Joulukuun Jurmotusta

Pe 14.12.2012 klo 22. Tuuli pöllyttää saaristosataman rakennuksia, rantakallioita ja natiivien logistiikkaa. Allekirjoittanut, Osto Häärä, Niko Felt, Netta Lempiäinen ja Lauri Tuomiranta ovat juuri astuneet Jurmon maaperälle m/s Eivorin sisälmyksistä. Puhuri käy ja keinovalaistuksen takana odottaa läpitunkematon pimeys. Jokunen turisti näyttää myös eksyneen saareen, joukossa ulkomaalaisiakin. Traktorin, mönkijän ja turistikuormien lähdettyä satamasta, myös me Jurmon karpaasit suuntaamme kulkumme kohti kylää, läpi pimeän ja viiman. (Tämä fraasi tulee tekstissä toistumaan, koska sitä tuulta ja viimaa saatiin. Taas. Kerran.)

Aina yhtä kotoisan lintuaseman sisälämpötila taisi olla lähempänä nollaa kuin kymmentä astetta. Pienellä halkojen tuhlaamisella sisälämpötila nostetaan inhimillisiin lukuihin, nukkumaankin ehtii yli kuusi tuntia. Näitä talviretkien hyviä puolia…

La 15.12.

Herätys huutaa jo 7.30, mutta ulos raaskii vasta kahden tunnin päästä. Mutta perkele, oishan se nastaa vaihteeksi retkeillä loppuvuoden Jurmossa ilman tuulta. Tiukkaa eteläpuhuria 20 m/s ja jäähilettä vaakatasolla naamalle jatkuvalla syötöllä. Parrasta sai irrotella jääpuikkoja vielä iltasaunassa. Reissu alkoi muutenkin perkeleen hyvin, kun sataman vesilintutyhjiössä aikaa meni Zeissin pikalevyn kanssa säätäessä; holkki kiertynyt kiinnitysruuviin kiinni, eikä kombo istu enää jämäkästi putkeen. No ***** niin sitä taas pitää *******!!! Putki istuu reppuun, mutta roudaa siinä sitten käyttämätöntä Berlebachia pitkin länsiriuttaa.

Noh. Satamasta eteenpäin kohti Heinäsaarta. Paitsi seurueen kolme viidestä kääntyvät takaisin ensimmäisen sadan metrin aikana. Tuuli meinaa kiskoa kevyemmät mukaansa ja jääsade kuorii poskipäät karrelle. Ei hajuakaan miten me Laurin kanssa sinne asti selvettiin, mutta heti Länsiriutan tyvellä rupesi tapahtumaan; pienellä etsimisellä 12 naurulokin parvesta löytyi kuin löytyikin pikkulokki! Vissiin sen avulla jaksoi sinne Heinäsaareen asti, seuraavaan lokkilössiin asti. Tarjolla 50 kalalokkia, pari naurulokkia lisää. Lokit lentoon, ja levävallilta lehahti niiden mukana jännän näköinen pikkulintu – kiurun mallinen, ehkä vähän pienempi ja kompaktimpi, rinnastakin erottuu rintavyötä – ja jostain pamahtaa toinen samanmoinen; 2 tunturikiurua! Kovin läheltä näitä ei päässyt näkemään (kiitos pikalevyongelmien takia tyhjän panttina lojuvan kaukoputken) eivätkä lisäkomppaamisella jääneet haltuunkaan, mutta eteenpäin ne kannustivat. Eteenpäin, täällä on lintuja! Optiikan käyttö on taas astetta mielenkiintoisempaa; heti kun jotain jännää löytyy näköpiiriin, niin äkkiä kyljelteen makaamaan ja kiikarit silmille. Swarojen käyttö seisaaltaan tuulen vietämänä oli aivan mahdotonta!

Ehkä yhtä tunturikiuruja ”odottamattomampaa” ei enää nähty, mutta ihan kivaa joulukuista settiä kuiteski; joutsenia ynnättiin 22 kipalettia mallia kyhmy ja yhtä enempi mallia laulu. 160 sinisorsan joukosta taittui 4 haapanaa, telkkiä vilahteli vähän siellä täällä. Ensimmäiset kalmarit löytyivät viuhtomasta Haahkasaaren tuntumasta, mutta piti kävellä sinne Heinäsaaren toiseen kärkeen asti, ennen kuin niitä merisirrejä pääsi kunnolla näkemään. Ja niidenkin päälle piti tallata ennen kuin lähtivät lentoon… peevelit… Tovi kuuden sirrin ihmettelyä, pian taas eteenpäin, eiköhän niitä löydy lisää. Ja löytyihän! Parinkymmenen sirrin lössi suojan puoleisilta rannoilta, hiphei! Reppu jorpakkoon, kamera hollille, nivuset lumihankeen ja rantarottien perään ryömimään. Todistusaineistoa 35 merisirristä ohessa.

