Lähtö

Lomakkeet mappeihin, excelit eteenpäin, renkaat jemmaan seuraavaa sesonkia varten. Tämä oli sitten taas tältä erää tässä. Kiitokset jälleen Anterolle & muulle aseman henkilökunnalle, kurssilaisille ja muille asemalla käyneille ystäville, niille ketkä ovat näitä höpinöitä jaksaneet lukea ja niille, joiden kanssa olen jakanut tosi-Lapin myötä- ja vastoinkäymisiä etäisemminkin. Välillä oli aika rankkaakin, ja vasta nyt huomaa todella tämän paikan rauhoittavan sekä parantavan vaikutuksen.

Jos yhden kesän aikana ehtii näkemään samasta paikasta monia eri puolia, niin pitemmän aikavälin piipahdukset - tässä tapauksessa kaksi peräjälkeistä kesää Kilpisjärvellä - antavat tietenkin lisää perspektiiviä Yliperän tunnelmien sisäistämiseen. Tai jotain. Takana on kaksi hyvin erilaista, mutta yhtä lailla antoisaa, opettavaista ja kokemusrikasta kesää. "Katovuodesta ja kylmyydestä" huolimatta monipuolinen maastotyöskentely ja retkeily lukuisine Tiira-spämmäyksineen, uusien ja vanhojen tunnelmien kokeminen, uusien asioiden oppiminen sekä tietynlainen "juurtuminen" paikkasivat hyvin edelliseeen kesään nähden verrattuja näennäisiä aukkoja - tai missä mielessä näiden kesien vertailu on edes järkevää.

Viimeiselle illalle osui loppukesän kaunein päivä. Lintupoika otti rantasaunan kiukaasta viimeiset löylyt irti, tyvenen järven ja kirkkaan taivaan syleillessä. Kilpisjärvi oli viimeisinä päivinä kauneimmillaan. Hyvä niin, sillä kaipaan takaisin jo nyt. Bussin kaartaessa kylältä kohti Peeraa ja Markkinaa (jota etelänpänä en ole koko kesän aikana ollut) korvalapuista kajahtaa
Sentencedin End of The Road , samalla aloitan henkisen valmistautumisen pimeisiin öihin, syksyyn sekä maastokauden seuraavaan vaiheeseen. Tippa silmäkulmassa.

Epilogi

Paluumatkalla Markkinan kohdalla spottasin bussin ikkunasta linjapylvään päällä päivystäneen ad-muuttohaukan. Kuinkas muutenkaan.

Loppukesää

Näin se aika vierii ja fenologia juoksee. Keskikesän kiihkeydestä, kukkaloistosta ja regastushuumasta loppukesän tummeneviin öihin ja dataentryyn. Suban jälkeen päiviä ovat täyttäneet rengastukset (edelliset päivitykset), käynnit Anteron rautulammella, kasvavissa määrin myös sisähommat. Sääskiä on ollut keskimääräistä enemmän, hyvin siinä rengastaessa sietokyky kehittyy. Heinäkuun alussa kelit kääntyivät vihdoin vähän kesäisemmiksi, melkein koko kuukauden saanut kulkea maastossa ilman pitkiä kalsareita - täällä jos missä niistä ulkoilukeleistä oppii nauttimaan. Heinäkuun jälkipuolisko ei päästänyt yhtä helpolla, meno on ollut todella epävakaista eikä edes saman päivän sääennustuksiin ole voinut luottaa.

Kesän raamit huomasi helposti Skibotnissa, missä kahden kierroksen jäljiltä 95 % pöntöistä tyhjeni. Jokunen uusintapesijää jaksaa silti sinnitellä, niiden tarkistamisen ohella vuonokierroksetkin jatkuvat. Parilla edellisellä rundilla osuikin vaihteeksi jokunen hehkuttamisen arvoinen havis. 10.7. indikaattorit näkyivät jo kalasatamassa, kun 25 lunnin parvi kierteli vuonolla. Siirto tasanteelle, missä Svarojen näkökenttään piirtyi vuonon keskellä lojuva lössi ruokkilintuja. "Kappas vaan", mumisin parralleni ja tähtäsin Zeissilla parveen. "... nuohan on kaikki lunneja!" Jep, yhteensä 280 lunnia kahdessa isossa parvessa melko sisällä vuonolla. Joojoo, onhan niitä lunnimassoja nähty kahtena kesänä Arnöyalla, mutta ihan kivoja lukemia Skibotnista käsin!

