Biotooppijakso 2017

Kesäkuun alkupuolisko hurahti jälleen Lammin biologisella asemalla. Yliopiston opetuskirjon klassikko, Biotooppijakso, on monelle bilsaa enemmän tai vähemmän opiskelevalle startti siihen kenttäkurssihulluuteen, lajintuntemusautismiin, maastofiilistelyyn tai on muuten tärkeä osa biologista yleissivistystä. Kurssi koostui jälleen kahdeksasta teemapäivästä, loppuyhteenvedon kasaamiseen keskittyvästä päivästä sekä loppuseminaarista, missä kerrataan päivien teemoja ja esitellään kurssitöiden tulokset.

Karvanaaman vetämissä lintupäivissä seuraava biologisukupolvi pääsi taas tutustumaan aikaisien aamujen tunnelmaan, lintujen havainnointiin maastossa, hallitsemattomaan äänikakofoniaan, vihreään helvettiin, puhdistamon vesilintukirjoon - ja siihen oppimisen riemuun, kun takomisen päätteeksi erottaa äänimaisemasta peipon, pajulinnun, laulurastaan, sirittäjän ja mustapääkertun.

Spot on! Kuva: Viivi Lindholm

Tiukka pajulintudemo menossa. Kuva: Niko Nappu

Lintupäivän kohteisiin kuuluivat jälleen aseman ympäristö, Sajaniemi, Ormajärvi & Lammin puhdistamo, Untulanharju sekä Lamminjärvensuo. Samalla lintuopetus tukee kurssin muita, lähinnä erilaisiin metsä- ja vesiympäristöihin keskittyviä teemoja. Kaikkien ryhmien kanssa ei samoilla paikoilla käyty, mutta kelistä tai päivästä huolimatta, jokaiselle ryhmälle osui aina jotain upeaa seurattavaa, joko upeasta näkyvyydestä Ormajärven selälle, lähelä yli lentänyt mehiläishaukka, kohdalle sattunut pikkuharvinaisuus, tai kuusitiaisen pesäpoikasten rengastus.

Säistä ei hirveästi kehtaa valittaa. Suurin osa aamuista retkeiltiin poutaisessa, parhaimmillaan idyllisessä ja kellonaikaan nähden lämpimässä säässä. Pari sateisempaa päivää osui kohdalle, mutta se ei kauheasti menoa haitannut, kun tuuliolosuhteet pysyivät keskipäivään asti aisoissa. Ennakkoon sitä pelkää, että kuinka monta myrskyaamua taas tälle kurssille mahtuu, mutta sen osalta selvittiin hyvin.

Kohti vihreää helvettiä.

... ja hyttysinfernon vastapainoa.

Kahteen edelliseen kurssiin verrattuna lintutilanteessa oli hienoisia eroja. Kylmä kevät on varmasti vaikuttanut tilanteeseen, mutta siinä on varmaankin paljon lajikohtaisia eroja, mitkä yksilöt puskevat läpi vaikituisille elinpiireilleen, ja millä muuttovietti hiipuu, jolloin joitakin lintuja jättäytyisi suosiolla etelämmäs. Tästä käytiin yhtenä päivänä tohtori Markus Pihan kanssa mielenkiintoinen keskustelu; vanhoille reviireilleen palaavien varpuslintujen pesäpaikkauskollisuus on niin vahva, että ne puskee kyllä läpi pesimäpaikoilleen - jos siis pysyvät talven ja muuttomatkan yli hengissä. Toinen tämän kevään lintumääriin vaikuttava tekijä on kahden edellisen kesän todella huono pesimämenestys. Tai ylipäätään 2010-luvulle taitaa mahtua enemmän huonoja kuin hyviä pesimäkesiä. Joten aika vaikea sitä kylmän kevään vaikutusta on suoranaisesti tarkastella, muutoin kuin kevätmuuton ja pesinnän ajoittumisen kannalta. Silmämääräisin ero aikaisempaan, erityisesti kurssin alussa, oli lehtimetsien avoimuus aikaisempaan. Lehtojen latvuskerros vaikutti vielä todella avonaiselta ja vehreys todella tuoreelta. Muilla ryhmillä tämä näkyi joidenkin varhaisten lehtolajien hyvänä näkyvyytenä, toisaalta monet suo- ja kosteikkokasvit olivat vasta aloittelemassa kukintaansa.

Muutkin assarit kokivat myöhäisen kesän hieman hankalaksi...

Se spekuloinnista, selkeitä eroja kahden edellisen kesän äänimaisemaan oli selvästi havaittavissa. Pajulintuja tuntui olevan äänessä niukalti, jolloin sai erikseen hakea maastossa sellaisia yksilöitä, jotka erottuisivat hyvin muusta äänimassasta. Muista laululinnuista sirittäjiä, herne- ja pensaskerttuja tuntui olevan normaalia määriä. Mustapääkerttuja oli aseman ympäristössä ehkä hieman vaisummin, mutta normaalisti Untulassa ja Sajaniemessä. Lehtokerttuja sen sijaan oli huomattavasti vähemmän kuin edellisillä kursseilla, liekö osa linnuista vielä saapumatta, laji kun on näistä se myöhäisin muuttaja. Samoin peukaloiset olivat yllättävän tiukilla - siinä missä aseman alueella on yleensä laulanut lintuja useammalla reviirillä ja Sajaniemessä on päästy kokonaismäärissä viiden paremmalle puolelle, niin nyt ensin mainitussa jäätiin yhteen ja jälkimmäisessä neljään reviiriin.

Näköala Lamminjärvensuolle on lintupäivän järkähtämätön klassikko.

Assari selittää suolinnuista selkä kenossa. Kuvat: Viivi Lindholm

Korviinpistävintä oli pikkusieppojen poissaolo - siinä missä aikaisempina vuosina sekä asemalta että Sajaniemestä on löytynyt vähintään yksi reviiri, parhaana vuotena kolmesta neljään yhteensä, niin nyt ei kurssilaisten kanssa, yrityksistä huolimatta, kuultu lintupäivän puitteissa ainoatakaan (Turusen vetämät ryhmät toki havaitsivat lajia Kotisten aarnialueella). Samoin tikat loistivat poissaolollaan; siinä missä aikaisempina vuosina on havaittu niin harmaapää-, valkoselkä-, pohjan- ja pikkutikkaa, nyt kävi tyytyminen vain käpytikkoihin, yhteen irtonaiseen palokärkeen ja aseman pihalla huutaneeseen käenpiikaan. Sen sijaan pikkukäpylintujen käynnissä oleva vaellus huomattiin myös kurssilla ja ylilentävien, joskus hetkeksi paikoilleen jäävien, parvien ääniä kuului melkein jokaisena päivänä. Viimeisenä Sajaniemessä vietettynä maastoaamuna kuultiin ainakin kuuden eri parven äänet. Siinä on taas hyvä demota sitä, millaisia lajikohtaisia eroja lintujen vuodenkierrossa onkaan.

Yölaulajia sen sijaan piisasi edellistä vuotta paremmin; Lehikoisen Samuli summasi aseman ympäristöstä yhteensä 6 viitakerttusta, joiden lisäksi kurssin aikana löydettiin pari erillistä lintua. Viitasirkkalintu sirisi yhtenä aamuna Pappilanlahden rantapuskissa, mutta pensassirkkeliä ei kurssilla kuulunut. Lisäksi lisäohjelmistossa olleella yölaulajaretkellä kuultiin yksi luhtakerttunen ja yksi ruisrääkkä.

Nää ei oo mitään keskipäivän valoja!

Maisema on itse autuus. Kuvat: Viivi Lindholm

Ormajärven kupeessa sijaitsevalta vedenpuhdistamolta sen sijaan kuului kummia. Ekalla visiitillä paikka näytti aika autiolta ja laituri ammotti tyhjyyttään naurulokeista, siinä missä edellisenä kesänä rakennelma on notkunut naurulokkien pesistä. Ei kai kylmät säät näin radikaalisti voi pesintöjä viivästyttää? Seuraavan visiitin jälkeen professori Arvola osasi kertoa, että kato on ollut ihmisperäistä ja lokkien pesät on laiturilta tuhottu. Tuomittavaa, moinen ilkivalta! Tiedä sitten kuinka pahasti lokit ottavat tästä nokkiinsa, mutta ainakin osa linnuista pesii vielä ruovikossa. Jos naurulokkikolonia katoaa, niin siinä saattavat muut linnustoarvot mennä sen mukana....

Kylmä kevät näkyi ainakin vesilintujen pesinnän ajoittumisessa. Kurssin alussa ei silkkiuikkujen poikasia vielä näkynyt, mutta maasto-osuuden loppua kohti kuljettaessa poikasia näkyi jo useamman emon selässä. Nokikanoilla ei poikueita näkynyt, samoin yksi punasotkanaaras viihtyi tällä kertaa koko kurssin ajan näkösällä, mutta ilman poikasia. Haapanoilla sen sijaan meni pirteästi, usean irtolinnun lisäksi altaalla näkyi kurssin alussa yksi poikue, lisäksi kurssin loppupuolella nähtiin Ormajärven puolella yksi naaras, joka johdatti poikuettaan puhdistamolle! Kuikkalintujakin päästiin näkemään kiitettävästi; Ormajärvellä oli, kahtena eri päivänä, näkyvillä samanaikaisesti 18 eri kuikkayksilöä. Samoin kaakkureita nähtiin pirteästi, sekä Ormajärvellä että Pappilanlahdella, ainakin neljänä eri päivänä ja parhaimmillaan 3 eri yksilön edestä. Härkälinnut keskittyivät lähinnä Pappilanlahdelle, eikä tänä vuonna nähty lajia kertaakaan Ormajärven puolella.

Tiukkaa vesiäistapitusta.

Kuikkia nähtiin tällä kurssilla hyvin. Kuvat: Joona Myllärniemi

Entäs ne kvaliteetit sitten? Aitoja alueharvinaisuuksia havaittiin tasan yksi; 7.6., aamupäivän puolella, kiersin ryhmän kanssa Untulanharjua ja pysähdyimme vielä alueen parkkipaikalle kultarintaa kuuntelemaan. Siinä samalla spottasin korkealta kohti luodetta lentävän ison vaalean linnun; kiikarit silmille ja sekunnin epäuskoisen hiljaisuuden jälkeen totesin, että kyllä tuo on jalohaikara! Katastrofaalisessa tilanteessa linnusta ei päässyt varsinaisesti nautiskelemaan, kun korkealla yli kauhonut lintu katosi melko nopeasti puiden latvojen taakse. Harvinaisuusindeksillä seuraavat maininnan arvoiset ovat kurssin puitteissa havaitut kaksi kuhankeittäjää; 7.6. yksi lintu vislasi aseman tutkija-asuntolan takana, ja kun assari meinasi että olikohan se kurssin ainoa kuhankeittäjä siinä, niin seuraavan ryhmän kanssa (8.6.) kuultiin Sajaniemen kärjessä laulanut lintu! Metkaa, kun kahtena edellisenä kesänä ei havaittu lajia ollenkaan.

Lisäksi tietyt lajit harvalukuiset esiintyvät alueella säännöllisesti, mutta niitä nähdään korkeintaan kerran tai pari kurssin aikana. Näistä voisi mainita ainakin meriharakan (7.6. 1 än W, Pappilanlahti), pähkinähakin (9.6. 1p än, aseman metsä) sekä nokkavarpusen (16.6. 1p aseman piha). Yksi yllättävimmistä haviksista löytyi Pappilanlahdelta, kun pahimmassa kurssille sattuneessa vesisateessa käveltiin aivan rantaviivan tuntumaan - ja viereisestä ruovikkopläntistä lähti uimaan 2 mustakurkku-uikkua! Vanhan sydän meinas pakahtua.


Petolinnut lasketaan myös kvaliteeteiksi - ainakin tällä kurssilla, missä lintupäivä ei koukkunokkien havaittavuudesta kovin kuuluisa ole. Ruskosuohaukkaa ei nähty kertaansa enempää, sääksi sentään kolmesti, ja 6.6. Pappilanlahden komeasti ylittänyt koiras-mehiläishaukka saattoi johtaa hieman rönsyileviin Batumi-fiilistelyihin, ha! =D Nuolihaukka puolestaan nähtiin useampaan otteeseen, tuulihaukka pari kertaa. Pöllöhavainnot taasen keskittyivät yhteen lajiin; 9.6. kuultiin ryhmän kanssa yhden lehtopöllön kähinää, mutta kurssin viimeisenä iltana fiilisteltiin aseman metsässä ruokaa kerjännyttä 4 lehtopöllön maastopoikasen porukkaa. Emokin huusi taustalla pariin otteeseen.

