Suomenlinna, 25.1.

Väliaikainen toimistoapina ehtii välillä maastoonkin. BirdLife Suomen Pihabongaus-tapahtumassa kotirapun betonipiha ei oikein innostanut, vaan ruokintakyttäyksen halusi yhdistää merellisempään retkeilyyn. Hyppäsimme Elisa Lindgrenin kanssa Suokin lauttaan Kauppatorilta, ennen rantautumista nähtiin jokunen argari ja kauppatorilla 2kv-kanahaukka.

Retken ensimmäiset tunnit meristaijilla. Alleja yht. 1400 yksilöä muutaman sadan linnun parvissa, ilman selkeää keskittymää. Eteläiseltä sektorilta ei missään vaiheessa noussut mitään suurempaa lauttaa ilmaan. Telkkiä kuutisenkymmentä ja pari vanhaa kalalokkia. Kyhmyjoutsen, isokoskelo, harmaa- ja merilokki muina reissun pakollisina vuodareina. Havis näytti nollaa merikotkan, riskilän, tukkakoskelon ja tukkasotkan kohdalla, vessukirjo oli yllättävän vähäistä. Olkoot kuinka tammikuu.

Pihabongauspaiksi löytyi ruokinta Kustaanmiekassa olevan bastionin portilta. Tiaisia lähinnä, muutama hassu viherpeippo. Staijaamalla lajikirjoa kuitenkin kertyy, puluja sekä varislintuja Ison Mustasaaren puolella, varpunen listataan äänihavainnosta, mustarastas löytää ruokinnalle räksäparven mukana. Elisa näki todennäköisen varpushaukan iskevän rannassa olevalle ruokinnalle, joten parhaimmiksi yleisötapahtuman haviksiksi jäivät saaresta poistunut ad-kanahaukka sekä itäpuolen poukamassa viihtynyt harmaahylje. Jälkimmäistä tuskin nähdään kovin monelta pihalta =)

Siin' oli ruokinta. Siin' kävi merula. Ja tinttei.

Pihalintujen listaamisen jälkeen taidekuvattiin jäämassoja, kompattiin se mitä Isosta Mustasaaresta kompattavissa oli, ja painuttiin vielä Länsi-Mustaan komppaamaan. "Tuolla vois olla jotain. Ruderaatilta vuorihemppo tai tunturikiuru, tuosta havupuusta päivehtivä pöllö." No ei tietenkään ollut, mutta ihan piristävää lähteä komppaamaan jotain tutusta paikasta tuntemattomampaa nurkkaa löytöretkeilijämeiningillä. Saati rehellisesti sunnuntairetkellä ilman sen kummempia haviksia. Näiden reissujen jälkeen oppii taas arvostamaan olosuhteita, missä sormet pysyvät lämpiminä.

 

EkaEkaa2015

Viidettä kertaa, neljäs blogiteksti, nyt jopa kuvien kanssa. Hyvät lähtökohdat menestyksekkäälle suoritukselle; vuosien 2011 ja 2012 voittajakokoonpano taas kasassa (Viisainen-Kanerva-Hakala-Aintila), pohjustuksissa löytynyt erinomaisia nuotteja (spondet pohjantikka ja hiirihaukka Hyvikkälässä, laulujoutsen Lanankoskella), ja kaikenlaista extraa olisi kivasti tiedossa (pähkinänakkeli, turkinkyyhky, luhtakana, pähkinähakki, jne.).

Jonna poimii paronin kyytiin 7.30 Viralasta, mistä suuntaamme Hämeenlinnan Aulangolle: treffit hotelli Rantasipin luonta Ilkan ja Jaskan kanssa, siitä aloituspaikalle Ulkoilumajalle. Paronin huulilta  lähtee saman tien varpuspöllöatrappi käyntiin. Ensimmäisiä lajeja odotellaan, kunnes kantakaupungin naakat ja varikset heräilevät. Sinisorsa rääkyy Aulangonjärven rannalla, kovin on samanlainen rytmi kuin Picuksen huudossa. Punatulkku huutaa pariin otteeseen, urpiainen kerran, kovia rallilajeja. 21 pikkukäpylinnun parvi taas mekastaa niin, että korvissa soi. Pyy lähtee reunakuusikon oksilta ja jää soimaan kitukasvuiseen kovikkoon. Närhi rääkyy, palokärki huutaa. Iloitaan, hyviä lajeja kertyy. Paikan koomisimpana pinnana ruokintapaikkaa staijanneiden ylitse kieppunut hippiäinen.

Jaska kritisoi paronin ylikierroksilla käyvää varpuspöllöatrappia, kun ei tiaiset uskalla tulla ruokinnalle. Perustinttien seassa kolme töyhtötiaista. Team Hyvärinen saapuu paikalle sokaisemaan spottivalollaan kanssakilpailijoita. Ruokinnallakin alkaa tapahtua: puukiipijä huutaa, ja äkkiäkös läskin viereen ilmestyy pari lintua. Kuusitiaista odotellaan vielä, mutta Jaska spottaa hunnin rasvamakkaralta pienen jähistelyn jälkeen. Hömppä saa luvan löytyä muualta, nyt pitää jatkaa matkaa. Ensimmäiseltä kohteelta 19 pinnaa, hyvä startti!

Toisena etappina Aulangon päiväkodin ruokinta. Pari peruslajia lisää (keltasirkku, harakka, viherpeippo) listalle, samalla pahimmat kanssakilpailijat (Raekunnas-Ollila-Lindberg-Hellstén) saapuvat samoille paikoille. Ilmassa heti leikkimielistä piruilua. Lindberg tunkee tassunsa Zeissin linssien eteen, tekisi vastineeksi mieli hönkäistä miehen optiikkarihkamat huuruun. On niistä verivihollisista hyötyäkin, kun Lauri spottaa ruokinnan lähistöllä notkuneen tiklin. Pankkilaji, mutta hyvä hoitaa tässä vaiheessa. Vihulaiset miettivät paikalta livistämistä, mutta arpoessaan Lauri nuotittaa kohteen avainlajia lyhyesti ja ytimekkäästi, ääntään korottamatta:

”Tossa.”

Paroni, Jonna ja Ilkka osaavat saman tien katsoa ruokinnalle, missä pähkinänakkeli poimii auringonkukansiemenen messiin ja livistää päiväkodin rakennuksen taakse. Jaska on osittain mukana kupletin juonessa: tietää mitä lajia etsii, mutta vilkuilee jonnekin puiden latvuksiin, koska ”siellä se viimeksikin näkyi”. Mies on pettynyt, ja syystäkin. Vaan minkäs me sille mahdamme. Nakkeli ei palaa ruokinnalle seuraavan viiden minuutin aikana, joten pakkorako jatkaa.

Pulu pointsataan pinnaksi # 25 jostain Hämeenlinnan esikaupunkialueelta. Janakkalan puolella Sääjärven lenkillä kärsitään ensin kohtuuttoman huonosta tiestä, ennen kuin mitään järkevää tapahtuu ja Ilkka spottaa peltoaukealla kyhjöttävän kanan. Ihmettä ihmetellään ensin kiikareilla, kunnes lintu vähän nostelee siipiään ja valkoiset siivenaluset erottuvat: toi on joko teeri tai metso! Ilkka kaivaa putken esiin, manaa tiellä olevaa roinaa (eli karvanaaman reppua) ja toteaa, että teeri toi taitaa olla. Varmistamme lajimäärityksen: rinnan värityksestä paha sanoa mitään, mutta kaks siipijuovaa sillä näyttäis olevan. Teeriakka lähtee lentoon ja nappaa mukaansa kolme lintua lisää.

Sääjärven padolla porukka jalkautuu etsimään koskikaraa, karvanaama erkanee satelliitiksi jähistämään metsätiaisia. Nuotitaan koskea komppaamaan lähteneelle porukalle yli lentävän korpin. Urpiainen huutaa. Karaa ei löydy, ja pian kiikarit skannaavat Sääjärveä. Jaska löytääkin järven rantapajukossa pyörivän pikkulintuparven: pyrstötiaisia! Ratkiriemukkaina jatkamme eteenpäin, parin kilometrin päässä tiainen lentää tien yli, jolloin kuski (Ilkka) ja pelkääjä (paroni) huutavat synkroniassa, että tuo oli muuten hömötiainen. Ovet auki ja tien varrelta kuuluu ”tsi-tsi-tsi-TSÄÄH-TSÄÄH-TSÄÄH”. Näin!

Jatkamme yleistä pahennuksen aiheuttamista Turengissa. Pikkuvarpunen listan jatkeeksi turhankin helposti. Kierrämme ensin Jaskan kuurnapaikan (joka jo kenraaliharjoituksissa osoittautui tyhjäksi nuotiksi), eikä mitään tietenkään löydy. Taimistotien varrelta käytämme tovin hakin etsimiseen, ensin ei irtoa kuin 7 pikkukäpylinnun parvi. Sopivimmat paikat tsekattuamme olemme jo jatkamassa eteenpäin, mutta Jonna huutaa pähkinähakin yhden sembramännyn juurelta. Nice! Aikaisemmin en ole hakkia tässä pitäjässä, saati tässä rallikonseptissa nähnytkään. Hyppäämme autoon ja Ilkka antaa mun ottaa kävynpurijasta muutaman dokumenttikuvan. Kunnes tunkee oman käpälänsä linssin eteen. Papintiellä kyttäämme peippoa, jonka Ilkka ansioituneesti poimii oletetusta paikasta n. 170 astetta poikkeavasta suunnasta. Sama hakki saapuu paikalle huutamaan syrinxiään ulos. Tuplahavainto, ei saletisti nähdä seuraavassa rallissa.

Sitten alkoi se lähes jokaiselle rallille tyypillinen suvantovaihe, alamäki, ja epätoivo.


Ennakkonuottien tavi ja luhtakana pettävät. Aikaa kuluu, pinnoja ei kerry. Päätämme jatkaa Viralan kautta Tervakoskelle, ja yrittää mokomia myöhemmin. Viralassa fasaani ja päivän ensimmäinen koskikara hoituu Myllykoskelta, mutta ensimmäisellä pohjustuskierroksella Lanankoskelle paikallistettu laulujoutsen ei enää ole paikalla. Ovat aikaisemmin paikalla käyneet joukkueet potkaisseet linnun menemään. Paikalla kuitenkin päivän toiset havainnot koskikarasta ja pyrstötiaisista. Rallikarma ei kestä moisia tuplahavaintoja! Hyvikkälän hiirihaukka ei tietenkään ole enää paikalla, mutta kun Lintumäen pohjantikkaa ei löydy, niin kyrsimiskäyrä nousee stratosfääriin. Lintu on ruokailujäljistä ”ed p”, mutta kun nakutusta ei kuulu, niin pinnaa on turha edes yrittää kaivaa. Eikä tänne ole päivän aikana uudelleen mitään asiaa. Jonna spottaa paikalta päivän toisen palokärjen, mikä nyt ei varsinaisesti nosta kisatunnelmaa. Tuulensuunjoen kanadanhanhista ei näy jälkiäkään (ei tietenkään), eikä sinne ole joutsentakaan ilmaantunut.

Jaska kannustaa joukkuettaan, että aikaisemminkin epätoivosta on noustu. Ja niin noustaan nytkin. Jos Tervakosken petolintupaikat löivät tyhjää pohjustuksilla, niin nyt, sillä yhdennellätoista tunnilla, ”Suomen vanhin vänrikki” huutaa Napialan aukealla haavanoksalla istuvasta isosta linnusta. Paniikkijarrutus, tien sivuun ja karvanaama suuntaa Zeissit pellonreunaan: hiirihaukka! Onneksi jäämme minuutiksi moista ihmettä hypettämään, niin hiffaan peltoaukean reunalla matalalla kiitävän varpushaukan! Jälkikäteen paniikinomainen moottoriturpanuotitus oli hävettävän huonoa, mutta riittävää pinnan kuittaamiseen, kun Jonna ja Ilkka ehtivät mukaan.

Kuoppamäen turkinpulupaikka tuottaa ens’alkuun tyhjää. Pessimistinen kuski manaa, että ei se täällä ole, lähetään meneen, mutta joukkueen runko päätyy kiertämään aluetta uudelleen, ja vielä etsimään lintua Tervakosken tehtaan suunnalta. Karvanaama jää satelliitiksi rikospaikalle – onneksi – ja 2 turkinkyyhkyä pelmahtaa ruokintapaikalle! Intoutuvat ääntelemäänkin. Jotenkin kännykän näppäinlukon avaaminen, oikean numeron valitseminen ja vihreän luurin painaminen kestää suhteettoman kauan, mutta linnut pysyvät onneksi paikalla riittävän pitkään, ja pinna hoituu. Kriittinen raja 35 ja 38 pinnan välillä ylittyy, olemme mukana kärkikahinoissa!

Tervakosken mannekiinit. On se toinenkin siellä.

Turenki ei kuitenkaan enempää anna. Edellisellä kierroksella nolliksi todetut paikat pysyvät nollina, eikä Kuumolan kiertäminen tuota marjalinnun marjalintua. Ilkan ehdotuksesta teemme radikaalin ratkaisun: suuntaamme Hauhon Vuolteenkoskelle hakemaan pohjustuksessa löytyneet joutsenet. Lähin ”varmin” pinna, tosin se sula, jossa linnut silloin viihtyivät, on todennäköisesti laajentunut. Matka kulkee ensin Turengin ja Lammin välistä tietä. Hörpin teetä, läppä lentää, elättelemme toiveita paremmista lajeista. Suurisuon jälkeen seuraava tapahtumaketju mahtuu vain pariin sekuntiin;

–        ohitamme pienen peltoaukean, jonka laitaa pitkin kulkee pikkutie, reunassa rivistö kolmimetrisiä kuusia
–        yhden kuusen oksalla istuu järkälemäinen vaalea möntti
–        seuraavaksi paroni huutaa kuin hyeena: ”PÖLLÖ!! PÖLLÖ!! JUMALAUTA!! PÖLLÖ!!”

Tässä vaiheessa Ilkka on tietysti ajanut linnun ohi, mutta takapenkillä istuva Jaska ehti varmistamaan havainnon. Pakki päälle ja takaisin (mitä yöpetolintu tietysti säikähtää) ja koko joukkue ihailee VIIRUPÖLLÖN lentoa pienen aukean poikki. Mykistävää. Tai olisi mykistävää, jos siitä ei oltais pidetty niin jumalatonta meteliä. 39 pinnalla ja potentiaalisella ässälajilla kehtaa jo mennä purkuun.

Siihen ne pinnat kuitenkin jäävät. Aika monta sähkölinjaa ja puunlatvaa seulotaan läpi, mutta lepinkäiset ovat liian harvassa. Vuolteenkoskella toteamme, että ei täällä mitään joutsenia oo. Kysyn Ilkalta, että näkisikö tuon pohjoispuolen mutkan taakse jostain, mutta vastauksena kuuluu jotain ”ei kannata” –tyyppistä mutinaa. Tiira kertoo päivän päätteeksi, että siellä se pinna nro 40 olisi ollut. Hämärän laskeuduttua lehtopöllöretkeily menee epämääräiseksi räpeltämiseksi, lopetuskohteena Aulanko, Hämeenlinnan kaupunginpuiston vastapäinen ranta.

Skarppina purussa.

Purkuun saapuu yllättävän vähän porukkaa, ottaen huomioon kuinka laajaan harrastajakirjoon törmäsimme maastossa. Tunnelma tuntuu melko vaisulta, mutta jännitys nousee, kun huomaamme, että meidän tiimi pärjää ja pysyy kärkisijalla pitkään. Team Hellstén kuitenkin kirii lopulta ”tasatulokseen” 39 pinnalla, mutta vie voiton yhden ässän mitalla. Yllättäen marjalintuja huudettiin vähän, punakylkirastasta ja taviokuurnaa ei rallissa havaittu lainkaan. Viirupöllön kaltaisia ylläreitä mahtui mukaan, mm. kottarainen Tervakoskella ja pari odottamattomassa paikassa havaittua tavia. Tikkoja havaittiin vähän, harmaapäätikka ja pikkutikka olivat molemmat yhden joukkueen varassa. Ässiä olivat myös isolepinkäinen ja huuhkaja, ainakin. Lopulliset kisatulokset olis kiva saada julkisiksi, tämänkin viestin jatkeeksi...

Raekunnas, Ollila, Lindberg ja Hellstén korjasivat potin.

Onnea voittajille, kiitos kanssakilpailijoille sekä rallin järjestäjille! Erityiset kiitokset Ilkalle, Jonnalle sekä Jaskalle, kunnia rallata tällaisessa joukkueessa, niin myötä- kuin vastakarvaankin.

Kaamosretki Jurmoon 18.-21.12.2014

Viime vuoden tapahtumilla mennään vielä. Jurmo kutsui nauttimaan vuoden pimeimmistä päivistä, matkaseurana tällä kertaa Susu Rytteri. Eivor lähti torstaina tunti ennen auringonlaskua, ja tyly vesisade piti huolen siitä, että menomatkalla ei juuri staijattu. Päivän haviksina Paraisissa nähty isolepinkäinen ja tien yli kipittänyt lumikko. Jorma Tenovuon kanssa ehti vaihtamaan hyvin kuulumisia ennen Jurmoon rantautumista.

Asemalle päästiin vähän ennen kuutta, edellisenä viikonloppuna paikalla riehunut raggaripoppoo oli jättänyt aseman yllättävän siistiin kuntoon =) ens'töiksi tuvan ja saunan lämmittämiseen, ehti vielä hyvissä ajoin nukkumaankin. Kyllä tästä reissu taas saadaan, eikä tulosten pitäisi olla eväistä kiinni, kun korista löytyy kotitekoista saaristolaisleipää, Kouvolan lakritsia ja Sandemanin wanhaa invalidia...

Pe 19.12.

Melko helpolla päästiin ensimmäisenä päivinä, ainakin säiden puolesta: W/SW-tuulta 8-10 m/s, ajoittain näkyvyyden pariin kilsaan pudottanutta tihkusadetta. Päivä kului tehokkaasti reitillä Sörgen-Etelälahti-Lounaisriutta-Heinäsaari-satama-Tykkikallio-kylä-muinaismuisto, jonka varrelle osui yhteensä 23 lajia. Ulkona vietettiin koko valoisa aika. Vedenelävää yllättävän vähän (kyhmäri 43p, laukkari 17p, haapana 3p, sinisorsa 125p, tukkasotka 12p, alli 18p, telekkä 122p, isokoskelo 3p) eikä maalinnuillakaan hirveästi juhlittu (teeri 1p, merikotka 3p, räkättirastas 43p ja aseman ruokinnalla koiras-peippo).

Jurmon bravuurilaji onneksi viihtyi pääsaaren rannoilla. Ensimmäiset lähtivät lentoon Länsilahden pohjukasta, siirtyen Lounaisriutan kärkeen, mistä löytyi lisää merisirrejä. Klassikon aineksia ilmassa: nivuset rantahiekkaan ja kuvaamaan. Sirrien ihasteluun ei sen kummempia optisia ihmeitä tarvittu, vaan ihanuudet olivat jälleen yhteistyökykyisiä kaikkien havaitsijoiden iloksi. Kuvaa tuli. Heinäsaaresta löytyi jokunen sirri lisää, ja nämä rantarotat näyttivät keskittyvän enemmän keskenäiseen kinasteluun kuin kameralle poseeraamiseen. Tai, vain yksi riitapukari siellä tais olla, joka läksytti seitsemää muuta. Saaressa siis yhteensä 18 merisirriä.

Päivän kvaliteetti löytyy myös Heinäsaaresta. Tapitan kahlaajakatiskojen säilytyspaikalta kohti merta, ja putken kuvaan osuu juveniili isolokki! Etäisyyttä parisensataa metriä, tuhnukelilläkin käsisiipi kuultaa läpi. Kovin kauaa arktista ihmettä ei ihastella, kun lintu kieppuu hetken paikoillaan ja suuntaa Heinäsaaren särkän taakse. Viesti lähtee Utön suuntaan, asemalla pienen salapoliisityön jälkeen selviää, että havainto oli Jurmon yhdeksäs. Paronille myös ensimmäinen sponde tästä valtakunnasta.

La 20.12.

Tuuli yltyi eilisestä, mutta vettä ei ripotellut ollenkaan auringon valaistessa saarta useampaan otteeseen. Aamupäivällä keskityimme saaren itäosien kiertelyyn. Lintuaseman miehittäjiä kohtasi melko hävitetty näky itärannoilla: katajikkoa kulotettu kuin kyliä viikinkisaagoissa. Perinnebiotooppien lajit kiittävät. Eikä katajaakaan kokonaan saarelta hävitetä.

Itäreitin myötäily ei juuri lintuhaviksia antanut. Lyhyt staijaussessio ennen metsään siirtymistä antoi kuitenkin uusia retkenpinnoja, kun mereltä löytyi 2 tukkakoskeloa, paikallinen riskilä ja muuttava kaakkuri. Siitä ponkaisimme komppaamaan lepikkoa: sitä luulisi, että kostea tervaleppämetsä on helvetillistä kulkea talvella, mutta hyvin siellä pääsi eteenpäin, myös puujalustan kanssa. Vanhaa puustoa, satumetsämeininkiä menninkäisineen. Kannustin Susua, että kyllä täältä voi löytyä jotain jännää, se hiiripöllö tai vaikka huuhkaja. Pari tovia lepikkoa saa kulkea, kunnes Susu spottaa puolikuolleesta puusta sen kaivatun hiiripöllön! Minä tonttu olisin kävellyt ohi. Ihastellaan, hypetetään, kuvaa tulee.

Tuleen ajettu maa.

Samasta biotoopista löydämme myös peukaloisen ja kulorastaan. Sorgenilla kello näyttää puoltapäivää, joten aikaa jää vielä lännessä riehumiseen. Kun on hyvä lajikirjo pohjalla, niin nyt vois revittää! Etelälahden sotkapoppoo oli saanut täydennystä, mukana nyt myös naaras-punasotka. Ekat merisirrit löytyvät taas Lounaisriutalta, Susu haluaa yrittää parempia kuvia, siinä samalla paronilla on aikaa tuijottaa merelle. Haahkasaaressa pyörii 20 merisirrin parvi. Unelmoin tunturipöllöstä rantakivillä, mutta haave ei taida tälläkään Jurmon reissulla toteutua. Askel vie vielä Heinäsaareen: Haahkasaaren parvi edelleen paikoillaan, ja Heinäsaaren rannoilta löytyy pienissä ryppäissä vielä 26 lintua.  Päivän kokonaissigmaksi ynnätään 54 merisirriä. Jännäks meni, kun kokonaisluku näytti viittäkymmentä (näyttäis hölmöltä asemalomakkeella), mutta onneks löytyi vielä muutama lintu lisää =)

Päivälle kertyi lopulta 29 lajia. Mainittujen lisäksi telkkiä kertyi hyvä määrä (177p), Sorgenilla mellasti kanahaukka (2kv-naaras, säikähdin pahasti kun yhdestä kulmasta siipi näytti suht kapealta…), aseman ruokinnalta löytyi sekä rautiainen että punarinta. Mukavasti diversiteettiä näin joulukuun loppupuolella. Päivän päätteeksi sauna lämpeni ja miehittäjät nauttivat Belhavenin Scottish Oat Stoutit. ”Highly recommended Scottish handcraft.”

Su 21.12.

Lähtö- ja siivouspäivä. Retkeily jäi vähemmälle, ennen Eivorin lähtöä (klo 13.50) piipahdimme sataman luontotuvassa. Tuuli yltynyt edelleen, nyt suunta luoteesta ja puhallus 16 m/s. Tarkenen kannella juuri ja juuri Aspön satamaan asti: aallot keikuttavat, tuuli puhaltaa lämmön sormenpäistä, pärske heittää suolavesikerroksen Zeissin linsseille, eikä lintujakaan näy. Myötätuulen kuljettamana Eivor saapuu Pärnäisiin tunnin etuajassa!

Jälleen kerran: kiitos Jurmo, kiitos TLY, erityiset kiitokset eläköityvälle asemanhoitaja Kylänpäälle aseman eteen tehdystä työstä. Täällä ornin kelpaa, kelpasi nytkin.