12.5.2014

Täpläverkkoperhosen kevätkartoitus 2014

Saltvikin idylliä.

Eckerön postitalo; ikoninen rakennus ja klassinen rarilaikku.

Soundtrack kehiin pitkästä aikaa! Syksystä vielä tietoakaan, mutta nuo melodiat kiersivät päässä aika tehokkaasti.

Parin vuoden jälkeen karvanaaman tie kävi Metapopulation Research Groupin täpläverkkoperhosen kevätkartoitukseen. Reissuhun lähdettiin 21.4. iltalautalla, joten ei ollu paineita kansistaijille. Paluu 28.4. päivälautalla. Kartoituspari Aintila-Rytteri pyöri Eckerössä (Torp, Storby), Hammarlandissa (Boda, Posta) ja Saltvikissa (Långbergsödä, Syllöda, Lavsböle, Kvarnboda jne).

Toukkameininki oli "aikaisesta keväästä" huolimatta melko ailahtelevaa: Eckerössä pesien selviytymis% ei vaikuttanu hääppöseltä ja toukkia oli määrinä mestoilla todella vähän. Hammarlandista löytyi jo isompaa lötköä ja jossain Saltvikin mestoissa tuntui siltä, että osa toukista on jo koteloitunut! Miten muuten niitä olisi maantielle liiskaantunut. Joiltain paikoilta löytyi myös tänä vuonna ohikukkineita heinäratamoja. Eckerössä kelit olivat välillä melko viileät, mutta Saltvikissa tarkeni välillä t-paidalla. Viikko oli täysin sateeton, joten sen puolesta kelpasi tehdä töitä.


Vaikka kahden aikaisemman kartoituskerran kaltaista hoosee-lintuilua ei nyt viritelty, hyviä haviksia osui toki kohdalle:
  • Hammarlandin Postassa yhden pelto-ojan pientareelta lähti lentoon heinäkurppa! Kova huhtikuun puolella, Tiira ei kovin montaa aikaisempaa tunne.
  • Eckerön postitalon laikuilta löytyi naaraspukuinen mustaleppälintu. Kähmyili katajikossa aika tehokkaasti, meinasi puoliunessa mennä ohariksi. Nyt se sitten löytyi, kun alkukevään molemmissa pinnaralleissa komppasin puskat vartavasten muleli mielessä. Laikkuhan on ehdoton klassikko, oma kevätkartoitusurani alkoi täältä huhtikuussa 2010, jolloin Kallen kanssa fiilisteltiin 4 sepelrastaan parvea, mustaleppälintua ja käenpiikaa!
  • Paluumatkalla (28.4.) staijasin Viking Gracen kannelta kyhmyhaahkan! Tiäs kuinka monia kymmeniä tuhansia haahkoja oon yhteensä tällä laivayhteydellä nähnyt, mutta nyt se specta sieltä tärppäs! Seuraavaa saa varmaan odotella taas sen 7 vuotta.
  • Mustakurkku-uikut runsastuvat Ahvenanmaalla edelleen; Eckerön Käringsundista löytyi yht. 19 mukurua! Lisäksi yksittäiset parit Eckerön Torpissa, Marsundissa ja Långmossa.
  • Pajulintuja lauloi jo useassa paikassa, räystäspääskyt saapuivat Husön biologiselle asemalle keskimääräistä aikaisemmin, petolintuja taasen näkyi melko vähän. Johtuuko staijauksen puutteesta. Onneksi paluumatkan kansistaijaus vähän helpotti paineita, kun spectan lisäksi sessiolla näkyi yht. 8 merikihua sekä Stora Båtskärillä 130 ruokkia
Kuvatarinaa: 

Heppalaikku Eckerön Torpissa.

Heppa seuraa kartoittajan työskentelyä.

Tällasia sieltä tongittiin esiin. Perinteinen "toukkia vilisee silmissä ennen nukkumaanmenoa" -psykoosi iski vasta neljännen päivän päätteeksi.

Kääpiö paijjaa heppaa.

"Katos kun seuraava pesä on vasta tossa 20 m päässä..."

"Elä perkele kun ne toukat on just siinä!"
Kolme edellistä otosta räpsi Susu Rytteri (kiitos!)

Naparetkeilijä Eckerön Västerbergenillä.

Voisi sitä kartoituskotteron huonommallekin paikalle parkkeerata.

Mustakurkku-uikkuja nähtiin Käringsundissa ennätyksellisesti.



Isonokkosperhosia havaittiin 2 kipaletta.





Natiivien huumorintajua Saltvikissa.

Busiga = ilkikurinen =)

Helvettilaikku somewhere in Borgboda; tietokanta temppuili, tänä vuonna ohikukkineita heinäratamoja sekä tiellä seikkailevai toukkia, matkalla koteloitumaan. Karvoitushan siinä harveni!

Kvarnbodan Gamsholm meni heittämällä cinxia-laikkujen to5-listalle!

Nätti kukkula keltaisenaan käenrieskoja. Oli siellä seljakämmekätkin melkein kukassa!

En tietenkään ottanut omaa kameraa mukaan, joten piti fotata työparin 45mm makrolla =)

Reissun päätteeksi ehdimme käväsemään myös Ramsholmenissa. Nakkelia ei löytynyt, mutta kukkivaa pohjakerrosta oli kiva fiilistellä.





... eihän tämä edes tuntunut työltä =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti