Subarktinen ekologia 2018

"Aina sinne on laitettu opiskelijat töihi, ku ite ei jakseta. Perinne on tärkeä (Tuntuma 2018)."

Yhdeksi Helsingin yliopiston parhaimmiksi kenttäkursseiksi kehuttu Subarktinen ekologia pyöri jälleen. Kiitos Sipilän hallituksen "Suomi kuntoon" -projektin (paskat talkoot, sanon minä), tämänkin kurssin järjestäminen meni opetuksen määrärahojen vähentämisen takia melkoiseksi säätämiseksi. Kurssille kuitenkin on tilausta, tänä vuonna Kilpisjärvelle haki yhteensä 22 opiskelijaa, ja kurssille päätyi lopulta 13 kurssilaista.

Viime vuoden kurssin rakenteeseen ei kauheasti tullut muutoksia: kurssin alkupuolella kerätään pienimuotoiset datasetit kurssitöitä varten, käydään läpi suurin osa luennoista, sekä opiskelijaesitelmät kahdessa eri sessiossa. Kurssin jälkipuoliskolla keskitytään retkeilyyn Käsivarren aluetta painottaen, kahdella retkellä rönsyillään Norjan puolelle, ja vapaa-aikaakin löytyy.

Oman lisänsä tälle kurssisessiolle toi samaan aikaan järjestetty tunturikasvikurssi. Moinen päällekäisyys ei ollut ideaalista opiskelijoiden kannalta, mutta olipahan säpinää ja saatiin taas pahennusta herätettyä isolla kirkolla - vaikka hotellin baarin alakertaan ei päästykään =D

Kurssitöiden aineistojen keruu sujui aika lailla niin kuin pitkin. Tunturikoivikon lintujen pesimävuosi oli vähintäänkin kohtalainen, tilanteeseen voi vaikuttaa niin kylmä alkukesä kuin edellisen kesän heikko poikastuottokin. Ampuhaukka pesi juuri ja juuri koivikon koealueen ulkopuolella, havaittiin kuitenkin, ja voi pyhä sendari miten yhden kurssilaisen silmät pyöristyivät hämmästyksestä kun suopöllö paineli menemään tunturikoivikon halki.

Tunturikoivikon kasvillisuustyössä tutkittiin lajiyhteisön rakennetta eri kasvupaikkojen välillä, joskin kurssin loppuyhteenvedossa puntaroitiin ajankäyttöä ja tehokkuutta maastossa kerättävän aineiston analysointimahdollisuuksiin. Toisaalta klassisessa tunturikoivikon rakennetta tutkivassa työssä riittää isoa otoskokoa ja aineiston analysointimahdollisuuksia. Näin kolme erilaista pientä projektia muodostavat hyvän kokonaisuuden. Ja mikäs siinä dataa kerätessä, kun Saanan rinteeltä kaikuvat sepelrastaiden säkeet tulivat myös ensimmäisenä päivänä tutuksi. Piekana piti reviiriä Saanan länsirinteen pahdalla ja sinirintakin kuultiin. Kurssin neljäntenä päivänä, Pikkuvaaran retkellä, demottiin taas Suomen mittakaavalla tyypillisempää karua tunturikoivikkoa. Ahkera staijaus palkittiin vanhalla maakotkalla.

Ensimmäinen Norjan retki oli jälleen yksi kurssin kohokohdista. Elämystä tasasi turhan voimakas länsituuli, turhan haasteellinen puhurinsuunta ruokkilintujen näkemisen kannalta. Uddenilla staijattiin silti ahkerasti, siinä missä lunni jäi harvojen havaitsemaksi ja pyöriäisten näkeminen oli vähintäänkin haastavaa, niin etelänkiisloja, pikkukajavia ja erityisesti merikihuja nähtiin runsaammin. Skibotnin jokisuistolla viihdyttivät niin ristisorsat, meriharakoiden massat, haahkapoikueet, ruijankuirimot ja merihalikat. Yksittäisistä luontokappaleista suosirri ja pohjannoidanlukko keräsivät suurimmat huomionosoitukset. Kun mennessä ihmeteltiin pahdalla pesivää piekanaa sekä Skibotnin järvien mustakurkku-uikkuja, niin paluumatkalla poikettiin taas Lulledalenin tikankonttien ja Roviputouksen kautta. Kukkivia tikankontteja löytyi taas vähän sivummalta, onneksi viime vuonna varastetuksi raportoidun kasvuston tilalle on kasvamassa uusia yksilöitä. Löysivät ne penteleet vielä metsänemänkin.

Välipäivän meininkiä

Retkeilyputken avaudutta Kilpiksellä todistettiin myös kahden eri kurssin kimppabileitä. Approja on nähty ennenkin, mutta Suban ja tunturikasvikurssin kombo isolla kylällä oli aika uniikkia. Jos kurssien päällekäisyydestä hyviä puolia haluaa hakea... =)

Kuvista voisi päätellä, että suoretkellä tarkeni. Reissua ei petolinnuilla pilattu, eikä vesipääskyäkään näkynyt, mutta Markkinan Hietajängällä oikean reitin valinneet kurssilaiset pääsivät fiilistelemään jänkäsirriäisten soidinta sekä päiden ohi kiitäviä mustavikloja (neljä yksilöä Hietajängällä tuntu kohtuuttoman hyvältä määrältä). Näin assarin näkökulmasta on aina yhtä siistiä päästä demoamaan näitä etelämpänä muuttomatkoilla näkyviä pohjoisen lintulajeja näissä omissa pesimäympäristöissään. Ja kulkemaan suolla. Äänet, värit, tunnelma. Ja kurssilaisten into.

Suoretken jälkeen ohjelmassa palattiin takaisin Kilpisjärven suurtunturien pariin. Ensin valloitettiin Korkea-Jehkas, tavoitteena havainnoida tunturipaljakan tavoitelluimpia lintu-, kasvi-, ja perhoslajeja. Säät eivät perhosia suosineet (hitto vie, lapinverkkoperhonen on edelleen näkemättä ja edellisenä päivän Acerbia alpinaa lensi niin penteleesti), mutta muuten onnistuttiin hyvin. Länsirinteen lapinvuokkokankailta löytyi kuin löytyikin viimeiset kukkivat lapinalppiruusut, ja "satulassa" ihmeteltiin niin kiirunan kuin keräkurmitsan poikuetta! Kanalinnut saivat olla rauhassa, mutta kurssiassari juoksi taas yhden keräkurmitsanpojan kiinni rengastusdemoa varten. Itärinteeltä löydettiin hyvä esiintymä jääleinikkejä, samoin Jasonin spottaama tundrakimalainen oli kova juttu!

Pikku-Mallalle ei kai koskaan päästä hyvällä säällä. Alapilvistä ja haasteellisesta kelistä osaa kyllä nauttia tiettyyn pisteeseen asti, mutta voishan tätä tunturikasvien mekkaa fiilistellä joskus auringonpaisteessakin. Jos eilen haettiin tiettyjä spesialiteetteja ja kerrattiin peruslajia, niin jälleen Rauni johdatti kurssilaisia kokonaisvaltaisemmin paljakan, erityisesti kalkkipitoista kasvupohjaa suosivien sekä vaativien, lajien pariin. Lintupuolella tapahtui myös, kun muuttohaukka yllätti, keräkurmitsa pakeni pesältä ja itärinteen sepelrastaitakin nähtiin.

.... ja ihan kuin huonon sään karma olisi jatkunut kurssin viimeisenä päivänä. Kilpisjärvellä oli tyyntä, aurinkoista ja pilvetöntä, mutta kun kaksi pakullista biologeja suuntasi kohti Lyngenin alppeja, retkueemme sukelsi jo rajan ylityksen jälkeen sakeaan sumuun. "Näinkö tässä sitten taas käy..."

Sama meno jatkui vuonon puolella, laaksoihin oli käytännössä olematon näkyvyys. Furuflatenin kylältä vallettiin kohti Vestbreeniä vain laakson pohjaa ihaillen. Mutta melkosen kupletin Lyngenin säätila oli kirjoittanut, kun juuri jäätikkösuiston vieressä olevalla vuoristomajalla pilviharso väistyy ja verkkokalvoille piirtyy utuisia vuorenhuippuja sinistä taivasta vasten. "Oho", kuului jostain, muut olivat varmaan täysin mykistyneitä. Lounastauon jälkeen jatkettiin jäätikköjoen vartta ja siinä oli assarissa ihmettelemistä, kun deltalta löytyikin tuttu kasvi monen vuoden takaa. Raks, raks, raks.... pensaskanerva! 

Tällanen ihme löytyi

Vestbreenin edustan ylätasanteella eeppiset maisemat pääsevät paremmin oikeuksiinsa. Pelkästään miljööstä jaksaa olla innoissaan uudestaan ja uudestaan, erityisesti näillä keleillä, siihen päälle on mukava nöyrtyä jäätikköjoen tasalle kuvaamaan Niilon ja Viivin löytämää jääleinikkä postikorttimaisemaa vasten. Paluumatka takaisin parkkipaikalle tarjosi vielä yhden vanhan maakotkan, ja vuononpohjukassa etsittiin vielä niitä pyöriäisiä sellaisella vimmalla, että kaikki halukkaat pääsivät varmasti näkemään.

Subarktisen ekologian kurssi vetelee näillä muodoilla viimeisiään. Toivottavasti kurssin järjestämiseen löytyisi resursseja vielä seuraavalle vuodelle, jonka jälkeen vastaavanlaista opetusta voisi Kilpisjärven biologisella asemalla jatkossakin järjestää. Jos karvanaamaa ei syystä tai toisesta silloin mukana näy, niin edelleen saa olla etuoikeutettu ja onnellinen siitä, kuinka monen eri biologisukupolven ja monipuolisen kurssikokoonpanon kanssa on saanut olla kurssilla mukana. Antero, Rauni, Riitta Savolainen ja Jukka T. Lehtonen ansaitsevat kiitokset kurssin opetuksesta sekä taustatöistä. Kiitokset myös Tunturikasvikurssin tyypeille, aseman henkilökunnalle (Oula, Pirjo, Sara, Heidi ym), sekä muille kenen kanssa asemalla tuli aikaa vietettyä (Jykä, Heikki, Miska Luodon porukka). Taas yksi ainutlaatuinen ja upea sessio yhdessä Suomen kauneimmista kolkista. Kiitos.

Kurssikuva otettiin tällä kertaa Malalla, koska yksi meistä poistui kurssivahvuudesta ennen jäätikköretkeä. Suba2018: Aura, Mira, Matti, Laura, Tinja, Viivi, Amanda, Elisa, Joona, Niilo, Vitali, Jason ja Samuli.