Kurssilaiset Poutunsuolla. Kuva: Joona Myllärniemi

Maasto-osuus huipentui 14.6. järjestettyyn yölaulajaretkeen; 12 kurssilaista ja 2 assaria lähti kahden autokunnan voimin kohti Poutunkankaan ja Poutunsuon klassisia kehrääjäpaikkoja. Sitä ensin harmitteli, että oliko klo 22:30 liian aikainen startti, mutta ensimmäisellä stopilla oli jo aika siistiä hämärtyvässä illassa kuunnella laulurastaita, lehtokurppia, ilmeisesti Suolijärveltä asti kantautuvia kaakkurien huutoja - noh, osa retkeläisistä saa olla eri mieltä =D - mutta taas se kuuluisa kärsivällisyys palkittiin, kun retkeläisten korviin kantautuivat ensimmäiset kehrääjän "kryi" -äänet ja pian eka lintu myös aloitti surinan! Tämä osuus huipentui Poutunsuon reunalla todistettuun kolmen kehrääjän yhteiskonserttiin sekä paluumatkalla tiellä havaittuun kahteen kehrääjään ja vielä yhteen laulajaan, jolloin koko reissun summaksi saatiin ainakin 6 laulavaa kehrääjää sekä näköhavainnot kahdesta yksilöstä. Aivan mielettömän siistiä!


Kehrääjäosuuden jälkeen vietiin aikaisemmin nukkumaan haluavat kurssilaiset asemalle ja jatkettiin pienemmällä porukalla Vanhankartanon ja Parikkalan pelloille. Meni vähän fiilistelyn puolelle, mutta mikäs siinä, kun yö oli valoisa, seurasimme punaisen kuun nousua taivaanrannan takaa, siinä oli rastaskonsertto ja retkifiilis huipussaan. Yölaulajia ois sopinu kuulua enemmän, mutta pari viitakerttusta, yksi luhtakerttunen ja yksi ruisrääkkä kävivät ainakin hyvinä esimerkkeinä lajistosta. Ja pääsipähän assari nauttimaan tästäkin vuorokauden ajasta.

Se havaintosynteesistä. Tosin kenttäkurssi ei olis mitään ilman loistavia kurssilaisia ja korostan, että jokaisesta ryhmästä löytyi toinen toistaan innokkaampia opiskelijoita sekä mainio kirjo persoonia. Lintuassari nautti maastossa vietetystä ajasta jokaisen ryhmän kanssa, vaikka kone välillä yskikin =) Haasteellisen äänien opettelun, lajintuntemuksen, tietoiskujen, maastohavainnoinnin ja seurantojen lisäksi keskityttiin puhtaasti fiilistelyyn - ja yksi kurssin niistä monista kulminaatiopisteistä koettiin viimeisen ryhmän kanssa aamupäivän päätteeksi, kun porukalla seurattiin kun kymmenisen törmäpääskyä saalisti hyönteisiä Pappilanlahdella, aivan lähituntumalla.

Jokaisen ryhmän kanssa tuli taas koettua jotain todella ainutlaatuista ja jokaisen ryhmän oppimista oli ilo seurata. Ja assari oppii myös kurssilaisilta, aina. Saan kyllä itsekin olla edelleen tosi iloinen kurssilla mukana olosta - jokaisella kurssilla on oma tunnelmansa ja kehtaan sanoa oman ystäväpiirin (toivottavasti!) taas laajentuneen =) vielä kerran kiitos kaikille kurssilaisille!

Kiitos myös assareile (Krister, Samuli, Rasse, Hanna, Sari, Kimmo ja Olli), aseman henkilökunnalle sekä muille asianomaisille, toivottavasti kurssin formaatti pysyy yliopiston mullistuksista samankaltaisena ja päästään Lammille taas ensi vuonna samalla porukalla. Thank you guys, always a pleasure! Sen myötä tämä tajunnanvirta on hyvä päättää vanhojen päivän kuvasatoon...