Partavillit Ahvenanmaalla vol. IIII – triplaa hakemassa

 

Minkäs sitä mahtaa, kun keskisuomalaiset ralligurut Nokelainen, Häkkilä ja Fors houkuttelivat mukaan Bongariliiton Ahvenanmaan pinnakisaan. Piti lähteä vapaaehtoisesti, muutenhan ne hullut olis tullu hakemaan mut suoraan Haliakselta. Ralli kisattiin lauantaina 6.4.2019, ja edeltävän päivän aamuna Haliakselta viikonloppulomille lähtenyt kantahämäläinen kohtasi keskisuomalaisten rämäpääryhmän Turun rautatieasemalla. Huulenheiton taso painui pohjaan jo ennen laivaan saapumista. Kansistaijeja ei tällä kertaa viritelty, vaan menomatka kului meriaamiaisen ja laatuviskien äärellä. Ruokkilintuja ja haahkalauttoja ihmeteltiin turvallisesti sisätiloista. Vähän meinas vaan väsyttää…

Pohjustusretkeilyäkään ei paljoa harrastettu. Solhemiin kotiutumisen jälkeen haettiin evästä ja tsekattiin Nåtön aseman kulmat, Västra Ytternäsin turkinkyyhkypaikka ja Gregersön salmi, saldona 3 laulavaa turkinkyyhkyä, 2 pähkinänakkelia, mustakurkku-uikku ja ensimmäiset hiirihaukat. Kalasatamasta käsin spekuloitiin pikku-uikkujen potentiaalia, mutta päätettiin sit rallissa jättää yrittämättä. Matin roiskaisema huuli ylisuuresta pulloharjasta langetti kantahämäläisen yli viisi minuuttia kestäneeseen psykoosinauruun. Lyhyellä retkikierroksella päästiin nukkumaan jo ennen auringonlaskua, tiedossa oli jopa yli kahdeksan tunnin unet, mulle pisimmät yöunet sitten helmikuun. Ja rallissa sitä virtaa sitten riittikin, mutta olisko ne Emkarbyn pellot pitäny käydä tsekkaamassa…

Ralliaamuna liikkeellelähtö klo 5.20. hyvin kustannustehokkaan aamiaisen jälkeen, Solhemista suhattiin täyttä päätä kohti Björnhuvudin klassisia pöllöpaikkoja. Läntisemmällä metsätiellä kävi tyytyminen vain aamuaktiivisiin varpuslintuihin ja ensimmäiseen lehtokurppaan. Rastaiden metakka nyt huolestuttaa aina, mutta on se aamupöllö onnistuttu aikaisemminkin kaivamaan. Siirryttiin Björnhuvudin itäisemmän tien varteen ja valittiin ”se klassinen mesta” hetken kuuntelua varten. Matin mahan murina aiheutti vähän hämmennystä, mutta siitä taustalta erottui pari terävää vihellystä, joihin tämä rallinelikko reagoi välittömästi – varpuspöllö! Ossi höpisi että tunnelma meinas jo lässähtää, mutta pöllöhaviksesta saa aina hyvin virtaa aamupäivää varten. Hyvien hämärälajien keruuta jatkettiiin kuittaamalla Marbyn läntisessä risteyksessä ähissyt teeri.

Eckerön Södergatan ja Styrsintie antavat kohtalaisesti metsälajeja. Kaksi lajia käpylintuja, hömötiainen ja punatulkku kuitataan. Södergatanin alkupäässä hiffattu piekana osoittautuu hyvin arvokkaaksi pinnaksi.  Peukaloinen, rautiainen, puukiipijä ja hippiäinen eivät tuota lainkaan vaikeuksia, ja paluumatkalla Styrsiltä kuullaan rummuttava palokärki ja tien risteyksessä aina paineita aiheuttava töyhtötiainen.  

Aamustaijikin osuu nappiin. Paikalla Yngwe Jansson parin muun paikallisen kanssa, jotka ilmeisesti eivät osallistu ralliin. Haahkojen ja tukkakoskeloiden jälkeen ensimmäisiä mereltä havaittuja lintuja on itään suunnannut härkälintu – hyvä kun Matti ja Ossi sen skarppasivat, sillä se yksilö jäi tämän puolitoistatuntisen ainoaksi! Karvanaama hoitaa oman tonttinsa kepittämällä kuuden ensimmäisen ruokin jälkeen yksin muuttaneen etelänkiislan – kiisloja nähdään staijin aikana kaksi yksilöä lisää. Mustalintu on helppo, mutta pilkkasiipi yllättävän harvalukuinen, niitä nähdään vain pari lintua. Luotokirvinenkään ei tuota vaikeuksia, porukalla kuullaan ainakin kolme lintua ja Ossi&Matti näkevät kimpassa lentäneet kaksi lintua, jotka menee meiltä muilta hieman ohariksi. Vastataudin kanssa kamppaileva Teemu puolestaan skarppaa kolmen peipon kanssa matkanneen kangaskiurun! Vaan todellinen aamustaijikvali löytyy just ennen suunniteltua lopetusta, kun Matti kepittää lounaisesta ilmansuunnasta 2kv-pikkukajavan! Pääsen yllättävän hyvin kärryille linnun liikkeistä ja kun linnun iänkin onnistuu hahmottamaan, ei määrityksen komppaaminen kauheasti vaivaa auta. Onneksi näin, sillä Ossi ei onnistunut ensin lintua löytämään, ja kuittaamiseen tarvittiin Kowan sijaan Harpia ;)

Styrsillä on tällä kertaa runsaasti tilaa.

Laadukkaan aamustaijin jälkeen koluttiin Eckerön muut klassikkopaikat. Degersandista käsin kuitattiin merisirrit (10p) ja mustakurkku-uikut. Storbyn puolella satelliittitaktikointi vähän takkuaa, tai sit mä en vaan yksinkertaisesti löydä mitään, muu porukka sentäs skarppaa nokkavarpusen. Yllättävän niukkaa on meno Käringsundin puolellakin, tai sit me ollaan vaan löydetty jo ihan liikaa lajeja. Storbyn peltojen puolella otettiin perinteinen lajiton pikastaiji, eikä Böle anna ensimmäisiä uiveloita enempää.

Lillbolstadissa lyödään uutta vaihetta silmään, kun maestro Nokelainen skarppaa ylilentävän lapinsirkun sekä staijipaikan kaakkoispuolelta pellolla nyhjöttävän kuovin. Teemu puolestaan osoittaa liian kauaksi tähyileville lähimmän puskan latvassa istuvan isolepinkäisen. Hyviä lajeja kaikki! Petotutka pyörii, mutta ei löydä hiirihaukkaa kummoisempaa. Tehokas siirtymä Bodafjärdenin puolelle, lahti tosin ei tarjoa mitään tavia ihmeellisempää. Niitty sen sijaan on jo paljon antoisampi, komppaus käyntiin ja kantis suuntaa laitumen kosteimpia kohtia kohti, jolloin yksi kaukaa lentoon lehahtanut taivaanvuohi aiheuttaa melkoisen ketjureaktion; ekan lähtijän perässä nousee ensin pari, sitten viisi, ja lopulta vajaa kymmenen lintua lisää. Parin sekunnin tauko, ja mukaan ampaisee vielä yksi kurppa. Karvanaama pääsee jo huutamaan, että ”Toi yksi on pienempi – ja lyhytnokkaisempi! Menee pässiparven oikeessa laidassa!” Hämmennystä tais aiheuttaa se, että siinä samalla oli ilmassa jo yhteensä kolmisenkymmentä taivaanvuohea, mutta kaikki joukkueen jäsenet saavat jänkäkurpan naulattua. Upeeta!

