Perillä!

29.8.

4.00. Helsinki-Vantaa. Aamulento Frankfurtiin klo 6.30 ja Saksassa jälleen 50 minuutin vaihtoaika. Seuraava portti oli tällä kertaa hieman pitemmällä ja siinä sai pohjan poika laittaa jalkaa toisen eteen vähän ripeämmin – eikä lähtöporteilla ehtinyt hirveästi jonottamaan =)

– Frankfurtin anekdootti: ravatessani lähtöportille pyysin (mielestäni kohteliaasti) edessä kulkevaa naista väistämään. Nainen kirjaimellisesti lensi seinälle hyperventiloimaan, taisi nainen säikähtää vähän pahemmin.

– Jatkolennon anekdootti: koneen täyttäminen on tunnetusti hidasta puuhaa. Vierelle pysähtyi turkkilainen nainen, joka kantoi lasta mukanaan. Lapsi tietysti kiinnitti karvaleukaan huomionsa ja vastasi hymyyn kurottelemalla partaa kohti. Eikä lapsen äiti edes hirveästi pahastunut.

13.20. Istanbul, Atatürk International Airport. Matkatavarat tallessa ja päätän suunnata FinnairTurkin matkatoimiston kautta. Kuulumisten vaihto toimiston väen kanssa, matkatavarat säilöön ja pikaiselle lounaalle. Lentokentältä suuntasin metrolla Istanbulin bussiasemalle: sopivan bussin löytämiseen tarvittiin utelut kahdelta eri bussifirmalta, mutta sopivasti tunnin odotusajalla hyppäsin kohti Batumia suuntaavaan bussiin. Istanbul ei tuntunut toisella reissulla yhtään sen pienemmältä kuin edelliselläkään, Bosporinsalmea ylittäessä korvanapeista pauhasi Turisaksen To Holmgard and Beyond, aivan kuin vastaavaa olis kokenut joskus aikaisemminkin =) bon voyage!!

– Istanbulin anekdootti: odottaessani bussia tuumasin, että olisi kiva nähdä se palmukyyhky, joka viimeksi näkyi Aksarayn metroaseman ja pienemmän bussiterminaalin välillä. Vartin odottelun jälkeen se palmukyyhky ilmestyi viereisen bussin viereen pyörimään. Kiikareita ei juuri tarvinnut. Myös Istanbulin yli muuttanut 6 mustahaikaran parvi nostatti staijifiilistä. Seipiötä vaan ei kehdannut kaivaa rinkasta.

30.8.

Yllättävän hyvin siinä bussissa sai nukuttua, ja heräilin juuri sopivasti auringon noustessa Mustanmeren rannalla. Lintuja tosin näkyi paljon vähemmän kuin viimeksi, totta kai ajankohtakin on aikaisempi. Saalistava muuttohaukka palkitsi bussissa kyykkivää aamuvirkkua, muuton ikkunasta spottailtiin lähinnä yksittäisiä silkki- ja harmaahaikaroita, merimetsoja, sekä haarahaukkoja. Muutama suurikokoinen tiira meni pahasti ohariksi, todennäköisesti riuttatiiroja mutta oishan se hietatiira ollu kiva spotata jo nyt.

Turkin ja Georgian rajanylitysmuodollisuudet olivat noin kolme kertaa helvetillisemmät kuin viimeksi. Passintarkastuksissa rajan molemmin puolin kesti, kesti ja kesti, paremmalle puolelle päästessäni bussista tuttuja naamoja ei näkynyt – eikä sitä bussiakaan kolmen vartin odottelulla ja kiertelyllä. Onneksi rajalta ei ole pitkä matka Batumiin, valuutalla pääsee taksiin ja taksilla pääsee perille Sakhalvashoon.

Sakhalvashon kylässä hyppään koulun kohdalla jalkamieheksi – ja perillä odottaa sama isäntäperhe, jonka hoivissa majoituin yhden päivän viime vuonna. Sieltä sitä huudeltiin syömään ja juomaan, puoli tuntia myöhemmin kapuan projektin residenssiin vatsa täynnä ja päässä muutama sirpale vodkaa =)

Ehdin sopivasti ensimmäiselle laskenta-asemalle muutaman tunnin iltastaijille. ”I know this guy from Facebook”, siinä ensimmäiset kuulemani sanat saapuessani ihmisten ilmoille. Ja mitähän hemmettiä, kaikki tuntevat taas sen kuuluisan apinan… Tuttuja ei viime vuodelta juuri näy, uusien nimien ja naamojen opettelu, maamerkkien ja protokollan kertaaminen sekä lintujen lentoreittien hakeminen on lähes yhtä sekavaa kuin viime vuonna. Mehiläishaukkoja painaa satojen lintujen parvissa pilvien läpi, pienimuotoinen pudotuskeli ei näytä kaikkia lintuja pysäyttävän. Jokusia pikkukotkiakin näkyy, nuolihaukoilla (8m) ja sirovarpushaukoilla (6m) jotain pientä viritelmää.

Päivän kovin pommi (ja varmasti yksi tulevan kuukauden kovimmista pommeista) pamahtaa myöhään iltapäivästä, kun taaempaa asemalta nuotitetaan kolmen kattohaikaran parvea. Löytyy, mutta poispäin kaartelevista mustavalkoisista suurista linnuista ei juuri perässä roikkuvia jalkoja erotu.

– ”Ei saatana…”

Linnut jatkavat kaartamista ja… ja… ja…

– ”Ei jumalauta”

Tuijotan lintuja mykkänä ja huuto kajahtaa turistiporukasta: PELIKAANEJA!

– ”No niin onkin!” Elistä pukkaa enkä edes tiedä kummasta lajista!

Kolmen pelikaanin poppoo kaartelee hetken aseman edustalla ja suuntaavat kuin suuntaavatkin asemaa kohti! Jengi juoksee kameroiden perässä yhteen suuntaan, pelikaanisektorille toiseen suuntaan ja tulitus käy. Linnut eivät onneksi putoa alas taivaalta vaan jatkavat majesteettisen näköisesti ”yhdestä plussasta” ohitse ja jäävät vielä kaartelemaan aseman pohjoispuolelle! Koko ohitusprosessi kesti varmaankin kymmenisen minuuttia. Laji paljastuu vasta kuvien katselun ja kirjallisuuskatsauksen jälkeen: KIHARAPELIKAANEJA! Nuoria lintuja, mutta hemmetti vieköön kun niitä kelpasi katsella, eihän tämän kaliiberin tirppaa ole vielä tullut vastaan. Kaiken lisäksi uusi laji seurannalle. WAU.

Pelikaanien jälkeen muutto hyytyy. Notkumme asemalla vielä pari tuntia ja suuntaamme residenssiin notkumaan. Ja tässä kohtaa sitä tietää saapuneensa perille ja oikeanlaiseen porukkaan, kun reissun ensimmäiset olutpullot (siis ne kahden ja puolen litran pullot) korkataan ja muiden vapaaehtoisten sekä ekoturistien kanssa pääsee samalle aallonpituudelle välittömästi. Johtuneeko oluesta… =)

31.8. – DAY 1, SHUAMTA

Ensimmäistä laskentapäivää edeltävänä yönä Sakhalvashon yllä myrskysi. Aamun säätilanne ei enteillyt parasta mahdollista tilannetta muutolle, mutta ihan kiva aloituspäivä siitä saatiin aikaiseksi. Projektin toiselle laskenta-asemalle (Shuamta) kavutessa vastaan tuli eteläisempää lajistoa mukavalla ja tutulla diversiteetillä; tammitikka, kaukasianuunilintu, etelänpuukiipijä, kirjokerttu, rätisi siellä aseman vieressä myös pikkusieppo.

Keli oli pilvinen ja epävakaa pitkin päivää; sumuisena aamuna muutto ja sen seuranta oli hieman ailahtelevaa. Näkyvyys oli ajoittain todella huono, mutta näkyvyyden parantuessa pilvien lomista ja horisontista piti kaivaa mehiläishaukkojen parvia, joista osa muutti pilvien sisällä! Pilvisen kelin takia valaistusolosuhteetkin olivat todella heikot; tummia pilviä vasten linnuista saattoi nähdäkin jotain, mutta pahimmillaan läheltäkin lentävistä suohaukoista ei nähnyt hittoakaan. Turhauttavaa.

Iltapäivällä näkyvyys parani pariksi tunniksi ja heti rupesi tapahtumaan. Pernisparvia ilmestyi horisonttiin kukkuloiden päältä ja pilvistä, ja muutto oli hyvän tovin mukavan intensiivistä. Päivän sigmoiksi kertyi kevyet 9 000 mehiläishaukkaa, ihan hyvää lämmittelyä.

Niin joo, ne suohaukat. Niittysuohaukoilla on kova meno päällä ja arosuohaukkojakin on näkynyt hyviä määriä jo nyt. Valaistusolosuhteiden parantuessa myös suohaukoista saa parempaa otetta, mutta muuttokin kohenee. Ensimmäiset neljän ja viiden linnun parvet nyt olivat odotettavissa, mutta kun kaukaa lännestä nuotitettu kuuden linnun parvi kasvaa ensin kahdeksan, kahdentoista ja lopulta seitsemäntoista sirosuohaukan parveksi, niin puhutaan varmaan vastaavasta ilmiöstä kuin Slettnesin isolokkipsykoosi. BAATUUMIII!!! Mitä nyt menivät niin kaukaa, että linnuista ei saatu mitään irti. Yli 260 suohaukan muutto jakautui lajeittain seuraavasti: ruskosuo 85, arosuo 6, niittysuo 87, aro/niittysuo 78. Muita mukavia olivat 26 sininärheä, parisenkymmentä sirovarpushaukkaa sekä itäpuolen kukkuloilla paikallisena viihtynyt muuttohaukka. 

Iltapäivällä Kalle ja Laura saapuivat Batumiin! Kalle tiedustelee sijaintiani ja samalla huikkaan kavereille rannikolla pyörivistä kahdesta pelikaanista! Ilmeisesti eilinen parvi on hajaantunut, Chorokhin suistolla seikkailleet näkivät yksittäisen kiharapelikaanin. 

Naapurin poika esittelee järeämmän luokan metsästyshaukkaa

Porukka kasassa!