10.4.2014

Kuunvaihde Haliaksella






Haliassesonki käyntiin! Bongariliiton rallia seuraavana päivänä läksin Hankoon, vastassa Aatu ja siistissä kunnossa oleva asema. Keli näytti maanantaina olleen kohtuullinen, mutta pahempia en myöhäisen saapumiseni takia nuijinut.


Ti 1.4.

Hip hei huhtikuu! Ja kieron päivän taas heittikin; aamusta meri oli aivan tyyni ja valot hemmetin upeat, kelpasi siinä laskea levähtäviä haahkoja. Vakion loppua kohti koillisesta saapuneet lumipyryt käänsivät staijaamisen staattiseksi schaibanjauhamiseksi, kun näkyvyys tippui pahimmillaan alle kilometriin! Eikä 4 tuntia kestävät vakiot tässä vaiheessa vuotta muutenkaan tahdo olla pelkkää juhlaa. Lumisateiden väistyttyä bunkkerille kavuttiin uudelleen klo 12.45, ja päivälle kertyi staijia yhteensä 9h15min. Mikäs siinä seisoskella, kun välillä aurinko lämmittää tyvenessä niin, että pärjää ilman ulkotakkia – ja päivän päätteeksi etelän puolelta löytyi paikallinen vanha peregrinus! Aprillipäivän muuta antia olivat valkoposki 5m, ristisorsa 4p, haahka 3500p 1443m, alli 1000p, merimetso 299m, merikotka 12p, kurki 34m, meriharakka 2p1m ja luotokirvinen 1m. Lajeja yht. 51 ilman Gåun retkeä. Iltapäivästä bunkkerin itäpuolen kivikossa paistatteli päivää kyy. Karsee lötkö! Iltaohjelmassa Manchester United vs. Bayern München, lopputulemana 1-1, saas nähdä saadaanko huomenna sitä Haliaspinnaa…


Kotilahti ja Uddgrundet lumipyryssä.




Ke 2.4.

Aamusta oli taas oikein nätti keli, mutta hento NW-puhallus piti muuton aisoissa. Lumikuuroja ei tänään saatu, mutta puoliltapäivin ilmavirran suunta kääntyi lounaaseen. Muuten meno ois voinu olla hyytävää, mutta tuuli puski kurkia liikenteeseen! Klo 12 jaksolla meni ensin 29, 39 ja päivän suurin parvi 107, joiden perään löytyi etelästä heti neljä parvea lisää! Piti erikseen soittaa Aatulle, että nyt niitä saattaa tulla. Tuo puolenpäivän pulssi taisi olla se päivän intensiivisin, mutta Aatun kanssa jaksettiin kepittää 1235 kurkea puoli kuuteen asti. Näin aikaisessa vaiheessa yli tonnin kurkimuutot on aika kovia, ja saattaa olla ”aikojen” aikaisin yli tonnin päiväsumma. Lounaistuuli painoi suurimman osan kurjista melko kaukaa itäpuolelta, mutta oli se silti innostavaa seurattavaa. Huhtikuun tokaa koristivat myös 95 kyhmyjoutsenta, haahkat 4500p 1199m, juhlapukuinen kaakkuri, 3 piekanaa (vuodari) ja 3 luotokirvistä. Lajeja 53, Mika Kilpi käväsi päiväretkellä, siinäpä ne päivän anekdootit taitaa ollakin…





To 3.4.

Aamu valkeni hitaasti, kiitos kaikkialle ulottuvien harmaiden pilvien. Haahkojakaan ei tuntunut hirveesti liikkuvan, mutta ”sitä jotain” oli kai jossain tapahtunut, kun ensin Aatu hiffasi länsipuolelta härkälinnun (ehti Haliakselle ennen silkkiuikkua), seuraavaksi bunkkerin ylitti kirjosiipikäpylintu ja kotilahdella huuteli vielä metsäviklo. Vakion viimenen tunti vasta hiljaista olikin, joten ei tuottanut hirveesti ongelmia lopettaa staijia yhdeltätoista ja lähteä kahden junalla käymään Helsingissä.


Pe 4.4.

”Lisensiaattikuulustelu” hoitui Viikissä, paluu Haliakselle alkuillasta Zorbaan ja Lauran kanssa; vastassa Kalle, Aksu, Vilppu ja Ossi Tahvonen, Aatu oli lähtenyt viikonlopun viettoon Helsinkiin.


La 5.4.

Nätti ja aurinkoinen, mutta myös tuulinen päivä – jatkuvaa puhallusta lounaasta yli 10 m/s! Ooteltiin, että puhuri olis laittanu vesilintuja liikkeelle, mutta haahkoja ei ynnäilty edes viittäsataa ja puolisukeltajasorsiakin näytti pyörivän paikallisena vain kaukana länsipuolen saarilla (mm. 30 haapanaa). Kalle näki kaukana länsipuolella mustaselkäisen haahkan, joka sankarillisen kyttäämisen jälkeen paljastui ”köyhän miehen spectaksi” (2kv haahkakoiras). Iltapäivästä bunkkerilla seisoskelu ei mennyt pelkäksi ornirusketuksen keräämiseksi, vaan puhuri pisti jälleen kivoja määriä kurkia liikkeelle, tänään 931 m, suurin pulssi klo 15-17.30 välillä. Kurkisummien lisäksi Haliaksen kevät eteni ruskosuohaukan, ruokin ja selkälokin verran.

Staijin päätteeksi nikkaroin uutta seipiötä, muu porukka lähti Gåulle mäyräretkelle ja Aksun kanssa notkuttiin asemalla sekä lämmitettiin kiuasta. Päivän päätteeksi saunottiin, oikein tervetullutta kun on ollut tuulen pieksettävänä pitkin viikkoa.





Su 6.4.

Jakson viimeinen päivä sai tylyn alun, kun aamuhämärissä taivaalta ripotteli tasaisesti vettä. Vakiolla klassinen Haliassumu niemen ympärillä, näkyvyyden vaihdellessa muutamasta kilometristä vajaaseen kilsaan. Siinä sitten tuli manattua koleaa keliä, Zeissin kiikareita varten nikkaroitua seipiötä ja vettä sisään vuotavia talvikenkiä. Eikä lintujakaan juuri liikkunut. Kalle, Zorbas ja Laura lähtivät komppaamaan, Ossi teki lähimaastoon pari pistoa ja Aksu kävi välillä bunkkerilla verkkokierrosten ohella. Joitain kivoja lajeja siinä ropisi, kuten punasotka (allekirjoittaneelle lajista viimein Haliaspinna!), 5 uivelon parvi ja metsäviklo, mutta miltään huikealta meno ei missään välissä tuntunut.

Päivä sai vähän parempaa käännettä, kun tohtori Sykerö rengasti kärjestä 2 tiltalttia ja Mellerit & Kankaanpää lunastivat komppauspotentiaalin kaivamalla Gåun särkän tyveltä mustaleppälinnun. Ossi lähti niiltä sijoilta katsomaan lintua, itse staijasin vakion loppuun ja lähdin n. 50 min löytötilanteen jälkeen perään. Hieno +2kv koiras löytyy helposti ruusupuskista, komppaamalla ja puhelimitse nuotittamalla myös bunkkerilla staijannut Aksu kuittaa linnusta vuodarin =) itselle päivän toinen henk.koht. Haliaspinna! ”Muleli” on jokakeväinen, mutta täällä harvalukuisempi pikkukiva kuin esim. Utössä tai Lågskärillä, sen puolesta kannatti kasvattaa Haliaspinnalistaa numeroon 199. Noviisiraja rikkoutuu kohta…

Kalle, Laura ja Tuomas kiiruhtivat takaisin Helsinkiin puoliltapäivin, jäimme Aksun ja Ossin kanssa hoitamaan loput siivouksista ja muuta säätöä asemalla. Poistuminen kotiin kulki reittiä Långörenin tyvi – Västerviken – Täktöm – Täktbukten – Svanvik – Tiilitehdas. Mainittavimpina yht. 6 ristisorsaa, lapinsirkku, 2 kuovia ja 2 jouhisorsaa. Aksu heitti päivän päätteeksi Ossin kotinurkilleen ja mut Karjaan asemalle, niin saatiin se kevään eka Haliasjakso päätökseensä. Tattis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti