21.4.2020

Halias 7.4.-20.4.2020 - Raririkas pääsiäinen ja pohjoisvirtauksia


"... ei ne koskaan tuu tähän kärkeen vaan kääntyy AINA viimeistään Täktomin kohdalla pois", minä manasin, ja sit Väisäsen Roni linkitti mun ottamat Haliaksen ekan isomilvuksen kuvat vuodelta 2015. Kiitos Roni, sillä muutama päivä myöhemmin manaukseni osoittautuivat aiheettomiksi!



7.4.
Ti

Kirkas aamu ja voimakasta etelätuulta. Rastaat ja punarinnat vähentyneet eilisestä. mut merellä oli nähtävää: valkoposkihanhi 146m, haapana 86m, jouhisorsa 30m ja lapasorsa 20m. Idenpää oli mennyt melkosen upeita sorsamuuttoja, mutta kelpashan nääkin. Haahkoa laskettiin 2878m 2000p ja nähtiin myös kevään ekat muuttolapasotkat. Läpikulkijointa myös pari piekanaa, 7 luotokirvistä, 465 peippoa ja taas hienot 59 pikkukäpylintua. Gåulla nähtiin 7 harmaasorsaa ja hienot 160 tavia, Tomaksen sanoin "naaras-amerikantaveja saatto olla vaikka kuinka monta mut ei tunnettu" =D keväälle uutena kalatiira, mukavan aikainen tapaus. Nico raportoi niemeltä ahkerasti sekä kyitä että sisiliskoja. Rengastuksia 34 ja lajimäärä toistaiseksi kevään paras 84.


8.4.
Ke

Aamulla kevyttä lounaistuulta, kääntyen ja voimistuen iltapäivällä länsiluoteeseen. Aurinkoa piisaa. Staijia aika katkonaisesti välillä 6.40-18.00, kurjet menevät näillä tuulilla itäpuolelta ohi. Päivää piristivät aamuvakion vuorihemppo ja särkällä pistäytynyt räyskä. Astetta kovemmat tupajyskyt ei sit kauheesti innostaneetkaan. Lajeja kuitenkin 83, mukana mm. teeri 1k p, kalatiira 2p, palokärki 1m, tiltaltti 2p reng, töyhtitiainen 1m reng ja nokkavarpunen 1m. Sauna oli lämmin.

Töti!

9.4.
To

Länsituulia ja aurinkoa tänäänkin. Edellisiin päiviin nähden muutama melkosen pirteä havis, parhaimpana Tomaksen havaitsema pihan kautta Länsikärkeen painellut mustaleppälintu, ja sinne katos. Me torspot lähdettiin bunkkerilta pihaan, vaan olis pitänyt mennä eteläkärjen kautta vastaan =D ohariks olis saattanu mennä muutenkin. Ossi spottaili bunkkerilta käsin sekä mukavan aikaisen suosirrin länsipuolelta että naaras-sinisuohaukan lounaisista kärjen kautta luoteeseen. Tomas läksi iltapäivällä pääsiäislomille Espooseen ja haki Karjaalta Markus Lampisen kevään neljänneksi pitkäaikaishavainnoijaksi - Magekin on kevään asemalla aina sinne 7.6. asti, "jos luoja suo".


10.4.
Pe

Lampinen pääsi skriivailemaan päivyriin pitkäaikaisrengastajan ja etätyöläisen mahdollisuuksista, mut "eipä se syke päässyt vielä nousemaan, kiitos luoteesta puhaltaneen ja havainnoijia piinanneen puhurin". Verkoista tuli 7 käsittelyä, eikä mitään juhlajuomiakaan poskauteltu. Kevään toinen räyskä ja kolmen kalatiiran parvi hellittivät vähän muutaminen havainnoijien vuosipistepaineita. Peippomuutto osoitti orastavia piristymisen merkkejä (1098m), mutta kahlaajapuolella ei muutto edisty sitten millään - ainoastaan kuovi 2m, metsäviklo 1m, ja tylli 2p1m. Huomenna tuulen pitäisi heiketä, mitä nyt suunta pysyy valitettavasti samana.

Pääsiäsvalot





Taas töyhtötiainen!


11.4.
La

Otetaan suosiolla Magen kirjoittama päiväkirjateksti tähän:

"Tänään olisikin sitten ollut nitroille tarvetta. Aurinko porotti havainnoijien parstavärkkejä aivan uuteen uskoon ja lenseä luoteistuulonen viilensi sopivasti puhaltaen palaneen nahkan kärtsän avomerelle. Kevätmuuttorintamalla edelleen rauhallista, joskin itäisiin flakutellut suopöllö, kolme merikihua, 2 ampuhaukkaa ja 3 piekanaa ansaitsevat suppean tilansa tämänpäiväisestä selonteosta. Harmaasorsakoiras hengaili sinisorsan kanssa Gåulla ja teerinaaras pyrähteli pitkin niemeä siihen malliin, että ripustin muutaman petoverkon aikana kuluksi iltapäivällä odottamaan tarmokkan rengastajan eittämättä menestyksekkäitä pyyntiyrityksiä.

Iltapäivällä vähän yhden jälkeen olin pistämässä linjaverkkoja rullalle, kun radiopuhelin alkoi molottamaan jostain Mika Kilven isomilkkarista, joka olisi valumassa Kalasataman suunnilta kohti niemeä. Muutama juoksuaskel tyhjälle bunkkerille ja välittömästi kiikareiden näkökenttään osui petolintu, joka kaukoputkella selvisi himoituksi ISOHAARAHAUKAKSI! Lintu tuli sataman suunnasta kohti, korjasi sitten suuntaa etelään ja alkoi kretsata noin latvaverkon keskikohdan päällä. Muutkin saapuivat tässä vaiheessa paikalle, mutta valitettavisti punainen leija päätti aloittaa pitkän ja tasaisen liu'un Turun suuntaan, eivätkä katsekontaktit tämän jälkeen olleet enää yhtä vaikuttavia, kuin havaintotilanteen alkuvaiheessa. Kaikki linnut kuitenkin näkivät ja tämän vuoksi perinteinen III-karhu  maistuukin näin illan karmanteella taas pelottavan hyvältä (mä join jotain parempaa, toim. huom.) Hurjan isohaarahaukkakevään ties kuinka mones, mutta vasta Haliaksen toinen lajinsa edustaja oli tosiasia, mikäli havainto tunnetusti tiukan ja voisiko sanoa joa v*tt+maisen ARKn seulan läpäisee. Kohta bastu - kiitos, Mika Kilpi, ja kiitos Halias!"


12.4.
Su

Jukopliut mikä päivä! Kovaa etelätuulta, sumua, ajoittain sadetta. Oli vähän kohmeinen olo eilisen jäljiltä ja nalituntinen saunanlipalta kuulosti yhdelle hengelle melko brutaalilta, joten splitattiin suoritus ja puolivälissä vaihto Nicon kanssa. Noin klo 8.27 raahustin pihan poikki saunalle ja Nico poistui sisätiloihin klo 8.30. Ehdin kirjaamaan ensimmäiset haahkat länteen ja otin ehkä neljättä skannauskierrosta merelle, kunnes tajusin katsovani luoteeseen vauhdilla leijuvaa vanhaa pikkukajavaa! Hävis samantien "valasluodon" taakse eikä siinä olis enää lärppykään auttanut. Mut sen avulla jaksoi sinnitellä vakion loppuun, samalla kun Mage ja Ossi kiersivät niemeä.

Aamutouhuilun jälkeen lähdimme Gåulle, eikä pikkulintujen runsaus maastossa ainakaan odotuksia nostattanut, punarinnat tuntuivat olevan vähissä aseman puuportista eteenpäin. Kalskärin kallio tuntui rutiinitsekkaukselta, Ossi aloitti kyhmyjoutsenten laskemisen ja pian totesi kylmän viileästi, että "Aki, oliko se 12. päivä kun sä veikkasit ensimmäisiä avosetteja saapuvaksi?". Ossi sai vastaukseksi jotain epämääräistä muminaa, ja kyllä siinä Magella ja minulla pieni epäilys heräsi, ja jatkoin sanomalla "tos ne nyt on." Olin ensin että täh, katoin putkella särkän kärkeen ja hihkuin heti jotain möykkää Lampiselle (epäilykset heräsivät myös siinä päässä) ja äkkiäkös asemalle jäänyt Nicokin saapui nauttiman särkällä notkuneesta kahdesta avosetista! Lauri ja Minna Mäenpää sekä Kari Engelbarthin retkiporukka bongasivat linnut onnistuneesti, vähän tosin jännitettiin kun linnut nousivat pariin otteeseen lentelemään särkälle, joko kalalokin ahdistelusta tai merikotkan säikäyttelystä.

Särkän tsekkaamisen lisäksi Gåsörsbukten tsekattiin täsmällisesti ja päivän päätteeksi viriteltiin vielä staijejakin. Rissan ja settien lisäksi keväälle uusina havaittiin härkälintu 2p ja pikkutylli 1m. Sopivasti Gåun reissun aikana todistettiin, kuinka lapasotkat muuttivat keväälle uuden muuttoenkan, 230m, nähtiin mm. hieno 160 ja 45 yksilön parvet, mainitaan vielä sääksi 2m, kuovi 1m, kalatiira 4m, mustavaris 1m niin päivä on aika hyvin dokumentoitu. Pääsiäisen kärsimysnäytelmä kruunattiin juhla-aterialla: uunilohta, uuniperunoita, parsaa, tuorejuustolla täytettyjä herkkusieniä ja suppilovahverokastiketta. Hyvin lähti!

Tältä sektorilta on nyt tänä keväänä nakutettu pari hyvää lajia!

Spedet takseeraamassa särkkää

Setit! (c) Markus Lampinen

Oi kyllä!

13.4.
Ma

Tuuli kääntyi luoteeseen ja päivän muuttosummat jäivät vaisuiksi: haahkoja vajaa 700, kuoveja 17, tiiroja kolme kalatiiraa ja yksi määrittämätön. Paikallisosastollakin hiljaista, lähinnä haapana 110p. Ahkera merelle tapittaminen palkittiin eteläpuolelta länteen suunnanneella nuorella jääkuikalla, Ossi oli valmiiksi bunkkerilla, Mage ja Nico ehtivät hyvin mukaan kun lintu ilmestyi uudestaan näkyviin Granskärin takaa. Illalla tuuli yltyi entisestään ja jotain rännän tapaistakin saatiin, Ossi poistui ja Tomas palasi ilmeisen virkistäviltä pääsiäislomilta. Lajeja 68.


14.4.
Ti

Luoteistuulta taas ihan riittävästi, aamulla lumikuuroja eli staijit suosiolla etelämetsän suojista ja rengastusvakio skipattiin. Vakio oli kuitenkin ihan palkitseva, mukavimpina räyskä, 6 merikihua, ristisorsa, 6 lapasorsaa, 54 pilkkasiipeä ja 29 tukkakoskeloa, kaakkuri ja kaksi kuikkaa. Naurulokkeja (104p 11m) ja kalalokkeja (170p 17m) toistaiseksi kauden parhaat määrät. Puoliltapäivin kunnon levot, Mage ja Tomas hoitivat Gåun retken alkuillasta. Lajeja kuitenkin vain 52.

WtF...

15.4.
Ke

Tuulen suunta ja voimakkuus ei ota muuttuakseen, eli kevät etenee tällä hetkellä vähän tahmeasti. Muutolla harmaasorsa 2, tukkakoskelo 46, peippo 733m, vihervarpunen 171 ja vakion jälkeen Magen pihaan kuulema ja näkemä vuorihemppo. Paikallismäärät edelleen vaisuja, kuitenkin punarinta 24p, rautiainen 3p ja laulurastas 5p. Nähtiin myös saukko! Illaksi tuuli heikkeni ja saunan terassilla oli aika ajoin jopa miellyttävää.


16.4.
To

Luoteistuulet jatkuvat työmoraalia rappeuttaen, Tomaksen sanoin "skidisti svituttaa mut ei auta kuin yrittää". Etelämetsähommiksi meni taas aamustaijit ja päivän pirteinpänä ehdottomasti kaksi haarapääskyä, mitä nyt molemmat lensivät kovaa vauhtia Viron suntaan =D lisäksi 220 pilkkasiipeä, hieno vaalea merikihu ja pari nokkavarpusta nähtiin. Yöllä oli ollut hetkittäin tyyntä, joten mm. punarintoja (99p) ja laulurastaita (42p) maastossa pirteästi. Rengastuksia päivälle rapiat 40, lajeja 66.

Luoteistuuli puhaltaa työmoraalin pois.


17.4.
Pe

Yhä luoteistuli puhaltaa ja bunkkerilla pystyi juuri ja juuri olemaan. Varsinkin vakion parilla ekalla tunnilla muutti pikkulintua ihan kivasti, mutta muutto tyrehtyi ennen vakion loppua. Peippoja kuitenkin 701m, vihervarpusia 293 ja pikkukäpylintuja 75. Siihen päälle mustavariksia 4, kalatiiroja 8, kuoveja 22, kapustarinta 1, pilkkasiipi 231 ja keväänpinnaksi kivitasku, joka muuttomatkallaan törmäsi linjaverkkoon jäämättä kuitenkaan kiinni. Gåun reissulla ei kummempaa, hyönteissyöjien määrät maastossa vähentyneet. Lajeja 77.


18.4.
La

Peruspäivä toimistossa, luoteistuulta edelleen ja aurinkoa, staijia 6.10-13.00 ja lajeja 75. Mainittavimmat massat jälleen haahkalla (2900p 640m), tukkakoskelolla (7p 77m), sepelkyyhkyllä (140m) ja peipolla (478m). Diversiteettiä nostivat piekana 1m ja ampuhaukka 2m, kapustarinta 1m, merikihu 3m, ruokki/kiisla 2m, mustavaris 1m (näitä riittää!). Sauna lämpeni ja kovasti toivotaan että joskos se tuuli huomenna tyyntyis.


19.4.
Su

Tyyntyi se ehkä vähän. Massarintamalla taas vaihteeksi vaisua, mutta keväälle uusia nähtiin jokunen: lapintiira muutteli menemään, valkoviklo tjytjytteli kotilahdella, ruskosuohaukka ohitti itäpuolelta ja metsäkirvinen sirahteli aamun ensin valoissa (ehkä, tai sit se oli puoliltapäivin). Klo 13 jaksolla oltiin Magen kanssa kahdestaan bunkkerilla ja mä yritin kiskoa yhdestä pienestä urpoparvesta turpoa Magelle vuodariksi, kun samalla bunkkeriääliöt yllätti Etelä-Euroopan pieni ja keltainen tirisijä, kevään eka keltahemppo meinas mennä salakavalasti ohariksi! Turun suuntaan se tietenkin paineli.

Tyvenemmän sään turvin ynnäiltiin taas tavaraa horisontista: haahka 3700p 1460m, alli 900p, kyhmyjoutsen 98p, haapana 50p, meriharakka 12p. Kurkia tyrkkäs 929 muuttavaa ja petolintuja havaittiin kahdeksaa eri lajia, mukavimpina sinisuohaukka 3m, sääksi 4m, tuulihaukka 8. Lisäksi riskilä 2p ja mustavaris 2m, jälkimmäisiä tuntuu näkyvän lähes päivittäin. Lajeja jopa 84, sivuaa tämän kevään enkkaa.


20.4.
Ma

Nyt se pohjoisvirtaus hellittää! 420-juhlapäivän kunniaksi revitettiin pari pikkuraria ja komeaa lajimäärää, ja lintupäivän merkkejä oli ilmassa heti aamusta. Pelin avasi klo 6.54 muuttanut keltahemppo, ja eilisen nuijanneet saivat paikattua lajin. Pienet falcot vapautuivat luoteistuulen kahleista ja muuttivat Haliaksen tasolla komeita lukuja, tuulihaukkoja 16m (kevätenkka!) ja ampuhaukka 4m. Petolintuja jälleen yhteensä 8 lajia ja muita haviksia vois oikeastaan vain luetella: tukkakoskelo 129m, punakuiri 3p, lapinsirkku 1m ja jalohaikara 1m. Keväänpinnoja ei havaittu, mutta kaikenlaista peruskauraa oli niin hyvin hallussa, että rikottiin vihdoin parin viikon takainen lajimääräenkka ja lyötiin taululle 98 lajia! Verkoilta parisenkymmentä käsittelyä, joista korostui Tanskassa rengastettu punarinta.

Ehkä se vielä siitä, ehkä se siitä....

7.4.2020

Halias 22.3.-6.4.2020 - Haahkojen päämuutto, kiintiökyhmyhaahka, maaliskuinen jalohaikara ja ekat rastasaallot


22.3.
Su

Upea päivä! Suurimmalti osalti aivan tyyntä ja pilvetöntä, iltapäivästä kevyttä lounaistuulta jonka odotetaan huomiseksi voimistuvan. Oli kiva ulkoilla! Staijia klo 6.30-11.30 ja niemen kiertämistä, lajeja kivat 53 vaikka massa ei liikkunutkaan. Mukavina ja viime päivistä poikenneina mustalintu 48p, haahka 750p, tukkakoskelo 18p7m, tuulihaukka 1m, meriharakka 1m, naurulokki 14p 1m, riskilä 1 jp p, pikkutikka 2p, luotokirvinen 3m, rautiainen 1p aamuhämärissä huussin vieressä, harakka 1m niemeen, erikoisimpana kirjauksena KT 1m, joku harmaapään/valkoselkätikan muotoinen olio lensi itäpuolelta pitkälle kaakkoon.

Neljän tuulen tuvalta meni jumalaare isohaarahaukka NE, Dici oli nähnyt eilen Täktomin päältä SE. Lähellä kävi... äänimaisema on sentään keväisempää, allien laulun lisäksi mereltä kuuluu haahkan mouruntaa ja naurulokin huutoa. Eiköhän ne meriharakatkin ala kohta möykkäämään. Nico palasi viikonloppulomilta ja alamme valmistautumaan ensi viikon urakointiin.

Kevätpäiväntasaus takana ja valo voittaa

23.3.
Ma

Lounaistuulet kannustivat yhteensä yhdeksän tunnin mittaiseen staijiin, Meno oli ehkä odotettua vaisumpaa, kuitenkin haahkaa muutti melko tasaisesti päivän aikana, summaksi saatiin kivat 2 444m 200p. Lisäksi 3 hiirihaukkaa, tuulihaukka, 2 luotokirvistä, 2 mustavarista ja kevään eka lapinsirkku. Gåulta havaittiin 25 naurulokkia, 3 niittykirvistä, laulurastas ja 6 haapanaa.



24.3.
Ti

Eilistä kovempaa länsituulta ja vaisumpaa muuttoa. Staijia klo 6.10-11.30 ja 48 lajia: mm haahka 200p 692m, pilkkasiipi 9m, tukkakoskelo 11m, meriharakka 1m, naurulokki 24p6m, luotokirvinen 3m, peukaloinen 2p (molemmat kärjessä). Yritettiin aamulla jotain videopätkiä someen bunkkerilta mutta tiedä siitä sitten =D Onneksi huomenna pääsee saunaan.



25.3.
Ke

Länsituulinen päivä ja ekaa kertaa oikeasti paremmin haahkaa liikkeellä. Vakio sinniteltiin vielä bunkkerilla, mutta länsilounaisen tuulen koetellessa jopa 20m/s vahvuuksilla, suoritettiin suurin osa päivän staijeista eteläkalliolla. Kahdeksantuntisen aikana ynnäiltiin yhteensä 5 055 muuttavaa haahkaa, mukana itään suunnannut kevään toinen koiras-kyhmyhaahka. Muutolla myös jouhisorsa 14m, meriharakka 10m, luotokirvinen 2m, hemppo 9m, Gåun reissu antoi kevään ensimmäisen jänkäkurpan.





26.3.
To

Hermoja ja jalustoja koetellut tuuli tyyntyi. Suunta edelleen onneksi SW ja näkyvyyttä haittaa korkeintaan vastavalo. Leppoisaa menoa siis ja välillä bunkkerilla oli varaa ottaa ylimääräinen villapaita pois. Staijia jälleen yhdeksäntuntinen sessio ja lajeja mukavat 62, joista keväälle uusina valkoposkihanhi ja klo 14 jaksolla muuttanut ampuhaukka. Lisälajina 30 kurjen ja 4 metsähanhen kanssa muuttanut lyhytnokkahanhi. Lisäksi ristisorsa 1m, haahka 650p 2 803m, mustalintu 34m, tukkakoskelo 5p 54m, kaakkuri 2m, kurki 197m, kangaskiuru 4m, luotokirvinen 1p 3m, sinitiainen 250m (lähellä kevätenkkaa!), pikkukäpylintu 2 ja isokäpylintu 11m, nokkavarpunen 1m ja pulmunen 1m. Nico jaksaa ahkerasti käydä Gåulla antaen kantikselle enempi staiji- ja sisätoimistoaikaa.

Tästä tulee vielä hieno kevät. On sitä jo!







Tundrahanhia!



27.3.
Pe

Tuuli oli eilistäkin tyynempää ja pitkin päivää oikein leppoisa olo. Varpuslintu- ja haahkamuutto oli tuulesta huolimatta oikein nautinnollista seurattavaa, ja jostain oli kyllä tullukin, kun samaa päivää siunattiin viidellä vuosipisteellä: paikalla kaksi harmaasorsaa (molemmat koiraita), bunkkerin vieressä äänteli tiltaltti, kevään ensimmäiset västäräkit ohittivat bunkkerin, iltapäivällä koppasin myös kaivatun vuorihempon ja Gåulle laskeutui jalohaikara, joka kävisi myös kotilahden puolella kuvattavissa.

Lisäksi lintupäivälle kirjattiin tundrahanhi 104m, valkoposkihanhi 3m, haahka 950p 3 779m, kurki 175m, tylli 1m, naurulokki 55p4m, rautiainen 3m, töyhtötiainen 2m, sinitiainen 196m, peippo 137m, vihervarpunen 178m ja pajusirkku 6p2m. Lajeja taas mukavat 62! Huomenna tuulen pitäisi kääntyä taas pohjoiseen mutta se on sen ajan murhe se. Ossi Tahvonen saapui Haliakselle noin kuukauden mittaisen jaksolle, jos opinnot antaa myöten niin mies viihtyy täällä huhtikuun loppuun asti!

Etsi kuvasta jalohaikara

"Incoming!"






28.3.
La

Vähän säläpäiväksi tää jäi, odotuksista huolimatta. Haahkoja lähinnä hippunen (1163m, sentään 1020p), kurjilla taas pieni yritys mut ei mitään merkittävämpää edellisiin nähden (184m), aamun puolella sentään pari nokkavarpusta. Gåulta löydettiin 3 ristisorsaa, meriharakka ja västäräkki. Aurinkoinen päivä antoi sentään kyyn ja kolme sisiliskoa!

Koronakevät 2020 Mark II

29.3.
Su

Vaisu muuttopäivä pohjoistuulisena päivänä. Staijia 3h20min ja mainittavimpia varmaankin haahka 561m 1500p, pikkutikka 1m, rautiainen 2m ja punakylkirastas 2m. Läksin taas käymään Helsingissä ja tarkoitus palata takaisin heti maanantaina Tomas Swahnin kanssa.


30.3.
Ma

Jep, takaisin asemalle iltapäivällä sivari 1.0:n kanssa, Ossille kiitokset kyydityshommista. Rautatieasemalla häikäisi, Hanko oli saanut kauniin lumipeitteen valehtelisin jos väittäisin ettei aurinkolaseille olis ollu tarvetta. Toista se tais olla vakiolla, kun lunta satoi kuulemma niin sankasti ettei etelämetsää näkynyt. Lomakkeelle lyötiin vaatimattomat 30 lajia, mutta iltapäivällä oli kieltämättä niin nättiä, että sielu herkistyi, ja pihaan noussut lumiukkokin sai sopivan loppuviimeistelyn...

Lunta ja irvistykset sen mukaisia



(c) Tomas

31.3.
Ti

Maaliskuun viimeisenä nautittiin kauniista ja aurinkoisesta aamusta, mitä nyt päivän aikana tuuli yltyi nopsaan ja iltahuudon aikaan lounaistuuli puhasikin jo 20m/s -voimalla. Staijia 7.00-11.40 eikä nähty mitään kummempaa: harmaasorsa 1k p, jouhisorsa 1/1p, haahka 1 630p 1 273m, uivelo 1n m, tukkakoskelo 57m, meriharakka 16m2p, tylli 1p 3m, lehtokurppa 1p, pikkutikka 2p, kangaskiuru 1m, luotokirvinen 1m, tilhi 2m, lajeja kuitenkin kevään tähän mennessä korkein määrä eli 65. Kevään rengastuskausikin saatiin käyntiin, vakiopyynti antoi sinitiaisen ja punarinnan.

Kevään ekat rengastukset!

1.4.
Ke

Huhtikuu! Luoteistuuli sääennustuksissa ei kauheasti odotuksia nostattanut, mut päivästä saatiin lopulta oikein hieno ja kelvollinen! Länsituulta saatiin lopulta ihan siedettävillä lukemilla, aurinko heli ja lumet katoavat nopeasti. Päivän lajina ehdottomasti meriharakka, lapulle 24p 109m, varmaan kautta aikain yli sadan linnun muutto. Keväänpinnaksi selkälokki, joita 2m. Lisäksi luotokirvisiä 7m, lienee kevätenkka. Muita lukemia mm. haahka 1 500p 2 660m, pilkkasiipi 24m, tylli 5p3m, mustavaris 2m. Tomas laittoi pihaverkot pyyntiin ja rengasti mm. rautiaisen. Illalla sauna, lajeja 57, päiväkirjaa kirjoittaessa Reign in Blood soi ja käsi vapisee,


2.4.
To

Lintupäivä! Lounaistuuli laittoi tavaraa liikkeelle ja haahkat muuttivat kevään päämuuton (6 994m ja 1 800p), menoa sai seurata pitkälle iltapäivään ja parvikokojen kirjaaminen oli intensiivistä. Hienoja summia myös pilkkasiivellä 173m, meriharakalla 125m, lisäksi luotokirvinen paranteli kevätennätystään, tänään 8m. Kangaskiuru 4m, peippo 412m ja pikkukäpylintujakin hienot 65m. Rengastuksia reilut 40, tinttien lisäksi mm. pari rautiaista, muutama hippiäinen ja peippo.

Aamuvakiolla tiukkaa tapitusta

Rengastaja työssään






3.4.
Pe

Sviddu. Tylyä länsilounaista tuulta ja vaihtelevasti lumisateita. Aamun pari ekaa tuntia hyvää menoa ja staijia eteläkaltsilla, kuitenkin lumisateet keskeyttivät vakiorengastuksen ja ajoivat staijarit pihaan. Lumisateita tuli ja meni, ja lopulta merelle katsoessa siihen naamalle sataneeseen valkoiseen paskaan kyllästyi. Lumi olis ollut jees silloin helmikuussa! No, saipahan heviurpo pyöräytellä Bathorya siinä saunan lipan alla. Havikseen kevään ekat lapasorsat 1/1m, haahka 400p 2 173m, mustalintu 279m, pilkkasiipi 34m, alli 800p 204m, tukkakoskelo 35m, tuulihaukka 1m, meriharakka 50p 55m. Tomas rengasti pihalta peukaloisen. Lajeja 40.














4.4.
La

Hieno päivä! Länsituulta 10m/s ja aurinkoa. Staijattiin 6h30min, Gåulla käytiin ja 74 lajia oli ehdottomasti kevään monipuolisin päivä so far. Vakiolla kepitettiin kirjosiipikäpylintu, nokkavarpunen ja kolmen vuorihempon parvi. Puoliltapäivin Nico spottas Gåulle laskeutuneen jalohaikaran, joka poistui myöhemmin ENE. Lomakkeelle myös ristisorsa, tuulihaukka, riskilä, kaksi kangaskiurua, 4 luotokirvistä, 3 kaakkuria ja kuikka. Haahkoja riittää edelleen, muutolla 4 333 enimmäkseen länteen, massaa myös tukkakoskelo 86m, mustalintu 158m, pilkkasiipi 56m ja meriharakka 9p 46m. Lauantaisaunat saunottiin myös.


5.4.
Su

"Tänään mennään ja kunnolla", sanoi Tahvonen kun bunkkerille talsi. Tai ainakin kirjoitti illalla niin päiväkirjaan. Mut niin mentiinkin! Heti aamusta oli mukavaa pöhinää päällä ja kaikenlaista kivaa lenteli. Merikihu meinas sniikata ohi luoteispuolelta mutta Tomas nappas kiinni ja nuotitti koilliseen lentävää merilintua. Silkkiuikku nähtiin eteläpuolelta itään. Kevään ekat kuovit saapuivat, samoin kapustarinta vihdoin ja viimein. Lyhytnokkahanhi koristi lisälajiosastoa, joita havaittiin yhteensä neljä yksilöä: ensimmäinen kaukaa länsipuolelta hanhiparven mukana pohjoiseen, seuraavasta parvesta katottiin että siinä on muuten lyhytnokka heti keulilla ja toinen parven viimeisten joukossa, ja löytyi sieltä vielä se yksi kun tarkemmin katottiin.

Muuttosummia myös haahka 3 958m, metsähanhi 38m, tundrahanhi 51m, mustalintu 344m, tukkakoskelo 176m (kevään kovin muutto!), kuikka 5m, kaakkuri 3m, piekana (kevään eka), tuulihaukka 2m, kurki 1 257m, meriharakka 178m, töyhtöhyyppä 44m, ruokki 1m, kiuru 30, luotokirvinen 4m, peippo 214. Hieno päivä! Lajeja 83.










Kulorastas renkaisiin! (c) Tomas


6.4.
Ma

Totaalinen muutos säätilanteessa, lounatuulta ja usvaa suurimman osan aamusta. Mulla oli jotenkin kohmeinen aamu enkä ehtinyt muiden mukana vakiolle, joten join vielä yhden ylimääräisen kupillisen teetä ja läksin Gåulle. Ja suursäätila toi muutoksen lintutilanteeseenkin. Punarintoja tiksui siellä täällä, punakylkirastaita ja mustarastaita sirahteli ja välillä tuli pieniä rastasparviakin vastaan. Runsain laji maastossa oli hippiäinen, ja pieniä sirisijöitä sai katsoa aika tarkkaan läpi. Yksittäisiä punarintoja myös lauloi, samoin yksi tiltaltti Kalskärillä ja toinen Gåun metsässä. Kärjessäkin tapahtui, Tomas spottas pihasta lapinsirkun ja bunkkerilta punajalkaviklon (kevään eka), pahimpana nuijauksena Nicon ja Ossin näkemä punasotkapari länteen. Olin suht lähellä Kalskäriä mut ei mitään mahdollisuuksia =D

Gåulla sit kuitenkin pamahti, kun etenin niittyä pitkin särkän tyvellä olevan ruovikkolampareen tuntumaan. Jostain kuului terävä "tsing!" ja mietin et ei jumangauta, olikohan se oikeesti timali. Infoa kärjelle lärppyyn ja otin ehkä kaksi askelta ruovikkoa kohti, kun sieltä nousi esiin neljä viiksitimalia! Kaks koirasta ja kaks naarasta. Linnut nousivat pariin otteeseen ilmaan, mutta laskeutuivat takas samaan paikkaan. Bunkkeri halusi tietenkin nähdä, mut komppausyrityksellä linnut livahti matalalla Gåsörsvikenin puoleiseen ruovikkoon. Haliaspinnaa ei tullu, mut tuli Haliaspinnafiilis iski! Ossi ja Nico kuittas kyllä ihan oikean pinnan.

Iltapäivällä keli selkeni ja kurkiakin nähtiin, joten bunkkerilla aikaa kului lopulta 11h50min. Muita päivän lajeja ja summia: haahka 3000p 2622m, metsäviklo 1m, sepelkyyhy 357m, pilkkasiipi 206m,  kurki 1488, jänkäkurppa, punarinta 95p, laulurastas 9p, punakylkirastas 65p, hippiäinen 110p, keväälle uusina myös isolepinkäinen ja sääksi.

Kevät!