14.9.2022

Halias, 1.9.-14.9.2022 - "Pohjoistuulta. Viikko putkeen. TÄ!?"

 
 

Tosiaan, pohjoistuuli koetteli, mutta vespariryntäys jatkuu, kirjosiipikäpylintujakin on liikkeellä ja syksyn eka itäinen pieni vihreä havaittin ennen syyskuun puoliväliä. Nähtiin kans risteymäpiirteitä omaava kiljukotka ja parin vuoden tauon jälkeen Haliakselta löytyi myös heinäkurppa!
 
 
1.9.
To
 
"Huurtuivat hirret hallayönä
elon liekki haurastui"
 
Syksy saa, sen kunniaksi bunkkerillakin melkein paleltaa ja pohjoisella Uudellamaalla on maa kuurassa. Puitteista huolimatta ei mitään suurta muuttonäytelmää nähty, yksi nuori punajalkahaukka paineli määrätietoisesti bunkkerin yli SW, tais sapuska jäätyä. Muutoin mainittavimmat olivat varpushaukka 6p86m, kehrääjä 1reng iltahämärissä, luotokirvinen 3m ja punavarpunen 1m. Asemalle Kimi Nurminen ja Antti Miettunen-Nordström, lajeja 64.
 
 
2.9.
Pe
 
"Ei hurme hankiamme huuhdo",
 
kirjoitti Miettunen päiväkirjaan. Pohjoinen vire tuuppii lintuja kohti etelää, mutta loput hyönteissyöjät (pl. punarinnat) kaikonnevat näillä säillä yöllä jonnekin muuanne kuin Haliakselle. Staijiosastolla tykiteltiin sellainen alkusyksyn perustyöpäivä, aamusta niemen ylitti kirjosiipikäpylintu ja aamupäivästä nuori punajalkahaukka länsipuolelta, sitä herra Forsman ehti myös "ihastelemaan" (meni siis aika kaukaa). Varpushaukkoja matkasi yhteensä 111m, mutta verkoista saatiin vain kolme lintua. Miettusta kuitenkin ilahduttivat kaksi palokärkeä ja yksi tuulihaukka. Aila ja Petri poistuivat, illalla asemalle Pyry Laurikka. Lajeja 67.
 

 


3.9.
La
 
Tänään ei taivaalta noukittu mitään ihmeellisempää, Kimi ja Pyry ahersivat bunkkerilla, Antti kiersi ahkerasti verkkoja ja pitkäaikainen opasti WSP Finland -konsulttifirman tilausretken. Haviksiin mehiläishaukka 1'm, ruskosuohaukka 2m, varpushaukka 4p53m, tuulihaukka 5p, nuolihaukka 2p2m, suosirri 12p, kapustarinta 3p, palokärki 2p1m, luotokirvinen 2p4m, pähkinähakki 2m, jalohaikara 1kiert (lopulta E), siinäpä ne. Lajeja 66.
 
 
4.9.
Su
 
... eikä muuten tänäänkään, pohjoistuuli puuduttaa ja taivaalla on hiljaista. Aamupäiväopastukselle osallistuneet saivat osakseen palokärki- ja varpushaukkarengastukset, Miettunen oli varsin iloinen myös neljästä leppälinturengastuksesta. Haviksina myös mm. sinisuohaukka 2m, isosirri 2p, pikkutikka 1m, västäräkki 30p32m ja pikkukäpylintu 10m. Varpushaukkoja ei nimeksikään. Väki vaihtuu: Kimi, Antti ja Pyry pois, tilalle Aksu Lehikoisen johdolla Purabi Deshpande ja Josephine Couet.
 
 
5.9.
Ma
 
Pohjoistuulta. Viikko putkeen. TÄ!? Aksu ei halunnut rustailla päiväkirjaan mitään ja alkaa oma inspiraatiokin olemaan tukossa. No, välillä tuuli kävi koillisesta ja välillä oli jopa mukavan tyyntä. Tiltaltti syksynpinnaksi, lisäksi isokoskelo 240p, varpushaukka 5p51m, isosirri 2p, mustaviklo 1p, palokärki 2p1m, västäräkki 40p86m, vihervarpunen 1 728m. Mika Kilpi kävi päiväretkellä ja ranskalaisvahvistus intoili silmittömästi hiirihaukasta.
 
 
6.9.
Ti
 
Nyt se tuuli hieman hellittää, saatiin tyynehkö ja hieno aamupäivä. Pikkulintumeininkeinä peippo 1 400m, vihervarpunen 1 500m ja metsäkirvinen 400m, verkoista perinteistä alkusyksyä eli 35 käsittelyä, joista kuitenkin yllättävimmät Varismökin petoverkkoon napsahtaneet kaksi tuulihaukkaa! Gåulla viihtyi nuori ristisorsa ja pikkulintupuolen pikkukivoina kirjattiin neljä lapinkirvistä, pari kangaskiurua ja nokkavarpunen. Illalla sauna, sinne tuoreeltaan Juho Tirkkonen. Rengastusharjoittelijat Josephine ja Purabi ahkeroivat Aksun kanssa eikä palohullun irroittaminenkaan tuota enää suurempia traumoja.
 