Toka pommi tuli viikkoa myöhemmin, vähintäänkin kuukauden takaisen leveäpyrstökihun tasoinen havis. Kalasatamassa mustalintuja ynnäillessäni huomio kiinnittyi jännään vessuun, jolla oli laajalti valkoinen siiven etureuna ja kummallisen muotoinen, kulmikas pää. Vierellä toinen, kolmannella vähemmän vaaleaa, tosin "tuplasiipijuova" herätti jo epäilyksiä. Tovin tuijottelun jälkeen yksi linnuista nousi pystyyn ja räpytteli siipiään ja - allihaahkoja! Tätä ei oikein osannut odottaa. Enempää rareja ei Skibotnissa nähty, kesän viimeisellä käynnillä 7.8. syksyn etenemisen huomi vastaan lennelleitä lintuja määrittämällä; paikalla monipuolisesti kahlaajia (+30 tylliä, 9 suo- ja 3 pikkusirriä, pari suokukkoa, taivaanvuohi, kuovi ja pikkukuovi jne), keltavästäräkkien muuttoparvi ja jokunen nuori ruokkilintu.

Kilpisjärven viimeisillä pönttökierroksilla on vältytty paremmilta haviksilta, loppukesän mainitsemisen arvoiset tirpat jäivät tuonne edellisiin rengastusviesteihin. Kai sen voi sivuhuomauttaa, että kolmanneksi viimeisenä työpäivänä pulttasin vielä kolme talitiaispoikuetta. Hommaa riitti siis viimeiseen asti. Kuvaaminenkin on jäänyt blogin sisällön huonoksi onneksi vähemmälle - tai ainakin diversiteetti, kyllähän niitä ruutuja silloin syntyy kun se vuorihemppo kerrankin pamahtaa kohdalle. Alla pari otosta tästä Kilpisjärven spesiaalista.

Excursion till Arnöya

Paa (Hellstedt) käväsi perheineen viihdyttämässä asemaa ja kutsui karvanaaman mukaan piipahdukselle Norjaan, ympäristöbiologian kenttäkurssia kun ei tänä kesänä järjestetty ja täytyyhän siellä Arnöyalla käydä vähintään kerran vuodessa. Viimeisen vapaaviikonlopun lauantaina (4.8) kelit olivat Kilpiksellä ja Skibotnissa hienot, vaan ulompana merellä raikas tuuli pukkas sadepilveä toisensa perään. Pariin kertaan oltiin vaarassa kastua komeasti - kannatti taas viettää Kilpiksen viikon hienoin päivä sateessa ja kärsimysornimassa.

Spåkenesin merihanhia.

Keskipitkän matkan vuonokierros aloitettiin Spåkenesistä, koska ensimmäisestä yhteysaluksen lähdöstä myöhästyttiin selvästi. Kahlaaja- ja vessupuoli oli paikalla yllättävän nihkeää, massoista lähinnä 80 meriharakkaa ja 12 tylliä (punakuirit nollissa), 70 tukkakoskeloa antoi sentään jotain takaisin merelle tuijottamisesta. Jokusia ruokkilintujakin, vaan ei mitään mainittavia määriä. Pysähdyksen pelasti 4 harmaahaikaraa, 15 naurulokkia (hyvää vaihtelua havisten kirjanpitoon) ja melko yllättäen yksi äännellyt lapinkirvinen ja yhteensä 24 vuorihemppoa. Kottaraisten ja haarapääskyjen näkeminen sitten toukokuun tuntui myös melko veikeältä. Pientä hämmennystä aiheutti myös rantavesissä kuono kohti taivasta kellunut hylje. Kun nisäkäsauktoriteetti poissulki hallin ja norpan, jäljelle taitaa jäädä kirjohylje. Nisäkäselistä pukkaa?

Sorruin kuvaamaan vuonolampaita. Tulosta katsomalla ymmärrätte kyllä miksi.

Arnöyan lokkihärdelliä.

Storstenin ja Arnöyan välillä henkistä lämmittelyä (ja fyysistä palelua), kun yhteysalukselta nähtiin pari merikihua, parisenkymmentä lunnia ja jokunen kajava. Arnöyan rantoja katseltiin autosta käsin ja sateessa huonolla menestyksellä, ainoastaan vuonolampaat ja meripeurat aiheuttivat pientä ihmetystä. Arnöyan Årviksandissa sää mukamas selkeni ja talsimme kylän sataman aallonmurtajan kärkeen. Putket pystyyn - ja viriävän vesisateen ansiosta saman tien takaisin autolle. Ja autolla todettiin, että yhtä hyvin täältä aallonmurtajan tyveltäkin näkee. Sadetta pidellessä ihmettelin parin tuhannen lokin härdelliä ja äkkäsin yhdeltä larukselta lukurenkaan. Kamera autosta ja dokumentit talteen!

Onneksemme sade hälvenee ja näkyvyys merellekin paranee, nyt jopa Fuglöya näkyy kaikessa komeudessaan. Merelläkin alkaa tapahtua, pieniä lunniparvia osuu Zeissin näkökenttään harvakseltaan, ruokit ja kiislat ovat selkeänä vähemmistönä. Määrällisesti merellä vaappui staijin aikana noin 450 lunnia ja 80 ruokkia, kiisloja vain yksittäisiä. Paaaljon vähemmän kuin vuosi sitten, tosin nyt oltiin jo muutama päivä elokuun puolella. Merikihujakin nähtiin 3 kipaletta, paikalla myös yksi lokkeja hätyytellyt merikotka.

Ensimmäisestä kunnon kvaliteetista vastasivat 10 karimetsoa, joista yhdeksän jäpitti tutulla pikkuluodolla ja yksi epeli pamautti todella hienon ohilennon staijarien edestä. Näin hienosti en ole lajia aikaisemmin nähnytkään, vaikka kaveri älysi painaa juuri kuvausetäisyyden ulkopuolelta. Tulipahan katsottua lintua. Myös merelle tapittaminen palkittiin, kun verkkokalvoille piirtyi pari vuotta sitten Huippuvuorilla tutuksi tullutta tavaraa: horisontista löytyi pari merilintua lentäen vauhdikkaasti jäykin siivin, pariin kertaan liitäen ja kaarrellen, siluettikin täsmäsi vaikka putkisieraimia ei ihan rantaan asti näkynyt. 2 myrskylintua kruunasivat staijin, vaikka Paa jälkikasvuineen ei valitettavasti ehinyt tilanteeseen mukaan. Katosivat liian varhain jonnekin Fuglöyan tienoille.

Epätarkkaa jälkeä vuokra-auton tuulilasin läpi. Mutta on se ampuhaukka silti hiano...

Paluumatkalla satamaan nähtiin sähkölangoilla päivystäneet 3 ampuhaukkaa (poikue) ja koivikosta lennähtänyt riekko. Storstenistä jatkettiin Altaa kohti Storslettin suistolle - paikka oli ihan mielenkiintoinen, mitä nyt nousuveden kiivain vaihe blokkasi kahlaajilla mässäilyn. 160 merihanhen parvi taisi olla ainoa mainitsemisen arvoinen (?) havis. Skibotnissa pysähdyttiin vielä virveliä viskomaan ja etsimään ne puuttuvat isot gaviat havislistalle. Ei tärpännyt eikä löytynyt. Ajokilometrejä kertyi taas kohtuullisesti, mutta ooikein kiva se oli noillakin mestoilla käydä tänäkin kesänä, osui loppukesällekin vielä kohokohtaa ja ohjelmaa. Kiitokset Paalle reissun mahdollistamisesta!

Rengastuksia - Encore!

Encore 1

Vaan heinäkuun lopussa kurssi kääntyi vastoinkäymisistä uuteen nousuun! Tai sitten muiden löydöillä ratsastamista, what the hell, pääasia että linnut saa renkaita jalkoihin :)

Männistön Kalle löysi Saanan rinteeltä sepelrastaan pesän - heinäkuun lopulla! Uusintapesye, peeveli vieköön! Arvatkaa vaan, venähtikö naama kun kaveri iski koordinaatteja pöytään ja kertoi, mitä päätepisteestä pitäisi löytyä. Pari päivää myöhemmin menin, etsin, kaivoin lisänuotteja, etsin lisää ja löysin - ei muuten ollut helppoa puuhaa, kun olettaa emojen olevan paikalla ja varottelevan pesästä. Ne kolme poikasta olivat ainoat sepelrastaat mitä näin rinteessä koko päivänä - ja rinne tuli käveltyä kerran yhteen ja kerran toiseen suuntaan. Kolme sepelrastasta ei ole vielä hirveän iso otos, vaan ehkä tämän avulla saisi virtaa taas ensi kesää varten.

