Hanko, Tammisaari ja Salo: peren pikkuveli, vaseti ja kebabpulu

Maanantai 18. helmikuuta. Näillä näkymin helmikuun ainoa kunnollinen linturetki suuntautui linjalle Hanko-Tammisaari-Salo, tarkoituksena kaivaa talvehtijoita, mereisiä vesilintuja sekä pari pikkuraria vuodarilistoille. Matkassa mukana Niko B, Olli J, Aapo S, Kati S, Martti R. ja Mikko T. (retken primus motor, kiitokset jälleen!)

Parin vastoinkäymisen jälkeen lähtö Ruoholahdesta klo 7.20 ja lisää kyytiläisiä Lauttasaaresta ja Kirkkonummelta kyytiin. Matkalla kauhistellaan karseaa näkyvyyttä, havaitaan reissun eka mainittava havis (isolepinkäinen) osoittelemalla kiikareilla satunnaiseen suuntaan jossain Inkoossa. Saman pitäjän alueella lässähtää päivän eka vuodari (#66), kun teeri painelee tien yli.

Haliakselle ehditään onneksi ajoissa. Näkyvyys merelle on kilometrin luokkaa eikä ennuste näytä hyvältä. Havaitsemme silti elämää ja Kallskärien kohdalla alkaa tiukka tapitus merialueille, kyhmyjoutsen nousee pahasta puutteesta paperilajiksi (vuodari#67).yhteensä 80 yksilön voimin. Tjuvskärin edustalta löytyvät 8 tukkakoskeloa (5k 3n, vuodari#68) aiheuttavat jo pientä vipinää, mutta Kallskärien välista löytyvä ensimmäinen uivelo vasta riemua synnyttää! Ujo tapaus painelee saman tien luodon taakse piiloon, paniikkinuotitus on sinänsä aivan turhaa kun parin Zeissin näkökenttää vasuriin selaamalla löytyy yhdeksän koiraan ja viiden naaraan parvi! Kun Haliaksen kotirannoilta löytyy vielä kolmen naaraan parvi, 18 uiveloa (10k 8n, vuodari#69) on oikein leppoisa helmikuinen lukema.

Aatu on vastassa aseman pihalla, vaihdetaan kuulumisia ja haviksia. Hyvän aloituksen jatkeeksi Aatu kehottaa Eteläkalliolta staijaamista, ja mehän tottelemme. Näkyvyys ei tapittamalla parane, edelleen kilometrin luokkaa ja lunta tulee taivaalta tasaista tahtia. Allia, kala- ja merilokkia tippuu silti kanssastaijareiden vuodarilistoille, mutta seuraava rytmihäiriöitä aiheuttava tirppa löytyy jostain Russön suunnalta, mistä hiffaan riskilän. Jäi kiitollisen paikalliseksi. 70 vuodaria rikki, hellurei! Tunnelma vapautuu, keväinen allien laulu kantautuu korviimme, karusta kelistä huolimatta Halias on näyttänyt jälleen potentiaalinsa. Mitä nyt Kistskärin legendaarisille linjatauluille vilkuillaan hermostuneesti tuon tuosta, onhan alueella talvehtiva muuttohaukka yksi reissun päätäkyistä...

Tiukkaa merilintustaijia Haliaksen Eteläkalliolla.

Yhdentoista maissa päätämme siirtyä Länsisataman suuntaan, samalla heitetään Aatu kaupunkikierrokselle. Sopiva staijipaikka löytyy Länsisataman Kuningattarenvuorelta - ei vaan näy Pyhää Peregrinusta tälläkään sektorilla. Vesilintutarjonnassa lähinnä allia ja isokoskeloa. Ollin kanssa skarpataan pari merikotkaa vuodarilistalle, ja meikäläisen jatkaessa merelle tapittamista Olli skarppaa kaupungin puolelta isolepinkäisen ja kottaraisen! Ihan hyvä välietappi. Seuraavaksi Neljän tuulen tuvalle. Täällä riittää elämää, joskin meno tuntuu ensialkuun yksipuoliselta; 230 telkän ja 41 kyhmyjoutsenen joukosta ei menaa lisälajeja löytyä. Keskityn massojen ynnäilyyn, mutta Olli jatkaa reipasta revitystä ja huutelee mereltä hyvän allilössin, juhlapukuisen riskilän ja 5 lapasotkan poppoon. Martti löytää lähellä olevasta telkkälössistä yhden lisää, Tallholmarnien saltona siis 6 lapasotkaa (1k 5n, vuodari#71). Peregrinusta ei täältäkään kovalla yrityksellä löydy, eikä Stora Tallholmenin taakse livahtava naaraspukuinen ampuhaukka ehdi lämmittämään kuin hetken - peren pikkuveli olisi saanut löytyä vähän aikaisemmin...


