Ahvenanmaan linturalli 2016 - "Ja näin se tällä kertaa meni"

Yhdeksäs kerta. Joko kyllästyttää? E-hei. Seuraavanlainen filosofiantynkä jalostui muutamia tunteja ennen rallia ja sykkii edelleen kirkkaana mielessä:

Ahvenanmaan linturalliin tiivistyy lintuharrastuksen monet puolet. Se on vähän kuin kevät pienoiskoossa. Joka talvi sitä odottaa. Joka kerta sitä suuntaa samoille paikoille katselemaan samoja lajeja. Ilmiöön liittyvät vahvasti lajin sosiaaliset puolet, joukkuetovereiden kanssa jaettu mielenvikaisuus sekä laajan ja rakkaan rallaajajoukon kanssa jaettu after-birding. Silti joka kerta on erilainen. Pienet ja suuret nyanssit. Lajit, yksilömäärät, mestat, tajunnanköyrijät. Tunti ennen kisasuorituksen alkamista sitä on aina yhtä tohkeissaan. Mitäköhän tällä kertaa tapahtuu?

Ja näin se tällä kertaa meni...

Sattuneista syistä paroni saapui Ahvenanmaalle jo muutama päivä ennen rallin alkua. Jotta täpläverkkoperhosen kevätseurantaan liittyvissä maastotöissä olisi mahdollisimman vähän pohjustuksen makua, ilmoitin kaikki oleelliseksi katsomani havikset, kuten Husössä huudelleen sarvipöllön, kiltisti Tiiraan =)

Perjantaina 8.4. klo 14.50 Susu pudotti mut Idrottscenterille joukkuetovereideni hellään huomaan; tiimissä tällä kertaa mukana Joona Koskinen ja Atte Laaka. Autoa pakatessa on hyvä havahtua siihen, että hitto, meillä kaikillahan on puujalustat! Ens'alkuun kynäiltiin ralliin ja tiimille Eelis Raritét -teemaa, jota tietenkin toteutettiin laittamalla muu musiikki pannaan, mutta tämä on loistava lisä! (Huomatkaa myös ralliraportin lyriikkalainaukset!) Majoittuminen hoidettiin mahdollisimman pikaisesti, siitä läksimme kiertämään Jomalan pellot ja aloitusmestoille Hammarlandiin. Kuin kruununa räjähtävälle startille, idea joukkueen nimestä muotoutuu jo ensimmäisillä stopeilla kun jalustojenpurkaamisen yhdeydessä joku höpisee veren tahrimasta Berlebachista...

Viime vuoden kaltainen reitti todettiin myös tämän vuoden tilanteeseen sopivaksi - ei me nyt kellon- ja kilometrintarkasti menty, mutta pääpiirteittäin sama kuvio voisi toimia uudelleen.

Vanhoja ja uusia traumoja

Anoppilan navetan takana
kiltti päällä monokkeli silmässä
herne nenässä tamppooni korvassa 
tatuointi jormassa ureaa sorsassa
nakki henkitorvessaaaaa..... pinna!

Todettuamme Jomalan pellot hanhista tyhjiksi, suuntasimme Hammarlandiin Emkarbyn kautta. Joillain niillä tienoilla peltilautaset ja kuuloluut kolisivat, kun Joona spottasi pelkääjän paikalta käsin fasaanin. Miten helvetissä joku voi huutaa tuosta lajista noin lujaa? Tai ylipäätään noin lujaa. Korvat soi edelleen. Vähän säikähdettiinkin. Ensimmäinen "nähdäänköhän rallissa" -momentti tuli siinä. Pari kilometriä eteenpäin ja tien päällä rundannut ruskosuohaukka-naaras koetteli uskoamme toistamiseen. Kolmatta ei enää kestänyt, kun seuraavaksi tuijotin tien varrella leijuvaa pitkäsiipistä lintua. "Eijumalauta onko suo sääksi." Olihan se. Koskaan moista ole rallissa nähnyt. Nähdäänköhän nytkään. Pääkoppa rakoili jo ennen neljää, kun täkyjä tulee liian kovalla tahdilla.