Armoton komppaus käynnissä

Jotain me höpistiin Emkarbyn pelloista että kannattaako sinne mennä vai ei. Oishan se kannattanu, eikä se olis lopulta kauhean isoo mutkaakaan tehny. Bjärströmsträskiltä ei punasotkaa löydy ja seuraava pinna naulataan vasta Prästgårdsnäsetin pähkinänakkelilla. Tästä on onneksi lyhyt matka Hagaan ja kungsgårdin legendaarisilla pelloilla odottaa mitä ihanaisin hanhibonanza; lietevallin päälle talsiessamme osa hanhista tajuaa kupletin juonen, ja sopivasti suurin osa linnuista lehahtaa lentoon. Hätäpäissäni skannaan ekan lyhytnokkahanhen paikalta poistuvan näköisestä parvesta, joka onneksi kaartaa takaisin muiden sekaan. 130 metsähanhen ja 124 tundrahanhen porukasta löytyy lopulta muikeat 7 lyhytnokkahanhea. Yksi heinäkasaa pöyhivä mustavaris osuu hanhilaskijan silmiin, ja ynnäilyn jälkeen petotutka löytää – ihan niin kuin näin olis käyny aikaisemminkin – korkealla Saltviksfjärdenin päällä rundaavan selkälokin! No nökötti siinä pelloillakin yks, mut se hiffattiin vähän jälkijunassa.

Nakkeliakin kehtaa tuulettaa

Saltviksfjärdenin puolella piipahtaminen ei kosteikkolajeja anna, mutta Lötön uimarannalta poistuttaessa kuitataan aina yhtä suurta riemua herättävä fasaani. Ringvägin kupeessa sijaitseva niitty kompataan, mutta paikka on yllättävän kuiva, eikä kahlaajia löydy. Samaan syssyyn tsekataan Söderholmin vierellä sijaitseva timaliruovikko, päästellään hirveetä vikinää ja piiskuntaa ruovikon reunassa ja lähiniittyäkin syynäillään, mutta uusia pinnoja ei heru. Noustaan autoon, käännetään rintamasuunta kohti Maarianhaminaa, mutta ei ehditty etenemään kuin parisenkymmentä metriä ja Ossi huikkaa takavasemmalta lujaa lähestyvästä linnusta:

”Hei! Suohaukka! Sinisuo! Tai jotain muuta!”

Mä ehdin miettimään, että mitäs ihmettä, onko sieltä tulossa joku epämääräisen näköinen naaraspukuinen lintu, mutta päähän siinä räjähti – ja auton sisällä volyymitasot – kun näen takaikkunasta mustavalkoisen, ketterän ja lähes falcomaisesti ohittavan suohaukan.

” &*##% onko tuo MACRO!?”

Seurauksena paniikinomainen purkautuminen ulos autosta, matalalla ja lujaa pohjoiseen kiitävän arosuohaukan pikainen ihmettely ja hirveetä ryminää taas tämänkin seurauksena. ”Melko aikainen!”

Päivän tokasta pikkuharvinaisuudesta saatiikin melko hyvä loppukiri päälle. Siirtymä Jomalan puolelle tuntui taas piinaavan pitkältä, eikä Ytterbyviken ihmeellisempiä tarjonnut. Ja tässä vaiheessa alkoi olemaan kiire. Maarianhaminasta hoidetaan kesy- ja turkinkyyhky ilmiömäisellä rutiinilla, jonka jälkeen alkaa viimeinen osuus. Torpfjärdenin lintutornista hallitaan kyllä hyvä määrä vesiäisiä, mutta uusia pinnoja ei noin vain ropise. Yksi sotka aiheuttaa päänvaivaa: koiraslintu, töpö töyhtö, ja pääkin jotenkin omituisen mallinen. Vastavalossa siitä ei vaan saa enempää irti. Siirrytään Ramsholmenin puolelle ja satelliittitaktikointi tuottaa viimein tulosta, kun erilleen irtautunut karvanaama toteaa rallin ainokaisten ristisorsien makoilevan Ramsholmin länsipuolella. Keskisuomalaiset saapuvat kuittaamaan, kertovat löytäneensä Torpfjärdenin puolelta lapasorsaparin ja mysteerisotkakin varmistui lapasotkan ja tukkasotkan risteymäksi.

Gottbyn pelloilta tsekataan Kungsöbatterin tie, mutta muuten painellaan kiireen vilkkaa kohti Hammaruddaa. Sielläkin pellot näyttävät kovin tyhjiltä. Vaan eihän siinä kauaa kestänyt, kun Noksu kiikaroi kohti maatilan niittyä ja huikkaa että ”ihan niin kuin olis mustaleppälintu ollut tuossa maakellarin katolla äsken!” Ei jääny haltuun, mutta mehän hypätään autoon, ajetaan viereen ja kuitataan se siitä takaseinustan harjanteelta! Sit vielä kun sama mies hoksaa peltojen takaosasta kapustarinnan, niin siinä on taas helvetillinen hurmos päällä. Ja tulosta taottiin vielä loppuun asti: Hamnörassa Kråkörsfjärdenin puoli antaa taas tyhjää, mutta sen pienen ”harmaasorsalahdelman” puolella Matti kannustaa, että tässä on kuultu joskus harmaapäätikka, vihelläpä Aki vähän.

Ja Akihan viheltää. Ensin yhden sarjan, pienen tauon jälkeen pari muuta. Ossi oli juuri päässyt sanomasta, että ”mä vähän ihmettelin että yhteen sarjaanko sä sen jätit”, ja sitten metsästä kuuluu ”gt!”, tasan kerran, ja koko joukkue on taas yhtä ryminää, metakkaa ja hurmosta. Harmaapäätikkaan se saldo sitten jääkin, Röda bergetin puolelta ei löydy kihua ja pahasti vastavalossa lentäneet harmaasorsat jää vähän kaivelemaan, mutta mitäs näistä, 112 lajiin on hyvä lopettaa. Tiimipotretti, fiilistelyt, purkujärjestelyihin ja syömään.

Lopetuspaikan tunnelmia

Voi pyhä sendari mikä tiimi. Korppi pääsi myös mukaan.

Purku käynnissä...

.... ja tulokset! Toinen ja neljäs sija Ahvenanmaalle, porvoolaiset saivat tyytyä pronssiin.

Yksi tämän viikonlopun nurjista puolista oli se, että ralliin osallistui lopulta vain neljä joukkuetta, joista sentään kaksi Ahvenanmaalta. Kuulemma liian lyhyt varoitusaika karsi porukkaa, mikä kuulostaa pikkasen ihmeelliseltä, koska tapahtuman ajankohta on aika perinteinen, maaliskuun vikana tai huhtikuun ekana viikonloppuna. Ja tuli se pyyntö rallin järjestämisestäkin aika lyhyellä varoitusajalla. Mut minkäs teet, paikalla olleiden joukkueiden mielestä ralli olis kiva järjestää edelleen kevätrallina, joten ensi vuonna kohelletaan taas Ahvenanmaan klassisilla retkipaikoilla.

Toiseksi nurjaksi puoleksi laskettakoon se, että kantahämäläisen piti häippästä jo yölaivalla takasin mantereelle. Maallisen omaisuuden keräämiseen liittyvän sekoilun jälkeen ehdin sentään saunomaan, ennen kuin taksi heitti sataman terminaaliin ja Viikkari Helsinkiin. Mitä suurimmat kiitokset Ossille, Matille ja Teemulle taas kerran erinomaisesta rallista ja virkistävästä viikonloppulomasta (Teemulta sankarillinen suoritus kuskata porukkaa ilmeisen pahan mahataudin riivaamana) (”hyvä vaan kun lähdit sieltä töistä vähän lintuja katselamaan”), muille kanssarallaajille, sekä vielä erikseen Ossille & Matille lisäkuvituksesta.

Tää oli tärkeä viikonloppu. Henkisesti paljon vapautuneempi olla kuin vuosi sitten. Tack, adjö och Haliaksella nähdään!