Hangosta siirrymme Raaseporin puolelle, Tammisaaren Ramsholmeniin. Kohteena paljon ennakkosuitsutusta saanut valkoselkätikkareviiri. Potentiaalia oli sekä koiraan että naaraan voimin. Paikka oli minulle täysin uusi ja mykistävän hieno! Järeää haapaa sekä jalopuuta, pähkinäpensaslehtoa, joukossa muutama kunnioitettavia mittoja saavuttanut mänty. Ramsholmenia ja sen jatkeena olevaa Högholmenia syynätään sinnikkäästi ja hartaasti läpi, valkoselkätikkojen läsnäoloa todistavat useaa jykevää tervaleppää koristavat ruokailujäljet. Ensimmäiset tikat osoittautuvat käpytikoiksi, jonka jälkeen nähdäänkin käppäriä käppärin perään. Minuutit kuluvat, polut loppuvat, kärsimättömyys ja pettymys hiipii pintaan. Paluumatka odottaa ja päätämme tehostaa loppuetsintää jakautumalla kahteen ryhmään. Treffit Ramsholmenin ruokinnalla. Valitsen tietysti sen väärän puolen ja ehdimme Ramsholmenin lavalle asti. Sitten puhelin soi. Mikko.

-"Pitääkö juosta?"
-"Täällä se on, läskillä..."

Kevyeksi juoksuksi meni, eihän sitä lintua sentään saa säikyttää :) ja sieltähän se löytyi, suomalaisen metsäluonnon helmi, järisyttävän komea koiras-valkoselkätikka. Vuodaria paukkui (#73), toisille jopa odotettu elämänpinna, yhtään vähättelemättä, niin klassisen koreaa tapausta että päässä salamoi. "Vasetia" ahmittiin niin pitkään kuin lintu näytillä viihtyi, koiras intoutui myös rummuttamaan muutamaan otteeseen. Hehkutinko mä tätä jo tarpeeksi? En. Aijj että kun oli hieno!

Koska tikan kaivamiseen meni odotettua kauemmin, päätimme hylätä Raaseporin pähkinähakkipaikkojen tarkastamisen ja siirtyä saman tien Saloon. Valoisaa aikaa oli tiedossa pari tuntia, josta puolet kuluisi kulkemiseen. Navigaattori rullaamaan ja tien päälle. Valkoselästä ehtii kulua vajaa tunti, kun tyylikkäästi spottaamme Salon Enilässä saarnen latvassa päivystäneet 2 turkinkyyhkyä! Vuodari # 74 liikkuvasta autosta käsin :)  jalkaudumme ihastelemaan kyyhkyjä hieman paremmissa olosuhteissa, ja Enilää kierretään pieni lenkki seuraavien turkinkyyhkyjen (turkinpulujen, kebabpulujen, jne.) toivossa. Ei löydy, kaksi kahdestakymmenestä on silti ihan hyvä saldo. Illan viimeisissä valoissa spottaamme vielä jotain spondea, kun kaivan yhdestä pikkulintuparvesta 4 järripeippoa. Aapo, Olli ja Mikko korottavat saldon seitsemään järripeippoon, ihan kiva lopetus siinäkin.

Kebabpulujen kunniaksi kebabille ja kotiin. Kiitokset jälleen mainiosta reissusta retkikumppaneille!