Lillbolstadin pelloilla koetellaan lisää. Mestoilta löydetään merihanhien seasta muutama tundrahanhi. Ruskisnaaras staijataan uudelleen. Päätetään alotella ralli petostaijilla, kun keli kerran on kohdillaan. Sitä ennen kierretään pellot ja spotataan pohjustusten toinen fasaani ja kaksi kuovia. Sopis olla erittäin paikallisia. Sopiva staijipaikka löytyy peltojen länsilaidalta, hyvä näkyvyys myötävalon puolelle. Kuovi huutaa, hiirihaukka kaartaa ja ruskosuohaukka lentää vielä vartti ennen rallin alkua...

Astetta parempi aloituslaji

Lepykihu, suula ja rissa 
tatuoituna ahterissa

H-hetki on aina yhtä piinaava. Ehkä jopa piinaavampi kuin rallin viimeinen vartti. Atte päätti että otetaas tosta meille alotuslaji ja löysi staijipaikan viereiseltä mullokselta kivitaskun! Lintua pidetään tyylikkäästi hallussa kellonlyömään asti ja rallipinna numero 1 on siinä! Petostaijin ohella kasaillaan peruslajeja, mutta ruskikset ja hiirihaukat ovat kadonneet taivaanrannan taa. Miksi se kuovi ei vieläkään huuda? Atte ja Joona painuvat jalkapelillä komppaamaan sitä viimeisintä fasaania ("Tuosta puskasta se potkaistaan."), mutta palaavat takaisin ilman pinnaa. Kuovi huutaa viimein ja yksi viime vuoden traumoista paikataan.

Lisää aivovaurioita ja pelon aiheita leijuu ilmoille, kun Lillbolstadin tundrahanhet ovat kadonneet. Missä lie ojanpohjalla. "Entä jos Hagassa ei oo hanhia..."

Piipahdamme Postan kylän puolella ja laulava kuusitiainen kieltämättä helpottaa huomisaamun metsäjähistyspaineita. Rastaita on maastossa aivan perkeleesti. Koskikaran komppaus Hammarvallenissa antaa vaihteeksi oharin. Silti Hammarvallen osaa aina yllättää, kun lohdutukseksi spottaamme tien vierellä räyhänneestä spinariparvesta urpiaisen. Kova rallilaji, näinä katovuosina. Ja kaksi vuotta sitten paikalla kuultiin rallin ainoa tiltaltti.

Bodafjärden ja traumojen paikkailuja

Tässä seistiin kun esikoista synnytettiin
ja kun appiukkoa kuopattiin
sillä
kohta se tulee...

Bodafjärden on näemmä kasvanut edellisten rallien aikana parin ornin salapaikasta laajemman yleisön retkikohteeksi; helvettiläinen, nytkin paikalla pyöräjoukkue ja jotain natiiveja! Sormet ristissä toivomme, että kukaan ei oo kompannut Bodanäsetin niittyä. Koskemattomalta näyttää, sinne! Niittykirvisiä, taivaanvuohia ja metsävikloja osasimme odottaakin, mutta rallin ensimmäinen punajalkaviklo nostattaa leveämpää hymyä. Atte jatkaa loistavan spottaajaan uraa huutamalla "hep", kun nuori kanahaukka pyyhältää matalalla niityn yli! Näille maille kuulemme - jälleen - rallin ainoan tiklin. Hirveet virneet päällä.

Lahden puolella häröilemme Go With the Flow -joukkueen kanssa. Eelis Raritétin viittoittamalla tiellä huudellaan PINNAA monesta perusvesiäisestä isokoskelosta nokikanaan. Mestoilla myös 7 punasotkaa, 6 uiveloa ja onnistun skarppaamaan kaukaa lahden pohjoisosasta koiras-lapasotkan. Seuraava kivi putoaa sydämeltä, kun lahden rantapuista löytyy isolepinkäinen! Mutta missä helvetissä se kilpailevan joukkueen näkemä rantasipi oli?

Bodafjärdeniltä suuntaamme itään. Valoisan ajan määrään ja perjantai-illan kohteiden suhdetta miettiessäni kysyn puolihuolimattomasti kahdesta suuresta kohti lentävästä linnusta, että mitäs noi on? Atte stoppaa ja toteamme linnut vanhoiksi merilokeiksi. Kiikareilla kuitenkin erottuu lokkien takaa lentävä lintu, joka keskeyttää matkalennon yhden kriittisen rundin ajaksi - jumankauta ruskea selkäpuoli ja vaalea yläperä paistaa kahden kilometrin päähän, perkele sinisuohaukka! Lintu jatkoi eteenpäin ja oli näkyvissä parisenkymmentä sekuntia. Ja tämä noiden lokkien takia... =D

Petoa tuntuu olevan vielä liikkeellä. Suunnitellaan parit spondestopit ennen Jomalan kirkonkylää. Kun ekalla ei onnistu, niin on nojattava siihen toiseen. "Seuraavalla peltoaukeella on nätti iltavalo järven puolelle, mihin sääksi vois tulla kalaan. Otetaan se siitä." Pysäytetään idyllisten näkymien äärelle ja kaksi tiimiläistä aloittaa taivaan skannaamisen. Onneksi Atte osaa jälleen katsoa oikeaan suuntaan ja toteaa kylmän viileästi, että "sääksi istuu tossa pellolla". Joonan kanssa PIKKASEN SÄIKÄHDETTIIN, että mitähän helvettiä, mutta siinä se Pandion jäpitti sänkipellossa viidenkymmenen metrin päässä! =D Meidän piti ottaa tiimikuvaselfie sen linnun kanssa, mutta meno yltyi niin hysteeriseksi, että sääksi päätti ottaa siivet alleen - lahna kynsissään! Se oli siis tullu kalaan siihen lätäkölle mitä alunperin meinasin, mutta oli jo ehtinyt laskeutua maahan saalis kynsissään. Ei rallissa voi näin käydä! Mut ei haittaa!

Siinä se jäpittää...

... ja siinä se menee. Edessä (muistaakseni) Aten kupoli.

Onneton bubojähistys

Kiikari vasten kiikaria
Putki vasten sun jalustaa
Ei se haittaa vaikka nuijjaa
jos saa vikitellä
orninuijaa...

Kierrämme kirkonkylän peltojen kautta kohti Jomalan Ytterbyvikeniä. Matkalla häiriköidään Odinin staijareita (H***T!") ja mietitään, että mitäs kummallista tuossa puunlatvassa istuvassa keltasirkussa oikein on, kun sitä tuntuvat ihmettelevän. Ytterbyvikenistä löytyy rallin ensimmäinen tylli, toinen punajalkaviklo sekä ensimmäiset ja viimeiset lapasorsat. Tähistyspisteen vierellä jäpittää flegun ja sairaan oloinen laulujoutsen, sellaisessa vastavalossa ettei malta olla kuvaamatta. Auton katosta tukea ja laukomaan. Suljin käy ja siinä sivussa kysyn kavereilta, että kuulitteko te ton fasaanin? Jätkiä tais hymyilyttää.

Koska aikaa tuntui olevan ihan riittävästi ennen auringonlaskua, ehdotin että mennääs Önningebyhyn etsimään sponde muleli. Ei tässä kauemmas kuitenkaan kannata painella. Ihan hauska mesta rallia ajatellen, ja muutenkin ehtaa ahvenanmaalaista kyläidylliä, mutta "iltamuleli" taitaa olla orneille aika harvinainen käsite. Rastaiden laulun fiilistelyä ja paskanhajua, vaan ei pinnoja.

Jomalan kirkonkylän pellot miehitetään vajaa tunti ennen auringonlaskua. Bubo olis hyvä nyt, lyhentäisi lauantaiaamun reittiä huomattavasti. Huuhkajamomenttia odotellessa on hyvä napsia mm. pajusirkku ja lehtokurppa peruslajilistalle. Atte loistaa jälleen staijaamalla metsäsaarekkeen päältä - niinikkään rallin ainoan - tuulihaukan! Tinnusta on kuitenkin pitkä matka seuraavan pinnaan - sillä sitä ei tänään enää tullut. Ootellaan auringonlaskuun, ootellaan auringonlaskun yli. Ei mitään. Paitsi pari sellaista paronin ilmoittamaa "tuolta kuului ehkä jotain" -puhallusta, joiden perään lähdetään. Ei mitään sielläkään.

Godbyhyn saavutaan siinä puoli yhdentoista maissa, muissakin joukkueissa on aistittavissa tietynlaista levottomuutta =D nukkumaan yhdeltätoista ja tarkoitus olisi nostaa kytkintä ennen aamukolmea. Sopivasti ralliyönä järjestetään valtakunnallinen Eelis Raritétin unipinnaralli! Joukkueemme menestys tässä skabassa jää lopulta ohueksi, kun karvanaama uneksii vain haapanan ja tavin jollain ahvenanmaalaisella kosteikolla, siinä missä toverit eivät huuda aamuyöstä ainoatakaan unipinnaa. Vaikka mielentila oli kohdillaan, lyhyt aikaikkuna saattoi häiritä kisasuoritusta. Noh, on sitä ennenkin kolmen tunnin torkuilla jaksanut...

Jouhten on sekaisin.

Iltavaloissa Ytterbyvikenillä.

Lauantain aamuyölajit

Unohtakaa köysi!

... ja jaksaa nytkin! Tyynessä ja puolipilvisessä lauantaiaamuyössä on aina oma tunnelmansa. Hiljaisuus. Jännitys. Pöllöretkeily on aina yhtä kiehtovaa. Ensin hoidetaan muut alta pois; Finströmin Prästräsketillä innostun matkimaan luhtakanaa, ja se mokoma kehtaa vastata! Toivottavasti sama toimis toistekin. Kaulushaikaran kuuleminen ei sen enempää vaadi, kuin oikean paikan (Storträsk) ja oikean ajan (aamuyö). Niin aktiivisesti ja kaukaa se tuntuu puoli neljältä huutavan. Kuun valossa sitä voisi kuunnella pidempäänkin. Mutta pöllöt odottavat.

Kosteikkohuutelijoiden jälkeen lähdemme morjenstamaan Yön Timoa (=sarvipöllö, lintuasemaslangia) Finströmin Bergön suuntaan. Parkkiin Husön eteläpuoleiselle salmelle. "Tuolta se kuulu", kapteeni nuotittaa ja puhaltaa kolme matalaa "huu"-puhallusta yöhön. Ja sarvipöllö vastaa! Melko kylmästi tuli tuo pinna kuitattua, ois voinu ees vähän fiilistellä eikä lompsia suoraan autolle.

Jomalan Södersundassa vietetään parin helmipöllötäkyyn nojaten vähän enemmän aikaa. Tällä kertaa porukan päätä sekoittaa lähellä ja lujaa huutanut kettu, jonka määrityksestä, edes oikeasta taksonitasosta, ei heti oltu mitenkään varmoja. "Voisko toi olla bubo?" "Millasia ääniä sillä helmarilla olikaan?" "Minkä kokoluokan otuksesta toi ääni vois olla peräisin?" Hitto mitä irti todellisuudesta olevaa sekoilua. Järki sen ketuksi kuitenkin kertoo.

Kun helmaria ei kuulu, siirrymme kohti Skagia. Kyrkobyssä sekoillaan pakolliset pöllösekoilut kilpailevan joukkueen kanssa ("hys!"), mutta Skagin tietä sahataan eestaas yli puolen tunnin ajan. Teeri kirjataan listalle seuraavana kriittisenä hämärälajina, mutta pöllölista kasvaa melko yllättävällä tavalla, kun yhdellä stopilla metsästä kuuluu käheä ja "väfh!" No nyt! Tuo on huuhkaja! Toisen haukahduksen jälkeen havahdumme siihen, että tuo ensimmäisenä kuultu äänteljiä on varmaankin naaras, koska koiraan huhuilua kuuluu kauempaa! Kaksi huuhkajaa samanaikaisesti äänessä. Ahviksella. Maagista.

Huuhkajien jälkeen otettiin Skagin kärjen tuntumasta vähän takapakkia, kun on täälläkin niitä helmipöllöjä kuultu. Nyt ei puputus kaiu korviin, mutta paronin korviin tarttuu varpuspöllön vislaus! Sen verran kaukaa kuuluu, että pitää pieni siirtymä suorittaa, mutta sekään ei oikein osu kohdilleen kun pöllö tuntuu olevan yhtä kaukana. Joona ja Atte kuitenkin skarppaavat hyvän haviksen tiimin lajilistalle asti. Ja juuri sopivasti, rastaiden möykkä alkaa käymään sille asteelle, että neljännen pöllölajin voi unohtaa ja asennoitua aamustaijeihin.

Styrsillä 6.30

... lintu lähti ja poistui etelään...

Tätä mä painotin taas ennen rallia. Styrs. Siellä voisi viettää vähän enemmän aikaa, vielä enemmän jos muuttoa menee. Ei ne metsälajit oo niin justiinsa. Kärkeen mennessä voi tietenkin vähän pitää päätä ulkona auton ikkunasta ja samalla kirjata havikseen puukiipijän ja neljä peukaloista. Muita joukkueita näkyy matkan varrella, mutta kärkeen saavumme ensimmäisinä. Siinä kestää vielä vartti ennen kuin myötävalo saa merellä liikkuvat linnut hohtamaan, mutta peruslajeja napsitaan jo sieltä täältä, eikä esim. ensimmäisen ruokin kanssa kauaa odotella. Rallin ainoa haapana muuttaa pienessä mustalintuparvessa auringonnousun tienoilla, tiukille meni sekin laji!

Styrs on kyllä ainutlaatuinen paikka. Hyvällä säällä ja muuttokelillä täällä näkee lintuja paljon, läheltä ja myötävalossa. Hiljalleen kärkeen valuu muitakin joukkueita ja kohta siihen havahtuukin, että täällähän on tolkuttomasti väkeä. Todella rentoa, leppoisaa ja rattoisaa kimppastaijia. Väkijuomapullot kiertävät ja merellisiä peruslajeja nuotitetaan muillekin joukkueille. Retkikummisetämomenttiakin todetaan, kun Berlebachien äärelle ilmestyy, *krhm*, muiden joukkueiden jäseniä. Auta armias, jos käyt vaihtamassa kuulumisia muiden kanssarallaajien kanssa, niin heti on oman ja kaverin jalustan äärellä neljä henkeä odottamassa katseluvuoroa. Vaan mikäs siinä

Ja ne linnut. Perhana, tällaista menoa ei aikaisemmissa ralleissa olla nähty. Jos joskus alkukevään kynnyksellä on mustalinnun ja pilkkasiiven näkeminen tehnyt tiukkaa, niin ei tehnyt nyt. Mulleja lappasi ensin muutamien kymmenien lintujen parvissa, ja kun pari ensimmäistä sadan linnun parvea oli ohittanut kärjen, sitä saattoi todeta että tänään menee. Pilkkasiipiä meni siinä sivussa myös aika nätisti. Ja mä tiedän, että nyt ei olla Spithamissa tai Virolahdella, mutta ohan tällainen alkukevään mustalintumuutto myötävalossa nättiä seurattavaa. Leuat poksu ja seipiöt kalisi, kun yli 450 mustalinnun nauha ohitti kärjen. Suurimmassa pilkkasiipiparvessakin taisi olla yli 30 lintua. Parin tunnin sigmoiksi saatiin 1763 mustalintua ja 135 pilkkasiipeä.

Hyvä vessumuutto toi muutakin mukanaan. Ruokkeja liikkui suht nihkeän oloisesti, ynnäilin parissa tunnissa 42 turrea, ja reilun tunnin staijin jälkeen poimin horisontissa lentävästä pienestä jonosta etelänkiislan. Lintua oli todella vaikea nuotittaa ja löytötilanteen jälkeen parvi loittoni nopeasti, Joonankin piti kattoa se mun putkesta sillä "eka lintu parvessa" -taktiikalla. Tässä kohtaa anteeksipyyntö siitä, että ei lähtenyt sellaista Långnabbanille asti kaikuvaa huutoa, mutta kuten todettua, tuollaisen aaaaiiika pahan tilanteen kohdalla pitää valita kahdesta pahasta se pienempi. Eikä siinäkään aina onnistu.

On with the show. Mereltä löytyi yhteensä 7 kaakkuria, joku kovempi staijari olis varmaan löytäny enemmän, mutta kuikkaa ei osattu niistä määrittää. Kirjoille saatiin myös 7 härkälintua (joista kaksi muutti kolmen ruokin kanssa!) ja kaakkoispuolen calmariluodoilla köpötelleet 4 merisirriä. Merikihuja saatiin taas odotella aika pitkään, ja helpotukseltahan se tuntui, kun tumma jääkäri löytyi tasaisessa muuttolennossa kaukaa horisontista. Staijin päätteeksi toinen tumma lintu paineli aivan kärjen yli. Lajikirjo oli siis klassista Styrsiä, siunattuna visuaalisesti hienolla muutolla. Vaikka muutto jatkui aamuyhdeksän jälkeen, joukkuetovereiden keskuudesta rupesi kuulumaan epämääräistä narinaa siitä, että pitäisikö sitä jatkaa eteenpäin kun ei niitä lajeja enää tuu. Eikä sitä vastaan pystynyt kovin pitkään jankkaamaan. "Sä sanoit ollaan vielä vartti jo puol tuntia sitten!"
 

"Tolla on siipipaneeli!"

Ulkonokalta tuu-LEEEE!

Narinan jälkeen taas sai sietää kuittailuja siitä, kuinka uusia lajeja tulee myös Styrsiltä poistumisen jälkeen. Täsmäisku Torpin kylään toi listalle pomminvarman varpusen, ensimmäisen järripeipon ja kruununa rummuttavan pikkutikan. Levottomien lintujen lisäksi jututkin alkavat olemaan levottomia. Enempää ei kannata julkistaa, mitä nyt onneksi se yksi kyläraitin varrella hengannut vanha gubbe ei osannut Suomea.

Mutta myönnetään, elämää ja lintuja on myös Styrsillä staijaamisen jälkeen. Metsälajien paikkailua varten visioin, että me voitais kiertää läntisempää reittiä kohti Storbytä, mieluummin kuin päätietä pitkin huristellen. Sivutien varrella olevan kivilouhoksen lampareesta vois löytää vaikka ekat mukurut...

Metsästopit eivät olleet tänään kovin tuottoisia. Aistit käyvät kuitenkin ylikierroksille, kun kivilouhokselle saapuessamme "oudon näkönen lintu" lentää tien yli. Närhi? Rastas? Mustarastas se on, lentää vaan melko flegmaattisen oloisesti. Laskeutuu louhoksen takaosassa olevaan pieneen koivuun. Samassa koivussa näkyy toinen mustarastas. Ja kolmas. Eiku hetkinen.... "Ei helvetti! Kattokaa tota rastasta! Sillä on siipipaneeli! Toi on sera!" Ja sitä paniikin määrää. Puolijuoksua ulos auton penkiltä. Kenen putki otetaan. Kädet tärisevät. Ja siinä se on. KOIRAS-SEPELRASTAS. Sitä riemuitsee aivan kuin olis elämänpinnan saanu. Onhan se hieno. Suomen kaunein rastas. Nyt ei harmita pätkääkään, jos hömötainen ja isokäpylintu jää listalta. Niin jäikin. Eikä harmita. Siihen päälle oli hyvä vinoille jätkille, että kattokaas kans kun tossa louhoksen lampareessa kelluu kaksi mustakurkku-uikkua. (Tiimimme näki rallin aikana lopulta 12 mustakurkku-uikkua: nuo louhoksen linnut, 4 Käringsundissa, 2 Storbyn postitalolla, 2 Bölevikenillä ja 2 Marsundissa.)

Tosi on! Skouppauskuvan nappasi Atte Laaka.

Tuolla se oli, altaan takana olevassa koivussa!

Storbyn klassikot

... miten seipiötä
pitää käyttää...

