Pääsiäisen jälkeen ei malta olla aloillaan sitten millään! Maastoilua jarruttaa tieto lehtopöllöjen myöhäisistä pesinnöistä, eli maastotyöt aloitetaan vasta ensi viikon tiistaina. Sainpahan lisäaikaa päntätä kevään viimeiseen tenttiin, aamujen sotkemiseen Vanhankaupunginlahdelle sekä lisäpäivän vappuviikonlopun jaksoon Hangon lintuasemalla. But first things first. Pääsiäisen jälkeen Suomeen luvattiin pohjoista kylmän ilman purkausta ja matalapaineita - tämäkin sääennuste suorastaan vaatii maastoon lähtemistä! Tällaisilla korkeapaineilla linnut menevät korkealla kovaa, jolloin äkillisempi säätilanteen muutos kirjaimellisesti tiputtaa lintuja muutolta levähtämään. Vanhankaupunginlahdella odotettavissa kahlaajia, pelloilla rastaita sekä puskissa hyönteissyöjiä. Kunhan ei liikaa sada vettä....
27.4.
Tiedä sitten osaisiko tätä täydelliseksi pudotuskeliksi sanoa vai ei, mutta säätilanteen muutos muutti selkeästi myös lintutilannetta. Sadetta ei saatu, mutta jonkin sortin pilvirintaman ylittäessä Helsingin pientä muuttoa rupesi näkymään myös Hakalan tornista käsin. Etelästä saapui lähemmäs toistasataa peippoa suht ripeässä ajassa, kulorastaita kymmenen, metsäkirvisiä kolme, sekä muuta epämääräistä pikkusälää. Kuikilla ja pikkulokeilla oli myös jotain meininkiä havaittavissa; gavioita paineli parin tunnin sisään 5 ja pikkulokkeja yhteensä 30 kolmessa eri parvessa.
Kuten olettaa saattoi, kahlaajat reagoivat "pudotuskeliin" selkeästi: aikaisempiin päiviin tarjontaa oli selkeästi, joskin huimilla yksilömäärillä ei päästy mässäilemään. Meno hyytyi 2-3 tuntia auringonnousun jälkeen, jolloin muutolta tulevat kahlaajat koukkaavat lahdella, lahdella yöpyneet lähtevät muutolle ja paikalliset ovat aktiivisimmin näkyvillä ja kuuluvissa. Päivän paras havis tulikin tornissa kökkimisen (6.15-10.00) ensimmäisen tunnin aikana, kun jostain epämääräisestä suunnasta kuului suosirrin yhteysääni. Liekö muutolla ollut. Lisäksi 7 kapustarinnan parvi tippui muutolta lahdelle ja paikallisia / muutolle lähteneitä havaittiin mm. 10 valkovikloa, 7 metsävikloa, 9 liroa ja vuodenpinnana 7 suokukkoa, plus "vakiona" lahdella pyörivät pikkutyllit ja punajalkaviklot.
Muista paikallisista yllätti 1 nokkavarpunen , joka iloisesti tiksutellen jäi pyörimään tornin yläpuolelle. Vesilintupuolella ei hirveitä muutoksia ole tapahtunut, kuriositeettina mainittakoon lahdella pyörähtäneet 4 merimetsoa. Harvemmin noita näin "sisällä" näkee.Pilvirintama ohitti Helsingin hieman ennen aamukymmentä ja heti tahtoi olo käydä kärsimättömäksi. Ehkä sitä ei samassa tornissa jaksa aina ikuisuuksia staijata. Lisäksi näkyvyys huononi pilvien väistyttyä, pilvisellä kelillä valo oli tasaisempaa ja normaalisti vastapalon puolella olevia vesilintujakin pystyi katselemaan.
Väki vaihtui ja tornin juurella seuraava vahtivuorolainen vihjasi koetilan peltojen kaakkoiskulmasta löydetystä sepelrastaasta. Kuuntelin hetken kellojen kuminaa päässäni ja totesin, että ei se ole häpeä eikä mikään lähteä bongaamaan näin kivaa lajia, kun on jo valmiiksi retkellä. Nuotit kuljettivat koetilan lantapatterien taakse. Hetken siinä sai peltoa ja pellonreunaa päälyillä, ennen kuin kiikarien kuvaan osui muita tummempi, rinnasta valkoinen rastas. "Siinä!" Putkella lintua ei enää löydy, vaan katseeni kulkee metsän reunassa päälyilevään kuvaajaan, vain parinkymmenen metrin päässä siitä, missä sepelrastaan hetki sitten näin. Idiootti. Vähääkään jotain lajista tietävän luulisi ymmärtävän, että näin arkaa lajia ei noin vain lähdetä kompaten kuvaamaan. Kuvaajan poistuttua omille teilleen sain varmaan vartin odotella, ennen kuin sepelrastas ilmestyi uudelleen näkyviin. Ja sainpahan taas oppia, miten "hienosti näytillä" eroaa bongarin ja digiskouppaajaan. Kyllähän se omalla kaukoputkella 60x-suurennoksella hienolta näytti, mutta kuvaamisen kannalta ei tästä(kään) rarista saanut rupista dokumenttia kummosempaa. Kiva lajia oli kuitenkin seurata ja havaintotilanteen jälkeen Otson kanssa käyty keskustelu lajin ikä- ja sukupuolimäärityksestä johtaa kompleksisuutensa takia melkoiseen umpikujaan: mitä nyt puhtaasti koiraana ilmoitettulla yksilöllä oli selkeästi ruskea pää ja yläselkä sekä suht tumma siipi. Samaan kiinnitin huomiota maastossa, vaikka ahaa-elämyksiä tippui vasta jälkikäteen. Aina oppii jotain uutta. Ja mahtava havis hienosta linnusta muutenkin! Lintupäivän viimeisteli retken neljäs vuodenpinna, kun eläinlääkiksen vieressä lauloi leppälintu.
Kiitokset Jari Päärnille ja Johannalle retkiseurasta. Huomenna sit uusiks...
28.4.
Alkuviikon sääennusteet eivät aivan käyneet toteen, torstaiaamusta leppoisa luoteistuuli puhalteli Viikissä, mutta ilma oli melko selkeä eikä pudotuskelistä tietoakaan. Lisäksi vastatuuli varmaan hillitsisi sitä vähääkin näkyvää muuttoa. Hakalan tornista klo 5.30-10.00 ei mennyt "kuin" pari pikkukuovia, 5 pikkulokkia, 4 kuikkaa ja muutama metsäkirvinen. Paikallisia kahlaajia oli lähes eiliseen malliin, huippuna 10 liroa. Vesilintupuolelta pientä vaihtelua tarjosi Petron spottaama härkälintu, jota harvemmin näkee Vanhankaupunginlahdella. Heinätavipariskunta edelleen makeasti näytillä tornin edustalla.
Pikkulintupuolelta sen sijaan löytyi mielenkiintoisempaa tarjontaa, hyönteissyöjiä on ilmeisesti muuttanut hyvin yön aikana. Viikin puhdistamolla kirjosieppo viritteli äänijänteitään ja aamuhämärän kohokohtana oli - jälleen - 1 nokkavarpunen, tällä kertaa Arboretumissa. Metsäkirvinen ja tiltaltti intoutuivat laulamaan aivan Hakalan tornin vierustalle, ja pian lähimetsiin ilmaantui myös mustapääkerttu, vuodenpinna siinäkin. Lisää vuodenpinnoja ropisi Purolahden tornissa, missä Epun kanssa ihasteltiin pensastaskua (Notta siin'on söötti lintu!), samaan paikkaan kuului Mölylän rantametsistä myös pajulintu. 4 hysyvuodaria, jee! Ja tähän vielä päälle tornin yli Mölylää kohti lentänyt, täivän toinen nokkavarpunen. Kyllä näitä nyt tulee. Loppuaamu ei enää ihmeempiä tarjonnut, pari kanahaukkaa (yksi 2. kalenterivuoden ja yksi 3. kalenterivuoden lintu) nähtiin todella komeasti, mutta nopeiden tilanteiden takia kuvaamista oli turha yrittää. Makeita lintuja nekin, ei tahdo kyllästyä vaikka Viikissä näitä näkee lähes aina.
P.S.
Perjantaiaamuna Petro löysi lahdelta sekä lampiviklon että sitruunavästäräkin! Perjantaina ei ehtinyt ja näitähän siellä jähistettiin kaksi edellistä aamua... noh, aina ei voi voittaa vaikka aktiivisesti maastossa kulkisikin. Ehkä olisivat paikalla vielä ensi viikolla...
25.4.2011
Pääsiäistä
Vaikka väsy alkukevään riennoista, opintostresseistä, järjestetyistä tapahtumista ja muista päänvaivoista painaa hartioita, kevät etenee kovaa vauhtia ja hinku maastoon lähtemiseen on kova. Pientä flunssaa puskee myös päälle, mutta puskekoot, pitää vaan ottaa vähän rauhallisemmin eikä auta turhan kovaa juosta rarien perässä. Keväästä on silti pakko päästä nauttimaan, vaikka hampaat irvessä ja veren maku suussa. Aargh!
22.4.
Perjantaina ei rahkeet riittäny muuta kuin iltapäiväretkelle. Sopivasti sateli vettäkin aamupäivän, sai nukkua pitkään. Kotiovi paukkui yhden aikoihin ja suuntasin Vanhankaupunginlahdelle Matinsillan (3 kalatiraa) ja Viikin puhdistamon (pikkutikka) kautta. Keinumäen lintutornissa alkoi vuodaritykitys, kun tornin eteen ilmestyi räyskä. Lammassaaren edustalla näytti oleskelevan usevampikin. Myös sääksi kalasteli lahdella, yhdellä yrityksellä melkein onnistuikin, mutta ei päässyt kalan kanssa enää ilmaan ja se saalis jäi saamatta. Keli oli aika veikeä: sateen jäljiltä kostea ilma tuntui hyvältä hengittää, tyyli tyyni ja aurinko peittyi tummien pilvien taa, jolloin näkymä lahdelle oli lähes otollinen. Päätin siirtyä Hakalan torniin...
... mistä lintuja näkyikin ihan mukavasti puolentoista tunnin iltapäivästaijin aikana. Vesiäisiä ja lokkilintuja alkaa kerääntyä lahdelle jo kivoja määriä, tänään mm.
- 246 tavia
- 20 lapasorsaa
- 5 punasotkaa
- 14 räyskää
Kahlaajamenokin paranee, Hakalasta käsin löytyi mm. pikkutylli, 2 valkovikloa, punajalkaviklo, 3 metsävikloa ja makeimpana 2 liroa. Petomeininki oli vaisua, varmaan sateisesta aamupäivästä johtuen. Pakollinen kanahaukka ohitti tornin todella komeasti, kohahdutti myös muutamaa sopivasti paikalle osunutta brittiä. Koetilan pelloilla selasin melko komeaa rastaskerääntymää sepelrastaan toivossa (ei löytynyt) ja koetilan pihoilta ja rakennusten katoilta etsin mustaleppälintua (ei löytynyt). Kampusalueelta sentäs irtosi kevään eka kivitasku.
23.4.
Lauantaina sitten pitemmän kaavan kautta. Herätys 3.30 ja voi elämä, että osasikin sängystä nouseminen olla vaikeaa. Rutiinillahan tämän pitäisi hoitua... ja vartin jumituksen jälkeen hoitukin. Suunnitelmana oli talsia Koskelasta Hakalan lintutorniin staijaamaan, auringonnousuksi ja niin pitkään kuin energiaa tai menoa riittäisi. Kylmä todellisuus iski kirpeää ilmaa pahemmin Pornaistenniemellä, kun tajusin koko lahden olevan sakean sumun peitossa. Pitihän se arvata. Torniin ei olisi mikään kiire, aamua ehtisi fiilistelemään ilman suurempaa hoppua. Käppäilin lahden rantaa Pornaistenniemen ja puhdistamon kautta kohti Arboretumia (ja Hakalan tornia), matkan varrella kuului yhteensä 5 luhtakanaa. Oli muuten todella makea fiilis kuunnella sumun keskeltä täyttä päätä huutavia luhtakanoja, tyynessä ja hiljalleen valkenevassa aamussa, joskus puoli kuuden aikaan aamusta. Puhdistamolta löytyi odotetusti myös liejukana.
Jatkoin sumuisten maisemien kuvaamista Hakalassa, kun kerta lintujakaan ei pahemmin näkenyt. Sumun hälvenemistä sai odotella jonnekin aamuseitsemään asti. - kärvistely palkittiin eiliseen nähden vähäisellä vesilintumäärällä. Taveja ynnäilin 113 paikallista, lapasorsia tällä kertaa vain 5 paikallista, Fastholman edustalta löytyi pari uiveloa ja pienen kaivelun jälkeen heinätavipariskunta Purolahdelta. Räyskiä melkein eilisen veroisesti, 12 p, silkkiuikkuja puolestaan 19 p.
Päivän seuraavasta pikkukivasta vastasi nokkavarpunen, joka mennä tiksutteli Arboretumin päällä puoli kahdeksan maissa. Eikä seuraavaa ylläriä tarvinnut odotella puolta tuntia kauempaa. Klo 8 tornin vieressä päivystäneet sinitiaiset varoittelivat henkihieverissä. Käänsin katseeni tornin yläpuolelle. Ja siinä se oli.
Muuttohaukka.
Matalalla, hitaasti, määrätietoisesti, suoraan tornin yläpuolelta pohjoisen suuntaan. Todella elegantti jalohaukka näytti pysyvän ilmassa vaivatta, liikkuen eteenpäin lähinnä käsisiiven pienillä iskuilla aamun tyynessä ja kirkkaassa ilmassa. Pere oli näkyvillä vain kymmenisen sekunttia ennen katoamista Arboretumin puiden taakse. Vasta tilanteen mentyä ohi tajusi, mitä sitä juuri näkikään, sekä sen kuinka lähellä tilanteen nuijaaminen oli! Tornia miehitti n. 5 taivaanrantaan tapittavaa ornia, samalla kun aikuinen muuttohaukka lipuu päidemme yli. Tilanteen salakavaluutta korostaa Purolahden tavien ja Lemmenlehdon varisten välinpitämättömyys, luulisi taivaanjumalan ilmestymisen aiheuttavan helvetillisen paniikin koko lahdella. Vielä mitä, ainoastaan sinitiaisen varoittelu paljasti linnun! Onneksi osasin vielä katsoa oikeaan suuntaan...
Herääminen palkittiin jo ensi tunteina. Aamupäivästä sää luvatusti kirkastui ja kohtalaisen muuttopäivän elkeitä oli ilmassa, kun 3 kuikkaa paineli tornin yli koilliseen ja muitakin petolintuja rupesi ilmestymään näköpiiriin. Muuttoon luotettiin, sillä auringon noustessa ja siirtyessä lahden päälle paikallisten vesilintujen katselu kävi työstä ja tuskasta. Muutto ei vaan ottanut lähteäkseen - tai sitten sitä tavaraa meni koko ajan turhan korkealla, kuten liian hyvän sään aikana yleensä. Lammassaaren edustalle hetkeksi laskeutunut pikkukuovi ja pari metsähanhea petrasivat vähän, muuten oli hiljaista. Soitto Virvelle Porkkalaan varmisti epäilyt: meri oli puolenpäivän aikoihin edelleen sankassa sumussa. Ilmankos kun on muutto jäissä.
Iltapäivälläkään ei meno juuri parantunut, yksittäisiä petolintuja näkyi harvakseltaan ja joitakin kahlaajia löytyi lietteiltä: pari tylliä, pikkutylliä, punajalkavikloa ja metsävikloa. Jossain vaiheessa havahduin korkealla tornin yli lentävään keltavatsaiseen västäräkkiin. Hetkonen. Keltavatsainen västäräkki. "!!!" Klassisesti havaitsin linnun sen jo lentäessä poispäin kadoten pian luoteeseen Arboretumin taakse. Eihän siitä muuta irtoa, ei äännellytkään. Se siitä kevään ekasta sitruunavästäräkistä sitten, tosin saattoihan se keltavästikin olla...
Niin, ne petolinnut. Lajikirjo oli kyllä ihan mukavaa, joskin noin kymmenen tunnin staijilla homman hyötysuhde ei ollut sieltä parhaasta päästä. Paitsi pere. Tämän jalolinnun lisäksi Hakalasta havaittiin seuraavaa:
-merikotka, 1 subad m
-ruskosuohaukka, 2 koirasta, 1 naaras
-sinisuohaukka, 2 muuttavaa naarasta
-kanahaukka 2 p
-varpushaukka, 13 m
-piekana, 1 m
-sääksi, 1 kiert
Lisäksi aurinkoisella säällä katu-uskottava ornirusketus oli saletti ja sinetöity. Luovutin neljältä iltapäivällä, sunnuntaina sitten vaaleilla silmänympäryksillä varustettuna Pukkilaan häröilemään.
24.4.
"Tosiaan", sunnuntaina oli vuorossa leppoisa sunnuntairetki Pukkilaan, legendaarisen Kanteleen alueen tulville, tavoitteena nähdä muutama hanhi. Lähtö Viikistä aamukahdeksan aikoihin, muuten ehkä turhan myöhään, mutta eilisen jälkeen oli ehkä hyvä nukkuakin vähän enemmän. Vaikka edelleen väsytti hieman s**t*n*st*.
Lenkin ensimmäinen kohde oli Kanteleenjärvi, missä helvetillinen helle, helvetillisempi väreily ja kaksi kaulushaikaraa toivottivat meidät tervetulleeksi. Muutoin järvi ei ollut lintumassoilla pilattu, poikkeuksena kolmisenkymmentä punasotkaa ja kaksi paria ruskosuohaukkia. Uiveloitakin löytyi muutama.
Auringonottoa jatkettiin Isoniityntien varrella, "popedan" pelloilla tulvan lintuja ihmetellessä. Paikan nimitys juontaa siitä, että ammoisina aikoina tulvapeltojen liepeillä on ruostunut vanha bobeda. Meininki oli vähintäänkin kummallinen: aurinko porotti, tulvavesien pinta oli peilityyni, lintuja näkyi oikein mukavasti eikä väreilykään vaivannut. Kolme härkälintua ja tukkakoskeloa yllättivät. Onneksi infernaalinen paahde ylläpiti kärsimystasoa, auringonpistos ja pahan luokan nestevaje hiipivät ornien kintereillä. Puujalustojen kantaminen kävi myös työstä pobedan peltotiellä, tuolla Kanteleen Via Dolorosalla. "Ei se Jeesus mitään ristiä kantanut - vaan Berlebachia!"
Aikamme länsipuolen vesilintuja ynnäiltyämme siirryimme katsomaan myös itäpuolen tulvia. Kuulemma joku oli jossain jonkun sotkaristeymänkin nähnyt. Ei me vaan. Kalle sen sijaan spottasi tulvan perältä odotetun pikkujoutsenen, jolla sattui vielä olemaan keltainen kaularengas! Etäisyyden takia renkaan lukeminen oli täysin mahdotonta, joten päätimme siirtyä Ylösjoentielle koittamaan linnun kontrollointia paremmista asemista.
Ylösjoentiellä seurueemme lompsi pitkin poikin peltoja, ennen kuin pääsimme riittävän lähelle. Kaamea väreily kompensoi etäisyyttä ja aikaa renkaan koodin lukemiseen taisi kulua suht paljon aikaa. Kuvaamistakin koitin, jälki oli juuri sen väreilyn takia aivan kaameaa mössöä. Sisulla ja sinnikkyydellä Kalle sai renkaan koodin luettua, toivottavasti löydöstä irtoaa mielenkiintoista tietoa.
Markun vinkistä jatkoimme Ylösjoentietä eteenpäin hanhimassojen äärelle, ja mikä näkymä edessämme avautuikaan: satoja hanhia ja vesilintuja kauniissa myötävalossa, väreilystä tietoa vain tulvien kauimmissa osissa. Lintuja huomattavasti enemmän, tiiviimmin ja lähempänä kuin pobedalla konsanaan! Jalustat pystyyn ja nauttimaan! Hanhimassoja ei tarvitse kauaa selata, ennen kuin silmille osuu jotain poikkeavampaa, vaaleaselkäisen ja töpönokkaisen hanhen seilatessa tulvavedessä näkökenttääni. "Hei, tuossa on lyhytnokkahanhi!" Nuotit jakoon ja muutkin pääsevät nauttimaan tästä retken kohdelajista. Kalle löysi jostain metsähanhien joukosta toisen mokoman - ja hoksaa myös yhden kaularenkaalla varustetun tundrahanhen! Kun on muitakin tarkkoja silmäpareja vierellä, sai itse keskittyä myös kuvaamiseen. Tai ainakin yrittämiseen. Siinä sivussa oli hyvä vilkaista Epun hoksaamaa, tulvien päällä vaappuvaa pikkulokkia.
Päivän viimeisenä kohteena oli Orimattilan puolella, Ruhassa, niukalti tulviva pelto. Paikalla satakunta tavia ja aikaisempiin paikkoihin nähden hieman enemmän kahlaajia, joskin kahlaajamäärillä ei muuten päästy juhlimaan: metsävikloja löytyi alueelta 16, valkovikloja 8, 1 liro, 4 rantasipiä, tylli, pikkutylli ja 3 pikkukuovia.
Aikataulut puskivat päälle ja paluumatka piti aloittaa ennen kuin kaikkia paikkoja ja lintuja ehdittiin edes katsoa läpi. Näytti siellä Orimattilan puoleisilla pelloilla jotain meininkiä olevan, Kalle oli aivan oikeassa todetessaan että lintumassojen ohi on ikävä ajaa. Kuitenkin ne aikataulut, ihmisten piti päästä takaisin Helsinkiin ja sieltä taas eteenpäin.
Oli todella muikeaa päästä retkeilemään Pukkilaan monen vuoden tauon jälkeen. Paikka on tullut tutuksi monella K-HLY:n järjestämällä kummiretkellä, pienestä natiaisesta lukioikäiseen miehenalkuun asti. Hienoja muistoja sekä haviksia on näistä reissuista jäänyt. Helsinkiin muuton jälkeen olen jäänyt näistä huveista paitsi, onneksi nyt tuli otettua ja lähdettyä. Tavoitelajit (pikkujoutsen, lyhytnokkahanhi - paitsi peltopyy), vesilintumassat, muutama yllärivuodari, infernaalinen keli ja mielekäs seura (kiitos retkitovereille pitkästä pinnasta, anteeksi häikäilemättömästä kamerankäytöstä), niin, voihan tässä jo pienestä elämyksestä taas puhua.
Ja ne vesiäismassat. Niitä ynnäiltiin reitiltä seuraavasti:
- laulujoutsen 185 (Popeda 151, Ylösjoentie 34)
- metsähanhi 491 (Popeda 291, Ylösjoentie 200)
- tundrahanhi 488 (Popeda 53, Ylösjoentie 435)
- haapana 383 (Popeda 159, Ylösjoentie 224)
- tavi 399 (Popeda 156, Ylösjoentie 150, Ruha 93)
- jouhisorsa 28 (Popeda 26, Ylösjoentie 2)
- lapasorsa 9 (Kanteleenjärvi 4, Popeda 5)
- punasotka 40 (Kanteleenjärvi 28 , Popeda 11, Ruha 1)
- uivelo 9 (Kanteleenjärvi 4, Popeda 5)
Suuret kiitokset Epulle, Kallelle ja Marille retkiseurasta.
25.4.
Maanantaina oli oikeastaan ihan fiksua nukkua pitempään ja parin päivän takomisen jälkeen rento, kuvauspainotteinen iltapäiväretki Vanhankaupunginlahdelle houkutti kärsimysornimista enemmän. Sitä paitsi tiistaina pitäisi olla skarppina Lahden pöllömetsissä.
Sain Ricardon seurakseni ja suuntasimme Pornaistenniemen piilokojulle. Koju tosin oli tupaten täynnä kuvaajaa sekä turistia, ei niinkään yllättävää loistavalla ulkoilusäällä viideltä iltapäivällä. Teurastimme aikaa Pornaistenniemen lintutornissa, mainittavimpana haviksena torniin kuulunut luhtakana. Jutun tasoja ei kannata edes mainita.
Kojusta vapautui tilaa ja vähän penkkejä siirtelemällä myös kuvaaminen kaukoputken avulla onnistui. Kuten joskus kameraa hankkiessani höpisin, harrastuksen luonne hieman muuttuu, enpä muista näin intensiivisesti nokikanoja ihmetelleeni saati näin pitkää aikaa kojussa viettäneeni. Kohde on lähellä, tänne tulee varmaan lähdettyä myös toukokuun valoisina iltoina.
Ruokalevien nokikanojen kuuvamiseen tarvittavaan tatsiin pääsy vaati varmaan parisenkymmentä ruutua, mutta rupesi niitä tarkempia kuvia hiljalleen tulemaan. Miten sitä kiinnitääkään linnun asentoihin, sukellusten ja ruokailun seuraamiseen kuin aikaisemmin. Peruspönötysten lisäksi syntyi sattumalta pari "tilannekuvaakin", mielenkiintoisuudesta saatte väitellä keskenänne, mulla oli ainakin kivaa siellä kojussa.
Ricardo lähti kojusession jälkeen jatkamaan muita hommia, itse jatkoin Lammassaareen. Jos sieltä irtoaisi vaikka pari vuodenpinnaa. Kavuttuani torniin ja ennen tarkempaa syynäämistä selvitän yleistilanteen skannaamalla lahden pikaisesti läpi. Silkkiuikkuja viitisenkymmentä eli ihan mukavasti, kymmenisen räyskää, pari jouhisorsaa, muutoin aika vähälukuisesti lintuja. Selaan lahden pohjukkaa ja Hakalanniemen edustaa läpi ja silmiini osuu jännän näköinen tiira. Pienen näköinen, lyhyt pyrstö, hetkonen... tik... tik... tik... pikkutiira! Keltainen nokka ja valkoinen otsakin näkyy vähän zoomia kääntämällä. Tämä jymy-ylläri aiheuttaa sellaisia riemunpurkauksia, että torniin eksyneet maallikotkin taitavat ihmetellä. Väliäkö tuolla. Vanhankaupunginlahdella harvinainen, muutoinkin tosi kiva ja poikkeuksellisen aikainen havainto tosispondesti!
Vihjasin haviksesta Viikki-vuodareita keräävälle Petrolle ja samalla pikkutiira laskeutuu Lammassaaren tornin edustalla olevalle särkelle. Kamera laulaa, joskin semikaukana olevasta pieneestä kohteesta on vaikea saada tarkkaa otosta. Dokumenttia kuitenkin. Tässä huumassa unohtuu kaikki muu (räyskien kuvaaminen ja vesilintujen syynääminen, onneksi yksi torniin saapunut orni huikkaa kahdesta uivelonaaraasta) eikä pitkosten varrella näkynyttä leppälintua löytynyt. Väliäkö tuolla, tämä oli mahtava lopetus.
Ei hassumpi pääsiäinen. Vaikka tässä ei päästykään samoihin sfääreihin kuin orjantappuraseppeleen ja ristin kanssa, ei samasta kärsimyksen tasosta kauas jääty. Jos vaikka jouluna ehtis nukkumaan. Reach out and touch faith.
22.4.
Perjantaina ei rahkeet riittäny muuta kuin iltapäiväretkelle. Sopivasti sateli vettäkin aamupäivän, sai nukkua pitkään. Kotiovi paukkui yhden aikoihin ja suuntasin Vanhankaupunginlahdelle Matinsillan (3 kalatiraa) ja Viikin puhdistamon (pikkutikka) kautta. Keinumäen lintutornissa alkoi vuodaritykitys, kun tornin eteen ilmestyi räyskä. Lammassaaren edustalla näytti oleskelevan usevampikin. Myös sääksi kalasteli lahdella, yhdellä yrityksellä melkein onnistuikin, mutta ei päässyt kalan kanssa enää ilmaan ja se saalis jäi saamatta. Keli oli aika veikeä: sateen jäljiltä kostea ilma tuntui hyvältä hengittää, tyyli tyyni ja aurinko peittyi tummien pilvien taa, jolloin näkymä lahdelle oli lähes otollinen. Päätin siirtyä Hakalan torniin...
... mistä lintuja näkyikin ihan mukavasti puolentoista tunnin iltapäivästaijin aikana. Vesiäisiä ja lokkilintuja alkaa kerääntyä lahdelle jo kivoja määriä, tänään mm.
- 246 tavia
- 20 lapasorsaa
- 5 punasotkaa
- 14 räyskää
Kahlaajamenokin paranee, Hakalasta käsin löytyi mm. pikkutylli, 2 valkovikloa, punajalkaviklo, 3 metsävikloa ja makeimpana 2 liroa. Petomeininki oli vaisua, varmaan sateisesta aamupäivästä johtuen. Pakollinen kanahaukka ohitti tornin todella komeasti, kohahdutti myös muutamaa sopivasti paikalle osunutta brittiä. Koetilan pelloilla selasin melko komeaa rastaskerääntymää sepelrastaan toivossa (ei löytynyt) ja koetilan pihoilta ja rakennusten katoilta etsin mustaleppälintua (ei löytynyt). Kampusalueelta sentäs irtosi kevään eka kivitasku.
23.4.
Lauantaina sitten pitemmän kaavan kautta. Herätys 3.30 ja voi elämä, että osasikin sängystä nouseminen olla vaikeaa. Rutiinillahan tämän pitäisi hoitua... ja vartin jumituksen jälkeen hoitukin. Suunnitelmana oli talsia Koskelasta Hakalan lintutorniin staijaamaan, auringonnousuksi ja niin pitkään kuin energiaa tai menoa riittäisi. Kylmä todellisuus iski kirpeää ilmaa pahemmin Pornaistenniemellä, kun tajusin koko lahden olevan sakean sumun peitossa. Pitihän se arvata. Torniin ei olisi mikään kiire, aamua ehtisi fiilistelemään ilman suurempaa hoppua. Käppäilin lahden rantaa Pornaistenniemen ja puhdistamon kautta kohti Arboretumia (ja Hakalan tornia), matkan varrella kuului yhteensä 5 luhtakanaa. Oli muuten todella makea fiilis kuunnella sumun keskeltä täyttä päätä huutavia luhtakanoja, tyynessä ja hiljalleen valkenevassa aamussa, joskus puoli kuuden aikaan aamusta. Puhdistamolta löytyi odotetusti myös liejukana.
 |
| Purolahtea auringonnousun aikaan. Äänimaisemaan voi lisätä viitasammakon pulputuksen, taivaanvuohen mäkätyksen sekä laulurastaan laulun. Kornia? Olkoot. Idyllistä? Totta maar. Tuollaisten hetkien toivoisi kestävän puoli vuorokautta. |
Jatkoin sumuisten maisemien kuvaamista Hakalassa, kun kerta lintujakaan ei pahemmin näkenyt. Sumun hälvenemistä sai odotella jonnekin aamuseitsemään asti. - kärvistely palkittiin eiliseen nähden vähäisellä vesilintumäärällä. Taveja ynnäilin 113 paikallista, lapasorsia tällä kertaa vain 5 paikallista, Fastholman edustalta löytyi pari uiveloa ja pienen kaivelun jälkeen heinätavipariskunta Purolahdelta. Räyskiä melkein eilisen veroisesti, 12 p, silkkiuikkuja puolestaan 19 p.
 |
| Sumu hälvenee... |
Päivän seuraavasta pikkukivasta vastasi nokkavarpunen, joka mennä tiksutteli Arboretumin päällä puoli kahdeksan maissa. Eikä seuraavaa ylläriä tarvinnut odotella puolta tuntia kauempaa. Klo 8 tornin vieressä päivystäneet sinitiaiset varoittelivat henkihieverissä. Käänsin katseeni tornin yläpuolelle. Ja siinä se oli.
Muuttohaukka.
Matalalla, hitaasti, määrätietoisesti, suoraan tornin yläpuolelta pohjoisen suuntaan. Todella elegantti jalohaukka näytti pysyvän ilmassa vaivatta, liikkuen eteenpäin lähinnä käsisiiven pienillä iskuilla aamun tyynessä ja kirkkaassa ilmassa. Pere oli näkyvillä vain kymmenisen sekunttia ennen katoamista Arboretumin puiden taakse. Vasta tilanteen mentyä ohi tajusi, mitä sitä juuri näkikään, sekä sen kuinka lähellä tilanteen nuijaaminen oli! Tornia miehitti n. 5 taivaanrantaan tapittavaa ornia, samalla kun aikuinen muuttohaukka lipuu päidemme yli. Tilanteen salakavaluutta korostaa Purolahden tavien ja Lemmenlehdon varisten välinpitämättömyys, luulisi taivaanjumalan ilmestymisen aiheuttavan helvetillisen paniikin koko lahdella. Vielä mitä, ainoastaan sinitiaisen varoittelu paljasti linnun! Onneksi osasin vielä katsoa oikeaan suuntaan...
Herääminen palkittiin jo ensi tunteina. Aamupäivästä sää luvatusti kirkastui ja kohtalaisen muuttopäivän elkeitä oli ilmassa, kun 3 kuikkaa paineli tornin yli koilliseen ja muitakin petolintuja rupesi ilmestymään näköpiiriin. Muuttoon luotettiin, sillä auringon noustessa ja siirtyessä lahden päälle paikallisten vesilintujen katselu kävi työstä ja tuskasta. Muutto ei vaan ottanut lähteäkseen - tai sitten sitä tavaraa meni koko ajan turhan korkealla, kuten liian hyvän sään aikana yleensä. Lammassaaren edustalle hetkeksi laskeutunut pikkukuovi ja pari metsähanhea petrasivat vähän, muuten oli hiljaista. Soitto Virvelle Porkkalaan varmisti epäilyt: meri oli puolenpäivän aikoihin edelleen sankassa sumussa. Ilmankos kun on muutto jäissä.
 |
| Optimaalinen keli optiikan ulkoiluttamiseen. Lintuja vaan ei turhan paljoa näkynyt. |
Iltapäivälläkään ei meno juuri parantunut, yksittäisiä petolintuja näkyi harvakseltaan ja joitakin kahlaajia löytyi lietteiltä: pari tylliä, pikkutylliä, punajalkavikloa ja metsävikloa. Jossain vaiheessa havahduin korkealla tornin yli lentävään keltavatsaiseen västäräkkiin. Hetkonen. Keltavatsainen västäräkki. "!!!" Klassisesti havaitsin linnun sen jo lentäessä poispäin kadoten pian luoteeseen Arboretumin taakse. Eihän siitä muuta irtoa, ei äännellytkään. Se siitä kevään ekasta sitruunavästäräkistä sitten, tosin saattoihan se keltavästikin olla...
Niin, ne petolinnut. Lajikirjo oli kyllä ihan mukavaa, joskin noin kymmenen tunnin staijilla homman hyötysuhde ei ollut sieltä parhaasta päästä. Paitsi pere. Tämän jalolinnun lisäksi Hakalasta havaittiin seuraavaa:
-merikotka, 1 subad m
-ruskosuohaukka, 2 koirasta, 1 naaras
-sinisuohaukka, 2 muuttavaa naarasta
-kanahaukka 2 p
-varpushaukka, 13 m
-piekana, 1 m
-sääksi, 1 kiert
Lisäksi aurinkoisella säällä katu-uskottava ornirusketus oli saletti ja sinetöity. Luovutin neljältä iltapäivällä, sunnuntaina sitten vaaleilla silmänympäryksillä varustettuna Pukkilaan häröilemään.
24.4.
"Tosiaan", sunnuntaina oli vuorossa leppoisa sunnuntairetki Pukkilaan, legendaarisen Kanteleen alueen tulville, tavoitteena nähdä muutama hanhi. Lähtö Viikistä aamukahdeksan aikoihin, muuten ehkä turhan myöhään, mutta eilisen jälkeen oli ehkä hyvä nukkuakin vähän enemmän. Vaikka edelleen väsytti hieman s**t*n*st*.
Lenkin ensimmäinen kohde oli Kanteleenjärvi, missä helvetillinen helle, helvetillisempi väreily ja kaksi kaulushaikaraa toivottivat meidät tervetulleeksi. Muutoin järvi ei ollut lintumassoilla pilattu, poikkeuksena kolmisenkymmentä punasotkaa ja kaksi paria ruskosuohaukkia. Uiveloitakin löytyi muutama.
Auringonottoa jatkettiin Isoniityntien varrella, "popedan" pelloilla tulvan lintuja ihmetellessä. Paikan nimitys juontaa siitä, että ammoisina aikoina tulvapeltojen liepeillä on ruostunut vanha bobeda. Meininki oli vähintäänkin kummallinen: aurinko porotti, tulvavesien pinta oli peilityyni, lintuja näkyi oikein mukavasti eikä väreilykään vaivannut. Kolme härkälintua ja tukkakoskeloa yllättivät. Onneksi infernaalinen paahde ylläpiti kärsimystasoa, auringonpistos ja pahan luokan nestevaje hiipivät ornien kintereillä. Puujalustojen kantaminen kävi myös työstä pobedan peltotiellä, tuolla Kanteleen Via Dolorosalla. "Ei se Jeesus mitään ristiä kantanut - vaan Berlebachia!"
 |
| Tundrahanhia ja pitkä, kuuma kevät. |
Aikamme länsipuolen vesilintuja ynnäiltyämme siirryimme katsomaan myös itäpuolen tulvia. Kuulemma joku oli jossain jonkun sotkaristeymänkin nähnyt. Ei me vaan. Kalle sen sijaan spottasi tulvan perältä odotetun pikkujoutsenen, jolla sattui vielä olemaan keltainen kaularengas! Etäisyyden takia renkaan lukeminen oli täysin mahdotonta, joten päätimme siirtyä Ylösjoentielle koittamaan linnun kontrollointia paremmista asemista.
Ylösjoentiellä seurueemme lompsi pitkin poikin peltoja, ennen kuin pääsimme riittävän lähelle. Kaamea väreily kompensoi etäisyyttä ja aikaa renkaan koodin lukemiseen taisi kulua suht paljon aikaa. Kuvaamistakin koitin, jälki oli juuri sen väreilyn takia aivan kaameaa mössöä. Sisulla ja sinnikkyydellä Kalle sai renkaan koodin luettua, toivottavasti löydöstä irtoaa mielenkiintoista tietoa.
 |
| Dokumenttikuva pikkujoutsenesta. Parempaan ei oikeesti pystynyt. |
Markun vinkistä jatkoimme Ylösjoentietä eteenpäin hanhimassojen äärelle, ja mikä näkymä edessämme avautuikaan: satoja hanhia ja vesilintuja kauniissa myötävalossa, väreilystä tietoa vain tulvien kauimmissa osissa. Lintuja huomattavasti enemmän, tiiviimmin ja lähempänä kuin pobedalla konsanaan! Jalustat pystyyn ja nauttimaan! Hanhimassoja ei tarvitse kauaa selata, ennen kuin silmille osuu jotain poikkeavampaa, vaaleaselkäisen ja töpönokkaisen hanhen seilatessa tulvavedessä näkökenttääni. "Hei, tuossa on lyhytnokkahanhi!" Nuotit jakoon ja muutkin pääsevät nauttimaan tästä retken kohdelajista. Kalle löysi jostain metsähanhien joukosta toisen mokoman - ja hoksaa myös yhden kaularenkaalla varustetun tundrahanhen! Kun on muitakin tarkkoja silmäpareja vierellä, sai itse keskittyä myös kuvaamiseen. Tai ainakin yrittämiseen. Siinä sivussa oli hyvä vilkaista Epun hoksaamaa, tulvien päällä vaappuvaa pikkulokkia.
 |
| Tulvaa! LINTUJA!!! |
 |
| Tällasta se sitten oli n. parinkymmenen ruudun verran. |
 |
| Olihan se kiva joutseniakin kuvata, kun tyrkyllä olivat. Kivaa jälkeä hienosta linnusta. |
Päivän viimeisenä kohteena oli Orimattilan puolella, Ruhassa, niukalti tulviva pelto. Paikalla satakunta tavia ja aikaisempiin paikkoihin nähden hieman enemmän kahlaajia, joskin kahlaajamäärillä ei muuten päästy juhlimaan: metsävikloja löytyi alueelta 16, valkovikloja 8, 1 liro, 4 rantasipiä, tylli, pikkutylli ja 3 pikkukuovia.
Aikataulut puskivat päälle ja paluumatka piti aloittaa ennen kuin kaikkia paikkoja ja lintuja ehdittiin edes katsoa läpi. Näytti siellä Orimattilan puoleisilla pelloilla jotain meininkiä olevan, Kalle oli aivan oikeassa todetessaan että lintumassojen ohi on ikävä ajaa. Kuitenkin ne aikataulut, ihmisten piti päästä takaisin Helsinkiin ja sieltä taas eteenpäin.
Oli todella muikeaa päästä retkeilemään Pukkilaan monen vuoden tauon jälkeen. Paikka on tullut tutuksi monella K-HLY:n järjestämällä kummiretkellä, pienestä natiaisesta lukioikäiseen miehenalkuun asti. Hienoja muistoja sekä haviksia on näistä reissuista jäänyt. Helsinkiin muuton jälkeen olen jäänyt näistä huveista paitsi, onneksi nyt tuli otettua ja lähdettyä. Tavoitelajit (pikkujoutsen, lyhytnokkahanhi - paitsi peltopyy), vesilintumassat, muutama yllärivuodari, infernaalinen keli ja mielekäs seura (kiitos retkitovereille pitkästä pinnasta, anteeksi häikäilemättömästä kamerankäytöstä), niin, voihan tässä jo pienestä elämyksestä taas puhua.
Ja ne vesiäismassat. Niitä ynnäiltiin reitiltä seuraavasti:
- laulujoutsen 185 (Popeda 151, Ylösjoentie 34)
- metsähanhi 491 (Popeda 291, Ylösjoentie 200)
- tundrahanhi 488 (Popeda 53, Ylösjoentie 435)
- haapana 383 (Popeda 159, Ylösjoentie 224)
- tavi 399 (Popeda 156, Ylösjoentie 150, Ruha 93)
- jouhisorsa 28 (Popeda 26, Ylösjoentie 2)
- lapasorsa 9 (Kanteleenjärvi 4, Popeda 5)
- punasotka 40 (Kanteleenjärvi 28 , Popeda 11, Ruha 1)
- uivelo 9 (Kanteleenjärvi 4, Popeda 5)
Suuret kiitokset Epulle, Kallelle ja Marille retkiseurasta.
25.4.
Maanantaina oli oikeastaan ihan fiksua nukkua pitempään ja parin päivän takomisen jälkeen rento, kuvauspainotteinen iltapäiväretki Vanhankaupunginlahdelle houkutti kärsimysornimista enemmän. Sitä paitsi tiistaina pitäisi olla skarppina Lahden pöllömetsissä.
Sain Ricardon seurakseni ja suuntasimme Pornaistenniemen piilokojulle. Koju tosin oli tupaten täynnä kuvaajaa sekä turistia, ei niinkään yllättävää loistavalla ulkoilusäällä viideltä iltapäivällä. Teurastimme aikaa Pornaistenniemen lintutornissa, mainittavimpana haviksena torniin kuulunut luhtakana. Jutun tasoja ei kannata edes mainita.
Kojusta vapautui tilaa ja vähän penkkejä siirtelemällä myös kuvaaminen kaukoputken avulla onnistui. Kuten joskus kameraa hankkiessani höpisin, harrastuksen luonne hieman muuttuu, enpä muista näin intensiivisesti nokikanoja ihmetelleeni saati näin pitkää aikaa kojussa viettäneeni. Kohde on lähellä, tänne tulee varmaan lähdettyä myös toukokuun valoisina iltoina.
Ruokalevien nokikanojen kuuvamiseen tarvittavaan tatsiin pääsy vaati varmaan parisenkymmentä ruutua, mutta rupesi niitä tarkempia kuvia hiljalleen tulemaan. Miten sitä kiinnitääkään linnun asentoihin, sukellusten ja ruokailun seuraamiseen kuin aikaisemmin. Peruspönötysten lisäksi syntyi sattumalta pari "tilannekuvaakin", mielenkiintoisuudesta saatte väitellä keskenänne, mulla oli ainakin kivaa siellä kojussa.
 |
Vihjasin haviksesta Viikki-vuodareita keräävälle Petrolle ja samalla pikkutiira laskeutuu Lammassaaren tornin edustalla olevalle särkelle. Kamera laulaa, joskin semikaukana olevasta pieneestä kohteesta on vaikea saada tarkkaa otosta. Dokumenttia kuitenkin. Tässä huumassa unohtuu kaikki muu (räyskien kuvaaminen ja vesilintujen syynääminen, onneksi yksi torniin saapunut orni huikkaa kahdesta uivelonaaraasta) eikä pitkosten varrella näkynyttä leppälintua löytynyt. Väliäkö tuolla, tämä oli mahtava lopetus.
 |
| Dokumenttikuvat pikkutiirasta. Hieno lintu! |
Ei hassumpi pääsiäinen. Vaikka tässä ei päästykään samoihin sfääreihin kuin orjantappuraseppeleen ja ristin kanssa, ei samasta kärsimyksen tasosta kauas jääty. Jos vaikka jouluna ehtis nukkumaan. Reach out and touch faith.
17.4.2011
Sunnuntairetkeilyä Kirkkonummella
Lisää spämmiä, kun tässä kerta ollaan maastossa vauhtiin päästy.
Välipäivän jälkeen kutsui Porkkalanniemi ja muut Kirkkonummen lintupaikat. Viisi symbionttia (Eppu, Kalle, Otso, Lauri T & "yours truly") pakkautui pieneen, mutta uskolliseen kulkupeliin: lintupäivä tiedossa! Matkalla Porkkalanniemen kärkeen fiilisteltiin alkukevään metsän äänimaisemaa (kulorastas <3) ja jähistettiin mandariinisorsaa Häggesbölessä. Ei löytynyt.
Kärjessä oli yllättävän hyvin tilaa kellonaikaan ja viikonpäivään nähden. Löyhästä sumusta huolimatta muuttoa meni jonkin verran; parisensataa mustalintua, kymmeniä kuikkalintuja, kuoveja, muutama härkälintu, pientä pikkulintumeininkiä, petolinnuista ruskosuo- ja ampuhaukka, sokerina muutama ruokki, merikihu ja 2 kalatiiraa. Paikallisista linnuista irtosi myös jotain mielenkiintoista, kun lähiluodoilta irtosi 2 harmaasorsaa sekä kärjen pohjoispuolella olevassa kapeikossa kellunut mustakurkku-uikku. Vuodenpinnoja putoili niin että kolina kävi. Eikä pidä unohtaa satojen haahkojen huutoja & allien laulua - pelkästään tämän tunnelman kokeminen on riittävä syy lähteä Porkkalaan. Ainakin melkein.
Joskus klo yhdentoista aikoihin vessumuutto näytti hyytyvän, eikä petomuutto oikein ottanut tuulta alleen, johtuiko sitten sumusta vai mistä, päätimme kuitenkin siirtyä Kirkkonummen muille pelipaikoille. Uudenmaan lintuoppaan ja Otson paikallistuntemuksen avulla löysimme Eestinkylän / Mattbyn pelloille, missä niitä lintuja sitten oikeasti oli melkosia määriä - ja suurimmat massat jäivät varmaan vielä katveeseen, kun tulvat jatkuivat näkösektorimme ulottumattomiin. Massoista vastasivat tavi (346 p), haapana (50 p), sinisorsat, töyhtöhyypät, myös jouhisorsia ynnättiin melkoinen määrä (23 p + 11 kiert) ; lajikirjoa täydensivät 1 uivelo, 3 tylliä, valkoviklo, hetken pään raapimista aiheuttanut pikkukuovi sekä Kallen pikaisesti hoksaama rantasipi, joka taisi olla kevään ensimmäinen! Lintu katosi yhtä nopeasti kuin ilmestyikin, joten ainakaan tämä hidas hämäläinen ei ehtinyt tästä fenologisesti jännästä haviksesta nauttimaan. Petolintumeininkikin oli monipuolista, kun Mattbystä nähtiin enemmän tai vähemmän komeasti sinisuohaukka, piekana, hiirihaukka ja muutama varpushaukka. 205 kurkea muutti kaukaa lännen puolelta, jotain meininkiä niilläkin meneillään.
Meno Mattbyssä oli oikein keväistä, aurinko porotti ornien otsiin ja kaikenlaisia öttiäisiäkin oli liikekannalla: koivuntyttöperhosia, nokkosperhosia, kimalaisia, mehiläisiä, jne. Lauri jäi valitettavasti Mattbyn menosta paitsi, miestä nukutti sen verran pahasti pystylähdön takia. Leppoisaa sunnuntaistaijia päätettiin jatkaa Saltfjärdenillä. Lintutorni oli odotetusti täynnä, joten päätimme jäädä parkkipaikalle staijaamaan, yhtä hyvin siitäkin samoja petoja näkee. Parkkipaikalla meidän lisäksemme staijannut vihjaa, että torniin näkyy paikallinen muuttohaukka. Ei kahta sanaa, kun taivaanrannan tuijottaminen putoaa puidenlatvojen ja kelonoksien syynäämiseksi. Ja sitten tapahtuu. Länsipuolen pelloilla lehahtaa lokki- ja varisparvi ilmaan. Sekasortoa ja meteliä. Viisi ornia etsii paniikki päällä legendaarista lintua parven läheltä. "Tuossa se menee, parven päällä!", joku huudahtaa. Nuotitettu lintu osoittautuu sepelkyyhkyksi. Muuta ei näy. Linnut rauhoittuvat, tilanne ohi. Joku tornista saapunut kertoo peren ottaneen siivet alleen ja nousseen korkealle juuri saapumisemme jälkeen, siirtyen lokkiparven yli länteen päin.
Tylystä nuijauksesta huolimatta letkeä meininki jatkuu. Lintutorniin vapautuu tilaa, joten vaihdamme itsekin paikkaa. Tornin edustalla olevalta sulalta löytyy toistasataa tavia ja pari jouhisorsaa. Lähipelloille laskeutuu 8 metsähanhia, joista yksi todetaan itäisen rossicus-alalajin edustajaksi. Petolintumassat eivät yllä vieläkään päätähuimaaviksi, mutta lajisto on edelleen suht monipuolista; paikalta havaitaan kokonaisuudessaan 1 piekana (melko komeasti vieläpä!), 5 hiirihaukkaa, 2 kanahaukkaa, 3 varpushaukkaa, tuuli- ja ampuhaukka, sekä sulan päälle kalastelemaan saapunut sääksi, säikäyttäen tavit sekä 45 kuovin parven ilmaan. Samassa hässäkässä löytyy 2 kapustariintaa, niitä kun ei yllättäen Mattbyn pelloilta löytynyt.
Helsinkiin paluun jälkeen intoa riitti vielä pienelle iltapäiväretkelle Viikkiin, kun kerta ulkoilusääkin oli dudeilumielessä ihanteellinen. Vanhankaupunginkoskella törmäsin Tiippanan Jukkaan, jonka vihjasi Arabianrannan suunnalla kähmyilleestä mustaleppälinnusta. Mulelia ei tietenkään löytynyt, sen sijaan intouduin kuvaamaan suht lähellä henganneita meriharakoita. Alunperin oli tarkoitus tähystää lahden länsipuolen sulaa, joka näytti ulottuvan jo Kulosaareen asti. Toivottua punasotkaa ei löytynyt, muutama uivelo (2k, 3n) ja 31 nokikanaa sentään.
Jatkoin kevätfiilistelyä Lammassaareen. Saapuessani tornin juurelle tapahtui taas, kuin yhdestä käskystä jok'ikinen lintu (varikset, lokit, kuovit, harmaahaikarat) nousivat siivilleen ja pyörivät hätäisesti, levottomasti, kuovit tiiviinä parvena, pitkin lahtea. Tein tietysti sen virheen, että jäin tornin juurelle hölmistyneenä ihmettelemään meininkiä, kunnes muistin Saltfjärdenin tapahtumat ja sain itseni viimein raahattua torniin. Jälleen kerran, tilanne rauhottui pikkuhiljaa eikä ainoastakaan petolinnusta näkynyt merkkiäkään. Hiostavaa. Jään arpomaan jo aikoja sitten kadonneen kuoviparvin kokoa. Puolen tunnin seisoskelun jälkeen yksi kanahaukka ilmaantuu kiertelemään lahden päälle. Liekö tuo, vai joku muu, joka lahden massoja hätyytteli. Seitsemän aikoihin löydän myös muutaman kurkiparven kaukaa lahden länsipuolelta, joiden yhteismääräksi ynnäilen 205. Pientä iltamuuttoa siis. Parvia ei kuitenkaan pieneen toviin ilmaannu lisää, joten kasaan rojuuni ja poistun paikalta.
Kotiudun Lammassaaresta iltakahdeksalta. Takana linturetkeilyä 14 tunnin ja 17 vuodenpinnan edestä, hieno ja monipuolinen lintupäivä. Kiitokset Epulle, Kallelle, Otsolle ja Laurille mainiosta retkiseurasta!
Välipäivän jälkeen kutsui Porkkalanniemi ja muut Kirkkonummen lintupaikat. Viisi symbionttia (Eppu, Kalle, Otso, Lauri T & "yours truly") pakkautui pieneen, mutta uskolliseen kulkupeliin: lintupäivä tiedossa! Matkalla Porkkalanniemen kärkeen fiilisteltiin alkukevään metsän äänimaisemaa (kulorastas <3) ja jähistettiin mandariinisorsaa Häggesbölessä. Ei löytynyt.
Kärjessä oli yllättävän hyvin tilaa kellonaikaan ja viikonpäivään nähden. Löyhästä sumusta huolimatta muuttoa meni jonkin verran; parisensataa mustalintua, kymmeniä kuikkalintuja, kuoveja, muutama härkälintu, pientä pikkulintumeininkiä, petolinnuista ruskosuo- ja ampuhaukka, sokerina muutama ruokki, merikihu ja 2 kalatiiraa. Paikallisista linnuista irtosi myös jotain mielenkiintoista, kun lähiluodoilta irtosi 2 harmaasorsaa sekä kärjen pohjoispuolella olevassa kapeikossa kellunut mustakurkku-uikku. Vuodenpinnoja putoili niin että kolina kävi. Eikä pidä unohtaa satojen haahkojen huutoja & allien laulua - pelkästään tämän tunnelman kokeminen on riittävä syy lähteä Porkkalaan. Ainakin melkein.
 |
| Haahkoja. Kaukana. Harmaa valaistus. Vaikeeta. |
Joskus klo yhdentoista aikoihin vessumuutto näytti hyytyvän, eikä petomuutto oikein ottanut tuulta alleen, johtuiko sitten sumusta vai mistä, päätimme kuitenkin siirtyä Kirkkonummen muille pelipaikoille. Uudenmaan lintuoppaan ja Otson paikallistuntemuksen avulla löysimme Eestinkylän / Mattbyn pelloille, missä niitä lintuja sitten oikeasti oli melkosia määriä - ja suurimmat massat jäivät varmaan vielä katveeseen, kun tulvat jatkuivat näkösektorimme ulottumattomiin. Massoista vastasivat tavi (346 p), haapana (50 p), sinisorsat, töyhtöhyypät, myös jouhisorsia ynnättiin melkoinen määrä (23 p + 11 kiert) ; lajikirjoa täydensivät 1 uivelo, 3 tylliä, valkoviklo, hetken pään raapimista aiheuttanut pikkukuovi sekä Kallen pikaisesti hoksaama rantasipi, joka taisi olla kevään ensimmäinen! Lintu katosi yhtä nopeasti kuin ilmestyikin, joten ainakaan tämä hidas hämäläinen ei ehtinyt tästä fenologisesti jännästä haviksesta nauttimaan. Petolintumeininkikin oli monipuolista, kun Mattbystä nähtiin enemmän tai vähemmän komeasti sinisuohaukka, piekana, hiirihaukka ja muutama varpushaukka. 205 kurkea muutti kaukaa lännen puolelta, jotain meininkiä niilläkin meneillään.
Meno Mattbyssä oli oikein keväistä, aurinko porotti ornien otsiin ja kaikenlaisia öttiäisiäkin oli liikekannalla: koivuntyttöperhosia, nokkosperhosia, kimalaisia, mehiläisiä, jne. Lauri jäi valitettavasti Mattbyn menosta paitsi, miestä nukutti sen verran pahasti pystylähdön takia. Leppoisaa sunnuntaistaijia päätettiin jatkaa Saltfjärdenillä. Lintutorni oli odotetusti täynnä, joten päätimme jäädä parkkipaikalle staijaamaan, yhtä hyvin siitäkin samoja petoja näkee. Parkkipaikalla meidän lisäksemme staijannut vihjaa, että torniin näkyy paikallinen muuttohaukka. Ei kahta sanaa, kun taivaanrannan tuijottaminen putoaa puidenlatvojen ja kelonoksien syynäämiseksi. Ja sitten tapahtuu. Länsipuolen pelloilla lehahtaa lokki- ja varisparvi ilmaan. Sekasortoa ja meteliä. Viisi ornia etsii paniikki päällä legendaarista lintua parven läheltä. "Tuossa se menee, parven päällä!", joku huudahtaa. Nuotitettu lintu osoittautuu sepelkyyhkyksi. Muuta ei näy. Linnut rauhoittuvat, tilanne ohi. Joku tornista saapunut kertoo peren ottaneen siivet alleen ja nousseen korkealle juuri saapumisemme jälkeen, siirtyen lokkiparven yli länteen päin.
 |
| Keväistä meininkiä Saltfjärdenin tornin parkkipaikalla. |
Tylystä nuijauksesta huolimatta letkeä meininki jatkuu. Lintutorniin vapautuu tilaa, joten vaihdamme itsekin paikkaa. Tornin edustalla olevalta sulalta löytyy toistasataa tavia ja pari jouhisorsaa. Lähipelloille laskeutuu 8 metsähanhia, joista yksi todetaan itäisen rossicus-alalajin edustajaksi. Petolintumassat eivät yllä vieläkään päätähuimaaviksi, mutta lajisto on edelleen suht monipuolista; paikalta havaitaan kokonaisuudessaan 1 piekana (melko komeasti vieläpä!), 5 hiirihaukkaa, 2 kanahaukkaa, 3 varpushaukkaa, tuuli- ja ampuhaukka, sekä sulan päälle kalastelemaan saapunut sääksi, säikäyttäen tavit sekä 45 kuovin parven ilmaan. Samassa hässäkässä löytyy 2 kapustariintaa, niitä kun ei yllättäen Mattbyn pelloilta löytynyt.
 |
| Osa Saltfjärdenin taviparvesta. Isompi aukko ja lyhyempi suljinaika ei taas olisi ollut pahitteeksi... |
Helsinkiin paluun jälkeen intoa riitti vielä pienelle iltapäiväretkelle Viikkiin, kun kerta ulkoilusääkin oli dudeilumielessä ihanteellinen. Vanhankaupunginkoskella törmäsin Tiippanan Jukkaan, jonka vihjasi Arabianrannan suunnalla kähmyilleestä mustaleppälinnusta. Mulelia ei tietenkään löytynyt, sen sijaan intouduin kuvaamaan suht lähellä henganneita meriharakoita. Alunperin oli tarkoitus tähystää lahden länsipuolen sulaa, joka näytti ulottuvan jo Kulosaareen asti. Toivottua punasotkaa ei löytynyt, muutama uivelo (2k, 3n) ja 31 nokikanaa sentään.
 |
| Meriharakka, yritys I, aukon esivalinnalla ja automaattisella suljinajalla. |
 |
| Meriharakat, yritys II. Lyhyempi etäisyys lintuihin ja manuaalisesti lyhyempi suljinaika, niin johan rupesi tulemaan parempaa tulosta. Mutta arvatkaapa huomaanko mä nuo korrenpätkät vasta nyt. :D |
Jatkoin kevätfiilistelyä Lammassaareen. Saapuessani tornin juurelle tapahtui taas, kuin yhdestä käskystä jok'ikinen lintu (varikset, lokit, kuovit, harmaahaikarat) nousivat siivilleen ja pyörivät hätäisesti, levottomasti, kuovit tiiviinä parvena, pitkin lahtea. Tein tietysti sen virheen, että jäin tornin juurelle hölmistyneenä ihmettelemään meininkiä, kunnes muistin Saltfjärdenin tapahtumat ja sain itseni viimein raahattua torniin. Jälleen kerran, tilanne rauhottui pikkuhiljaa eikä ainoastakaan petolinnusta näkynyt merkkiäkään. Hiostavaa. Jään arpomaan jo aikoja sitten kadonneen kuoviparvin kokoa. Puolen tunnin seisoskelun jälkeen yksi kanahaukka ilmaantuu kiertelemään lahden päälle. Liekö tuo, vai joku muu, joka lahden massoja hätyytteli. Seitsemän aikoihin löydän myös muutaman kurkiparven kaukaa lahden länsipuolelta, joiden yhteismääräksi ynnäilen 205. Pientä iltamuuttoa siis. Parvia ei kuitenkaan pieneen toviin ilmaannu lisää, joten kasaan rojuuni ja poistun paikalta.
Kotiudun Lammassaaresta iltakahdeksalta. Takana linturetkeilyä 14 tunnin ja 17 vuodenpinnan edestä, hieno ja monipuolinen lintupäivä. Kiitokset Epulle, Kallelle, Otsolle ja Laurille mainiosta retkiseurasta!
15.4.2011
Viikin kevättä
Univelan kertyminen on kevään varmin merkki.
Herätys klo 4.00, sopivasti muutaman tunnin torkkujen jälkeen. Ensimmäiset minuutit tuntuivat tuttuun tyyliin melko kohmeisilta, kunnes riittävän monen "elämä voittaa" -hokeman jälkeen onnistun raahautumaan ylös, keittämään aamupuurot ja hivuttautumaan romppeineni ulko-ovelta eteenpäin. Ensimmäinen Vanhastakaupungista Viikkiin suuntautuva bussi ohittaisi pysäkin 5.30.
Hämärtävässä aamussa iskee tuttu, silti kovin kaivattu, aamun ensi tuntien tunnelma. Kevään tuoksu, viileä ilma ja korviin kantautuva rastaiden laulu. Punarinnoilla sekä laulu- että punakylkirastailla on jo hyvä meno päällä. Aamun kovin havis pamahtaa jo bussipysäkiltä, kun 10 minuutin sisään päältä muuttaa 2 metsäkirvistä - Tiiran mukaan Tringan alueen ensimmäiset!
Viikin koetila ja Arboretum ovat yhtä rastaiden myllerrystä, meteli on huumaavaa. Aamun ensimmäinen kuovikin huutaa matkatessani tyhjään Hakalan lintutorniin. Vanhankaupunginlahti on odotetusti suurimmaksi osaksi jäässä. Lahden toisella puolella, Lammassaaren takana ja Vantaanjoen suulla on reilummalti sulaa - sinne tosin en tänään ehtisi. Purolahden edusta on kuitenkin sula, jonka reunalta löytyy nelisenkymmentä tavia sekä muutamia telkkiä. Rastaita ja naurulokkeja liikkuu puolihämärässä ihan kohtalaisia määriä. Sieltä täältä kuuluu västäräkkien, pajusirkkujen ja järripeippojen ääniä. Pari kulorastastakin rätisee jossain, hemppo painelee yli. Ensimmäisen tunnin aikana tornin ohitse muuttaa 8 kuovia ja metsäviklo. 50 valkoposkihanhen parvi saapuu Lammassaaren takaa suunnaten Etu-Viikin peltoja kohti. Vuodareita ropisee.
Markku ja Mari liittyvät pian seuraan, ja pian Purolahden sulalta löytyy punajalkaviklo. Hieman yllättäen myös yksittäinen viiksitimali pyrähtää lentoon Pornaistenniemen edustalla. Markku hoksaa pari mustavarista muiden paikallisten varisten joukosta. Väki vaihtuu tornissa, seuraava tulija vihjaa Purolahdella hengaavista heinätaveista. Sinne siis, kun Hakalan torni näytti hiljaiselta. Markun kanssa heinätavipariskuntaa piti etsiä pieni tovi, olivat juuri sen pahimman pajukon takana sinisorsien joukossa. Paremmasta kulmasta sai jopa kohtalaisia dokumenttikuviakin. Hellettä puski. Hikoilutti. Kova muuttopäivä tulossa.
Markku jatkoi kampukselle töihin ja itse palailin Hakalan tornille, missä Minna jo kuuliaisesti odottelikin. Tornissa oli edelleen oikein lepposaa, toisella sessiolla havikseen kirjattiin mm. 6 metsähanhea, 2 taivaanvuohea, isolepinkäinen ("se skrode västäräkki jolla oli isot siipilaikut") ja päivän eka varpushaukka. Tosin staijaamisesta ei tahtonut tulla mitään, kun menin ja unohdin seipiöni Purolahden tarkkailulavalle! Sain siis parikin hyvää syytä palata sinne, heinätavit kelpasivat Minnalle ja samalle paikalle pitäisi saapua suurempikin biologiseurue. Sitä "mötley crüeta" odotellessa ropisi lisää vuodenpinnoja: Purolahdelta löytyi sinisorsien joukosta "kevään ekat" haapanat, lähikoivikossa rätisi hienosti näyttäytynyt peukaloinen ja samasta koivikosta potkaisin lentoon lehtokurpan! Ollin ja kumppaneiden saapuessa päästiin ihailemaan myös komeasti näyttäytynyttä kanahaukkaa, parit dokumentit tuli otettua siitäkin. Reilu tusina metsähanhia paineli epämääräiseen suuntaan ja toistakymmentä kuovia tippui Viikin pelloille. Itse pelloilla näytti olevan solkenaan lokkeja, rastaita ja kiuruja. No ehkei ihan, mutta melkein. Olli nappasi jostain peltojen pohjoisosista päivän kolmannen mustavariksen.
Viikin pelloille oli hienona ulkoilupäivänä kerääntynyt muitakin optiikanulkoiluttajia. Yksi kollegoista höpisi jotain epämääräistä piekanasta, ja parin taktisen kysymyksen avulla etsitty lintu löytyi ja päivän 20. vuodenpinna oli saletti. Noin puolen tunnin petostaiji tuotti lopulta 3 piekanaa, pari varpushaukkaa, merikotkan sekä pakolliset kanahaukat. Aleksi Mikolan avulla sekalainen seurueemme havaitsi myös 2 lapinsirkkua. Kurkiakin ilmestyi muutama pienehkö parvi kaartelemaan peltojen länsipuolelle, taitaa olla massamuuttopäivä niillä tänään. Petojakin mahtaa mennä. Iltapäiväksi ei kuitenkaan ehdi staijaamaan, muut velvollisuudet kutsuvat. Koetilalla havaittua mustaleppälintuakaan ei ehdi jähistämään.
Mutta olipahan melkosen upea kevätpäivä. Liian pitkä, intensiivinen ja epätoivoinen pänttäysjakso on heijastunut selkeänä "vuodarivajeena". Mutta oli tässä jälkeenjäämisessä omakin hohtonsa, vähän kuin olisi päiät päivystänyt pelkässä pimeässä luolassa ja lähtenyt ihmisten ilmoille vasta pimeän tultua (niinpä!) nämä pari viikkoa Ahviksen jälkeen, on oikeasti kiva huomata että hei, kevät on edennyt ja kunnolla!
Kiitokset Markulle, Marille, Minnalle, Ollille, Suskille, Hepelle, Varpulle, Aleksille ja Petrolle retkiseurasta. Nöyrin anteeksipyyntöni imelästä kirjoitustyylistä. Kevät. Täpinät. Kyllä te tiedätte. Sit sunnuntaina Porkkala-la-la-la-la-laan...
Herätys klo 4.00, sopivasti muutaman tunnin torkkujen jälkeen. Ensimmäiset minuutit tuntuivat tuttuun tyyliin melko kohmeisilta, kunnes riittävän monen "elämä voittaa" -hokeman jälkeen onnistun raahautumaan ylös, keittämään aamupuurot ja hivuttautumaan romppeineni ulko-ovelta eteenpäin. Ensimmäinen Vanhastakaupungista Viikkiin suuntautuva bussi ohittaisi pysäkin 5.30.
Hämärtävässä aamussa iskee tuttu, silti kovin kaivattu, aamun ensi tuntien tunnelma. Kevään tuoksu, viileä ilma ja korviin kantautuva rastaiden laulu. Punarinnoilla sekä laulu- että punakylkirastailla on jo hyvä meno päällä. Aamun kovin havis pamahtaa jo bussipysäkiltä, kun 10 minuutin sisään päältä muuttaa 2 metsäkirvistä - Tiiran mukaan Tringan alueen ensimmäiset!
Viikin koetila ja Arboretum ovat yhtä rastaiden myllerrystä, meteli on huumaavaa. Aamun ensimmäinen kuovikin huutaa matkatessani tyhjään Hakalan lintutorniin. Vanhankaupunginlahti on odotetusti suurimmaksi osaksi jäässä. Lahden toisella puolella, Lammassaaren takana ja Vantaanjoen suulla on reilummalti sulaa - sinne tosin en tänään ehtisi. Purolahden edusta on kuitenkin sula, jonka reunalta löytyy nelisenkymmentä tavia sekä muutamia telkkiä. Rastaita ja naurulokkeja liikkuu puolihämärässä ihan kohtalaisia määriä. Sieltä täältä kuuluu västäräkkien, pajusirkkujen ja järripeippojen ääniä. Pari kulorastastakin rätisee jossain, hemppo painelee yli. Ensimmäisen tunnin aikana tornin ohitse muuttaa 8 kuovia ja metsäviklo. 50 valkoposkihanhen parvi saapuu Lammassaaren takaa suunnaten Etu-Viikin peltoja kohti. Vuodareita ropisee.
 |
| Vanhankaupunginlahden itäosat olivat vielä jäässä... |
 |
| ...Purolahden edustalla olevaa pientä sulaa lukuunottamatta. |
Markku ja Mari liittyvät pian seuraan, ja pian Purolahden sulalta löytyy punajalkaviklo. Hieman yllättäen myös yksittäinen viiksitimali pyrähtää lentoon Pornaistenniemen edustalla. Markku hoksaa pari mustavarista muiden paikallisten varisten joukosta. Väki vaihtuu tornissa, seuraava tulija vihjaa Purolahdella hengaavista heinätaveista. Sinne siis, kun Hakalan torni näytti hiljaiselta. Markun kanssa heinätavipariskuntaa piti etsiä pieni tovi, olivat juuri sen pahimman pajukon takana sinisorsien joukossa. Paremmasta kulmasta sai jopa kohtalaisia dokumenttikuviakin. Hellettä puski. Hikoilutti. Kova muuttopäivä tulossa.
 |
| Purolahti Viikin peltojen puolelta. Heinätavit oleskelivat telkänpöntöllä varustetun kelon takana. |
 |
| Siinähän ne, dokumenttikuva päivän staroista. |
Markku jatkoi kampukselle töihin ja itse palailin Hakalan tornille, missä Minna jo kuuliaisesti odottelikin. Tornissa oli edelleen oikein lepposaa, toisella sessiolla havikseen kirjattiin mm. 6 metsähanhea, 2 taivaanvuohea, isolepinkäinen ("se skrode västäräkki jolla oli isot siipilaikut") ja päivän eka varpushaukka. Tosin staijaamisesta ei tahtonut tulla mitään, kun menin ja unohdin seipiöni Purolahden tarkkailulavalle! Sain siis parikin hyvää syytä palata sinne, heinätavit kelpasivat Minnalle ja samalle paikalle pitäisi saapua suurempikin biologiseurue. Sitä "mötley crüeta" odotellessa ropisi lisää vuodenpinnoja: Purolahdelta löytyi sinisorsien joukosta "kevään ekat" haapanat, lähikoivikossa rätisi hienosti näyttäytynyt peukaloinen ja samasta koivikosta potkaisin lentoon lehtokurpan! Ollin ja kumppaneiden saapuessa päästiin ihailemaan myös komeasti näyttäytynyttä kanahaukkaa, parit dokumentit tuli otettua siitäkin. Reilu tusina metsähanhia paineli epämääräiseen suuntaan ja toistakymmentä kuovia tippui Viikin pelloille. Itse pelloilla näytti olevan solkenaan lokkeja, rastaita ja kiuruja. No ehkei ihan, mutta melkein. Olli nappasi jostain peltojen pohjoisosista päivän kolmannen mustavariksen.
 |
| Muutoin komeasti näyttäytynyt kanahaukka ei oikein tajunnut kupletin juonta asettuessaan hieman epäkuvaukselliselle paikalle. |
Viikin pelloille oli hienona ulkoilupäivänä kerääntynyt muitakin optiikanulkoiluttajia. Yksi kollegoista höpisi jotain epämääräistä piekanasta, ja parin taktisen kysymyksen avulla etsitty lintu löytyi ja päivän 20. vuodenpinna oli saletti. Noin puolen tunnin petostaiji tuotti lopulta 3 piekanaa, pari varpushaukkaa, merikotkan sekä pakolliset kanahaukat. Aleksi Mikolan avulla sekalainen seurueemme havaitsi myös 2 lapinsirkkua. Kurkiakin ilmestyi muutama pienehkö parvi kaartelemaan peltojen länsipuolelle, taitaa olla massamuuttopäivä niillä tänään. Petojakin mahtaa mennä. Iltapäiväksi ei kuitenkaan ehdi staijaamaan, muut velvollisuudet kutsuvat. Koetilalla havaittua mustaleppälintuakaan ei ehdi jähistämään.
Mutta olipahan melkosen upea kevätpäivä. Liian pitkä, intensiivinen ja epätoivoinen pänttäysjakso on heijastunut selkeänä "vuodarivajeena". Mutta oli tässä jälkeenjäämisessä omakin hohtonsa, vähän kuin olisi päiät päivystänyt pelkässä pimeässä luolassa ja lähtenyt ihmisten ilmoille vasta pimeän tultua (niinpä!) nämä pari viikkoa Ahviksen jälkeen, on oikeasti kiva huomata että hei, kevät on edennyt ja kunnolla!
Kiitokset Markulle, Marille, Minnalle, Ollille, Suskille, Hepelle, Varpulle, Aleksille ja Petrolle retkiseurasta. Nöyrin anteeksipyyntöni imelästä kirjoitustyylistä. Kevät. Täpinät. Kyllä te tiedätte. Sit sunnuntaina Porkkala-la-la-la-la-laan...
9.4.2011
Helsyn retki Kallvikiin
Pyydettiin oppaaksi Helsyn (Helsingin luonnonsuojeluyhdistys) järjestämälle linturetkelle Kallviikiin. Mikäs siinä, samalla pääsisi haukkaamaan ilmaan, näkemään ehkä jonkun kivan linnun ja tienaamaan vähän taskurahaa. Ahvenanmaan reissun jälkeen maastoilu on jäänyt säälittävän vähälle (kiitos epätoivoisen opiskeluräpellyksen) ja ainoa täsmähavainnointi on keskittynyt Tiiran etusivulle. Viimesen parin viikon aikana mm. vesilintuja, rastaita ja joitakin rariteetteja (avosetteja, mustapäätaskuja) on saapunut ihan kivasti, edellisvuoden tapaan myös mustaleppälinnut jatkavat rynnistystään - Helsyn retkeä edeltävänä päivänä yksi "muleli" oli löytynyt myös Kallvikista! Nähtäväksi jäi löytyykö lauantaina...
Retkipäiväksi ei mitään kummoisempaa muuttosäätä luvattu, suht kivaa retkeilysäätä kuitenkin. Aurinkoista ja muuten keväistä meininkiä, mutta tuulen suunta reippaasti pohjoisen puolella. Retki kesti aamuyhdeksästä puolen päivän tienoille ja osallistujia oli reilusti toistakymmentä. Lintutilanne ei ollut paras mahdollinen, kunnon sulia löytyi vasta Kallvikin kärjestä, eikä sulapaikoistakaan mitään erityisempää löytynyt. Onneksi osallistujat innostuivat mm. muutamasta haahkasta ja lähipuissa keinuneista vihervarpusista. Omaa sielua lämmittivät pari pikkulintua, ensin uimarannan tienoilla iloisesti helisten yli lentänyt lapinsirkku ; myöhemmin niemen kärjessä sulapaikkoja selatessani hoksasin määrätietoisesti itään lentäneen, rotevan oloisen kirvisen, joka paineli sen verran läheltä että värituntomerkeistä sai kaukoputkella jotain tolkkua: luotokirvinen! Taisivat vaan molemmat mennä suurelta yleisöltä ohi. Myös yht. 7 meriharakkaa ja vuodenpinnat västäräkistä, punakylkirastaasta ja niittykirvisestä piristivät. Mulelia ei löytynyt, mutta ei kai se niin justiinsa ole.
Vesilintupuolella oli kuitenkin hiljaista: muutama haahka, joitakin tukkasotkia, telkkiä ja isokoskeloita, pari merimetsoa. Osa vessuista jäi määrittämättä pahan vastavalon takia. Kaukaa meren puolelta paineli 4 hanhea, määrittämättä jäivät nekin. Kallvik on kuitenkin todella idyllinen paikka ja mikäs siinä linnuista selittäessä, kun muutoin navakahko tuuli ei kärkeen tuntunut, aurinko porotti ja meno oli muutenkin kivan keväistä. Paluumatkalla ihmeteltiin vielä tien varrella terhakkaasti äännelleitä töyhtötiaisia.
Kiitokset Markus Seppälälle & muille osallistujille!
Retkipäiväksi ei mitään kummoisempaa muuttosäätä luvattu, suht kivaa retkeilysäätä kuitenkin. Aurinkoista ja muuten keväistä meininkiä, mutta tuulen suunta reippaasti pohjoisen puolella. Retki kesti aamuyhdeksästä puolen päivän tienoille ja osallistujia oli reilusti toistakymmentä. Lintutilanne ei ollut paras mahdollinen, kunnon sulia löytyi vasta Kallvikin kärjestä, eikä sulapaikoistakaan mitään erityisempää löytynyt. Onneksi osallistujat innostuivat mm. muutamasta haahkasta ja lähipuissa keinuneista vihervarpusista. Omaa sielua lämmittivät pari pikkulintua, ensin uimarannan tienoilla iloisesti helisten yli lentänyt lapinsirkku ; myöhemmin niemen kärjessä sulapaikkoja selatessani hoksasin määrätietoisesti itään lentäneen, rotevan oloisen kirvisen, joka paineli sen verran läheltä että värituntomerkeistä sai kaukoputkella jotain tolkkua: luotokirvinen! Taisivat vaan molemmat mennä suurelta yleisöltä ohi. Myös yht. 7 meriharakkaa ja vuodenpinnat västäräkistä, punakylkirastaasta ja niittykirvisestä piristivät. Mulelia ei löytynyt, mutta ei kai se niin justiinsa ole.
Vesilintupuolella oli kuitenkin hiljaista: muutama haahka, joitakin tukkasotkia, telkkiä ja isokoskeloita, pari merimetsoa. Osa vessuista jäi määrittämättä pahan vastavalon takia. Kaukaa meren puolelta paineli 4 hanhea, määrittämättä jäivät nekin. Kallvik on kuitenkin todella idyllinen paikka ja mikäs siinä linnuista selittäessä, kun muutoin navakahko tuuli ei kärkeen tuntunut, aurinko porotti ja meno oli muutenkin kivan keväistä. Paluumatkalla ihmeteltiin vielä tien varrella terhakkaasti äännelleitä töyhtötiaisia.
Kiitokset Markus Seppälälle & muille osallistujille!
6.4.2011
Huuhkajakuvia
No nyt!
Satuin sopivasti kävelemään Forumin kattotasanteen läpi matkalla Ylioppilasaukiolle lounastamaan. Sivusilmällä näin muutaman shoppailijan katselevan ylös kattotasanteen seinälle... huuhkaja! Eikä mitenkään epämääräisenä mönttinä jossain Forumin tornissa vaan todella komeasti näytillä vain parin kymmenen metrin päässä tuijottajista! Pakkohan sitä oli hetkeksi aikaa jäädä ihmettelemään, kunnes päässä rupesi tykyttämään ajatus, että harvoin niitä oikeasti näin läheltä näkee. Hullultahan se tuntui, mutta lopulta iski pakonomainen tarve hakea kuvausvälineet kämpiltä Koskelasta - lounaan jälkeen tietenkin. Yli tunnin keikka siitä vähintään tulisi, vaikka huuhkaja ehtisi sillä aikaa vaihtaa paikkaa. Eestaas ravaamisen riskistä huolimatta kokeiltiin...
... ja tulosta tuli! Parhaimmillaan lintu ei tahtonut mahtua kuvaan kokonaan, vaan jouduin pakostakin siirtymään vähän syrjemmälle kuvaamaan. Ehkä parempi niin, vaikka linnusta kyselevät ohikulkijat ovat oma episodinsa. :) Notkuin paikalla puolitoista tuntia, kyllästymiseen asti. Säästän "suuren yleisön" pahemmalta tekniikkalöpinältä, mutta eri asetusyhdistelmien kokeilun jälkeen rupesi tuntumaan siltä, ettei näillä näppituntumilla ja suht kehnolla valaistuksellakaan enempiä saisi aikaiseksi. Sopivan tarkennuksenkin löytäminen tuntuu olevan edelleen melkoista arpomista. Mutta ehkä tässä on jotain jäänyt käteen, kun aikaisempiin sessioihin verrattuna "käyttökelpoisten" kuvien osuus näyttäisi olevan vähän isompi.
Mutta olihan se mageeta seurata pitkään ja intensiivisesti tuota massiivista höyhenpalloa! Arvelin linnun olevan koiras isopäisen habituksen perusteella, ja arveluni osoittautuivat oikeiksi kun lintu intoutui huhilemaan muutamaan otteeseen! Onneksi kuvasaldokaan ei jäänyt pelkän pönötyksen tallentamiseksi, vaan huutelusta, raajojen venyttelystä summuusta pörhistelystä tuli myös muutama (enemmän tai vähemmän) tarkempi kuva.
Laitetaan tähän nyt muutama näyte. Kuvat ovat käsittelemättömiä kokoa ja paria rajausta lukuunottamatta.
Satuin sopivasti kävelemään Forumin kattotasanteen läpi matkalla Ylioppilasaukiolle lounastamaan. Sivusilmällä näin muutaman shoppailijan katselevan ylös kattotasanteen seinälle... huuhkaja! Eikä mitenkään epämääräisenä mönttinä jossain Forumin tornissa vaan todella komeasti näytillä vain parin kymmenen metrin päässä tuijottajista! Pakkohan sitä oli hetkeksi aikaa jäädä ihmettelemään, kunnes päässä rupesi tykyttämään ajatus, että harvoin niitä oikeasti näin läheltä näkee. Hullultahan se tuntui, mutta lopulta iski pakonomainen tarve hakea kuvausvälineet kämpiltä Koskelasta - lounaan jälkeen tietenkin. Yli tunnin keikka siitä vähintään tulisi, vaikka huuhkaja ehtisi sillä aikaa vaihtaa paikkaa. Eestaas ravaamisen riskistä huolimatta kokeiltiin...
... ja tulosta tuli! Parhaimmillaan lintu ei tahtonut mahtua kuvaan kokonaan, vaan jouduin pakostakin siirtymään vähän syrjemmälle kuvaamaan. Ehkä parempi niin, vaikka linnusta kyselevät ohikulkijat ovat oma episodinsa. :) Notkuin paikalla puolitoista tuntia, kyllästymiseen asti. Säästän "suuren yleisön" pahemmalta tekniikkalöpinältä, mutta eri asetusyhdistelmien kokeilun jälkeen rupesi tuntumaan siltä, ettei näillä näppituntumilla ja suht kehnolla valaistuksellakaan enempiä saisi aikaiseksi. Sopivan tarkennuksenkin löytäminen tuntuu olevan edelleen melkoista arpomista. Mutta ehkä tässä on jotain jäänyt käteen, kun aikaisempiin sessioihin verrattuna "käyttökelpoisten" kuvien osuus näyttäisi olevan vähän isompi.
Mutta olihan se mageeta seurata pitkään ja intensiivisesti tuota massiivista höyhenpalloa! Arvelin linnun olevan koiras isopäisen habituksen perusteella, ja arveluni osoittautuivat oikeiksi kun lintu intoutui huhilemaan muutamaan otteeseen! Onneksi kuvasaldokaan ei jäänyt pelkän pönötyksen tallentamiseksi, vaan huutelusta, raajojen venyttelystä summuusta pörhistelystä tuli myös muutama (enemmän tai vähemmän) tarkempi kuva.
Laitetaan tähän nyt muutama näyte. Kuvat ovat käsittelemättömiä kokoa ja paria rajausta lukuunottamatta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)