Syötteen kansallispuisto, 21.-24.6.2016

Kahdesta aikaisemmasta poiketen, tämän kesän juhannusviikolle ei buukattu intensiivistä IBA-laskentareissua. Pienimuotoisempi vaelluskeikka ennen kesän Kilpisjärviosuutta onnistuttiin suunnittelemaan, kun Susun kanssa lähdimme tsekkaamaan Syötteen kansallispuiston. Aikaa oli buukattu kolmeksi yöksi, ja ennen korpeen painumista kävimme moikkaamassa Kaisu Tuohiluotoa. Kaisun perheen luona olisi viihtynyt vaikka kuinka pitkään ja ystävällisesti Kaisu lupasi helpottaa patikointisuunnitelmiamme, heittämällä meidät suunnitellun reitin pohjoisosaan ja tuomalla auton Syötteen luontokeskukselle meidän lähtöpäiväksi! =) Syötteeltä ei oikein löydy sellaisia parille päivälle sopivia "lenkkejä", vaan homma olis muutoin vaatinut vähän eestaas ravaamista. Nyt reittimme kulki Ukkovaaran parkkipaikalta

Juhannusviikko tiistai-illasta perjantaiaamuun kohteli patikoijia hyvin. Hyttysiä oli alkureissusta yllättävän vähän, mutta lämpimillä säillä räkkä sikisi ja tiheni loppua kohden. Syötteen luonto on lähtökohtaisesti karumpaa ja vanhempaa kuusimetsää, mutta pienet aapasuot ja kaskikulttuurin jäänteet luovat sinne upeaa mosaiikkimaisuutta - ihan niin kuin siinä kuusikossa olisi mitään valittamista, mutta yllättävän paksurunkoisia haapoja alueelta löytyi.

50 kilometrin matkalle osui odotettua enemmän kaikenlaisia siistejä haviksia. Reissun kruununa olivat 6 sinipyrstöä, joista 4 löytyi Ahmavaaralta, 1 Isovaaralta ja 1 Selkävaaralle. Muusta taigametsän lajistosta lämmittivät yhteenä 14 pohjantikkaa, 2 kuukkelia, lapintiainen, kirjosiipikäpylintu ja taviokuurna (1k Än). Pohjansirkkuja löytyi viideltä karttapisteeltä: kolmelta paikalta yksinään tiksuttelevia lintuja, yhdeltä paikalta pieni parvi ja kahdelta laulava koiras, joista toista päästiin ihan dokumentoimaankin. Niin ja oli siellä Rytisuon kulmilla se pikkusieppo. Yhtä lailla silmäkarkkia olivat vastaantulleet 3 hiiripöllöä, erityisen ilahduttavaa kun myyrätilanteesta ei ollut mitään ennakkotietoa. Muista petolinnuista nähtiin pari tuulihaukkaa, merikotka, vanha maakotka ja keskimääräistä pohjoisemmilla leveyspiireillä soidintava mehiläishaukka. Vesilintu- ja kahlaajakirjo jäi vähän niukaksi, uivelonaaras oli kiva nähdä ja lukumäärällisesti valkoviklot veivät liroja numeroin 4-3. Kanalintuihin kohdistuneet odotukset palkittiin kuudella metsolla; kolme ukkoa, yksi pesältä lähtenyt naaras ja yksi yhden maastopoikasen kanssa hätäillyt koppelo. Kivvaa!


Otteita retkipäiväkirjasta:

Ti 21.6.

Kaisu pudotti meidät Ukonvaaran parkkipaikalle ja aloitamme talsimisen kohti Raatetupaa. Kulorastas saattelee matkalaiset matkaan ja hiljaisuus rauhoittaa mielen. Vaikka raju kontrasti kansallispuiston rajalla tuo mieleen kahden vuoden takaisen reissun Patvinsuolle, fiilikset kohenevat entisestään kun tietää, että kohta on ympärillä kaunista luppokuusikkoa ja hakkuita ei tarvitse pariin päivään todistaa. Ensimmäisellä stoppipaikalla heitän rinkan hetkeksi selästäni ja kaivan sieltä jotain varustetäydennyksiä. Hetken penkomisen jälkeen älyän katsoa yläviistoon - ja lähimmän kuusen nokassa istuu hiiripöllö! Reissu lähtee hyvin käyntiin, niin tunnelmien kuin havisten puolesta. Ennen Raatetupaa käymme Rytivaaran tuvalla tsekkaamassa täkäläistä perinnemaisemaa, laiduntamaan tuotuja lampaita ja Mätäslammen maisemia. Loppupäivästä havisvihkoon kirjataan mm. kaksi metsoa, pohjantikka ja uivelonaaras.

