Kenttäasemaputki
huipentui jälleen Kilpisjärvelle Subarktisen ekologian kenttäkurssille.
Kurssilla työskentelyn ohella tuli jälleen tehtyä pari linjalaskentaa
Mallan luonnonpuistossa - tuntuu siltä, että paronin aikaikkuna
laskentojen tekemiseen käy aina vaan pienemmäksi ja vähäisemmäksi, mutta
ainakin tänä vuonna laatu korvasi määrän =) Aseman uuden
tutkimusavustajan Minna Viljamaan kanssa sovittiin laskentajaosta; Minna
ottaisi kontolleen "Siilasmallan" linjan, paroni puolestaan
Pikku-Mallan kiertävän linjan sekä Iso-Mallan ylittävän linjan.
Eläinmuseon laskentatiimi Eriksson & Salmela puolestaan huolehtivat
Peeran laskennoista ennen juhannusta.
Joten, pitkän ja puuduttavan, julkisilla taitetun matkan jälkeen (
maakotka
vuodariksi Kittilän Kätkäsuvannon kohdalla) palasin tunturiluonnon
ääreen 24.6., sopivasti juhannuspäivänä. Ja millaisen spektaakkelin sitä
voikaan kokea 6700 metrin pituisen laskennan aikana! Valaistus oli niin
ihanteellista kuin olla ja voi, eikä lämpötila painunut yöllä ollenkaan
pakkasen puolelle, joten reviireillä olleiden lintujen
lauluaktiivisuuskin oli aika huikeaa. Ensimmäisiä
kiirunoitakaan
ei tarvinnut kilsaa enempää odotella, kun alapaljakalla pamahti
pariskunta pääsaralle - ja loppumatkalla kuului vielä 7 narisevaa ukkoa
lisää. Lähisukulaisia ei paljakkalinjalle osunut, mutta kaksi rähisevää
riekkokukkoa osui menomatkalle, niin sai siitäkin vuodarin ruksittua.
|
Nyt o valoja |
Lintuja tuntui olevan aktiivisesti äänessä
yläpaljakkaa myöten; jopa runsaanlaisesti, yleensä olen laskenut tämän
linjan urakan viimeisenä, joten nyt ajankohta oli keskimääräistä
aikaisempi - ja kevät tietenkin keskimääräistä myöhempi. Kohokohtia
koettiin paljon; kahden kisailevan kiirunan ohilento (piti melkein lyödä
maihin kun vieressä suhisi niin lujaa), juuri pääsaran ulkopuolella
soidintavat keräkurmitsat, sekä yläpaljakalla raikunut pulmuskonsertti.
Jopa Kitsijoen yläjuoksun kivitaskut soivat niin komeasti että
hymyilytti. Päivän tilastoihin päätyi lopulta
9 kiirunaa, 8 keräkurmitsaa, 5 sepelrastasta (joista 2 linjalla ja 3 Kitsiputouksen ympäristössä) ja
7 pulmusta. Tähän päälle vielä aseman ruokinnalta pöllähtäneet
2 vuorihemppoa ja Kitsipahdalla pörrännyt piekana, niin huomattava osa Kilpiksen lajikirjosta näyttäytyi koko komeudessaan.
|
Tästä tultiin... |
|
Hulppeaa linjamaastoa |
|
Mallan laella raikas pulmuskonsertti |
Juhannuspäivän jälkeiset sateet estivät
linjailun ja sopivaa ajankohtaa sai odottaa kesäkuun viimeisille
päiville, ja lopulta 29.6. laskin Pikku-Mallan kiertävän linjan. Näin
päin siksi, että linjan päätepisteeltä oli paljon lyhyempi matka
takaisin asemalle, jolloin laskenta ei vaarantanut juuri alkaneen
kurssin pyörittämistä. Keli oli jälleen mitä idyllisin ja tämän päivän
ehdottomana kohokohtana olivat
sepelrastaat, joita tulkittiin
kuudelle eri reviirille kahdeksan yksilön voimin!
Pikku-Mallan itärinteellä oli yhteensä neljä reviiriä; koiras ja naaras
aivan Korppipahdan takana, samoin itärinteen eteläpäässä oli yksi pari,
ja siihen väliin mahtui kaksi laulavaa koirasta. Lisäksi
lounaisrinteellä lauloi yksi lintu, samoin Mallavuovdin suunnalta kuului
laulua. Oli aivan järkyttävän upeaa kuunnella yhden koiraan laulua
pahdan juurella, kuinka lyhyet säkeet ottavat kunnon kimmoketta takana
olevasta kiviseinämästä. Sieluhan siinä onnesta halkeaa.
|
Sepelrastaiden valtakuntaa |
Toisena kohokohtana olivat
vuorihempot, 2 lintua itärinteellä ja yksinäinen huutelija lounaispuolella. Loput mainittavista pikkukivoista olivat vähän eteläisempää eksotiikkaa; itärinteellä laulaneen
peukaloisen pystyi
nyt mutisematta kirjaamaan ylös, kun oli pari päivää sitten ihmetellyt
Saanan koivikossa laulavaa lintua, mutta Kolttalahden yli lentänyttä
isokuovia kuunnellessa
piti jo hetken aikaa pohtia, että mitä täällä oikein tapahtuu =D
Pikku-Mallan linja on yllättänyt lajikirjollaan aikaisemmin, mutta tämä
oli melko over-the-top, sirittäjä vaan jäi uupumaan.
Yleisistä
lajeista pajulintuja oli normaalia määriä, järripeippoja odotetusti
paljon vähemmän kuin keskimäärin, niittykirvisiä runsaanlaisesti,
rastaita aika lailla normaalisti. Lisää lajikirjoa toivat koivikossa
räkättäneet
3 riekkoa, tois puol Maantienlahtee kiikittänyt
ampuhaukka ja huipun eteläpuolella hyrissyt
keräkurmitsa.
Se rönsyilystä ja sitten asiaan;
Subarktisen ekologian kenttäkurssi järjestettiin
jälleen asemalla ja paikalle saapui 15 innokasta opiskelijaa Lapin
lumoa sisäistämään. Ryhmä oli taas mukavan heterogeeninen, kun ekologian
ja evoluutiobiologian opiskelijoiden joukossa oli pari maantieteilijää,
yksi ympäristötietelijä ja yksi luokanopettaja. Viime vuodesta
viisastuneena kurssin ohjelma saavutti paremman tasapainon ja jo
ensimmäisestä päivästä lähtien tunnelma oli korkealla. Suurin osa
kurssilaisista oli entuudestaan tuttuja; Ahvisrallitoverit Joona ja Inka
päätyivät kurssille, samoin Valtteri, Reena, Anna, Ronja, Rosanna,
Joose, Minna, Nora, Meri ja Heikki olivat tuttuja aikaisemmilta
Biotooppijaksoilta tai symbionttikuvioista. Ja kuten aina, joka
kurssilla ystävystyy uusien ihmisten kanssa.
Kurssin
ydinrunko oli säilynyt suhteellisen samanlaisena viime vuoteen nähden;
alkupuoliskolla käsitellään laajempia aihepiirejä johdatoluennoilla,
kerätään Saanan koivikon tutkimusruudussa aineistoa kurssitöihin ja
kurssilaiset esittävät esitelmänsä ennen retkeilypainotteisempaan
vaiheeseen siirtymistä.
- Linnunpesien etsintäsessiota siunattiin astetta runsaammalla
esiintymisellä, kun juuri ja juuri koeruudun ulkopuolelle asuttunut
ampuhaukka oli vetänyt puoleensa niin paljon rastaita, että vaikutus
näkyi aineistossa; suurin osa löydöistä oli räksien pesä ja vuoden saldo
olikin korkein sitten... noh, en nyt ulkoa muista koska, mutta
2000-luvun alun kuitenkin. Samalla ruudulta löytyi myös jokunen järri ja
urpiainen. Liikuin maastossa muiden ryhmien mukana ja olihan se hienoa
Joonan ja Inkan kanssa etsiä kissahiirileikillä sinirinnan pesä esiin!
- Tunturikoivikon kasvillisuudesta kerättiin taas dataa vertailemalla
eri kasvupaikkojen lajistoa keskenään. Myönnän, että ohjeistus olis
voinu olla paljon parempi, ja alkuperäisenä ideana oli että kaikki
ryhmät keräisivät dataa Raunin johdolla. Onneksi kaikkiin ryhmiin mahtui
lopulta sen verran kasvilajiston tuntevaa, että ryhmät pystyivät
keräämään dataa myös itsenäisesti. Edelleen ilmeisen mieleinen
kurssityö, ja kertauksestahan se lajintuntemus rakentuu.
- Kolmantena työnä oli jälleen tunturikoivuryhmä, missä tutkittiin
metsänrakennetta mittailemalla satunnaisesti tutkimusruudun tolpilta
valittujen koivujen pituutta, pituuden korrelaatio rungon tyven
paksuuteen, sekä mittaamalla keskimääräistä lumen korkeutta ilmentävän
koivunruskokarveen korkeutta. Tekemisen meininkiä jälleen ja viimeistään
kurssin loppuyhteenvedossa selvisi myös näiden parametrien ekologinen
merkitys ja yhteys muihin kurssitöihin, mutta ei spoilata tässä
vaiheessa = )
|
Kartoitus käynnissä |
|
Räksien pesiä löyty paljon |
|
Sinirintaa haetaan.... |
|
... ja löytyihän se! |
|
Tunturikasvillisuuteen tutustuminen aloitetaan yleensä maantien varrelta |
|
Pituus - check. Tyven paksuus - check... |
|
... ja Parmelian korkeus - check. |
|
Norjalaiset turistit poroja valokuvaamassa. Eisss.... |
Kurssin alkuvaiheessa vedetyt
opiskelijaseminaarit sujuivat vähän tasapainoisemmin parissa eri
sessiossa datasettien keräämisen ohella, ja kurssin perjantai oli vielä
vähän sisätilapainotteisempi päivä, jota kevennettiin pienellä
patikkaretkellä Pikkuvaaran koivikkoon ja nyppylän laelle. Talitiaisen
pesäpoikaset ovat aina varma innostuksen lähde ja samalla on hyvä demota
eri pesimisstrategioiden yhteyttä muihin elämänkierron vaiheisiin, sekä
seuloa muita karumman koivikon piirteitä läpi. Joona piti spondesti
pyydettäessä oikein antoisan jäkälädemon! Nyppylän laelta ei tällä
kertaa maakotkaa nähty (oli tyytyminen tuulihaukkaan ja pariin
merikotkaan), mutta seitakivi sai ruhtinaalliset uhraukset.
|
Opiskelijaesitysten aikana poistuttiin myös luentosalista |
|
Pikkuvaaran seitakivi |
Lauantaina se klassinen retkeilyputki sit
alkoi, Skibotnin ja Lyngenvuonon elämään tutustuttavalla retkellä.
Mustakurkku-uikut olivat tällä kertaa tiukalla (no näkee niitä
Suomenojallakin), mutta Skibotnin kalasatamassa ensimmäiset
pyöriäiset näyttäytyivät
naurettavan helposti. Anteron viljelemät anekdootit ja tarinat
vuorottelivat hienojen luontohavaintojen kanssa; Skibotnin
pohjoispuolisella tasanteella ihasteltiin veden alla lentäviä
riskilöitä, Uddenissa puolestaan kalastajien ulottuville osui sopivan
kokoinen kalaparvi ja meren viljaa korjattiin (saaliina seitä ja
punasimppua), siinä missä ruokkilintujakin oli monipuolisesti näytillä.
Tällä kertaa etelänkiisla oli selkeästi yleisin merilintulaji, onneksi
lunnejakin oli
sen verran tyrkyllä että kaikki kiinnostuneet ehtivät niitä näkemään.
Pikkukajaviakin nähtiin useita ja pyöriäisistä saatiin hieno revanssi.
|
Kohti Lyngeniä! |
|
Staijipaikalla keli suosi |
|
... ja kalaa tuli |
|
Valtsu ja pyöriäiset |
Uddenilta
käännyttiin takaisin kohti Skibotnin jokisuistoa. Kurssilaisilla riitti
taas aikaa ja lääniä rellestää, ja ornipuolilta mielenkiintoiseksi
anekdootisti jäi todennäköinen
harmaalokin ja isolokin risteymä.
Joona huikkasi ensin lentävästä vaaleasta lokista, joka laskeutui
suistoon. Oltiin joo, että ohan tuo vaalea, mutta jokin jyskytti
takaraivossa että ei tässä linnussa ihan kaikki kohdallaan oo.
3kv-lintu, jonka nokan tumman kärjen väriraja on diffuusi ja yltää
pitkälle nokan tyvelle, siinä missä isolokilla sen pitäisi - ainakin
usein - olla jyrkkärajainen. Istuva lintu veryttelee välillä siipiään ja
siipi kyllä on vaalea, mutta kärjen väritys on aika tasainen, siinä
missä isolokilla siivenkärjen reunat ovat siiven vaaleimmat osat,
kontrastoituen tummempaan sisäosaan. Tämä varmistuu kun Joona lähtee
kävelemään kohti lintua; lintu lähtee lentoon ja näköjään, siivenkärki
on tasaisen vaalea, eikä läpikuultavia osia näy.
Suiston muita mainittavia olivat lietteillä ruokailleet
3 punakuiria,
haapanoiden joukossa viihtyneet 4 jouhisorsaa, retkiporukan yli
lentänyt pikkukuovi sekä 400 pilkkasiiven kanssa kellunut
koiras-lapasotka. Vuononpohjukasta jatkettiin jo kohti Kilpisjärveä
parin etapin taktiikalla; Lulledalenissa tikankontit piti etsiä metsän
puolelta, kun polun varren esiintymän oli lapio korjannut (ensin
pensaskanerva, nyt nämä, mikä helvetti ihmisiä vaivaa!?), mutta onneksi
jäljelle jääneistä yksilöistä on vielä iloa laajemmalle yleisölle.
Roviputous oli tällekin Subasukupolvelle maisemallinen elämys, ja
lintupuoli antoi taas parastaan, kun putouksella nähtiin koskikara,
parkkipaikan eteläpuolella leijui kaksi tuulihaukkaa, mutta juuri ennen
paluumatkaa staijasimme eteläpuolen tuntureilta
kaksi vanhaa maakotkaa - ja parkkipaikan päällä leijui
kolmen tervapääskyn parvi! Moisista sai professori Järvisenkin innostumaan!
|
Tikankontit viety |
|
Skutsin puolelta onneksi vielä löytyi kukkivia yksilöitä |
|
Roviputouksella |
Seuraava retki suuntautui Korkea-Jehkasin suuntaan.
Kurssiaikataulussa luki ensin "vapaata ohjelmaa ja pari luentoa", mutta
sään kääntyessä synkemmäksi alkuviikosta, päätettiin muunnella
aikatauluja ja kavuta Jehkasille tällä kertaa hyvän sään puolella.
Kiipeäminen aloitettiin taas poroerotuspaikalta ja hiljalleen etenimme
purolaaksoa pitkin kohti länsirinteen lapinvuokkoniittyjä. Niillä
sijoilla vietettiin useampi tovi, fiilisteltiin maisemia, botanistien
määrittäessä harvinaisia kalkkia suosivia tunturikasvilajeja
tundra- ja mustasaraa myöten, ja ainahan ne
lapinalppiruusutkin kelpaa maallikolle. "Satulassa" kuultiin niin
pulmusen laulua ja
kiirunan narinaa,
ja ensimmäisten keräkurmitsojen toivossa suuntasimme satulasta ylös
kohti korkeinta huippua. Siellähän tuuli, mutta se ei ryhmän fiiliksiä
laskenut. Huipulla suurin osa kurssilaisista jäi pitämään tuulta ja
evästaukoa kivipaasin vierelle, pienen osan ryhmästä rönsyillessä vähän
kauemmas - myself included.
|
Jehkasin tyvellä |
|
Lapinalppiruusu, taustakaan ei oo siitä huonoimmasta päästä |
|
Sinirikkoja |
|
Huipulla |
Ja sit tapahtuu. Selän takaa kuluu
epämääräistä huutelua ja suurin osa kurssilaisista tuijottaa kiikareilla
samaan suuntaan. Pistän juoksuksi, ne on varmaan löytäny
morinelluksen!
Ja aavistus osoittautuu oikeaksi, kun kurssilaisista vain muutaman
metrin päässä hätääntynyt kurmitsaemo pörhistelee höyheniään ja liikkuu
levottomasti. Ensiksi korostan sitä kuinka tärkeää on katsoa mihin
astuu, ja vasta sitten alamme etsimään pesää. Koko kööri kuvaa lintua ja
pikkasen kohti liikahtaminen tuntuu yllyttävän lintua ja se menee ja
juoksee Nikonin lähitarkennusetäisyyden tälle puolelle! Ja mikä parasta,
väistyessämme vähän syrjempään luottavainen emolintu pamahtaa suoraan
pesälleen! Liikun mahdollisimman lähelle pesää ottaakseni siitä
gepsikoordinaatit, eikä se meinaa hievahtaa sitten millään. Nää on
melkosia päälliköjä. Ja saatto kurssi vähän huvittua turhan riemuissaan
olevasta assaristakin.
Lopulta
kurmitsoja löytyi
tunturista yhdeksän; Heikki komppaa laen reunalta viiden linnun parven
ja satulasta nähdyn kahden soidintavan linnun lisäksi Joona potkas yhden
lentoon - joka taisi lopulta lentää assarin ja parin kurssilaisen
välistä =D paluumatkalla koukattiin Veikkolampien kautta, matkalla
fiilisteltiin
jääleinikkejä,
lampien luona kaakkureita ja tyllejä, ja poistuminen asemalle tapahtui omatoimisesti päivällisaika huomioiden. Hieno retki!
Suoretkille yr.no manasi jo
tässä vaiheessa huonomaa keliä kurssilaisten niskaan, mutta yllättävän
hyvin, parilla hassulla kuurolla, siitä selvittiin, samalla kun
katselimme etelästä ja pohjoisesta ohi rynniviä saderintamia. Ronja piti
Iiton pitkospuilla ansiokkaan, kokonaisvaltaisen ja vuorovaikutteisen
suoesitelmän ja vierailevana tähtenä mukana ollut Tiusanen staijasi
samoilta jaloilta
3 piekanaa.
|
Diashow rullaa Iiton palsasuolla |
Markkinan puolella päästään taas
tositoimiin, kun lyhyen introilun jälkeen kurssi suuntaa avoimelle
suolle. Reunasta lähtien meteliä pitävät keltavästäräkit tulevat
kaikille tutuksi, lirot sen sijaan ovat poissa tai hiljaa. Ensihetkillä
nähdään yllättäen suon yli pyyhältävä
naaras-ruskosuohaukka ja samaa reittiä hitaammin etenevä piekana. Ekat
jänkäsirriäiset löytyvät
taas suht helposti, ääniäkin kuuluu ja paria lintua päästään
katselemaan suht iisisti. Ihan eri meininki kuin joissan toukokuisella
Vanhankaupunginlahdella. Suon päällä pörrää myös
kaksi tervapääskyä - helvettiläinen, taas käsivarsipinna!
Hiljalleen edetään palsakumpujen päälle ja
rauhallisemmalla tahdilla edeten on välillä hyvä pysähtyä staijaamaan.
Sektori löytää tien puolella lentävän pikkukahlaajan ja
puolihuolimattomasti totean, että meneeköhän tuolla taas yks limicola.
Lintu putoaa suht kaukaiselle rimmelle ja tuulen kantama ääni kertoo
ihan jotain muuta; kurssilaiset taas katsovat ihmeissään assaria, joka
toteaa että se tais olla
vesipääsky! Komennan porukan
palsakummulle riviin ja laitan Tiusasen päävastuuseen nuotittamisesta,
kun lähden etsimään lintua näkösälle. Lintu löytyy sieltä mistä pitikin
ja pikaisella kävelyllä lipuu kurssin näkösektorille. Kiikareilla näkee
hyvin ja kaukoputkella vielä paremmin. Osa jengistä saapuu vielä vähän
lähemmäs ja ovat ilmeisen tyytyväisiä, kun luvattuja lajeja löytyy.
Tosin viime vuodet ovat opettaneet, että ei tämä enää mitenkään
itsestäänselvää ole.
|
Vesipääsky tiukasti sektorissa. Kuva: Mikko Tiusanen |
Suolla on muutenkin mukavaa.
Karvayökönlehtiä löytyy
useita ja ruostevillat värjäämät maiseman kauniiksi. Vesipääskyn
jälkeen komppauspaineet ovat vähän laimentuneet, ja paluureitti autoille
kulkee suht suoraviivaisesti - ja paluumatkalla löytyi vielä suokukon
pesä, jota muutama paikalle osunut kurssilainen pääs ihmettelämään.
Pesäkorttikin blogia kirjoittaessa tehtynä.
Kurssin pahimmat kelit osuivat suoretken
ja Mallan retken väliin, joten aikataulun puitteissa oli hyvä varata
suurin osa päivästä parille luennolle, sekä kurssitöiden ja -monisteen
työstämiseen. Seuraavana päivänä lähdettiin Mallan luonnonpuistoon
jälleen Raunin johdolla. Keli on kolea, lämpötilat alhaalla ja tuuli
tyly, mutta Pikku-Mallan rinteeltä löytyy taas upeaa kasvilajia toisensa
perään. Tällä kertaa huikkasin Raunille erikseen, että kuuluta siitä
karvakuusiosta, jonka onnistuin viime vuonna typeryyttäni nuijaamaan. Nyt näin - ja kuvaa tuli. Osuuden muita kohokohtia olivat
pahta- ja mätäsrikot, isokynsimöt ja länsipuolelta löytyneet
arnikit. Lintupuolelta havikseen pääty kolme kiirunaa, ja niissäkin riitti riemua kun Jehkas ei oikein antanu.
|
Pikku-Mallan rinteellä |
|
Karrrrvakuusio! |
|
Klonkku vaanii |
Tunturikasvipläjäyksen lisäksi
reissua värittivät hulppeat maisemat - olipahan jotain
valokuvauksellista kompensaatiota siihen, että arnikeista ei näillä
tuulilla irronnut mitään järkevää, paitsi jos sattui videokuvaamaan sitä
tuulessa sekopäisenä heilunutta kasvia =D päivän reitillä kurotettiin
vielä Kitsiputoukselle, kasvilistan kasvun ohella paikka tuli
ensikertalaisille tutuksi, eikä kenenkään toivottavasti tarvinnut
spekuloida rajapyykkien, laivojen ja muiden turistiturhakkeiden kanssa.
|
... mitäs laitetaan taustamusiikiks? |
Pahimpien sateiden ja pilvien taituttua,
jäätikköretkelle päästiin
onneksi ihanteellisessa säässä. Ei se oikein tee tälle vuosikurssille
oikeutta, että on kirjoittanut samasta retkestä jo monta kertaa
aikaisemmin, mutta se on aina yhtä siistiä nähdä uusien ihmisten
ihastuvan tähän paikkaan ja fiilistellä maisemia & linnustokirjoa
kerta toisensa jälkeen. Minä nimittäin nautin, joten antaa kuvien puhua
puolestaan:
|
Jäätikkölaaksossa. Ihan ei 50mm polttovälin lasi kroppikennolla antanu tälle panoramalle oikeutta.... |
|
Kurssipotretin kuvasi Niko Nappu - kiitos! |
Jäätikkömaisemien kautta tarina
kääntyy taas kiitosten pariin. Eeppiset kurssilaiset Valtteri, Reena,
Joose, Helmi, Nora, Minna, Agneta, Ronja, Meri, Heikki, Rosanna, Sanna,
Anna, Inka & Joona - sitä kokee itsensä lievästi etuoikeutetuksi kun
pääse rännäämään tällaisen porukan kanssa pitkin Lappia ja pohjoista
Norjaa. Erinäisistä illanvietoista ja -istujaisista puhumattakaan,
saunan lauteilta kodan runobattleen! Ootte huippuja, kiitos teille
kaikille! Kiitos myös Antero Järviselle, Rauni Partaselle ja
taustatuesta/-töistä Riitta Savolaiselle, ilman teitä kurssista ei saisi
näin monipuolista kokonaisuutta. Kiitoksensa omasta osuudestaan tällä
pätkällä ansaitsevat myös Minna Viljamaa, Jyrki Lehto, Niko Nappu, Erkki
& Jaana Laasonen, Martti Lagerström, Ilmari Häkkinen, Pepe
Lehikoinen, Roni Väisänen, Jarkko Santaharju, Vilppu Välimäki & Marc
Ilia. Kiitän - ja pyydän anteeksi, jos jonkun satuin unohtamaan. Ensi
vuonna taas toivottavasti - ja sit takatunturiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti