Aktivoitumista

1.1.-rallin jälkeinen talviretkeily on rajoittunut lähinnä Vanhankaupunginlahdelle ja Korkeasaareen. Koska jokaisen "ei valkoselkätikkaa tälläkään kertaa"-reissun jälkeen on turha postailla uusia päivityksiä, jonkin sortin synteesin tekeminen kombinoituna tulevan maastokauden mainostamiseen riittäköön tällä kertaa.

Luonnonvarainen? Ei tietenkään! Hieno se on silti.

Suppeasta retkeilyreviiristä huolimatta kevättalvelle osui ihan kivoja haviksia. Yksi yllättävimmistä oli Korkeasaaresta käsin havaittu (8.1.2012), saaren yli määrätietoisesti luoteeseen painellut piekana. Pihabongausviikonloppu kului tehokkaasti Vanhankaupunginlahdella, Kivinokasta kirjattiin pään yli sujahtanut varpuspöllö sekä uunituoreita pohjantikan ruokailujälkiä - sääli ettei itse tikkaa löytynyt, vaikka suurin osa alueen kuusista syynättiin neliösenttimetrin tarkkuudella läpi. Samaisesta sunnuntaista saatiin vielä koetilan isolepinkäisen ja Vanhankaupunginkosken koskikaran nosteessa sellainen kiva talvinen LINTUPÄIVÄ.

Helmikuussa Pornaistenniemen tervaleppiä tuli ihmeteltyä keskimääräistä enemmän. Ei varpushaukkaa tai tikleä kummoisempaa. Karaa oli kiva käydä ihmettelemässä silloin, kun ei samoja keloja jaksonut katsoa uudestaan läpi. Sit maaliskuun tokana viikonloppuna tärähti. Jälleen muutaman tovin lepikossa pällisteltyäni korviin kantautui todellista korvakarkkia, kun naaras-valkoselkätikka suuntasi läskiruokinnalle ihanasti äännellen. Erehtyi tikkapolo turhan lähelle karvanaamaa, parhaimmillaan tätä uharia pääsi katselemaan vain metrien päästä. Tikka oli suht levoton ja liikkui välillä mielensä mukaan, saattoi toisaalta jäädä toveiksi korkealle lepikkoon smyygailemaan. Parhautta tarjoiltiin silti, kun naaras-vaseti intoutui "bytbyttämisen" lisäksi käppärimäiseen säksätykseen ja kuuluttamaan reviiristään rummuttamalla! Samalla taustalta kantautui tiklien ja mustarastaan laulua. Taisin nauraa ääneen. Suupielet takaraivossa.

Mutta vielä mitä. Tunnin päästä tein uusintakierroksen Pornaistenniemen lepikkoon, kun vaseti lehahtaa muutaman kuvaajan hollilta kauemmas lepikkoon. Satunnaista Canonin näyttöä vilkaistessani olin tuupertua ihmetyksestä: vasetihan tuo on, mutta naaras olikin vaihtunut renkaattomaksi koiraaksi! Tämä oli nähtävä tarkemmin, ja onnistuihan se. Koiras-vaseti yhytettiin nyt tornin viereiseltä ruokinnalta ja hyvä etteivät silmät kostuneet ilosta, kun tätäkin kaunokaista pääsi yllättäen seuraamaan vain muutamien metrien päästä! Monta tyhjää tuntia tuli tänä vuonna vietettyä näiden polkujen varsilla, ja nyt, nyt kun sitten tulosta syntyy, sitä syntyy kunnolla. Vähätelkööt itärajan ornit vähättelynsä, 2 valkoselkätikkaa synnyttivät sen tutun euforisen tunteen, jota on pimeän talven aikana tullut ikävä.

Karvanaaman täry- ja verkkokalvot alkavat pikkuhiljaa virittyä oikeille taajuuksille ja maastokausi 2012 tuo mukanaan ainakin seuraavaa:

-toukokuun ensimmäinen viikko Kablin lintuasemalla Virossa
-perhoskartoitusta Ålandilla keväällä ja syksyllä
-kesä Kilpisjärvellä
-syyskuussa petolintumuuton seurantaa Georgiassa
-sekä piipahduksia Haliakselle & Jurmoon, viimeistään syssymmällä

Pääsiäiseksi pitäisi keksiä jotain järkevää tekemistä, olisi hyvä päästä purkamaan pahimpia paineita maastoon excelorjuutuksen jälkeen. Ja tiäs vaikka loppuvuodesta karvanaama päätyy aivan uuteen maailmankolkkaan...

"A heart hard as iron now beats strong but alone"