Lunta tupaan!

 
Vuodenvaihteen tienoilta pakasti ja pyrytti niin, että puuteria tunkeutui helsinkiläishippien kerrostaloasunnon peräkammariin asti. Niin täi näin, sitä lunta täällä kuitenkin on. Onneksi ennen lunta tuli ne pakkaset, niin tuo vieressä möllöttävä lahdelma jäätyi kävelykuntoon. Nyt pääsee näppärästi Kivinokkaan ja Fastholmaan melkein linnuntietä. Viikin valkopäätiainen, ennätysmäärin talvehtivat valkoselkätikat ja kuvaukselliset viiksitimalit ovat olleet se vahvin talven trendi, ja kiva tätä menoa on dokumentoida omiin kronikoihin.

7.1.

Parin tunnin kyttyäyslenkki Kyläsaaren ruderaateille. Kahdelle eri parvelle jakautuneet 6 urpiaista katotaan aika tarkkaan läpi. Kivinokan edustalla pyörii nuori merikotka varisten kanssa, liekö pilkkijöiden jättämien perkeiden perässä. Pakkanen puree ja jäällä näkyy muutama ihminenkin, luulis kestävän.

11.1.

Nyt on hyvä kulkea, kun jää kantaa. Alusta on sileää eikä lunta juuri nimeksikään, jännä katsella jalkojen alla löytyviä jäämuodostelmia. Tuuli on perkeleellinen, hyvä kun ei heitä kulkijoita kumoon. Liukastellen Kivinokkaan, missä tikkakyttäys tuottaa vain yhden käppärin eikä pöllöjäkään kuusten oksilta löydy. Fastholman valkopäätiainen käy pakkasten tultua todella aktiivisesti ruokinnalla, ei tarvii kuin paikalle kävellä ja "tossahan se lumipallo lentää". Tuuli häiritsee edelleen lintujen etsimistä puiden oksilta, ruokinnalla kuitenkin käväisi koiras-pikkutikka. Paluumatkalla nähtiin jään päällä makaava vanha laulujoutsen. Elinajanodotus jäi epäselväksi, kun lähestyessä moinen lentojuoksi karkuun. Hyviä kuvia siitä olisi saanut, kun viima pieksee lintua.

14.1.

Ensimmäinen aurinkoinen, tyyni ja sateeton päivä vähään aikaan, ja tutka näyttää suuntaa ovesta ulos. Susun kanssa taas lahden jäälle, tällä kertaa suuntana Kobben ja Lemmenlehto, mestat minne ei sulan maan aikana pääse. Eikä meinannut päästä nytkään. Kobbenia tyydymme katselemaan vain jäältä, kun rannoilla on melkoiset määrät vettä jään päällä. Vaikka humahtaisi vaan nilkkoja myöden läpi, ei se kivaa olisi.

Lemmenlehtoon onnistuimme rämpimään kuivin jaloin, lähinnä ihastelemaan tikkojen syönnöksiä ja karjasuojaa. Tässä saarekkeessa ei nähty linnun lintua, päivän ainoaksi havikseksi jäi lahden yli sopivasti kaakkoa kohti leijunut vanha merikotka. Komeasti.

"Mihin se taas jäi..."

Kobben.

Tikkojen tappama tervaleppä.

Lemmenlehto

Lammassaaren hoitoniitty, taustalla Lemmenlehto.

18.1.

Sit toisinpäin, aurinkoisen viikonlopun jälkeen lähdin lumisateessa rämpimään lahdelle. Syynasin Kivinokan mökkialuetta ja siirtolapuutarhaa entistä tarkemmin läpi. Pöllöjä ei vieläkään löytynyt, mutta siirtolapuutarhan luona ei tarvinnut kuin kävellä ruokintapaikkojen läpi, niin pähkinänakkeli (asiatica) tuli nenäilemään naaman eteen. Vähän panostusta ruokintojen katseluun, niin paikalta löytyi myös 3 peippoa (1k2n).

Kuljin Fastholmaan Saunalahden läpi. Pajusirkkuja ei löytynyt, ja timaleitakin vasta Fastholman edustalta, paikalla mm. Markus Varesvuo niitä kuvaamassa. Kertoivat, että rantapuissa kytännyt varpuspöllö oli saalistanut timalin! Samoin yksi isolepinkäinen oli käynyt verottamassa parvea. Ilmankos kun timalit saattavat olla vähän säikympiä...

Rikospaikka.

Törkeää vuodarikeräilyä ja bongaamista tää Fastholmassa retkeily on. Arkisinkin paikalla ramppaa yllättävän paljon porukkaa. Eikä mullakaan sen kummempia motiiveja ollut, kuin kuvata tallenteet talven ykkösjulkkiksesta omiin arkistoihin. Tringa on järjestänyt ruokinnan ympärille narut, jotta linnut eivät häiriintyisi kuvaamisesta. Tintti hypppäsi kerran aidan paremmalle puolelle ja päästi oma-aloitteisesti kuvaamaan vähän lähempää. Ruokintakyttäyksen ohella pyörin pitkin niemä, ja mestoilla pyöri parin käpytikan lisäksi tuttu koiras-valkoselkätikka, naaras-pikkutikka, ja palokärki. Varpuspöllö vältteli jälleen paronin tutkaa, pitäähän sitä jotain nähtävää vielä helmikuulle jättää.

Myönnetään, on se kaunis.

Paluumatkalla poikkesin vielä Fastholman kärjen kallioilla, ja löysin pienen viiksitimaliparven (2k2n) muutaman kuvaajan ympäröimänä. Eturiviin en kehdannut heti ängetä, vaan pysyttelin kallioilla, mistä käsin tuntui olevan vähemän näköesteitä, vaikka linnut olivatkin vähän kauempana. Etäisyys, pilvinen taivas, kroppikenno ja f/4-linssi tuottivat taas sellaista "lintuja maisemassa" -tyyppistä jälkeä, mutta ensimmäistä kertaa sitten joulukuun 2007 pääsin näin läheltä kiireettömästi seuraamaan viiksitimaleita.