30.6.2021

Pyhä-Luosto, Luiro ja Kilpis - linjalaskentaturnee 2021



"Joo kyllä mä linjoille voisin lähteä." Aallokas-konsulttiyhtiön Matti Aalto otti alkukeväästä yhteyttä ja kysyi mukaan Metsähallitukselle tehtävään linnustolaskentakeikkaan, olivat jättämässä tarjousta useiden Lapissa sijaitsevien Natura-alueiden linjalaskennoista. En nyt oikeasti muista et liittyikö vastauksen antamiseen lievää empimistä ja alustavasti taisin lupautua viidelle linjalle. Kun koronapandemian vaikutukset kevään opastuksiin ja Kilpisjärven kenttäkurssiin lopulta selvisivät, niin aikaa (ja toivottavasti voimavarojakin) oli tiedossa lopulta kahdeksalle linjalaskennalle. Matti antoi viisi linjaa Pyhä-Luoston alueelta ja kolme linjaa Pelkosenniemen Luiron suoalueilta, eikä sitä vielä pysty elämään kesää ilman Kilpisjärveä ja Mallan luonnonpuiston laskentoja. Reissuhan tästä taas saatiin ja seuraavassa päiväkirjanomaiset kuvaukset urakan vaiheista:


14.6.

Taas mennään! Haliaksen kevätkauden jälkeen odotti alustava 12 linjalaskennan turnee Lappiin, siihen väliin mahtui kolme enemmän tai vähemmän huonosti nukuttua lomayötä. Maanantaina lähdin Hämeestä liikenteeseen ennen puoltapäivää, siinä se etelän idyllinen (täyteläinen ja vehreä) kesä vaihtui Keski-Suomen jälkeen pienimuotoisemmaksi maatalousmaisamksi ja tupasvillan kirjoviksi tienvarsirämeiksi.

Ekan reissupäivän aikana näkyi pari suopöllöä, mustavarikset sekä Virkkulan luontokeskuksen vieressä kiroillut mustapyrstökuiri toivottivat tämän hipin tervetulleeksi reissun ensimmäiseen leiriin. Sit melatoniinia naamaan ja unta, tänään hyvää reissufiilistä siivittivät monet klassiset roadtrip-levyt: New Day Rising, Magma, L'Enfant Sauvage, sekä tulevat klassikot Fortitude ja Silver Lake.


15.6.

Sateenhan se siitä sit puski, joten suunnitelmat Lumijoen puolella retkeilyyn menivät uusiksi =D hyvänä puolena ehdottomasti se, että jos yksi aamu piti sateen takia uhrata leirissä nukkumiseen, niin hyvä et se oli just tämä. Lähdin liikkeelle puoli seiskalta, syynäsin useamman peltopläntin läpi ilman mitään varsinaisia kvaliteetteja, hyyppien ja kuovien määrät herättivät ihastusta ja peltosirkkukin löytyi Puhkiavanperän tornille vievän tien varrelta.

Palasin takaisin matkailukeskukselle kello yhdeksän jälkeen ja kahvilan aukenemista odotellessa vietin varsin tehokkaan puolituntisen Virkkulan tornilla: kovaa länsituulta ja tihkusadetta puski päälle, merivesi oli helkkarin korkealla ja vesilintu- ja kahlaajahavikset jäivät lähinnä paikkaa vaihtavien parvien tai sinne tänne säntäilevien yksilöiden varaan - eikä mitään vessumääriä nyt ollu muutenkaan näytillä, mestoilla pyöri about kahdeksan mustavikloa, nelisenkymmentä suokukkoa, puolisukeltajia ei näkynyt muutamia kymmeniä yksilöitä enempää. "Pyh", totesin ja aloin haromaan kaukoputkella Liminganlahden selkää. Räyskiä näytti olevan mukavasti lahdella (16p) ja ulompana näkyi myös kaksi tummaa merikihua. Puhkiavanperän päällä näytti olevan hyvin tiiraliikehdintää, kauaa en ehtinyt sektoria syynäämään kun lapin- ja kalatiirojen sekä pikkulokkien seasta osui tummempi lepattaja - mitvit, MUSTATIIRA! Siinä se vaappui muiden tiirojen kanssa, elämyksellistä oli lähinnä sponde tilanne, koska jalusta tärisi ja alkokin tulemaan viileä. Otin vielä joistain lajeista omaan havikseen tarkemmat lukemat, tsekkasin mustatiiran sijainnin vielä uudestaan ja lähdin sit tuhlaamaan roposiani luontokeskuksen myymälään.

