Sorvin ääreen

Taannoiseen johdantopäivitykseen viitatekseni: nipistelystä huolimatta en herännyt pääkaupunkiseudulta. Hyvä niin.

Pönttörumba lähti käyntiin Skibotnin kierroksella, viime kesänä melko tehokkaasti alitajuntaan juurtunut kierros meni vajaassa kolmessa tunnissa. Uutuudenviehätyksen tilalla on tuttua ja turvallista, melkein rutiininomaista juurtumista. Nyt oppimismahdollisuuksista määräävät myös kokeilunhalu ja oma-aloitteisuus. Edelliseen verrattuna "myöhäinen" kevät näkyy Skibotnissa, vain viitisen talitiaisparia ja parisenkymmentä kirjosieppoa ovat osoittaneet merkkejä pesinnän aloituksesta. Ehkä niitä tulee lisää, sillä viime kesänähän kaksi kolmasosaa Skibotnin pöntöistä oli asuttuja.

Pönttökierroksen jälkeen läksin kiertelemään Skibotnin lintupaikkoja; kalasataman ja suiston tienoilla parhaaksi havikseksi jäi 50 pilkkasiiven parvi - lisääkin olisi varmaan ollut, melkoinen kasa vessuja jäi väreilyn taakse. Aikaa riitti käymään ulompana, muutama kilometri Altaan päin olevalla näköalapaikalla, mistä viime kesänäkin staijattiin merilintuja. Nyt ei ruokkeja tai lunneja juuri näkynyt, vaan kesän yllätysputki jatkui kun hoksasin (tai kuinka olisin voinut olla hoksaamatta!) suoraa näköalapaikan alapuolelta pari pyöriäistä! Rasvatyynessä vedessä seurasin kalastelevia ja välillä happea haukkaavia merinisäkkäitä, zoomi 500 mm polttovälille ja ammuntaa ruudun täydeltä! Huikeeta.

Illalla staijasin taas asemalla, Saanan pahdan edustalla vilahti naaras-piekana (liekö sama kuin eilen ja olisiko paikalla jopa reviiri?), määrittämättömäksi jäänyt jalohaukka (todnäk. ampuhaukka), plusmiikasta paineli etelään pari taivaanvuohea ja jäisen järven yllä kierrellyt tukkakoskelo.

24.-25.5. kiersin Kilpisjärven alueen pöntöt, odotetun vaisua on meininki. Lapintiaispotentiaalia on muutamassa pöntössä, muutamat leppälinnut ja kirjosiepot vasta aloittelevat pesintöjä. Fenologia myöhässä muutenkin. Noh, pitää vastaanottaa se mitä sendarilla on annettavana, muutenkin on hemmetin mukavan ja piristävän tuntuista päästä melkoisen staijaus- ja dudeiluputken jälkeen kunnolla rämpimään. "Häkkimerikotkan" lisäksi muutakin elämää näkyy, ensimmäisen pönttökierroksen saldona Kilpisjärven alueelta mm. 5 riekkoa ja 21 sinirintaa, pikkutikka rummuttelee aktiivisesti aseman vieressä.

Launtai kävi välipäivästä - ja hyvä kun kävikin, seuraavana päivänä oli ensimmäinen kunnon rääkkäys tiedossa. Anteron kanssa haisteltiin Jehkasin rautulammen ("Leenalammen") tuulia ja todettiin, että putouksesta puskenut jää on pistänyt tutkimusvälineistöä komeasti sileäksi. Paikalta kiiruna vuodenpinnaksi. Siihen päälle vielä kunnon tuulettuminen Saanalla, niin rääkki pisti lintupoikaa pinoon hyvissä ajoin ennen päivällistä. Sendari ei suonut kiirunaa Suomen puolelta, mutta armahti muutamalla pulmusella ja itse taivaanjumalalla - juuri niin,nyt on myös muuttohaukka kuitattu!

Hali tuli jallaa ja huhhahhei!

Kuvat varmaan kertovat kaiken oleellisen, eihän tähän mitään ylistyssanoja tai fiilistelyjä voi oikeasti lisätä. Ja minä kun luulin että rusticoluksen jälkeen saisi rauhassa keskittyä pönttöjen kiertämiseen...

Toisena varsinaisena työpäivänä olen nauttimassa hyvin ansaittua lounasta asemalla, kun siivooja ryntää sisään ja höpisee kylällä loukkaantuneena löytyneestä kotkasta. Mitähän helvettiä nyt, oikeesti. Toimistosihteerin puheille ja sassiin, onneksi Oula ja Antero palaavat myös asemalle, mahtilinnun pyydystäminen ja käsittely yksin vaikutti melko hankalalta. Noh, me lähdemme natiivin nuotittamalle paikalle ja pienen etsimisen jälkeen vanha merikotka löytyykin tien varrelta. Ja maassa pysyy, ei lähde lentoon Anteron jalkojen juurestakaan. Perin helppo se on Anteron siitä noukkia, vastarinta on äärimmäisen pientä - mikä on tietysti huolestuttavaa linnun kuntoa ajatellen. Kysyn lintua pitävältä Anterolta, josko hän ajaa takaisin asemalle, ja pienen sumplimisen jälkeen lintu on karvanaaman kourissa.

... ja siihen ne järkevällä tasolla pysyvät muistikuvat päättyvätkin. Adrenaliini virtaa, sydän hakkaa, kroppa tärisee, siinä sitä pällistellään jumankauta ad-merikotka näpeissä!!! Valokuvaussessioiden jälkeen mahtilintu majoitetaan aseman "pöllöhäkkiin", missä lintupoika töikseen ruokkii kotkaa siiansiivuilla - siis oikeasti nokka auki ja safkaa tunkemalla suuhun! Parin ruokailusession jälkeen lintu näytti pieniä piristymisen merkkejä, jäämme toivomaan parasta, josko mahtilintu selviäisi uudelleen siivilleen. Vaan se on selvää, että tämän lintupojan henkilökohtainen side "laiskaan ja lentävään räsymattoon" hyppäsi uudelle tasolle.

Kilpisjärvi 2012 - Ensilyönnit

"From the shadows... into the black light."

No ehkei ihan, mutta melko kummalliselta se taas tuntui, lähteä etelän vehreydestä ja kliimaksia kohti kulkevasta hysykuorosta tänne, Kilpisjärven lähes mustavalkoisiin maisemiin. Ylätuntureilla on yhtenäinen lumipeite ja itse järvi on 85 cm paksun teräsjään peitossa. Viime vuonna pitkin käsivartta mellastaneet myyrät ovat täysin kateissa ja varpuslintujen & kahlaajien poikasille voi koittaa kovat ajat, kiitos runsain mitoin myyristä hyötyneiden nisäkäspetojen.

Vaan sanokoot pessimistit mitä tahansa, ainahan tällaisessa paikassa lintuja näkee, eikä maisemiakaan oikein voi paheksua. Ympäristönä ja kesätyöpaikkana aivan uniikki ja ensilyönneistä lähtien yllätyksellinen. Anteron kanssa ei tulomatkalla (ti 22.5.) mitään ampuhaukkaa kummoisempaa nähty. Reilun kahdentoista tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme asemalle siinä kuuden pintaan, tovi meni päätä pyöritellessä ja ilmaa haistellessa. Eurola-taloon kotiutumisen jälkeen painelin aseman pihalle staijaamaan, ja äkkiäkös hoksasin ison Falcon kaartelemassa Saanan suunnalla. "Jaahas, pere sopivasti toivottamassa tervetulleeksi", mumisin itsekseni ja jäin seuraamaan aseman yli liitävää lintua. Vaan kovasti on skrode pere pitkällä pyrstöllä... "ei voi, voisko oikeesti olla..."

Joo. Oli se. Viiden minuutin hortoilun aikana kolmas asemalta käsin havaitsemani lintulaji (heti järripeipon ja kirjosiepon jälkeen) oli juuri se tarunhohtoisin ja legendaarisin; haavi auki katselin aseman yli liitävää tunturihaukkaa! Ja vieläkö kehtaa puhua helposta akklimatisaatiosta pohjoisen oloihin. Pulssin ja hypetyksen laannuttua pystyi taas keskittymään muuhunkin elämään; sepelrastaan laulu kaikui Saanan rinteellä, kaakkurit kaakattivat syväjäässä olevan järven päällä, kylältä päin kuului pikkutikan rummutusta ja jostain ilmestyi piekana (naaras) pyörimään Retkun päälle. Luminen ja jäinen Kilpisjärvi hehkui valossa, en muista viime kesältäkään kovin montaa yhtä selkeää päivää. Nipistäkää minua, heräänkö minä uudelleen pääkaupunkiseudulta...

Viikin rariyritystä - Pt 2

Kauaa ei kestänyt seuraavaan linturetkeen Virolahdelta kotiutumisen jälkeen - likimain kahdeksan tuntia. Puoli viideltä karvanaama aloitti Vanhankaupunginlahden komppaamisen myötäpäivään Annalasta alkaen, reitille osuivat Pornaistenniemi, Kuusiluoto, Viikin puhdistamo, Arboretum, Mölylä, Fastholma, Kivinokka ja Kulosaaren kartano. Keli oli selkeä, joskin tuulinen, päivää kohti hikeä pintaan nostava. Lahti oli aivan tyhjillään vessuista ja kahlaajista eikä staijaamaankaan ollut hirveästi intoja, joten sai rauhassa keskittyä hysyjen kaiveluun. Rupee olemaan vakiokamaa tämä toukokuun loppupuolen "lahden kierto", kohta voi kannankehityksiä vertailla tällä aineistolla... no ehkei ihan, mutta jotain vaihtelua näkee lahden linnustossa.

Reilun viiden tunnin kierroksella mainitulta reitiltä ynnäiltiin1 peukaloinen, 36 satakieltä, 28 ruokokerttusta, 1 rastaskerttunen, 1 viitakerttunen, 8 kultarintaa, 18 mustapääkerttua, 4 lehtokerttua, 11 pensaskerttua, 4 sirittäjää, 1 pikkusieppo ja 24 punavarpusta. Tätä jos vertaa vuoden takaiseen kiertoon, niin jännältähän se näyttää. Laskostunut ruovisto on tiputtanut ruovikkolajien määriä, ruokokerttusia pitäisi vastaavalla rundilla kuulua toistasataa kipaletta ja rastaskerttusiakin on yleensä ollut useita, rytikerttusista puhumattakaan - nyt jäätiin jälkimmäistä vaille. Liekö tuulinen sää tai tehoton komppaus vaikuttanut mustapääkerttujen määrään, enemmän niitäkin pitäisi oikeasti olla. Vuosi sitten satakielien muutto oli pahasti myöhässä, nyt pelkästään Pornaistenniemestä löytyi vajaa kymmenen lintua. Kultarintoja on maastossa todella runsaasti, viitakerttusiakin etujoukot saapuneet. Pensassirkkalintu ja ruisrääkkä on yleensä näihin aikoihin spotattu vuodareiksi, tällä erää jäätiin ilman.

Lauantaiaamun highlight oli tietysti Mölylän metsässä viikon päivän paistatellut sepelsieppo, josta onnistuin onnenkantamoisella nappaamaan dokumenttikuvan. Aktiivisesti epeli oli äänessä ainakin aamulla, löytyi hyvin kutsuäänen perusteella. Lauluahan ei osaa järkevästi kuvailla Lintuopaskaan, mutta kyllä se tehokkaasti Suomen äänimaisemasta läpi suodattuu. Oli muuten neljäs "Suomen elis" viikon sisään, huikeeta! Reitille osui myös värirengastettu naaras-valkoselkätikka, aina yhtä pirteä havis sekin.

Sunnuntaiaamuna jaksoi vielä pienestä krapulasta ja puolentoista tunnin yöunista huolimatta - tai olisiko jaksanut muuten, jos Epun kanssa ei olisi retkestä sovittu. Aamu oli idyllisin mitä olen Viikissä aikoihin nähnyt; lahdella rasvatyyni vedenpinta, notkelmissa hieman utua, tuomen kukinta juuri alkanut. Gardeniasta liikkeelle, jo Keinumäestä löytyi eilisen reitin ulkopuolelle jäänyt  kultarinta - vai liekö yön aikana saapunut, kun Hakalan metsässä eilisen reitin varrelta löytyi uusi viitakerttunen. Hakalan torniin kuului uusi pikkusieppo sekä pätkän laulanut rytikerttunen, hysypuoli selvästi runsastunut eilisestä. Vaan jäävät luhtakerttuset sekä sirkkalinnut uupumaan.

Yksi kevään absurdeimmista tilanteista sattui Purolahdella; voitte vain kuvitella sitä äimistelyn ja ihmettelyn määrää, kun pienessä dagenefterissä polkua pitkin vaappuvaa karvanaamaa vastaan juoksee parisenkymmentä kyyttöä! Juujuu, ohan niitä siellä Lammassaaren hoitoniityllä, mutta nämä ramppasivat täyttä höyryä kohti väärällä puolella aitausta sitä samaista polkua pitkin mitä minäkin talsin! Kesyt elikot pysähtyivät Purolahden tornille, kääntyivät takaisin Mölylään, kääntyivät toistamiseen ja katosivat Purolahden lintulavan suuntaan. Sitten alkoi ihmettely, mitä ja kenelle tästä pitäisi ilmoittaa. Viikin luontovalvoja tavoitetaan Virosta, Eero ohjaa karjan omistajan pariin, joka köröttelee hyvää vauhtia Hyvinkäältä kohti Viikkiä. Poliisikin on tietoinen asiasta ja koetilan väkeä häröilee pelloilla, joten tilanne tulkitaan jotenkin hallituksi.

Kuva: Eija-Leena Laiho

Kyyttoepisodin jälkeen karvanaaman herkillä käyvää mieltä koetellaan lisää, kun Rauman seudulta saapunut naisorni tunnistaa "parrakkaan lintumiehen" paikallisyhdistyksensä puheenjohtajan antamien nuottien avulla. On ne piirit pienet... Mölylästä kaivetaan sepelsieppo Epulle elikseksi, paluumatkalla hoidetaan Purolahdella ruokailevat 4 lapinsirriä vuodenpinnoiksi. Ilman suurempia rituaaleja Viikin kevät päättyy omalta osaltani, tästä jatketaan taas Kilpisjärvellä.

Turhuuden kalliolla – Virolahden arktikaa 13.-18.5.

Kevään retkeilyputki jatkui vajaan viikon arktikasessiolla. Vaihtelevilla kantahämäläisillä kokoonpanoilla suoritetut arktikamissiot vuosien 2003 ja 2008 välillä ovat olleet meikäläiselle melko tärkeitä väyliä linturetkeilyyn ulkopaikkakunnilla, joten nostalgia sekä muutaman vuoden arktikavaje olivat riittäviä syitä lähtöön. Tukikohtana tuttu Virolahden Siikasaari, kokoonpanossa tällä kertaa Mervi V, Reijo K, Lauri K, Heikki S ja Tapio H.

Su 13.5.

Lyöttäydyin Laurin ja Reijon matkaan aamuyhdeksältä, Janakkalasta lähdön jälkeen lämmiteltiin reitillä Ridasjärvi – Kanteleenjärvi - Junkkarinjärvi – Lupinlahti. Näistä ehdoton kohokohta oli Anjalan Junkkarinjärvi, aivan uusi paikka meikäläiselle ja tarjonnaltaan mielenkiintoinen lintujärvi. Varmaan viikon päivät paikalla notkunut mustakaulauikku hoitui pienen yrittämisen jälkeen. Tai enhän minä mitään yrittänyt, kuvasin päiden ohi viuhuvia pikkulokkeja kunnes Lauri ilmoitti löytäneensä linnun (: Suomenpinnaa paukkui vaikkei etäisyys, väreily ja näkösektorin esteet mitään tajuntaa köyrivää elämystä mahdollistaneet. Kun mainittuja pikkulokkeja pyöri paikalla viitisenkymmentä yksilöä sekä kaikenlaista muuta pikkukivaa löytyi (uivelo, heinätavi, jouhisorsa, suokukkoja jne), niin pinnojen ohella oli muutakin kirjailtavaa havikseen. Haminan Lupinlahdelta plokattiin rastaskerttunen, mutta muuten muilla kosteikoilla havikset pysyivät perus-kosteikkolajiston tasolla.

Siikasaaressa staijattiin iltapäivästä parin tunnin sessio – ainoat arktikaan viittaavat havikset olivat 16 punakuirin parvi ja muutama kuikka! Pientä retkenpinnasälää saatiin pihastakin (teeri, leppälintu), mutta eiköhän tämä oikeasti lähde heti maanantaina käyntiin. Ainakin ennusteiden pitäisi tarjota huippuluokan muuttosäätä…

Ma 14.5.

… ja tästä se alkaa! Perinteinen herätys aamuneljältä ja tunnin sisään staijikalliolla. Kauaa ei tyhjää taivasta tarvinnut tapittaa, kun hanhiparvia ilmestyi taivaanrantaan tasaisella tahdilla. Aamupäivästä valkoposki-, tundra- ja metsähanhien sekaparvia paineli laajalla rintamalla (sekä kaukaa meren että mantereen puolelta) yhteensä seitsemän tuhannen linnun voimin, osa jopa kivasti plusmiikasta. Mikäs siinä sekaparvia selvitellessä melko tyynessä ja myötätuulisessa kelissä. Kuikkalintuja ei mainittavasti nähty, hanhi-kohderyhmän ulkopuolelta sentään 50 punakuiria ja 1 merikihu.

Virolahden retkipäivät mahtuvat hyvin seuraavaan muottiin: aamustaiji Siikasaaressa, lounaan kautta Kurkelaan petostaijiin tai paikallisia ihmeitä kiertelemään, alkuillasta tilanteen mukaan iltastaijia. Porukkaa täällä liikkuu paljon, jolloin pieniä ja suuria ihmeitä löytyy väkisinkin ja bongausviritykset pistävät pakkaa sekasin - eri asia sitten ollaanko me oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja mistä kivasta koppeja saadaan.

Lounaan päättyessä se piippari sitten kohtalokkaasti laulaa: arokotka, Hamina Kirkkojärvi, 2kv ENE. Eli suoraa TÄNNE. Karmee deja-vu –fiilis siitä iski, vähän kuin näitä rarikotkia on aikasemminkin koitettu kopata vaihtelevalla (usein huonolla) menestyksellä. Lounasleivät ja jälkiruoat mukaan ja Itäportille passiin. Ovat rarikotkat kuulemma seuranneet itäväylää rajalle asti, todennäköisesti tälläkin kertaan. Staijataan puolisen tuntia; pari tonnia hanhia menee, pari tuulihaukkaa ja hiirihaukkakin. Ei vaan arokotkaa kuuluu. Kunnes piippari hälyyttä toistamiseen: lintu kaartelee Vilkkilänturan päällä, eli reilusti etelän suunnalla. Nopean harkinnan päätteeksi siirrymme Kurkelan pelloille uusintayritykseen. Taas venaillaan tovi, siinä sivussa havaitaan lisää hanhia, 3 nuolihaukkaa, pikkulepinkäinen ja muuta pientä. Vaan piippari hälyyttää kolmannen kerran; lintu on suunnannut Vilkkilänturalta etelään ja sieltä lahden yli itään. Etelänpuoleisilla ilmavirtauksilla tämä juveniili arokotka toimi kaikkien oppikirjasääntöjen vastaisesti. Aijjumankekka kun tuli taas mehukasta nuijausstooria. Kirkkojärvi kun vielä ilmoitti pari haarahaukkaa ja yhden kiljukotkan, eikä Kanta-Hämeen torspoedustajisto onnistunut ottamaan koppia mistään. ”Usein sendari koettelee, vaan joskus se antaa isolla kädellä.” Aivan, isolla kädellä selkään.

Joo, mustakaulan hyvikkeeksi juotujen konjakkien avulla tästäkin ”selvittiin”. Sitä ennen kaivettiin Siikasaaren peltoaukeilta peltosirkku ja… no se siitä kai sitten. Huomenna uusiksi, kohti uusia nöyryytyksiä ja niin edelleen.

Ti 15.5.

Kiitos ja ylistys sendari! Ja Hämeenlinnan lyseon lukio! Tiistai 15.5. ansaitsi Virolahden standardeilla arvosanan 9½. Miksikö? No siksi, että lounaistuulet kuljettivat peevelisti hanhia staijarien iloksi ja niiden päälle nähtiin pari kivaa raria. Puolen pisteen pudotus täydestä arvosanasta johtuu nuijauslistan kasvamisesta.

Aamuviideltä oli hanhien muutto ihan hyvässä vireessä ja pahin huippu oli jossain aamuseitsemän tienoilla, kun samanaikaisesti näkyvillä oli 12 000 yksilön edestä hanhea! Muutto meni jälleen laajalla rintamalla (kuten ruuhkapäivinä yleensä), joten ei niitä kaikkia lajilleen saatu. Nähtävää riitti melkein koko ajan, välillä parvien kirjaaminen meinasi käydä työstä ja muutama parvi meni jopa plusmiikasta kuvausetäisyydeltä. Kokonaisuudessaan Siikasaaresta ynnäiltiin 22000 valkoposkihanhea ja 15000 ”aabeeta” (Anser / Branta, eli lajilleen määrittämätöntä hanhea).

Raripuolelta stoori alkaa Reijon plokkaamista 2 avosetista. Hanhihärdellin keskellä korvaan tarttuu ”papan” horinat parista jännästä mustavalkoisesta linnusta. Hälyyytyskellot pärähtää käyntiin kun mieleen muistui Kablin avosettihavikset ja äkkiäkös linnut löytyvät oikeiden nuottien avulla. Kovin tutunnäköisiä mustavalkoisia lintuja vielä tutunnäköisemmällä lentotyylillä, niin karvanaama kajautti huudon avoseteista ja lisänuotitus alkoi. Hienoa! Vaan ei-niin-hienoa oli Harvajanniemestä ilmoitetun punakaulahanhen nuijaaminen; valkoposkea pukkaa oikealta, vasemmalta ja päältä samalla kun Siikasaaren staijarit kyyläävät tundrakurmitsojen ja suosirrien sekaparvea – mikä nyt on ilmeistä, sillä päivän ainoa kahlaajaparvi on väkisinkin mielenkiintoisempaa kuin tusinatavaraksi sortuneet vapot. Punakaulasta pamahti häly vasta silloin, kun kahlaajat ja antisankarin mukana kulkenut valkoposkiparvi olivat kaikonneet näköpiiristä. Taisi olla allekirjoittaneelle toinen punakaulanuijaus samalta kalliolta. Voitte uskoa, jotta vähän sapetti. Mutta näitä tulee ja niitä menee, varsinkin menee…

Hanhimuutto hiipui puoli yhdeltätoista ja puoliltapäivin nautittiin lounasta Harjulla. Yhden pintaan saavuttiin Kurkelaan ja viriteltiin petostaijia, eikä kukaan tainnut odottaa mitä tuleman piti. Nimittäin, rakkaan blogini rakkaat lukijat, piippari lauloi jälleen, tällä kertaa Vilkkilänturalla viihtyvästä paikallisesta arokotkasta. PAIKALLISESTA AROKOTKASTA! Nokat kohti turan tornia ja vähän jännitystä peliin, kun vielä takapenkiltä piti varmistaa mitä siinä viestissä luki. ”Näkyy torniin”. Hyvähyvä. Ja siellähän se peevelin nipalensis paistatteli, tervalepän sisällä suurella suupielellään myhäillen! Muuten olisi tylsän puoleiseksi jäänyt, mutta arojen kingi tiputtautui kerran maahan, jolloin selkäpuoli näkyi hienosti, ja vaihtoi tähystyspaikkaakin pariin otteeseen niin että siipien alapinnan kuvioinneilla ym pääsi mässäilemään. Sierainaukon tuntumaan ei hirveetä tuntumaa saatu (: mutta muutoinhan oli kerrassaan hieno havis. En sano gomiasti, enkä sano fiinisti, vaan sanon että perkeleen upeasti näkyi!

Vilkkilänturalla sattui ja tapahtui muutenkin, kun ihan tornin vierestä päässyt haarahaukka pääsi vähän yllättämään. Taivaalta löytyi myös muutama mehiläishaukka, kahdeksan nuolihaukkaa ja pari sääkseäkin. Vesilintupuolen kruununa paikallinen heinätavikoiras. Alkuillasta paluu mökille, uhraukset sendarille ja aikasin nukkumaan. Tai sitten ei…

Hienompi Zeissin kuin Sigman läpi, dokumentti kuitenkin.

Haarahaukasta onnistui paremmat dokumenttikuvat.

Ke 16.5.

”V*tt* ei mitään.”
-LK

Välipäivän makua, näemmä kantahämäläisiä onnistaa vain joka toisena päivänä. Aamulla tyyni vastatuuli tiputti hanhimuuton nolliin ja kuikkalinnuilla oli pientä yritystä, kun aamun ekana tuntina muutama parinkymmenen linnun parvi ohitti staijikallion – hienosti, kuis muutenkaan. Merikihujakin tapitettiin pari, mutta aamuseitsemältä homma oli aika hyvin nähty. Onnena onnettomuudessa oli Haminasta ilmoitettu sinisiipitavi, jota poppoomme lähti toiveikkain mielin bongaamaan. ”Kohti uusia nuijauksia” on kajahtanut reissun aikana useasti. Oletusarvo toteutui jälleen, kun diskosorsa (sinisiipitavi Anas discors) poistui löytöpaikalta hyvissä ajoin ennen seurueemme saapumista, eikä sitä ötökkää löydetty enää uudelleen. Haisteltiinpahan erilaisia tuulia Lupinlahdella (pari rastaskerttusta, 8 lapasorsaa…), Kylänrannassa (70 silkkiuikkua) ja Kirkkojärvellä (ruskosuohaukka, rytikerttunen, 3 rastaskerttusta, punavarpunen, käenpiika jne.).

Harjulla nautitun lounaan kautta suuntasimme Kurkelaan toiveikkain mielin petostaijiin. MäkPe ilmoitti Virolahden puolelta sekä kiljukotkan että mustatiiran, vaan ei me mitään koppeja mistään saatu. Kurkelassa torspoiltiin parin hassunnäkösen merikotkan kanssa; ensimmäinen ehdittiin huutamaan jo keisarikotkana (!!!), mikä on sikäli ymmärrettävää, kun kyseinen meko oli ehkä häröimmän näköinen härveli mitä a.k. on vähään aikaan nähnyt. Mekon # 1 rinnalle saapui pian toinen, pienempi kotka rundailemaan, ja nyt ehti karvanaamakin intoilemaan pikkukiljukotkasta. Paskat, se oli oikeasti vain sopivan värinen ja huomattavasti edellistä pienempi merikotka. ARK-tason tyypit meni meinaan samaan hämyyn ;)

Alkuillasta koukattiin Väkeväjärvellä – eikä sielläkään oikeastaan mitään uutta nähty. Jotain peruspetoja ja suht monipuolista vesilintumeininkiä (jouhisorsaa ja heinätavia), mutta ei mitään uutta saati kummoisempaa. Virojoen viinakaupan jälkeen pistäydyttiin pienellä soramontulla, mistä retkenpinnoiksi ihanasti lauleskellut kangaskiuru sekä olemattomassa männikössä vihellellyt pyy. Siinä niitä kohokohtia taas kerrakseen…

Täysi kääntö kuvauslinjaan: hyönteisiä! Kangasperhosen mä tunnen, muut saa määrittäää :)

To 17.5.

Huh hellettä, torstai taisi olla Suomen näillä nurkilla kevään lämpimimpiä päiviä; jo aamusta merellä vallitsi törkeä väreily ja iltapäivästä ois voinu staijata ilman paitaa. Kantahämäläisten nuijausputki alkoi jo aamuneljältä, kun emme ehtineet staijikalliolle riittävän ajoissa saati kopanneet Harvajanniemestä havaittua jääkuikkaa. Havikseen ynnättyjä kuikkia ei kehtaa sanoa edes muuton rippeiksi. Pari merikihua piristi jälleen, joten eihän sitä nyt täysin turhaksi ja tyhjäksi aamuksi voi sanoa jos merikihun näkee. Harmaasorsasta ja allista retkenpinnat.

Lopetettiin staiji aamukymmeneltä ja lounasta edeltänyt aika kulutettiin Siikasaaren metsäteillä ja Harjulla. Viittä vaille kaksitoista Vuorisen Karin porukka hälytti kivenheiton päässä henganneesta aro/sinisuohaukasta, joku torspo oli kuulemma nähnyt lennossa eikä vaivautunut edes katsomaan tilannetta loppuun. Kaikenlisäksi härveli osoittautui sinisuoksi.

Lounaan jälkeen kierrettiin Virojoen kirkonkylän mestoja (museolta pari kultarintaa ja lehtokerttu), eikä me torspot onnistuttu näkemään edes Vilkkilänturan jalohaikaroita. Arokotkasta sentäs ”tupla”. Kun Hämeenkylän leirintäalueella myöhästyttiin 5 minuuttia mustatiirasta ja Kurkelassa vartti sirosuohaukasta eikä Idänportin niittysuohaukasta edes haaveiltu, niin henkisesi viimeinen naula arkussa näytti selviöltä. Vaan vielä mitä, onneksi jäimme Kurkelaan petojähistystä harjoittamaan. Neljän tienoilla karvanaama plokkasi pohjoispuolelta suohaukan, jonka ensivaikutelma vaikutti lupaavalta pitkine terävine siipineen. Tiiramaisen kevyt lentotapa lupaili lisää, ja äkkiäkös linnusta irtosi jo värituntomerkkejäkin; vaalean okranruskea kroppa, mustat siivenkärjet, tumma kyynärsiipi ja kuvioton pää. Siinä hoitui tyynen rauhallisesti kauan kaivattu niittysuohaukka tosispondeksi Suomenpinnaksi! Mikä jännintä, tämä härveli oli mitä ilmeisimmin eri yksilö kuin puoli tuntia sitten Idänportilla nähty lintu. Mainio paikkaus päivän nuijauksille!

Pe 18.5.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen yli puski saderintamaa ja Siikasaaressa nukuttiin pitkään. Tuulista ja epävakaista meininkiä jatkui sinne kahdeksaan asti, karvanaama meinasi heittää jo hyvästit muuton näkemiselle tämän reissun osalta. Sanonpahan jälleen kerran, notta vielä mitä! Lauri ryntää hussireissunsa jäljiltä mökkiin huutaen, että hanhea ja gaviaa menee päältä roppakaupalla! Olivat lähteneet melkoisen myötätuulen siivittäminä kerralla Virosta. Putkea tanaan mökkirantaan ja tuiverrukseen staijaamaan.

Reissun viimeisen staijin fiiliksiin ja tunnelmiin eivät sanat enää riitäkään, vaan antaa lukemien puhua puolestaan; neljän tunnin staijilla ynnäiltiin yhteensä 109 600 valkoposkihanhea, 2100 kuikkaa, 2 leveäpyrstökihua ja 13 merikihua. Hanhet sai ynnäillä tuhansissa ja kuikat kymmenissä, varsinkin jälkimmäisiä löytyi aina yllättäen valtavan suuria lössejä, parvikokojen vaihdellessa useista kymmenestä sataanviiteenkymmeneen kuikkaan! Leveäpyrstökihut olivat myös mitä mainioin lisä reissun rariputkeen (tosispondesti taas!), merikihujakin meni kuuden & neljän linnun parvet sekä yksittäisiä lintuja. Staijin ohella pääsi vähän kastumaan ja kolmen tunnin palelun jälkeen piti kävästä sisätiloissa ottamassa lämmikettä, toppatakki oli tietysti aamulla pakattu turvallisesti rinkkaan. Kahdeltatoista oli sellainen tyypillinen sateen, tuulen ja lintumassoista johtuvan euforian pieksemä olo. Aivan uskomaton päätös reissulle.

Vaan eihän se siihen oikeastaan päättynyt, lounaan jälkeen nähtiin kirkonkylän tienoilla sponde haarahaukka,  kävästiin bongaamassa Hurpun edustalta löytynyt koiras-kyhmyhaahka, sekä poikettiin Lintulahdella heittämässä arokotkalle hyvästit. Jotain huhuja taivaalla leijanneesta muuttohaukoista kuului, mutta pereparonin karma ei riittänyt loppuun asti. Se ois ehkä ollut jo liikaa, päivän arvosana olisi pamahtanut täysistä pisteistä skaalan yli.