 (c) Aksu
 
 
7.9.
Ke
 
"Oliko ikävä?" Aamusta tais olla taas sen verran hiljaista, että aamustaiji meinas välillä lipsua schaibanjauhamisen suuntaan. Piristyksenä kirjosiipikäpylintu ja ilmeinen syksyn päämuutto luotokirvisellä, 11m! Juho jaksoi tykittää iltapäivällä kaksi arosuohaukkajunioria sekä käydä vielä Gåullakin, kahlaajia paikalla tylli 9m37p, kapustarinta 2p, tundrakurmitsa 2p, kuovisirri 1p, punakuiri 1p ja isosirri 2p. Aksun porukka poistui, tilalle Jonne von ja Ossi Tahvonen.


8.9.
To

Aamulla tyyneltä taivaalta kuului kaikenlaisia ääniä ja Juho valitteli jostain niskakivuista. Poika sai staijia tällä kertaa yksin, kun aamusta briiffasin Ossia opastushommissa ja aamupäivästä vedettiin kierros niemellä Staran ryhmälle, mukana vajaat 40 henkilöä! Sitä ennen Tirkkonen skarppas Täktomista lähetetyn haarahaukan matalalla niemen päältä, mystisesti lintu ehti katoamaan ennen kuin ehdimme Ossin kanssa paikalle, ja puoliltapäivin Dicin piippaaman kiljukotkan liitämässä kohti niemenkärkeä! Olin just pakkaamassa kamojani yhden vuorokauden lomaa varten, mutta ehdin kipittämään spudeni kanssa bunksulle ja fiilistelemään "maastoclangaa", jossa paremmista kuvista on ilmeisesti aistittavissa 1/4-risteymän piirteitä. Jonne kuskas havaintotilanteen jälkeen pitkäaikaisen Hankoon ja tupaan saapuivat myöhemmin päivästä Tapio Aalto ja Soili Leveelahti. Milvuksen ja clangan lisäksi kirjattiin mehiläishaukka 18m, sinisuohaukka 3m, varpushaukka 1p99m, pikkusirri 1p, kuovisirri 1p, suopöllö 1m, haarapääsky 130m, lapinkirvinen 1m, rautiainen 2p49m, vihervarpunen 1 207m30p, peippo 2 104m ja järripeippo 52m.


9.9.
Pe

Back to the mystery city with Soilevaara ja Veijalainen. Päivän havainnoijakööri oli korkeapaineen alla huhkinut lapulle 83 lajia, messvimpänä särkällä piipahtanut nuori vesipääsky! Kahlaajia näytti olleen muutenkin monipuolisesti, kapustarintoja ja tundrakurmitsoja 2p, pikkusirri 1p, kuovisirri 1p, punakuiri 1p1m, mustaviklo 3p, valoviklo 6p, petomuuton puolelta ruskosuohaukka 4m, mehiläishaukka 19m, varpushaukka 5p70m, muutoin vaisusta pikkulintumuutosta erottui kirjosiipikäpylintu 1m. Jonne, Juho ja Ossi poistuivat, tilalle vielä Pyry Laurikka.


10.9.
La

Nyt on melkonen viikonloppuporukka kasassa ja vieläpä hyvässä iskussa! Staijia kertyi 12h20min, Gåu takseerattiin huolella ja tulosta tuli kvian peto- ja pikkulintumuuton myötä, Gåulla on helvetisti tavaraa kun vesi on vaihteeksi tosi matalalla, mutta kärjen verkoilla on hiljaista. Havislistaa: haapana 115p 189m, harmaasorsa 6p6m(6 vakiolla), mehiläishaukka 26m (korkealla!), varpushaukka 5p196m, piekana 1m, ampuhaukka 1p2m, pikkutylli 1p, tylli 30p, kuovisirri 1p, mustaviklo 1p, valkoviklo 12p, palokärki 4m, metsäkirvinen 542m, lapinkirvinen 1p, luotokirvinen 3p7m, västäräkki 200p 343m, pikkulepinkäinen 1p, pähkinähakki 2m, peippo 3 314m, järri 161m, vihervarpunen 4 214m, isokäpylintu 4m ja lisälajina nuori punajalkahaukka m, ensin niemeä pitkin kärkeen, lipui vähän matkaa takaisin ja poistui lopulta länteen klo 13.18. Tänään oli hienoa ja huomenna saadaan lisää!



11.9.
Su

... ja niin se vaan iski taas tälle porukalle lintupäivän! Vakio selvittiin ilman kommelluksia, 20 isokäpylintua, 4 lapinkirvistä, 5 palokärkeä ym. sekä muutama kuusitiainen siihen malliin notta saattaa olla tulossa lisää ja paljon. Kymmenen maissa Soiska teki tempun ja potkas takapihalta HEINÄKURPAN lentoon, kurppa vastas temppuun ja katos länsikärjen suuntaan. Kaikki aamupäiväopastukselle osallistuneet saapuivat oppaan johdolla aseman pihalle seuraamaan komppaussirkusta, Pyry paineli kajakilla vieläpä Uddgrundetille komppaamaan. No, se siitä, Soiska kuskas useampaa hyönteisssyöjää ryhmälle näytille, viikonloppuporukka jatkoi iltapäivästaijita ja spottasivat mm. 88 varpushaukkaa, 14 mehiläishaukkaa ja syksyn ekan lapinsirkun.

Lähempänä puoltapäivää lähdimme ryhmän kanssa luontopolulle Gåun menoa ihmettelemään, mut vastoinkäymiset jatkuivat kun bunksu nuotitti seuraavaksi nuorta punajalkahaukkaa niemen päällä "neljässä tolpassa"... hylsy! Gåulla oli onneksi nähtävää, edelleen pirusti anaksia ja kahlaajia, mm. tylli 20p, kuovisirri 1p, punakuiri 1p, mustaviklo 2p, mut missattu vespari paikattiin hienosti kahdella vanhalla riuttatiiralla p särkän edustalta! Bunkkeri näki kans! Meno ja meininki jatkui vielä tämän jälkeen, oltiin Soiskan kanssa vedenhakukeikalla Hangossa kun Pyry ilmoitti komppausreissulla löytäneensä heinäkurpan Gåun niityltä! Ehdittiin sopivasti takas et pääsin Tapun, Soilin ja Arin kanssa bointsaamaan linnun, nähtiin pariin otteeseen mukavan hyvin, äänikin kuultiin! Eeppinen lopetus viikonloppujengin retkelle ja Pyry palkittiin ahkerasta komppauksesta Haliaspisteellä! Ehdin alkuillasta olemaan hetken asemalla yksin, ennen kuin seuraavan rengastusvuoron ottanut Miettunen saapui asemalle. Lajeja 84.


12.9.
Ma

Heikkoa koillistuulta, sinitaivasta, lievää pilvisyyttä, eli staijaaminen oli välillä hieman haastavaa. Pikkulintupuolelta löydettiin taas ajankohtaan sopivia pikkukivoja eli kirjosiipikäpylintu 1m, lapinkirvinen 1m, nokkavarpunen 1m ja lapinsirkku 1m, metsäkirvisiä sirahteli vielä 385m. Petomuutto tarjosi sen parhaimman haasteen, taivaalle sai tähyillä aktiivisesti ja silti tuntui että lintuja löytyy vain sattumanvaraisesti. Kirjoihin kuitenkin mehiläishaukka 45m, varpushaukka 3p153m, sinisuohaukka 12m, ampuhaukka 1m, ja lisälajeiksi bunkkerin vierellä huudellut syksyn eka taigauunilintu ja aseman pihan päältä Antin spottaama nuori punajalkahaukka, jäi saalistelemaan pohjoispuolelle. Anaksia edelleen runsaasti mestoilla ja klo 18.30. asti rypistetty staiji viimeisteltiin kotilahden päällä pyörineellä metsäviklolla. Lajeja 90!




13.9.
Ti

Eilisen antama sääennuste piti kutinsa: tuuli heitti aamuyöstä etelän puolelle, puoleen päivään mennessä puhallus navakoituu ja sadettakin saattas olla tulossa. Jos joku tässä meni mönkään, niin puheet muuton pysähtymisestä ois voinu pudottaa lintuja niemelle. Muutto totta vie pysähtyi, mutta rengastussaldo jäi laihaksi. Vapaasataman ulomman laiturin tienoolta löytyi leijumasta mitä todennäköisin 1kv-aroharmaalokki, tuntomerkkejä nähtiin mut dokumentaatio jäi taas vähän laihaksi, sopivan näköinen lintu näytti ensin lipuvan bunkkerin ohi mut kuvattiinkin sit väärää lintua =D pistettiin kuitenkin piippiin ja Hankopinnoille perso Kimmo Hotulainen saapui mestoille bongaamaan, ja sit laiturilta löytyi taas sopivan näköinen lintu, perkele... Turistiin itärannalla pieni tovi ja ihmeteltiin lintua, "ei toi mikään normiargari ainakaan oo!"

Huomiseksi tilattu opastus päätettiin siirtää tälle päivälle ja Kangasalta kotoisin ollut pieni retkiporukka sai tietoiskun aseman toiminnasta, muutamia lintuhaviksia siihen päälle ja kruununa paluumatkalla luontopolulta Antin kahlaajapyynnillä saaman nuoren tyllin. Illemmalla pyynti antoi myös taivaanvuohen.


14.9.
Ke

Kova etelätuuli ja iltapäiväsade ei muuten linnustollisesti antanut, etelämetsän kupeesta suoritettu vakio palkittiin nuorella arosuohaukalla, puski sivumyötäisesti suoraan länteen. Muuta antia saatiin kahlaajista, tylli 21p 16m, suosirri 8p12m, tundrakurmitsa 1p, punakuiri 1p, suokukko 6p46m, mustaviklo 1m, Antti painui iltapäivästä jälleen kahlaajapyyntiin mutta tällä kertaa nollatuloksella. Ainakin saatiin sadevettä varastoon ja päästiin saunomaan!
 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti