Kohti kevättä!

Karvanaaman ensimmäinen talvilintulaskentojen sesonki on takana. Keskitalven laskennat olivat tuoreilla reiteillä – jos korrektisti sanois – antoisia. Nakkelia, pohjantikkaa, kuurnaa, metsäkanoja, kara. Toista se oli kevätlaskennoissa. Viralan-Hyvikkälän reitillä harmaapäätikka piti meteliä uudella reviirillä, eikä karoilta voinut välttyä (2p Myllykoskella). Muutoin oli hiljasta. Kameraakin piti roudata erikseen mukana, että saisi pohjantikasta nyt ne nappiotokset. Tikkametsä oli ja pysyi hiljaa.

Hietaniemi oli vielä niukempi. Sitä sai laskentaseuralle uskotella, että nyt pitäisi olla jo enemmän eloa metsissä, ainakin Janakkalan puolella metsätintit lauloivat jo keväisellä innolla. Hitot. Läpitunkeva harmaus ulottui metsä- ja raiskioteille, laulavat tiaiset pystyi laskemaan yhden käden sormilla vaikka vihkossa olisi ollut kuinka paljon tilaa. Laskennan pelastivat yhdestä pajapaikasta kinastelleet käpytikat, varpuspöllöatrapille sekoilleet metsätiaiset, ja suomalaisen linnustonseurannan edistäminen tämän laskentakerran havainnoilla. Jebujee ja sillei.

Kantokasa ei virkistä.

Viime vuoden opastoiminnat saivat jatkoa, kun tämän vuoden Spring Symposiumin järjestäjät pyysivät Kallea ja karvanaamaa vetämään jälleen linturetken parille symposion vieraalle. Mukaan lähti tällä kertaa isompi kööri: professori Andrew Balmford Cambridgen yliopistosta, tutkijatohtori Dominique Potvin Eläinmuseolta, jatko-opiskelijat Sara Fraixedas, Timo Vaahtoranta & Ricardo Rocha – se sama madeiralanen Madagaskarin kurssin assari =)

Hyväksi todettua kaavaa ei kannata muuttaa. Päivän ensimmäinen puolisko rämmittiin jälleen Nuuksiossa Kallen talvilintureittiä apinoiden. Brobackan harmaapäätikat olivat oikein yhteistyökykyisiä; ensimmäiset linnut vastasivat vihellyksiin melko pian, ja reviirin koiras houkuteltiin herkutteluetäisyyksille – intoutui jopa rummuttamaan! Kolmas harmaapää huuteli Pitkäjärven itäpuolella.

Ensimmäisen tikkaetapin jälkeen tarvottiin jokunen kilometri kansallispuiston merkittyjä reittejä, vieraat olivat innoissaan soidintavasta pyystä kuin töyhtötiaisistakin. Luontokeskus Haltian tiloissa vietetyn piknikin jälkeen paineltiin Helsingin pöllöpaikoille. Hietaniemessä tsekkailtiin lähinnä sarvipöllöjen päivehtimispuita, Lapinlahden hiiripöllö oli kiitollisesti ”ed p”. Surnia oli kuvauksellisesti melko tylsässä paikassa taannoiseen Jurmon lintuun nähden, mutta retkueella oli melko muikeat ilmeet tätä pohjoisen ihmettä fiilistellessä, meikäläisellä ja Kallella lähinnä helpottuneesta olosta. Oppaita kiitellään, kun nuotit pitää =)

Lapinlahden lintu.

Ryhmäpotretti.

Pöllöjä koitettiin vielä Viikistä. Retken havislista sai kivaa jatkoa, kun spottasimme Gardenian peltojen puolelta isolepinkäisen. Aina kiva havis Viikissä! Vähän vaan tuli kiire Zeissin pystyttämisessä, liikkuvainen lintu vaihtoi paikkaa pariin otteeseen ja sai vähän tehdä töitä, että kaikki ehtivät linnun näkemään. Laniuksen jälkeen painelemme peltotietä kohti Arboretumia, aukealla jäämme ihmettelemään vielä talvisia peltoja. Spottaan tohtori Häärän hääräämässä punaisen ladon luona, jotain ämpäriä kanniskelee. Piruuttani soitan, että mikäs projekti siellä on menossa, kun Otso yllättäen kääntää keskustelun:

”Kiinnostaisko teitä bubo?”
”JOO! Aja tänne ja tuu näyttään.”

Tarkkaa paikkaa en tähän latele, kun bubo ilmeisesti käyttää päivehtimispaikkaa aktiivisesti. Meidän porukalle riitti kävely paikalle, Berlebachin pystytys, Zeissin suuntaaminen kohteeseen ja ”kato tohon”. Siitä onkin jokunen vuosi, kun on päivehtivää huuhkajaa viimeksi ihmetellyt. Kelpasi, kiitokset Otsolle!

Viimeiseksi kohteeksi suunnitellaan Mölylää ja lopetuslajiksi varpuspöllöä. Matkan varrella löydetään Purolahdelta päivän toinen isolepinkäinen. Kevätliikehdintää. Lepinkäinen istuu puronvarren pajun alaoksalla, tähyilee tiiviisti alas, putoaa – ja nousee takaisin nokassaan sätkivä vesipäästäinen! Seivästysdemo jää näkemättä, kun lepari ottaa ja lähtee päästäinen kynsissään, mutta olipahan momentti!

Enempää haviksia ei päivälle kerry. Mölylän ruokinnalla varpuspöllöatrappi soi jo tosissaan, mutta mitään ei kuulu, mitään ei näy. Tiira paljastaa myöhemmin, että ruokinnalla päivystänyt minipöllö oli piirun verran etäämmällä Fastholmassa, mutta ei meillä olisi aika niin pitkälle – ja vastaavanlaiseen etsimiseen – enää riittänyt. Porukalla riittää juttua vielä parkkipaikalle, ja siitä eteenpäin. Itse skippaan porukan suunnitteleman ravintolapäivällisen, pitkin viikkoa kumuloituneen yliväsymyksen takia. Kovasti jengi kiittelee, vaikka enhän mä muuta tehnyt kuin kantanut kaukoputkea ja leikkinyt atrappia =)

Työt BirdLife Suomen Marine IBA –projektissa päättyvät parin viikon sisään. Seuraavaksi sitten Halias, Ahvenanmaa, Unkari, Tvärminne, Lammi (toivottavasti), Käsivarsi, Batumi…

Asiaa.