Lammi & Biotooppijakso2016

Ah, alkukesän huuma ja sisämaan lehtokeskukset! Jos kotiseuturakkaus jonnekin vetää, niin kaikista vahvimmin se vetää Lammin suuntaan. Biologisen aseman ympärillä olevat metsät tulivat tutuiksi jo kauan ennen kuin biologian opinnoista mitään tiesinkään, puhumattakaan sitten fuksivuoden kenttäkursseista ja aikaisemmista Biotooppijakson lintuassaroinneista (2010 & 2015).

Eli, kesäkuussa paroni juoksutti biologiaa (myös sivuaineena) opiskelevia kurssilaisia pitkin Lammin metsiä ja lätäköitä. Kurssi kesti kaksi viikkoa (6.-17.6.) ja viime vuoden tapaan siihen sisältyi kahdeksan eri ryhmää, kahdeksan maastopäivää ja erilliset päivät loppuyhteenvedon tekemiseen, jotka esitettiin loppuseminaarissa. Muihin ryhmiin lukeutuivat maaperäeliöt, aarniometsät ja paloalueet, lehdot, suot, pohjaeliöt, vesipatsaan planktonyhteisö ja perinnebiotoopit.

Jo aseman lähiympäristö on idyllistä, ja yleensä täälläkin tulee havis tai pari vastaan...

Lintupäivän luonteeseen kuuluen, sekä assari että ryhmät nauttivat niistä klassisen piinaavista aamuneljän starteista. Päivän mittaan yritin tuoda esille ainutlaatuista aamuyön tunnelmaa ja sitä, kuinka lintujen lauluaktiivisuus hiipuu puolta päivää kohti ja eron voi havaita heti aamiaisen jälkeen.  Siinä missä vuosi sitten rönsyiltiin pistoiskuja mm. Parikkalan ja Vanhankartanon peltoaukeille, niin nyt maasto-opetuksen nimissä keskityin lähinnä biologisen aseman ympäristössä, Sajaniemellä, Untulanharjulla, Ormajärvellä ja jätevedenpuhdistamolla pyörimiseen. Kahteen edelliseen kurssiin verrattuna se on siistiä huomata, kuinka intoilu ja rauhallisuus muovautuvat kurssiopetusta paremmin palvelemaan balanssiin. Tavallisistakin linnuista intoilemalla saa kurssilaiset hyvin messiin, rauhallisuudella taas saa vähän toivonkipinää syttymään niihin epätoivoisiin sieluihin, joille laulujen kakofonia tuntui ensin mahdottomalta sisäistää.

Kun maailma on kirjallisuutta pullollaan ja teoriaa riittäisi ties kuinka monen viikon luentosarjaan, yhden lintupäivän ajan halusin keskittyä kurssilaisten kanssa siihen, millaista se käytännön maastohavainnointi on ja millaisiin asioihin maastossa kannattaa keskittyä. Tämä tietysti asettaa omat haasteensa varsinkin epäedullisten kelien kanssa, kun yhtenä päivänä tuulee niin että kurssilaiset huojuvat ja toisena pideltiin vesisadetta kuusten suojassa. Muutoin, varsinkin jälkimmäisen viikon alussa, säät suosivat ja niistä kuulaista aamuista oli hienoa päästä nauttimaan useampaan otteeseen.

Fuksit ei vähästä säikähdä!

Opetusaikataulujen takia illanviettoihin pystyi osallistumaan täyspainoisesti vasta kurssin loppupäädyssä. Ja kuulkaa, tämä kenttäkurssisukupolvi osaa järjestää ihan yhtä hyviä iltamia kuin ne edellisetkin. Kurssin toiseksi viimeisenä iltana saatiin hyvät nuotiosessiot pystyyn erilaisine musiikkiklustereineen; poppiosasta, nuotiolauluosasta ja se häröilyosasto, missä ensin repeatilla soinut Angel of Death vaihtui Samulin arkistojen kaiveluun, löytyi Fantômasia, Mr. Bunglea, Primusta, j-punkkia, Les Claypools Duo de Twangia ("rämeboogieta!") ja ties mitä muuta. Vanhojen päivä saattoi lässähtää siihen, kun vanhat näyttää olevan säänkestämätöntä porukkaa, ja edelleen kurssilaiset onnistuivat loihtimaan hyvää hysteriaa ilmoille.

Entäs ne havikset? Suppeammalla alalla tulee yhtä lailla niitä laatulajeja vastaan, varsinkin kun vuorotteli joka toisen aamun asemalla, joka toisen jossain muualla. Yllättävän paljon yleisten lajien aamuaktiivisuudessa on hajontaa. Yhtenä aamuna peukaloiset ovat hiljaa, ja seuraavana taas pajulintuja on hankalampi kuulla. Puhumattakaan harvalukuisemmista lajeista, kun sinä yhtenä aamuna asemalla tulee vastaan pohjantikka (en nähnyt sukupuolta, lensi suurista pihakuusista aseman taakse), toisena neljän lehtopöllön lentopoikue, kolmantena pihalla kyykyttävä harmaapäätikka. ja neljäntenä rantametsässä hätäillyt pikkutikka (Samuli raportoi myöhemmin maastoon lähteneestä poikueesta). Pyy löydettiin kolmesti, jäi ainoaksi havaituksi metsäkanalajiksi.

Sajaniemi oli toinen metsäisten ympäristöjen pääkohde. Käsittämättömän hieno kohde, joka kuitenkin vaatii kärsivällisyyttä ja useamman käynnin. Yleisiä metsälintuja täältä toki löytyy runsaasti, joten ryhmäläisten kanssa ei ainakaan tule tylsää. Kaksi kurssin aikana havaitusta kolmesta pikkusieposta löytyi täältä (se kolmas asemalta, tammilehdon takaa), peukaloisia puolestaan löytyi Sajaniemestä seitsemän ja aseman metsistä viisi laulavaa lintua. Tavallisempiakin metsälajeja, kun kerttuja, sirittäjiä ja puukipijöitä, yritin ynnäillä ja raportoida opettamisen ohella.

Lammin jätevedenpuhdistamolle sitä saapui joka kerta aina yhtä innokkaana, täälläkin näkyvillä oleva linnusto vaihtelee päivästä päivään, saati jos paikalla ehtii olemaan vain vartista vajaaseen tuntiin. Onneksi naurulokeilla mennee hyvin (tänä kesänä vähintään viitisenkymmentä pesintää), niin muutkin tykkää. Silkkiuikuilla ja nokikanoilla oli jo poikueet hyvässä kasvussa, sinisorsapoikueita näkyi ainakin pari, mutta sydäntä lämmittivät erityisesti haapanapoikue (naaraan kyydissä yhdeksän untuvapalloa) sekä punasotkapoikue! Aikaisempina vuosina ja Tiira-dataa selatessa on vaan ihmetellyt, että täälläköhän ne vaan notkuu, mutta hitto vie, tässä se konkretisoituu, kovin monella kantahämäläisellä lätäköllä punasotka ei taida enää pesiä. Pikkulokit ilahduttavat aina, mutta yhtenä päivänä piipahtanut uivelonaaras osasi myös yllättää!

Juha Tiainen demoaa rengastusta ja mustarastasprojektiaan.

Muuta vessulajistoa oli kurssin mittaan myös ihan hyvin näytillä. Härkälintuja nähtiin Pääjärven Pappilanlahdella, sekä Ormajärvellä ainakin kahdella eri reviirillä. Kaakkureita näkyi runsaasti, kerran ihmeteltiin aseman rannalla todella lähellä kelluneen viiden kaakkurin elämöintiä ja mekastusta! Kylmät väreet siitä saa, joka kerta. Kuikkia oli Ormajärvellä parhaimmillaan yhdeksän linnun parvi. Päiväpetolinnuilla on harvemmin tällä kurssilla juhlittu, nyt kävi tyytyminen kahteen ruskosuohaukkaan, aseman metsistä löytyneeseen varpushaukkaan, yhteen matalalla lentäneeseen mehiläishaukkaan ja yhteen Ormajärven päällä kalastaneeseen sääkseen.

Näiden mainittujen lisäksi voisi mainita kerran Pääjärvellä lentäneen meriharakan, Pappilanlahden päädyssä laulaneen viitasirkkalinnun, 2 ruisrääkkää, 5 viitakerttusta ja 8.6. asemalla tiksunot nokkavarpunen. Väliin mahtuu karujen ja rehevien vesistöjen linnustojen, talousmetsien ja luonnontilaisten metsien linnustojen eroavaisuuksista kertomista, äänimaiseman kaaoksen erottelua ja monen monta metsien yleislajien laulujen demoamista - äänitteitä soittamalla, tietenkin =D

... sektorissa naurulokinpoikanen.

Palautteen perusteella monet oppivat, ja siinä sivussa oppi assarikin. Ja sinne se tämän etapin ensimmäinen kiitos kuuluu - kurssilaisille! Tottumattomille hankalasta ajankohdasta huolimatta päivät sujuivat hienosti ja oli - jälleen - älyttömän siistiä nähdä niin paljon innostuneita kasvoja siellä vihreässä helvetissä, jota myös luonnoksi kutsutaan. Totta kai kaikki eivät olleet lähtökohtaisesti aiheesta kiinnostuneita, mutta kun se kiinnostus sieltä heräsi, niin se, se on sitä hyvää ja suoraa palautetta. Vielä parempaa, jos jotkut aikaisemmin lintuja tarkkailleet kokivat oppineensa jotain uutta ja saivat lisäkipinää retkeilyyn sekä lintujen tuntemuksen kehittämiseen.

Kiitokset myös assaritiimille (Samuli, Rasse, Kimmo, Maija, Sanna, Olli), erityisesti vastuuopettaja Krister Karttunen ansaitsee kiitokset pitämällä paronin mukana assarikokoonpanossa. Juha Tiaiselle kiitos rengastuksen demoamisesta yhdelle ryhmälle, samoin Samuli otti kurssilaisia mukaan viitakerttusten ja punavarpusten pyynteihin. Kiitokset myös muille kurssiin liittyville ja liittymättömille tahoille, joiden kanssa Lammilla tuli häröiltyä, se ois toivottavasti taas ensi vuonna sama kuvio!

Kiitokset myös lintupäivän vastuuryhmälle loistavan yhteenvedon teosta! Kuva: Mikko Jalo