Kahlaajarengastusta Kilpisjärven takatunturissa

Jebu! Subarktisen ekologian kenttäkurssin jälkeen kantikselle siunaantui tilaisuus lähteä takatunturiin Aksu Lehikoisen, Pepe Lehikoisen, Vilppu Välimäen ym. luotsaamaan porukan kanssa. Jengi on retkeillyt alueella vuodesta 2005 lähtien, keskittyen lähinnä kahlaajien reviirimäärien seurantaan ja rengastukseen.

Reissussa oltiin 8-.14.7. ja hommaa hankaloittivat jonkin verran epävakaiset kelit. Vaelluksen alkupuoliskolla saatiin painella hyvässä säässä niin että nenät kärähti, mutta jälkimmäinen osuus mentiin sateiden ehdoilla, eli sadetutkia seurattiin aktiivisesti ja siirtymiä sekä reviirikartoituksia tehtiin sään salliessa. Toinen retken menestykseen vaikuttava tekijä oli myöhäinen kesä (tietenkin); yleensä heinäkuun toinen viikko on sopivaa aikaa tunturikahlaajien poikasrengastuksille, mutta monilla lajeilla poikueet olivat vasta kuoriutumassa.

Kahlaajista seurannassa ovat kaikki muut lajit paitsi kapustarinta ja seuranta keskittyykin tiettyihin järvi- ja lamparealueisiin. Kahlaajareviirejä löytyi tänä vuonna yhteensä 125, yllättävän hyvin myyräsykliin pohjavaiheeseen ja vuosien 2005-2016 keskiarvoon (94,18 rev) nähden. Liekö sillä osuutta asiaan, että Käsivarressa myyräkannat romahtivat jo v. 2015 lopulla ja tähän kesään mennessä pienpetojen kannatkin ovat varmaan romahtaneet. Tämän reissun ehdottomana kohokohtana olivat Suomen ensimmäiset rengastetut pikkusirrin poikaset. Myös toinen paikalla havaituista emoista sai renkaan jalkaansa. Suomesta tunnetaan vain muutama aikaisempi varmistettu pesintä, ja tältä nimenomaiselta seuranta-alueelta on pari munapesälöytöä ja yksi varoitteleva vanha lintu. Lisäksi tällä reissulla löydettiin 4 merisirriä, joista yhden linnun renkaat saatiin valokuvista luettua: tämä yksilö oli rengastettu samaisella paikalla pesivänä emona vuonna 2014.

Yleisemmistä kahlaajista tavattiin keskimääräistä runsaammin suosirrejä (31 rev) ja suokukkoja (13 rev), siinä missä vesipääskyjä löydettiin 35 reviiriltä, karkeasti saman verran mitä seurannan keskimääräiset vuosittaiset reviirimäärät ovat. Tyllejä havaittiin myös aika lailla keskimääräisesti (18 rev), mutta lapinsirrejä heikonlaisesti (5 rev), joskin näiltä reviireiltä saatiin kaksi emoa rengastettua. Sorsalintuja löytyi 37 reviiriltä, joista eniten lapasotkia (11 rev), alleja (10 rev) ja haapanoita (7 rev). 3 jouhisorsareviiriä oli melko yllättävää, monena vuonna lajia ei havaita tutkimusalueella ollenkaan.

Mainitun merisirrin lisäksi retkelle osui pari muutakin mielenkiintoista löytöä. Vuonna 2015 pesäpoikasena rengastettu suosirri löytyi nyt omasta jälkikasvustaan huolehtivana emona, muutaman kilometrin päässä rengastuspaikasta. Lisäksi kaksi pesivää vesipääskyemoa kontrolloitiin, joista toinen oli rengastettu pesivänä emona v. 2012! Tällä projektilla on nyt kasassa yhteensä 18 eri vesipääsky-yksilöstä löytöjä (alueella on rengastettu v. 2005 alkaen reilu sata emoa) ja aineiston perusteella voisi kuulemma tehdä jo alustavia laskelmia eri ikäluokkien vuosittaisista eloonjäämistodennäköisyyksistä. Taas yksi syy sille miksi lintuja rengastetaan ja yksi syy osallistua yleishyödyllisiin projekteihin!

Näin saatiin täyteen kokonaiset kolme viikkoa Käsivarressa, ja varsinkin tämä viimeisin osuus oli mielettömän antoisa; vihdoin ja viimein pitkäaikainen haaveeni kunnon vaellusretkestä takatunturiin toteutui, ja mitä parhaimmassa seurassa. Yhtä lailla retki opetti paljon tunturikahlaajien pesimäbiologiasta, samoin aloittelevalle rengastajalle reissu oli tosi opettavainen. Kiitokset siis Aksulle, Marille, Pepelle, Hannalle, Vilpulle, Heksalle, Aijalle ja Sannalle upeasta seurasta, tsempistä, vinkeistä, opeista, tunnelmista ja kokemuksista. Aksulle ja Pepelle erilliset kiitokset yhteenveto- ja rengastustiedoista, Vilpulle valokuvista, Sannalle telttaseurasta ja yhteissafkoista, Heksalle, Vilpulle ja Aijalle paluukyydistä. Ens vuonna uudestaan!

Vaellushenkisen tarinoinnin mukaan, seuraavassa otteita matkaajan retkipäiväkirjasta;

Lähtökuva. Mukana myös Marin ja Aksun belgianpaimenkoira Jäynä. (c) Vilppu Välimäki

8.7.

Koko porukka saatiin lähtöpaikalle iltayhdeksän aikoihin, ja autoilta heitettiin nousu ensimmäiseen leiriin. Nousuun liittyvästä hikoilusta varoiteltiin moneen otteeseen, mutta lämmin siinä silti tuli. Keli onneksi suosi, mutta oishan niistä yövaloista voinu nauttia pilvettömänkin taivaan alla. Leirinpaikan vierellä napsahti lapinsirkku vuodenpinnaksi ja kun lähin niittykirvinen aloitti laulun klo 2:30, tuntui siltä että linjalaskentahan tässä odottaa. "Nyt pitäs mennä!"

Puurajan yläpuolelle...

... ja ensimmäiseen leiriin.

9.7.

Heräilyä ja liikkeelle lähtöä puoliltapäivin. Ensitöiksi tsekkailtiin leiripaikan lähilampien linnustoa. Ensikertalaisella on jännä fiilis, jo ekoilla lampareilla on hyvää kahlaajapotentiaalia ja kiva nähdä miten homma lähtee rullaamaan. Ekan lampareen rannalta löytyy varoitteleva suokukkonaaras - joka lopulta saadaan pyydystettyä ja renkaisiin. Samaisilta paikoilta löytyy myös yksi poikanen. "Kukas tän nyt sit rengastaa" -pähkäilyn jälkeen kokeneemmat iskevät suokukkonaaraan paronin kätösiin ja sitä pääsee heti treenaamaan teräsrenkaan kiinnitystä. Vähän harhaanjohtavaa tällainen alku, kyseinen emo on projektin seurantahistorian toinen rengastettu naaras eikä poikasiakaan täällä kovin paljoa ole rengasteltu!

Ekaa sessiota jatkettiin vesipääskypyynnillä; yhdeltä paikalta saatiin emo renkaisiin mutta poikue löytyi sen verran myöhään, että paikalle piti palata vähän myöhemmin. Uusintayrityksellä poikaset löytykin melko helposti, ja samalla kun osa tiimistä ähelsi teräsrenkaiden kanssa, niin taivaanrantaa skannaava Aksu äkkäs matalalla matkalennossa edenneen VANHAN TUNTURIHAUKAN! Kerrassaan epäuskonen tilanne, korva juuri ja juuri rekisteröi ne edeltävät "mikäs peto tuossa on" -muminat mutta kun lyhyt ja ytimekäs "Rusti menee!" kajahti niin sitä melkein unohti että mitä sitä olikaan tekemässä. Suht hyvältä etäisyydeltä ja rauhallisesti. Kesken vesipääskyjen poikasten rengastusten. Kehtasikin.

Lähtö ensimmäiseltä leiripaikalta.

Aija pyyntitouhuissa

Suokukon poika

Mainittu suokukkonaaras, rengaskin näyttää pysyvän jaloissa.

Vesipääskyllä tiukka varoittelu käynnissä.

"Kun luontokuva epäonnistuu, niin siitä tulee taidetta"

Koiras-vesipääsky

Vepällä on siistit klabit

Tämän pikku episodin jälkeen suurin osa porukasta lähti leiriin tauolle, jäin Pepen ja Aijan kanssa pyytämään pari vesipääskyä lisää; yksi emo renkaisiin, toinen oli kontrolli. Leirissä kofeiinipaussin aikana staijailtiin lisää, horisontti antoi merikotkien lisäksi 2 kiertelevää maakotkaa. Yksi paronin skannauskierros pysähtyi lähitunturin rinteessä makaavalle kivenlohkareelle, jonka päällä istui "mielenkiintoisen näköinen möntti". Kahden repun taktiikalla etenevä kantiskaan ei ottais tällaiselle reissulle kaukoputkea mukaan, mutta "Pepe sen siinä sit keksi", että otetaan tosta kahet Zeissin kiikarit ja katotaan molempien läpi et mikä se on - kah, vanha tunturihaukkahan se siinä nyhjöttää!

Päivän päätteeksi suoritettiin siirtymä niin sanottuun perusleiriin taaemmas tunturiin. Siirtymään sisältyi pari kevyempää jaloittelua ja lamparetakseerausta, joista ensimmäinen tuotti mm. taivaanvuohen pesän ja 5 vesipääskyn parven. Pikkasen ennen perusleiriä reitille osui pesältä pois säikähtänyt keräkurmitsa, joka pyydettiin ja sai kantaakseen valopaikantimen, toivottavasti lintu löytyisi samoilta pesimäsijoilta uudelleen niin tämänkin linnun muuttokäyttäytymisestä saatais lisää tietoa.

"Hyvinhän sen tuosta näkee"

Kohti perusleiriä

Vaeltajat yöttömän yön valoissa. (c) Vilppu Välimäki

Valopaikantimen asentamista keräkurmitsalle. Laite ei paljoa paina, mutta valjaat on hyvä asetella niin ettei höyheniä jää väliin hiertämään.

Tunturilintujen aatelia.

10.7.

Perusleirissä vietetyn ekan yön jälkeen aloitettiin tunturiylänköalueiden urakointi; ensin tsekattiin pari merisirripaikkaa, nollaa löivät mutta yläpaljakalta löytynyt 13 keräkurmitsan parvi paikkas ihan hyvin. Päivän eka (ja ainoa) lamparekompleksi antoi ensin 1/2 lapasotkaa ja varoittelevan suosirrikoiraan, joka pyydettiin kiinni ja poikuekin paikannettiin. Kantiksen varastot hupenivat taas parilla teräsrenkaalla, tosi siistiä huomata miten lajisto muuttuu ylemmäs siirryttäessä ja päästä käsiksi myös suosirripoikueisiin. Mut siihen se hupi tais loppuakin, aika pian rengastustilanteen jälkeen taivas rupes ripottelemaan sadetta ja porukka palaili takaisin leirille.

Perusleiri, tässä oltiin kolme yötä

Suurin puuvartinen kasvi useamman kilometrin säteellä - vaivaiskoivu löytänyt hyvän tuulensuojan.

Päivän lounaspaikka

11.7.

Epävakaisen säätilanteen takia porukka jakautui tänään kahtia, ja suuntasin Pepen, Vilpun, Hannan ja Sannan kanssa seuraaville potentiaalisille merisirripaikoille. Lähtöä tehdessä nähtiin vanha maakotka ja suht lähellä leiriä havaittiin varoitteleva suosirri - renkaallinen! Lintu reagoi alustaviin pyyntiyrityksiin aika nihkeästi, joten yritettiin valokuvata rengasta, eikä sekään loppujen lopuksi ollut kovin tuottoisaa. Lopulta saatiin lintu kiinni ja tää tapaus osoittautui v. 2015 pesäpoikasena rengastetuksi tapaukseksi.

Päivän pääkohde koostui kahdesta pienestä tunturijärvestä sekä muutamista pikkulampareista. Aksu nakitti mut tsekkaamaan muutaman lätäkön - tyhjää löi, mutta sit siltä "ylimääräseltä" löytykin kahden jouhisorsakoiraan porukka, lapasotkanaaras, kalalokki ja pari lapintiiraa. Tän jälkeen yritettiin Pepen kanssa pyytää paria varoittelevaa suosirriemoa, mutta ne piti meitä lähinnä pilkkanaan eikä menny halpaan. "Te ootte surkeita faijoja!" Lapinsirrin kanssa kävi jo vähän paremmin, varoitteleva emo tuli ensihätäilyn jälkeen takas pesälle hautomaan, vain parin metrin päähän pyytäjistä =)

Kuvauksellinen suosirriyksilö, mutta rengas saatiin luotettavasti luettua vasta pyydystämisen ohella.

Vuonna 2015 pesäpoikasena rengastettu lintu

Koiras, runsaasti punaruskeaa selässä ja päässä

Kahlaajillakin on nokan sisäpinnalla taakse päin sojottavia pieniä väkäsiä

Lapinsirri!

2kv, uloimmat neljä käsisulkaa vaihtuneita

Välissä käytiin narraamassa tammukoita (paitsi suurin osa niistä tais narrata meitä) ja samalla ihmeteltiin että mitäs tuo vepänaaras tuossa häröilee. Turhan pitkään ei ehditty miettimään, sillä seuraavalle tunturijärvelle edenneet tytöt hälyyttävät löytäneensä värirengastetun merisirrin! Pepe jäi pyytään vielä pari taimenta ja pitkin tunturia roudattu paronin kamera sai viimein käyttöä. Paikallistan lukurenkaallisen sirrin löytäjät ja pian itse sirrinkin, sit yritetään porukalla saada lintua sen verran hyvin kameran hollille. Vilppu silminnähden riemastui kuullessaan että linnulla tosiaan on värirenkaat, mutta vasemmassa jalassa oleva musta kuulosti hieman oudolta. Tarkempi tarkastelu osoitti, että keltainen ja mustatekstinen lukurengas oli kulunut aika kelvottomaan kuntoon. Sillä hetkellä valitsemamme, ja parhaaksi katsomamme, lähestymistapa ei oikein toiminut kun sirri ravasi aika nopeesti kuvaajan ohi, ja lopulta yhden henkilön kärsivällisemmällä lähestymistavalla saadaan koko rengas luettua! Ja kotipuolessa selviää, että tämä on harvinaista herkkua, kyseessä on v. 2014 samalla paikalla pesivänä emona rengastettu lintu. Kannatti taas roudata kameraa tunturissa!

Tunturiestetiikkaa

 

"Renkaat o!"

Linnun suojaväri toimii

Merisirrituuletukset. (c) Vilppu Välimäki

Päivä ei päättynyt tähän, vaikka reitti kääntyikin paluumatkan puolelle. Ensin pyydystettiin pesältä keräkurmitsaemo, jonka jälkeen jakauduttiin taas eri teille, Pepen kanssa paineltiin takas kalapaikalle koittamaan sitä pyytämättä jäänyttä vesipääskyä. Lintu kyllä saadaan kiinni, mutta reilun viiden minuutin mittainen tauko radiopuhelimien ääreltä osoittautuu kohtalokkaaksi, kun Vilppu, Hanna ja Sanna kertovat löytäneensä PIKKUSIRRIPOIKUEEN! Ja emokin on hallussa. Pepen kanssa otetaan vähän rivakampaa askelta enkä äkkiseltään muista oisinko koskaan aikaisemmin juossu noin nopsaan tunturissa. Ehkä joskus jonkun kurmitsanpojan perään...

Koska säätila oli tässä vaiheessa ehtinyt kääntymään epävakaiseksi, emo ja poikaset olivat valmiiksi rengastettuja - kuten tällaisessa tilanteessa pitääkin. Aika huikeeta kun sieltä rengastuspussista ilmestyy esille punaruskeansävyinen pieni sirri. Poikaset on vielä todella pieniä ja paidan alla lämpimässä. Tää on kova juttu. Hype ei kuitenkaan nouse pinnalle vaan tilanteen vaatimalla ripeydellä kuvataan sirriemo, poikaset, tehdään muut proseduurit - ja häivytään mahdollisimman rivakasti paikalta. Siinä samassa rytäkässä löydetään toinen emo.

Sirripaikalta poistumisen jälkeen sade ja alapilvet valtaavat maiseman. Tunturiluonto näyttää taas muita puoliaan ja kehtaa tätäkin fiilistellä pientä lämmikettä naukkaillessa. Jumankauta. Samana päivänä rengastusdataa neljästä Suomessa pesivästä sirrilajista. Tässä jää jo spondet tunturihaukatkin kakkoseksi.

Keräkurmitsan ikätuntomerkkien tarkastelua

Ready - set - go.

Pikkusirri!

Kahlaajien aatelia

Pikkusirrin poikasetkin on nättejä

Onnelliset löytäjät

12.7.

Porukka jakaantuu taas, tällä kertaa suuntaamme Aksun, Sannan ja Pepen kanssa paikkaamaan eilen katsomatta jääneitä alueita. Kahlaajia löydettiin tänään taas hyviä määriä, mutta suurin osa oli pääkohteen liepeille kerääntyneitä ja pesimättömiä kahlaajia; lentoon läks ainakin 170 kapustarintaa, 16 suosirriä, 3 lapinsirriä ja yhdessä porukassa hetken häröillyt sinkku merisirri. Samoin yksi keräkurmitsa soidinteli retkeilijöiden yllä. Reviiriä pitävien puolelta löytyi lähinnä tyllejä, yksi vesipääsky ja suosirri, jälkimmäiseltä emo ja poikanen renkaisiin.

Paluumatkan jälkeen kiskottiin sapuskat teltoilla ja pidettiin parin tunnin lepo, odoteltiin sateen laantumista ja sopivaa mahdollisuutta leirin purkuun. Irtikomento annettiin klo 23, jonka jälkeen perusleiri jäi taakse ja siirryimme 5 km päähän vähän alavampaan maastoon. Keskiyön tihkusade ja sumu loihtivat taas ihan komeaa tunnelmaa.

Suosirri on suht aikainen pesijä, joten myöhäisen kesän puitteissa näitä on nyt saatu hyvin pyydettyä.

Tämä yksilö on naaras, mm. punaruskeaa sävyä on selässä paljon vähemmän.

Kohti seuraavaa leiriä. (c) Pepe Lehikoinen

13.7.

Edelleen sateiden rikkomaa menoa, mutta niiden tauotessa lähdimme koko kööri takseeraamaan niin sanottua "vepäkompleksia". Mennessä tuli vastaan suosirripari kahden poikasen kanssa, joista ainoastaan naaras jäi renkaattomaksi. Itse vepäkompleksi oli melkoinen, ja taatusti nimensä veroinen tunturikosteikko; paikalta todettiin yhteensä 15 vesipääskyä (11/4, suurimmassa parvessa 9 lintua), lapasotkanaaras, jouhisorsanaaras, kolme haapananaarasta, liro, suokukkonaaras, jopa kiertelevä mustaviklo.

Kompleksilta palailtiin teltalle lepäilemään hetkeksi ja kyttäämään seuraavaa sateetonta hetkeä. Välipalaksi nautittiin Pepen narraamaa taimenta - kiitos kalamaestrolle herkuista (se graavattu tammukka oli myös erinomaista!) ja Heksalle paistorasvoista! Saman päivän puolella hoidettiin leirin pohjoispuolen kosteikot ja porukka jakaantui taas useampaan pyyntiryhmään, jotta mahdollisimman paljon alaa saatais työstettyä ennen seuraavaa sadetta. Lintuja tuntui olevan taas runsaasti, erityisesti korviin ja silmiin pisti suosirrin paljous; varoittelevia lintuja tuntui olevan melko tiheässä, sirrien seasta löytyi jälleen vesipääsky, useampi liro ja kerran äänimaisemaan liittyi myös jänkäkurppa - näitäkin on joskus puurajan yläpuolella. Pyynnit keskittyivät suosirreihin, useampi emo saatiin taas kiinni ja poikaisten etsintäkin oli aika ajoin tuloksellista.

Leiriin palattiin taas sateen saattelemina ja tutun kuvion mukaan päiväsafkat väsäiltiin teltan suojissa. Vaikka sadetta sietää, olishan se mukavaa istua porukalla ulkosalla pöperöitä valmistellen. Ei siinä, maistuu se vihreän curryn ja kookoskerman pohjalle tehty soijapala-kasvishöystö ihan hyvältä teltassakin.

Viimeisen pyyntipäivän maisemia

Jossain tuossakin tais olla suosirri.

14.7.

Poistumispäivä. Sääennusteet näyttivät sateista sekä tälle että huomiselle, joten katsoimme parhaaksi poistua päivää tarkoitettua aikaisemmin. Majoituskin saatiin biologiselle asemalle järjestettyä. Mitä nyt leirin purkaminen vaakatasossa roiskuvassa sateessa oli lievästi haastavaa, mutta ehkä se oli mukavampaa kuin teltassa nyhjöttäminen vuorokauden putkeen - vaikka sama lopputulos olis ollu edessä huomennakin. Siirtymä takaisin autoille oli varmaankin pisin reissun yksittäinen siirtymä, eivätkä sateet sitäkään helpottaneet, mutta onneksi sateet älysivät tauota päästessämme takaisin autoille. Letkan etujoukot hoksasivat tunturikoivikossa vastaan tulleen lapintiaisen - yllättävä havis ottaen huomioon lajin taantumisen Kilpisjärven alueella. Hyvä että niitä vielä löytyy!

Autoilla huilaamisen jälkeen kävästiin retkeilykeskuksella syömässä, majoittauduttiin aseman Kalela-rakennukseen, syynättiin pesäkorttitiedot, reviiri- ja rengastustilastot kuntoon, saunottiin ja istuttiin iltaa oikein kunnolla. Seuraavana päivänä odotti ajomatka kotio ja Helsinkiin päästiin vasta sunnuntaina aamuyön puolella. Huikee reissu ja ensi vuonna uudestaan!

We survived Kilpis2017 (c) Vilppu Välimäki