Ahvenanmaata ja täpläverkkoperhosia 4/2016 - pähkinäpensaslehtoja & wappuherkutteluja

Hyvä yleisö, Ramsholmen on niin nähty ja Finströmin Prästgårdsnäset on nyt kuuminta settiä! Tai oli, ehkä kaksi vuotta sitten, silloin taisin kuulla tästä paikasta ensimmäisen kerran ja nyt saarivaltion ehkä hienointa pähkinäpensas- ja tammilehtoa hehkutetaan klassisella hämäläisellä viiveellä. 23.4.2016 tein paikalle ensimmäisen retkeni, seurana hetken aikaa Rami Lindroos ja Mia Rönkä. Oli oikein mukavaa vaihtaa kuulumisia ja pohtia Ahvenanmaan lintumeininkiä hieman paikallisemman ornin kanssa. Ennen juttu- ja suomukkatuokiota ehdin kaivamaan Prästgårdsnäsetistä yhteensä 6 pähkinänakkelia ehkä jopa neljältä eri reviiriltä (voiko Suomessa muka tällaisia tiheyksiä löytää!?), pari pyrstötiaista, kanahaukan ja niin'ikkään 6 puukiipijää. Niemen viereisellä lahdelmalla kellui ihanaisesti 9 uiveloa.

Niin, vielä siitä paikasta. Pähkinäpensasta riittää ihan riittävän tiheinä monokulttuureina. Puusto on monipuolisempaa ja jykevämpää kuin Ramsholmenissa, kun sekaan mahtuu todella monta mahtitammea, paksuja kuusia ja pari käppyrämäntyäkin. Lehtofiilistelyn jälkeen tehtiin Susun kanssa työpäivä ja totesimme, että uudestaanhan tänne pitää tulla. Aamulla Husössä huusi käenpiika!

Suomukka!

Kelit ovat pysyneet viileinä ja 28.4. mennessä tiltaltti on keväisin hyönteissyöjä mitä täällä päin on havikseen kirjattu. 24.4.-27.4. punnituksia aika tiukan kylmässä säässä ja kynsikkäillä peitellyt sormet painuvat takintaskuihin lämmittelevään toukkasämpläämisen ohella. Jos ei ilma, niin havikset välillä lämmittää: Eckerön Överbyssä spottasin auton yli lentävän mustavariksen, Marsundin salmella on säännöllisesti näkynyt 6 mustakurkku-uikkua ja kerran nähtiin Bölevikenillä uinut liejukana!

24.4. jatkettiin pähkinäpensaslehtojen takseerauskierrosta ja painuttiin punnitusten jälkeen möyrimään Lemlandin Herröskatanille. Siitä on varmaan kuusi vuotta kun viimeksi oon täällä pyörinyt, tämä taisikin olla Ahvenanmaan urani toinen kerta. Myöhäinen iltapäivä ei tietenkään liippaa läheltä optimaalista ornimisaikaa, mutta Herrön parkkipaikalla meitä kuitenkin tervehtii pähkinänakkeli. Alueelta löytyy sitä klassista lehtosälää, aina peukaloista, puukiipijää, pyrstötiaisia ja pikkutikkaa myöten. Vasetiakin etsitään, mutta ainakaan nyt ei tärppää. Eikä niitä kovin montaa taida näillä saarilla ollakaan.

28.4. alkoi loppukiri: tsekkasimme toukkien ravintokasvitilanteen (neliön alalta pesän ympäriltä) viimeistä kertaa ja samana iltana kävimme Hammarlandin Kattbyssä thaimaalaisessa ravintolassa. Siinä kirkon itäpuolen kiskalla. Siinä on thaimaalainen. Helvetin hyvä thaimaalainen. Ja niillä on Falcon Bryggerin tuoppeja. Oli pakko ostaa yksi!

29.4. tehtiin viimeinen lämpötilaseuranta, laikkuna Eckerön Uddenin merenrantalaikku. Tää on toiminut koko pätkän ajan loistavana "luontohavaintolaikkuna", sieltä tai lähistöltä on tullut vuodenpinnaa niin lapasorsasta (9.4.), pähkinähakista (21.4.) ja pikkulokista (4p 21.7.). Laikku on muutenkin idyllinen, kaunista matalakallioista merenrantaa suht suojaisella lahdella. Mitä nyt matala männikkö ei tänpäiväistä etelätuulta kauhiasti pidätelly.

Samalla laikulla mikroilmaston ja paahteisuuden erot ovat melkoisia, samalla paikalla osa toukista ei kasva lainkaan, osa taas kehittyy ja kasvaa kovaa vauhtia.

Merenrantaidylliä, toteemia lukuunottamatta. Kuva: Susu Rytteri.

30.4. otettiin se todellinen loppurutistus ja punnittiin toukkia kaikilta muilta laikuilta, kirjoille kevyt 12h kestänyt työpäivä! Ihan hyvä niitä tunteja oli kirjatakin, koska tämä päivä aukeni monen sateisen ja tuulisen aamun jälkeen hieman utuisena, lämpimänä, aurinkoisena, ja täysin tyynenä. Kuvankaunista Marsundia ylittäessä totesin, että tänään laulaa pajulinnut. Enkä ollut kauhiasti väärässä, kun päivän mittaan kuultiin yhteensä 4 pajulintua.

Viimeinen päivä paisui erityisesti Godbyn laikulla, jonka urakoin yksin, samalla kun Susu kävi ratsastamassa. Pitkään siinä meni, mutta en mä valita. Enkä varsinkaan, kun taivaalta kuuluneet äänet herättivät vaa'an kanssa äheltäneen assarin. "Tsi-rli-rli!" Jumalaare siin' menee keltahemppo! Matkalennossa painellut pikkulintu huusi kolmesti, ennen kuin katosi itään puiden taakse. Samalla mestalla kyykytti käenpiika.

Wappuaattoa juhlistettiin asianmukaisesti kuohuvalla, inkivääri-cashewpäkinähauella ja Puneh Orientalin snackseilla. Valkosuklaalla ja salmiakilla kuorrutettuja lakritsipaloja? Oi kyllä!

Bloggaaja kuvitustöissä. Kuva: Susu Rytteri

Wappupäivänä toteutettiin se, mistä puhuttiin kuun alusta lähtien: lähdetään Getaan! Keski- ja iltapäivän kierroksen aikana oli tarkoitus tsekata yksi lehtojensuojelualue, pari kartalta katsoen idylliseltä vaikuttavaa merenrantakylää ja kiertää Getabergetin luontopolku. Saatiin me jotain aikaiseksikin.

Höckböleholmenin luonnonsuojelualue ei räjähdä tajuntaan samalla lailla kuin Prästgårdsnäset tai Ramsholmen sillä ensimmäisellä visiitillä. Puusto on vähän ohuempaa, alue pienempi ja maasto kumpuilevampaa. Hienoa sävyjä täältä silti paljastuu. Aluetta rajaa vankan kuusikon koristama suuri kallionseinämä - ja kyllä, myös se vähän vaihteleva topgrafia tuo jotain erilaista noihin kahteen edelliseen verrattuna. Mutta pähkinänakkelia ei näy eikä kuulu. 2 laulavaa peukaloista vähän indikoivat alueen arvosta, pyrstötiaisetkin löytyy. Vuodarilista kasvaa alueen yli lentäneellä haarapääskyllä ja parkkipaikalla laulaneella mustapääkertulla.

Höckbölestä siirrymme Getan syrjäisempiin osiin; kartalta katsottuna Dånön kaltaiset pienet saaristokylät ovat todella idyllisen näköisiä pienine merenlahtineen, mutta ei se todellisuus ihan odotuksia vastaa. Kun ei lahdilta löydy mukurujakaan! =D Dånössä sentään huutelee käenpiika ja samaisen saaren rantamilla lentelee räyskä. Kuinkakohan kaukaa tuokin on tänne lentänyt...

Kun Getaan kerran lähdettiin, pitihän se käydä heittämässä kierros Getabergetin maastossa - erityisesti kun Susu ei näitä paikkoja ole aikaisemmin nähnyt. Luontopolun varrella ihmeteltiin vanhasta merenpohjasta rakennettuja kivipaaseja, kalliomännikköä, komeita jyrkänteitä, kalliomännikköä ja niitä luolia. Kerran vähän lipsuttiin reitiltä ja hikikin siinä tuli, joten Getabergetin ravintolasta noukittu kylmä Stallhagen IPA maistui oikein mukavasti, vaikka ipaksi aika kesy onkin.

Siinä se kait sitten oli. Husön aseman tapaan lähtöpäivän siivoamisissa kesti niin perkeleen kauan, että ei me enää minnekään Nåtön lehtoihin ehditty. Kansistaijitkin jäivät melko köykäisiksi, Viikkarin takakannelta kun sai tuijottaa joko helvetilliseen vastavaloon tai myötävalon puolelle puskeneeseen savumössöön - siis siihen tuhnuun mitä siitä laivan piipusta tulloo. Kyhmyhaahkakiintiö täyttyikin kaksi vuotta sitten, joten sitä saa sit varmaan seuraavat kuusi vuotta taas odottaa.

Huhtikuu summattuna, vaikka sitä ei koskaan ehdi linturetkelle niillä määrin kuin sydän halajaisi, voi sitä aikaansa huonomminkin kuluttaa kuin ulkotöissä keväisellä Ahvenanmaalla. Susun väitöskirjaprojekti on lähtenyt maastotöiden osalta hyvin käyntiin ja lisää tällaisia keikkoja on tiedossa. Kiitos Susu, kiitos Husö henkilökuntineen, kiitos MRC, kiitos kevätkartoitustiimille (Kalle, Sami, Sara, jne), kiitos Rami ja Mia, kiitos cinxiat. Vi ses!