Ekaekaa -pinnaralli 2013

Tästä saatiin sit vähän erilaisempi ralli...

Vähän ennen aamukahdeksaa allekirjoittanut, Jonna Viisainen ja Ilkka Hakala kokoontuvat Hämeenlinnan Tiiriön ABC:lle, suuntana Kanta-Hämeen lintutieteellisen yhdistyksen perinteinen 1.1.-pinnaralli. Jaakko Kanerva valitettavasti putosi klassisesta kokoonpanosta pois - syynä niinkin yksinkertainen syy kuin tuju sesonkiflunssa. "Ilman Jaskaa ei voiteta", taisi yksi jos toinenkin (tai vain minä) todeta, mutta ei perkele vieköön luovuteta. Team Genan mainetta puolustetaan katkeraan loppuun asti.

Ja puolustettavaa riitti. Pohjustusten muodostamat suunnitelmat menivät heti uusiksi, kun Ilkka meni ja totesi Hauhon Vuolteen telkän olevan ed p. Me sitten aamukahdeksalta, säkkipimeässä, vesisateessa ja saatanallisessa sohjossa, läksimme "pomminvarmaa" lajia kohti. Turha tuhlata aikaa sateisessa metsässä, "peruslajit" tulisivat olemaan tällä kelillä hankalia joka tapauksessa. Päivä ei pilvisessä tihkusateessa hirveesti paista, saati ennen aamuyhdeksää, vaan silti löydämme itsemme Vuolteen sillalta, synkän ja tyhjän sulan edustalta. Aika kuluu, eikä telkkä herää. Jonna sen sijaan aloittaa höpinät mahdollisesta joutsenesta ja aloittaa vesirajassa lipuvan valkoisen möntin nuotittamisen. Möntti etenee, pysähtyy, etenee taas, näyttää sillä kaulakin olevan ja Ilkka spudeilee nokkaa: laulujoutsen! Pinna ja vuodari nro 1! Tosisponde ja kova aloitus rallille!

Kauaa ei tarvitse odottaa seuraavaa jymähdystä, kun Ilkka mumisee putkelleen: "Nyt on joku kova!" Kaveri meni ja löysi tundrahanhen, joka löytyi paikalta joulun alla ja oli jo muutaman päivän "kadoksissakin". (Lintu määritettiin paria päivää myöhemmin merihanheksi - hyvää sekoilua taas, vuodariskaboissakin ehdin jo huutelemaan turhia =). Telkkää ei vaan näy eikä kuulu. Kaukana aikaisesta linnusta. Taustalla päivän eka mustarastas (# 3) aloittaa varoittelun. Päätämme luovuttaa ja jatkaa eteenpäin. Oikaisemme päätielle Alvettulan kautta; tien varrelta ponkaisee keltasirkkuja (pinna nro #4) lentoon, niiden liepeiltä kokovalkoinen pikkulintu (siipijuovia myöten!)! Jarrua! Autosta ulos ja lentoääni kiinni: pulmunen! (#5) Ui peeveli, mikä aloitus! Pysähdymme vielä Alvettulan sulalla ja varuin vuoksi uudestaan Vuolteella; telkkää ei vaan vieläkään kuulu. Yhden epäonnistuneen nuotin sijaan saimme kovan extralajin ja pari muuta, millä tulee varmasti pesäeroa muihin joukkueisiin. Hulluahan näin syrjälle on uskaltaa.

Matka kuluu tuttuun tapaan, pelkääjän paikan sektorilta seulotaan puiden latvoja, sähkölankoja ja ilmatilaa tiukasti. Turhaan, koko rallin ajan. Yrityksen puutteesta on turha syyttää. Peruslajeja (urpiainen, sinitiainen, harakka, naakka, varis, korppi, viherpeippo, talitiainen) kertyy sieltä täältä, Lepaalta onnistumme kuin onnistumme yhyttämään 4 räkättirastasta (# 16). Tätäkään ei joka tiimillä ole. Eteenpäin Mierolan sulalle lisävessujen toivossa, närhi huutaa (#17) ja päivän eka punatulkku löytyy lähipuista (#18).

"Itku pitkästä ilosta". "Ylpeys käy lankeemuksen edellä." "Ei jumalauta!" "... ja sitten kohti uusia vastoinkäymisiä". "No ei se tavi siellä kuitenkaan oo, mutta käydään silti." "Ei jumalauta, taas!" "Me ollaan hävitty tää peli."

Näitä kuolemattomia lausahduksia toisteltiin kerran jos toisenkin pitkin Hattulaa parhaaseen revitysaikaan, kun aamupäivän kahden viimeisen tunnin aikana saimme kasaan pulun, hippiäisen, varpusen, kuusitiaisen, käpytikan, tilhen ja sinisorsan. Nuotitettu peippo petti. Nuotitettu isolepinkäinen petti, kahden yrityksen edestä. Sitä muuten etsittiin. Nuotitettu tavi petti. Piti talsia joen vartta polviaan myöten, kunnes piti todeta ettei se oikeasti ole enää täällä. Lupaavat harmaapäätikka- ja metsätiaispaikat pettivät. Vettä sataa, ruokintapaikat tyhjillään. Yksittäinen pyyn huuto kaikui vain minun korviini, ei se hirveästi pelkkää vuodarilistaa lämmittänyt. Päivä puolessa välissä, kasassa 25 lajia, ei puukiipijää, ei fasaania, ei edes ***** hömötiaista! Vaan on se takkuillut aikaisemminkin, nyt koettelee kahta kauheemmin, mutta ennenkään ei olla luovutettu!

"Lähetään Viralaan." Se on toiminu aikaisemminkin. Ja toimi osittain nytkin. Kotipiha tarjoaa tutun tyhjää ruokintaa, soitto vanhemmille kertoo pikkutikan käyneen paikalla aikaisemmin päivällä. No just joo. Varmaan. Koskikara (#26) löytyy Lanankoskelta. Jos tämä nuotti olis pettänyt, motivaatio olisi alkanut rakoilemaan vielä pahemmin. Aikaa meillä kuitenkin on, ja suunnistamme kohti Turengin luvattuja lintupaljouksia.

Kiskaisemme ensimmäisenä Papintien kuuluisalle ruokinnalle. Paikalla ollut parisenkymmentä järripeippoa pitkin talvea. Yhden järripeipon löydän pajupuskien takaa, yksinään kyhjöttävän linnun nuotittaminen joukkuetovereille on vähän vaikeempaa. Pinna # 27 havikseen. Siinä samalla äimistellään Turengin huonoa tiehuoltoa ja sohjokeliä, pahimmissa paikoissa takavetoisilla autoilla on turha haaveilla tiellä etenemisestä! Onneksi on neliveto ja luotettava kuski alla. Vettäkin tihuttaa edelleen, on tihuttanut pitkin päivää ja keli käy entistä utuisemmaksi. Pähkinähakkia etsitään jokaisen kävyllisen (!?) sembramännyn oksista ja juurilta, usean taajamakierroksen ajan. Ei vaan irtoa, vaikka oli kenraaliharjoituksissa ollut komeasti näytillä. Rallin kulku saa vaihteeksi uutta tuulta purjeisiin, kun yhdellä pysähdyksellä kirjaimellisesti staijaan tien ylittäneen varpushaukan! (#28) Jes, jotain extraa kuitenkin! Siinä rytäkässä tiellemme osuu myös tikliparvi. (#29). Uuteen nousuun, ei tämä peli vielä ohi ole!

Lyömme hölmöt päämme yhteen ja mietimme, mitkä puutelajit olisivat helpoin hoitaa jäljellä olevan valoisan ajan puitteissa. Mitalisijoista ei enää tapella, nyt pitää pelastaa se mitä pelastettavissa on ja toivoa torjuntavoittoa. Päädymme kahden pysähdyksen taktiikkaan ennen kliimaksia. Ensin etsimme Lammintien varrelta aikaisemminkin hyväksi todetun ruokinnan,  joka pelastaa meidät tälläkin kertaa. Riemu repeää jo pihatiellä, kun 2 pyytä lehahtaa lentoon tien varrelta! 30 pinnaa rikki! Pariskunnan koiras jämähtää kivelle tien varteen, jota katsellaan pelkääjän paikalta silmästä silmään, parin metrin päästä. Komea kuin mikä.

Ruokinnalta löytyy odotetusti muutama hömötiainen (#31), ja onneksi päätämme jäädä paikalle toviksi. Hetken pällisteltyämme taivaalta kuuluu talven mittaa tutuksi tullutta ääntä, ja karvanaama änkyttää: "Hei, hei, nyt, taviokuurnia! Ääniä taivaalta!" Molemmilta joukkuetovereilta tulee selvät kuitit (Ilkka: "Mä en sit kuule." Jonna: "Mä kuulen, mut en mä tunnista..."), mutta riittävällä ohjeistuksella pinna #32 kuitataan. Hyvä! Jatkamme ruokinnan kiikarointia, ja taas viedään, kun odotettu lintumaailman muoti-ilmiö pamahtaa ruokinnan lähipuskiin. Sydän progeilee, adrenaliinia rysähtää vereen ja pelkääjän paikalla alkaa sellainen poukkoilu, että meinaan singota katosta läpi. "Töyhtötiaineeen! Töyhtötiainentöyhtötiainentöyhtötiainen! Tossa noin! KeskelläeessämeneejustalasmaahanlaudanjuurellenäittekönäitteköJEEEEESS!!" Pinna #33 haltuun kutakuinkin noin =)

Rallin viimeisen lintupulssin jälkeen jatkamme epätoivon tiellä, ja epätoivoiset ajat vaativat epätoivoisia tekoja; jälleen faasani (#34) piti hakea jostain Vanantaan kartanon fasaaniviljelmiltä. Viimeksi näin vuonna 2010. Voisin jopa myöntää, että ihan hävettää. Vaan minkäs teet. Aikaa piisaa vielä, ja päätämme yrittää jo mahdottomaksi todettua ja monet haukut niskaansa saanutta lintua; Lehijärven isolepinkäistä. Paikalle alle puolessa tunnissa, vaan lintua ei näy. "Skarpatkaas nyt", kuski käskettää, ja moneen monta kertaa syynättyjä aidantolppia, koivunlatvoja, pajupuskia ja hankia syynäätään taas läpi. Ehdotan Ilkalle jotain epämääräistä valkoista mönttiä peltoaukean toisella puolella. Mies kaivaa putkea esiin, sillä välin Jonna toteaa tuttuun rauhalliseen tyyliinsä, että "se isolepinkäinen on nyt tossa langoilla". Ja siinähän se. Pinna #35, uuvuttava torjuntavoitto ja valtaisa huokaus helpotuksesta. Kai mä sen linnunkin näin, vaikka muistikuvat rupeavat jo pettämään. Takana raskas taival, edessä verensokerivaje ja jännittävä purkutilaisuus...

... vaan ennen purkua oli viimeinen rutistus edessä. Lehijärveltä otimme uuden suunnan kohti joulun alla sukulointireissulla kuulunutta huuhkajaa. Bubo päästeli tasaisen tappavia puhalluksia pitkin auringonlaskua, soidinvireeseen päästessään nämä veijarit eivät pieniä puhureita ja räntäkuuroja vieroksu. Pelipaikoilla päästiin riittävän ajoissa, että ylimääräisiä (ja tuleksottemia) metsälenkkejä ehditään heittämään. Auringon laskiessa siirrymme takaisin asemiin, jäämme passiin ja odotamme. Jokunen auto huristelee ohi, pöllöretkiltä tuttuja manauksia päästellään ilmoille. Jutellaan niitä näitä kuuntelun ohella. Minä ja Ilkka havahdumme yksittäiseen haukahdukseen, joka saattoi olla itse hyypiä. Sitä puidessamme kajahtaa ensimmäinen huuto, joka iskee tajuntaan ja tuhoaa kaiken muun metelin ympärillämme. Hetkeen ei sitten kuulukaan muuta kuin tuulen huminaa. Pian kauempaa kantautuu pari huutoa lisää, Ilkka kuittaa, se on siinä. Huuhkaja (#36) piti, helpotuksen tunne on vielä suurempi kuin Lehijärvellä, tästä pystyy jo riemuitsemaankin. Suoritus takana, kaikkemme antaneena, parempaan pystymättä. Tässä olemme ja näillä menemme.

(Rallin kulkuun kuuluu olennaisena osana myös überkiero ja ällistyttävä luhtakana, mutta suojelusyistä näiden lintujen tarkkaa paikkaa ei parane paljastaa. Kelpaa silti hehkuttaa kivaa 1.1.-lajia!)

Purku oli jälleen omanlaisensa show. Tiimimme saapuu maakuntakierroksen jäljiltä tyylikkäästi myöhässä ja puolustamme mainettamme kolmeen ässään (pulmunen, varpushaukka ja huuhkaja) ja kolmanteen sijaan asti! Team Vepsä vetää yhdellä lajilla paremmaksi, vieläpä ilman ässiä! Huikea suoritus, onnittelut! Tutut kuomat Hellstén, Lindberg, Ollila ja Raekunnas sijoittuvat toiseksi 37 lajilla, mutta nokittavat meidät neljällä ässällä. Ässälajeja huudettiin yhteensä yksitoista kipaletta, kovimpina Tervajoessa killunut pikku-uikku, Vanantaalla havaittu piekana, mutta joukosta löytyi sellaisiakin lajeja kuin metso, teeri, harmaapäätikka ja kanahaukka. Säkälajit oli kaikilla tiukilla, eikä kelin takia peruslajien hoitaminenkaan ollut kaikille läpihuutojuttu. Mukana oli yhteensä 6 joukkuetta ja lajeja havaittiin kokonaisuudessaan 52.

Lämmin kiitos jälleen kaikille kisaajille, järjestäjälle, sekä erityisesti joukkuetovereille. Meillä on hemmetin kova ja mahtava tiimi, vaikka tällä kertaa ei ihan käsikirjoituksen mukaisesti edetty. Mut ei luovutettu. Danke schön & bis zum bitteren ende!