Lammi & Biotooppijakso2016

Ah, alkukesän huuma ja sisämaan lehtokeskukset! Jos kotiseuturakkaus jonnekin vetää, niin kaikista vahvimmin se vetää Lammin suuntaan. Biologisen aseman ympärillä olevat metsät tulivat tutuiksi jo kauan ennen kuin biologian opinnoista mitään tiesinkään, puhumattakaan sitten fuksivuoden kenttäkursseista ja aikaisemmista Biotooppijakson lintuassaroinneista (2010 & 2015).

Eli, kesäkuussa paroni juoksutti biologiaa (myös sivuaineena) opiskelevia kurssilaisia pitkin Lammin metsiä ja lätäköitä. Kurssi kesti kaksi viikkoa (6.-17.6.) ja viime vuoden tapaan siihen sisältyi kahdeksan eri ryhmää, kahdeksan maastopäivää ja erilliset päivät loppuyhteenvedon tekemiseen, jotka esitettiin loppuseminaarissa. Muihin ryhmiin lukeutuivat maaperäeliöt, aarniometsät ja paloalueet, lehdot, suot, pohjaeliöt, vesipatsaan planktonyhteisö ja perinnebiotoopit.

Jo aseman lähiympäristö on idyllistä, ja yleensä täälläkin tulee havis tai pari vastaan...

Lintupäivän luonteeseen kuuluen, sekä assari että ryhmät nauttivat niistä klassisen piinaavista aamuneljän starteista. Päivän mittaan yritin tuoda esille ainutlaatuista aamuyön tunnelmaa ja sitä, kuinka lintujen lauluaktiivisuus hiipuu puolta päivää kohti ja eron voi havaita heti aamiaisen jälkeen.  Siinä missä vuosi sitten rönsyiltiin pistoiskuja mm. Parikkalan ja Vanhankartanon peltoaukeille, niin nyt maasto-opetuksen nimissä keskityin lähinnä biologisen aseman ympäristössä, Sajaniemellä, Untulanharjulla, Ormajärvellä ja jätevedenpuhdistamolla pyörimiseen. Kahteen edelliseen kurssiin verrattuna se on siistiä huomata, kuinka intoilu ja rauhallisuus muovautuvat kurssiopetusta paremmin palvelemaan balanssiin. Tavallisistakin linnuista intoilemalla saa kurssilaiset hyvin messiin, rauhallisuudella taas saa vähän toivonkipinää syttymään niihin epätoivoisiin sieluihin, joille laulujen kakofonia tuntui ensin mahdottomalta sisäistää.

Kun maailma on kirjallisuutta pullollaan ja teoriaa riittäisi ties kuinka monen viikon luentosarjaan, yhden lintupäivän ajan halusin keskittyä kurssilaisten kanssa siihen, millaista se käytännön maastohavainnointi on ja millaisiin asioihin maastossa kannattaa keskittyä. Tämä tietysti asettaa omat haasteensa varsinkin epäedullisten kelien kanssa, kun yhtenä päivänä tuulee niin että kurssilaiset huojuvat ja toisena pideltiin vesisadetta kuusten suojassa. Muutoin, varsinkin jälkimmäisen viikon alussa, säät suosivat ja niistä kuulaista aamuista oli hienoa päästä nauttimaan useampaan otteeseen.

Fuksit ei vähästä säikähdä!

Opetusaikataulujen takia illanviettoihin pystyi osallistumaan täyspainoisesti vasta kurssin loppupäädyssä. Ja kuulkaa, tämä kenttäkurssisukupolvi osaa järjestää ihan yhtä hyviä iltamia kuin ne edellisetkin. Kurssin toiseksi viimeisenä iltana saatiin hyvät nuotiosessiot pystyyn erilaisine musiikkiklustereineen; poppiosasta, nuotiolauluosasta ja se häröilyosasto, missä ensin repeatilla soinut Angel of Death vaihtui Samulin arkistojen kaiveluun, löytyi Fantômasia, Mr. Bunglea, Primusta, j-punkkia, Les Claypools Duo de Twangia ("rämeboogieta!") ja ties mitä muuta. Vanhojen päivä saattoi lässähtää siihen, kun vanhat näyttää olevan säänkestämätöntä porukkaa, ja edelleen kurssilaiset onnistuivat loihtimaan hyvää hysteriaa ilmoille.

Entäs ne havikset? Suppeammalla alalla tulee yhtä lailla niitä laatulajeja vastaan, varsinkin kun vuorotteli joka toisen aamun asemalla, joka toisen jossain muualla. Yllättävän paljon yleisten lajien aamuaktiivisuudessa on hajontaa. Yhtenä aamuna peukaloiset ovat hiljaa, ja seuraavana taas pajulintuja on hankalampi kuulla. Puhumattakaan harvalukuisemmista lajeista, kun sinä yhtenä aamuna asemalla tulee vastaan pohjantikka (en nähnyt sukupuolta, lensi suurista pihakuusista aseman taakse), toisena neljän lehtopöllön lentopoikue, kolmantena pihalla kyykyttävä harmaapäätikka. ja neljäntenä rantametsässä hätäillyt pikkutikka (Samuli raportoi myöhemmin maastoon lähteneestä poikueesta). Pyy löydettiin kolmesti, jäi ainoaksi havaituksi metsäkanalajiksi.

Sajaniemi oli toinen metsäisten ympäristöjen pääkohde. Käsittämättömän hieno kohde, joka kuitenkin vaatii kärsivällisyyttä ja useamman käynnin. Yleisiä metsälintuja täältä toki löytyy runsaasti, joten ryhmäläisten kanssa ei ainakaan tule tylsää. Kaksi kurssin aikana havaitusta kolmesta pikkusieposta löytyi täältä (se kolmas asemalta, tammilehdon takaa), peukaloisia puolestaan löytyi Sajaniemestä seitsemän ja aseman metsistä viisi laulavaa lintua. Tavallisempiakin metsälajeja, kun kerttuja, sirittäjiä ja puukipijöitä, yritin ynnäillä ja raportoida opettamisen ohella.

Lammin jätevedenpuhdistamolle sitä saapui joka kerta aina yhtä innokkaana, täälläkin näkyvillä oleva linnusto vaihtelee päivästä päivään, saati jos paikalla ehtii olemaan vain vartista vajaaseen tuntiin. Onneksi naurulokeilla mennee hyvin (tänä kesänä vähintään viitisenkymmentä pesintää), niin muutkin tykkää. Silkkiuikuilla ja nokikanoilla oli jo poikueet hyvässä kasvussa, sinisorsapoikueita näkyi ainakin pari, mutta sydäntä lämmittivät erityisesti haapanapoikue (naaraan kyydissä yhdeksän untuvapalloa) sekä punasotkapoikue! Aikaisempina vuosina ja Tiira-dataa selatessa on vaan ihmetellyt, että täälläköhän ne vaan notkuu, mutta hitto vie, tässä se konkretisoituu, kovin monella kantahämäläisellä lätäköllä punasotka ei taida enää pesiä. Pikkulokit ilahduttavat aina, mutta yhtenä päivänä piipahtanut uivelonaaras osasi myös yllättää!

Juha Tiainen demoaa rengastusta ja mustarastasprojektiaan.

Muuta vessulajistoa oli kurssin mittaan myös ihan hyvin näytillä. Härkälintuja nähtiin Pääjärven Pappilanlahdella, sekä Ormajärvellä ainakin kahdella eri reviirillä. Kaakkureita näkyi runsaasti, kerran ihmeteltiin aseman rannalla todella lähellä kelluneen viiden kaakkurin elämöintiä ja mekastusta! Kylmät väreet siitä saa, joka kerta. Kuikkia oli Ormajärvellä parhaimmillaan yhdeksän linnun parvi. Päiväpetolinnuilla on harvemmin tällä kurssilla juhlittu, nyt kävi tyytyminen kahteen ruskosuohaukkaan, aseman metsistä löytyneeseen varpushaukkaan, yhteen matalalla lentäneeseen mehiläishaukkaan ja yhteen Ormajärven päällä kalastaneeseen sääkseen.

Näiden mainittujen lisäksi voisi mainita kerran Pääjärvellä lentäneen meriharakan, Pappilanlahden päädyssä laulaneen viitasirkkalinnun, 2 ruisrääkkää, 5 viitakerttusta ja 8.6. asemalla tiksunot nokkavarpunen. Väliin mahtuu karujen ja rehevien vesistöjen linnustojen, talousmetsien ja luonnontilaisten metsien linnustojen eroavaisuuksista kertomista, äänimaiseman kaaoksen erottelua ja monen monta metsien yleislajien laulujen demoamista - äänitteitä soittamalla, tietenkin =D

... sektorissa naurulokinpoikanen.

Palautteen perusteella monet oppivat, ja siinä sivussa oppi assarikin. Ja sinne se tämän etapin ensimmäinen kiitos kuuluu - kurssilaisille! Tottumattomille hankalasta ajankohdasta huolimatta päivät sujuivat hienosti ja oli - jälleen - älyttömän siistiä nähdä niin paljon innostuneita kasvoja siellä vihreässä helvetissä, jota myös luonnoksi kutsutaan. Totta kai kaikki eivät olleet lähtökohtaisesti aiheesta kiinnostuneita, mutta kun se kiinnostus sieltä heräsi, niin se, se on sitä hyvää ja suoraa palautetta. Vielä parempaa, jos jotkut aikaisemmin lintuja tarkkailleet kokivat oppineensa jotain uutta ja saivat lisäkipinää retkeilyyn sekä lintujen tuntemuksen kehittämiseen.

Kiitokset myös assaritiimille (Samuli, Rasse, Kimmo, Maija, Sanna, Olli), erityisesti vastuuopettaja Krister Karttunen ansaitsee kiitokset pitämällä paronin mukana assarikokoonpanossa. Juha Tiaiselle kiitos rengastuksen demoamisesta yhdelle ryhmälle, samoin Samuli otti kurssilaisia mukaan viitakerttusten ja punavarpusten pyynteihin. Kiitokset myös muille kurssiin liittyville ja liittymättömille tahoille, joiden kanssa Lammilla tuli häröiltyä, se ois toivottavasti taas ensi vuonna sama kuvio!

Kiitokset myös lintupäivän vastuuryhmälle loistavan yhteenvedon teosta! Kuva: Mikko Jalo

31.5.-.3.6. - alkukesän tunnelmia, pistoretkiä ja yölaulajia

Paahteista staijausta, pienimuotoista retkiopastusta, valvomista ja yökyöpelöintiä. Otteita retkipäiväkirjasta Viikistä Sipooseen ja Malmilta Porvooseen, ei mitään sponderarihehkutuksia, mutta ei näillä paikoilla retkeilyllä voi pahasti mönkään mennä.


Ti 31.5.

Hikee pukkaa ja aamuherätyksetkin tahtoo tehdä tiukkaa. Onneksi aamukymmenen aikoihin lahti ja lietteet näkyvät mukavassa myötävalossa Mölylän kalliolta käsin. Rastaskerttunen räyhää Ryönälahden kulmassa ja ekalla skannauksella löydän lietteeltä 4 jänkäsirriäistä! Muutoin kahlaajat tuntuvat olevan vähissä, mitä nyt 6 pikkutylliä ovat sitä lahden vakiokamaa. Sorsapuolelta huomion kiinnittää aivan Mölylän edustalla soidintava koiras-tukkakoskelo.

Koskisen Janne ilmoittaa läsnäolostaan Purolahden tornilla ja liityn seuraksi, ennen kuin Jannen pitää lähteä töihin. Siinä staijatessa löydän pohjoisen puolelta "kaks isoa rundaamassa", korkealla ja kaukana. Näkyy-einäy-näkyy-einäy-keskustelun aikana linnuista tulee sellanen kattohaikarafiilis, ja sitä tuntee itsensä voittajaksi jo siinä kun löytää ne kaks isoa kaukoputken näkökenttään. Kurkia ne kuitenkin on. Paskiaiset =D

Jannen poistuttua töihin jään vielä staijaamaan muutamaksi tunniksi. Aika lailla 11.30 hiffaan luoteesta kohti tulevan pitkäsiipisen, tumman ja hyvin siron linnun: merikihu! Vaalean muodon lintu saapui aika oudosta suunnasta ja tulee todella nätisti päälle, jatkaen about itään. Viikissä todella kovaa kamaa, Tiirassa on 14 havaintoa alueelta vuodesta 2006 lähtien, harvinaisempi kuin haarahaukka!

Viikki kylpee valossa.

Ke 1.6.

Eilistä aikaisempi lähtö. Ens'töikseni kierrän Pornaistenniemen pitkän kaavan kautta, tuloksena vihdoin vuodenpinnaksi löytynyt viitakerttunen ja padon luona älytöntä möykkää pitävä rastaskerttunen. Pitkoksilla kuuluu viiksitimalin ääntä, kiva huomata että lajilla menee taas hyvin muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen.

Vastaan tullut Hannu Sarvanne vihjaa, että luhtakerttusia on ainakin tullut lisää. Lammassaaren pitkoksiin kohdistuvat odotukset eivät petä, kun yhdellä pyyhkäisyllä löydän 3 luhtakerttusta, ensimmäinen Pornaistenniemen päädyssä ja kaksi muuta Lammassaaren puolella metsäsaarekkeen jälkeen, pitkosten molemmin puolin.

Intoudun kiertämään myös Lammassaaren ja Kuusiluodon omia rutiinejani tarkemmin, saldona päivän toinen viitakerttunen ja Kuusiluodon pitkoksilla jankuttaneet 3 rytikerttusta. Lammassaaren tornissa piipahtaa iäkkäänpuoleinen brittipariskunta, jotka Itämeren risteilykierroksella rantautuivat Helsinkiin ja päättivät käyttää aikansa hyödyllisesti linturetkeillen. Kovasti ilahtuvat särkällä lepäilevistä räyskistä ja annan myös viitakerttuselle hyvät nuotit. Läksin pois tornista omia aikojani ja pitkosten Pornaistenniemen puoleisessa päädyissä havahduin pajun latvassa päivystävään koiras-sitruunavästäräkkiin! Samalla vastaan tulee melko suuri koululaisryhmä ja oppaan johdolla melko iso osa porukasta ehtii linnusta innostumaan! =D Sittis paistattelee hyvin näkösällä ja heittää pari lyhyttä lentorundia retkeläisten yläpuolella.

Suunnitelmissa oli vielä tsekata lahden lietteitä Hakalan tornista ja Mölylästä käsin, mutta jämähdänkin Hakalaan staijaamaan sekä jutustelemaan Hannu Sarvanteen & Otso Häärän kanssa, enkä sit enää jaksanu mennä Mölylään, kun "yhtä hyvin siitäkin sinne lietteelle näkee" =) jutustelun ohella taivaalta löydetään 3 mehiläishaukkaa (kaikki koiraita), itään painellut tuulihaukka ja lahden eteläosissa pyörivä nuolihaukka.


To 2.6.

Nyt iski pitkääää päivää.

Iltapäivästä lähdin sovitusti opastamaan unkarilaisen ystäväni Csaba Tölgyesin porukkaa, pistäytyivät Helsingissä matkallaan kohti pohjoista. Ehdotin, että lähdetäänkö oluelle vai linturetkelle, valkkasivat jälkimmäisen =)

Samalla kun Csaban porukka juuttui ruuhkaan sataman ja Viikin välillä, paroni kärvisteli Vanhankaupungin lehtipuiden alla ukkoskuuroilta suojassa. Voi jeesu, en muista koska olis viimeksi satanut vettä ja nyt sitä tuli! Onneksi pienillä tauoilla ja lämpimässä kelissä, eikä loppupäivästä enää ripsinyt kun pieni VKL-tournee lähti käyntiin. Csaban kanssa odotetun riemukas jälleennäkeminen ja hyvät reissufiilistelyt, pikainen tutustuminen muuhun seurueeseen ja Pornaistenniemeen kohdelajeja etsimään. Viitakerttusta haetaan ihan tosissaan (näille jätkille eliskamaa) ja punavarpusistakin ovat oikein fiiliksissä. Niin, kyllähän sitä itekin intoilin vähän kaikenlaisesta Unkarissa viime keväänä =) "oh, Whooper Swan, now I remember why I love Finland!"

Tsekataan vielä Lammassaari rarikahlaajien varalta (yeah right) ja pitkoksillakin kuulustellaan sittisvästiä, mutta onneksi kaverit ovat tyytyväisiä päästessään katselemaan komeaa koiras-carpodacusta. Lammassaaren pitkoksilla laulanut neljäs luhtakerttunen lämmitti paronin sydäntä, ja jumalaare, paluumatkaa aloitellessa Pornaistenniemen lehdossa vislaillut kuhankeittäjä vasta lämmittikin! Hyvästit ja hyvät reissutoivotukset unkarilaisporukalle, iltakahdeksalta kotiin syömään...

Otsat puhki palaneina, mutta tunnelmaa riittää!

... ja vielä samana iltana Janne Koskisen kanssa yölaulajaretkelle! Mukaan lähtivät myös Elina Virret ja April Karkulahti, Jannella oli jopa hyvä visio autoreitistä Sipoon puolelle, ja kelikin näytti mitä oivallisimmalta yölaulajaretkelle. Nyt haetaan viiriäinen! Tai ainakin pari kehrääjää! Jos nyt edes viitasirkkalintu...

Kierros lähtee mallikkaasti liikkeelle Hindsbystä, missä kuullaan ensimmäinen yön kolmesta ruisrääkästä. Käymme kääntymässä Sipoonkorven kansallispuiston porteilla Bisapottsbergetillä, kun Elinan pitää päästä puskapissalle ja Jannen pitää päästä selaamaan Facebookia. Ollaan oltu ehkä kymmenen sekuntia parkissa, kun takapenkille istumaan jäänyt karvanaama kattoo, että "tossa lentää pöllö!" Lehtopöllö painelee pehmein siiveniskuin pienen parkkipaikan yli aukean vastakkaiseen metsänreunaan. Vaikka rarit jäis löytymättä, niin lajikirjoa tulee ja ainahan se on siistiä nähdä pöllö!

Yölaulajaretken ytimessä.

Hindsbyn ja Immersbyn alueilla tehdään tehokkaasti stoppeja, ja reitillä kuullaan rääkkien lisäksi yhteensä 26 satakieltä, 4 viitakerttusta (yllättävän vähän!), yksi luhtakerttunen, pensassirkkalintu ja toiveiden mukaisesti 3 kehrääjää. Sumuisena yönä yöretkifiilis ei vois olla yhtään parempi ja seura on sitä taattua mielenrappeumalaatua. "Poneja! Jeesus perkele!" Sviddu kirjotan tätä viikko takaperin ja hykertelen edelleen.

Immersbystä valumme kohti Östersundomia ja kävimme tekemässä vielä pienen koukkauksen Karhusaaressa. Itäväylän varrella räyhää skönärit kuin tuomionpäivän aattona, mutta yksi ruisrääkkä me vielä skarpataan. Karhusaareen käännyttäessä osaamme onneksi pysähtyä just oikeen puskan kohdalle, suoraan täyttä häkää laulavan viitasirkkalinnun viereen! Videoo tuli.

Viitasirkkeli sirisee niin että korvissa soi.

Koska Karhusaaren ruovikot eivät antaneet yölle enää kolmatta sirkkelilajia, niin päätimme käydä _bongaamassa_ useamman retkeläisen elislistalle jo pitkään Malmin lentokentän kupeessa laulaneen etelänsatakielen. Mä tunnustan, oon viimeks kuunnellu etskaria nauhalta joskus miekka ja lohikäärme, joten lahjattomana en olis osannu vastata, jos joku kysyis että miltä se kuulostaa. Paitsi siinä kohtaa kun astumme Malmilla autosta ulos. "Toi se varmaan on", lausahtelen epämääräisesti talsiessamme kohti "outoa satakieltä".  Puskasta kuuluu pitkiä trillejä, ihmeellisiä pulputuksia ja satakielen sävyisiä vihellyksiä, mutta ei ainoatakaan sen kaltaista säettä jota sanoisin meikäläiseksi satakieleksi. Jebu ja jee, vuoden kolmas elis plakkariin!

Dokumentti Malmin etelänsatakielestä.

Jannen, Elinan ja Aprilin kanssa kierretyn reissun jälkeen jatkoin retkeä Viikkiin. Pornaistenniemessä siemalin mateeta varmaan puolisen tuntia, kuulematta ruokosirkkeliä tai pikkuhuittia. Yölaulajameininki tuntui jäävän vähän torsoksi, kun poljin puhdistamon ja Arboretumin läpi auringon jo noustessa. Tein Fastholman luona pari pikastoppia ja halusin jatkaa mahdollisimman aamuvarhaiseksi Kivinokkaan, siellä päin kun en ole kummoisesti tänä vuonna pyörinyt. Eikä kummempia löytynyt, lähinnä lisää saldoa tavallisten yölaulajien listaan: aamun kierrokselle kertyikin 18 satakieltä, 4 viitakerttusta, 3 kultarintaa ja 9 punavarpusta.

Lahdelle laskeutunut rarisumu kannustaa vielä skarppaamaan, ja hämärän vaihtuessa miellyttävään aamuvalaan, aloitan paluumatkan Mölylän kautta. Silti se kaivattu kahlaajameininki edelleen yhtä heikkoa kuin ennenkin. Purolahden reunamilla pyörällä sotkemisen keskeyttää alitajuntaan tunkeutuva säe: "sri-sri-sri-dry-dry". Jumangeigga peltosirkku! Ihan kuin muistelisin lukeneeni tästä jossain muinaisessa whatsapp-viestissä, mutta tälleinhän se maittaa, kun lintua en ollut varsinaisesti hakemassa. Vietän aamusta vielä tunnin Hakalan tornissa. Tunnelmaa luova sumu vaihtuu selkeämmäksi näkyvyydeksi, ja samalla fiilistelen kivaa sorsakirjoa; Lammassaaren edustalta löytyy peruspukuun sulkiva heinätavikoiras, tornin edustalla makoilee 7 harmaasorsaa, ja kyllä noita haapanoita & lapasorsia kelpaa tällaisessa valossa katsella. Keinumäen puoleisessa ruovikossa pyörähtää 12 viiksitimalin parvi ja aina huomion herättävä nokkavarpunen painelee tornin yli.

Ei täs mittää rarei taaskaan löytyny, mutta olihan tämä ihan nautinnollista, erityisesti yön osalta vuodarisaldoa kerryttävää retkeilyä. Aamupäivällä keräilin voimia Viikin kampuksella ja lounastauolla kuuliin lounasravintola Tähkän vierellä laulavan keltahempon. Lintuhan on pitänyt reviiriä Viikissä jo kuukauden, ei tältäkään sit voinut välttyä! =)

Se viikkiretkeilyputki päättyi siihen ja lauantaina teimme Susun kanssa päiväreissun Porvooseen! Vähän pikkuapollojen merkintä-jälleenpyyntiä Stensbölessä, piipahdus yhdessä Ruskiksen tornissa (niiltä sijoilta löytyi myös Andy Lindén perheineen!) ja kierrokselle Vanhan Porvoon kujille. Nyt ainakin näyttää siltä, että täkäläisen pikkuapollopopulaation lentokausi on kulkenut hyvissä säissä, ja toivottavasti kanta lähtisi tästä uuteen nousuun. Niityltä löytyi myös mansikkakirjosiipi. Ei juuri muuta raportoitavaa, ei myöskään yhtään hukkaan heitettyä hetkeä.

Terveisiä kaikkien routaisten, erityisesti Wanantaan, peltojen pehtooreille!

Tvärminne, haahkat ja haavitorspoilut 2016

Toukokuu vei kantahämäläisen (haahkatiimissä paremmin tunnettuna "kantiksen") jälleen Tvärminnen biologiselle asemalle haahkaprojektin haavimieheksi. Tutut kuviot uusilla vivahteilla; kolmena ensimmäisenä päivänä kävimme läpi monitorointiluodot, jonka jälkeen siirryttiin tutkimusluotojen pariin. Tiimin tutkimusta on taustoitettu yhdessä aikaisemmassa blogitekstissä. Pyyntitiimissä kantiksen lisäksi mukana Heikki Eriksson, Kim Jaatinen, Markus Öst, Martin Seltmann (osa-aikaisesti), Sara Neggazi ja graduaineistoaan keräävä Johanna Hellman. Poikastiimissä Ben Steele sekä gradulaiset Hans-Peter Huhtala ja Elina Ek. Ainakin ensimmäisenä päivinä herra Öst näytti olevan aivan paiseissa, että mitä kaikkea näille gradulaisille keksis... =)

Hommat polkaistiin käyntiin maanantaina 9.5. Saavumme Kimin kanssa asemalle siinä kymmenisen maissa, tsekataan tutkimusvälineistö kuntoon ja heitämme maastovaatteet niskaan. Tällä kertaa kaikki veneet olivat käyttövalmiina eikä alkusesongista tarvinnut tehdä ainoatakaan venehuoltokeikkaa! Öst näyttää mallia pukeutumisongelmaan - ja klassinen kaikki-päälle-mitä-löytyy osoittautuu erittäin hikoiluttavaksi ratkaisuksi. Täällä on lämmin! Siinä missä yleensä on saanut enemmän tai vähemmän palella, nyt odottaa luotohikoilun jälkeen sitä, että pääsee veneen kyytiin kokemaan meren viilentävän vaikutuksen.

Eka luoto on henkisesti haastava, kun puustoiselta kiveltä löytyy vain kolme kuollutta naarasta ja saman verran tuhottuja pesiä. Kimi kuitenkin löytää yhden puskan alta sinirinnan, jonka kantiskin poispäin lentävänä näkee, mutta Östiltä jää vuodari kuittaamatta. Ennen lounasta tsekataan päivän eka avoluoto ilman merkittäviä haahka- ja luontohavaintoja.

Lounaalle mennään hyvissä ajoin, ja jäämme Östin kanssa jauhamaan schaibaa laiturille kun Kimi heittää kävelykeikan toimistolle. Lähti kyllä ihan väärään aikaan, sillä aseman pihan päälle ilmestyy matalalla kaarteleva NUORI MUUTTOHAUKKA! Sitä vois ihmetellä maailman tappiin asti, että miten tuo nyt tuohon tuli, mutta siinä se on ja ohittaa upeasti jatkaen kohti pohjoista. Huhhuh!

