28.2.2021

Talvilintulaskentoja ja Pihabongauksia mallia 2021

 

 
Näitä perinteisiä päiväretkikoosteita, tammikuulle mahtuivat tietenkin taas eeppinen linturalli Keski-Suomessa sekä tammikuun lopun piipahdus Haliakselle. Vaan ansaitsevat nämä seuraavatkin retket tulla dokumentoiduksi!
 
 
1.1.
 
Siitä tää lähtee mihin edellisenä päivänä jäätiin! Eli krapulaburgereilla Jyväskylässä =D mennessä nähtiin Laukaan Kuukkalassa paikallinen hiirihaukka! Aika hyvä vuoden 2021 noin neljänneksi lintulajiksi.
 
 
2.1.
 
Vielä riitti yksi retkipäivä tälle reissulle, spondevuodarihärväykset unohdettiin ja tänään keskityttiin ottamaan maakunnan paikkoja haltuun viikon päästä kisattavaa Keski-Suomen talvilinturallia varten. Ja olihan tää nyt tällaisena päivänä muutenkin helkkarin kivaa. Ens'töiksemme lähdimme Laukaan Lievestuoreen kupeeseen eilisen taviokuurnahavainnon perään ja kuittasimme paikalta yhden linnun. Totesimme hankalaksi nuotiksi rallia ajatellen. Muutenkin tämän päivän valoisaa aikaa ei hukattu "varmoihin nuotteihin" vaan rallissa on yleensä tärkeää tietää minne ei kannata kiirehtiä. Muuramen puolella Saarenkylän pelloilta löytyi 80 urpiaisen parvi ja parvesta neljä tundraurpiaista. Parvessa oli kyllä potentiaalia parempaankin. 
 
Korpilahden Saakoskelta kuittasimme koskikaran ja Jämsän Kääpälästä varpushaukan. Sykähdyttävimpiä hetkiä koettiin Jämsän keskustan eteläpuolella, viime rallista tutuilta tikka- eiku tukkipinoilta löytyi hienot kaksi valkoselkätikkaa (koiras ja naaras). Kurranvuorella käyskenneltiin tutustumassa mahdolliseen aloituspaikkaan, enää ei myöhäisiltapäivä uusia lintulajeja antanut, mutta metsätien ylittänyt lumikko piristi vuoden ensimmäisenä nisäkäshaviksena. Tsekkailimme vielä Lokalahden alueen paikkoja (Hulkkionlahden puolella 33 laulujoutsenta), ennen pizzeriapäivällistä ja junamatkaa takaisin Helsinkiin.

Hienosti alkoi tämä vuosi, lämpimät kiitokset Ossille ja Mintulle vieraanvaraisuudesta! <3

 
Laukaan Kuusankoskea. Tästä otettiin talvirallin pohjustuksissa puikku!

 
 
4.1.
 
Seuraavaa Suomenlinnan retkeä ei tarvinnut odottaa neljää vuotta, vaan tänään hyppäsin Tuomas Lahden organisoimalle talvilintulaskentakeikalle mukaan. Sää oli toissaviikon sunnuntaita armollisempi, mutta talvi ei kauheasti edennyt ja vesilintumäärät pysyivät edelleen melkoisen alhaisina. Vuosipisteitä tuli napsittua ihan peruslajeista: alli, fasaani, merimetso (9 kiert), merikotka, kanahaukka, tilhi, räkättirastas, isolepinkäinen, peippo, tikli, ja niin edelleen. Reissun parhaimpana uuttukyyhky, joka Kustaanmiekasta staijatessa spotattiin kaukana eteläpuolella matkalla länteen.
 
 
5.1.
 
Seuraavana päivänä oli vuorossa Etu-Viikin & Länsi-Herttoniemen talvilintulaskentareitti. Eilen todetusta heikosta vesilintutilanteesta huolimatta Helsinkiin on tullut talvi, metsien pohjat ovat puuterilumen peitossa ja puihin alkaa kerääntymään nättiä jääkuorta. 
 
Taisin kirota useaan otteeseen sitä et lintua on vähänlaisesti maastossa ja lintulajeja kirjattiinkin vain 28. Lienee surkein lukumäärä siltä ajalta kun oon reittiä laskenut, jopa joulun tienoolla laskemalta sisämaareitiltä pystyy revittämään paremman tuloksen. Varpusia ja peippolintuja havaittiin vain viittä lajia, koivulla heikko siemensato, pihlajanmarjoja ei syksyllä ollut, eikä kanahaukkaa saati isolepinkäistä havaittu.
 
