Pystylähdöillä laskentoihin - Mallan luonnonpuiston linjalaskennat 2018

Jotain absurdia tässä tunteessa on. Tai ainakin ajatonta. Lähes tyhjä postibussi pudottaa minut ja kanssasymbiontti Maria Reimanin Kilpisjärven biologisen aseman pysäkillä, eikä voi olla peilaamatta sitä kuinka monessa eri elämäntilanteessa sitä on aseman pihaan talsinut. Ekat kenttäkurssit, kolme kesää maasto-orjana ja sen jälkeiset kurssiassaroinnit pesimälinnuston linjalaskentoineen. Yhdeksättä kertaa täällä, vähän kuin kotiin tulisi.

Ja kotihommiksi meneekin, kun kovat länsi- ja luoteistuulet eivät päästä vanhempaa pönttöpoikaa linjoille. Kurssivalmistelut käyvät hyvin välipäivien aktiviteeteista, ja kolmatta kesää perhosseurantaa koordinoiva Jyrki Lehto nappas mut vuonoretkelle matkaan. Lyngeniä ihmeteltiin useammalta stopilta kalasataman ja Uddenin välillä ja sen perinteisen vuonotarjonnan (kajavat, kiislat, merikihut) lisäksi sendari tarjoi spesiaalimpaa kamaa, kun Jyrki spottas sekä 2 tunturikihua (ilmeisesti samat linnut nähtiin eri paikasta uudelleen) sekä ilmeinen isolokin ja harmaalokin risteymä, 2kv-lintu lennossa jolla isolokkimainen nokka ja kropan väritys, mutta käsisiiven kärjessä tummaa mössöä.

Linjalaskennoissa tämän paikan ajattomuus korostuu. Vuoden 2018 session urakointi alkoi Siilasmallan linjalla - hitto, viimeks laskenu tän vuonna 2015, mutta kumman tutulta se edelleen tuntui. Lintuja vaan tuntui olevan niukanlaisesti, eikä ekan laskentakilometrin jälkeen alkanut tihkusade oikein tuntunut tilannetta auttavan. Onneksi ei tuule. Laskentaurakoinnin vuodaritili avataan riekolla, kun yksi kukko on eksynyt pääsaralle ja kaksi muuta nauraa pystylähdön ottaneelle kulkijalle vähän sivumpana. Kun linja kääntyy kohti puurajaa, kaikuu laskijan korviin sepelrastaan laulua, ja paljakan ainoaksi anekdootiksi jää kulkijan ohittanut pulmuspari. Oli siellä jääleinikkejäkin. Paluumatkalla potkaisen kivikosta yksinäisen kiirunakoiraan ja Mallan parkkipaikan kosteikolla laulaa jälleen ruokokerttunen.

Tällasia oli pääsaralla. Mitä lie outoja valkovuokkoja...

28.6. mentiin uudestaan, tällä kertaa ruhtinaallisilla kahden tunnin torkuilla. Pikku-Mallan kiertävällä linjalla vältyttiin sateilta, mutta paljakkaosuuksia piinasi "kevyehkö" luoteistuuli. Onneksi ensimmäiset puolitoista kilometria olivat sitä klassista itseään, kun itärinteellä varoittelee niin ampuhaukkaa kuin piekanaa, ja sepelrastaita jälleen kolmen laulavan koiraan edestä. Se tunnelma on aina yhtä kokonaisvaltaisen huumaama, kun aamun ensi tunteina kuuntelee niitä kauniita, kallionseinämästä kaikua ottavia säkeitä. Sepelrastaita löytyy vielä kolmen reviirin edestä lisää, kun laulua kuuluu sekä lounaisrinteeltä ja Mallavuovdin nyppylältä, ja länsirinteellä pääsaralle osuu yksi kaunis koiras. Menomatkalla pyöräillessä näkyi myös suopöllö.

Pikku-Mallan länsirinnettä.

