14.9.2017

Batumi2017, osa III - Muutto kiihtyy



25.8. Sakhalvasho, Day 9

Laskennan toinen viikko jatkuu vaatimattomilla päivillä. Tänään enimmäkseen pilvistä, tuulista ja tihkusateista, onneksi tiimi oli priimaa ja asemalla rento meininki pitkin päivää. Mehiläishaukkoja ynnäiltiin 1900 yksilöä, suurin osa liikenteestä kulki taas asemien välistä, mutta muutamia parvia meniä komeasti läheltä. Välillä vakaa etelätuuli sekoitti muuttoa ja työnsi jo kertaalleen aseman ohittaneita lintuja uudelleen laskentasektorille, onneksi lintuja eteni vain yhdellä rintamalla jolloin kokonaistilanteen seuraaminen ei ollut kovin hankalaa. Laskentapaikan liepeillä viihtyi harjalintu, varpuslintumuuttoa edustivat muutama lyhytvarvaskiuru, parisenkymmentä peltosirkkua ja kolmisensataa keltavästäräkkiä. Paikallinen vuorisirkku ja 16 kuhankeittäjän parvi lämmittivät myös.





Se komea blondi pernis








26.8. Sakhalvasho, Day 10

Expect the unexpected. Aamulla odotti pienimuotoinen häslinki, kun asemakokoonpanoihin piti tehdä muutoksia ja projektin manageri oli täysin kateissa eilisen baarireissun jäljiltä. Alkoholilla oli osuutta molempiin tapauksiin =D mutta moisen seurauksena karvanaama unohti täyttää vesipullonsa ennen laskentapaikalle kipuamista – suurin osa päivästä sinniteltiin vihreällä teellä, onneksi oli pilvinen päivä…

Eiliseen nähden vähän pirteämpää menoa, aamulla nähtiin yksittäisiä suohaukkoja ja pitkin päivää laskettiin mehiläishaukkojen virtaa kaukaa itäsektorilta, yhteensä 6700 yksilön edestä. Pari parvea vähän väläytteli, että nyt viritellään ekaa rynnistystä, mutta neljältä iltapäivällä muutto tyrehtyi pilvimassoihin. Mukana meni 5 pikkukotkaa, 15 ruskosuohaukkaa, 7 niittysuohaukkaa ja 23 turturikyyhkyä. Protokollan ulkopuolelta havaittiin muutama kuhankeittäjä, pari virtavästäräkkiä, yks aseman yli muuttanut sitruunavästäräkki, useampi lyhytvarvaskiuru ja neljä alppikiitäjää.

Chorokhin suistolla vieraillut tiimi tempas melkosen tajunnanköyrijän, ensikertalaiset menivät ja löysivät rantakivikosta AAVIKKOKEHRÄÄJÄN! Lintu aiheutti lievää hysteriaa ja jo huomiseksi on tiedossa eka bongausaalto tätä Georgian ekaa katsomaan.

(c) Simon Cavailles

(c) Simon Cavailles


Paroni keskitty muihin kuvauskohteisiin - vapauteen tämä kuuluisi, vaikka onkin nätti





27.8. Sakhalvasho, Day 11

… and now it begins! Aamulla piti hetken aikaa odotella muuton käynnistymistä, mutta lopulta taivaalta löytyi muutama hieno suohaukkajono ja meno jatkui pitkälle aamupäivään. Samoin mehiläishaukat aloittelivat suht aikaisin, aamupäivällä itäpuolelle rakentui hyvännäköinen mylly, jota pääsin itekin laskemaan kun Helene hoiti koordinointia. Just niillä hetkillä parvikoot kasvoi ja lopulta tahtina oli reilu tonni mehiläishaukkoja vartissa! Tästä kun mentiin tunti eteenpäin niin mehiläishaukkoja suuntasi etelään tahdilla neljä tonnia vartissa!

Elokuun hyvät muuttopäivät tuovat taas mukanaan monipuolisempaa lajistoa, ja pernisvirroista poimittiin mm. 2 käärmekotkaa, pikkukiljukotka, 43 pikkukotkaa ja yli 500 haarahaukkaa. Suohaukkojakin nähtiin lopulta 82 ruskosuohaukkaa ja 88 niittysuohaukkaa. Päivän rarista vastasi länsipuolelta pohjoiseen suunnannut vaalean muodon välimerenhaukka (näitähän riittää!) ja laadusta itäpuolelta ohittaneet 2 muuttohaukkaa. Sininärhet (15m) ja turturikyyhkyt (74m) virittelevät myös. Protokollan ulkopuolelta voisi mainita 3 ruostesorsaa ja 2 alppikiitäjää. Tervapääskyjä on näkynyt aivan järjettömän tuntuisia määriä ja paljon enemmän kuin edellisinä syksyinä. Jengillä olis halu laskea niitäkin, ja olishan se mielenkiintoista, mutta petoihin täällä pitäis keskittyä.

Tänään ei kärsitty useammasta samanaikaisesta virrasta, vaan se iso systeemi vaihtoi paikkaa moneen otteeseen ja levittäytyi usein aivan aseman päälle. Migration mayhem! Tässä vaiheessa olin vapaalla ja lintutohtori Johnin kanssa häröiltiin, huudeltiin, fotattiin ja äimisteltiin niin perkeleesti. Mehiläishaukkaa tuli ohi, yli, molemmilta puolilta ja jatkuvasti. Batumia parhaimmillaan. Klo 15 jälkeen meno hyytyi pilvien takia, ja euforia väistyi väsymyksen ja kaamean kolotuksen tieltä. Lopulta päivän summaksi laskettiin 37 000 mehiläishaukkaa ja lisää pitäs tulla.

Mehiläishaukkojen kuvaussesonki jatkuu











Nyt osu kohdalleen



Parvikoot kasvaa


Dr. John ja mehiläishaukat


28.8. Sakhalvasho, Day 12

… ja lisää tulee! Mehiläishaukat heräsivät jo aamuyhdeksältä ja idän puoleiselta harjanteelta nousi nopeasti satoja lintuja ilmaan, tosi näyttävää menoa vastavalossa. Suohaukat petrasivat eilisestä (molemmilta asemilta yhteensä 114 niittysuohaukkaa ja 157 aro-/niittysuohaukkaa), kaksi arosuohaukkaa puolestaan indikoivat pukukavalkadin monipuolistumisesta. Sininärhet (104m) virittelivät ensimmäistä parempaa päivää, suurimmissa parvissa oli yli 20 lintua, samoin pikkukotkia (94m) alkaa näkymään mukavia määriä.

Suurin osa mehiläishaukoista paineli itäpuolelta, aamupäivällä useamman kilometrin päässä ja keskipäivällä kukkuloille muodostuneet pilvet siirsivät virrat vähän lähemmäksi. Suurin osa 36 800 mehiläishaukasta oli lopulta helposti laskettavissa ja koordinoitavissa, vaikka ihan eilisen kaltaista showta Batumin taivas ei tänään loihtinut. Seassa meni 4 käärmekotkaa, 2 pikkukiljukotkaa ja aina länsieurooppalaisten tajuntoja köyrivä merikotka.

Diversiteettiä: tumma pikkukotka,

... ja vaalea pikkukotka

Haarahaukkoja näkyy päivä päivältä enempi

Suohaukkojakin odotetaan lisää kuunvaihdetta kohti; ruskosuohaukka

... ja niittysuohaukka (2kv naaras)

.... ja lisää mehiläishaukkoja





29.8. Shuamta, Day 13

Pitkästä aikaa vähän aurinkoisempi päivä, merellä näkyi pitkin päivää ukkoskuuroja mutta yksikään niistä ei onneksi levittäytynyt laskentapaikkojen päälle. Päivän ensimmäisistä tunneista kehittyi tosi hieno aamu suohaukoille, Shuamtan ohitti muutama todella hieno parvi ja yksittäisiä lintuja näkyi puolille päivin asti. Aika tuntui kuluvan tosi nopeasti ja parvien työstäminen niittysuohaukkojen eri pukuvariaatioiden kanssa oli taas kerran aivan saamarin siistiä, erityisesti nuorien ja naaraiden parissa mut on ne koiraatkin tosi karismaattisia ja opettavaisia lintuja. Kun samasta parvesta onnistuu määrittämään kaikki linnut ja viiden eri puvun (koiraista ja naaraista 2 eri ikäluokkaa ja juv-linnut päälle) ja lukusuhteetkin muistuvat päässä oikein, niin sitä kokee oppineensa jotain. Myös nöyryyttä. Päivän suohaukkaluvuista vastasivat 108 niittysuota, 51 aro-/niittysuota, 15 ruskosuo- ja 2 arosuohaukkaa.

Iltapäivä oli kuitenkin lievä pettymys, mehiläishaukkoja ei laskettu 3 000 yksilöä enempää ja pilvet työnsivät linnut rannikon puolelle. Kaksi vuotta sitten kauden summana oli (samalla päivämäärällä) yli 300 000 yksilöä, nyt kasassa on vasta vajaa kolmannes. Meni siellä taas ne kiintiökäärmekotkat (3m) ja sääksi, samoin muuttohaukka säväytti lentämällä aseman edestä koilliseen. Kuhankeittäjien ääniä kuuluu lähipuista päivittäin, ja Sakhalvasho kepitti kauden ensimmäisen pikkukorppikotkan.

Tänään ranskalais-suomalainen metallirykmentti sivisti seutua, ensin fiilistelemällä muutamat Iron Maiden -klassikot menomatkalla Shuamtaan (Ruslan nautti, erityisesti siitä Infinite Dreamsin huudosta) ja loppupäivästä takomalla Green Café -kapakkaa lähemmäs maan tasoa Gojiran, Vaderin ja Slayerin voimin. Hilse linkos ja korvia särki. Mahto olla melkonen kulttuurishokki baarimikolle, ja paikan omistaja totesi lakonisesti seuraavana päivänä, että ”I don’t like jazz” =D

Tähän väliin vähän taiteellisempaa skeidaa...



Sesongin eka kuvausetäisyydelle tullu sirovarpushaukka



Sääksiä näkyy lähes päivittäin


30.8. Sakhalvasho, Day 14

Seuraavana aamuna olo oli ”yllättävän hyvä”, ainakin olosuhteisiin nähden. Niskakivutkaan ei ollut siitä pahimmasta päästä! Säätyyppi jatkuu edellisten kaltaisena, aamut ovat kuulaita mutta jo alkuiltapäivästä Batumin taivaalle kertyy niin paljon pilviä, että muutto tuntuu tyrehtyvän kuin seinään.

Päivän ensimmäiset tunnit kuluivat taas tihrustaessa mehiläishaukkoja kaukaa idästä, eikä suohaukkojakaan mennyt mitenkään mainittavasti, vaikka näinä päivinä sitä odottais huippupäivää toisensa perään. Xu saapui asemalle klo 11:30 ja vartti sen jälkeen meno käynnistyi vähän paremmaksi; aseman yli kulki nätisti mehiläishaukkoja noin tunnin ajan, jonka jälkeen muutto keskittyi taas laskenta-asemien väliin. Myöhemmin iltapäivällä saatiin uusi aalto, joka siirtyi lopulta länsipuolelle. Iltapäivän mittaan monet linnut ohittivat matalalla ja nähtiin paljon lintuja yläpuolelta, mutta tänään myös metsästäjät huomasivat sesongin alkaneen ja turhan monen mehiläishaukan muuttomatka tyssäs natiivin hauleihin…

Kerran aseman yli liitävää parvea ihmetellessäni säpsähdin, kun spottasin yhden mehiläishaukan jolla oli tummat juovat kurkussa! Karpaalilaikkukin näytti heikolta, joskin lintu oli rakenteeltaan selvästi meikäläistä mehiläishaukkaa muistuttava. Arpapeli linnun katsomisen ja kuvaamisen välillä jäi tällä kertaa ensimmäiseen vaihtoehtoon – sääli, näitä välimuotoisia ja mahdollisia risteymiä olis oikeesti kiva dokumentoida enempi.

Mehiläishaukkoja laskettiin lopulta rapiat 16 300 yksilöä. Petolintupuolelta muina mainittavina mm. paikallinen brookei-muuttohaukka länsipuolen puissa, 30 pikkukotkaa, pikkukiljukotka, 19 sininärheä ja hienosti itäpuolelta ohittanut tumman muodon ruskosuohaukka. Yksittäisiä sirovarpushaukkoja näkyy jo usein, samoin mehiläissyöjien muutto on käynnistymässä. Protokollan ulkopuolelta paronin tutkaan osu taas yks mielenkiintonen havis, kun spottasin itäpuolelta ohittaneet 2 heinäkurppaa! Pari hollantilaista kuittas eliksen =D











31.8. Sakhalvasho, Day 15

Taas tätä! Aamu oli jälleen hieno, mutta iltapäivällä valtavat alapilvet ja tihkusade stoppasivat mehiläishaukkojen muuton ja päiväsumma jäi sinne 3 950 yksilön puolelle. Aamu kuitenkin pelasti päivän, missään vaiheessa ei ollut kiire mutta koko ajan oli jotain nähtävää. Suohaukkoja näkyi tasaisesti (ruskosuo 32, niittysuo 64, arosuo 2), ei mitään järkyttäviä parvia mutta yksittäisiä lintuja tai pieniä parvia silloin tällöin. Sininärhiä näkyi taas mukavasti (89 m) ja Batumin tasolla päivän parhaasta summasta vastasivat turturikyyhkyt, joita laskettiin leveältä rintamalta yli 640 yksilöä – kuuleman mukaan Batumin kolmanneksi paras päivämuutto! Yhdessä parvessa meni ilmeinen IDÄNTURTURIKYYHKY, lintu erottui turturiparvesta selvästi suurempana ja uuttukyyhkyn muotoisena ja rotevana, samoin suorassa vertailussa näkyi tummempi rinta ja tummemmat siivet. Ihan alalajimäärityksen tasolle ei päästy, mutta ihan nätti havis silti.

Edellisvuosiin verrattuna elokuun loppu oli suhteellisen vaisu. Nyt sitä oikeastaan pelkää, että miten tässä lopulta käy, suuntaavatko massat etelään kiertotietä pitkin jättäen kauden kokonaissuman kehnoksi – tai sitten mitä pidempään niitä massoja odottaa, sitä kovempaa ne iskevät. Olisko aika lyödä Batumin mehiläishaukkaenkka (170 000 lintua 2.9.2012) uusiksi?

Päivän massat: turturikyyky

Ka-boom! Tää ruskis tuli aika nätisti

Vanhoja niittysuokoirata pääsee harvoin kuvaamaan hyvin...

Nuoret sen sijaan tulee vähän matalammalla



Arosuohaukkojen määrät kasvaa hiljalleen






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti