Symbioosin Ahvisralli - kymmenettä kertaa!

Siitä on jokunen kilometri, kun ujo bilsan fuksi lähti ensimmäistä kertaa ihmettelemään keväistä Ahvenanmaan linnustoa Symbioosi ry:n järjestämään linturalliin. Ja edelleen sitä jaksaa roikkua mukana, ilman välivuosia. Vuoden 2017 ralli kisattiin 31.3. klo 17:00 - 1.4. klo 17:00 ja tämän kertaisen tarinan lisäksi vanha muistelee vähän menneitä ralleja.

"Vastoinkäymisistähän ralli muistetaan"

Susu pudotti cinxiatyöläisen Maarianhaminan satamaan juuri ennen Viking Gracen ja valtavan bilsarallijoukkueiden aallon saapumista - oli nastaa pällistellä sieltä parkkipaikalta kun joukkue toisensa perään ampui ulos viikkarin autokannelta. Mukana olisi ennakkotietojen mukaan reilusti yli 40 joukkuetta ja 180 osallistujaa! Viime vuotiseen tiimiin (Atte Laaka ja Joona Koskinen) oli liittynyt Inka Voutilainen ja Joonan vanhempien maasturissa oli ainakin hyvin tilaa neljälle rallaajalle, kolmelle Berlebachille ja muulle roinalle. Paroni kyytiin, Eelis Raritét soimaan ja tien päälle! Idrottscenterillä majoitusjärjestelyt, pedit nukkumakuntoon yökyöpelöinnin jälkeistä romahdusta varten ja matkaan kohti aloituspaikkaa klo 15.30.

Edellisten päivien aikana päässä muovautuntut reittisuunnitelma käsittäisi perjantain osalta Maarianhaminan osia ja kaupungin länsipuoleista Jomalaa. Ennen aloituspaikkaa tsekattiin sopivia kuuntelupaikkoja iltahämärän huuhkajalle ja tehtiin pari pyörähdystä Gottbyn pelloilla. Aamusta saarivaltion ympärillä ja yllä leijunut sumu ei ottanut heltiäkseen. Toistaiseksi näkyvyyttä kuitenkin oli, joten merelle oli hyvä yrittää katsoa ennen kuin säkkisumu ja epätoivo saisivat vallan. Tulevan yön aikana alkava sade saattaa kestää koko lauantain, joten sumun hälvenemisestä ei oikeasti ollut mitään lupauksia. Samoin tuuliolosuhteet tulisivat yltymään, joten ennakkotietojen mukaan rallista saattaa tulla "haastava". Näin lievästi sanottuna.

"Voi pyhä äiti nyt mennään!"

Jomalan Tallögassa asetumme sopivasti Jalosen&Tiusasen sekä Salmelan&Jalkasen joukkueiden väliin, joka tietää varmaa suunsoiton, huutelun ynnä muun häiriköinnin sietämistä. Taktista, koska onnistuimme nuijaamaan sumun peittämällä luodolla jäpittäneet merisirrit, jotka kuulemma hävisivät tois puol luotoo 5 minuuttia rallin alkamisen jälkeen. Samoin sumuisessa horisontissa sinisorsien kanssa lennellyt koiras-haapana katoaa eikä sitä saada pinnattua, joten ralli pitää aloittaa meriharakoilla, tylleillä, riskilöillä, tukkakoskeloilla ynnä muilla "peruslajeilla".

Tallögassa tähystämisen jälkeen yritellään metsälajeja huonolla menestyksellä ja napsitaan perusrastaita Hammarudda Gårdissa. Punakylki hoituu suht helposti mut kulorastaan eteen joutuu näkemään vähän vaivaa. Gårdin puolelta kaivetaan myös varpunen. Lajeja nyt ei varsinaisesti ropsi ja rytise, ja tuntuu hieman ironiselta saada Hamnörasta ainoaksi uudeksi lajiksi hippiäinen. No mistäs sitä huomisesta tietää...

Gottbyssä jatketaan samoilla linjoilla, peruslajeja tulee hyvää tahtia mutta vähän sillä fiiliksellä, että ei tässä oikein oo mitään sellaista mitä ei tulis vastaan myöhemmin. Ehkä ensimmäinen oikea anekdootti on Brändon kohdalla perushanhien joukosta löytynyt ilmeinen kanadan- ja valkoposkihanhen risteymä - vaikka siitä ei pinnaa saakaan. =) Ramsholmiin saapuessa lajilista saa jo parempaa täydennystä; nakitan muun joukkueen etsimään lehdosta pähkinänakkelin ja satelliittina skannaan ensin länsipuolen vesistöt, ja sitten siirryn Torpfjärdenin puoleiselle reunalle - ja kosteikolla kelluu satojen tukkasotkien seassa kolme lapasotkaa sekä jouhisorsapari! Lisäksi ruovikon reunasta löytyy kolmisenkymmentä tavia ja rallin eka nokikana. Samalla kun Netta Lempiäisen ja Niko & Mirko Feltin kanssa ihmetellään vesiäisiä, niin ruovikosta kantautuu paronin korviin laatulajin ääntä ja huuto kajahtaa: TIMALI! Kolmesti huutava lintu ei kauheasti mahdollisuuksia anna, mutta skarppi tiimi naulaa lajin tasaisesti kasvavalle havislistalle.

Ramsholmenista siirrytään Maarianhaminaan ja täsmäisketään satamassa hengailevat pulut. Itälahdellakin olisi ilmeisesti kannattanut käydä, mutta Torpfjärden vetää uudelleen puoleensa ja nyt etsimme harmaasorsaa tornista käsin. Tyhjää anto, samoin Torpfjärdenin pohjoispäätyyn tehty pisto. Hyvin esillä olleet paronin ajo-ohjeet korostuvat taas, kun t-ristyksestä pitäisi mennä suoraan =D Joona parka, kiitos kun kestit, koko rallin ajan. Hämärän laskeutuessa kirjaamme listalle vielä lehtokurpan ja laulurastaan, jolloin perjantain osuuden päätteeksi tiimillä on kasassa viitisenkymmentä pinnaa ja rapiat päälle.

Tallöga ja rallin paras näkyvyys (pun intended), merisirri ja haapana nuijauslistalle.

Tyhjää yökyöpelöintiä

Hehe, taisin spoilata. Auringonlaskun yhteydessä kuulosteltiin huuhkajaa yhdeltä lupaavalta paikalta, mutta mahtilintu oli ja pysyi hiljaa. Alkuyön pimeydessä teimme myös muutaman muun tyhjän pöllöstopin, mutta tällä kertaa nämä linnut eivät meille laula. Bjärströmsträskillä ja Storträskillä koitetaan sekä luhtakanaa että kaulushaikaraa, mutta nekin pysyvät vaiti. Nukkumaan päästään siinä puoli kahdentoista aikoihin, ja noin neljä tuntia kestäneiden torkkujen jälkeen lähdemme uusille yölajiyrityksille yltyneeseen tuuleen ja alkaneeseen sateeseen. Prästräsk - tyhjää. Storträsk - ei mitään. Bjärströmsträsk - tyhjää. Lannistavasta tilanteesta huolimatta jatkamme kohti Eckerön Skagia ja suoritamme muutamia epätoivoisia pöllöyrityksiä, siinä edelleen yltyvässä tihkusateessa ja voimistuvassa tuulessa. Siinä kohtaa pitää jo luovuttaa, kun ensimmäiset sepelkyyhkyt laulavat ja mustarastaat aloittavat tutun rähinänsä.

Tuskaa metsistä merelle

Metsälajien kanssa iskee vielä kovempi epätoivo. Aivan valtava määrä potentiaalisia pinnoja jää hyödyntämättä, kun sumun, tuulen ja sateen takia "mikään ei v****u laula!" Långmon tiellä ei pihahda yhtikäs mitään ja Styrsin tiellä saadaan vaivoin pinnalistalle - rallin ainoat - puukiipijä ja peukaloinen. Todetaan, että yritetään niitä metsätiaisia sit aamustaijin jälkeen jos sumu hellittää. Ei, ei se hellittäny sen jälkeenkään. Ankeeta oli.

Styrsingsudden vähän lupaili paremmasta. Suora etelätuuli saattoi tuoda mukanaan muuttajia, mutta taivaanrannan sumu enteili silkkaa pahuutta. Ja niinhän siinä lopulta kävi. Haahka ja mustalintu pinnattiin helposti (onneksi riskilä oli jo eiliseltä), mutta rallin ainoa selkälokki nuijataan, koska aallokko ja tuuli, eikä ainoatakaan niistä noin tusinasta matkalennossa lentävästä ruokista saada kerralla kolmen hengen kuitattavaksi. Sit sumu nousee eikä ruokki enää lennä. Siinä menee varmaan puoli tuntia, ennen kuin yksi niistä "tuolta Skåneen" ulottuvan haahkalautan seasta kelluvista ruokeista saadaan kuitattua. Sit riitti, tällä kertaa ei jääty odottelemaan merikihuja tai kaakkureita. Eikä edes pilkkasiipeä.

Viiman piekseminä hairahdamme väärälle kärjestä ulos vievälle polulle ja iloitsemme rallin ensimmäisestä punarinnasta. Vaan mistäs me olisimme silloin voineet tietää...

Metsälajien komppaus jatkuu Styrstiltä poistuessa, mutta seuraava pinna kuitataan vasta Torpin lahdella kelluvista silkkiuikuista. Siinä välissä etsitään Jaakkojen Ekman & Sarparanta löytämää huippuaikaista sepelrastasta - monen muun joukkueen kanssa. Ja rastaita on Torpissa aivan pipona, jokaisella avomapläntillä kuhisee räkättirastaita ja punakylkien sirahduksia kuuluu ympäriltä koko ajan. Kulo- ja laulurastaitakin seassa runsaasti, niitä kun eilen vähän hakemalla haettiin. Seraa ei kuitenkaan löydy, yleensä arka laji saattaa hätkähtää jo ensimmäisestä auton oven paukahtamisesta, joten jatkamme kohti Degersandia, josko sumu hälvenisi ja näkis vaikka merisirrejä...

Sumusta huolimatta Styrsillä riittää väkeä. Kuva: Kari Lavikka

Silti peruslajit on tiukilla.. Kuva: Jani Rolamo

Degersand ja pudotuskelin satoa

Degersandiin saapuessamme saamme todeta, että se sumu ei hellitä sitten millään. Kärjen tuntumassa otamme Berlebachit kantoon ja painumme tihrustamaan rannalle tihrustamaan. Siinä samalla on aika helppo todeta, että kärjen jokaisessa puskassa tai puussa on joko hippiäinen tai punarinta - ja utuiselta taivaalta kirjaimellisesti putoaa rastasparvia. Vallitsevat sääolot kirjaimellisesti pudottavat alas muutolta saapuvia lintuja! Ilmiömäistä! Samalla Ahviksen WhatsApp-rinki kertoo Jomalan eteläosista löytyneestä avosetistä - noniin! Onnea Eppu, Mats ja Kaisa! Kun rastaiden mukana kuullaan rallin ensimmäiset järripeipot ja ässäpotentiaalia haistellaan yli muuttavalla kangaskiurulla, niin Berlet on helppo kantaa takaisin autoon. Tämä tilanne pitää hyödyntää, komppaamaan!

Suuntaamme Degersandin kärjen itäiselle ulokkeelle, jota kait Flyttaniksi kutsutaan. Lintuja näyttää olevan käsittämättömiä määriä eikä näin käsittämätöntä pudotusta ole koskaan omalle kohdalle sattunut. Ihan kuin rarisaarella olisi, ja heti mieleen juolahtaa ajatus että millanen meno Lågsilla olisi just nyt - ja mitä kaikkea sieltä löytyisikään. Toki tässäkin on tavoitteita, rautiaisen tai tiltaltin löytyminen ei tunnu mitenkään mahdottomalta. Samoin tällaisena päivänä on pakko löytää se mustaleppälintu. Siirrymme mäntymetsästä avoimempaan katajikkoon, mistä hippiäisiä & punarintoja löytyy edelleen. Sit katajasta lähtee fyllari ja huuto kajahtaa saman tien: tiltaltti! Joona kuittaa lentävän linnun ja Atte löytää taltin nuotitetusta puskasta. Hieeenoa! Paluumatkalla tunnelma karkaa jo käsistä, kun karvanaama näkee mökin piha-aidalla ryhdikkäästi seisovan hysyn ja "MULELI!" kuuluu suusta ennen kuin ehdin edes nostamaan kiikareita silmille! Ihana mustaleppälintu (vanha koiras) näyttäytyy upeasti koko porukalle - tää tulikin toivottua aikaisemmin.

Taas ollaan vaikeiden valintojen edessä; tänne tekisi mieli jäädä, mutta Eckerön pohjoisosistakin vois löytyä vaikka mitä. Ja päivän ohjelmaan kuuluvat myös klassiset Hammarlandin ja Saltvikin spotit ja ilman niitä ei rallissa pärjätä. Siispä eteenpäin. Paluumatkalla Degersandista nähdään vielä tien yli lentänyt naaraspukuinen mustaleppälintu, jota koitetaan kovasti nuotittaa Kuurneen et al tiimille. Eivät vissiin löytäneet, vaikka ohjeet annettiin metrin tarkkuudella =) ja fiilikset on huipussaan eikä kofeiiniakaan ole tarvittu moneen tuntiin - se on helppo pysyä hereillä kun adrenaliini saa veren kiehumaan!

... tää kuvaa hyvin lauantain tunnelmia. (c) Miia Mannerla

Samoin tämä! "Aina mun pitää polkea" juhlii tosispondea avosettia. (c) Eija-Leena Laiho

Seuraava suvantoahdistus

Jatkamme kohti Eckerön pohjoisosia Långmon kautta. Metsälajistopit eivät ole yhtään sen tuottoisempia ja nuotitusvirheen takia eksymme viime vuotisen sepelrastaspaikan toiselle puolelle. Kurvataan ruderaattialueelle ja voishan tästä vaikka jonkun kivitaskun kaivaa. Ei vissiin löydy ja reunamänniköstä kuuluvat sirahduksetkin osoittautuvat pyrstötiaisten sijaan hippiäisiksi. Reunametsissä metelöivien pikkurastaiden taustalta - ja suoraan rallaajien päältä - erottuu paljon voimakkaampi tiksahdus, mutta nyt ääni ehtii kuulua pariin otteeseen ja jo loitota ennen kuin karvanaaman valot syttyvät - nokkavarpuneeeeeen! Joona ja Inka ottavat tästä ansiokkaan kopin. Tää on ainakin hyvä kuitata sille "eväsleipiensä siemeniä" elvistäneille tosinuijaajille.

Sumu on yltänyt Eckerön Storbyn päälle ja postitaloa kohtaan on kovia odotuksia. Postbryggan kuitenkin ammottaa tyhjyyttään ja vaikka alue kompataan suht perusteellisesti Sandvikenia ja postitalon kulmia myöten, ei me havaita mitään västäräkkiä kummempaa - jota ei saada edes pinnattua, kun tsilpautus kuuluu taivaalta vain kerran. Tappiomielialaa nostavat myös lajiköyhät Käringsundsbyn ruokinnat, on se kumma kun edes kuusitiainen ei tällä säällä käy talipallolla. Peippoja täällä kyllä riittää. Välissä pitää ottaa vähän säälihuikkaa, sillä jumitus 66 lajissa yhdeltä iltapäivällä ei tunnu kovin fiilistä nostavalta. Lajilistalta puuttuu mm. merimetso, merikotka, kaikki metsätiaiset ja korppi. Mitä tästä tulee jos merelle ei enää näy eikä metsälinnut laula? Hitot epätoivosta! Hyviä mestoja on vielä vaikka miten, sen takia ei saa jäädä jumittamaan vaan vielä pitää yrittää.

Lillbolstadissa yritetään murtautua ulos tästä suvantovaiheesta. Pari ekaa komppausyritystä eivät onnistuneet, mutta Såliksen lenkki antaa 2 kuovia ja lyhyt staijaussessio peltokokonaisuuden keskeisimmällä paikalla antaa ensimmäiset metsähanhet, Inkan löytämät tundrahanhet sekä taivaanvuohet. Lajilistakin näyttää taas vähän paremmalta ja aikatauluvajeeseenkin auttaa se, että petostaijista ei kannata edes haaveilla. Tai haaveileehan sitä, mutta käytännön toteutus olisi säkkisumussa melko itsetuhoista =D

Lillbolstad ja pinnoi ropisee...

Klassikkopaikkojen kautta kohti valoa - Bodafjärden ja Haga

"Kai me mennään sinne missä viime vuonna nähtiin kanahaukka? Se oli hyvä mesta!"

Tätä kuului sekä Joonan että Aten suusta pitkin perjantaita ja vielä lauantain puolellakin. Kalle Meller taisi mulle tämän paikan joskus keväällä 2012 näyttää ja vuoden 2013 Ahviksesta lähtien Bodafjärden on ollut reittille kuuluva pakollinen stoppi. "Parkkiruudussa" läpsystä vaihto Tuomas Lahden et. al. pyöräjoukkueen kanssa ja tutun kaavan mukaan Bodanäsenin niittyä komppaamaan. Aika pitkälle ojan tuntumaan sitä saa kompata ennen kuin kahlaajia lähtee lentoon, mutta 10 taivaanvuohen joukossa ei ole punajalkavikloa eikä metsävikloa - jälkimmäinen kuitenkin huutaa kerran alueella eteläisellä sektorilla, mutta sitä ei saada kuitattua. Noh, hoidetaan se myöhemmin. Samalla tapahtuu lisää, kun Joona spottaa lähimmän koivun latvasta isolepinkäisen ja taivaalta kuuluu västäräkin ääntä - tällä kertaa äänet suuntaavat joukkueen päälle ja nuijausmahdollisuudet ovat käytännössä olemattomat =D pari hyvää lajia suht nopsaan ja lisää pitäs löytyä!

Näkyvyyden kohentuessa vesisade puolestaan yltyy, kun siirrymme lahden puolelle kasvattamaan pinnalistamme vesilintukirjoa. Aalloilla kelluvat 6 uiveloa olivat sitä mitä odotettiinkiin, mutta Zeissin suuntautuessa vastarannan suurille kiville, sellainen parin kilon kokoinen möhkäle putoaa rinnalta pois sitä kiven päällä istuvaa möhkälettä vähän epäuskoisesti tuijotellessa. "Hei kattokaas tohon", ja pian koko tiimi riemuitsee rallin ensimmäisestä merikotkasta - kahdelta iltapäivällä! Vesilintujen kaivamista jatketaan, kun pohjoiselta sektorilta löytyy koiras-punasotka ja Atte työstää eteläisestä pohjukasta lapasorsaparin! Vähän jännitti, että johtiko se "kattokaas nyt tähän" -kommentti merimetsoon, mutta kelpas tämäkin varsin hyvin =D ehdimme vielä kuulemaan niityn puolella mekastaneet niittykirviset sekä rantapajukossa elämöineet pyrstötiaiset - ja kaiken kruunuksi komppaamaan metsäviklon uudelleen lentoon ennen kuin Tiusasen et. al. tiimi saapuu paikalle - eivätkä onnistu edes tunnelmaa pilaamaan. Viklon kanssa teki kyllä taas vähän tiukkaa kun oltiin kolmistaan liikenteessä, näin Aten edestä lentoon lähtevän linnun ja kovaa vauhtia vasemmalle painellut lintu jäi melkein Inkalta näkemättä - onneksi kuuli mun "kato enemmän vasemmalle, kato enemmän vasemmalle" -huudot ja tämän hyvän pinnan kohdalla voidaan puhua jo komeasta työvoitosta =D vesisade ei tässä vaiheessa haittaa ollenkaan, Bodafjärdeniltä yhdeksän uutta pinnaa!