Vaikka päätoimitus hoitui puolen kilometrin talsimisella ja vähäisellä nousulla, mieli koheni sen verran, että päädyin viettämään perjantai-iltaa Saanan rinteessä muutaman tunnin, jonnekin puoleenyöhön asti. Couldn't have it any other way! Enhän minä uusia pesiä tietenkään löytänyt, vaan kyllä siellä rinteessä on oma tunnelmansa, kun alhaalla on tyyni järvi mekastavine kaakkureineen, taaempana naapurivaltojen suurtunturit (Paras-tunturi on aina kuvauksellinen, maiseman usein eläessään omaa elämäänsä) ja kruununa aivan ylärinteeltä löytyneet ja kiivaasti äännelleet 2 vuorihemppoa, jotenkin sykähdyttävämpää kuin ruokinnalla hiljaisina kähmyilevät pikkulinnut. Ja se tunnelma, se oli jotain sellaista, mille tämä teksti ei (taaskaan) anna täyttä arvoa.

Encore 2

Vaan onnistumiset vuorottelevat vastoinkäymisten kanssa. Eurolassa majoittuva botanistiporukka löysi Saanajärven pohjoispuolelta keräkurmitsapoikueen. Kelit eivät antaneet myöden parina vapaapäivänä, vaan liikkeelle päästin sään salliessa vasta parin päivän viiveellä. Tovin etsimisen jälkeen linnut löytyivät, mutta katsellessani kovasti puhtaan juv-pukuisia lintuja osasin jo pelätä pahinta. Karkuunhan ne lensivät kun koitin haavia. Perkele. Mielen syöverit syöksyvät samoihin tunnelmiin kuin varsinaisen setin (edellisen päivityksen) viimeisessä kappaleessa. Tämän homman pitäisi opettaa ainakin nöyryyttä ja oman rajallisuuden hyväksymistä.

"Cannot fail if you never start."

Rengastuksia

Toinen synteesiluontainen päivitys. Mikälie. Ainakin vaihtelua viime kesän sillisalaattiteksteihin verrattuna. Kesän toinen hektinen vaihe alkaa olla takana, kun pönttöjäkään ei tarvitse enää kokonaisuudessaan kiertää. Uusintapesyeiden kyttäämistä, myöhästelijöiden jälkien siivoamista ja lahoavien pönttöjen uusimista, alkaa tämä touhu taas hiljalleen olemaan tässä.

Töiden puolesta rengastin pöntöiltä 6 kirjosiepponaarasta, eli vajaan puolet pöntöissä pesivistä - lähinnä paikkasin niitä mitä Antero ei ehtinyt. Pari kontrolliakin saatu, joista toinen oli viime kesänä a.k.n ainoa fichyp-naaras, kehtasi koukata Afrikan kautta pesimään uudelleen 100 m päähän rengastuspaikasta! Poikueita selvisi rengastusikään noin tusina, ihan odotettu lasku edelliskesän paristakymmenestä poikueesta. Kiivainpana päivänä rengastin kolmisenkymmentä poikasta kuudesta eri poikueesta.

Leppälintuja kertyi paljon vähemmän kuin vuosi sitten, vaikka rengastin ensimmäiset poikaset jokseenkin samoihin aikoihin viime vuonna. 2012 antoi vain kolmasosan edellisen kesän määristä, kokonaisuudessaan kärpät veivät niin'ikkään kolmasosan kesän kaikista pesinnöistä! Lapintiaisia pyöreä 0, perkele. Talitiaisia on kertynyt jokunen enemmän kuin vuosi sitten, muutama uusintapesintäkin odottaa pulttauksia. Hyvä kun edes jollain lajilla rengastusmäärät kasvavat, ehkä pitäisi panostaa emopyyntiinkin kontrollien toivossa.

Riittäisiköhän mulla aikaa ja intoa tsempata se verkkorengastuslupa ensi kesäksi?


Vapaa-ajan rengastuksia myös vähänlaisesti, ei sitä pitkin kesää kellon ympäri maastossa jaksa ravata. Linjalaskennatkin menivät sesongin kanssa ristiin. Tuomas Heikkilä löysi maastosta laulurastaan pesän, josta kiitollinen lintupoika kihlasi poikaset ja mumisi parralleen, josko noista koskaan mitään kuuluu. Kesän sinirintakiintiö kuitattiin yhdellä pesällä, jossa kuudesta munasta 2 poikasta oli selvinnyt rengastusikään asti.

Onneksi rengastushommistakin löytyi raportoitavaksi pari todellista helmeä:

5.7. läksin kiireisimmän työrupeaman ohella Jehkasin suuntaan, Esko Pasanen oli pyörinyt mestoilla jo muutaman päivän ja omiin aikatauluihin piti vääntää pakkorako, jotta pääsisi itsekin kahlaajapyyntiä opettelemaan. Alkuillasta kokeiltiin tylliemoja Eskon löytämältä pesältä, ei onnannut. Iltaa kohti kavuttiin Korkea-Jehkasin laelle etsimään uusia keräkurmitsojen pesiä, ei vaan napannut niitäkään. Jotta nollille ei jäätäisi, turvauduttiin Männistön Kallen löytämiin pesiin. Ensimmäisellä löi jälleen tyhjää, emo poikasineen oli ehtinyt jo melko pitkälle alkuperäiseltä pesäkuopalta.

Toisella onnisti. Pitkään sitä haettiin, kunnes Esko löysi n. 6 m päästä poikasia lämmittävän emon - ja melkein piti kädestä pitäen näyttää, ennen kuin lintupojaksi itseään mainostama puusilmä löysi kohteen. Sitten tapahtui paljon ja äkkiä. Potrettikuvat hautovasta kurmitsasta piti tietysti räpsiä pois kuleksimasta - kukapa Lapissa vähääkään kameraa ulkoiluttanut ei olisi haaveillut tällaisesta tilanteesta - ennen kuin emo pakeni poikasten päältä. Esko oli jo ehtinyt kihlaamaan emon ja kaksi poikasta, nyt oli neljänninen linnun vuoro saada hilyt kinttuihinsa. Emon kuvaamista, pesän kuvaamista, värirenkaan kiinnityksen demonstrointi, teräsrenkaan kiinnityksen opettelua, kirjanpitoa, pyyntivinkkejä, informaatiotulvaa iltayhdeltätoista! Vaan ai että, kun tehosession jälkeen karvanaama laskeutui Jehkasin rinnettä alas yöttömän yön valoissa, asemalla sepelrastas ja lämmin etelätuuli toivottivat kulkijan tervetulleeksi. Rääkistä huolimatta unta sai odotella tovin, oli meinaan sen verran inspiroiva sekä kahlaajapyyntiin kannustava reissu.

Tästä oli hyvä jatkaa seuraavana sunnuntaina Männistön Kallen ilmoittamalle kurmitsapoikueelle. Koordinaatit gepsiin, suunta haltuun ja pelipaikoille. Puoli tuntia meni, ennen kuin emo ja toinen poikasista löytyi. Untuvikko kiinni, metallirengas yhteen ja lukurengas toiseen kinttuun, untuvikko vapaaksi - ja seuraava pultattava löytyy saman tien tunturikankaalta! Sama operaatio ja vähän emon yritystä (verkolla olisi voinut onnistuakin), mutta tämän poikueen rengastukset jäivät kahteen lintuun.

"Morinelluksen siipirikkoshow'ta".

Vaan näissä hommissa vähiä onnistumisia seuraa väkisinkin sarja takaiskuja. Seuraavalta tsekattavalta pesältä ei löytynyt kuin yksi muna - puolentoista tunnin etsimisellä ei jälkeäkään emoista ja poikasista. Eskon nuotittamalla tyllin pesällä ei ollut tapahtunut mitään, eikä virta varmaankaan riitä kapuamaan joka ilta sitä tsekkaamaan. Viikon päästä koitin seuraavaa reissua, tällä kertaa Pikku-Mallalle, eikä sielläkään mitään.

Jos keräkurmitsojen kanssa vähän onnistikin, vesipääskyt eivät päästäneet yhtä helpolla. Perkele vieköön, silloin kun sitä virtaa riittäisi ja ajankohtakin olisi sopiva, niin sitten sää ajaa sekä heittelee lintupoikaa. Yhtenä kauniina iltana ehdin jo Tsahkaljärvelle asti, kunnes idästä noussut melko massiivinen pilvirintama ajoi takaisin asemalle. Tappion nieleminen ja "ei voi mitään" -fiiliksen hyväksyminen alkaa taas tulla tutuksi, aikaisemmin tässä kuussa ampuhaukan poikaset jäivät rengastamatta turhan hankalan tunturikoivun takia ja juhannuksen alla toinen sepelrastasyrityksistä jäi yrittämättä äkillisen säätilamuutoksen takia. Muistoissa edelleen viime kesänä muutamien metrien päähän jäänyt piekanan pesä. Osaa tää touhu olla välillä hemmetin turhauttavaakin.

Nojoo, that's life. Loppuun ihan jotain muuta; seuraavanlainen ötökkä lensi vastaan tunturissa. Osaisko joku tunnistaa?

Suba!

Skibotnin Larus-helvettiä. Vääntyisiköhän täältä joku grölis jossain vaiheessa?

Yksi kesän työsaroista helpotti, kun Skibotnin pöntöillä tarvitsee tehdä vain parin tunnin rutiinikierros ja loppupäivää viettää vuonolla lintuja pällistellen. Viimeisin keikka (ti 26.6.) oli jälleen epävakainen, tuulista ja vähän kosteaakin. Vaan puhuri taisi käydä oikeasta suunnasta, oli läjäyttänyt Lyngenin pohjukkaan kasapäin ruokkilintuja! Yleensä vuonolla näkee vain yksittäisiä / joitakin kymmeniä, nyt pelkästään Skibotnin kalasatamasta käsin pystyi ynnäilemään 430 ruokkia, joukossa jokunen kiisla ja vihdoin lunneja, 8 kipaletta yhteensä. Vuonon lintumeininki oli muutenkin monipuolista kaikilla rintamilla, kun parin tunnin kierroksella kivaa lajia osui optiikkaan toisensa perään: jouhi- ja lapasorsaa, haapanoita, Melanittoja 600 paikallista, kuikat ja kaakkurit, merikotka, 8 punakuiria ja molemmat kuovilajit päälle, punajalkaviklojen joukossa valkoviklo, pari pakollista pikkukajavaa ja kesän kolmas merikihu jne.

Samana päivänä Subarktisen ekologian kenttäkurssi (kavereiden kesken Suba) alkoi asemalla - kurssi täynnä tuttuja, valitettavasti linjoja pitäisi puurtaa samaan aikaan eikä iltojen istumisille jää hirveästi aikaa. Viikon pönttökierrokset menivät rutiinilla ja muutamilla rengastuksilla laskentojen ohella (ke ja to kellon ympäri maastossa), kun vielä perjantaina viimeisen laskentakeikan päälle lähdin kurssin mukana Skibotniin, niin unenpuutteesta ei kauhiasti tarvinnut kärsiä.

Vaan kyllä kelpasi loisia, vuonolintujen staijaaminen helteisenä päivänä muutaman rasavillin keskellä kävi melkein vapaapäivästä ;) Spåkenesiin asti ei valitettavasti painuttu, mutta Udden tarjosi nähtävää tutun kaavan mukaan, paikalta muutama lunni, jokunen etelänkiisla, satakunta ruokkia, merikotka ja pikkukajavia, joista yksi kesy tapaus intoutui kuvausetäisyydelle - välillä liian läheltä 500 mm polttoväliä ajatellen, hah! Skibotnissa taasen ei lintuhavainnoilla juhlittu, liekö vika turistikeleissä vai torspoilussa. Haapanalössiin lyöttäytynyt lapasorsa palveli varmaan lieterantojen "kovinta" havaintoa. Oli siellä silti kivaa!

Pyöriäisiä nähtiin harvinaisen paljon ja harvinaisen läheltä.

Kesy ja kuvauksellinen pikkukajava kärkkyi kalanperkeitä Uddenilla.

Kasvirari: halikka.

Kuka ei kuulu joukkon?

Lulledalenin luontopolulle fiilistelemään...

... tikankontteja!

Lauantaina luulin jo saavani kaivatun välipäivän, mutta sääolosuhteiden pakottamana kurssin aikataulua muutettiin ja suoretki Iittoon & Markkinaan aikaistui - eipä siinä mitään, säätä uhmaamaan ja kahlaajia komppaamaan. Ensimmäisellä pysähdyksellä nautittiin soihin johdattelevasta kurssiesityksestä (hulppeat puitteet & mainio tunnelma!), vaan Markkinassa päästiin teoriasta käytäntöön. Suokierroksen ensimmäisellä osuudella ei kauaa tarvinnut vesipääskyä odotella, nätti koiras nippa nappa kuvausetäisyydellä ekoilla lätäköillä. Toisella kierroksella lintupoika sooloili Hietajängän märemmissä osissa muun porukan suunnistaessa hieman suorempaa autoille. Sooloilu oli jälleen tuottoisaa, ensimmäinen lentoon kompattu pieni kahlaaja piti potkaista ilmaan parikin kertaa, ennen kuin piipertäjä varmistui jänkäsirriäiseksi - wuhuu! Soitto Anterolle, ei vastausta - soitto Kaisulle, ei vastausta - soitto Virvelle, ei vastausta. Selevä.

Vaan kääntäessäni sirriäiselle selkäni tuuli kantoi horisontista sielua hivelevää rääkynää. Nyt piti jo huutaa. "MUUTTOHAUKKA!" Varmasti kuulivat, osa onnistui jopa kuulemaan peren. Palatessani muun ryhmän luokse yhdestä saraikosta lähti lentoon päivän toinen jänkäsirriäinen! Tähän päälle viitisen lapinsirkkua, parisenkymmentä keltavästäräkkiä ja kurki (hyvä havainto näin pohjoisessa), niin sateinen ja tuulinen päivä oli yllättävän monipuolinen.

Markkinan Hietajänkä.

Suokukkia, suokukkia ja suokukkia.

Subalaisia suolla.

Vesipääsky!

Jänkhäsirriäine!

Sunnuntai kävi hyvin ansaitusta välipäivästä, maanantaina käytiin Oulan kanssa kokemassa Callajärven verkot - ja kalaa tuli! Kun tiistaina askel painoi ja jalka laahusti parin painajaisyön sekä edellisen viikon rehkimisen yhteisvaukutuksesta, ei Skibotnin keikalta jäänyt hirveästi käteen. 3 punakuiria lietteillä ja 9 lunnia tasanteelta. Vaan ehyempi oli mieli keskiviikkoiltana, Suban grande finalen l. Furuflatenin jäätikköretken jälkeen. Sää selkeän kesäinen, näkyvyys huippuluokkaa ja tunnelma korkealla, niitä harvoja hetkiä kun lintupoika aisti leppoisan (ei onneksi tukahduttavan) kesän meininkiä ja pientä vapauden tunnetta. Menomatkalla tehtiin kevyttä linjalaskentaa, Kilpisjärvellä ja Skibotnissa pyörineenä oli metkaa rustata havikseen pari ruokokerttusta, lehtokerttua, harmaasieppoa sekä pensastasku, mustarastas ja aina mainitsemisen arvoinen sepelrastas. Linjan päätepisteestä kavuttiin ihailemaan jäätiköitä, pahoittelut kurssilaisille jos reittivalinta ei ollut aivan optimaalisin ;) kun oma 50-millinen kävi taas turhan ahtaaksi, Pinja lainasi laajakulmaisempaa linssiä, kiitokset! Onpahan vaihtelevampaa kuvitusta mitä näyttää:

Jäätikköreissu oli jälleen yksi kesän ehdottomista kohokohdista. Mutta tämän kupletin juoni kulki "ensin huvit, sitten työt" -kaavan mukaan: torstaille sekä perjantaille osui kaksi kalaverkkojen kokemiskeikkaa Callajärvelle (ensimmäisellä nähtiin gomiasti 2 maakotkaa), kirjosieppojen rengastuspiikki, keräkurmitsojen rengastusreissu Jehkasille (tästä lisää myöhemmin) sekä sääskien ensiaalto. Päänahka, otsa ja kämmenselät karkoittimista huolimatta paukamilla.