Kuvaussession jälkeen nautittiin hörpsyt Laurin ohrapirtelöistä. Heinäsaaren kannakselta potkittiin toinen tunturikiuruista ilmaan, ei jäänyt haltuun tälläkään kertaa. Perässä vaappui reissun eka pulmunen. Länsiriutan tarpominen onnistui jotenkuten, mutta järvellä irtolumen määrä lisääntyi ja reitistä lähimpään tuulensuojaan muodostui todellinen tuskien taival. Sataman venevajan suojissa teetä naamariin ja suunta takaisin asemalle. Otso, Niko ja Netta suuntasivat kahvitauon jälkeen kylän suojiin staijaamaan merelle, myö perässä. Mainittavimpina lapasotka ja Otson spottaama uivelo. 

Edellä mainittujen havisten lisäksi asemalomakkeelle kirjataan 22 kyhmy- ja 23 laulujoutsenta, 200 sinisorsaa, 1 tavi, 33 telkkää, 2 merikotkaa, 13 nauru-, 75 kala-, 4 harmaa- ja 5 merilokkia, 24 tilheä, mustarastas, 3 räkättirastasta, 18 sinitiaista, 32 viherpeippoa ja jokunen varislintu. Siinäpä ne 25 lajia sitten olikin. Ensimmäisen rämpimispäivän kunniaksi saunottiin, maisteltiin mallasjalosteita, fiilisteltiin kärsmysornitologiaa, ja saunottiin lisää. "Purity through suffering. Suffering through ornithology." Tai jotain.

Su 16.12.

Aamuyhdeksältä tuuli tärisyttää mökkiä ja lunta sataa eteiseen oven, ikkunoiden ja lattian raosta. Perkele. Takaisin petiin. Eilen pahimmalta rääkiltä säästyneet toki rientävät ulos. Puolen päivän tienoilla sitä jaksaa aamuteet keitellä, tuuli on näemmä vähän tyyntynyt. Valoisaa aikaa riittäisi vielä, mutta motivaatio lintujen etsimiseen on pohjamudissa. Onneksi kameran ulkoiluttaminen ja talvisen saaren kuvaaminen on hyvä motivaattori ulkoiluun. Lähtöviskit naamaan ja ulos säätä uhmaamaan. Reitille Kappeli – muinaismuisto – Sörgen – tykkikallio – männikkö ei hirveesti lintuja osunut, parhaimpana 6 räksää ja Sörgenin rantalevävallien 2 pulmusta.  Lunta on kasautunut ihan kiitettävästi pahimpiin suojapaikkoihin. Nummella saa parhaimmillaan rämpiä polviaan myöten, männikön reunassa sai nivusetkin jo kinoksiin tuntumaa, tykkikalliolla sompaillessani meinasin humahtaa hartioitani myöten sopivaan kallionkoloon. Onneksi asemalla odottivat lämmin tunnelma, epäkorrektit vitsit, soittolista täynnä Eläkeläisiä ja Bowmoren viskileka.

Muinaismuistolla, ilman aamuvakiota.

Itäriutta.

End of the road.

Aina yhtä kuvauksellinen Sörgenin kalajamaja.

Jurmon kylä sinisessä hetkessä.

Ma 17.12.

Klassinen retkeilysää jatkuu, mutta eilen kerättyjen voimien avulla koko porukka yritti Heinäsaareen. Sataman ja Länsiriutan välillä vallitsi melkoinen lumimyrsky – piti jatkuvasti varoa, ettei mitään irtotavaraa (pipo, hanskat, videokameran mikrofonin suoja) lennä tuulen mukana mereen. Alijäähtynyt vesi kuori poskipäitä, joku kaatuili lumiseen katajikkoon ja jonkun jalustakin taisi tuulessa kaatua. Heinäsaareen selvittiin silti, kannakselta potkittiin jokunen pulmunen ja parvi taveja lentoon. Ei tunturikiuruja.

Heinä- ja Haahkasaaren välistä löytyi odotetunlainen vesilintuhärdelli; sinisorsien joukosta löytyi taas pari haapanaa, kolme tukkasotkaa suoritti ylilennon, telkkiä viuhtoi siellä täällä. Otso näki punasotkan, joka ilmeisesti viihtyi ihan siedettävän katseluetäisyyden päässä, mutta tukkasotkien aiheuttaman kommunikaatiohäiriön takia tämä talvinen pikkukiva ja muutenkin Jurmossa kova laji jäi muilta näkemättä.

Heinäsaari kierretään porukalla, mutta ainoat merkit merisirreistä jäivät jossain lounaisriutan suunnalla lentäviin pikkuparviin. Miksi näin? Heinäsaaren rannat ovat jäätyneet umpeen, ei ole sirreillä ruokailumaita täällä. Se siitä sitten. Sesonki ohi. Tappiomieliala valtaa miehittäjien mieliä, kun Heinäsaaren kannakselta merelle lähtenyttä tunturikiurua eivät kaikki onnistuneet näkemään, niin asemalle suunnisti perin kyrsiintynyttä porukkaa. Samoilta rannoilta sentään 7 pulmusen lössi.

Naurulokki painaa.

Länsiriuttaa talsiessani jäin porukasta jälkeen (tällanen jälkeenjäänyt tapaus muutenkin) ja mumisin itsekseni, että ei pentele! Viimeinen kokonainen päivä vasta puolessa välissä, ei vielä pitäisi luovuttaa. Seuraan etujoukkojen jälkiä länsiriutan tyvelle asti, ja aloitan siitä oman matkani läpi tuulen ja tuiskun Blind Guardianin Jorney Through the Dark –kipaletta hoilatessani. Nightwishin Nemon loppuorkestraatiot soivat myös tiuhaan tahtiin päässä. Päällimmäinen ajatus oli kai kiertää saaren läntiset lahdet lisävessujen toivossa.

Länsilahdelta löytyy kohtalaisesti tukkasotkia, telkkiä ja kyhmyjoutsenia iltahuutoon huudettavaksi. Kulkeminen tuulen pieksemillä rannoilla onnistuu helposti, jäätynyt hietikko kantaa eikä kinoksia etelän puolen rannoille hirveästi jää. Askel kulkee verkkaisesti, mutta lähenpänä Lounaisriutan kärkeä meno tyssää; no hemmetti, tuossahan ne rantarotat on! Reilun tusinan parvi pyrähtää lentoon suojan puolelta, täällä leväranta on edelleen auki. Kärjestä löytyy vielä isompi lössi, niemellä taapertaa yhteensä 46 merisirriä (Otso ilmoittaa lomakkeelle vielä 5 lisää). Kai se on kuvattava kun kohdetta on tarjolla; polvet märkään rantasohjoon ja rantaviivaan kyttäämään. Sirreistä irtoaa jälleen ihan kohtalaista jälkeä, ja mikä parasta, onnistuin lukemaan kahdelta Jurmossa rengastetulta (keltavihreät lukurenkaat) ja yhdeltä Huippuvuorilla rengastetulta (vihreä lippu) sirriltä lukurenkaat! Tietoja eteenpäin ja katsotaan mitä sieltä tulee...

Kuvauksen rajoittavana tekijänä on tällä kertaa lämpötila, sormista katoaa tunto ja kroppa rupee tärisemään. Kai se on muutenkin hyvä lopetella ennen kuin entuudestaan vähäiset valot loppuvat kokonaan. Jäätyneen etelälahden joutuu kiertämään jokusen kinoksen kautta, suojaisen paikan anti on yllättävän kehno, päivän saldoihin 6 tavia ja jokunen perusvessu lisää. Eteläriutan tyveltä löytyy 80 kalalokin lössi, joukossa jokunen ridari lisää. Askel ja valo riittää vielä Sörgenille asti (pari pulmusta lisää), itäosat jäävät nyt koluamatta - taitaa olla eka reissu vähään aikaan, kun saari jää kokonaisuudessaan kiertämättä.

Iltameiningit jäivät edellistä yötä vaisummaksi, tiedä sitten mistä johtuu. Asemalomakkeelle kirjattiin jo mainittujen lisäksi 42 kyhmyjoutsenta, 29 laulujoutsenta, 15 tavia, 153 sinisorsaa, 13 tukkasotkaa, 50 telkkää, teeri, 13 naurulokkia, 90 kalalokkia, harmaalokki ja 2 merilokkia. Rastaita, varpuslintuja ym. muuta sälää hyvin niukasti.

Ti 18.12.

Tästä lähtöpäivästä saatiin sitten kaikkien aikojen lähtöpäivä.

Kollektiivinen laiskuus viivytti herätystä yli kymmeneen, herätessä huomaan puhelimeeni ryöppyneen soittoinvaasion ja tekstiviestin – paikallisesta väestä Nallelta on tullut välitön soittopyyntö. Tieto kulkee ja kiire tulee – Eivor ei iltapäiväkierroksella saavu uudelleen Jurmoon, vaan koukkaa nyt Aspöstä Jurmoon, siitä eteenpäin Utöseen, ja Utöstä takaisin Aspön vesille. Jotain aikaa vieviä huoltohommia. Ja satamassa pitäisi olla vähän reilun tunnin päästä! Nyt ei jäänyt ihmettelylle aikaa, missä kohtaa kommunikaatiot ovat romahtaneet, ainoastaan pikaiselle pakkaukselle ja kaikista välttämättömille aseman huoltotoimille jää aikaa. Vielä pikaiset lähtökirjaukset ja anteeksipyynnöt aseman huulikirjaan, sit menoksi.

Pikalähtö asemalta oli vasta ensimmäinen ongelma. Jurmon kylätietä ei tietenkään ole aurattu yli vuorokauteen ja jatkuva etelätuuli on kasannut yli puolimetrisiä kinoksia tielle. Roudaa siinä sitten rinkoilla, roskilla ja jalustoilla kuormitettuja maitokärryjä satamaan. Onneksi lumitilanne ei ollut niin paha koko matkalta, vaikka välillä piti kanervikon kautta koukatakin. Aivan järjetöntä. Satamaan ehtii kuitenkin juuri sopivasti (Eivorin väki lupasi odotella vartin satamassa, mutta lisäaikaa ei tarvittu) ja vasta tässä kohdin ehti miettimään, että miksi tieto Eivorin poikkeusaikatauluista kulki meille vasta nyt, ja mistä ihmeestä Nalle oli numeroni saanut. Omaan piikkiin meni sen verran, että mitäs heräilin niin pirun myöhään. Noh, vuolaasti kiittelin miestä satamassa ja hyppäsin paatin kyytiin.

Siinä sivussa ehdimme toteamaan, että tuuli on tyyntynyt aina sinne siedettäviin lukemiin. Muut jurmottajat valtasivat Eivorin ”kabinetin” ryhmämme käyttöön, karvanaama löysi tiensä paatin kannelle liiankin helposti. Heti Jurmosta irtauduttuamme Zeissin näkökenttään osui retkenpinnoja; löytyi tukkakoskeloa ja allia, välissä lapasotkaa ja lähempää Utön vesiä 2 merimetsoakin. Isoilla selillä ei näkynyt mitään, riskilän riskilää missään.

Utössä venähtää jokunen tovi, eikä pahenevan näkyvyyden ja suoraa kannelle puhaltavan tuulen takia jatkostaijiin ollut hirveesti hinkuja. Kevyen aamujumpan hiet kun pistivät kivasti vilustumaan siellä viimassa. Eli alas kabinettiin muiden jurmottajien seuraksi ja Tringan havisdigitointiprojektin kimppuun. Merelle näki täältäkin, luotojen lipuessa ohi myös optiikkaa nostettiin silmille.

Ja voi helvettiläinen mikä sirkus siitä sitten syntyi, kun yhden merimerkin päällä jäpitti todella lupaavan näköinen möntti. Parta tutisee, rarifiilis iskee, päässä salamoi ja huuto kajahtaa:

–        ­Ei helvetti! Tossa merimerkin päällä on MUUTTOHAUKKA!

–        Aki mitä v****a?

–        Siis missä?

–        Miten hemmetissä sä sen tosta…

–        Voisko siitä putkesta vilkasta. Se olis elis!

Zeissin zoomilla linnusta taittuu aikuisen päänkuviot, ja koko homman kruunasi pienoinen lentonäytös, kun pyhä peregrinus otti, lähti ja paineli merelle sellaisten siiveniskujen siivittämänä, joita vain muuttohaukka voi iskeä. Melkein kipinät lenteli ja luodot romahtelivat takaisin mereen. Hyvä ettei menny alusvaatteet vaihtoon. Notta hemmetti kun sendari taas heitti kunnon lopetuslajia!

Epilogi

Taas se on todettu; Jurmo on elämyksellinen saari, vaikka lumella kuorruttaisi. Kaikki tämän reissun jurmottajat eivät valitettavasti kaikista lintuherkuista nauttineet – tällä reissulla se klassinen sisukkuus ja sielua jalostava kärsimysornitologia palkitsivat. Tunturikiurut, merisirrit ja kakun kuorruttanut peregrinus takasivat taas antoisan miehitysjakson. Kiitokset Nikolle, Otsolle, Netalle ja Laurille. Tällaisten reissujen jälkeen maailma tuntuu taas vähän siedettävämmältä paikalta.

New moon ascends to join the welkin so black
Thick sheets of white lie where I once lay
Stroking soft curls
Of talent for survival speak the claw-figured tracks
Winter's sting breaks out the best in both beast and man
 

Gone is the light
The ice has buried
The last of those warm summer memories
New dreams in sight
For those who can see
There is strength in the darkness and secrets to be learned

 Reach out for the new wisdom
Now is the time
Safe in your chamber
Let the cold wind blow
Build up your strength and knowledge
Don't look behind
Enjoy and wonder your creation's flow

Human emotions like seasons they change
Tender and sweet can be the touch of a hunter
Passionate nights just to pass the summer away
A heart hard as iron now beats strong but alone 

Kiuas - Winter's Sting