Se negatiivisista ja sit positiivisiin puoliin: uudet reitin runsausennätykset todettiin hippiäisellä (21) ja mustarastaalla (91). Lienee mainitsemisen arvoista, että mustarastas oli reitin kolmanneksi runsain laji variksen ja sinitiaisen jälkeen. Valtakunnallinen uutiskynnys ylitettiin peukaloisella, reitillä kaksi yksilöä ja kolmas puhdistamolle suoritetulla pistolla. Keinumäen ruokinnalta kuitattiin hikisesti punarinta, Fastholmasta pähkinänakkeli ja palokärki, Saunalahdelta viiksitimaliparvi. Päivän ehdoton kohokohta Koetilalta löytynyt varpuspöllö; lintu nähtiin pikaisesti lennossa hevosaitauksen vieressä, epäuskoisilta kuulostaneiden "toi oli muuten varpuspöllö" -muminoiden jälkeen Veera löysi linnun uudelleen ja sitä päästiin porukalla fiilistelemään (valokuva (c) Ella).
 
Laskennassa mukana Anita Bognomini, Ella Lintunen, Veera Partanen ja Helka Walldén. Kirjuri kiittää!
 
 

 

 
15.1.
 
Nyt iskee pääkaupunkiseudullekin kunnon pakkaset. Tämän viikon matalimmat lukemat osoitettiin tälle päivälle, joten pakkohan se oli ulos lähteä. Lumi narskuu jaloissa, kirpeä ilma nipistelee nenänpäätä, koillistuuli vetää pipoa syvemmälle päähän, varpaista katoaa tunto ja valoa tulee silmiin joka suunnalta. Upeaa. Annalassa kuittaan pähkinänakkelin, Pornaistenniemessä peukaloisen ja Lammassaaren pitkoksilla pienen timaliparven. Pitkoksilla vastaan tuleva lintuharrastaja raportoi itse Lammassaaren ja Kuusiluodon tyhjäksi, tulee itsellekin sellainen olo, että viitsiikö sinne sit lähteä. En kuitenkaan jaksa siirtyä puhdistamon suuntaan saati malta vielä lähteä takaisin kotiin, joten suuntaan vielä Kuusiluotoon. 
 
Takaisin Lammassaaren puolelle siirtyessäni ei edes tarvitse miettiä että mitäs tässä sitten tekis, kun korviin kaikuu todella kireää ja paniikinomaista variksen varoittelua - "jumalauta, tuolla on huuhkaja". Hyppään pitkoksien jälkeen suoraa lumihankeen ja alan tarpomaan ääniä kohti, variksia ei vielä ilmeisesti ole paikalla paljoa, mutta hyvin pelokas sävy niistä varoituksista edelleen tulee. Klassisestihan tässä käy, jossain Lammassaaren pirtin eteläpuolisessa metsikössä männynoksalta lähtee suuri pöllö lentoon varikset äkäisesti perässään - siellä oli kuin olikin huuhkaja! Varisten äänistä päätellen lintu koukkaa Lammassaaren tornin vierestä, mutta kulkiessani perään äänet vaimenevat, pöllö joko vaihtoi kunnolla paikkaa tai jemmautui tehokkaasti. Hyvä niin, ei näitä huvikseen viitsisi häiritä.


17.1.

Huuhkajahehkutuksilla saa retkiseuraa =D tänään Joni Uusitalon kanssa aika lailla samoille paikoille kuin toissapäivänä. Paitsi nyt pakkanen oli ehtinyt puremaan sen verran lahdelle sen verran tehokkaasti - tai ainakin lahden sohjossa kuljetuille jäljille, että kuta kuinkin turvallista reittiä pääsi Arabiasta suoraan Kuusiluotoon. Lahden jäällä nähtiin harmaalokkien seurana kaksi merikotkaa ja neljä merilokkia. Lammassaari kolutaan läpi melkoisen tehokkaasti, mutta tämä kohua aiheuttanut lintu ei palanut rikospaikalle. Pornaistenniemen ruokinnalta kuitataan kaksi punarintaa, joista toinen näyttää sen verran heikkokuntoiselta, ettei taida selvitä talven yli. Pitkosten yli lentävä isolepinkäinen herättää kauhua ja pimeitä visioita Kivinokkaan puun oksalle seivästetystä lintuasemaornitologista. Kohta Aksun puhelin soi ja värisevä ääni kertoo "nyt joudutte ettimään uuden pitkäaikaisen ens vuodeks". Eikä se Vanhankaupunginkoskelta nousevan vesihöyryn jäädytettäväksi jääminen sekään kauhean valoisalta kuulostanut =D

Ornilla on parta jäässä ja suu vehnäsellä. (c) Joni

Siihen päättyi sen jyrsijän matka

Vanhankaupunginkoski (c) Joni



30.1.

Symbioosin ornimafian Facebookryhmässä näkyy ilmoitus "Pihabongaako kukaan viikonloppuna suunnalla Kallio-Alppiharju-Vallila?" Vastasin "ehkä" ja vastaukseksi sain "JES! Ei mitään ehkiä", joten sovin Minnan kanssa treffit Dallapénpuistoon. Sit melko urbaanissa ympäristössä vietettiin yllättävän linturikas tunti: kauppareissuilla nuotitettu varpuspuska piti ja ehdittiin me se Teollisuuskadun ylittänyt kanahaukkakin näkemään. Lintulajeja havaittiin tasan kymmenen, kuulumisten vaihtaminen ja uuden tyypin rekrytointi talvilintulaskentoihin oli itse tapahtumasuoritusta tärkeämpää =D

Hain uutta vauhtia seuraavaan retkeen kotini kautta, matkalla kohti Sörnäisten metroasemaa todistin kun kanahaukka nappasi pulun katutasolla! Keskellä "piritoria", linnut puikkelehtivat mun ja yhden kanssatodistajan väleistä, höyhenet pöllähti ja useampi kaduntallaaja jäi tapahtumaa ihmettelemään. Siitä toivuttuani siirryin Vuosaareen ja Epun kanssa Kallahdenniemeä kiertämään <3 Lisää valoisia talvipäiviä talteen!

Kallvik (c) Eppu

31.1.

"Kaksi kertaa on jo perinne!" BirdLifen Pihabongausviikonlopun sunnuntai kului taas Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Okei, okei, osallistuin kahdesti, mutta hyvän asian eteen. Kokoontumisrajoitukset pistivät tällä kertaa hanttiin suuremman porukan keräämiselle, mutta puistoa kierrettiin Jannen, Taikan ja Leimun kanssa tehokkaasti. Ainakin sääolosuhteisiin nähden, parikymmentä minuuttia taisi kulua pelkässä lumisateessa seisoskeluksi ja Leimu taisi poistua kylmän saneleman pakon puitteissa sisätiloihin. Taika puolestaan käväsi tsekkaamassa hollilla olleen varpushaukan. Sankarallisia suorituksia nuorisolta silti! Jäätyneen Helsingin ja kohdalle osuneiden lumisateiden ansiosta lajimääräksi saatiin 13, varpushaukan lisäksi yhytettiin kaksi kanahaukkaa ja marjatyhjiön harvinaisuutena pari räkättirastasta. Tietty Tokoinrannan 600 sinisorsaa ja muutamat kyhmyjoutsenet kuitattiin myös. 

Protokollan mukaisen havainnointiotannan jälkeen käytiin Töölönlahden puolella härväämässä, ensin tsekattiin varoiksi Tokoinrannan linnut, jonka jälkeen pieni "joukkohysteria" sai tämän tutkaparin siirtymään radanvarren itäpuolelle, eikä kaukoputkella sinisorsien porukasta etsitty naaras-jouhisorsa kauheasti vaivaa tuottanut. Tää oli taas hyvä setti, asiaan kuuluvasti juonittiin Jannen kanssa hieman paheita ensi kuulle.


13.2.

Minna Launiaisen kanssa etsimässä mustavarista Sörnäisten Katri Valan puistosta, biologiystävälle taas kiitosta siitä, ettei mene pelkäksi sisätoimistossa istumiseksi tämän talvi =D kohdetta ei nähty, mutta varpushaukka ja Jösse & Valpuri Palmgrén, sekä muita bongareita kylläkin. Kiitos ja anteeksi.



22.2.

Talvilintulaskenta Virala-Hyvikkälä. Vähän melankolisisisa fiiliksissä, vaikka pitkäaikasen lintuasemajäärän kevätpesti kohta alkaakin. Lajikirjo odotetun nihkeää, keskitalven riistapeltokin oli lumen peitossa ja urpiaiset kadonneet. Runsainpana lajina keltasirkku (143p), piristeinä piekana (1p, tällä kertaa Järventaustantien puolella), isolepinkäinen (tällä kertaa Metsämaantien puolella!) ja peippo (3p ruokinnalla Suojärventien päädyssä)

Kiintiöpiekana oli tällä kertaa tuossa


25.2.

Talvilintulaskenta Etu-Viikki/Länsi-Herttoniemi. Tämänkertainen rämmittiin leudossa kelissä eikä kevätmuuttajat vielä kiusanneet, ainoaiksi moisiksi todettiin peltojen yli pohjoiseen lentäneet kaksi naakkaa. Etu-Viikin pellot ovat vielä lumipeitteen alla, joskin Hakalanniemen kaadettujen puiden roudaamiseen avatulle väylälle ennakoitiin kevään ekoja pälviä. Lajimäärä putosi entisestään sitten keskitalven laskennan, nyt jäivät uupumaan timalit, peukaloinen, punarinta ja jopa hippiäiset. Ilahduttavasti punatulkkuja (45) ja edelleen mustarastaita (138), joka myös "yllättäen" reitin toiseksi runsain laji, hävisi talitiaiselle vain kolmella yksilöllä. Majavakallion eteläpuolella laulanut pähkinänakkeli oli laskennan ainoa kvaliteetti. Mut hitto, olipa ihanaa kuulla pitkästä aikaa puukiipijöiden laulua. Laskennassa mukana Riku Kangasniemi ja Margus Ellermaa. Kirjuri pyytää anteeksi.



Sit Halias!