Turhuuden kalliot 2018

”Noita kuireja ei varmaan kiinnosta pätkääkään et kolme kärpäsenpaskaa seisoo täällä kalliolla.”

Virolahti kutsui ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Huikean valkoposkihanhi- ja vesilintumuuton näkemisestä ei ilmeisesti ollut paineita, kun saavuin Siikasaaren tukikohtaan vasta sunnuntaina 20.5., vaikka päivän aikana oli kaakonkulmalta laskettu yli 150 000 valkoposkihanhen päiväsummaa ja edeltävällä viikolla nähty elämää suurempia merisorsamuuttoja. Edellisenä päivänä Kurkelasta löytynyt pikkukotka on myös ehtinyt vaihtamaan maisemaa.

Mahdollisimman korkeiden muuttosummien ynnääminen ei ollut reissun tavoitteena. Enemmän sitä halusi satsata kevätarktikan sepelhanhi- ja kahlaajavaiheeseen sekä laatuun, niin havaintojen kuin retkikaverien kannalta. Jälkimmäisessä ei ainakaan ollut valittamista, kun Ilkka Hakala nouti karvanaaman Haminan linja-autoasemalta, Siikasaaren tukikohdassa taas olivat vastassa Jaakko Kanerva sekä Minna-Liisa Vesanen. Minnan mukaan kämpän energiatasot hyppäsivät aivan uudelle tasolle, kun joku hämäläinen karvakeisari saapui sinne rymyämään. =D

Saapumisiltana pääsi kuitenkin arkitareissun tunnelmaan, kun porukalla kannustettiin Saksaa jääkiekon MM-finaalissa, keskiyöllä fiilisteltiin taivaalta kantautuvaa allien ja mustalintujen laulua, lisäksi mökin naapurimännikössä surrasi kehrääjä.

Maanantai 21.5. alkoi kevyellä aamupäivästaijilla. Siikasaaren kärjestä tihrustettiin lähinnä valkoposkien ja sorsien rippeitä, ja ihmettelin miltä lukiovuosien arktikaretkiltä tutut saaret näyttivät Saukkokallion sijaan niemen kärjestä käsin. Vaatimattomiin haviksiin lukeutuivat mm. lapasotka, mereltä saapunut mehiläishaukka sekä pari sepelhanhea (ekan retkipäivän kiintiövuodari).

Siikasaaren kärjen maisemaa

Aamustaijin jälkeen jakauduimme kahteen eri autokuntaan, Ilkka lähti kuskaamaan Minnaa Lappeenrannan kautta kotimatkalle ja Jaskan kanssa suuntasimme kohti Ylämaan legendaarista Väkeväjärveä. Salajärven lintutornilla kolmituntinen staiji menee heittämällä, kun paikalta löytyy Petri Salo (”ei nyt lähetä vielä mihinkään kun tässä seurassa voi löytyäkin jotain”), hanhia tihkuu edelleen, aurinko pahtaa kulmakarvoja ja petolintujakin löytyy horisontista. Pikkurarit uupuu, mutta eihän sitä ekalle päivälle vielä uskalla moisia toivoa. Päivän mielenkiintoisimmaksi anekdootiksi jäävät tummapäinen 2kv-pikkulokki sekä tornin vieressä narissut ruisrääkkä. Mehiläishaukkoja löytyy joka toisella skannauskerralla ja soidintakin päästään seuraamaan.

Väkevän maisemia

Päivän anoat lintukuvat. Siinä saattas saada rytmihäiriöitä jos tällasen näkis vähän kauempana merellä.

Tiistaina 22.5. oli jo vähän paremmin yritystä. Staijasin Siikasaaren kärjessä aamun ensimmäiset tunnit, mutta mitään vaaleaa merikihua mielenkiintoisempaa ei sektorilta löytynyt. Jos vesilinturähmästä ei aina oikein jaksa innostua, niin vaisumpikin kuikkalintumuutto jaksaa aina kiinnostaa, vaikka en tänä aamuna nähnyt 44 kuikkaa enempää.

Mökillä nautitun toisen aamupalan jälkeen vauhtia haettiin Vilkkilänturan Kolsinpohjan tornilta, ennen siirtymistä petostaijipaikoille. Eka rundi otettiin Hämeenkylän pelloilla, jälleen Salon Peten seurassa, mutta neljän ornin voimin ei taivaalta raripetoja löytynyt. Yksi vaaleapyrstöinen ruskosuohaukka nostatti mielenkiintoa, tuhat eliövuodaria Suomesta -haasteeseen osallistuva Ilkka jaksaa kasvien, perhosten, kovakuoriaisten ja kääpien lisäksi iloita pellolta löytyneestä keltavästäräkistä.

Iltapäivän petostajien toinen kierros otetaan Miehikkälän Laisniemen puolella. Kyllä me iltapäivänä jokunen petolintu nähdään (neljä mehiläishaukkaa, kaksi ruskosuohaukkaa, neljä tuulihaukkaa, nuolihaukka ja sääksi), mutta Virolahti-syndrooma nostaa päätään, kun konkarit muistelevat milloin mitäkin raripetoa, mustahaikaraa tai huippumuuttoa. Vaikka useammalle vuosikymmenelle ulottuvien reissujen rarit ”kumuloituvat” näissä tarinoissa, niin kyllä se karu totuus muistuu aina mieleen – esimerkiksi tänään, kun ei nähty yhtään mitään. =D vaan onneksi on hyvää seuraa, punaviiniä, sauna ja univelkaa, ja näistä ensisijaisesti seura oli se syy, miksi tälle reissulle lähdettiin.

Hämeenkylä

Keskiviikko 23.5. alkoi eilistä tuulisempana ja hetkellisesti tuntui siltä, että niemenkärjessä tulee viileä. Pari ensimmäistä aamua johdattivat harhaan, miten ihmeessä toukokuisella Suomenlahdella voisi pärjätä ilman pitkiä kalsareita, mutta nyt ei rinkan pohjille jäänyt potkupuku paljoa auttanut. Ei mulla maltti riittänyt kolmea tuntia pidempään, ja siinä välissä ehdin näkemään lähinnä 13 lapasotkan parven, retkenpinnaksi kaakkurin, sekä mereltä saapuneet kolme mehiläishaukkaa. Paluumatkalla kuulin reissun ensimmäisen pikkusiepon.

Virolahti-syndrooma hyppää seuraaville kierroksille: merelle pitkin päivää staijaavat myös näkevät, ja kun väkeä on maastossa, lintuja löytyy aina jostain. Tällä kertaa Parriossa staijannut Tuomas Syrjän porukka nokitti 2kv-pikkukajavalla, Harvajanniemi puolestaan kuittasi 2kv-muuttohaukan sekä jääkuikkalajin. Vaalea leveäpyrstökihu näkyi molemmille paikoille (onneksi vasta sen jälkeen kun poistuin kärjestä) ja Harvajanniemestä staijattiin päivän aikana mm. 2900 tundrakurmitsaa, 4700 suosirriä ja 350 isosirriä. Kuulemma nämä staijarit ei katso arktikaa, vaan katsovat arktikan.

Team Old Invalids puolestaan siirtyivät taas Kolsinpohjan kautta Leervikiin. Ilkan auton kattoikkunasta oli hyvä kytätä yli lentäviä kuikkaparvia, ja Porolahden (”Eerikkiläntura”) rastaskerttusta etsiessä plusmiikasta ylittänyt 33 kuikan parvi säväytti myös. Keskipäivällä kokeiltiin staijaamista Leervikistä käsin mm. Pertti Uusivuoren seurana, ja tulosta tuli ainakin vajaan tuhannen valkoposkihanhen, yhden merikihun ja kolmen mehiläishaukan edestä.

Iltapäivän siirtoja suunnitellessa Helsinki antoi hieman suuntaa-antavaa neuvoa, kun Vuosaari lähetti itään suunnanneen pikkukiljukotkan. Joku rohkea ehdotti Haminan Kirkkojärven kokeilua, eikä parempia ehdotuksiakaan kuultu. Kumpareelle saavuttiin siinä yhdeltä iltapäivällä, ja olihan siinä ilmapiirissä kutkuttavaa vivahdetta, ku ois kiva nähdä miltä nää pienemmät kotkat täällä Suomessa näyttikään. Kotkaa ei kuitenkaan reilun kolmen tunnin kepityksellä kuulunut, ja jostain mystisestä syystä onnistuimme myös nuijimaan Hevossaaren huutaman haarahaukan. Siihen verrattuna kuusi mehiläishaukkaa, pari vulpinus-hiirihaukkaa ja viiden merikihun parvi tuntuivat lähinnä rippeiltä. Onneksi sauna ja punaviini parantavat.

Kirkkojärven kumpare

Jaska on pitäny mökillä perhoslakanaa ja arktikastaijareita on hemmoteltu mm. riikinkukkokehrääjällä

Torstaina 24.5. alkoi jo jännittämään. Tätä kaakonkulman sessiota olisi jäljellä enää huomiseen iltapäivään asti, joten jos tästä jaksosta haluaa jotain jälkipolville kertoa, niin nyt olisi jo korkea aika jotain tapahtua. Liekö sendari kuullut toiveeni, sillä ilmassa oli merkkejä lintutilanteen muuttumisesta; tähän mennessä tyhjän oloisen Vilkkilänturan lietteiltä löytyi reilun 30 tyllin joukosta kolme jänkäsirriäistä ja seitsemän lapinsirriä. Lisäksi Kolsinpohjan kuusikossa lauloi pikkusieppo.

Jos Kirkkojärvi ei eilen antanut, niin tänään kokeiltiin Kurkelan lintutornia. Ja kannatti! Klo 11:40 alkanut sessio antoi ensimmäisenä tornin kaakkoispuolella rummuttaneen valkoselkätikan, ja 50 minuutin staijin jälkeen spotattiin luoteiselta taivaalta itään matkannut haarahaukka – ja kolmen vartin päästä toinen mokoma! Muitakin petolintuja nähtiin; mehiläishaukka 4 p 4m, hiirihaukka 3p, merikotka 4 kiert, sääksi 1 kiert, tuulihaukka ja nuolihaukka 2p. Myös hieno, tornin ylittänyt 620 sepelhanhen parvi nostatti tunnelmaa ja herätteli toiveita hyvästä iltastaijista.

Kurkela antaa

Ja kuinka ollakaan, reissun ensimmäinen iltastaijisessio toteutui ja myös lunasti odotukset, kun ensimmäinen kantahämäläinen saapui Siikasaaren kärkeen puoli kahdeksan aikoihin sepelhanhiparvien kyntäessä horisonttia. Jaska ja Ilkka saapuivat tovin myöhemmin, ja kolmistaan viihdyttiin kärjessä melkein iltakymmeneen asti. Sepelhanhia ynnäiltiin reilut 1 300, joka enteili hyvää huomisaamua ajatellen. Merisorsaparvilla ei maisemia pilattu, kuikkiakin nähtiin vaan parisenkymmentä, mutta oli pirteää nähdä muutama kahlaajien muuttoparvi. Mm. 120 punakuirin parvesta spotattiin kuusi tundrakurmitsaa ja yksi isosirri, lisäksi nähtiin pienempi lajipuhdas kuiriparvi. Puhdasta riemua nostattivat myös kaksi paronin spottaamaa pientä kahlaajaa. Löysin linnut melko vaivattomasti putkeen, mutta kun niitä ei yksiselitteisesti saanut heti sirreiksi määritettyä, niin kriittinen hetki meni miettiessä että mitäs nää nyt sitten on, kunnes vastaus kuuluu selän takaa: vesipääskyjä! Jumankauta ne etenee lujaa. Kuten nuo isommatkin. ”Noita kuireja ei varmaan kiinnosta pätkääkään et kolme kärpäsenpaskaa seisoo täällä kalliolla.” Ei mitään maailmaa mullistavia summia, mutta oikein mukavaa lajikirjoa ja post-valkoposkiarktikan makua!

Perjantai 25.5. lunasti lisää odotuksia, kun vartin yli neljä saavuin ihastelemaan tyynen meren ylle nousevaa aurinkoa ja aamun ensimmäisiä sepelhanhiparvia. Eivätkä ensimmäiset kirjaukset olleet mitään silppua, vaan parvet olivat keskimäärin usean sadan yksilön potteja. Kiire ei ollut, uusia parvia saapui pienien taukojen jälkeen, pari parvea ohitti aivan kärjen vierestä ja yksi yli neljänsadan linnun potti pääsi yllättämään, löysin sen vasta saapuessa päälle Siikasaaren länsipuolen takaa. Porina kävi, taivaalla ja päässä. Arktikan taikaa. Valkoposkia on nähty, kuten yksi aikaisempi vastaavan kokoluokan sepelhanhimuutto, mutta ei tässä valossa, tässä säässä, vastaavassa tunnelmassa.

Kahden ekan tunnin jälkeen kasassa oli jo yli 3 000 sepelhanhea ja parvikoot vain kasvoivat. Muutama parvi ja puoli tuntia myöhemmin kurkkaan vasemman olkani yli ja näen läheltä ohittaneen, mutta jo loittonevan tiiran. Ääni pääni sisällä kehottaa vilkasemaan vähän tarkemmin ja kaukoputkella erottuu poispäin lentävän linnun pitkä, tumma ja vaaleakärkinen nokka – riuttatiira! Pikanen soitto Jaskalle ja Ilkalle mökille, mutta vastavalo ja nopea tilanne ei antanut mökin laiturilta juuri mitään mahdollisuuksia.

Porina käy

Kun Jaska ja Ilkka saapuvat kärkeen, sepelhanhien parvikoot kasvavat, mutta linja näyttää siirtyvän kauemmas merelle. Suur-Pisin miehistö sen sijaan nauttii saaren pohjoiskallion molemmilta puolilta ohittavia parvia. Pitäskö mennä tonne joskus? Tai ajoittaa seuraava arkitkareissu touko-kesäkuun vaihteeseen ja tapittaa kahlaajia niin pitkään että silmät putoo päästä? Mut olihan tässäkin, ja tähän tämä reissu kulminoitui, meristaijia kahden hyvän ystävän kanssa seuraten rauhallisesti etenevää, mutta näyttävää sepelhanhimuuttoa. Suurimmissa parvissa oli 1 600, 1 100 ja 950 lintua, ja puoleenpäivään mennessä kasassa oli messevä 13 300 sepelhanhen aamumuutto. Riuttiksen lisäksi niemenkärjen lajikirjoa nostattivat WSW-puolelle pudonneet 4 vesipääskyä sekä kärjen tuntumassa uineet 2 mustakurkku-uikkua.

Aikataulutan itselleni klo 16 maissa Haminasta lähtevän bussin, ja sitä ennen ehditään kokeilemaan, vieläkö Kirkkojärven ilmatila antais jotain. Ei antanu, raripedot ei näköjään ollu tän reissun juttu, mutta ei tätä turhaksi keikaksi voi sanoa – vaikka lintupuolen oleellisimmat tapahtuvat mahtuivat kahteen päivään =D sen sijaan Siikasaaren mökillä ei kulunut hetkeäkään hukkaan. Kiitokset Jaskalle, Ilkalle, Minnalle, sekä Petelle, PeeUulle ja muille. Seuraavaan kertaan!

 

Suur-Pisin staijari taustalla

Komeita sepelhanhinauhoja. Pitkästä aikaa.