Lounaan jälkeen jatketaan avoluodoilla hikoilua. Huomiseksi pitää kyllä keventää kenttävaatetusta. Iltapäivästä seulotaan neljä avoluotoa läpi, joista ensimmäiseltä löytyy ihka aitoja eläviä pesiviä haahkoja! Kimi löytää ja koppaa ensimmäisen, ja kantiskin saa vähän itseluottamusta, kun löydän katajikon keskeltä päätään nostelevan haahkan. Lintua piiritetään kaikessa rauhassa ja Kimin "älä lyö liian aikaisin, anna sen tulla katajikosta ulos" -neuvo toimii, maltan odottaa linnun nousemista kalliolle ja naps! Kauden eka haahka kopattu. On tää kivaa sillon kun onnistuu. Muut päivän aikana löydetyt haahkamammat olivatkin sen verran hötkyjä tai pahoissa paikoissa pesiviä, että ei niitä olis kiinni saanukaan.

Samoilta luodoilta löydetään yhteensä 3 luotokirvistä, odotetusti. Vähemmän odotettua olivat Pappasharunin ohi lentäneet 2 karikukkoa! Kyllä siinä näillä lajeilla kelpaa, kun aurinko ja tyyni meri edelleen hellivät ja veneillessä on aina yhtä rentouttavaa fiilistellä luodoilla notkuvia ja veneen edestä pakenevia haahkoja.

Ensimmäisten urakointien jälkeen majoituttiin Paviljonkiin, lähdettiin kauppareissulle Hankoon ja viemään Kimin venettä vesille Tvärminnen laiturilta käsin. Samalla kun Kimi veivaa laiturilla trailerin kanssa ja kippaa venettä vesille, mä etsin länsipuolelta ristisorsia mutta hitto, tossahan on tollanen siron näkönen kahlaaja! Kiroan Kimille, että tuus tsekkaamaan, ja todetaan että on se pitkäjalkainen ja suoranokkainen. Pahassa valossa vaan. Lasken hetkeksi kiikarit silmiltäni, edestä kuuluu "kju kju", ja lintu on vaihtanut paikkaa kauemmas! Kim lähtee viemään venettä asemalle ja mie kävelemään kohti rantaa. Lintu löytyy, lähtee lentoon ja varpaat yltää pyrstön yli - sehän se mikä äänestä oli pääteltävissäkin, lampiviklo! Tästä hyvä lähteä takaisin asemalle katsomaan lätkää. Millanen avauspäivä!

Ti 10.5.

Hupisaaria tehtiin eilen ja tänään siirrytään arkisemman puurtamisen äärelle, kun Vindskärenissä kompasteltiin katajissa, laskettiin minkkien tuhoamia pesiä ja yritettiin setviä, että mikähän haahkanraato on mistäkin pesästä lähtöisin. Hiki virtaa ja keskittymiskyky katoaa. Iltapäivästä tehtiin onneksi tuottoisa avoluotoreissu Västra Hamnskärille, kun lintuhavaintojen lisäksi (2 luotokirvistä ja soidintava karikukko) onnistuimme saamaan muutaman haahkan kiinni! Ensimmäisen kopin jälkeen Kimi erkani porukasta ja onneksi satuimme Heksan kanssa olemaan saman puskan äärellä, kun sieltä jumalaare lähti haahka lentoon! Mie passasin, Heksa koppas. Huudeltiin Kimille, että tuu tänne - ja se tuli sieltä haahkan kanssa! Kaks mammaa kättelyssä saman tien. Seuraavan katajapuskan kohdalla huikkaan Heikille, että tuossakin vois olla haahka. Mies kurkistaa puskaan - ja on siellä! Tällä kertaa kallioseinämää kohti lentänyt naaras pamahti suoraan kantiksen haaviin.

Päivän päätteeksi tehtiin toinen keikka Vindskärenille, ja sai siinä taas katajaa potkia ennen kuin mitään ylipäätään tapahtui. Varmaan tunnin rämpimisen jälkeen Heksa huutaa, että täällä mönkii joku, ja mä nään selän takaa kallion laelle kipittävän haahkan. Heksalla tais olla pari puuta edessä, joten kantis ottaa juoksuspurtin ja napsii haahkan haaviin! Se ei kyllä lentänyt mihinkään, ja vapautuksen jälkeen jatkoi talsimista pois pesältä. Ei se vammautunut ole, vähän hölmö vaan. Hyvä että saan kiinni edes päin kallionseinämää lentävät ja jäkäliköllä kävelevät haahkat =D Vindskärenistä löytyi myös 2 sinirintaa ja saaren ohi muutti kaksi ruskosuohaukkaa.

Ke 11.5.

Haahkapyynnin ensimmäinen sivustaiji jäi vähän torsoksi, kun puhelin päätti kuluttaa akkunsa loppuun yöllä ja rämmin bunkkerille vasta puoli seitsemäksi. Ella ja Matti olivat olleet paikalla jo jonkin aikaa, kimpassa oli sitten ihmetellä vähän uudempaa luonnonilmiötä - täällä tuulee! Yölläkin oli näemmä tullut pieni sadekuuro. Muutoin homma menisi paikallisten haahkojen ja allien ihmettelemiseksi, mutta kesken schaibanjauhannan Ella kysyy, että "onko toi jallu?" Ja onhan se! Peruspukuinen jalohaikara ohittaa aivan bunkkerin päältä ja suuntaa länteen klo 6.50. Haahkatiimiläisiltä tulee kuittia, mutta eihän se mun vikani ole jos Öst ei lintuja näe ;)

Luodoilla umpisurkeaa menoa, Vindskäristä käveltiin yksi pesä lisää ja kahdella seuraavalla kivellä elossa olevia pesintöjä yksi per luoto - ja jokaista elossa olevaa kohden löytyi vähintään neljä tuhottua. Kotka vie omansa, mutta minkit tekee pahinta tuhoa. Norra Vindskäreniltä sentään osattiin pyytää kuusi haahkaa kiinni ja kantis nappasi tähän mennessä sesongin komeimman kopin; piiritettiin tervalepikössä hautovaa haahkaa, joka sit otti ja lähti suoraan ylöspäin - ponnahti ilmaan kuin tavi kosteikolta! Vaikka tiimin lyhyimmällä miehellä on lyhyin haavi, sain sen silti kiinni jostain kahden metrin korkeudesta! Luontohavaintojakin tehtiin tänään, kun Kummelgrundilta löytyi sesongin neljäs sinirinta. Todella surkean ja myöhäisen pesintätilanteen mukaan lompsimme neljän päivän lomille ja aloitamme tutkimussaarten syynäämisen maanantaina.

Viikkikattohaikaraa.

... ja lomille pääsy tarkoittaa tietenkin sitä, että kantis pääsee retkeilemään Viikissä! Keskiviikolta ilmoitettiin oikein nasta rariputki (palsasirri, rantakurvi, lampiviklo, punajalkahaukka & kattohaikara) ja toivoin, että olispa tuo melanotos vielä mestoilla. Torstaina kiertelinkin lahden pohjukkaa samalla taivaalle staijaten. Ilpo Mutikaisen ja Jorma Vickholmin kanssa seurataan korkealla lahden yli painellutta piekanaa. Mölylästä käsin kahlaajien kokonaismassoista sai oikein hyvän käsityksen (pikkutylli 16p, suokukko 178p, lapinsirri 3p, mustaviklo 22p, valkoviklo 3p, liro 115p) ja kirjoa on hyvä ihmetellä Petro & Alpi Pynnösen kanssa. Jallukin täällä edelleen killuu. Liekö eri yksilö kuin viime viikolla, kun soidinpuvun pitkät höyhenet puuttuvat. Vai kuinka nopeasti se ne pudottais? Palsasirriä ei tuolta väreilystä oikein osaa etsiä. Spurttaan vielä Hakalan torniin ja avot, paikalla olevat osaavat sen nuotittaa! Kolme varttia kestäneen palsasirrin seuraamisen aikana avautuvat lajin määrittämisen salat. Onhan se sirri, kuten Petro sanoi, sillä on lyhyet jalat ja meno on tuollaista nykivää piipertämistä. Skarppirajainen ja kiilakuvioinen tumma rinta erottuvat, samoin selän suokukkomaisesta kuvioinnista pari vaaleampaa (ei valkoista!) pitkittäisjuovaa. Linnun lehahtaessa lentoon näkyy myös yläperän sirrikuvio (musta pitkittäisjuova keskellä), kyllä me tällanen siellä Jurmossa elokuussa 2012 varmaan nähtiin... vaan hyvähän se on nyt varmistaa, opettavainen elis! Mutta yhtä jännää on lietteeltä löytynyt satelliittilähettimellä varustettu koiras-suokukko! Vähän epäuskoisena ihmettelin tuota selästä ojottavaa antennia, mutta oli sillä vasemmassa jalassa keltainen lippu ja oikeassa teräsrengas. Ehdottomasti tahtoisin tietää, mitä tästä linnusta jatkossa selviää.