Limingalta siirtymä sateisessa kelissä Kemin ja Rovaniemen kautta ekan linjan leiriin, soundtrackina mm. Beyond, New World Shadows, Am Universum, Fiction ja Panopticon. Viimeset kilometrit menivät melkoiseksi seikkailuksi, rankkojen sateiden ja painavien rekkojen yhdistelmä oli vetänyt klassisen Lapin metsätien aivan muusiksi, eli leiriin matkaamiseen saatiin vielä ylimäääräistä haastetta ja aikaa kulumaan =D mut sinne jonnekin Pyhä-Luoston kansallispuiston länsireunalle pieni ihminen päätyi.
 


 
 
 



16.6.

Sateet väistyivät just ennen ekaa linja-aamua! Alkulämmittelyksi kevyt puolituntinen kelkkareitin uraa pitkin linjan alkuun - ja kuten aina, se session eka kerta tuntuu melkoiselta haparoinnilta =D alkuun pieniä kalibrointiongelmia lainagepsin kanssa (ei siis gepsin ominaisuuksien tai kompassin vaan omien käyttötaitojen kanssa), pientä lisäjännitystä menoon tuo myös se, että MH haluaa tallentaa linjoilla kuljtetut reitit, joten nyt vasta näkeekin miten oma kulkeminen aaaltoilee tai mutkittelee, joko keskittymiskyvyn tai maaston takia. Kolme "uimapaikkaa" piti kertää (uimisen välttämiseksi), lisäksi pari vanhaa hakkuuta ja pari metsäojaa "ryssänpääsokkeloineen" hieman nostivat haastetasoa. Suojelualueellahan mä linjoja lasken, mitä mä tässä oikein ruinaan!

Linnustollisesti eka aamu oli mukavan mielenkiintoinen: teeri 1 k Ä, metso 2 n p, riekko 2 k p, pohjantikka 1 rumm, kuukkeli 2p (neljä kiintiöspondevuodaria saman tien) pohjansirkku 4 rev, mennessä myös pari laulavaa pohjansirkkua ja taviokuurna. Mukavaa <3 leppälintuja oli linjalla hyviä määriä (31 rev), kuten asiaan ja ympäristöön kuuluukin, metsäkirvisten määrät puolestaan yllättivät runsaudellaan (13 rev). Mut ollaanhan tässä tosiaan vähän leudommissa ympäristöissä kuin Värriön alueella. Muutoin sitä perinteistä metsä-Lapin osastoa ilman suurempia ylläreitä.

Laskennan päätteeksi leirissä kunnon levot, heräsin jossain vaiheessa auton katolta kuuluvaan ropinaan, syyllisiksi paljastui kolmen kuukkelin jengi. Viereisellä mäntykankaalla lauloi pohjansirkku, niitä tuntuu olevan kun tällaisille paikoillekin mahtuu. Hyvissä ajoin seuraavaan leiriin ja siitä reissunpinnaksi isokäpylintu.





17.6.

Kylmä yö! Erinomaisen hyvänä puolena se, että halla niittas sääsket lakoon ja verenimijöitä alkoi näkymään vasta linjan vikan kilometrin aikana. Saatto olla ainoa aamu, kun sai linjan vetää ilman myrkkyjä tai hattua. Laskentaolosuhteet olivat muutenkin idylliset, kaunis ja tyyni sää, leirin vieressä taas aamuvirkku taviokuurna ja paluumatkalla taas koiras-pohjansirkku kuivan mäntykankaan reunalla.

Aamun laskennasta tais tulla yksi reissun lajirikkaimmista, eteläisempää lisäsävyä antoivat pyy (spondevuodari!) ja metsäviklo, pohjoisempaa eksotiikka tarjosivat kirjosiipikäpylintu, viisi riekkoa (pesä pääsaralla), kaksi pohjantikkaa, yhteensä 37 leppälintua, kaksi taviokuurnaa ja viisi pohjansirkkua. Maasto oli samanlaista kuin eilen, pienimuotoisten soiden ja metsälaikkujen mosaiikkia, metsäojien yli ei tarvinnut hyppiä, yhden suonreunapuron ylityspaikkaa sai hetken hakea, parit märemmät suopläntit sai väistää muutaman kymmenen metrin ylimääräisellä kiertämisellä. Sit yhtä kosteampaa kohtaa lähdin ylittämään melko uhkarohkeasti mättäältä mättäälle -taktiikalla ja loppujen lopuksi laskennan jälkeen sukat olivatkin vain omasta hiestä märät. Kulkureittiä ilmakuviin vertaava saattaa sit todetakin et "ai se meni sit tuosta!" =D

Linjan jälkeen 50km siirtymä Luoston tuntureiden kupeeseen, soundtrackina Marianas Restin Ruins. Muotkatunturilta saapui IBA-laskentaryhmä lounastauolle ja istuin hetken Ailin, Markun, Kallen, Mikko Kohon ja Aija Lehikoisen kanssa, sain mitä parhainta linjalaskentavertaistukea ja kuultua muiden linnustonseurantafriikkien kuulumisia pohjoisempaa. Seuraavaksi onkin tiedossa metsäisempiä ja mäkisempiä linjoja, yöksi on tiedossa sadekuuroja ja seuraavaksi päiväksi rankempia sateita, joten sitä sai hetken miettiä et haluaako kulkea lievästi vai voimakkaasti sateen kyllästämää rakkakivikkoa. Mut alkuperäisen suunnitelman mukaan mentiin.


Tuosta tultiin...

... ja tuonne mentiin

Epävirallinen lintulaskentatapaaminen Luostolla



18.6.

Tänään Keski- ja Ukko-Luoston rinteitä ja lakialueita kulkeva linja, pääsääntöisesti kuivaa mäntykangasta ja rakkakivikkoa, seassa pari rehevämpää ja kuusivoittoisempaa notkelmaa, silti ehkä yllättävänkin tasaista tuo laskennan lajikoostumus. Tai sit olin vaan parin aamun aikana ehtinyt tottumaan lauhkeamman suo-metsä-mosaiikin meininkiin. Leppälintuja jälleen runsaasti, mutta järripeipot ja punakylkirastaat tuntuivat olevan hiljaa - tai sit niitä ei vaan oo tän emepää. Metsäkirvisiä sen sijaan on, samoin laulurastaita.

Laskennan mukavimpina kaksi lapintiaista, metsoukko, riekkoukko, lakialueilta useampi pikkukuovi ja kapustarinta, retkenpinnoiksi sekä palokärki että puukiipijä (paluumatkalla), yhden painanteen lampareelta ponnistanut metsäviklo, sekä tärkeinpänä reissun ensimmäinen sinipyrstö, tosin vasta paluumatkalla Luostonlaitamaan tienoilla. Linjan lisäksi kertyi kävelyä pari kilomteria aloituspisteelle ja noin kolme kilometriä lopetuspisteestä leiriin, laskennan aikana pienet kuurosateet vähän uhkailivat ja yhtenäinen sade alko just kun sain laskennan lopetuskellonajan kirjattua lomakkeelle. Tälle päivälle ei sit sen kummoisempaa siirtymää tarvittu, joten leirissä sai rauhassa lepäillä ja kuivatella kamoja.








19.6.

Samasta leiristä kymmenen kilometrin ajo seuraavan linjan tuntumaan, mennessä tienvarrella metsokukko ja talsiessa pari pohjansirkkua. Laskentasää oli eilisen epävarmuuden jälkeen idyllisen tyyni ja aurinkoinen, maaston puolesta jokainen kilometrikin kului noin 15-20 min nopeammin kuin edellisellä linjalla. Aloituspisteeseen kuului välittömästi laskennan alettua sinipyrstön laulua, mutta ilkeästi takaoikealta enkä kehdannut sitä heti lomakkeelle laittaa. Ajattelin et se vois olla linjan viimeisellä sadalla metrillä pääsaran vasemmalla laidalla - ja niin se sit olikin =D muutoin lajisto oli jälleen sitä mukavaa metsä-Lapin osastoa: kuukkeli 1, pohjantikka 1, pohjansirkku 3, taviokuurna 1, lapintiainen 1, paluumatkalla aamun toinen metsoukko. Pajulintu selvä valtalaji, retkenpinnaksi hippiäinen ja kulorastaan sai viimein linjallekin.

Hyvää retkeilysäätä riitti loppupäiväksi ja päätin suorittaa vielä pienen aamupäivästeppailun Pyhätunturin eteläpuolisilla retkeilyreiteillä. Isokurun polut olivat kuitenkin kiinni, joten aikaa kului Tunturiaavan polulla fotailuun ja fiilistelyyn. Paluumatkaa aloittaessani huomasin et Noitatunturille ja Pikkukurulle ois ollukin se yks polku auki, mut siinä kohtaa kroppa sano että ei enempää. joten tältä aamulta jäi sit ylimääräiset sinipyrstöt havaitsematta. Mut onpahan syytä tulla dudeilemaan tänne takaisin...

Myöhäisaamupäivästä siirryin luontokeskus Naavaan kahvitauolle sekä luontokeskuksen oppaan luvalla sisätoimistohommiin näyttelytilan puolelle. Tein sen mitä jaksoin, säästyy sit Kilpikselle vähemmän dataamista. Illaksi taas seuraavaan leiriin, eikä välimatkat paljoa haittaa, tänäänkin ajoa kertyi van vajaa 50 km, mut huomenna pääsee taas haikkaamaan ja vielä vähän toissapäiväistä isompaa mäkeä. Leirin viereisellä hakkuuaukealla huuteli käenpiika.











20.6.

Nonniin! Tämänpäiväinen linja kulki Pyhätunturin kahden huipun ja rinnemetsien (Laakakero ja Noitatunturi) läpi. Pienen kävelylämmittelyn (mennessä metso, puukiipijä ja pohjantikka jonka sain linjallekin) jälkeen kaksi kunnollista nousua ja kaksi laskua tunturien rinteitä pitkin, rakkakivikon ja lakialueiden väliin jäi hienoja rinnemetsiä. Linjan pohjoisella siivulla varsinkin oli aikaisempiin karuihin reitteihin verrattuna rehevämpää maastoa ja lintua ihan reippaastikin! Välillä sitä unohtaa, että ei tässä kauhean pohjoisessa lopulta olla: retkenpinnaksi punarinta ja linjalla oli useampikin laji eteläisempää sälää. 

Odotuslistalla olleita sinipyrstöjä osui linjalle jopa kolme eri reviiriä: ensimmäinen kuului Laakakerolta laskeutuessa (ensimmäinen lintu jonka edessä olevasta kuusikosta kuulin!), toinen lauloi ensimmäisestä 150m lännempänä, kolmas löytyi linjan koilliskulman tienoilta. Muista Lapin lajeista riekkoja löytyi kaksi reviiriä, tunturipaljakalta kivitaskua, pikkukuovia ja kapustarintaa yksi kutakin. Ja pakkohan se oli jälleen todeta, että karu tunturiylänkö nostaa menneisyyden haamuja esiin. Näissä ympäristöissä joutuu kohtaamaan itsensä ihan eri tavalla, mutta nyt vanhojen asioiden käsittely oli enemmänkin toteavaa, eivätkä perkeleet hyppineet nenille umpisolmuja solmimaan.

Linjan jälkeen olo oli aikas naatti (oli vieläpä levoton yö alla) ja otin suosiolla neljän tunnin tirsat leiriin päästyäni. Siitä sit taas Naavaan pienelle pausille ja dataushommiin. Pyhä-Luoston osuudesta sain tänään viidennen ja viimeisen linjan tehtyä, tästä siirtymä Pelkosenniemen pohjoisosiin Luiron jokivarren soille. Matti osaskin antaa mulle melkoisen nostalgiapläjäyksen, sillä aikanaan bilsan opintojen ensimmäisen vuoden päätteeksi kesäkuussa 2008 sujahdin IBA-laskentakeikalle Kalle ja Laura Mellerin matkaan. Yövyimme yhdellä joenvarren laavulla ja päätin painella sinne parin yön leiriä pitämään. Täältä sitä sai sekä ensikosketuksen linjalaskentoihin sekä kirjaimellisen ensikasteen metsä-Lapin aapasoille =D nyt menomatkalla näkyi reissun toinen pyy ja laavulta löytyi kalastamasta hämeenlinnalaistaustainen ja Pelkosenniemellä kolme vuotta asunut Pasi Karhi, jonka kanssa turistiin hyvä tovi. Lisäksi yhteisten yhteyksien puolesta Pasi kutsui mut saumonaan! Kutsua tosin jouduin parilla yöllä lykkäämään.





21.6.

Lämsänaapa! Keväällä innostutti, jännitti ja hirvitti samaan aikaan, kun huomasin, että tälle legendaariselle suolle oli annettu linja laskettavaksi. Tiedossa oli siis mitä hienoimman aapasuon tunnelmaa ja ihan jotain muuta kuin suoraviivainen kuljetun reitin piirto gepsin kartalle.

Ja sitä ihteään tässä saatiin: valoja, värejä, tuoksuja, kolme pulahdusta saappaat jalassa ja yksi kahlaaminen paljain jaloin nivusia myöten, äänimaisema lähinnä keltavästäräkkejä, niittykirvisiä ja liroja, muista kahlaajista laskennalle sai muutaman kapustarinnan, jänkäsirriäisen (pääsaralla), tyllin ja mustaviklon yhden kutakin. Metsähanhia näkyi kolmen ja kahdeksan linnun parvet, linjalla myös muutama naarastelkkä ja kaksi naaraspukuista uiveloa. Maalinnuista maininnan saavat suon reunametsässä rummuttanut pohjantikka sekä paluumatkalla Alisen Lämsänojan varrella laulanut retken ensimmäinen - ja viimeinen - pikkusirkku

Ja sviddu kun oli euforinen fiilis kun linja päättyi, tämä linja jäi varmasti yhdeksi tämän reissun - ja koko kesän - kohokohdiksi. Autolle saavuttuani vedin uuden satsin evästä sekä juotavaa mukaan ja painuin uudelle kierrokselle, suuntasin linjan eteläpuoleiselle suoalueelle jääneitä isoja avovesilampareita kiertämään. Yllättävän tyhjäksi päivän saldo jäi, ei vesipääskyä, ei jänkäkurppaa eikä uutta sirriäistäkään, mut oli todella raukea ja iloinen fiilis et tuli ainakin yritettyä. Kymmentuntisen suoretken päätteeksi pääsi myös mukavan aikaisin nukkumaan. Iltapäivällä ukonilmaa.










 
22.6.

Hirviaapa. Täältä se silloin 2008 alkoi, sillon jännitti ihan saatanasti sitä et millaiseen suonsilmään sitä päätyy tai kun tajusi et täällähän voi oikeasti nähdä vaikka karhun. Sillä linjalla tuli oman kokemattomuuden takia kastuttua enkä karhua oo luonnossa nähnyt vieläkään, joten nyt ei jännittänyt ihan niin paljoa, koska suokasvillisuutta osaa lukea pikkasen paremmin kuin kolmetoista vuotta (!?) sitten.
 
... mutta kun linjan ensimmäisen parinsadan metrin aikana tajusin, että tänään kuljetaan vähemmän avosoita ja enemmän soistuneita metsiä pitkin, niin olihan siinäkin sitä jännitysmomenttia kerrakseen. Saappaat ja housut märkinä sai tulla takaisin autolle, märän aluskasvillisuuden takia saappaista sai kaataa vettä ulos linjan päätteeksi. Eteneminen oli kyllä tuskallisen hidasta, polvia/vyötäröä korkeassa saraikossa sai a) varoa, ettei liukastu vedenalaiseen maapuuhun, b) varoa, ettei taita nilkkaansa astumalla osittain mättään ohi ja c) varoa, ettei turhaan astu liian syvään kohtaan ja mulahda. Lisäksi linjan neljäs kilometri kärsittiin yhtäjaksoisesta tihkusateesta.

Suurin osa linjasta oli siis melkoista rääseikköä ja saldo san mukaista, yhdeksästä pohjansirkusta kolme reviiriä oli pääsaralla, mut pikkusirkkua vaan ei linjalle osunut. Yhtenäisempää suota sivutessa kuulin samoille jalansijoille kaksi soidintavaa jänkäkurppaa, Luiron osuudelle uusina myös lapintiainen, metso ja pohjantikka. Liroja löytyi runsaasti tällaisestakin ympäristöstä, punakylkirastaita tuntui suorastaan hyppivän silmille Pyhä-Luoston linjojen jälkeen. 

Laskennan jälkeen siirryin suoraan Pelkosenniemen huoltoasemalle tauolle, ennen Pasin tarjoamaa alkuiltapäivän sanuasessiota. Oli kyllä luksusta, lämpimät kiitokset uudelle tuttavuudelle, juttua riitti niin luonnosta ja musiikista, eräs tarina Lemmy Kilmisteristä herätti varmasti suurimmat myhäilyt =D 

Kairalasta vielä siirtymä tämän osuuden viimeiselle linjalle. Alkaa muuten tuota räkkää olemaan jo riittävästi omaan makuun, vaikka huipusta vielä edellä ollaankin. Verenimijät kuitenkin löytävät peltipaidasta sivuun jäävät kohdat, samoin lomakekansiota pitelevän käden sormet alkavat olemaan kärsineen näköiset - ja tuntuiset.
 


 


23.6.

Sakkala-aapa. Huhheijaa mitä habitaatteja ja tunteiden vuoristorataa, kun reissu tyssäs 800m kohdalla tälle dudelle ihan liian leveään ja virtaavaan jokeen. Kartalta katsottuna se näytti mahdollisesti ylitettävältä, mut mä totesin, että ei, nyt tulee omat rajat vastaan. Ehti siinä neljän kuukkelin parven ja neljä pohjansirkkua havaitsemaan. Luuserifiilikset siinä silti iski ja tekstasin saman tien tappiosta Matille - onneks pomo oli linjoilla ja onnistuttiin sumplimaan korvaavaa linjaa suokompleksin pohjoisosiin. Siitä sai sit hyvän virtapiikin - ja korvaavalla linjalla odotti mitä kaunein aapasuo <3 kurkien huudellessa taustalla ynnäilin keltavästäräkkejä ja liroja, pääsaralle sain sekä jänkäkurpan että suokukon, valkoviklopari ilmestyi lirojen kanssa varoittelemaan kulkijasta ja pohjantikan sai havaintopisteeksi tännekin. Luiron osuus sai arvoisensa lopetuksen.

Sit toistamiseen Pelkosenniemen huoltoasemalle tauolle sekä dataamaan ennen noin kuuden tunnin siirtymää Kilpisjärvelle. Kyttäsin petolintuja ja pöllöjä vanhan tavan mukaan, varsinkin Muoniosta eteenpäin, mutta myyrälama on totaalinen enkä nähnyt minkään sortin koukkunokkaa missään vaiheessa matkaa. No, tuoreilla silmillä sitten Kilpisjärveltä takaisin. Todella autuas olo myös siitä, että kaikki linjat on saanut laskea tähän mennessä putkeen ilman aikaa vieviä välipäiviä, laulukausi kulkee loppuaan kohti myös tunturissa. Etapin soundtrackina Under the Red Cloud, Queen of Time, Berdreyminn, Kivenkantaja, Verisäkeet, V: Hävitetty ja viimeisenä mikäpä muukaan kuin Huuto.

Kilpiksellä vastassa olivat nostalgisen tutut miljööt, mukaanlukien aseman ruokinnalla kaksi vuorihemppoa. Sisämajoitus käänsi vuorokausirytmin saman tien uuteen muotoon, tästä eteenpäin linjalaskentaa edelsi kolmen tunnin yöunet ja seurasi neljän tunnin päiväunet. Mut nyt ollaan täällä, kelien pitäs edelleen olla kohdillaan ja se on siistiä ku fan!





24.6.

Edelleen linjaa pääsee tekemään ilman välipäiviä ja optimaaliset laskentaolot jatkuvat Mallan luonnonpuistossa. Viime vuosina on ollut tapana aloittaa nämä sessiot Siilasmallan reitiltä, jotenkin se tuntuu pehmeältä laskeutumiselta tunturikoivikkoon, joskus on saattanu mennä Pikku-Mallan länsirinteellä järri- ja pajaripaljoudessa sormi suuhun.

Koivikko-osuudella suurimmat yllätykset kallistuivt negatiivisen puolelle, leppälintuja oli aamun aikana äänessä vain yksi eikä sinirintoja ensimmäistäkään. Siilasjärven puolelta sentään kantautui punajalkaviklon soidinta ja paljakan puolella tuntui olevan mukavasti niittykirvisiä. Yleensä linjan paljakkaosuudella havaitsee sen yhden tai pari keräkurmitsaa, mutta nyt ihanaisia "morinelluksia" kirjasin kolmea paria ja yhteensä neljä yksilöä: yksi soidinsi Kitsiputouksen päällä ja toinen itärinteellä, sekä siihen päälle kaksi yksilöä pääsaralla p. Pulmunenkin ehti vielä laulamaan viimeisen kahdensadan metrin aikana ja mukavimpana haviksena kuulin kahdesti tunturikihun naukunaa Siilasjärven päältä.

Vaikka linjan laskeminen näissä maisemissa ei vielä osoita huonon rutinoitumisen merkkejä, niin paluumatkan talsiminen alkaa sitä välillä olemaan =D yleensä siitä Pikku-Mallan laelle erkanevan polun risteyksestä tämä orninpolo kävelee melko puolivaloilla ja puolikorvilla. Olin ehtinyt ihan Siilasjärven rantaan asti ja noin kilometrin päähän parkkipaikalta, kun Korppipahdan suunnalta kantautui matalahkoa sirinää. Havahduin ajattelevani että jonkun metsäkirvisen tai sinirinnan pätkääkö sieltä kuuluu. Kuitenkin sirinä toistui pariin kertaan yksittäisinä säkeinä, epäilykseni heräsivät, vertauskuvallisesti pään sisällä syttynyt hehkulamppu mäjähti saman tien palasiksi - jumaaaaaalauta LAPINUUNILINTU! Laulua kuului arviolta 150m metrin päästä tasaisesti vajaan viiden minuutin ajan, kunnes se hiljeni hetkeksi ja päätin fiilistellen jatkaa matkaa kohti sisätoimistoa. Saman tien viestiä lähti Jyrki Lehdolle ja tunturissa viipottavalle Aleksi Mikolalle, aseman parkkiksella treffasin Jykän ja hän onnistui sen bongaamaan. Tarja Pajari sattui myöhemmin päivästä laittamaan viestiä ja kysymään et miten menee - ja sai kunnon hehkutuksen niskaansa =D
 
Jos nyt asetetaan tämä havis tähän Kilpisjärven ja omaan mittakaavaan, niin aamun laskenta oli itselleni 28. laskenta Mallalta ja aika tiiviisti täällä on tullut vuodesta 2009 lähtien retkeiltyä. Ois mielenkiintoista tietää onko lapuleita tullut muun itäisen sälän ohella enemmänkin (sinipyrstöillähän on uusi ennätysvuosi päällä), sillä joskus myöhään iltapäivästä Jykä kuuli biologisen aseman pihaan spondesti lapinuunilinnun! Outoa, mut aika siistiä. Saunan kautta unille ja seuraavaan aamuun.






25.6.

Toisena vuorossa Pikku-Mallan linja ja klassinen Yläperän havistykitys oli jälleen taattua. Lintuja oli linjalla mukavia määriä ja hyvin äänessä, etelärinteen koivikon sai taas kulkea aika tarkkaan että sai kaikki pajarit ja järrit laskettua. Molempien määrät olivat vielä suurempia kuin keskimäärin. Sepelrastaita tuli vastaan viisi yksilöä yhteensä neljällä eri reviirillä, keräkurmitsoja havaitsin yhden soidintavan, kiiruna meinas tehdä tiukkaa mut länsirinteeltä käsin kuului tuttua narinaa. Peukaloinen lauloi jälleen itärinteellä tiesä kuinka monentena kesänä putkeen, Lapissa aina mielenkiintoinen punajalkaviklo pitää edelleen Mallalammien luona reviiriä ja rautiaisia kirjasin linjalle runsaan tuntuisen kuusi reviiriä. Hömötiaista en muista kovin monessa laskennassa täällä havainneeni. Laskentakelit ovat edelleen kohdillaan ja näyttää siltä, että kaikki listalla olevat linjat saa jälleen laskettua putkeen!

 




 
 
26.6.
 
Toiseksi viimeisenä Mallan eteläosien läpi kulkeva koivikkolinja, ensimmäistä kertaa tällä linjalla sitten kesän 2013! Muuten melko rutiininomainen 4km pitkä reitti, mutta sinirintoja oli piristävästi kahteen aikaisempaan linjaan verrattuna, olis oikeastaan tärkeää saada tälle linjalle enemmän toistoja. Lisäksi aamuvarhaisella kuului pari riekkoa ja sepelrastas Kitsin itäpuolen rinteeltä. Lajikirjoa kasvattivat myös laulujoutsen ja ampuhaukka. Linjan päätteeksi oli mukava nousta takaisin puurajan yläpuolelle, aamuvalossa kylpevät tunturit saavat edelleen euforisen tunteen nousemaan pintaan.
 




 
27.6.

Paras viimeisenä, Iso-Mallan lakialueiden läpi ja pelkästään paljakalla kulkeva linja. Linjaa on monena eri kesänä tässä blogissa hehkutettu, mutta pakkohan ne fiilikset on uuteen kokonaisuuteen liittää, kun tässä vaiheessa urakkaa alkaa puskemaan se väsyneen vapautunut fiilis - joka on siellä Iso-Mallan rakkakivikossa monestakin syystä ihan omanlaisensa:
1) naapurivaltakuntien tunturit ovat lähempänä ja siellä ylhäällä saa olla aivan omassa rauhassaan, karun kauneuden ympärillä
2) totta kai juhannuksena pitää pudota lumilaikkuun nivusiaan myöten
3) äänimaisemassa ovat pulmunen, kivitasku, keräkurmitsa ja kapustarinta.

Kaksi kolmesta havaitusta kiirunasta olivat pääsaralla, keräkurmitsoja kahden soidintavan lisäksi kaksi pääsaralle osunutta lintua. Kivitaskuja tuntui olevan pitkästä aikaa vähän parempia määriä, samoin käsitys niittykirviselle hyvästä vuodesta vahvistui. Sepelrastaita tällä kertaa kahdessa kohtaa, ensimmäinen Kitsijoen yläjuoksulla ja toinen etelärinteen pahdalla. Paluumatkalla kaakkoisrinteen ohitti matalalla piekana, reissun ensimmäinen ja liikkuvan oloinen lintu.

Päivän päätteeksi fudiksen EM-turnauksen kisastudiota päärakennuksen luentosalissa Jykän sekä tuoreeltaan tunturista saapuneiden Aleksin ja Pinjan kanssa. Samaan pakettiin nämä kisastudioillatkin kuuluu!








28.6.
 
Minä hullu läksin saman tien paluumatkalle. Ois ollu mukava viettää vielä yö tai pari yötä Kilpiksellä, mut yhtä lailla ois mukavaa viettää etelässäkin lomaa ennen kuin Haliaksen syyskausi alkaa. Ensimmäisen ajoetapin aikana en nähnyt tuulihaukkaa kummempaa (sekin retkenpinna) ja Muoniossa kohtuuttoman kovien odotuksen alla ollut hiiripöllö osui kuin osuikin kohdalle. Ei tarvinnu variksesta vääntää kun se epeli päivysti ihan tien veressä. Etelämpänä retkenpinnoiksi sekä ruskosuohaukka että sinisuohaukka. Janakkalaan saavuin iltahämärissä, oikeastaan mikään etappi ei tuntunut totaalisen puuduttavalta, yleensä tuskallinen Oulun ja Jyppilän väli sujui oikein hyvillä fiiliksillä, kun osasin Maidenin parhaimmat levyt laittaa soittimeen =) soundtrackina myös Insomniumia, Sólstafiria, Tarotia ym. mielen virkeänä pitävää materiaalia.
 
 
Pitikö jotain loppufiilistelyjä tähän vielä kirjoittaa? Olipahan reissu! Kiitos Matille laskentojen organisoinnista ja henkisestä tuesta, Pasille, muille tien päällä tavatuille ihmisille sekä niille ihmisille joille sai fiiliksiä tien päältä jakaa <3 loppuun vielä lisää dokumentteja huikeasta tapaamisesta itse taivaanjumalan kanssa: