30.3.2017

Ahvenanmaa ja täpläverkkoperhoset 2017 - osa I





Taas ollaan siinä vaiheessa vuodenkiertoa, kun staijari joutuu välillä siirtämään kiikaria selän puolella ja makoilemaan rähmällään - milloin kedolla, rantakalliolla tai sammaleisella laitumella. Ahvenanmaalla tutkitaan taas tänä keväänä täpläverkkoperhosen toukkien kevätfenologiaa, toukkien kasvuvauhtia ja kasvuun vaikuttavia tekijöitä. Viime vuoden kokemuksista voi lukea täältä.

Karvanaaman lähtö koitti maaliskuun 24. päivä, melko hektisen viikon jälkeen. Takana oli niin Eläintuntemus-kurssin lintuosuuden opetusta ja tentti- & oheismateriaalin valmistelua, Kilpisjärven kenttäkurssin järkkäilyä ja tietenkin tämän projektin lähtöjärjestelyjä (Susu lähti Ahvenanmaalle jo 21. päivä), joten oli siinä vähän nuppi sekasin kun perjantaiaamuna talsin Pasilan asemalle Turun satmaan lähtevään junaan - samoilla silmillä tietenkin =D

Maastoon lähdettiin heti rantautumisen jälkeen; Susu oli ekoina työpäivinä koonnut kokonaiskuvaa toukkien tilanteesta, asentanut säädataa kerääviä loggereita talvesta hengissä säilyneiden pesien tuntumaan ja aloittanut ensimmäiset punnituskierrokset. Toukkaryhmien punnituksia tehtiin vielä pari seuraavaa päivää paikoin hyvinkin tuulisissa olosuhteissa, jolloin suojaa piti hakea esimerkiksi auton sivustalta pitämällä yhtä ovea auki. Onneksi säät ovat kuitenkin pysyneet poutaisina. Tiistaina ja keskiviikkona puolestaan tsekattiin muita muuttujia (mm. paahteisuusolosuhteita) ja aloiteltiin seuraavaa punnituskierrosta.


Maaliskuun 28. maastosta löytyi nokkosperhosia, sitrunaaperhosia - ja suruvaippoja!

Täällä näitä piisaa, joskus liiankin lähellä



Päivät ovat parhaimmillaan venyneet 13 tunnin mittaisiksi ja tutkimuksessa mukana olevien laikkujen välisiltä reiteiltä ei olla hirveästi poikettu. Silti kasvoille alkaa kerääntymään ihan hyvä kevätrusketus, suht viileiden ja tuulisten säiden lisäksi ollut aurinkoista - ja sunnuntaina paukku kevään lämpöennätykset yli 13 plusasteella! Taas on saanu kontata, rämpiä ja ryömiä, palella auton suojassa muistiinpanoja tehden ja maata rähmällään paahteisesta mikroilmastosta nauttien. Punkkeja ei oo vielä löytyny, mutta helpostihan ne tuonne turpajouhiin hukkuu...

Jokunen fågeli on myös näkynyt ja vuodenpinnoja napsittu mm. Turun sataman selkälokeista ja parin ekan kenttäpäivän aikana töyhtöhyypästä, sepelkyyhkystä, kanadan- ja metsähanhesta, kurjesta (100 vuodenpinnan katkaisulaji), tuuli- ja hiirihaukasta, hemposta, lehtokurpasta ja järripeiposta. Vuosipinnasaldoa kerryttivät myös Husön biologisen aseman nokkavarpuset, Jomalan Önningebyn yli lentänyt kirjosiipikäpylintu sekä upeat iltavalot Hammarlandin Tällholmissa kruunannut västäräkki, aivan maaliskuun viimeisinä päivinä.


Hali lentää

Tällholmin iltavaloja




Eka viikko töitä takana, tästä sitten Symbioosin Ahvisralliin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti