31.5.2021

Halias 18.-31.5.2021 - saaristolintulaskentoja ja Haliasarktikaa


18.5.
Ti
 
Sankka sumu ympäröi niemeä ja parempaa näkyvyyttä saatiin vasta iltapäivällä. Vakion suorittaminen jaettiin neljän havainnoijan kesken tunnin pätkiksi, pahasti oman lämpömukavuusalueensa ulkopuolella sinnittelevä Nico kirjoittikin päiväkirjaan "it was definately worth getting up at 4:30 for this" =D lajimäärä sinniteltiin silti lukemaan 86 ja lisälajikin saatiin Jarin rengastamasta pensassirkkalinnusta. Hitto vie kun se lisälajiputki meni eilen katkeamaan... 

(c) Jari

Idänuunilintu (c) Jari



19.5.
Ke

Luoteistuulta, aamusta tihkusadetta, iltapäivästä onneksi selkeämpää ja päästiin Mika Kilven kyydillä korkkaamaan kevään 2021 saaristolintulaskennat Tulliniemen suojelualueella. Iltapäivän aikana ei ehditty koluamaan kuin alueen pohjoisosassa olevat luodot, mutta yksi kokonaisuus saatiin silti valmiiksi. Aamun havikset kruunasi Jarin spottaama paikallinen koiras-kyhmyhaahka, lisäksi kirjattiin alleja 700p 940m, suosirrejä 23p, tervapääskyjä 9m. Päivän päätteeksi nappikuulokkeista soi Bruce Dickinsonin Accident of Birth =)

(c) Jari





20.5.
To

Haliasarktika viriää, vajaan viisituntisen aamustaijin aikana ynnäiltiin 159 kuikkaa ja 51 gaviaa, mehiläishaukka, 50 isoa kahlaajaa, pikkulintupuolelta nokkavarpunen 1m, punavarpunen 2p 11m ja pikkukäpylintu 47m.Vakion aikana ynnäiltin 8000 paikallista haahkaa ja eilen löytynyt kyhmyhaahka suhas niemen ohi pariin kertaan, ensin Kistskäriltä kaakkoon ja lopulta kaakon puolelta länteen. Sukellusveneellä viihtyi kaksi saukkoa.
 
Aamupäivästä alkaen taas luototakseerauksia linjalla Rågskär-Örskär-Tistrorna-Granskär-Svanglarna, Aarni Nummila saatiin mukaan toiseksi kuskiksi, kuriositeettina näistä ensimmäiseltä löytyneet lapinkirvinen ja sinirinta. Siistiä nähdä bunkkerilta tuttuja paikkoja uudessa perspektiivissä.
 


 
21.5.
Pe

Säätila säilyy jokseenkin epävakaisena, mutta rutiinit pyörivät, vaikka osa staijivakiosta suoritettiinkin saunan terassilla. Aamupäivän puolella ehdittiin taas kiertämään läpi loput luodot (lähinnä avoluotoja) ja iltapäivän aikana asemalle saapuivat Petri Saarinen, Pinja Kettunen, Aleksi Mikola ja Juho Tirkkonen, joten staijiaikaa kertyi päivän ehtoopuoleltakin. Haviksina mm. haahka 8000 p 124m, kuikkalinnuista kaakkuri 6m, kuikka 218m ja sp 181m, suosirri 114m, lapinsirri 8m ja illasta saapuneiden revittämä kevään eka vesipääsky.




22.5.
La

Aamulla lounaistuulta 8m/s ja muuttoryntäystä ennakoitiin aloittamalla staiji jo 20min ennen vakion alkua. Yhtenäistä muutonhavainnointia kestikin sinne klo 15 asti, kunnes loppuillan paikoillaan pysynyt sumu saavutti niemen. Ennätyksiä ei rikottu mutta jotain kuitenkin nähtiin, mm. yli 600 kuikkalintua, kevään ensimmäiset sepelhanhet (a54), 247 pilkkasiipeä. Päivän parasta menestystä saatiin petolintupuolelta, lajistoa oli monipuolisesti liikenteessä jo vakion aikana ja nähtiin päivän mittaan mm. pari mehiläishaukkaa, viisi tuulihaukkaa, ampuhaukka, sekä länsipuolelta pohjoisiin suunnannut ja jonkin verran ihmetystä aiheuttanut pikkufalco, joka lopulta taiteiltiin 2kv-punajalkahaukkakoiraaksi. Juho kuittasi tästä eliksen, lomakkeen lisälajisaraketta täydensivät jalohaikara 1m sekä pari kertää kärjessä pysähtynyt keltahemppo

Vallitsevan säätilan takia pohdin parin yön loman pitämistä ja tasapainoilin eri vaihtoehtojen kanssa - tähän aikaan on pahana riskinä nuijata jotain kovempaakin, toisaalta riski se on siinä kisaväsymyksen kasvamisessakin =D Pinja kuskasi pitkäaikaisen iltapäivästä rautatieasemalle ja palasin takaisin Hankoon maanantaina. Siinä välissä, tarkemmin ottaen sunnuntaina iltapäivästä, Juho ja Petri palkittiin sinnikkäästä staijaamisesta milläs muulla kuin mehiläissyöjällä! 



24.5.
Ma

"Penkki 1 E lask, telkkä 1"/ W (onnellinen)." Tällaisia kirjauksia löytyi aamun muuttolomakkeelta, mahto olla hidas ja tunnelmaltaan mielenkiintoinen aamu. Päivän mainittavin muuttosumma tosiaan läntisille sulkimisalueilla suuntaavilla telkkäkoirailla (225m), kuikkalintuja eivät nähneet noin 170 yksilöä enempää. Pete, Mikola ja Kettunen poistuivat, tämä pitkäaikainen koukkas paluumatkalla Hagan puiston kautta, paikallisen liejukanaparin seitsemän poikasta ilahduttivat. Kärjessä pyörähti myös Tirkkosen koululuokka Hangon luokkaretkellään.


25.5.
Ti

"Meitä on huijattu." Sääennuste anoit ymmärtää kaunista, tyyntä ja selkeää aamua, mut toisin kävi. Vakion pari ekaa tuntia nautittiin kyllä tunnelmallisesta kelistä ja hyvästä näkyvyydestä, pari keväänpinnaakin iskettiin, eka hoksattiin kärjessä iloisesti laulanut idänuunilintu ja vähän myöhemmin kosteikon takana rätissyt & jokeltanut kirjokerttu. Hyvän näkyvyyden aikana arvioitiin haahkoja 10 000 p, mutta muuttoa ei kuitenkaan kulkenut saati näkyvyyttä sen enempää osattu hyödyntää, syykin selvisi kun ensin Tullirakennuksen viereisen linkkimaston latvan peitti sakea yläpilvi ja lopulta klassinen Haliassumu saartoi niemen. Pitkäaikainen oli silti oikein tyytyväinen aamun saldoon. Gåulla käytiin aamupäivän puolella ja iltapäivästä asemalle luokkaretkeltään saapunut Tirkkonen staijas hyvän siivun päivän jälkipuoliskon aikana. Sunnuntaina asemalle saapunut Soiska poistui, päiväretkellä kävivät Anita Bognomini ja Aatu. Lajeja 88.


26.5.
Ke

Toukokuinen Halias ei helpolla päästä, aamusta alkaen kovaa itätuulta ja tihkusadetta, yltyen pihalle tulvalätäköitä nostaneeksi kaatosateeksi ja 33m/s pauhaaviksi puuskiksi. Pelottaa totta puhuen ihan helvetisti et miten tiirojen pesintöjen käy, mutta haudontavaiheessa ne saattaisivat jopa selvitä tästä. Vakio suoritettiin, Gåulla käytiin ja Gåbille tehtiin vielä erillinen iltakeikka. Laiha tulos jäi arktisten kahlaajien varaan: tundrakurmitsa 38m 13p, punakuiri 32m 84p, isosirri 7m ja iso kahlaaja 83m. Lisäksi merikihu 2p 7m, pilkkasiipi 11p 31m, kultarinta 10p. lajeja yhteensä 72. Keskiviikkosaunat saunottiin ja illalla tuvassa soivat synkroniassa sekä Travis Scott että Gojira.


27.5.
To

Tänään nähtiin sit ihan oikeaa arktikaa! Aamun pahimmat sateet lipuivat länsipuolelta ohi ja navakka etelätuuli puski nähtävää bunkkerin molemmille puolille. Lintuja meni siis sieltä pohjoispuoleltakin. Näyttävintä menoa nähtiin sepelhanhilla, joita ynnäiltiin Haliaksen mittakaavaan nähden upeat 5452m. Kuikkalintuja riitti vielä ainakin yhdelle kunnon pulssille: kuikka 660m, kaakkuri 33m ja sp 24m. Laatpuolelta osattiin vakion puolivälissä ohittanut naaras-sitruunavästäräkki NE sekä Juhon pihasta löytämä koiras-kirjokerttu. Lajeja määritettiin tasan 90 kipaletta, sisältäen mm. haahkan 7200p 212m, merikihun 2p 3m, ruokin 3m.


28.5.
Pe

Tuulet tyyntyivät, toukokuinen Halias näytti jälleen kauniilta ja samalla se näkyvä muuttokin hyytyi. Sepelhanhia 340m, mustakurkku-uikkuja 2p kaakkoispuolella, idänuunilintu p luontopolun varrella. Munkhamnissa lauloi idäntiltaltti-tyyppinen lintu, laulu kallistui pikaisen kuuntelun perusteella vähän sekalaulun puolelle joten mitään kummempaa siitä ei lähdetty tekemään. Isokoskeloilla kevään ensimmäiset poikaset maastossa. Haviksina myös haahka 9600p, suosirri 34m 30p, ruokki 25m ja kärjessä pyörähtänyt keltahemppo. Jukka Vilen ja Pete Saarinen iltapäivästä asemalle, ehtivät vielä bointsaamaan idänuunilinnun Jugille päivänpinnoihin.





29.5.
La

Tuuli kääntyi pohjoiseen, silti kesäiset kelit ja hyvät retkeilyfiilikset jatkuivat. Taktikoin asemarutiinien kanssa ja päätin tänään laskea aseman alueen halki kulkevan 2km mittaisen linjalaskennan. Bunkkerilla havainnoitiin samalla kevyttä kevätarktikaa ja ehdin parahiksi takaisin spottamaan päivän kuudennentoista vesipääskyn. Lisäksi suosirri 21p 70m, jänkäsirriäinen 1p särkällä, suopöllö 1m, tervapääsky 40p 63m, pikkulepinkäinen 7p, kirjokerttu 1 k p jälleen pihalla, sekä jalohaikara 1 m NE. Staijia kertyi 10h30min, päivän päätteeksi vesihuoltoa Hangosta sekä iltasauna.


30.5.
Su

Haliasarktikan jatkoa, vesilintujen sulkasatomuuttoa ja pikkukivoja kesäisessä säässä, siinä tämän toukokuun tokavika päivä tiivistettynä. Puoltapäivää edeltävän retkeilyn aikana mm. etelänkiisla 1m, hrota-alalajin sepelhanhi 1m, pilkkasiipi 50m, telkkä 203m, tukkakoskelo 27m, isokoskelo 103m, Peten ja Jugin lähtörutiinit sekä pienet levot tauottivat staijia. Tilalle Petro Pynnönen, jonka kanssa kepitettiin alkuillasta kelpo kahlaajamuuttoa: tundrakurmitsa 91m, suosirri 2396m 60p, pk 116m. Juho löysi Gåun iltaretkellä jänkäsirriäisen särkältä, keväälle uusina lajeina kärjessä laulanut luhtakerttunen sekä kehrääjä 2p, kärjen lintu surisi päivänvalossa pariin otteeseen! Petro sinetöi vuorokauden 103. lintulajin iltarundilla hiffaamalla kärjen eteläpuolella rääkyneen riuttatiiran. Huomenna lisää!




31.5.
Ma

Lounainen tuuli, pilvipoudasta pieniin tihkuihin  ja aina iltapäivän kauniisiin valoihin säiltään vaihdellut päivä antoi vielä arktikan rippeitä. Staijia kertyi 11h50min, lapulle sepelhanhi 1355m, mukana jälleen ssp hrota 1m, pilkkasiipi 142m, kuikkalinnut yhteensä 149m, tundrakurmitsa 130m, isosirri 225m (näitä ois toivottavasti vielä lisää tulossa), vesipääsky 4m, ik 250m, ruokki 10m + kiisla/ruokki 19m. Päivän kvaliteetteina Morgonlandetilta ilmoitetut kaksi riuttatiiraa, kopattiin eteläpuolelta itään noin puolen tunnin siirtymän jälkeen. Petro rengasti ensimmäisiä lintujaan Haliaksella yli kymmeneen vuoteen, niemestä löytyi mm. satakieli 5Ä 2p, ruokokerttunen +2p, luhtakerttunen 1p, viitakerttunen 1p, rytikerttunen 2p, kultarinta 12p, pensaskerttu 10p, "vamma-tristis" ed p, punavarpunen 8p. Asemalle illalla (yöllä) Tomas Swahn ja Sebastian Andrejeff asiaan kuuluvan sisääntulon saattelemana =)



17.5.2021

Halias 1.5.-17.5.2021 - hyönteissyöjien massoja ja toukokuun pikkurarikarkeloa


1.5.
La

Siitä jatkettiin mihin eilen jäätiin, staijia pohjoistuulisessa kelissä, vappupäivän juhlistamista ja paskaa musiikkia. Perinteisenä vappuviikonlopun lajina osattiin sentään kevään eka etelänkiisla, sekä pikkukuovi. Iltapuhteena sauna ja univelkojen kuittailua, staijiavuksi saapui Kari "Soiska" Soilevaara - ja staijiapua hitto vie tarvitaankin, sillä Kolkan kärjestä (Latvia) nähtiin tänään pohjoiseen painellut liitohaukka. Huomenna täällä?


2.5.
Su

Aika monella muutonseurantapaikalla fiilisteltiin tänään sitä elanuksen mahdollisuutta. "Tulette pettymään", kuten keskipohjanmaalainen sanonta kuuluu. Tänne se ei ainakaan tullut.

Leppoisaa päivää tässä silti vietettiin, aamusta yllättävän kalseaa mut päivän edetessä aurinko lämmitti ja lounaistuuli helli bunkkerilla viihtyneitä staijareita. Tringan ex-pj Hitnikka vastasi päivän parhaasta spottaamalla Snappopslandetin edestä pohjoiseen lentävän naaras-allihaahkan, haahkaparven mukana putosi Dödörenin ENE-puolelle kellumaan. Tämäkin perinteinen vappulintu nuotitettiin lintu onnistuneesti Lauri Mäenpäälle. Jonkin sortin kahlaajamuuttoa todettiin myös: meriharakka 109p 63m, kapustarinta 16m, suokukko 7m, pikkukuovi 41m, kuovi 54m, ik 130m (kaks parvea!). Haahkoja kirjoihin 8000p 339m, alleja 3200p, tiiroja yht 180p 50m, lajikirjo on taas monipuolistumaan päin ja edellisiin päiviin nähden piristäviksi lajeiksi todettiin ampuhaukka 1m, sääksi 2m, palokärki 1p, räystäspääsky 1m, mustavaris 2m, pikkukäpylintu 2m ja nokkavarpunen 1m. Jukka ja Soiska poistuivat, tilalle ensikertalaiset Staffan Blom ja Riku Kangasniemi, sekä pinnapaineinen Laitasalo. Lintulajeja 93.
 
Keskikevään lajistoa:




3.5.
Ma

Pohjoisenpuoleiset virtaukset jatkuvat ja auringonpaiste vaihtui tasaiseen yläpilveen. Lintua tänne silti puskee, siitä muistuttivat aamulla bunkkerin vieressä laulaneet pari pajulintua, joista toinen saatiin renkaisiin. Toukokuun alun merkkinä myös yltyvä sorsien sulkasatomuutto, tänään pesimäalueilta poistuivat 1070 haahkaa, 44 telkkää, 34 isokoskeloa pääsääntöisesti länteen. Muutoin vaisumpaa kuin eilen, mainitaan ainakin haapana 86p 98m, tavi 67p 9m, jouhisorsa 10p 23m, lapasotka 1m, merikihu 4p 2m, tiirat yht. 250p 93m, isokäpylintu +2p 1m. Lajeja 85.

Kaikenlaisia uunilintuja tähän aikaan vuodesta tapaakin

4.5.
Ti

Retkeilysää kohenee ja aurinkoisen lempeässä kelissä todettiin, että pitkästä aikaa jotain saapuu tännekin (eikä vain lähde pois, kuten eilen), kevätmuuttajia kirjattiin mm. valkoposkihanhi 542m, meriharakka 222p 99m, suokukko 4m, punakuiri 65p 128m, pikkukuovi 80m, ruokki 2m, nokkavarpunen 1m. Tosin tunnelma oli aamusta melko ristiriitainen, kun vakion aikana asematoimikunnalle organisoitiin kriisipalaveria ja monella aktiiviharrastajalla olotila heittää henkistä häränpersettä vielä pitkän tovin tästä eteenpäin. Pahimpien pölyjen laskeudutta tein sen päätöksen, että lähden mantereelle yhden yön lomalle. Samalla hylsyiltiin Vattulaisen Täktomista löytämä nummikirvinen, iltasella asemalle uusina kasvoina Alex ja Ben Nylander. Lajeja 78.

Otoksia päivän punakuirimuutosta:
 



 
5.5.
Ke
 
Kovaa itätuulta ja puolenpäivän jälkeen jatkuvaa sadetta, Haliaksen jengi reippaili vakion etelämetsästä ja ehtivät Gåulta kuivina takaisin. Muuttopuolelta mustalintu 911m, kaakkuri 13m, sääksi 2m, merikihu 1p 9m, paikallisena saukko. Rehkivät vielä kunnon tupajyskyt iltapäivästä, alkuillasta Jari kävi noukkimassa pitkäaikaisen takaisin roska- ja vesihuoltokeikan yhteydessä.
 