Reissun ensimmäisiä haviksia.

Reiteillä pysyi.

Rytivaaraa.

Latolampi

Raatetupa

Ke 22.6.

Pisin kävelyetappi, Raatetuvalta Ahmatuvalle noin 21 kilometriä. Aamu lähti hyvin käyntiin reissun ekalla pohjansirkulla, joka lauloi Raatetuvan itäpuolelisessa maastossa. Pohjantikkoja löytyi myös, mutta vasta pitkällä Isovaaran puolella rupeaa tapahtumaan; pysähdyn yhdelle idyllisen tuntuiselle metsäpläntille kuvaamaan, ja jostain taigan syövereistä ilmestyy koiras-taviokuurna möykkäämään kuusen latvaan! "Aika omalainen ääni", Susu tuumii. Kun rinkka seuraavaksi lentää selkään, ei sitä ehdi edes kahtasataa metriä enempää raahaamaan, kun polun vastakkaiselta puolelta kuuluu tuttu, lyhyt, kirkas ja nopeatahtinen säe, jota olen vain kerran aikaisemmin onnistunut kuulemaan - SINIPYRSTÖ! Laulu on ollut mulla puhelimen herätyskellona viimeset pari kuukautta, taktiikka selvästi toimii vieraampien äänien täsmäopettelussa. Polulta siirrytään n. 50m sivuun ja koitan vähän tähystää lintua näkösälle, mutta lintu siirtyi vähän kauemmas laulamaan, ja päätin luottaa siihen että näitä lintuja löytyy vielä lisää.

Taukopaikka

Keski- ja iltapäivä meni melko suorituksenomaiseksi tarpomiseksi; Jaaskamonvaaralla puitteet eivät olleet ihan parhaimmat mahdolliset, mutta kaksi polun varrelta pölähtänyttä metsoa toivat hiljenevään lintupuoleen hieman eloa. Peurolammin ja Teurovaaran laavuilla pidettiin pakolliset maastoeväspaussit, joskin mukana olevat muonavarastot eivät ihan riitä kompensoimaan rinkan kantamisesta tulevaa kulutusta. Mutta sehän ei ainakaan mua haittaa. Vajavainen nestetasapaino sen sijaan...

Ahmakallio saavutetaan myöhään iltapäivällä. Näkötornista ei maakotkaa näy, eikä lintujakaan ole hirveästi äänessä, mutta kuusikosta kantautuu tuttu säe jatkettuamme n. 200 m eteenpäin. "Onko toi... onhan, se, SINIPYRSTÖ!" Seuraava Tarsiger löytyy puolen kilometrin päässä, aivan mielettömän siistiä kuulla näiden laulavan myöhään iltapäivästä, eikä äänimaisemasta juuri muita lintuja löydy.

Maisemaa Ahmakalliolta

To 23.6.

Ahmatuvalle saavuttiin eilen sen verran hvyissä ajoin, että kerkesin aamuretkeä ajatellen aikaisin nukkumaan. Herätys joskus kahden jälkeen ja suorilta käsin kylmänviileään & matalien aamuvalojen kirjomaan kuusikkoon. Suuntasin takaisinpäin kohti Ahmakalliota, tarkoituksena kattaa potentiaalisia pyrstöpaikkoja vähän parempaan vuorokaudenaikaan - ja kannattihan se! Eilisistä reviireistä jälkimmäisenä löytynyt tuli tietysti vastaan ensin, mutta edellisten löytöjen pohjoispuolella sekä Ahmakallion näkötornin edustalla lauloivat uudet linnut. Aamun saldona siis neljä sinipyrstöä, joista kolme kuului yhteen pisteeseen samanaikaisesti! Näistä linnuista kaivoin kolme esille ja kaikki koiraat osoittautuivat edellisenä kesänä syntyneiksi, vähemmän koreaiksi kuin vanhemmat koiraat. Hienoja ne oli silti.

Pyrstöjen perässä steppaillessa ja taigametsää dokumentoidessa tuli vastaan kaikkea muutakin. Vuodarilista kiitti yli lentäneestä kirjosiipikäpylinnusta, samoin reissun toinen hiiripöllö paistatteli kuusen latvassa pehmeässä aamuvalossa. Ennen kaikkea nautin siitä äänimaisemasta kokonaisuudessaan, aamuyön metsän tuoksusta, tunnelmasta, siinä missä ainoat ihmisperäiset äänet olivat askelten paino, kameran laukaisija ja raskas hengitys.

Ahmatuvallakin tapahtui. Aamupalaa kokkaillessani "närhen kokoinen lintu" hypähteli tuvan edustan tiheässä pihlajassa - joen varrella hampaita pessyt Susu piti hälyyttää paikalle, että hei täällä on kuukkeli! Lopulta lintuja löytyi toinenkin, ja kuusikkoon lentänyt lintu johdatti minut toisen taigaspesiaaliteetin, lapintiaisen, äärelle! Yhtä lailla sykähdytti kuunnella kolmen pohjantikan vuorottelurummutusta, ihan siitä tuvalta käsin.

Aamupäivällä läksimme Ylpiätuvan, Annintuvan ja Koiratuvan kautta kiertävälle päivälenkille. Ahmatuvan ja Ylpiätuvan välille osui retken hienoimmat suoalueet, joskin pienimuotoisten ja suhteellisen kuivilta vaikuttavien soiden takia en jänkäkurpasta jaksanut haaveilla. Fotaaminen oli kivaa ja nyt pääsi vähän säännöllisemmin tapittamaan taivaanrantaa. Nyt sitä tulostakin tuli, kun aapasuokompleksin laidalla viimein löysin horisontista "ei-merikotkan": hidasta ja laajaa rundia, pitkä pyrstö, pieni pää, tyveltä kapeat ja leveimpinä keskeltä sekä koholla olevat siivet - maaaaaaaakotka! Ehkä vähän yllättävämpi havainto löytyi melko pian vastakkaisesta suunnasta. Buteo, eeiii, chrysa, eeiii... mehiläishaukka? Mysteeri rupesi lentämään aaltomaisesti ja aina aallon harjalla nosti siivet ylös ja räpytti tiheästi käsisiivellää. Joo, mehiläishaukkahan tuo!

Syöte ei suinkaan lopettanut tähän, vaan lintupuolella oli vielä lisää annettavaa. Ylpiäntuvan tienoilla lauloi retken kuudes sinipyrstö ja pohjansirkkuja rupesi viimein löytymään enemmän, nyt kahdelta paikalta. Sit vielä, Koiratuvan viereltä löytyi retken kolmas hiiripöllö ja Koiratuvalta kilometri eteenpäin peukaloisen kanssa kilpaa rätissyt pikkusieppo! Lintujen lisäksi ehti ihan hyvin fiilistelemään puitteita, täällä alueen eteläpäässä huomaa selkeästi kaskikulttuurin vaikutukset tai mestat sitten muuten vaan ovat rehevämpiä - mutta jumankauta että osaa metsässä olla paksuja haapoja! Paikka paikoin paksumpia kuin esim. Kotisten aarnialueella! Muutoinkin selvää liito-oravapotentiaalia aistittavissa.

Pe 24.6.

Lähtöpäivä ja viimoset kymmenisen kilsaa. Yritettiin lähteä mahdollisimman aikaisin, jotta ehditään aukioloaikaan luontokeskukselle ilman, että fotaamisesta ja havistelusta tarvii tinkiä. Ihan onnistunut lopetus, joskin räkkä tuntuu sakenevan päivä päivältä. Kannatti sietää, sillä Ahmalammen maisemasta tuli omasta mielestä ihan kivaa jälkeä ja yhtä pitkosten viereen osunutta pohjansirkkua pääsi jopa kuvaamaan. Valo vois aina olla parempi, mutta vähemmän peräpohjolaa kolunneena, tämäkin tuntuu eksoottiselta lajilta. Ja vähiin tahtovat nuokin linnut käydä...

Pari viimeistä kilometriä meni vähän rutiinilla, mutta Syötteen luontokeskuksella meitä odotti kyytipelin lisäksi Annu, joka innolla kyseli matkalaisten kuulumisia. Siinä samalla nautittiin toinen aamupala ja tuettiin kansallispuiston toimintaa haalimalla materiaalisia matkamuistoja. Eihän t-paidan ja korvakorujen hankkimisessa mitään vikaa ole?

Ahmalampi

Kaisu, Annu ja Kerttu ansaitsevat lämpimät kiitoksemme. Syöte tarjoaa patikoivalle lintuharrastajalle mahtavia puitteita ja monipuolisesti pohjoista lajistoa. Seuraavaksi Kilpisjärvi!