Torstaina sama kuvio, aamukymmenen jälkeen Hakalaan ja petostaiji päälle. Taivaalle sai nyt katsella vähän rennommin, mutta eilisestä oli opittu jotain kun palsasirri löytyi melko vaivatta näytille sitä katsomaan saapuneille orneille. 9 lapinsirriä on myös erittäin jees. Petokavalkadi oli jälleen monipuolista ja hieman yllättävääkin, kun viiden tunnin staijilla taivaalta löytyy mehiläishaukka, piekana, ampuhaukka, kolme nuolihaukkaa ja ilmeinen clangarina, joka kuitenkin jää määrittämättä sietämättömän etäisyyden takia. Moinen pistää harmittamaan, mutta onneksi paluumatkalla näkynyt kattohaikara paikkaa! Talsin kohti bussipysäkkiä entisen Gardenian kohdalla ja katson, että Lintuvarusteen kohdalla on jotain porukkaa kattelemassa koetilan päälle - oho, ciconia! =D aikani lintua seurattuani huomasin, että tossahan se rundaa, vähän pohjoiseen lipuen, painun kampukselle Symbioosin kertsille saatesanoin että "nyt helvetin äkkiä ulos jos haluutte nähdä kattohaikaran", mutta katoamaanhan se on jo ehtinyt. Noh, takavuosilta laji on kertsipinnoissakin!

Ma 16.5.

Paluu Tvärminneen meni sen "ei niinku Strömsössä" -kaavan mukaan. Sain Heksalta ja Saralta kyydin Helsingistä, kun Heksan piti hakea Oxfordista saapuva Sara suoraan lentokentältä ja suhaista siitä takaisin asemalle. Nooh, Saran lento myöhästyi pari tuntia, joten päästiin nukkumaan joskus aamuneljältä. Sikäli sääli, koska aamulla olis menny törkeän kovaa arktikamuuttoa! Ei sitä yhden tunnin yöunilla oikeasti pystyisi enää haahkoja haavimaan. Mutta ei mahda mittään.

Tutkimussaarilla on kuitenkin vähän eri meno ja meininki. Haahkoja löytyy, niitä saadaan kiinni ja pesinnätkin tuntuis olevan ihan ajallaan! Viime viikolla läpikäydyt monitorointisaaret eivät ilmeisesti antaneet edustavaa kuvaa tilanteesta. Tai sitten huomenna opitaan taas jotain uutta...

Tänään kuitenkin käytiin läpi viisi pienempää saarta, joilta löydettiin yhteensä 21 pesivää haahkamammaa, ja näistä 12 saatiin haaveihin. Tuhottuja pesiä vain neljä, eli ihan hyvällä prosentilla viimeviikkoiseen nähden! Aamupäivästä kantis käveli kahden hautovan haahkan ohi, mutta iltapäivästä paikkasin torspoilujani koppaamalla viisi mammaa putkeen! Näistä ensimmäinen oli jo hyvässä matkalennossa kohti turvallisempia vesiä. Kimi hurras. Silti pitää pysyä nöyränä, koska mikä tahansa seuraavista asiakkaista voi jekuttaa ja nöyryyttää...

Vuodenpinnaksi käki, hommia tehdessä ihmeteltiin myös valkoposkihanhien rippeitä. Pepe Lehikoisen vetämä kenttäornitologiakurssi oli tänään aamusta nähnyt Hangon muilla mestoilla harjalinnun, rantakurvin ja kovaa aamumuuttoa! Huomenna ne menee Haliakselle, mitäköhän ne sieltä sit keksii...

Ti 17.5.

Helteet ovat taakse jääneet ja Tvärminnessä paiskitaan töitä normaaleissa olosuhteissa. Eli taas tuulee ja ripsii vettä. Haahkatutkimus on teknistynyt huomattavasti viime kaudesta, kun mukana kulkee yhtä sun toista vempainta mukana. Muutamalle hautojalle olisi tarkoitus viritellä magneettikehikko pesän ympärille ja asentaa kiinni saadun emon värirenkaaseen pieni siru, joka hälyyttää aina kun siru ylittää kehikon. Näin saatais kiinni siitä, kuinka nopeasti ne pyydetyt haahkat palaavat pesille ja kuinka usein ne poistuvat ruokailemaan. Lisäksi meillä on pilottikokeilussa EggBuddy, jolla voidaan esimerkiksi mitata munassa kehittyvän sikiön pulssia!

Pyyntejä tehdään nyt viidettä päivää ja oikeaan mielentilaan päästään helposti. Samat lippuvitsit, Taru Sormusten Herrasta -läpät, pissakakkanaurut ja muut sketsit käydään melko nopeasti läpi ja toistoja tulee väkisinkin. Markus Öst kommelluksineen ja "hehkutuksineen" vetää vielä överiydessään kympppiskaalalta kahteentoista. Vai kuka voi tosissaan hehkuttaa Kikan keikkaa Mäntyharjulla vuonna 1991 ja keikan jälkeen ahmitulla kahdellatoista kabanossilla!?

Hyvä pyyntimenestys jatkuu. Kimin rikottua haavinsa kantis päätyi rantamieheksi. Suht säikky haahka antoi keskimääräistä vähemmän liikkumisvaraa ja mie rantakivillä totesin, että tosta se menee oikealta oksien takaa ohi - ja korkealla. Mitä vielä, haahkan lento vähän jarruuntui niistä edessä olevista risuista ja mä koppasin, hyppäämällä ja nostamalla haavin suoraa ylöspäin! Furuskärissä kantahämäläisen haahkapyytäjän ura eteni myös pienellä pykälällä, kun ensimmäistä kertaa nappasin hautovan haahkan omin käsin kiinni! Niskasta ote ja kantoon. Enkä mä tietenkään ole ainoa, jolta nähtiin vahvaa suoritusta. Heksa otti pari todella sankarillista koppia, mm. puolijuoksemalla yhden karkuun lähteneen mamman kiinni pahaisessa katajikossa. Majasgrundetin rantautumispaikalta löytyi haahka, ja kun me piiritettiin sitä, Heksan jaloista lähti toinen lentoon! Tämä mamma ei oikein saanut vastatuulesta ilmaa siipiensä alle, vaan jäi polkemaan paikoilleen ja Heksa nappasi "lekuttelevan haahkan" haaviin!

Pepen vetämä lintukurssi kävi tänään visiitillä Majasgrundilla ja ihmettelemässä haahkatutkimuksen käytäntöä. Kimi lähti ensin koppaamaan kohdehaahkaa, mutta löysikin uuden (Pepe sanoi, että siellä kivikossa on yleensä ollu), joten siinä riitti kurssilaisille ihmeteltävää. Tämän päivän vuodenpinnoiksi aseman pihalla laulanut kultarinta ja Majasgrundin ohi muuttaneen vapoparven perässä roikkuneet neljä sepelhanhea!

Kirjaimellista työn iloa. Kuva: Heikki Eriksson

Mallilippu. Kuva: Heikki Eriksson

Ke 18.5.

Hommat etenee ja takseerattavat saaret vähenee. Mahtaa olla ulkopuolisen silmin nastaa seurattavaa, kun kolme tyyppiä seisoo yhden maassa istuvan tyypin ympärillä jolla on haahka sylissä, ja kaikki ojentelee toisilleen koko ajan jotain: no tossa on pihdit ja rengas, anna mulle toi eppari verinäytettä varten, otaks tosta boksista ton pikaliiman värirenkaita varten, anna mä otan höyhennäytteen, tossa olis näyteputken korkki, onks linnulla jo lippu siivessä... ja näin päin pois. Toisaalta jotkut hommat on helpompia vajaamiehityksellä kuin ylimiehityksellä, jälkimmäisessä tilanteessa sitä helpommin ihmettelee notta mitäköhän mä seuraavaks teksin, vajaamiehityksellä kaikki yleensä skarppaa. Mut tää o tämmöst.

Tänään käytiin taas, hyvän sään salliessa, avoluotoja läpi. Homma meinaa olla haastavaa, kun näillä lähes puuttomilla kivillä nuo haahkat tuppaa vähä hötkyilemään ja lentämään karkuun noin viidentoista metrin päästä. Vaan on ne fiksujakin. Pari mammaa jallitti kolme haavimiestä, toinen lensi helvetin lujaa kolmen haavin ohi ja toinen teki sellaset harhautukset että huhhuh. Munkkikahvit kiitos!

Pargrund taisi olla kaiken huippu. Kolmestatoista pesivästä naaraasta me kopattiin kiinni kaks. Jo rantautumispaikalla yksi hötkyili pois pesältä, ja ensimmäisen piiritetyn lähtiessä lentoon ilmassa olikin yht'äkkiä kaks haahkaa! Kantis katto nopsaan, että Heksa ottaa tän niin mä otan ton. Haahka pamautti haavin verkot tötterölle ja verkon perille päätynyt haahka pamahti maahan. Oh the glory. Itseään pitkään ruoskinut Kimi otti myös pari komeaa soolokoppia. Alkaa vaan olemaan haastavaa puuhaa, kun pesivien haahkojen edessä kasvaa niin hemmetin korkeaa ruohosipulia, että niiden löytäminen ennen lentoonlähtöä on melkosta gurupuuhaa.

Muutoinhan avoluodot on oikein kivoja. Tiirat ja kalalokit möykkää, muitakin sorsalintuja näkee suht herkästi ja erityisesti Pargrundetilla on hauska seurata pesivien valkoposkihanhien häröilyä. Siellä pesi yks silkkiuikkukin, aivan liian kaukana lähimmästä ruovikosta! Olis tehny mieli haavia yks hanhi, mutta kun ei ollu kellää renkaita...

Jätkät kaappas knölärin!

To 19.5.

Päivämäärän puitteissa kiskaisin pienet aamustaijit, klo 5.20.-7.30. onnistuin napsimaan Tvärminnen ilmatilasta satakunta kuikkalintua (määritetyistä 2 kaakkuria ja 27 kuikkaa) ja pari hanhiparvea. Mielenkiintoisempaa settiä löytyi horisontin alapuolelta, kun lounaisella merisektorilla paineli länteen 4 ruokkia, Pargrundetille putos koiras-harmaasorsa ja lähihaavoissa huuteli harmaapäätikka. Aseman alueella lauloi 2 lehtokerttua.

Tuuli oli jälleen yltynyt eilisestä, joten keskityimme metsäisten saarien komppaamiseen. Furuskärissä pyynnit sujuivat oikein hyvin. Eka haahka lähti Heksan jaloista ja suuntasi kantiksen selän taakse, mutta oikeakätinen kantahämäläinen käänsi haavia 270 astetta vajaassa sekunnissa ja nappasin melkein karanneen naaraan kiinni! Siitä eteenpäin tuttuun kaavaan: haahka kiinni, ja lintua käsiteltäessä Heksa ettii seuraavan asiakkaan - > seuraava haahka kiinni, Heksa etsii sämplätessä uuden, jne. Oikein toimiva meininki. Eikä tappiot ihan jokaisella saarella pahoja ole.

Onneksi, sillä Kalvholmen osoittautui yhdeksi isoksi sotatantereeksi. Homma muka lähti hyvin alkuun kahdella kopatulla koiraalla. Sitten löytyi yksi supikoiran vessa. Seuraavaksi toinen, ja vielä kolmas. Tuloksena yhteensä 16 supikoiran tappaman naarashaahkan jäänteet. Neljä naarasta löydettiin elävänä, joista yksi liputettiin. Eikä vielä edes ehditty koko saarta koluamaan.

Mahtui tälle saarikeikalle yksi kohokohtakin. Kalvholmenin legendaarisen raunioituneen talon kohdalla muistelin, että tuolla talon sisällähän on joskus ollut jotain. Kimi ja Heksa painuvat sisään ja mä oon just ikkunan kynnyksellä, kun sorsalinnun siivet läpättää ja koppaan ikkunasta lentäneen naaras-isokoskelon! Lintu haltuun ja riemu tuplaantuu, tällähän on rengas! Heksa kävi pyytämässä tämän linnun viime vuoden pyyntikauden päätteeksi ja nyt siitä saatiin kiva kontrolli. Tuskin tämä aktiivirengastajille mikään iso juttu on, mutta kantis oli hetken aikaa onnesta soikeana. Onhan se lintukin hieno! Solakka, kevyt ja ketterä tukkineen ja sahalaitaisine nokkineen. Fiilistelyjen, kimppakuvien ynnä muiden jälkeen päästin linnun lentoon ja toivotin onnea & menestystä.

Illasta istuttiin porukalla iltaa sekä otettiin muutamat merkkipäivän ja Saran hyväksytyn artikkelin kunniaksi. Heksa ja Sara loistivat mitä erinomaisinta italialaista munakoisohöystöä!

Intopiukeena. Kuvat: Sara Neggazi

Pe 20.5.

Hyvällä pyyntisäällä kompattiin jälleen parit avoluodot. Eilisen jäljiltä oltiin ehkä vähän kohmeessa, kun kerran Kimi lähti rämpimään luotoa pitkin eteenpäin ja myö muut haavijat jäätiin takariviin jauhamaan schaibaa. Sit sieltä kalliohalkeamasta lähti haahka. Jos oltas oltu avorivissä, nii oltas saatu kiinni. Oli just kantiksen sektorilla vielä. Sit myöhemmin Rovholmenissa piiritettiin yhtä rantahaahkaa, joka ampu helvetin lujaa kantiksen ja Kimin välistä. Haavi kohti - ja löin ohi! Jos olisin seissy metrin lähempänä ja olisin ollu puoli sekunttia nopeampi, se olis ollu siinä. Mutta nyt se karkas.

Lounaalla piti vähän nollata tilannetta ja lähteä iltapäivän pyynteihin pettymykset unohtuneina. Saaret olivat henkisesti haastavia, kun pari avoluotoa ei oikein antanut mitään ja Fyrgrundet vaikutti täysin minkkien tuhoamalta. Saaren puskat ovat aina olleet pahaenteisen jännittäviä ja sanoinkin Kimille pariin otteeseen, että nyt pelottaa. Kommunikointikin on tärkeää, pahimpien alueiden syynäämisen jälkeen kysyin alarinteestä käsin Heksalta, että näätkö sä siihen männyn ja kiven väliin. Vastauksena jotain muminaa tyyliin "no ei siellä kuitenkaan mitään ole". Kantis ottaa pari askelta eteenpäin ja havahtuu katajan juurella. "Täällä on!" Samassa metrin päässä hautonut haahka pamahtaa lentoon, mutta vielä nopeammin lento katkeaa kantiksen haaviin! Samalla luodolla onnistuu vielä toistamiseen, kun piiritämme Heksan löytämää männyn tyvelle asettunutta haahkaa. Kysyn Kimiltä, että "Entä jos se ampuu tosta oksien alta? Sillon se voi olla paha."  Ja just niin se saamari vieköön tekee, osasin näköjään ennakoida sen suunnitelmia riittävän hyvin ja haaviinhan se napsahti päästyään oksien alta ilmatilaan. Todella hyvät paikkaukset aamuun nähden! Tiiraan kirjattiin myös pari kivaa lintuhavista, Grisselgrundetilla kuultu luotokirvinen sekä aseman alueella 6 laulavaa kultarintaa.

Pesien peittävyyksiä tutkiva Ben Steele antoi omat kommentinsa tämän kauden ainutlaatuisuudesta: haahkat pesivät entistä pahemmissa pusikoissa. Ben ottaa valokuvia pesien peittämästä kasvillisuudesta asettamalla kameran aivan pesän yläpuolelle. Aikaisempina vuosina homma on ollut hieman helpompaa, mutta nyt on meiningissä enemmän kurkottelua, naarmuja ja naamalle tulevia oksia. Ja mä uskon, siinä saa vähän erilaisemman "hands on" -tuntuman kuin potkimalla haahkan pois jälkikasvunsa päältä.

Tänään oli tänä vuonna se päivä, kun ensimmäiset haahkapoikueet kirjaimellisesti uivat vastaan. Rovholmeniin rantautuessa huikkasin tiimille, että kattokaas mitä tossa on: kolmen naaraan saattelemena kahdeksan poikasta! Päivän aikana fiilisteltiin vastakuoriutuneita poikasia myös kahdella eri pesällä, ja kun Hangon kauppareissun yhteydessä piipahdettiin kaupungin eteläpuiston rannassa ja notta helvetti, tossa on seitsemän naaraan kaitsema 25 poikasen lautta! Ja mukana on yksi vanha koiras! Kolli on nyt vähän kujalla. Nyt näitä kuitenkin poksahtelee ilmoille. Ja nyt saattaa tulla kiire.

La 21.5.

Se on tästä eteenpäin sit vaan metsäisiä saaria. Aamupäivästä käytiin haistelemassa meininkiä Skomakarskärissä ja Skallotaholmenissa. Ensimmäisellä esitettiin jälleen perusvarmoja otteita, kun löin kolme naarasta putkeen suoraan pesiltä. Skallotaholmenissa joku taas rupes tökkimään, kun onnistuin totaalisesti kämmimään kaksi haahkaa. Molemmat lähtivät melko kaukaa ja onnistuin sohauttamaan haavini niistä ohi. Kimi paikkaisi ensimmäisen kämmini heittämällä haavin haahkan perään ja kuittaamalla tämän sesongin komeimman kopin! Toista ei enää paikattu, vaan sitä "no Aki ottaa ton" -ihmettelyä jatkettiin "no ei se sit ottanutkaan" -ihmettelyllä. Heksa loisti myös kurottamalla yhden haahkan perään ja kunnolla, sillei futismaalivahtityyliin heittäytymällä - ja haahka verkon perukoille! Samalla saatiin pari todellista laatulintua kiinni, kun kopattiin yksi vuonna 2005 ja yksi vuonna 2007 rengastettu lintu!

Iltapäivästä tehtiin puolentoista tunnin keikka Rovholmeniin ja hyvä meno saaressa näyttää jatkuvan. Toivottavasti liputusprosentista ei tule aivan niin katastrofaalista kuin miltä viikon alussa vielä näytti. Rovholmenissa ei silti notkuttu yhtään ylimääräistä, vaan iltapäiväkeikan jälkeen palattiin asemalle katsomaan jääkiekkoa, kuinka Suomi rökitti kisojen isäntämaan Venäjän turnauksen välierässä 3-1! Tähän päälle päivän datan digitointi (jokapäiväistä touhua), värirenkaiden näperstelyä ja kauan kaivattu sauna, niin olo oli melko lailla "done".

Su 22.5.

Peruspäivä toimistossa, Rävskäristä kopattiin kiinni populaation vanhimmasta päästä olevia lintuja ja Skomakarskärissä sekkailtiin Tvärminnen komeimmilla kalliorinteillä "pahtahaahkoja" etsien. Poikastiimi oli löytänyt Rovholmenista kuolleen naaraan, joka oli pyydystetty eilen! Sitä hommaa tekeville tämä kaameus vasta paljastuukin, naaraan koppaaminen ja liputtaminen on vielä kaukana onnistuneesta poikasten kasvatuksesta.

Iltapäivä sekoiltiin Kalvholmenissa sekä Skomakarskärissä, kantis meni taas vähän puolivaloilla. Joo kyllä mä jokusen haahkan sieltä pusikoista löysin, mutta kädet tuntuivat vähän huterilta huikeita koppeja ajatellen. Yhtä naarasta yritin haavia suoraa pesältä, mutta en saanut sitä haavin reunaa täysin linnun alle, tuloksena takaperinkuperkeikkaa haavin ulkopuolelle heittänyt lintu! Kimi onneksi paikkas. Sen jälkeen ei tarvinnut hirveesti venyä, vaan Kimi ja Heksa tekivät perusvarman hyväää duunia.

Ma 23.5.

Nyt on menty pari päivää aika pahasti alimiehityksellä. Sara on aamupäivisin hypännyt poikastiimin kelkkaan ja neljän hengen pyyntitiimi on käytännössä tarkoittanut sitä, että kantis on hoitanut kahden tyypin hommia haahkoja sämplätessä. Samaan aikaan pitäisi jeesta Kimiä linnun käsittelyssä, valmistella verinäytteet, kaivaa välineboksista erinäistä härpäkettä pikaliimoista pihteihin, värirenkaisiin ja lämpömittareihin. Yksi käsi haahkan jaloissa ja toinen räpläämässä printtikoodia eppendorf-putkeen. Kaikki menee hyvin jos haahka ei hirveästi hötkyile ja Kimi istuu mukavasti, mutta kun balanssia rikotaan, niin virheitä ja hätiköintiä siitä syntyy. Suurin osa tämän päivän näytteistä joutui romukoppaan, koska niitä ei kaiken kiireen keskellä saatu tarpeeksi aikaisin kylmään.

Iltapäiväksi saatiin Sara taas mukaan ja valitettavalta sairaslomalta palannut Elina pääsi puolestaan paikkaamaan poikastiimiä. Aamupäivän ylikierrokset näköjään vaativat veronsa, kun iltapäivästä Furuskärissä kävelen haahkojen ohi enkä saa jumalauta mitään kiinni - kriisipalaverin paikka, esityslistalla kantis. Tämän pyyntikauden paukut pelattiin näköjään alkusesonkiin ja nyt on jalat jäykät, kädet veltot ja takki tyhjänä. Kun tähän päälle saadaan helvetillinen paperinippu digitoitavaa, niin ei siinä enää potentiaaliset aamustaijitkaan oikein innosta. "Tulis luoti ja tappais."

Pitkälle päässeitä pesintöjäkin verotetaan. Aamupäivästä otimme naaraan kiinni vastakuoriutuneiden poikasten päältä Rovholmenissa, ja iltapäivästä pesä oli ryöstetty kun poikastiimi tsekkasi mestan. Vastaavasti Furuskärissä pyydystimme naaraan vastaryöstetyn pesän päältä! Emo oli ilmeisesti poistunut hetkeksi paikalta ja siinä välissä ilmeinen varislintu oli käynyt korjaamassa poikaset parempaan talteen - pesästä siis löytyi katkenneita haahkanpojan höyheniä. Tylyä kyytiä...

Ti 24.6.

Töppäilyt jatkuu. Skomakarskärissä oli vähän hakemista haahkojen näkemisessä ja huidoin haavillani yhden täysin pommivarman haahkan ohi. Kantis romahti ja painoi päänsä hetkeksi jäkälikköön, Öst varmaan alkaa etsimään rekryyttiä seuraavalle sesongille =P Skomakarskär saatiin silti ”viittä vaille valmiiksi”, eikä näillä muillakaan saarilla enää kauhiasti lääniä ole. Haahkoja tosin saattaa riittää vielä parille päivälle.

Lounaan jälkeen sain vähän lisää ryhtiä hommiin ja muutenkin työstettiin oikein mainio iltapäivä. Rovholmenin rantametsissä odotti ”yllätyksettömän yllättävä haahkasekamelska”, kun yhtä haahkaa piirittäessä toinen pakenee lentoon ja kolmas istuu neljän metrin päässä haahkankäsittelypaikasta. Johannakin pääsi sanomaan että ”tossa on haahka”, joskaan ei ihan sellaisella itsevarmuudella kuin alun perin halusi =) anyway, meillä taisi olla parhaimmillaan kaksi haahka samanaikaisesti käsittelyssä ja vähän jännitti, kun ei taas tienny että kuinka läheltä se seuraava löytyy.

Rovholmenin jälkeen skannattiin viimeiset siivut Skallotaholmenista. Heksa antoi parille mammalle haavillaan kunnon tällit (kyllä ne sen kestää) ja kantis keräili jäljellä olevia itseluottamuksen rippeitään skarppaamalla pusikosta parit haahkat ja koppaamalla verkot tötterölle.

Kimin akatemiatutkijan hakemuksesta tuli tänään kielteinen päätös. Surettaa. Jos muualta ei rahoitusta kuulu, lupaavasti käyntiin lähteneen tutkijan ura tyssähtää mahdollisesti tähän. Kimi ei taida olla ainoa tieteentekijä Suomessa joka tästä ilmiöstä kärsii, joten koska vallassa oleva rakas torspohallituksemme puolitti Suomen Akatemian rahoituksen, saakoot se roskasakki myös tässä blogissa oman osansa.

Avoin kirje Juha Sipilän hallitukselle:

Haistakaa pitkä paska ja erotkaa välittömästi.

Yst.terv.

-HulluParoni-

Seuraavana päivänä sekä Markuksella että Saralla oli muita töitä, joten pyyntitiimi päätti pitää yhden välipäivän.

Luoto edessä...

... ja yli!

To 26.5.

Manauksista huolimatta niitä haahkoja vielä riittää! Alkuviikosta tuumailtiin, että Furuskäriin, Skomakarskäriin ja Rovholmeniin menee yhteensä näin ja näin monta keikkaa. Silti ejdereitä löytyy melko yllättävistä paikoista ja melko yllättävillä tiheyksillä. Skomakarskärin etelärannalta lähti yksi jos toinenkin hötkyhaahka lentoon ennen kuin niitä ehdittiin piirittämään. Sitten oikeasti löydetään pyyntikelpoinen haahka numero 1. Koitetaan piirittää. Välistä löytyy haahka numero 2, joka päätetään ottaa ensin kiinni. Kun haahka numero 2 kopataan, haahka numero 1 pysyy kiltisti pesällään mutta jostain katajasta säikähtää lentoon haahka numero 3. Kun kiinni otettua lintua on jonkin aikaa käsitelty, haahkan numero 1 pokeri lopulta pettää ja lintu pakenee pesältä. Stressihormonitko saavuttavat tietyn tason ja sillon läks. Näin pyyntiprosentti putoaa kolmannekseen ja käsitellään tietenkin se myöhäisin pesijä ("otettiin taas se väärä lintu kiinni.").

Skomakarissa osuttiin keskelle rannikkovartioston harjoitusta. Hyvä kun harjoittelevat ja aika tomerasti tulivat kysymään, että mitä työ oikein teette saarella jolla on maihinnousukielto tähän vuodenaikaan. Kimi korjasi, että kielto on vuoden ympäri ja kertoi että biologisen aseman hommissa ollaan. Kimillä on takana yksitoista kenttäkautta näissä hommissa ja vain kerran aikaisemmin on rannikkovartiosto "tehokkaasti" kysynyt syytä rantautumiseen. Seuraavaksi sitten ei saatu poistua saarelta! "Jos poistutte, joudumme poistamaan teidät!" Poistamaan minne? Ja mistä? Teillä menee jumalauta väylä siinä, meinaako ne sulkea sen? Ihan niin kuin tämä ei riittänyt sekoilun tasosta, niin se seuraavakin ohikulkenut vene lähestyi rantaan ja kysyi samaa asiaa kuin edellinen vene! Kimi huikkas, että oottakaa pari minuuttia, käsitellään se lintu loppuun. Minuutteja siinä taisi kulua kymmenen, mutta kommunikaatio hoidettiin tällä kertaa paljon nopeammin. "Ai toi edellinen vene tsekkas teidät jo? Okei, kiitti!" Tsemppii vaan harjoitukseen, muistakaa kommunikaatio =D

Rannikkovartioston sekoilun lisäksi on hauska seurata myös näiden haahkojen personaallisuuseroja. Osa linnuista ei hievahda pesältä minnekään, eivätkä hirveästi rapistele vaikka ne poimitaan pesältä ottamalla niskasta kiinni. Eilen yksi lintu nousi jaloilleen ja käveli haaviin! Sitten on niitä, jotka tosiaan saa poimia käsin, mutta aloittavat sylissä hirveän riehumisen. Siinä saa kaks miestä pitää linnusta kiinni, kun siltä otetaan verinäytteitä, siipimittaa ja laitetaan lippua siipeen. Sitten kun lintu vapautetaan, niin ne vaappuvat rauhallisesti muutaman metrin päähän päälistelemään. Ei tietoakaan hätäisestä lentoonlähdöstä. Melkoisia päälliköitä.

Aseman pihalla tänään 2 pikkulepinkäistä.  Eli kyllä tässä saattaa vielä jotain tapahtua, seuraavan parin päivän aikana...

Pe 27.5.

Koko viikko ollaan hoettu, että Rovholmenia on enää vähän jäljellä. Ja Skomakarskäriä on enää vähän jäljellä. Skomakar saatiin loppuun, mutta Rovholmen ja Furuskär vaatii vielä pari keikkaa. Muutoin menossa on rutiininomaisen suorittamisen makua. Kantis sai haukut värirenkaista - syystäkin - mutta lyönnit ja kopit olivat koko tiimillä varmoja kautta linjan.

Skomakarin viimeisellä kierroksella ei enää saatu linnun lintua kiinni. Yksi myöhäinen pesijä hötkyili karkuun, mutta muutoin laskettiin tuhottuja tai kuoriutuneita & häipyneitä ("hatched&gone") pesiä, joista jälkimmäisin on eittämättä mukavampi tilastoida. Niitä hatched&gone-pesiä löytyi paikka paikoin melko tiheälti, vähemmästäkin iski fiilis että me ollaan rämmitty läpi vääriä siivuja saaresta. Mutta mistäs näistä tietää, muutoin kuin jälkiviisaana. Eikä niiden mammojen urakka lopu haudontaan, tästä saatiin muistutus yhden lokin oksennuspallon muodossa, jossa oli yksi poikasmerkki ja perkeleesti poikasuntuvaa. Samoin Rovholmenista yhdeltä rantakaistaleelta löytyi seitsemän poikasmerkkiä, liekö kotkan ruokailupaikka...

Päivän päätteeksi koko tiimi lähti Hankoon illallistamaan projektista eläköityneen Mika Kilven kanssa ja päättyvän sesongin kunniaksi pidimme legendaariset haahkatiimin ämpäribileet! Heksa ja Sara loihtivat iltaa varten oikein mainiot rommikolat ja sangriat, kiitos!

Haahkanpoika lokin jäljiltä. Kuva: Heksa

La 28.5.

Viimone pyyntipäivä! Aamupäivä vedettiin se lopullinen, yliaikainen ja pitkä siivu Furuskäriä. Vähän jalat tärisi kun pitelin haahkamammojen klapeista kiinni, mutta muutoin homma meni eilisten ämpäribileiden jäljiltä ihan hyvin. Räävittömiä koppeja en tällä kertaa loihtinut, sen sijaan kuittasin yhden soolokopin; ensin Kimi huusi löytäneensä haahkan, suuntasin kulkuni sitä kohti ja äkkiä totesin, että tässä on kanssa - siinä samalla mamma lähti juoksemaan karkuun ja mie täräyten sen haaviin. Heksa kurotti myös oooikein komean "verkot tötterölle ja haahka kalliolle" -tyylisen kopin.

Iltapäivästä tehtiin vielä lyhyt ala Rovholmenia. Puskaa potkittiin ja jännitettiin, että löytyykö sitä yhtä liputettavaa lintua vielä. Rannan puolelta onnistuin potkimaan kaksi lintua lentoon, mitä nyt toisella olis hautomisaika ehkä just ja just ylittäny liputuskynnyksen ;) Kimi onneksi löysi rantametsästä yhden haahkan, jolla oli poikaset just kuoriutumassa. Duckling team hälytettiin paikalle ja dataa tulee.

Haahkapyynnin jälkeen heitimme labrahiiret ja toimistorotan maihin, ja haaviukot läks pyytämään Rovholmenissa pesivää kanadanhanhea! Kovassa itätuulessa lintua pääsi lähestymään yllättävän hyvin. Naaras pysyi pesällä matalana suht pitkään ja Kimi lähestyi sitä ensimmäisenä. Pikkasen rupes mullakin adrenaliini virtaamaan, kun Kimin ollessa viiden metrin päässä pesästä sen naaraan pää pomppaa kallion takaa esiin! Jäätävällä kärsivällisyydellä Kimi kuitenkin pääsi lähestymään lintua ja nappaamaan sen haaviin! Vaati niin kovan kurotuksen, että kantis ryntäsi saman tien pitämään lintua aloillaan, samalla Heksa auttoi irrottamaan sitä verkosta. Hirveet fiilistelyt, rengastus, Heksan rengastuspojokuvaussessiot ja vapautus. Ggomia lopetus pyyntisesongille!

Liian söpöä tähän blogiin? Kuva: Heksa

Over and out

Ei se haahka vielä tänä vuonna Hangosta sukupuuttoon kuollut. Sesongin aikana saimme liputettua yhden naaraan enemmän kuin viime vuonna ja ilahduttavan moni mamma ehti viemään poikasia merelle, joten tilanne tutkimuksen ja lajin kannalta ei ollutkaan ihan niin katastrofaalinen kuin monitorointi ja tutkimussaarten ensimmäiset pyynnit antoivat ymmärtää.

Tutkimussaarilla pyydystettiin suht paljon myöhäisiä pesijöitä, jotka tuntuvat olevan myös hyvässä kunnossa. Tässä vaiheessa on vähän vaikeaa sanoa varmaksi ilmiön syitä, mutta spekulaatio ainakin tuntuu kutkuttavalta. Millaiset taustat noilla myöhäisillä pesijöillä on? Saavuttavatko ne pesimäkunnon mylhemmin vai viivästytetäänkö munintaa tarkoituksella? Maastossa vähän heitettiin ilmoille sitä ajatusta, että ehkä niiden oikeasti kannattaisi pesiä myöhemmin ja saattaa poikaset maastoon silloin, kun merikotkat ovat enemmänkin merimetsojen poikasten kimpussa, kuin napsimassa untuvapalloja ulapalta.

Pienpetojen pyynnin jatkaminen alueella olisi myös erittäin tärkeää. Saaristoluonto muuttuu kovalla vauhdilla ja haahkojen pesinnän säätelyn vaihtuessa ilmastovaikutteisesta enemmän petovaikutteiseen, olisi tärkeää jatkaa tällaisen peruspuurtamisen parissa.

Mitä loistavimman haahkatiimin lisäksi kiitokset ansaitsevat Pepe & Jari kurssilaisineen, aseman tutkimusavustajat Ella ja Juhani, muurahaisryhmä (mm. Sanja, Matti, Unni, Heikki ym.), aseman henkilökunta sekä muut asemalla vastaan tulleet tahot. Tämän jälkeen kenttäasemaputki jatkuu Lammilla ja Kilpisjärvellä!

Tiimipotretin kuvasi Heikki Eriksson. Vasemmalta oikealle: Kantis, Martin, Ben, Sara, Heksa, Hans-Peter, Elina, Johanna, Kim, Markus & Mika Kilpi.