Halias 26.4.-7.5. - Rariteettia pukkaa!

Su 26.4.

Aseman portista sisään klo 20.15. Välipäivät Helsingissä tahtovat eskaloitua melkoiseksi häslingiksi, juuri ja juuri näistäkin selvittiin. Siinä ohella ehdin tekemään pari pistoretkeä Viikkiin, seurana Elisa Lindgren, Atte Laaka ja Pekka Niittynen, mistä kiitokset. Täsmäretkien komeimpina haviksina 6 viiksitimalia, Purolahden tulvaniityllä käppäillyt jänkäkurppa ja samoilta seisomilta nähty 14 pikkutylliä, härskibongattu jalohaikara, 6 luhtakanaa, ja Arboretumissa smyygaillut pähkinähakki.

Vaan onpa nastaa tulla takaisin Haliakselle: tyyntä, lämmintä, aurinkoista, kevyen utuista. "Kapteenin penkiltä" aukeava saaristomaisema on aina yhtä kotoisan tuntuinen. Heti kärkeen pari vuodenpinnaa (rantasipi ja leppälintu), niin retki ainakin lähtee hyvin käyntiin.


Ma 27.4.

Optimistina kapusin bunkkerille reilusti ennen vakion alkua. Joo-o, auringonnousu oli nätti, mutta muutoin meno oli pilvistä pitkin päivää. Iltapäivästä keli kehittyi vielä epämääräisemmäksi tihku/sumumeiningiksi. Vakiolla kohtalaista lajikirjoa, mutta mitään Tiiran etusivua mullistavaa ei havaittu. Kärjessä huutaa käenpiika, vuodenpisteiksi kerätään myös lapintiiraa, metsäkirvistä, ja kivitaskua... Kuitenkin maastossa on lintuja runsaasti (niemessä ja Gåulla yht. 90 punarintaa, 45 hippiäistä ja 95 peippoa.), joten Gåun retkeltä tavoiteltiin lisää vuodenpinnoja, kun eilen havaittiin aseman eka pajulintu ja kolme sepelrastasta.

Se on kiva päästä oikealle linturetkelle parin viikon ulkomaanmatkan jälkeen, joka on sekoittanut fenologian seurannan täysin, ja huomata, että näistä klassisista lajipareista on molemmat jo paikalla! Siinä missä aina ihmettelee sitä kevään ekaa tiiraa, niin nyt sai ihmetellä niitä "kevään ekoja" uunilintuja. Sitä olettaa löytävänsä Gåsörsvikenin matalasta ruovikosta tiltaltin, mutta ei, ei, tää on kyllä pajulintu. Sama arpominen seuraavan kohdalla, pajulintu tämäkin. Lajikohtaiset yksilömäärät Gåun retkellä kääntyvät pajulinnun eduksi (7-4). Erityisen kiva näitä on katsella siksi, että linnut viihtyvät matalalla ja lähellä, eivät jossain latvuksissa ja puiden rungoilla.

Fyllarit vei sen verran keskittymiskykyä, että eteneminen oli melko hidasta, mutta tarkkaavaista. Sen takia sitä vähän säpsähti, kun Gåun särkän tyvien ruusupusikosta lähti sepelrastas! Paineli heti kauemmas Gåun mäntyjen latvoihin, ja näkyi myöhemmin rantakivillä: todella vaatimaton puolikuu, mutta ihan kiva pikkurariavaus tälle jaksolle. Gåulla on muutenkin tavaraa, kun rannasta lähtee lopulta 8 valkoviklon parvi ja lahdella lepäilee sellaiset 22 lapasorsaa.

Iltapäivästä epämääräinen tihuttelu kehittyy oikeaksi sateeksi ja kauppareissulta saa fillaroida takaisin takki märkänä. Ei siinä muuten, mutta kostea keli iltapäivästä ei tee hyvää seuraavan aamun lintumeiningille.

Ti 28.4.

Aamusta sankka ja klassinen Haliassumu päällä, näkyvyys ylsi tasan kerran Dödörenille asti, mutta suurimmaksi osaksi teki tiukkaa nähdä edes Gåun metsää (kilometri bunkkerilta). Aatun kanssa kärsittiin vakio puoliksi; staijasin ensimmäisen puoliskon, jonka jälkeen aika meni Eteläkärkeä, Länsikärkeä, Lilla Munkhamnia ja metsää kompatessa. Parhaimpana 2 kirjosieppoa, Munkhamnin lepikossa kuului jotain kireää rätinää, mutta näin aikaista pikkusieppoa ei uskaltanut heittää lapulle, kun lintua ei näkynyt. Vakion jälkeen tuttuina rutiineina välitankkaus ja Gåun retki. Sumu hälvenee hieman ja aurinkokin näyttäytyy, mutta taiteellinen potentiaali ja kuvauksellinen ainutlaatuisuus häviää sumun kaikotessa kokonaan. Sviddu kun mikään ei riitä =)

Gåulla kontrolloitiin eiliset fyllarimääritykset, pajulintujen ja tiltalttien runsaussuhde tällä kertaa 10-4. Gåbin kalliolta ponnahti 2 sepelrastasta, sääli kun sitä kolmatta ei särkältä tällä kertaa löytynyt. Mitteepä tuota, kun Kalskärin metsästä löytyi nokkavarpunen ja Gåun niityltä 2 pensastaskua. En mä enää edes jaksa muistella ohi valuneita kuvausmahdollisuuksia, kun aurinko lämmittää ja vuodenpisteitä satelee!

Aurinkoiset hetket pitää käyttää hyväksi myös bunkkerilla, ja kahdelta kapuan muutaman tunnin iltapäivästaijille. Homma alkaa hyvin, kun mereltä löytyy itään suunnistava sääksi. Eikä parempaa voisi enää toivoa, kun löydän Russön edustalta Peregrinuksen! Tämä vanha lintu on kuitenkin suuntaamassa lounaaseen, ja asettuu tutulle tähystyspaikalle Granskärin itäpuolelle. Enempää ei tälle päivälle tarvittu.

Mustavalkoista pohdintaa sepelrastaasta.

Ke 29.4.

Kylymä! Ilmatieteenlaitos ennusti koko päivälle sadetta, mutta vakion pari ekaa tuntia selvittiin kuivilla, kolmannella tihutti, ja neljäs jäpitettiin pihalla saunakatoksen suojissa. Loppupäivästä sai poistua ulkotiloihin korkeintaan huussikeikalle, kun sade jatkui koko valoisan ajan ja päättyi vasta yöllä. Tulosta kuitenkin tuli sinä vähäisenä aikana kun ulkoiltiin, paronin Suomivuodarilista täydentyi jouhisorsalla ja räystäspääskyllä. Piharuokinnalla kävi nokkavarpunen.


To 30.4.

Vappuaattona ilmassa leiju lajipäivän maku. Vakiolla vaihteeksi viileetä ja pilvistä, mutta pikkulokki, nuolihaukka, punakuiri, kapustarinta ja 12 lapasotkaa piristivät ainakin sisiksen mieltä. Vakion jälkeen meni melko lyhyen ajan sisään 2 heinätavia, mustavaris ja peltosirkku, joista viimeisimmällä karvanaama kuittasi 200 Haliaspinnan rajapyykin! Nyt kehtaa sanoa olevansa vähemmän noviisi.

Lajirikkaaan bunkkerisession aikana pohdin, että tänään saattaa löytä lisää mukavia lajeja. Seisoin bunkkerilla päivän aikana sellaiset 9h20min ja lajilistaa koristivat 16 tundrahanhea, naaraspukuinen sini-/aro-/niittysuohaukka, 4 hiirihaukkaa, 8 piekanaa (joista 6 yhtenä löyhänä parvena) 2 sääkseä, 5 tuulihaukkaa, 11 pikkukuovia ja jokunen merikihu. Bunkkerilta ei malttanut poistua, mutta Gåsörsudden houkutteli myös. Komppaaminen tuotti yhden kurpan, joka heinäkurppaintoiluista huolimatta jäi taivaanvuoheksi, mustaviklon, pensastaskun, ja pari pajulintua.

Alkuillasta Jenni, Jarkko, Roni, Markus ja Vilppu saapuivat asemalle vapunviettoon. Intopiukeat retkeilijät revittivät mm. suopöllön, käpytikan ja 2 nokkavarpusta päivän lajilistalle. Sanomattakin selvää, että aseman ilmapiiri muuttui sähäkäksi ja levottomaksi saman tien - parempaan suuntaan? Mene ja tiedä, ei ainakaan univelan ja aivovaurioiden kannalta =)

Tää tuli vähän lähempää.

"Mä en saa sitä tarkaks..."

Pe 1.5.

No nyt pitäisi näkyä lintuja, kun on rellestäjäporukkaa paikalla. Vakiolla kohtalaista muuttoa, eteläisille merialueille tapitettiin intensiivisesti ja taivaaltakin kuului ajankohtaan nähden hyvin (?) pikkulintujen ääniä; alli 1150m, mustalintu 762m, pilkkasiipi 49m, peippo 734m). Vakion kruunasi linjaverkon tolpalle pysähtynyt turkinkyyhky - samalla kun lähdin Länsikärkeen komppaamaan Aatun näkemää "sinne pudonnutta outoa västäräkkiä". Soitto tuli ajoissa, en kokenut juoksemista tarpeelliseksi.

Aamustaijien jälkeen viriteltiin komppausreissu Gåulle ja vappupiknikit särkän tyvelle. Hyvin tällä porukalla löytyy lintuja: Gåulla pikkutylli, kapteenin penkillä pensaskerttu, niemessä pari hernekerttua (kaikki asemalle keväänpinnoja), päivän aikana yhteensä 7 harmaasorsaa ja 41 lapasorsaa, 11 piekanaa ja pohjoiseen painellut esiaikuinen heuglini-alalajin selkälokki.

Särkän tyvellä sima virtasi, munkit maistuivat ja lintu lensi, kun päältä meni nätisti piekanaa, pikkukuvia ja pikkulokkia. Aatu lähti muita aikaisemmin takaisin asemalle, meni ja soitti Aro-yhtymän takaa että "nyt meni pahannäkönen suohaukka nopeesti päältä". Äkkiäkös me kopattiin pohjoiseen painellut 2kv-arosuohaukka! Olis menny ikävästi selän takaa Gåsörsbuktenin päältä, ei oltais nähty ilman Vattulaisen varoitusta. Allekirjoittaneelle Haliaspinna! Lajisto alkaa muutenkin olemaan kohdallaan ja keväisempää; 101 pinnaa tälle päivälle, joista 7 keväälle uusia.

Päivän päitteeksi poika saunoi ja kiskottiin niin maan hellvetin hyvät hamburgerit, niin se alko oleen siinä. Lisättävää? Ei.

Dokumenttikuvien aatelia. Arosuo siinä kuitenkin menee.

La 2.5.

... paitsi univelka kasvaa, tänään alkoi koroista muistuttaminen kun vakiolle ei ehtinyt ihan ajoissa. Onneksi Aatu ja Vilppu ehtivät, kun Vilppu meni löytämään mereltä saapuneen jalohaikaran! Karvanaama otti ja lähti ja juoksi suoraan bunkkerille, parahiksi näkemään luodolle laskeutuneen linnun - joka painui matalaksi suojaisaan paikkaan niin, että toisena paikalle ehtineellä Lampisella kesti vartti, ennen kuin mies sai Haliaspinnan kuitattua. Aksu ja Mari kävivät koiruuksiensa kanssa päiväretkellä, miehittäjien mieliä piristi visiitin lisäksi tarjolla olleet kotitekoiset hillomunkit. Muita uutiskynnyksen ylittäneitä ilmiöitä olivat Aksun kuulema keltavästäräkki ja Kalskärin tyvellä viihtynyt koiras-pikkusieppo. Petorintamalla vaihtelua 2 koiras-ruskosuohaun parvella ja ampuhaukalla. Iltapäivästä viriteltiin kivat kyns'tulet saunan terassille tuhnukelin pitimiksi ja kuitattiin viikon toinen saunavuoro. Saatettiin siinä samalla sipasta muutama kuuskutonen. Lajeja havaittiin 95 kipaletta.


