23.11.2017

Batumi2017, osa VIII – Miljoonan kokonaissumma rikki ja vastoinkäymisiä




1.10. Sakhalvasho, D 46

Univelkojen kuittailu jatkui ja painuin ylös asemalle puoli yhdentoista aikoihin. Meno oli aika rauhallista ja taivas yläpilvien peitossa. Aamun puolella oli liikkunut jonkin verran suohaukkoja (ruskosuo 45, arosuo 27 ja sinisuo 1), mutta nähtäväksi jää että näkeekö tämän kauden aikana enää suuruudenhulluja suohaukka-aamuja.

Omalta osalta tää päivä ei koskaan edes lähtenyt käyntiin. Italialainen ja monen vuoden takaa tuttu petoguru Andrea Corso saapui Batumiin vetämään ornituristiryhmää - tämähän nyt oli vain ja ainoastaan positiivinen asia, Andrea on niitä tyyppejä joita mielellään täällä tapaa! Puoliltapäivin lähdimme Giacomon kanssa alas Ruslanin talolle, missä Andrean jengi lounasti, myymään t-paitoja ja promoamaan projektia. Siinä rumbassa menee aina oma aikansa ja energiansa, mutta projektin puitteissa tällaista ihan mielellään tekee. Mutta ei olis pitäny käydä sen enempää sisätiloissa, eikä ainakaan tsekata siinä sivussa puhelimen viestejä, sillä sen yllätyksellisen paskamyrskyn selvittämiseen meni suurin osa iltapäivästä ja staijausinto siinä samalla. Jossain kohtaa joku huuteli, että Sakhalvashon laskentapaikka näkee neljän kotkalajin parven, ihan sitä nuorta heliacaa myöten, mutta ei pystyny. ”Buuttaus ja huomenna uus yritys.”

Dataa tältä päivältä silti saatiin ja iltapäivästä oli kotkaa enemmänkin liikkeellä. Mainitun nuoren keisarikotkan lisäksi Sakhalvasho laski 132 pikkukiljukotkaa, 5 kiljukotkaa, arokotkan, 91 pikkukotkaa ja 1 105 haarahaukkaa. Shuamta puolestaan ilmoitti 158 mustahaikaraa, 308 pikkukiljukotkaa, 26 kiljukotkaa, 12 arokotkaa, 280 määrittämätöntä kotkaa ja rapiat 7 000 hiirihaukkaa. Joten kiitos taas tästä =D


2.10. Sakhalvasho, D 47

Sadepäivä. Aamulla pientä suohaukkayritystä, iltapäivästä petolintu liikkui pienissä parvissa ja lopulta laskentalinjan ohitti mm. 45 ruskosuohaukkaa, 2 arosuohaukkaa, 339 haarahaukkaa ja 169 hiirihaukkaa. Aamupäivästä herra Richard Porter ystävineen haki sateensuojaa Ruslanin talolta, Johnin kanssa höpistiin ukkojen kanssa tunti ja parikin.


3.10. Sakhalvasho, D 48

Seuraava sadepäivä, myöhästyin aamuseiskan vähäsateisesta ikkunasta ja lopulta menin ylös, pari tuntia myöhemmin kun sade taukosi uudelleen. Ylhäällä päivysti neljä muuta tiimiläistä, joten aika kului leppoisasti, staijattiin sateessa ja tuulessa muuttaneet parit arosuohaukat ja näkyvyyden pudotessa meno meni enemmän häröilyn puolelle. Mutta paikallisilla mittapuilla täällä alkaa olemaan jo SAATANAN KYLMÄ. Tunnelma oli kuitenkin lämmin ja lämpeni entuudestaan, kun huomasin kolmen uuden suomalaisornin löytäneen Batumiin! Pärssinen-Pärssinen-Sillanpää -koplan kanssa tuli turistua hyvä tovi ja kunhan tämä keli tästä selkenee, niin taas muutamalla uudella seipiöllisellä staijarilla riittää kotona sellaisesta ilmiöstä kuin petolintumuutto Batumissa.

… ja johtuiko se siitä kylmästä, vai stressitasojen laskemisesta toissapäiväisen jälkeen, mutta kotiin palaamisen jälkeen oli veto aivan poissa, ja klo 16 jälkeen nukuin nätisti kolme tuntia putkeen. Heräsin kuumeisen oloisena, ja vessassa ravaaminen alkoi saman tien. Kaiken lisäksi naapuriperheen edustajat halusivat taas jutella, arvatenkin kitistä siitä että miks ei oo enempää majoittujia, mutta olipahan helppo todeta että nyt ei pysty. Sääennuste seuraavalle päivälle näytti hyvältä, mutta oma ennuste ei…


4.10. Sakhalvasho, D 49

Aamullahan se sit tietenkin iski, herätyksen koittaessa oli aivan kuollut fiilis, ihan kuin silmät olis kiinni ommeltu eikä kropassa ollenkaan lihaksia (paitsi ne joita kolotti), joten nukuin kuin tukki sinne aamuyhteentoista asti. Ja heräsin auringonpaisteeseen! Päivä kului enimmäkseen pedissä, kävin pariin otteeseen parvekkeella ”palelemassa”, muutto ei iltapäivästäkään näyttänyt mitenkään ihmeelliseltä, mutta päivän tulokset puhuvat puolestaan. Näillä laskentasummilla ylitettiin jälleen miljoonan petolintuyksilön kokonaissumma:

Sakhalvasho:

Mustahaikara 60
Kattohaikara 3
Mehiläishaukka 55
Käärmekotka 231
Pikkukiljukotka 497
Kiljukotka 51
Arokotka 34
Keisarikotka 3
Kotkalaji 1 401
Pikkukotka 138
Ruskosuohaukka 224
Niittysuohaukka 2
Arosuohaukka 59
Aro-/niittysuohaukka 86
Haarahaukka 4 051
Hiirihaukka 24 111
Määrittämättömät isot petolinnut 2 382
Arohiirihaukka 1

Mustahaikara 109
Kattohaikara 4
Käärmekotka 54
Pikkukiljukotka 531
Kiljukotka 37
Arokotka 29
Keisarikotka 2
Kotkalaji 206
Pikkukotka 11
Ruskosuohaukka 57
Sinisuohaukka 1
Arosuohaukka 26
Aro-/niittysuohaukka 11
Haarahaukka 323
Hiirihaukka 55 726
Muuttohaukka 1

Tiivistettynä, melkein 80 000 hiirihaukkaa ja rapiat 3 000 kotkaa. Just tällaiset päivät ovat niitä kauden kohokohtia, niitä hetkiä kun syyskuun puoliväli ahdistaa ja odottaa lokakuun alkua. Perkele.


5.10. Sakhalvasho, D 49

Tänään mentiin eilisen kaavan mukaan. Aamulla oli vielä sen verran heikko olo, että päätin pysyä pedissä. Tosin tällä kertaa pääsin jo aamuyhdeksän jälkeen ylös – ja löysin Jasperin ja Tamaran aamupalapöydästä! Löyhän jutustelun jälkeen palasin petiin läppärin äärelle, eikä keskittymiskyky riittänyt edes kuvien käsittelyyn. Illalla oli kuitenkin parempi fiilis, sitä jakso jopa vinoilla kavereille ruokapöydässä (”yeah, Aki’s back!”), joten ehkä huomenna pääsis jo staijaamaankin!

Myös sää oli eilisen kaltainen, pilviä tosin paljon vähemmän, joten muutto keskittyi Shuamtan puolelle. Ja näistä tuloksista päätellen seuraavia massoja pitää taas hetken aikaa odotella. Päivän laskentatulokset, molemmilta laskentapaikoilta yhteensä:

Mustahaikara 23
Käärmekotka 61
Pikkukiljukotka 236
Kiljukotka 24
Arokotka 6
Keisarikotka 5
Pikkukotka 24
Ruskosuohaukka 101
Sinisuohaukka 7
Arosuohaukka 8
Haarahaukka 1 584
Hiirihaukka 2 600
Arohiirihaukka 2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti