Tornien taisto & tajunnanköyrijä Janakkalassa

Lauantaiaamun tunnelmaa. Kuva: Tuomas Lahti

Perjantain aamupäivätakomisen jälkeen otin kotona pienet huilit ja pakkasin rinkan lauantain Tornien Taistoa (linkki) varten. Symbioosin tiimi ilmoittautui Purolahden lintulavalle, ja mulla juolahti mieleen, että jospa yöpyis siellä! Kun korkeapaine kerran jatkuu. Puoli yhdeltätoista sukelsin makuupussiin ja ihmettelin himmenevää taivasta. Leppälintu lauloi, haapanat vinkuivat ja tähtien syttyessä rastaiden laulu laantui. Heräilin yöllä milloin mihinkin, ohilentävän sorsalintuun tai metsäkauriin möykkään. Puoli neljältä rastaiden laulu kävi jo niin kovaksi, että ei siinä enää pystynyt edes torkkumaan. Aamupalaksi itse leivottua saaristolaisleipää marinoidulla tofulla, samalla staijatessa suopöllöä hiljalleen valkenevalta taivaalta.

Tuomas Lahti, Aapo Salmela, Kalle Meller ja Julius Mäkinen saapuvat ensimmäisinä paikalle, ja taisto ehditään aloittamaan täydellä miehityksellä. Purolahden lava on linnustollisesti monipuolisin tähystyspaikka, kun taustalla on monipuolista metsää ja paikalta näkee sekä lahdelle että Viikin pelloille. Staijaussektoria ei juuri ole suoraan etelään ja itään, mutta lahden ja peltojen päälle näkee kohtalaisen hyvin. Täällä tuli ihmeteltyä pari taistoa bilsan opintojen alkuaikoina.

Vaikka lahdelle näkyy, sektori on kapea ja moni vessujen suosima paikka on ruovikon katveessa. Joten jos heinätavin ja sittiksen haluaa nähdä, niin sinne sitä sektoria pitää skannata käytännössä koko ajan. Loppujen lopuksi Lammassaaren edustalta löydetään lajeja oikein hyvin, kun Tiusanen löytää Lemmenlehdon reunapuista sitruunavästäräkin, Julius mustavariksen ja karvanaama Lammassaaren tornin edustalta lapinsirrin (”On se, on se!”), niin toinen puoli lahdesta saadaan ihan hyvin katettua. Se onkin se lähisektori sitten mikä vuotaa, kun me ei nähdä hoitoniitylle tipahtanutta heinätaviparia ja tylliä. Purolahden tornin kuittaama uivelokin jää näkemättä. Muutoin sorsalinnut hoituvat melko hyvin, kun harmaasorsia nähtiin kaksi, lapasorsia kolme (yksi naaras lensi Purolahden voimalinjoihin!) ja punasotkia se kriittinen yksi.

Pelto- ja metsäsektori antaa paljon sellaista lajikombinaatiota, mihin ei muualla lahdella pysty. Tornin taustalla laulaa niin hippiäistä, kuusitiaista, puukiipijää, sirittäjää, vihervarpusta ja laulurastasta. Tikat odottavat pitkään, mutta viimein pikkutikka aloittaa rummutuksen ja käpytikän käkätystä kuuluu metsästä pariin otteeseen. Lahden rantapuskissa huutaa pari pensaskerttua ja hernekerttua. Pelloille saapuneesta pensastaskusta kuitataan vuodenpinna, samoin kivitasku näkyy melko kivuttomasti. Varpunen hoituu koetilalta, mutta pikkuvarpusta ei erotu, ja mahdollisuudet käyvät vähiin väreilyn voimistuessa. Toisaalta puhtaat ruovikkolajit jäävät uupumaan kokonaan. Samoin lahden päällä avoimesti lentävät harakka ja närhi vähän pilaavat tunnelmaa. Metsän reunalla kierrelleet järripeippo ja urpiainen taasen nostattavat kisatunnelmaa, hyviä lajeja lahdella tähän aikaan vuodesta ja noita ei naapurit niin helpolla kuule =)

Staijisektoria pelloille...

... ja lahdelle. Tulvaniityn edestä vois hakata noi koivut veks.

Kahlaajatilanteessa tapahtui melkoinen muutos. Diversiteetti on pysynyt entisellään, mutta lintua liikkuu. Ensinnäkin Purolahden niityltä nousee muutolle liroparvea toisensa jälkeen. Linnut ilmeisesti saapuvat lahdelle ja poistuvat pohjoiseen Purolahden kautta, ja lavalta ynnäilen yhteensä 12 parvea ja 317 liroa. Ekat mustaviklot nähdään ruovikkokaistaleiden välissä, ja lopulta näemme lahdella pyörivän 8 mustaviklon parven. Yksi taiston kieroimmista pinnoista napataan Hakalan metsän päältä, kun lahdelta saapuu matalalla kaksi veikeän näköistä kahlaajaa. Putken suunta sinne ja – lehtokurppia! Matkalennossa keskellä kirkasta päivää! Hirvee huuto samalla kun linnut putoavat metsän taakse. Kalle onneksi ehti löytämään linnut lähes samanaikaisesti ja laji ruksitaan listaan. Tyyyyylikästä!

Taistopäivänä staijaus on onneksi keskimääräistä tuottoisampaa, oikeastaan ainoaksi tappioksi voi laskea lahden eteläpuolelta kulkenutta gavialinjaa – jota ei tietenkään lavalle näe – sekä yhtä Purolahden yli lentänyttä kuikkaa. Laatustaijauksen sadon korjaaminen aloitetaan poimimalla kaksi korkealla muuttanutta metsähanhea. Lahden päällä pyörivät kolme tervapääskyä ilahduttavat jo melkos paljon!

Petolintujen näkeminen jännittää aina, erityisesti kun viimeisimpien retkien anti on ollut lähinnä paikallisia ruskosuo- ja kanahaukkoja. Näiden näkemiseen ei tarvitse nyt paineita nostaa, mutta vähän mietityttää että miten sitä muuta tavaraa löytyy ja mitäköhän sitä nuijaa. Staijilla ei tietenkään yksilömäärillä juhlita, mutta lajidiversiteetti yllättäen nousee tämän viikkiretkeilyputken korkeimmaksi. Varpushaukkaja löydetään skaban aikana useita, ja yksi kivi putoaa sydämeltä kun karvanaama nuotittaa porukalle sitä ensimmäistä nuolihaukkaa – nähdään me myöhemmin myös toinen, mutta aika pienestä se jäi kiinni. Kun Kalle löytää merikotkan ja Tuomas pohjoispuolelta tuulihaukan, niin tässähän jo innostuu, että nyt niitä löytyy! Taiston viimeinen tunti menee silti melko hikisissä puuhissa, kun käyn melkoisilla kierroksilla ja pettyneenä omaan petotutkaani. Kun taistoa on viisi minuuttia jäljellä, vihdoin omalle staijaussektorille eksyy jotain arvokkaampaa kun pikkufalco rundaa Hakalan metsän päällä. ”Ei oo subari, tuo taitaa olla ampuhaukka”! Naaraspukuinen lintu paineli määritietoisesti pohjoiseen, vuodenpinna! Jo tämä tuntui uskomattomalta loppukiriltä ja kruunulta, mutta Tiu ja Kalle viimeistelevät tuloksen poimimalla Koetilan takaisesta ilmatilasta vielä hiirihaukan – kello 12:58! Huh!

Urakoinnin lopuksi korkataan huurteiset ja painumme Symbioosin kerhohuonelle ilmoittamaan tulokset ja Tiiramaan havainnot. Myöhemmin päivästä selviää, että lajimäärällä 104 Symbioosin joukkue yltää valtakunnallisesti yhdeksännelle sijalle! Tulos on samalla paras Tringan alueelta! Valtakunnallisesta tulostaulukosta voisi päätellä, että olisin staijannu vanhojen suunnitelmien mukaan Haliaksella, mutta mitäpä näistä =) Purolahden lava osoittautui jälleen hyvin monipuoliseksi paikaksi, lahdelle osattiin syynätä riittävällä tehokkuudella ja miehitys löysi hyvin taivaalta muuttavia lintuja. Tornissa päivystivät Tuomas Lahti, Aapo Salmela, Julius Mäkinen, Kalle Meller, Mikko Tiusanen, Julia Palorinne, Veera Partanen ja allekirjoittanut.

Koetilalle kertyi melkoinen väkimäärä seuraamaan lehmien vapautusta kevätlaitumille.

Riehakkuus jäi melko vähäiseksi. "Kuvaa nyt, niin saat siihen blogiisi jotain oikeeta sisältöä"

Taiston jälkeen kuuluu kummia. Sanat "ruusulokki" ja "Janakkala" samassa lausessa herättivät herättivät väsymyskohmeesta. Siis? Mitä? Helvettiä? Tällä tiedolla B-miesten liittoon kuulumaton eli jonkin aikaa, eikä soitto Jaskalle ("just pääsemässä paikalle, soitellaan myöhemmin") hirveästi auttanut. Noh, pää kylmänä ja Symbioosin kerhohuoneelle Tiiraamaan havikset sekä kiskaisemaan välivirvokkeet. Sankarillisesti Jaska soitti myöhemmin ja kertoi tilannetiedotuksen, vanha ruusulokki löytyi tänään Röyhynsuolta (no pitihän se arvata) ja viihtyy erittäin paikallisesti lintukosteikolla. Huhhuh! 10 kilometrin päässä vanhempien luota! Pienoisen pohdinnan jälkeen mietin, että koska olisin lähtenyt sille suunnalle joka tapauksessa äitienpäiväksi, niin ihan hyvin sinne voisi lähteä jo saman tien. Pari puhelinsoittoa niin kyyti järjestyy; itärannikolta Helsinkiin matkaava Antto Mäkinen oli noukkimassa Janne Koskista mukaansa, ja herrat suostuivat pieneen lisälenkkiin bongauspaikalta. Itse lintu antoi lisäpuoltoa bongaukselle; Grönlannissa ja itä-Siperiassa pesivä arktinen harvinaisuus, jota ei ihan noin vain pesimäpaikoilla nähdä. Suttuisan 2kv:n sijaan kyseessä olisi myös kuvankaunis vanha lintu.

Niinpä Paroni lähti bongaamaan.

Pikaisen siivouksen ja tavaraorganisaation jälkeen Antto poimii kolmannen kulkijan mukaan Vallilasta, siitä pikapikaa Vanhaankaupunkiin noukkimaan Janne, ja matkaan noin klo 16.30, useampi tunti ensimmäisen ilmoituksen jälkeen. Vankasta kantahämäläisstatuksesta huolimatta tämä oli mulle eka retki Röyhynsuolle, ja nuottimanauksista huolimatta pääsimme oikealle paikalle. Jatimme auton kohteliaasti hyvin aukkoisen jonon jatkeeksi, joten vähän talsimista sieltä tuli. Linnun juuri "hoitaneet" Tiusanen ja Palorinteen sisarukset jotain siellä vinoilivat, ja yrittivät saatana vieköön ajaa päälle...

Rikospaikalla...

... ja lintu tiukasti penkalla.

Hyvännäköisen kosteikon ovat saaneet aikaiseksi.

Jälkiaallon väkeä. Porukalla oli kuulemma vaikeuksia saapua paikalle...

B-paikalla näkyi pari-kolmekymmentä henkeä, hätäisin aalto oli jo käynyt paikalla. Hyvin on hallussa, mutta ensimmäisenä mielen valtaa pettymys; lintu makaa savivallin päällä, osittain kasvillisuuden takana puolikuolleen oloisena! Eeeii tää näin pitänyt mennä, matkalla katseltiin lentokuviakin! Paikalla mm. Christer Casagrande ja István Kecksméti, sekä vähän myöhemmin paikalle saaneet Hanna & Janne Aalto. Yritän jotain skouppirämpytyksiä, mutta eihän näistä pikselimössöä kummempaa tule. Lennossa se pitäisi oikeasti nähdä. Linnun sessiilistä olomuodosta huolimatta tunnelma on jännittynyt. Odotellaan. Toivotaan, että paikalla lentävä ruskis saisi lokkiin jotain liikettä ("tuonne, tuonne..."), mutta ei se siitä kuitenkaan tunnu lähtevän. Kun linnun päätä on tuijotettu riittävästi, me päätämme poistua, vaikka fiilis onkin vähän kuin tappion kärsineenä. Putket kantoon ja menoksi.

Lähtömomentin jälkeen kuuluu kuitenkin vapauttava huuto. "Nyt se lentää!" Ja niin lentääkin, varis kimpussaan! Ja hitto vie kun se on hieno! Linnun muoto on hyvin tunnusomainen; pitkä ja selvästi kiilakärkinen pyrstö, pitkät siivet vaalealla takareunalla ja pieni pää. Silmiinpistävää mustaa vain silmässä ja nokassa, siiven alapinta näyttää enemmän hopeanharmaalta kuin mustalta, linnun yläpuoli kokonaisvaltaisen vaalealta. Lento on kevyttä, tiiramaista, ehkä vähän nykivää. Ei helvetti,  eihän tälläisia voi olla olemassa.

Kun varis on luovuttanut, lintu suuntaa kurssinsa kohti altaan etureunaa ja bongaririvistöä. "Nyt Aki kamera valmiiksi." Tulee, tulee, tulee, tulee - ja putoaa altaan etureunaan! Kuvat jäi saamatta. Vedessä uivaa lintua ehtii hetken ihastelemaan, pieni pää, pitkä pyrstö ja pitkät siivet korostuvat myös nyt. Uskomattoman näköinen. Linnun putoaminen veteen ei ollut ehkä kaikista hallituimman näköistä touhua. Lintu lipuu etuvallin taakse ja pian kasvillisuuden sekaan. Tunnelma vapautuu. Tundralla pesivä ja valtamerellä talvehtiva tarunhohtoinen lintu säilytti arvokkuutensa.

Paluumatkalla tapaamme persoonia. Ensin vastaan juoksee kaukoputkea kantava bongari. Ennen kuin tyyppi on tunnistettavissa, toteamme että tuo on varmaan Antti Pesola. "Viiden tunnin suunnistusharkkojen jälkeen tää käy hyvästä loppulämmittelystä!” Hyväntahtoisesti naureskellaan. Sit nauretaan lisään, kun turvetuotantoalueen suoran päädyssä näkyy keltapaitainen pyöräilijä. Tuo on sit varmaan Lankila! Se nostattaa riemua lisää ja Helsingistä Röyhynsuolle pyöräilleelle ekobongarille kehitetään jalustoista kunniakuja!

Oikee meininki.

Tällä reissulla meni moni asia putkeen. Onnistuneen logistiikan ja tarunhohtoisen lajin bongaamisen lisäksi saa olla kiitollinen siitä, että Anton ja Jannen kanssa ei tarvitse koskaan olla suu mutrussa, vaan tässä porukassa saa aina nauraa vedet silmissä. Kiitos!

Koska omat kuvausyritykseni epäonnistuivat täysin, Antti Siponen antoi luvan laittaa linnusta kuvia näytille. Suuret kiitokset!

Aamulla 8.5. tuli tieto, että lintu oli löytynyt kuolleena, ilmeisesti pedon tappamana. Tieto ei lopulta ollut kovin yllättävä, mutta onhan se sääli kuinka näin kaunis ja harvinainen lokki kohtasi loppunsa – sisäsuomalaisella turvetuotantoalueella! Ruusulokki sai kunnian olla tasan 300. Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen toimialueella havaittu lintulaji!