Session kolmas ja viimeinen suoritettiin heinäkuun ensimmäisenä - ja taas pystylähdön siivittämänä. Puolipilvinen ja tyynehkö ilmatila tarjosi ihanteellisen laskentakelin, joskin Iso-Mallan laella kulkeva linja tuntuu aina henkisesti haastavalta lintujen vähyyden takia. Alempana paljakalla on tietty niittykirvisiä ja muuta sälää, mutta rakkakivikossa sai taas kulkea puolitoista kilometriä ilman ainoatakaan lintuhavaintoa. Pääsaralle osuneet kolme kiirunaa ja pesivä keräkurmitsa vähän vääristivät pääsarkaprosenttia. Ja pulmusen laulun kuuleminen siellä rakkakivikon keskellä, maailman katolla tyvenessä, kuuluu aina kesän kohokohtiin. Sepelrastaita osui linjalle nyt kolmen reviirin edestä, keräkurmitsojakin pesälöydön lisäksi kaksi soidintavaa lintua. Jos Kitsiputouksella väsytti, niin aamupalalla asemalla oli jo voittajafiilis, kun takana oli yhteensä yli 17 kilometriä kävelyä kuuteen tuntiin tiivistettynä. Ilman yöunia. Hullua? Palkitsevaa? Kyllä!

Lähtöpiste ja aamuteet.

Verta, hikeä ja seurantahavaintoja

Sateen jälkeen tää olis aivan helvettiä...

Keräkurmitsan pesä linjan jälkipuoliskolla

Yhteenvetona laskennoista voisi mainita, että pajulintuja havaittiin jokseenkin normaalia määriä, mutta järripeipoilla oli huono vuosi, reviirien määrä oli karkeasti puolittunut normaaleihin määriin. Rastaista punakylkiä tuntui olevan normaaleja määriä, laulurastaita taas selvästi keskimäärin enemmän, aikaisemmin Mallan linjoilla on lähinnä yksittäisiä lintuja, nyt molemmilla koivikkoa halkoneilla reiteillä useita yksilöitä. Sepelrastas elää ja voi hyvin, laskentojen perusteella vähintään kymmenen reviirin voimin. Kanalintujen määrät puolestaan ovat taas kääntyneet laskuun, riekkoja löytyi vain yhdeltä linjalta, kiirunalla meni sentään hieman paremmin Iso-Mallan linjalla, mutta kahdelle muulle ois ihan hyvin mahtunu lisää. Mut ehkä se huippu oli sit viime vuonna...

Paljakan puolella niittykirvisiä ja kivitaskuja tuntui myös olevan normaaleja määriä. Järripeippojen ohella kapustarinnat tuntuivat olevan aivan kateissa (paljakan tyyppikahlaajan kannanromahdus vasta huolestuttavaa oliskin) ja keräkurmitsojen määrissä on aina ollutkin aika paljon vaihtelua, tällä kertaa ainoat havainnot keskittyivät Iso-Mallan linjalle.

Nähtäväksi jää, miten luonnonpuiston linnusto kehittyy. Puiston luonto on kärsinyt vuosien ajan alueen hoito- ja käyttösuunnitelman vastaisesta ylilaidunnuksesta, ja nyt Metsähallituksen esityksestä porolaidunnukseen etsitään ratkaisukokeiluja aitaamalla tutkimuksen ja biodiversiteetin kannalta tärkeimmät alueet. Pitäiskö sen alueen antaa ensin toipua? Inhottaa olla skeptinen, mutta jos siellä on laittomasti pidetty toistatuhatta poroa jo liian pitkään, niin mitä tapahtuu sitten kun laidunnus sallitaan...

Vieläkö sitä vuoden päästä pääsisi näille kulkemaan? Sillei vähemmän itsetuhoisissa tunnelmissa? Vaikka välillä ne pystylähdöt polttaa kynttilää molemmista päistä...