 
6.5.
To

Hyönteissyöjät saapuivat viimein! Tuuli kääntyi viimein kaakkoon yön aikana ja puhalsi lempeästi heti aamusta, yltyen päivän aikana korkeintaan kohtalaiseksi, sadekuuroja saatiin niin yön kuin aamupäivänkin aikana ja meno oli enemmän kuin odotusten mukaista. Keväälle uusia lajeja havaittiin jopa kymmenen, joista maistuvin täräytettiin vakion jälkipuoliskolla. Siinä staijatessa silmiin osui Etelämetsän yltä ja "Accilinjan" takaa ylittänyt hiekanruskea ja meikäläisistä lajeista poikkeavan muotoinen kiurulintu, räystäspääskymäistä kutsuääntä kuului pariin-kolmeen otteeseen ja tosisponde LYHYTVARVASKIURU oli tosiasia. Alex oli löytänyt linnun samaan aikaan ja onneksi se lensi just samalta puolelta ohittaneen gaviaparven ohi, jolloin muutkin bunkkerilla olijat ehtivät lintuun hyvin mukaan. Lisäksi Jari kuittas Haliaspinnan ruovikkoverkolta, siinä kohtaa ei enää mietitty et kuinka pitkälle vaelluskengän varsi pitää vettä =D

Päivän toisena lisälajina Aro-yhtymän takaa löytynyt sepelrastas, iltaretkelle lähteneitä palkittiin myös kahdella mukavan aikaisella tundrakurmitsalla. Sitä kauan kaivattua perussälää saapui myös ja kunnolla, keväänpinnoihin mainittujen lisäksi käenpiika 1p, leppälintu 20p, pensastasku 6p, hernekerttu 3p, pensaskerttu 1p, sekä kirjosieppo 17p. Pitkään pantanneet punarinnat (244p) sekä tiltaltit (67p) rynnistivät myös. Kosteikkolintujen puolelta pitänee mainita myös mustalintu 2784m, kuikka 85m, punakuiri 32p, muista maalinnuista haarapääsky 21m, räystäspääsky 4m, niittykirvinen 41p, laulurastas 69p, mustapääkerttu 5p, pajulintu 18p, isokäpylintu 2p ja nokkavarpunen 1m. Luonnollisesti hyönteissyöjien määrät olivat monta luokkaa pienemmät kuin Jurmon ja Lågsin kaltaisilla saarilla, mut just tällaista on hienoa todistaaa täältäkin, kun lajiston vuodenkierron näkee samoilta poluilta joita kevään aikana kulkee. Lintulajeja 103!

Hysyjä! (c) Jari

Aikaiset tundrakurmitsat (c) Jari

7.5.
Pe

Haviskrapulahan siinä iski, niemi tyhjeni yön aikana ja pieni tuhnu aamupäivän puolella taisi jarruttaa menoa, jos eilisen jälkeen tuolta etelämpää mitään edes liikkeelle lähtikään. Aikaisin aamusta oli hetken ihanaisen tyyntä, mutta pilvistä, eikä momenttia oikein osattu hyödyntää. Jari spottas luoteispuolelta pari paikallista suosirriä keväänpinnaksi ja kiintiölisälaji kuitattiin sepelrastaalla, löytyi fillarivajan luota taksuttamasta ja siirtyi Uddgrundetille. Lajeja 79, Riku, Alex ja Ben poistuivat onnistuneen retken päätteeksi, tilalle Jyrki Mäkelä.

8.5.
La

Haliaksella yhteen päivään mahtuu monenlaisia elementtejä, aamun sateet vaihtuivat kupolikäristyskeleiksi ja Jaria lainatakseni "yhden päivän sisälle mahtui kaksi päivää säiden puolesta". Staijattiin lähes 11 tuntia ja lajipäivää yritettiin, muuttopuoli oli melkoisen laihaa, iltapäivällä valkoposkihanhet (853m) ja punakuirit (283m) osoittivat piristymisen merkkejä. Klo 7 jaksolla koiras-keltahemppo tirisi bunkkerin päällä, liittyi peippojengiin ja läks kaakkoon. Gåulla tepasteli kevään ensimmäinen karikukko ja sirittäjä lauloi huussilehdossa. Lajimäärä saatiin rutistettua tasan sataan! Jari kävi sikabongaamassa Gåulta löytyneen pikkutiiran, Morgonlandetilla viihtyi paikallisena 2kv-pikkukajava.


9.5.
Su

Arktikaväylä aukeni taas, kun tuuli kääntyi lounaaseen ja puhalsi eteläiseltä Itämereltä asti. Kirjauksia alkoi satelemaan lomakkeelle saman tien saatuani bunkkerin tuulisuojat paikoilleen, mut en mä sitä norsunluunokkaista alkulintua osannut siinä aamun kolmannessa kuikkaparvessa vielä odottaa! Jari sai pari slaagia mäkeä ylös juostessaan mut ehti mainiosti Russön päältä kuuden kuikan peesissä ohittaneeseen jp-jääkuikkaan! Nyt on asemanhoitajalta paha häpeälaji kuitattu =D lisälajia pukkasikin sit aika hyvin, kun vakion jälkipuoliskolla koiras-allihaahka putos muutolta eteläpuolen vesialueille ja Jyrki rankaisi iltapäivästaijin väliin jättäneitä 2kv-pikkukajavalla. Arktikamassoina 290 kuikkaa ja 3400 mustalintua.

Jatkaessani staijia vakion jälkeen manasin taas pitkiä kantahämäläisiä piuhojani, kun huomasin kärjessä liikkuneen isokäpylintuparin kelluvan L1:n verkossa! Otin tietoisen riskin rikkomalla rengastajan spondefiilistä, kävin poimimassa linnut talteen ja vein Jarille laitettavaksi. Mitattiin, kuvattiin, ihailtiin, naaraalla oli kunnollinen hautomalaikku ja ois siistiä nähdä jompikumpi (tai molemmat) alueella vielä tässä kevään aikana. Päivän 94 lajista vois mainita myös kevään ekan mustaviklon, pilkkasiipiä 145m, lapasotkia 15m, lapintiiroja 90p 48m, nokkavarpusia 2m. Jari poistui iltapäivästä ja kävi oikaisemassa aamulla Svanvikista löytyneen mustapäätaskun sepeltaskuksi, tilalle Tomas Swahn. Täältä tähän ja huomenna lisää!




10.5.
Ma

Lisää hyönteissyöjiä saapuu! Aamusta navakkaa lounaistuulta ja tuhnukeliä, tais olla heti selvää notta maastossa on taas tavaraa. Heti bunkkerille päästyäni kuulin kosteikkoverkon vieressä sirisevän pensassirkkalinnun ja sehän oli vain ajan kysymys, ennen kuin tämä mukavan aikainen saapuja sai renkaan muistokseen. Pajulintuja lauloi vähän joka puolella ja rengastaja sai käsiteltävää tasaiseen tahtiin, rengastuksia päivälle Haliaksen mittakaavalla mukavat 132 kipaletta. Suoritin vakion jälkeen perusteellisen viisituntisen komppauksen Gåun suuntaan Tomaksen ja Jyrkin pyöriessä kärjessä. Keväälle uusina sirkkelin lisäksi törmäpääsky 1m, satakieli 2p, ruokokerttunen 1p, lehtokerttu 1 reng, harmaasieppo 1p ja pikkusieppo 2p. Monelle lajille sai taas mukavia lukemia: punarinta 52p, leppälintu 54p, pensastasku 8p, hernekerttu 61p, pensaskerttu 12p, mustapääkerttu 26p, sirittäjä 2p, tiltaltti 17p, pajulintu 5m 137p ja kirjosieppo 39p. Jyrki poistui iltapäivästä, tuhnukeli väistyi ja ensi yölle ennustetaan huippuluokan kaakkoisvirtausta. Lajeja tänään 97.

Pensassirkkeli verkosta

11.5.
Ti

Juu kato! Mörkövirtaus puree saman tien, verkoilla ja maastossa massojen puolesta paluu arkeen, mutta laatu paikkasi ja paljon. Tomas iski niin sanotusti kanveesiin tuomalla ennen aamukahdeksaa bunkkerille linnun, jota ei heti ensialkuun tunnistanut, eikä siis tuntenut siinä sillä hetkelläkään kun itse sen ensimmäisen kerran näki =D klassinen "pieni ruskea", päältä päin juovattomalta acrolta / rariselta kultarinnalta näyttävä ötökkä. Tomas oli valokuvannut lintua aikaisemmin, ehdittiin vielä yhdet järkkärikuvat ottamaan ennen kuin kaveri piti päästää jatkamaan ruokailua. Vapautuksen jälkeen vapautimme myös valokuvia virtuaalimaailmaan, hetki siinä oli siistiä seurata spekulaatioita, keskustelua ja ihmettelyä, kunnes Pepe ja Jari (toisistaan riippumatta) naulasivat linnun pikkukultarinnaksi. Vanha Suomen saapumisenkka rikkoutui yhdeksällä päivällä! =D

Arktika ja maastohysyt siis vähissä, niemessä kuitenkin pikkusieppo paikallisena, mut pikkulintua suihki bunkkerin yli hyvää tahtia: peippo 1340n, pikkukäpylintu 113m ja metsäkirvinen 220m - uusi kevätenkka, tainneet pohjoistuulet pantata tämänkin lajin muuttoa. Iltapäivällä lähdimme Gåulle koko poppoolla (mukaanlukien aamusta päiväredulle saapunut Aatu), särkällä pari tundrakurmitsaa ja Tomaksen hiffaama pikkutiira! Nyt tulee pikkukivaa ja kunnolla. Lämmintä oli ja lintulajeja saatiin kasaan taas se 97 kipaletta. Iltasella asemalle Aksu ja Antti Miettunen-Nordström.

Caligata!

Satakielikin kelpaa kuvattavaksi

Pikkutiira! (c) Tomas

12.5.
Ke

Kaakkoisvirtaus puree edelleen, mutta ei lunasta vielä täyttä potentiaaliaan. Lämmin o ku fan ja sinisen taivaan alla näkyy kaikenlaisia kangastuksia. Vakio avattiin naaras-keltahempolla, joka palloili pienen tovin niemessä ja poistui lopulta peippoparven mukana niemestä veks. Viime torstaina aloitettua lisälajiputkea jatkettiin turkinkyyhkyllä, kiersi niemen matalalla ja meinas linjaverkolla osua Tomasta kupoliin. Päivän suurin sykähdyttäjä oli mitä kaunein koiras-kuhankeittäjä, paineli kärjen ohi ja kääntyi länteen. Idäntiltaltti lauloi plusan rajalla ja päätyi myöhemmin rengastajan satimeen, kuhankeittäjän lisäksi keväänpinnoiksi tervapääsky 4m ja rytikerttunen 1 reng. 
 
Tomas poimi verkosta myös elokuussa 2017 rengastetun hernekertun, tätä yksilöä on tavattu niemessä vuosittain siitä lähtien. Metsäkirviset pistivät eilisestä enkasta pari lintua paremmaksi (224m), peippoja tällä kertaa 1800m ja "the other usual suspects included" sääksi 1m, ampuhaukka 1m, pikkulokki 2p 3m, kangaskiuru 1m, kirjosieppo 11m, pikkusieppo 1Ä, nokkavarpunen 3m, isokäpylintu 4m. Kokoonpanoon liittyi Juho Tirkkonen ja illalla saunottiin, fiilisteltiin kauniin kesäistä iltaa ja kuunneltiin Maidenia! Lajeja 104! "Feel like I've been here before!" 





13.5.
To

Pikkurareja senku ripsii! Lämmin ja aurinkoinen sää jatkuu - ja toivottavasti pysyykin, jos se tuo tällaisia päiviä tullessaan. Rynnistin Aksun peesissä bunkkerille vartti ennen vakion alkua ja kannatti, Aksu oli just matkalla linjaverkolle kun kuitattiin kärjen tuntumassa huutanut ja etelämetsää kohti edennyt pussitiainen!  Ja se oli vasta ensimmäinen päivän kohokohdista, pikkulintumuuton käynnistyttyä hoksattiin pian ensimmäinen päivän kolmesta pohjansirkusta, taisivat kaikki nousta jostain pihan tuntumasta bunkkerin päälle ja siitä pois niemestä. Klo 7.25 Aksu loihti sit sen päivän kovimman lajin ja kunnon kierteellä, kun lajipäivää oltiin tekemässä, niin mies ensin tyynen rauhallisesti ilmoitti että "tossa tulee päivälle uus laji... eiku kattokaa toi on PYGGE!" Siinä sit ihmeteltiin Yttre Kalskärin taakse saapuvaa koiras-niittysuohaukkaa ja saatiin päiväretkellä ollut Hytönenkin paikalle. Saapui muuten tismalleen samaa linjaa kuin vuosi sitten toukokuussa nähty naaraslintu =D

Päivän lisälajilistasta kehittyi melkoinen, Aksu jatkoi vahvoja otteita nuotittamalla klo 10.03 itäpuolelta kaakkoon matkaavaa haarahaukkaa ja kymmenen minuuttia myöhemmin kärjen päällä pyörivää keltahemppoa. Nähtiin myös jalohaikara matkalla itään. Kolmen pohjansirkun muutto lämmitti siinä missä muutkin aamun pikkurarit ja vahvistivat itävirtausten antamaa fiilistä, keväänpinnalista karttui myös mehiläishaukalla, kultarinnalla, pikkulepinkäisellä ja punavarpusella. Kuikkalintuakin liikkui vaihteeksi mukavammin ja aamun aikana ynnäiltiin 238 muuttavaa kuikkaa. Muita maininnan arvoisia vielä ristisorsa 4m 3p, suokukko 25m, satakieli 7p Ä, sinirinta 3p, sekä idäntiltaltti että collybita-tiltaltti p ja nokkavarpunen 3m. Kaiken lisäksi Keski-Suomesta saapui pari hurjaa ornia, rakkaat retkitoverit Ossi Nokelainen ja Tuomas Syrjä, aseman kokoonpanoa täydentämään. Siitä eteenpäin asemalla vallitsikin taas astetta levottomampi tunnelma. Sitä luuli et päivä ois iltahuutoon paketoitu, vaan vielä mitä, klo 23.45 Juho ja Tomas herättivät makuuhuonessa torkkuneet ornit kuskaamalla näytille koiras-sepelsiepon! Oli tullut vuorokauden viimeisellä verkkorundilla latvaverkosta, päivän 111. lintulaji ja kuudes lisälaji!
 
Yksi aamun pohjansirkuista (c) Tomas


Jallu (c) Tomas

Niittysuohaukka Hytösen kameran perästä.



Herätys!


14.5.
Pe

Niemellä edelleen täysi tohina päällä, mut havispuolelta jäätiin hieman eilisestä jälkeen. Lisälajiputkea jatkettiin "vain" haarahaukalla ja keltahempolla, hieman harmittaa ettei kaukana Hangon päällä hetken leijunutta kattohaikarakandia saatu naulattua. Lajilukumäärä revitettiin silti lukemaan 108, sisältäen mainittujen lisäksi myös kaksi idäntiltalttia (molemmat Ä ja toinen renkaisiin), collybita-tiltaltin, kuikkia 370m, lapasotkia 16m, keväänpinnaksi lapinsirri 3m. Massat käynnissä satakielellä 15p ja sinirinnalla 11p. Otettiin Lågskäriltä pinnaskabassa pataan kahden lajin erolla, mutta haavat on nuoltu huomiseen mennessä ja havistarinat varmasti jatkuvat...


15.5.
La

Jaahas! Aamusta aavistuksen kalsea keli, meno vaihteli umpirarisen ja lopulta umpisumuisen miljöön välillä. Niemen länsiranta on edelleen tyynen puolella, joten vakion jälkeen oli melkoiset paineet lähteä maastoa komppaamaan. Aamulla keltahemppo palloili taas niemessä poistuen lopulta kaupungin suuntaan, samoin paikallinen turkinkyyhky pyöri niemessä pitkin aamupäivää ja kaveri osasi lopulta omatoimisesti verkkoon iltapäivän puolella. Aamupäivän komppauskierrokset antoivat visii sinirintaa, käki kukkui niemessä iltapäivällä ja Tirkkonen kiskas yhden verkkorundin ohella sitruunavästäräkin tosispondeksi elikseksi. Verkoilta noin 40 käsittelyä, mukana Unkarissa rengastettu mustapääkerttu. Gåulle lähdettiin uudestaan alkuillasta hirveällä ryminällä, mutta tunnelmasta nauttimiseksi ja puunhalailuksi se kuitenkin meni.

Parinkymmenen kilsan päässä paukkukin sit kunnolla, saunasession alkajaisiksi Tomas uutisoi Kemiönsaaren Björkbodan pihapiirissä kuvatusta kivikkosatakielestä. Lähellä kävi ja siellä saattaa olla huomenna melkoinen kuhina =)
 
 
 
 





 

 
16.5.
Su

Haliassumu hiipii näköpiiriin eikä Björkbodan puolellakaan mitään massaryntäystä nähty, asemalle saapuivat aamulla Jari Laitasalo ja Nico Ordax epäonnistuneen bongauksen jälkeen. Sumusta huolimatta pitkään kestänyt lisälajiputki jatkuu edelleen: keltahemppo pyöri hetken aikaa niemessä ja eilinen turkinkyyhky havaittiin edelleen paikallisena. Muuttopuolelta pääsiin käsiksi tasan 2001 valkoposkihanhen päiväsummaan, idempää moisia ynnäiltiin yli 20 000 linnun summia. Jari kuuli iltahämärissä kotilahdella laulavan rupikonnan. Lintulajeja 81.



 
17.5.
Ma

Navakkaa itätuulta ja sadetta, vakio saatiin silti suoritettua ennen pahimpia ryöppyjä. Aamun mukavimpia lintuilmiöitä olivat punavarpusten hieno päivämuutto (35m 1p), seitsemän lapinsirrin parvi sekä heinätavipari viiden tavin kanssa itään. Iltapäivällä Haliassumu valtasi jälleen niemen ja 11 päivää kestänyt lisälajiputki päättyi. Tyhjensin huussin, Jari siivosi rengastushuoneen ja sit saunottiin. Tomas poistui hienon jakson päätteeksi ja saapunee loppukeväästä vielä seuraavalle reissulle. Lajeja 87.