Tässä kohtaa ralli alkaa reitillisesti lähenemään loppuaan. Pålsbölessä yritetään kaivaa esiin liejukanaa, mutta pieni komppaus johtaa nollahavaintoon - se ei oo vielä kotona. Vielä ennen Hagaa pistäydytään Vandöfjärdenillä etsimässä puolisukeltajia; 600 tukkasotkan ja 100 nokikanan joukosta ei kuitenkaan harmaasorsaa tai haapanaa löydy, vaikka ihmeteltävää muutoin riittää. Sade lakkaa ja näkyvyys on pitkästä aikaa vähän optimaalisempi (Joona päättää kompensoida kuivempia olosuhteita kastautumalla nilkkojaan myöten rantaveteen), silti horisontin yläpuolelta ei löydy 4 merikotkaa kummempaa, ei edes ohilentäviä merimetsoja. Sit ruovikosta kuuluu "mh-BUUH", kahdesti, ja on jo pakko kysyä ääneen että kai te nyt kuulitte ton kaulushaikaran! Siinä on maantieteilijät yhtä hämmentyneitä, mutta iloisia tämänkin lajin paikkaamisesta. Paluumatkalla autolle kuulemme yli lentävät isokäpylinnut ja Joona sankarillisesti viheltää harmaapäätikan ääneen. Tilanne näyttää aina vaan paremmalta!

Haga. Ne klassisimmat Ahvenanmaan peltoaukeat. Vuoden 2014 ralli lopetettiin täällä muuttohaukkaan ja vuoden 2015 versio maakotkaan. Muitakin legendaarisia sattumuksia on osunut kohdalle milteinpä joka kerta. Jälleen kerran kurvaamme pohjoisosan kautta ja aloitamme ihmettelyn Nääsin pelloilta; hanhia on täälläkin ihan kohtalaisesti eikä ensimmäisen lyhytnokkahanhen kaivamiseen kauaa mene. Samoilta sijoilta löytyy toinen yksilö sekä useampi tundrahanhi. Lisää helpotusta tuo "selän takana" pois päin liitävä korppi, joka osaa onneksi laskeutua koivun latvaan variksen kiusaamaksi. Miten pienistä asioista sitä voi ihminen iloitakaan! Puolitoista tuntia ennen rallin päättymistä siirrymme Haga kungsgårdin ladolle ja landon kulmilla henganneet 5 mustavarista spotataan liikkuvasta autosta. Petokeli ei vieläkään ota lähteekseen ku sumu tuntuu jälleen tihenevän, mutta vielä revitetään; Atte spottaa sänkipellossa nököttävän varpushaukan ja mulloksella huutavien kapustarintojen kuittaaminen oli vain ajan kysymys. Näillä pinnamäärillä tuntuu jo siltä, että silmukka niskan ympärillä ei enää kiristä ja ollaan lähellä hyvää lopputulosta, raskaisiin olosuhteisiin nähden. Tunnelma rentoutuu ja samalle lietevallin reunalle löytävät tiensä myös "Aina mun pitää polkea" sekä Joska Pulkin et. al. tiimi. Joska kyselee hanhista ja tundrahanhista iloitsemisen jälkeen vähän vienosti vihjasee että metsähanhee ei vielä oo. Skannaan kiikareilla lähimaastoa ja totean että tossa meri- ja kanadanhanhien luona vois olla. Putki samaan suuntaan ja... heetkonen, onpa nää metsähanhet vaikeita... eiku tuo onkin lyhytnokka! Kivaa! Atte mainitsee että lienee eri lintu kuin äsken ihmettelemänsä, eli Hagan ympäristöstä saadaan kasaan kokonaisuudessaan 4 lynohaa. Nuoriso Mattsia myöten kuittailee eliksiä ja löytyy se metsurikin sieltä vielä =)

Hanhia sumussa. Kuva: Kari Lavikka

Saltviksfjärdenin lokki ja raritärinää

Vähän vaihtelua kohteiden käyntijärjestykseen, kun kungsgårdissa oli kolme varttia tapiteltu, niin ajattelin että kierretään vielä Haga ringväg ja painutaan Saltviksfjärdenille lopettelemaan rallia. Vähän alkoi jo silmissä painamaan, mutta olo oli myös helpottunut - puutteet jääköön puutteiksi, ei nyt perkele lähdetä mitään paniikkiratkaisuja tekemään ja etsimään jostain erikseen jotain merimetsoa. Ringväg on nopeasti koluttu ja matkalla Saltviksfjärdenille näemme rallin toisen varpushaukan. Petoja tänään kahdeksan yksilöä ja kahta eri lajia, kaikkien aikojen köyhin koukkunokkadiversiteetti. Vaan minkäs sille mahtaa.

Myös Saltviksfjärdenillä on väkeä ja tekee hieman tiukkaa mahtua millekään kunnolliselle tapituspisteelle. Änkeämme Palorinteen joukkueen vierelle ja väännämme vanhaa "eka katsottu lintu oli pikkujoutsen" -vitsiä, joka ei tietenkään toimi tällä kertaa. Joutsenten jälkeen tsekkaan hanhet, vähän itäpuolen ruovikkoa ja taas uudestaan etelään - notta helvetti, mikäs toi lokki tossa on. Vaalea pää, tummaa niskassa ja kaulan sivuilla sekä kokomusta ja kauttaaltaan tasaisen ohut sekä pitkänomainen nokka, ilman mitään viistekulmaa. Toisen kalenterivuoden lintu. Voiko tähän aikaan vuodesta nähdä cacen? En mainitse määrityksestä vielä mitään mutta koitan vähän vakavammalla äänellä sanoa että kannattaa kattoa tätä lokkia. Pää tosiaan näyttäis hyvältä, lisäksi tertiaaleissa ei näy mitään pykäläkuviota (vaalea kärki ja muutoin tumma sisus), isojen peitinhöyhenten kuviointi on myös aika hienojakoista ja niiden tyvelle näyttäisi muodostuvan tumma "palkki" (tai paneeli, miten sen nyt haluaa sanoa). Lisäksi uusissa hartiahöyhenissä näkyy tumma "salmiakkikuvio" argarille tyypillisen ankkurikuvion sijaan. Atte ja Joona ensin vitsailevat että nyt se sekos ja rallipsykoosi iski, mutta siinä kohtaa kun alan ääneen pohtimaan että pitäs saada RK:n porukkaa langan päähän niin ottivat jo tosissaan. Ja niin kävikin! Atte yrittää skoupata lintua samalla kun soitan ensin Aksulle - ei vastausta. Seuraavaksi Soiska, Pepe ja Santaharju, ei vastausta keneltäkään niistä. Mikä filtteri niillä kaikilla nyt on päällä1 Roni taitaa olla vielä Israelissa ja soitan seuraavaksi Jennille tiedustellen Jarkon sijaintia. Toisella yrityksellä Jarkko vastaa ja kyllä - hänen mukaansa kuvaus sopisi oikein hyvin 2kv-aroharmaalokkiin! Kysyy vielä että näitkö ja näitkö tätä - ihan kaikkeen en osannut kiinnittää huomiota mutta boa (tumma niska & kaulan sivu), habitus ja esiin työntyvä rinta täsmävät lintuun! Tärkeää tässä konsultoinnissa oli se, että uskaltaa lähettää tiedotuksen whatsapp-rinkiin, paikoilla kuitenkin liikkuu linnusta mahdollisesti kiinnostunutta väkeä. Ja eikös se Tiusanen kaahaa paikalle heti kisa-ajan päätteeksi. Mitä nyt tässä vaiheessa sumu on jälleen noussut eikä lintua löydy uudelleen. (Ja kun lintua ei nähty lennossa, niin tiedostan toki että kaikkia konkreettisia tuntomerkkejä ei linnusta nähty) Iskee siinä silti aika paha raritärinä päälle, ettei kapteeni enää meinaa seisaallaan pysyä. Onneksi Atte, Inka ja Joona skarppaavat vielä Saltviksfjärdenin päällä lentelevän räyskän lopulliseksi lopetuslajiksi - kaksi minuuttia ennen kisa-ajan päättymistä!

Yhteenveto tapahtuneesta: Haga ei petä! Kun kaikki rojut ovat kasassa, kauppalistat selvillä ja paroni hieman loppujärkytyksistä toipunut, niin aika laittaa Eelis soimaan (Tornilla tavataan!) ja ottaa suunta kohti Godbytä.

Purku ja jälkilöylyt

Idrottscenterille saavutaan taas hyvissä ajoin safkaamaan ja seuraamaan kuinka muitakin joukkueita ripsii pikku hiljaa paikalle - ja yht'äkkiä tuntuu siltä että tupa on aivan täynnä. Tiusasen kanssa tenutetaan portviinia samalla kun seuraamme Mari Tolosen ansiokkaasti ja jämptisti vetämää purkua - ensimmäisen kierroksen jälkeen listalla on 47 joukkuetta!

Peruslajien edessä joutuu moni joukkue nöyrtymään, merikotka ja merimetso eivät tällä säällä olleet mitään itsestäänselvyyksiä. Tunnelma tiivistyy purun loppua kohti ja mm. petolintuja huudetaan yllättävän monipuolisesti (sääksi, sinisuo- ja ruskosuohaukka, piekana & maakotka), mutta harva tiimi niitä käsiä nostaa. Myös luhtakana, helmipöllö ja huuhkaja kajautetaan ilmoille, noista pari samoilla paikoilla missä mekin käytiin, mutta kun ei kohdalla huutanut niin ei. Samoin punajalkaviklo, härkälintu ja pikkujoutsen kuulutetaan. Avosetin, sepelrastaan, yhteensä neljän mustaleppälinnun sekä aroharmaalokin lisäksi huudetaan myös Torpfjärdenillä havaittu jalohaikara.

Purun tunnelmasta huomaa jälleen, että jengillä on ollut kivaa, haastavista keleistä huolimatta lajeja on löytynyt ja havainnointi on nimenomaan olosuhteiden ansiosta ollut palkitsevaa. Ja ilman sitä sumua ei lauantaiaamuna olisi maastosta tuollaisia lintumääriäkään löytynyt. Hirveen paljon porukka vertailee lajimääriä suoriltaan edellisiin vuosiin, vaikka ajankohta ja säätilat vaihtelee todella paljon. Oppimisen ja etenemisen huomaa ainakin silloin jos tällaisena vuotena sai kasaan saman verran tai enemmän lajeja kuin vuosi sitten. Oli miten oli, yhtä lailla rallin aikana, ennen purkua ja purun jälkeen oli äärimmäisen hienoa todistaa taas tätä lintuintoilijoiden diversiteettiä, miten muutoin eri lähtökohdista olevat ihmiset ja eri bilsan (tai muiden suuntien) aloilla toimivat ihmiset kerääntyvät ihmettelemään vaikka Hagan hanhia tai Storbyn rastaita. Vastaan tulee niin siinä ekassa Ahviksessa ekan kerran tavattuja ihmisiä, vanhoja kertsihengareita ja kurssikavereita, niitä jotka ovat joskus järjestämälleni linturetkelle ilmaantuneet ekaa kertaa lintuja katselemaan, niitä lintuintoilijoita joiden kanssa vaihdetaan kokemuksia joka rallin jälkeen, parin edellisen Biotooppijakson sekä viimeisimmän Eläintuntemuksen kurssilaisia, ylipäätään paljon rakkaita ihmisiä. Tässä alkaa jo tosissaan häkeltyä - kiitos kaikille kenen kanssa on näitä kanssakäymisiä käyty! =)

Joukkueemme Styrsiltä tuulee ei suinkaan lopeta huutamista viimeisenä, sillä niitä kovimpia ässäpotentiaaleja pääsivät muutkin ihmettelemään, Palorinteen tiimi huusi aroharmaalokin, sen lisäksi kangaskiurun, tiltaltin ja mulelin kohdalla nousi aina jostain muualta toinen käsi. Oli silti metkaa pitää loppupuheenvuoroa tällaisen rallin jälkeen kun monta hienoa rajapyykkiä tässä rikkoutui; aroharmaalokki oli - jos (A)RK suo - Suomessa havaitsemani 300. lintulaji, nyt kymmennen ahvisrallin jälkeen mulla on ollut ilo ja kunnia rallata yhteensä 20 eri henkilön kanssa (erityiset kiitokset menivät Ossi Nokelaiselle ja Kalle Saramolle, mutta monet muutkin ne ansaitsevat) - ja viimeisimpänä mainintana, tässä kyseisessä kisassa saavutettiin lopulta 90 lajia!

Nykyinen kokoonpano ansaitsee erilliset kiitoksensa; taas kerran oli huikee meininki ja homma vedettiin niin tunteella kuin suinkin mahdollista, huippuhetket ekstrapoloitu hirveeksi hypetykseksi ja aallonpohjissa vuodatettiin sydänverta, silti ilman lopullista lamaantumisen tunnetta. Kuskin sietokykyä kapteenin paskoille nuoteille ei voi kuin ihmetellä, ja jokainen tiimin jäsen loistaa vuorotellen löytämällä, kuittaamalla tai komppaamalla. Soundtrack kruunasi jälleen kokonaisuuden ja ylipäätään - kun kirjalliset taidot eivät anna muuten tälle oikeutta kuin voimasanoja käyttämällä - oli taas aivan saa-ta-nan hauskaa! =D

Purkutunnelmaa. Olis edes ottanu kuvan siitä kun joukkuetovereita kätellään ;D ( (c) Laura Hiisivuori)

Kunniataulukko

Suuri kiitos ja kädenojennus järjestäjille! Ennätyksellisen suurta rallia oli pyörittämässä paikan päällä vain kolme pelikikkaa, Mari Tolonen, Reena Karvonen & Alexandra Zakharova, kiitokset vielä kerran!

1. Styrsiltä tuulee, 90 lajia

2. Nuijaajat ja tosinuijaajat, 87 lajia, 3 ässää

3. Maarianhaminan pulustonsuojelukomitea, 85 lajia, 1 ässä

4. Yöhutikka, 83 lajia

5. Muumimukimenetelmä, 83 lajia

6. Suora puolue, 82 lajia

7. Nahkiaisen tiedot puuttuvat, 79 lajia

8. Jaakot ja tytöt, 76 lajia, 2 ässää

9. Aina mun pitää polkea, 76 lajia

10. Ne uskomattomat, 75 lajia

11. Sherrya, Pentti Arajärvi, 72 lajia

12. Nimettömät, 70 lajia

13. Täytyy taas opetella kaikki ne linnut, 69 lajia

13. Astuvat kurjet, vonkaava hiirihaukka, tirkistelevä korppi, 69 lajia

15. Yhdet vielä ja sitten rattiin, 66 lajia, 1 ässä

16. Laivanupottajat, 66 lajia

17. Ei tippa linssissä tapa, 65 lajia, 1 ässä

18. Pullasorsat, 65 lajia

19. Aviosetti ja pihtarisorsa, 64 lajia

20. The mighty tits, 62 lajia, 2 ässää

21. P*ll*minati, 58 lajia

22. Fudge sludge chicken, 57 lajia

23. Idän nelipäinen kotka, 55 lajia

23. Joukkue joka huijaa paljon, mutta niin kuuluukin, 55 lajia

25. Suvilinnut, 54 lajia

26. Grab them by the birdie, 53 lajia, 1 ässä

27. The Incredibirds, 53 lajia

27. Akateeminen identiteettikriisi, 53 lajia

29. HYökyAALTO, 52 lajia, 1 ässä

30. Lehtokyrppä, 51 lajia

30. Koot koolla, 51 lajia

32. Ahvislesket, 49 lajia

33. Vilu tekee kankeaksi, 48 lajia

34. Ituhippiäiset, 47 lajia

35. Birdcage, 46 lajia

36. Kryptiset vesilinnut, 45 lajia

37. Klan Kanala aka Tuskakoskelot, 44 lajia

38. Is it a bird or is it a plane, 43 lajia

39. I believe I can fly, 41 lajia

40. Ai mitkä linnut?, 38 lajia

41. Paskauivelot, 34 lajia

42. Naakat, 33 lajia

43. Haukka bois, 30 lajia

44. Lehto ja pöllöt, 29 lajia

45. Pingviini, 16 lajia

46. Look at all the birds we saw, 0 lajia

Mukana yhteensä 49 joukkuetta!


Järjestäjien julkaisemassa taulukossa oli vain joukkueiden nimet, lajimäärä ja ässät, joten please don't shoot me =)

 

2008-2017

Sit se luvattu aikamatka. (Pahoittelut jos oikealle kuvan ottajalle ei ole annettu krediittejä, ilmaiskaa ylläpidolle.) Ahvisralleja kymmeneltä vuodelta; huikeita jengejä, huikeita tilanteita ja haviksia, legendaarisia retkipaikkoja, niin onnistumiset sekä vastoinkäymiset eletään suurella tunteella. Sitähän tää on. Varmaan muillekin kuin "tosissaan ottaville".

2008: aloituspaikkana Nåtön biologinen asema. (c) Eija-Leena Laiho

Elisa piti rallin aikana hyvää huolta meidän maskotista. (c) Eija-Leena Laiho

2009: purkutunnelmaa Eckströms Stugbyssä. (c) Minna Brunfeldt

Korjattiin potti 94 lajilla! (c) Otso Häärä

(Omista arkistoistani ei löytynyt kuvaa vuodelta 2010 - osaisko joku auttaa?)

2011 oli isoja poikia mukana matkassa.

2011 ja Team Karvakamut. (c) Aapo Kahilainen

2012: Kun oma seipiö unohtuu autoon... (c) Tarja Pajari

2012 ja team Psykosoosi.

2013 oli jo kertaluokkaa legendaarisempi - tai ainakin levottomampi. (c) Ossi Nokelainen

KOPEK!

Purkutunnelmaa Idrottcenterillä

Poika saunoo! (c) Minttu Sironen

2014 ja Styrsillä oli väkeä enemmän kuin ikinä. (c) Andrea Maier)

The Tjuvjägare. Sanoiko joku notta "laadukas staijaus"?

2015 ja sisikset takarivissä. Ai ruokki puuttuu vuodareista?

2015; edellinen vuosi päätettiin itse Peregrinukseen, mutta kyllä se minipere (ampuhaukka) aina rallissa kelpaa

Jantteri Kassinen ja tiimi jota ei naurata kenenkään jutut. Vara-alli ei saunonu.

2016 ja ensimmäisinä Styrsin kärjessä

Huikee sepelrastas. (c) Atte Laaka

Petomestari Koskinen takseeraa

Purku oli huikee spektaakkeli tänäkin vuonna. Huomatkaa naurava Salmela ja v*tt**nt*n**t sisikset =)

Verinen Berlebach ja palkintopokaali. (c) Hanna Parri

2017 ja Styrsiltä tuulee! Tässä kohtaa kehtaa jo hymyilläkin.  Kuva: Jani Järvi