahdolla viimeisteli turvotuksen. Melkoinen päivä! Ja mainittujen havaintojen lisäksi päivän mittaan nähtiin kaikenlaista suomalaisittan eksoottista ja muuta mukavaa, kuten nelisenkymmentä kattohaikaraa, sama määrä jalohaikaroita, 30-40 hiirihaukkaa, liejukana, 2 pikkukuovia, >60 turkinkyyhkyä, 10 töyhtökirua, n.20 mustapäätaskua, n.400 mustavarista, pari keltahemppoa ja n.50 harmaasirkkua. Huutomerkkejä perään!

Ensimmäiset mustakaulauikut.

Lissää.

Linnuston lisäksi maisema on idyllistä. Kuva: Susu Rytteri.

Alkaline Pondsin lintutorni.

Su 12.4.

Toisen revityspäivän retkellä suunnattiin hieman eri suuntaan, mutta tiedossa oli lisää huippuluokan kosteikkoja Pusztazerin Landscape Protection Arean puitteissa. Gáterin kylän alueella sijainnut tulva oli jälleen mitä parhainta lämmittelyä, kun taas kerran lintuja oli paljon näytillä suppealla alueella: 80 lapasorsaa, 20 heinätavia, 1 pikku-uikku (Ä), 3 härkälintua (Unkarissa hyvä havis, laji kuoli valtakunnallisesti sukupuuttoon Persianlahden sodan aikana, kun talvehtivat populaatiot tuhoutuivat mereen laskettujen öljyjen takia), 8 avosettua, 40 pitkäjalkaa ja 20 mustapyrstökuiria. Melko yllättäen näimme jo nyt päivän ensimmäiset PIKKUMERIMETSOT, yhteensä neljä ylilentävää lintua siirtymässä poispäin siltä kohteelta, jonne olimme suuntaamassa. Toivoin kovasti, että näkisimme niitä vielä lisää...

Aamuinen mustaleppälintu.

Mustapyrstökuiri tulvalla.

Päivän toisena kohteena olivat Pusztazerin kala-altaat. Monipuolisen allaskompleksin paikkoja tsekataan aika intensiivisellä tahdilla, ennen viereisen kosteikon pohjoisrannalla sijaitsevaan piilokojuun siirtymistä. Tässä kohtaa pitänee mainita, että eräs kuuluisa unkarilainen lintukuvaaja osasi pystyttää piilokojunsa sinne myötävalon puolelle. Tämäkin paikka oli todella hieno, kun pikkumerimetsojen istuinoksia ja n. 300 mustanmerenlokin pesimäkolonia sijaitsivat aivan kojun tuntumassa, mutta keskipäivän raaka vastavalo teki dokumenteista sellaista jälkeä, ettei ihan Tarsigeriin asti kehtaa laittaa. Mumeloiden nasaalit "geah"-huudot olivat melkoisen hallitseva ja eksoottinen osa äänimaisemaa koko retken ajan!

Kala-altailla havaittiin sellaiset 35 pikkumerimetsoa, 8 ristisorsaa, 11 heinätavia, 160 punasotkaa, 52 ruskosotkaa, 2 pikku-uikkua, 32 kapustahaikaraa, reissun eka silkkihaikara, 7 ruskosuohaukkaa, luhtakana, 4 mustatiiraa, 6 kuningaskalastajaa, 4 suosirria parinsadan suokukon parvessa, nummikirvinen ja 4 ruokosirkkalintua. Paluumatkalla kuulimme reviirille saapuneen pikkuhaikaran ("grok"!), näimme parkkipaikalla 2 syyriantikkaa ja nautimme keväisen keskipäivän tunnelmasta.

"Tsiiiiyyh!"

Ruskosotkien dokumentointia.

Muuten hyvä, mut epätarkka ja vastavalossa.

Intensiivinen retkeilyputki päättyi Pusztazerin järvelle; hemmetin laaja ja luonnontilainen tulvakosteikko, paikan syvin kohta on kuulemma 60 cm, jonka huomasi lajistosta ja massoista. Järvi pelaa eräänlaisena keskittymis- ja yöpymispaikkana kaikille levähtäville linnuille, jotka päiväsaikaan levittäytyvät alueen eri tulville ruokailemaan. Rarimesta. Ties kuinka paljon täällä näkisi illansuussa vesilintuja, kun nyt reilun tunnin sessiolla ynnäilin 840 lapasorsaa, 60 heinätavia, 60 harmaasorsaa, 400 tavia, 8 mustakaulauikkua, 1200 suokukkoa, 400 mustapyrstökuiria, joitakin kymmeniä pitkäjalkoja & avosetteja...

Retket näillä seuduilla saivat ansaitun päätöksen, kun melkoisen kahlaajapaniikin myötä (ilmassa 300 mustapyrstökuirin parvi!) hiffasimme järven yllä leijailevan ison jalohaukan. Ruskeaselkäinen, edellisenä kesänä syntynyt lintu. Ensin sitä tietysti miettii, että tämä voi olla kumpi tahansa. Aika pitkään sitä sai tihrustaa, ennen kuin uskalsi sanoa itselleen, että tuolla EI ole tylppiä siivenkärkiä ja tuolla EI ole kontrastia siiven alapinnalla. MUUTTOHAUKKA! Kliimaksinomaisesti Peregrinus nousee korkeuksiin ja esittää klassisen saalistussyöksyn. Pari tavia syöksyy löysät housuissa ilmasta veteen ja taivaanjumala kiitää pinnassa suuren metsäsaarekkeen taakse, eikä nouse enää uudelleen ilmaan. Jäi arvoitukseksi, tuliko saalista vai ei. Mutta olipa lopetus!

Csaban kanssa juttu luisti loppumetreille asti, miehen piti palata perheensä luokse siinä klo 16 aikoihin, joten totaalisen pitkästä päivästä ei tänään kärsitty. Susun kanssa illallistettiin kasvispizzoilla. Melkoisen lintulistan jatkeena havaittiin 6 eri sammakkolajia; vihersammakko (Pelophylax escolentus), kellosammakko (Bombina bombina), kaivajasammakko (Pelobates fuscus), viherkonna (Pseudepidalea viridis) ja mölysammakko. Jälkipuintina voisi tietysti mainita, että ihan kaikki etelän eksotiikka ei ollut vielä saapunut (mehiläissyöjät, punajalkahaukat, sininärhet, mustaotsalepinkäiset, pääskykahlaajat), mutta haikarameno oli yllättävän vaisua, esim. ainuttakaan yöhaikaraa ei havaittu. Pitää tulla joskus vähän kesäisempänä ajankohtana uudestaan erilaisemman lajiston perään. Mutta jumankauta kun taas näky lintuja!

Fellow birders.

13.4.

Palautumispäivä Kecskemétissä kahden edellisen vuorokauden riennoista. Yöllä pientä pahoinvointia, ei se sopeutuminen +25 asteen lämpötiloihin ja auringonpaisteeseen mitenkään saumatonta ollut. Iltapäivästä kierreltiin kaupunkia, shoppailtiin tuliaisia ja nautittiin matkan kulinaristisista puolista (ensin teetä ja leivoksia, sitten olutta ja palinkaa, lopulta italialaiseen ravintolaan suuren simpukkalautasen ääreen). Päivän haviksista vois mainita 3 laulavaa mustaleppälintua, kymmenisen turkinkyyhkyä, nokkavarpusia - ja ilmeisen aikainen tervapääsky! Huomenna matka jatkuu kohti Egeriä & Bükk National Parkia.

Afterbirding majatalolla. Oli muuten hyvää venhäolutta!