Viideltä iltapäivällä karvanaama hyvästeli retkiseurueen (suuret kiitokset vielä kerran!) ja hyppäsi Helsinkiin kulkevaan bussiin. Pahimmat staijipaineet on purettu ja tästä eteenpäin uskaltaa keskittyä taas muihin kuvioihin. Siinä sivussa uskaltaa jo vähän hymyilläkin.

Viikin rariyritystä

Kahden viikon linturetki ei riitä mihinkään. Palasin Kablista sunnuntain vastaisena yönä ja viiden tunnin unien jälkeen karvanaama jatkoi Vanhankaupunginlahdella viipottamista. Tornien taisto -viikonloppuna Viikin alueella oli nähty taas "vaikka mitä", ja pitäähän sitä välillä päivittää Suomen puolen vuodaritilastojakin.

Pornaistenniemen kierroksella lässähti muutama perushysy vuodenpinnoiksi, mutta jo Keinumäen edustan lepikössä pamahti päivän eka pikkurari - valkoselkätikka ilmoitteli olemassaolostaan, mutta kähmyili sen verran ettei linnun sukupuolta ehtinyt näkemään. Kiva havis silti, alkaa kutsuäänikin jämähtämään alitajuntaan. Ilmeisesti sama lintu "bykytteli" myöhemmin aamulla Hakalan tornin ympäristössä.

"Aamuvakio" Hakalassa meni kahlaajia ihmeteltäessä ja taas sai lahden jokaisen rantaviivan ja lutakon syynätä useampaan otteeseen, ennen kuin havikseen kirjatut sigmat näyttivät järkeviltä todellisiin lukemiin nähden. Suokukkoja paikalla gomiat 87 p, liroja lähemmäs kahtasataa, 11 mustavikloa ja kivasti perussälää päälle. Sorsapuolelta piristivät 10 lapa- ja 2 harmaasorsaa, muutoinhan vesilintumassoja ei enää tänä keväänä lahdella näy.

Kolmen tunnin päivystyksen jälkeen vaihdoin Purolahden tornille, kun näkyvää muuttoa ei näkynyt saati mahdollisen pikkurarin takia ei jaksanyt tyhjää taivasta tapittaa. Lahden kahlaajatkin näki Purolahdelta paremmin. Eikä sitä kauaa tarvinnut lietettä selata, kun Klobbenin edustalta löytyi paikallinen mustapyrstökuiri. Naaraspukuinen lintu hengaili hetken paikalla, kunnes otti ja lähti koillisen suuntaan. Paikan vaihto piristi muutenkin, kun samalla suunnalla notkuneiden 2 uivelon havaitsemiseen ei suurempaa yritystä tarvittu. Petopuolelta kirjattiin sääksi ja tuulihaukka.

Mainion aamun jatkeeksi läksin Koskisen Jannen kanssa iltaretkelle tois puol lahtee Lammassaaren ja Pornaistenniemen akselille. Pussitiaiskytiksellä ei itse päätähteä nähty, mutta molemmin tornissa päivystämisen molemmin puolin nähdiin yhteensä 3 sitruunavästäräkkiä, kaksi koirasta ja yksi naaras. Ihan kivasti kuvausetäisyydeltäkin, joskin parhaimpien tilanteiden aikana kamera oli turvallisesti repussa.

KABLI - PT 3

La 5.5.

Kablissa staijattiin Tornien taiston hengen mukaisesti; ”varjotaistoa” värittivät horisontin peittänyt sumu ja reipas lounaistuuli. Muutto oli kaikilla rintamilla heikkoa, mutta olosuhteista huolimatta saatiin kasaan 106 lajia.

Pikkuraripuolelta kirjattiin kylän päällä vilahtanut harjalintu ja mereltä painellut naaraspukuinen niittysuohaukka. Paikalliset erikoisuudet (nokkavarpunen, mustaleppälintu, valkoselkätikka, viitatiainen) hoitui ihan hyvin, noista nyt ei kaikkia joka päivä näekään. Ajankohtaan ja paikkaan nähden hyviä lajeja löytyi kivasti, mm. haahka, ampuhaukka, piekana, tilhi, urpiainen, pikkukäpylintu. Sopivaan saumaan osuivat myös kangaskiuru ja sinisuohaukka, molemmat olivat uusia lajeja tälle jaksolle! Merikihut, lapasotkat ja mustaviklot olivat myös ihan piristäviä haviksia.

Listalta jäi uupumaan mm. laulujoutsen, jouhisorsa, tuulihaukka, kurki, tylli, kapustarinta, metsäviklo, tervapääsky, kivitasku, satakieli ja liuta muitakin hysyjä – noh, potentiaalista huolimatta tätä tää aina on :) meri- ja kanadanhanhea saati punakylkirastasta täällä ei oo jaksolla havaittukaan. Lauantai olisi ilman varjotaiston päivänpinnarevityksen henkeä ollut melko tympeä päivä, muuttoa kun ei mennyt ollenkaan eikä ensimmäistä kertaa jakson aikana tarvinnut aurinkorasvan kanssa läträtä. Tuhnukelistä huolimatta 106 lajia riitti Suomen tornien nöyryyttämiseen!

Päivän piristävin havis taisi olla Timon löytämä ahokylmänkukka – piristävävin siinä mielessä, että pitkästä aikaa ornitologi makasi sannassa pitkin pituuttaan jotain rehua kuvaten.

Su 6.5.

Viimeinen aamu Kablissa kajasti raikkaana, tyynenä ja selkeänä. Vähän kuin viime viikolla Ahvenanmaalla – tyventä horisonttia on mukava tuijottaa sumun ja tuulen jälkeen. Olo oli raukea, melkeinpä seesteinen, eikä revittämiseen ollut enää minkäänlaisia paineita. Eikä tarvinnut revittääkään, kun pikkukivaa tuli tarjottimelle laji toisensa jälkeen; harjalintu puputti pitkästä aikaa reviirillään, mustaleppälinnun laulu raikasi kylän puolella ja gomia koiras-valkoselkätikka piti meteliä aivan tornin juurella. Reilun sadan pikkulokin parvi pyöri tornin edustalla paikallisena, valuen hiljalleen muutolle, viitatiainenkin liittyi äänimaisemaan, Timo löysi rantalepän latvasta paikallisen käenpiian… ja niin edelleen. Pitkästä aikaa oli rauhallinen olo, kaikenlaisten mielen ja sielun myrskyjen jälkeen. Kabli ja kärsimysornitologia tekevät tehtäväänsä. Helsinkiin asettuminen saattaa tuttuun tapaan syödä miestä, mutta voinpahan sanoa eläneeni hetkessä.

Vakion hiipuessa Timo plokkasi kaksi harjalintua lennossa tornin itäpuolella – upupat kiersivät pohjoispuolen metsikön kautta ja laskeutuivat hoitoniityn lampareille ruokailemaan. Mietin äänen lyhyen tovin, että ottaisinko riskin, mutta ryntäsin kameran kanssa alas tornista ja suuntasin harjalintujen perään. Smyygailusta huolimatta epelit eivät päästäneet turhan lähelle ja operaatio Hali jäi lähinnä dokumenttikuvien tasolle. Silti session jälkeen karvanaaman pärstä paistoi hangonkeksinä.

Muutolla ei hirveästi tapahtunut, kohokohtana viiden pikkutyllin ja neljän suosirrin (retkenpinna!) kimppaparvi. Lopetin staijin aamukymmeneltä, siivoilin ja pakkailin omaisuuttani kasaan. Kapusin vielä hetkeksi torniin ennen lounasta, Timo oli staijannut pääskyryntäyksen poikasta ja lisää kahlureita, eikä kauaa tarvinnut taivasta ihmetellä kun Timo huikkasi pohjoiseen suuntaavasta kuhankeittäjästä! Ei nyt mitenkään mässäilyetäisyydeltä, mutta kivasti kuitenkin. Melko aikainen havis ja hemmetin magea lopetus reissulle. Tai lopetus ja lopetus, lopetuksia nyt löytyy joka toiselle hetkelle. Reissu päättyi siihen mistä se alkoikin, riuttatiiran kirkunaan Kablin hiekkarannalla, lähinpänä Tallinnaa pesivään kattohaikaraan, Hesburger-visiittiin Marguksen kanssa… ja niin edelleen, hah!

Lämpimät kiitokset Kalle Mellerille retkiseurasta viimeisen parin viikon aikana sekä Margus Ellermaalle Kablin jakson mahdollistamisesta. Tästä sitten Vanhankaupunginlahden elämää ihdettelemään, Virolahdelle seuraamaan arktikaa – ja Kilpisjärvelle. Orniminen tuntuu taas vähän muultakin kuin tyhjän elämän tyhjien päivien täyttämiseltä.

”Hear me now my hapless son

warn away all your fears

Make good use

of your brief days

Life may be grim but

death is more austere

By yourself you sit and wait

by yourself you will have time to repent

In these lonely halls

no moon will beam

no sun will shine

In these narrow rooms

no tears are seen

no laughter heard

At the dawn of a quiet day

I strolled from the woods

returned to the hearth

And with a restful mind I roamed

the dreary shores, the darkling wilds

Greeting all the days that behalf

Taking life as it comes”

(Insomnium – In the Groves of Death)

KABLI - PT. 2

Ke 2.5.

Näkyvä muutto hiljenee edelleen (pikkulokkeja enää kolmisensataa) ja Kablin lounaistuuli turistikeleineen koitui staijarin kiroukseksi. Meno hyytyi jo aamuvakion toisella tunnilla ja Kalle lähti tekemään kartoituslaskentaa alueen eteläosiin. Lopetettiin staiji tornilla puoli yhdeltä ja heitettiin pieni turistikierros Häädemeestin tienoilla; katsastettiin Häädemeestin rantaniitty sekä Puolan exculta tutut Piklan altaat. Paluu Kabliin hyvissä ajoin ja tätä kirjoittaessa päällä tuttu olut- ja safkaähky.

1. Häädemeestin rantaniityn tornista käsin ihailtiin yli 300 paikallista joutsenta, joista suurin osa määritysetäisyydellä (iltapäivän karsea väreily ja sillei) määrittyi pikkujoutseniksi! Kun Piklan pohjoispuolelta nähtiin vielä lisää ja tois puol lahtee melkoinen osa Cygnus-porukasta vääntyi vielä lajilleen, nähtiin Häädemeestin tienoilla yhteensä 160 pikkujoutsenta! Todellinen summa lienee varmasti suurempi, mutta melko hienoa tämäkin tottumattomalle…

2. Pikkujoutsenten lisäksi Piklan altaat olivat yllättävän antoisat. Kahlaaja- ja vessupuolella melko vaisua, mutta ruovikon ääniä kannatti kuunnella kehnolla laulajasäälläkin. Piklan kierroksen saldona ruokosirkkalintu, 6 rastaskerttusta, 2 rytikerttusta, luhtakana sekä kaulushaikara. Metkaa.

3. Niin’ikkään Piklan altailla havaittiin yllättäen 2 peltopyytä – lähtivät aivan jaloista yhden altaan vallin reunalta. Ohan sitä maaseutuympäristöäkin siinä, joten mikä jottei.

4. Hiljaisesta aamuvakiosta huolimatta pikkuraripuolella tapahtui, tällä kertaa ynnättiin 3 sitruunavästäräkkiä (näitähän riittää edelleen), aseman kevään ekan lapinkirvinen, jalohaikara, Streptopelia sp. (vastavalon puolelta ja turhan nopeesti) jaaaa…. noh, ehkä huomenna saatais taas niitä siroja suohaukkoja. Tornin vieressä huudellut viitatiainenkin piristi vähäsen.

5. Kalle löysi asemalle kevään ensimmäisen satakielen, sinirinnan ja ruokokerttusen aseman eteläpuolelta. Fenologia juoksee!

Häädemeesten rantaniityn komppausta.

Ne on kaikki pikkujoutsenia. Uskokaa pois.

To 3.5.

Hiljaisen muuton säätyyppi jatkui torstaina, aamuvakiosta eteenpäin ihanteellista retkeilysäätä eli helvetin hiljaista muuttoa. Lomakkeelle rapsutettiin sentään jotain (mm. kuikkalintuja yhteensä 250m), joten voihan se tästä vielä hiljentyä täysinkin… Kalle joutui valitettavasti poistumaan Suomen puolelle jo tänään ja iltapäivästä heitin turistikierroksen Laiksaaressa ja Nigulassa. Laiksaaren vanhan metsän pläntti oli oikein soma ja sympaattinen, paikalta mm. 2 pohjantikkaa (ainoat tikat koko metsässä!), nakkeli ja muutama peukaloinen. Nigulan suo oli meikäläisittäin linnustoltaan vähän mielenkiinnottomampaa (lapinlepinkäinen sentään piristä), mutta alue on n. 3 kertaa Janakkalan Suurisuota suurempi. Kertonee jotain.

1. Kallen säätäessä laivavarauksien kanssa karvanaama plokkasi tornista pienen hanhiparven ja niiden edellä menevät sorsia. Tsekkasin pienemmät vessut ensin ja siirryin hanhien pariin vasta niiden ohittaessa tornia. Nätisti määritysetäisyydeltä, mutta kädet rupesivat tärisemään kun linnut osuivat Zeissin kuvaan. ”Onpa typäkän näkösiä… heetkonen, oiskohan noi oikeesti *zoomin kääntämistä* - keltaset silmärenkaat, eikä – KILJUHANHIA!!!” Kalle kuuli huudon asemarakennuksen sisälle ja ehti juuri ja juuri näkemään kolmen kiljuhanhen ohittavan Kablin vanhan tornin. Oi pyhä sendari, kiitos, kiitos! Laji on Kablissa melkoinen rari, vaikka niitä Maatsalussa vuosittain nähdäänkin. Meikäläisellä on laji hoidossa siltä muinaiselta Liminganlahden reissulta (auktoriteettipinna, kaksi väreilyn takana nukkuvaa lintua), joten tässä oli taas sitä klassista überspondeilun tuntua, muutolta vielä. Ja kuulkaa ihan yks lysti hoituiko Suomenlahden etelä- vai pohjoispuolelta. HUH!

2. Gomia oli aamuvakiolla tornin edestä muuttanut avosettikin, kokonaisuudessaan reissun kahdeksas. Tässähän oppii kohta tuntemaan lajin! Lisäksi nähtiin reissun toinen keltahemppo.

3. Antikliimaksien listaus ja Ö-mappi saivat taas täydennystä (ja vieläpä heikkoa sellaista), kun Kallen kanssa kuultiin torniin jotain epämääräistä tulipäähippiäisen ääntelyä. Lintua ei tietenkään saatu näkyviin, joten tämänkin mäherryksen huuhteluun tarvitaan muutama laatuolut ja vähän jekkuakin. Nummikirvinen on edelleen turhan hyvin muistissa…

4. Havisten ulkopuolelta mainittakoon Marguksen vetämän brittiretkueen piipahdus asemalla. Olivat aivan fiiliksissä miehittäjien tiloista ja Viron meiningistä muutenkin. Ja mitä herrasväkeä! Joukossa ihan puhtaita dudeja sekä kokeneita maastojyriä, mukavia kokemuksia vaihdeltiin mm. pöllöhommista. Tarinointia ois riittäny varmasti pitempäänkin.

5. Univelka. Aamuherätykset tuntuvat jo nyt turhan tiukilta. Alank’mää tulla vanhaks vai mistä johtuu…

Laiksaaren metsää.

Pohjantikkakuusikkoa.

Nigulan rämettä - ja tätä riitti kilometrikaupalla...

Pe 4.5.

Parin hiljaisemman päivän jälkeen Kablissa vietettiin lintupäivää. Vastatuulenpoikanen tiputti pikkulintua inhimillisille korkeuksille ja mantereenpuoleiset tuulet paiskoivat petolintua näytille. Iltapäivällä ynnäiltiin buteoita teepaitakelissä. Paidatta ei sentäs tarvinnut vielä staijata. Suomalaista, brittiläistä ja eestiläistäkin turistia lamppasi tornissa tasaisin väliajoin ja välillä schaibanjauhanta meinasi haitata staijaamista ;) illalla Timo Pettay asemalle.

1. Petopäivä! Tajuntaa köyrittiin törkeästi jo päivän ensimmäisellä puoliskolla, kun aamukymmeneen mennessä tornin ohitti 3 muuttohaukkaa! Ensin yksi nuori lintu meinasi livahtaa ohi ja nopeasti livahtikin. Tästä tunti eteenpäin ja löysin mereltä todella mageen ad-koiraan, joka jäi rundailemaan alueen päälle jatkaen tovin päästä pohjoiseen. Siinä saattoi jokunen pääsky mennä ohi samalla mutta menkööt! Aikuinen koiras-muuttohaukka on ehkä hienointa ikinä, koskaan ja missään. Päivän kolmas muuttohaukka oli myös nuori, sekin paineli tornin pohjoispuolelta mantereelle. Mainittakoon vielä, että kyseessä oli uusi päiväennätys Kablin lintuasemalle – näin siinä käy kun päästää karvanaaman yksin vauhtiin!

2. Petomassat aloittivat rynnistyksen sopivasti vakion loppuessa ja päivän aikana Kablin ohitti 59 hiirihaukkaa (helvetin kova kevätmuutto täältäpäin Eestiä), 5 nuolihaukkaa, pari tuulihaukkaa, piekana, sääksi, muutama ruskosuohaukka ja pikkusokerina pikkukiljukotka.

3. Pikkulintumuutto oli parin hiljaisemman aamun jälkeen pirteetä. Kvaliteetteina lapin- ja luotokirviset (jälkimmäisestä keväänpinna asemalle) ja massoina 819 haarapääskyä, 117 törmäpääskyä, 13 tervapääskyä, 201 keltavästäräkkiä, 263 metsäkirvistä ja lajilleen määrittämättömiä pikkulintuja vajaa tonni. Niistäkin mahto olla suurin osa trivejä, koska vain vajaa sata peippoa määritettiin aamun aikana. Eikä tässä mitään nuorisojaostolaisia olla, pokeri ei riitä ihan jokaisen vastavalossa lentävän hysyn määrittämiseen ;) aamuvakion aikana ei hirveästi tarvinnut horisonttiin tihrustella, kun pikkulintua sujahteli ohi puolin ja toisin, suurin osa pääskyistä paineli kiltisti samaa linjaa rantaa pitkin, joten niiden handlaaminen ei tuottanut suurempia kipuja.

4. Kahlaajillakin oli jotain yritystä, tornista ynnäiltiin 170 suokukkoa ja 90 liroa, tosin useammalla silmäparila niitä (ja kaikkea muutakin) olisi näkynyt enempi. Mustavikloja pirteät 19 muuttavaa.

5. Vielä puoltoista päivää jäljellä! Säätyyppienkin pitäisi vähän vaihdella joten tylsää ei pitäisi tulla. Vielä on tilauksessa olleita pikkukivoja odottamassa ja tiäs mitä sitä täälläkin saattaa tähän vuodenaikaan nähdä…

Vulpinus-alalajin hiirihaukkaa pukkaa.

Kuovieläimiäkin pukkas gomia parvi kuvausetäisyydeltä.