Su 3.5.

Selkeä (!?) ja aurinkoinen aamu, tuloksena muutoltaan hiljaisin vakio muutamaan päivään. Tais pohjoistuuli pitää sitä muuttoa kiinni. Vaan mitäpä tuosta, kun kvaliteettiputki jatkui Väisäsen löytämällä 65 allihaahkan parvella! Porukka hengasi Granskärin itäkärjen takana, pariin otteeseen pääsin todistamaan kun koko parvi painui kerralla - arviolta puolentoistasekunnin sisään - pinnan alle, näkyivät myös lennossa hienosti, mutta kovin lähelle eivät eksyneet. Sukupuolijakauma 26/39. Haliaksen kevättä edistettiin bunkkerilla huutaneella harmaasiepolla ja Etelämetsän takaa itään muuttaneilla 2 suosirrillä.

Markus poistui aamupäivästä kohti Säppiä ja muu porukka (Jenni, Jarkko, Roni ja Vilppu) takaisin pääkaupunkiseudulle. Muchos gracias jälleen näille rämäpäille, kunnianarvoista harjoittaa henkistä rappiotilaa tällä porukalla!

Lampinen tuulettaa, stelleri Haliaspinnaksi!

Pakolliset rantakäärmekuvat.

Ma 4.5.

"Joopa joo" ja "voihan maanantai". Tällaisia tuttuja lausahduksia viljeltiin bunkkerilla. Nätti päivä, aamusta hentoa SE-tuulta yltyen E-tuuleksi pilvistyen vasta alkuillasta. Oli tosi vahva pikkukivafiilis ja staijasin bunkkerilla sen reilun kymmenen tuntia, mutta jumankauta kun ei osattu, löytäjäporukka lähti eilen ja meikäläisen sisiskarmalla ei löytynyt sirittäjää (keväänpinna ja vuodari) kummoisempaa. Aamulla vajaan sadan kuikkalinnun muutto herätteli toiveita isosta gaviasta. Muina mainittavina havaintoina haahka 3500p, mustalintu 749m, sinisuohaukka 2n-puk m, kapustarinta 1m, suokukko 17m, merikihu 4p4m, ruokki 7m, keltavästäräkki 1m, luotokirvinen 1m, nokkavarpunen 4m. Jonne von Hertzen saapui asemalle alkuillasta, jää nähtäväksi josko myyrä toisi parempaa rarikarmaa mukanaan.

Ti 5.5.

Samojen "joopa joo" -fraasejien hokemista jatkettiin tänäänkin. Harmaa ja tuulinen vakio ei kuulosta kovin harvinaiselta kuvaukselta, toukokuun alussakaan, mutta sellaista se tahto olla. Aksu varoitti edellisenä iltana pienestä tammisaarelaisesta eläkeläisryhmästä, jotka kaipasivat opastusta aseman alueesta ja toiminnasta. Mä odottelin ryhmää saapuvaksi vakion loppupuolelle asti, onneksi ehdin ennen opastuksen alkamista spottamaan Kistskärin takaa itään muuttaneen mustakurkku-uikun! Kovaa kamaa Haliaksella, vuoden ensimmäinen ja saattaa jäädä myös viimeiseksi.

Opastettava ryhmä oli kutistunut viidestä kolmeen, mutta mitäpä tuosta, kyselivät hyviä kysymyksiä ja oli hyvä ottaa tuntumaa tällaiseen toimintaan. Tai käyttäytyä korrektisti edes kerran viikossa!

Opastuksen jälkeen kiipesin takaisin bunkkerille pitämään Aatulle seuraa. Ehdin ehkä kysymään, että kuinka hyvin ehti mukurun näkemään, kun länsikärjen suunnalta kuuluu jotain epämääräistä möykkää. Dialogia:
-Huusiks joku?
-Emmätiedä...
- Ihan kuin Jonni olisi huutanut "Aki". Mä soitan sille...

Lähtökohdat tilanteelle olivat melko katastrofaaliset. Jonnella ei ollut mun numeroa - ja Aatun puhelin matkassa. Mies onneksi pystyy vastaamaan puhelimeen ja vastaus aiheuttaa rytmihäiriöitä:
- Täällä on joku outo sylvia. Sillä on sininen selkä ja ruskea kurkku.
- Elä helvetissä! Onko sillä valkoinen viiksijuova?
- Joo... on!
- Pidä hallussa!

Olin jo ryntäämässä bunkkerin portaita alas sanoessani samalla Aatulle, että Jonnella on siellä varmaan cantillans. Jälkikäteen sain kuulla - syystäkin - että olisin voinut kommunikoida vähän selkeemmin, mutta äkkilähtö ja kiire olivat onneksi riittävän hyviä indikaattoreita, että nyt on! Enkä tiedä mikä on nopeusennätys bunkkerilta alas asemalle, mutta helvetin lujaa ja kahden metrin loikin sitä alamäkeä tultiin, kamera sisältä mukaan ja samaa vauhtia kohti Länsikärkeä. Jonne löytyy Etelämetsän puoleiselta tyveltä, jännityksestä jäykkänä seipiö kourassa ja kiikarit tiukasti silmillä. Hengästyneenä saa hetken aikaa hahmottaa nuotteja, mutta Jonne hoitaa homman hyvin.

Oikeilla nuoteilla lintu löytyy. Ensin näkyy sinertävänharmaa selkä ja sitä on sillei että ei perkele ja seuraavaks näkyy ruosteenruskeaa kurkussa ja rinnassa ja harmaa päälaki ja punainen silmärengas ja sitten ollaan että eissaaatana sulla on siinä RUSORINTAKERTTU!! Jonne oli löytänyt linnun äänen perusteella (karhea, metallinen ja lyhyt rätinä) ja linnun nähtyään todennut, että ei tuo mikään pikkusieppo ollut! Paniikkidokumenttikuvat talteen ja Aatu saapu myös paikalle. Lyhyt nuotitus ja ytimekäs "jes!" indikoivat, että kaikilla on hallussa ja lintua saa lähestyä.

Linnulla punertava väri rajoittuu rintaan ja viiksijuova näyttää melko vahvalta, vihjaten itäisen alalajiryhmän edustajasta. Kutsuääni on melkoisen jännä, ja lintu vastaa atrappiin muutamalla lyhyellä laulunpätkällä! Välissä pitää soittaa Pepelle Helsinkiin, ja mies osaa kertoa, että pyrstö kannattaa kuvata mahdollisimman hyvin alalajimäärityksen varmistamiseksi. Aherramme linnun äärellä varmaankin nelisenkymmentä minuuttia, ja kennolle tarttuu myös epämääräistä pikselimössöä parempaa jälkeä. Vasta siinä vaiheessa, kun tsekkaa dokumenttikuvien riittävän laadun, tunnelma vapautuu, kätellään ja halitaan. Eilen paroni avautui päiväkirjaan, että saisipa sitä siipeillä Jonnen kuuluisalla rarionnella jakson viimeisten päivien aja. Siihehän ei kauaa mennyt!

Linnun kanssa on pakko luovuttaa jossain välissä, kun Aatua kutsui verikokeet Hangossa ja kauppareissullekin on tarvetta. Lähetämme Helsingin suuntaan kuvat mun kameran näytöltä, ja alalajimääritystä varmistellaan. Onnitteluviestejä satelee, kyseessä on suomen 36. havainto lajista ja Haliaksen toinen, joskin aikaisempi määritettiin kuuluvan läntiseen alalajiryhmään. Nojatuoliasemapinna tiedossa =)

Kauppareissun jälkeen tsekkaamme, että lintu on ed p. Näitä juttuja on kuullu monesti, että yhden rarin löytyessä pitää jaksaa takoa se toinen. Ajatuksesta innostuneena lähdin Gåun retkelle ja syynasin länsirantaa puskan ja puun tarkkuudella aseman portilta Gåsörsbuktenin rantaan, Gåun puskista ja ruovikoista puhumattakaan. Lintua löytyi kyllä ihan mukavasti (8 leppälintua, 5 pensastaskua, 4 hernekerttua, 2 mustapää- ja 2 pensaskerttua), mutta se päivän kakkosrariteetti pysyi piilossa, mustapäätaskua ei löytynyt vaikka kaikki saxicolat piti katsoa neljään kertaan läpi. Ei ole meikäläisestä löytäjäksi, mutta ei heittaa, me nähtiin rariteetti!

Ke 6.5.

Edellisenä iltana tuuli nousi ja aamulla vakiolla nautittiin klassisesta 14m/s itätuulesta. Tähysin putkella merelle yhtä mittaa vakion kaksi ensimmäistä tuntia, mutta sen jälkeen ei oikein jaksanut uskoa kajavaan tai riuttatiiraan. Pienellä komppauskierroksella selvisi, että eilinen rusorintakerttu on edelleen paikallisena, joskin vaikeammin nähtävillä. Viimeinen tunti tihutti vettä, ja meikäläiset painuivat alas bunkkerilta heti vakion päätyttyä. Keskipäivällä tuuli ja sade yltyivät, aika kului tehokkaasti muutaman tunnin päiväunille (viimeinen viikko menty 4-5 tunnin yöunilla ja lyhyillä nokosilla!) sekä sisäduuneilla. Jonne jaksoi kompata niemeä ja löysi Gåulta 3 karikukkoa, ei jaksanut lähteä tsekkaamaan, vaikka keskiviikko sai kunnian olla jakson ensimmäinen päivä ilman vuodenpistettä. Aatu löysi kärjestä myös sinirinnan. Päivän päätteeksi saunottiin - ja manattiin Täktomin pelloilla iltapäivällä havaittua isohaarahaukkaa! Siitä kuuluisa laji, joka on usein nähty noilla viimeisillä aukeilla ennen merta, mutta ei ole koskaan lähtenyt sieltä lännen suuntaan. Fiilikset vaihtelivat mielialalääkityksen tarpeista yltiöoptimismiin, mutta mukavana synteesina todettiin, että nyt se tulee, nyt jos koskaan.

Harmaata päivää voi onneksi täydentää vähän aurinkoisemmalla kuvituksella:

To 7.5.

Heräsin aamulla satakielen lauluun! Jakson viimeinen herätys enteili hyvää, ja tällä kertaa bunkkerille ehdittiin juuri sopivasti vartin yli viisi alkavaan vakioon. Tyyntä, lämmintä, pilvetöntä - ja sumua! Näkyvyys putosi äkisti n. 10 km päässä vellovaan sumupatjaan, mikä saattoi tässä tapauksessa tarkoittaa hyvää. Sumu saattaa hämätä merta karttavaa isomilvusta, kuulin monesti puhetta myös klassisesta mustatiirakelistä.

Aamun ensi töiksi skarppaan Gåun särkältä yhden Jonnen löytämistä karikukoista. Vakion pari ensimmäistä tuntia meneekin siinä, kun tapitan ulapalle riuttis tai Chlidonias toiveissa. Ei toiminu taaskaan, kerran toimi kaks vuotta sitten. Vakion fiiliksiä ei hirveästi kohottanut kosteikkoverkon luona laulanut outo varpuslintu - ensimmäinen fiilis oli, että onk' toi joku acro, mutta kun lähdin komppaamaan ja kuulin äänen lähempää, mietin että sepelsieppoko tuo on. Iihppailua ei ainakaan kuulunut, ja luulis siepon olevan suht näkyvä. Aatu oli länsikärkeä kompatessaan kuullut "jonkun oudosti laulavan linnun", joka lähestyi Etelämetsää. Ei sitten, ei tartte soittaa.

Toisen komppauskierroksen jälkeen jatkoin suivaantuneena merelle tapittamista, ja "sukellusveneluodon" luota löytyy kovin arktisen näköisiä vesilintuja. Vähän painokkaasti kysyn, että "onko noi stellerit ollu tossa pitkäänkin?". Jonne innostuu silminnähden ja nautiskelee havainnoilla, 2 koiras- ja 6 naaraspukuisen allihaahkan parvi on nätisti näytillä ja seiskavitosen suurennoksella kelpaa moisia kaunokaisia fiilistellä. Ihan pirteetä, että osaa itsekin joskus löytää jotain...

Mutta mutta, rakas blogini, tänä päivänä sai olla erittäin kiitollinen toimivista puhelinyhteyksistä! Jos eilen jäätiin paitsioon tiedonkulussa, niin nyt pitää nostaa hattua Kimmo Hotulaiselle, joka kertoi Maankaatopaikalta käsin notta isomilvus on ottanut siivet alleen - ja suuntaa länteen! Siitä alkaa armoton tapitus, Jonne syynää pohjoista sektoria, Aatu tuijottaa Russarön linjalle ja karvanaama Hangon kaupungin päälle. Puhelinsoitosta menee kymmenisen minuuttia eteenpäin, kun Zeissin kuvaan piirtyy kohti lentävä petolintu, siivet vaakatasossa ja laiskasti lyöden. Ei oo sääksi. Ei oo suohaukka. Lintu on varmaan vielä viiden kilometrin päässä, mutta selvä tapaus, toi on Milvus.

Ääni täristen huikkaan muille, että tuolta se tulee, kirkontornin päältä. Jonne löytää linnun nopeasti, Aatulla kestää hetki. Lintu on vielä kaukana, ja löysät housuissa pelätään mitä kaikkea tässä saattaa tapahtua, lintu voi tippua tai kääntyä minä hetkenä hyvänsä ja huonon näkyvyyden siitä ei ihan heti saada värituntomerkkejä irti. Hirveä raritärinä päällä! Lintu kuitenkin lähestyy, ja melko pian vähän kääntyvästä linnusta näkyy vaalea pää ja selvästi lovipäinen pyrstö! Tuo se on! Haliaksen 310. lintulaji osoittautui todella yhteistyökykyiseksi saapuen suoraan kärjen päälle kaartelemaan! Kuvasin muutaman sarjan, ja riittävät dokumenttikuvat saatuani sanoin ääneen, että hitot kuvaamisesta, kyllä mä tätä haluan katsoakin! ISOHAARAHAUKKA pyörii niemen päällä parin minuutin ajan varis kiusanaan, Jussi Lindström taisi soittaa Aatulle kysyen linnun sijaintia ja tunnelma oli aivan sanoinkuvailematon. Sellaista voi-jumalauta-tossa-se-nyt-on! -tyyppistä fiilistä.

Linnun poistuessa pohjoisempaa reittiä takaisin itään tunnelma alkaa vapautua. Pari fiilistelyhuutoa kajahtaa. Kätellään ja halaillaan niitä "sviddu me nähtiin isomilvus" -hehkutuksia viljellen. Raritärinöiden takia staijaamisesta ei tahdo tulla enää mitään, vaan poistumme hetkeksi aseman sisätiloihin eliskahveja keittelemään. Keskipäivällä teemme pistoretken Gåulle mustapäätaskun toivossa, mutta komppaamiskeskittymistä syö rarieuforia. Aatu tarinoi ja haaveilee seuraavista eliksistä. Gåun retken jälkeen käyn vielä kuvaamassa paikalliseksi jäänyttä rusorintakerttua, juttelen Dick Forsmanin kanssa tämän isomilvuksen ikämäärityksestä, ja alan hiljalleen valmistautumaan pakkaamiseen, Tvärminneen siirtymiseen ja ehkä orniurani upeimman Haliasjakson päättymiseen. Kiitos Halias, kiitos retkiseura, kiitos Sendari, tästä on hyvä jatkaa haahkapyyntien merkeissä!