Näillä paikoilla on aina pakko käydä, vaikka sieltä ei kummoisempia löytyisikään. Käringsundin salmonellaruokinnalta löytyvät rallin ainoat punatulkut ja ainakin kolmekymmentä järripeippoa. Postitalon kupeella tehdään ruutiininomainen liejukanatarkastus, vaikka kanaa en oo siitä koskaan rallissa löytänytkään. Pinnat ja rajapyykit kuitenkin paukkuu, kun pikkulahdelmassa laulava tiltaltti nostaa pinnasaldon kolminumeroiselle luvulle, sata lajia katkes vieläpä kivalla lajilla! Mestoilla myös rallin eka ristisorsa.

Postbrygganilla häröillään retkikummisetäteemalla Tämän vuoden voittajajoukkue -tiimin kanssa, tietty putkettomia pitää tukea ja opastaa merellisten vesilintunen määrityksen saloihin. Pilkkasiipi on pilkkasiipi ja riskilä on riskilä. Muutoin täältä ei meille kummoisempia irtoa, Sandvikenilläkään ei juuri kahlaajia oo eikä Postitalon takakulmiltakaan mulelia löydy. Poistumme Eckeröstä Bölen kautta - kyllä se liejukana siellä jossain luuraa, mutta tällä kertaa jäi meiltä näkemättä. Kapteeni ei reitille poikkeamia hirveesti suvaitse, mutta metsälajia koitetaan paikkailla sopivilla paikoilla. Björnhuvudin risteyksessä moisessa jopa onnistutaan, kun töyhtötiainen nauraa tien varren kalliomännikössä. Petkotutka toimii myös, kun kaukaa lounaan puolelta löytyy "ei-merikotkan" silhuetti. Zeissia pystyyn ja avot, koiras-ruskosuohaukka! Ja jumankauta tämä meni vielä kauempaa kuin se eilisiltana nähty sinisuo =D

Petomestari Koskinen takseeraa pönttöä, josko lajilistalle sais vielä helmarin...

"Lähettäiskö jollekin oikeelle lintupaikalle?"

Pääääääästäkääääää staijjaaaamaaaaaan....

Gottbyn pellot niittivät legendaarisen lintupaikan mainetta vuoden 2013 linturallissa. Myös vuotta myöhemmin sieltä löydettiin pari kivaa pinnaa, mutta sittemmin meno on ollut melkoisen nihkeetä. Onko sendari muuttanut Saltvikiin ja rakentanut kesämökin Eckeröön? Tai sitten me ei vaan osata. Hamnörasta löytyy Jarruvalon paluun lisäksi pari punajalkavikloa ja kuusi tylliä, Hammarudda Gårdista puolestaan rallin toinen kivitasku. Väysymyskin alkaa painamaan, silloin kun ei mieti sitä kuinka monta kohdetta on vielä jäljellä ja kuinka paljon niillä haluaa viettää aikaa.

Ramsholmenista haetaan pähkinänakkeli. Tosin paronia pitää välillä vähän herätellä, kun samalle paikalle osunut Rami Lindroos kertoo, että tossahan se laulaa. Vois jättää viheltelyn vähemmälle. Niin kiire ei ole, etteikö ehtisi kuulumisia vaihtaa (kiitos tästä!), ja toivottavasti sitä ehtisii Ramin kanssa myöhemmin retkelle, nyt kun Ahvenanmaalla tulee notkuttua tn. kuun loppuun asti.

Torpfjärden jää pahasti valjuksi. Tornille kavutessa ehdimme juuri ja juuri kuittamaan katveeseen lentäneen räyskän, joka ei koskaan lentänyt takaisin. Pettymyksekseni kaikki näkösektorilla olevat sorsat ovat taveja. Ei heinätavia, ei edes harmaasorsaa. Ramin antaman tiedon mukaan jalohaikara on ollut melko arka ja piilotteleva, joten näkemättä jääminen ei kovin pahalta tappiolta tunnu. Olisko sittenkin pitäny tähystää Ramsholmenin puolelta?

Jätkät potki mua vinhasti pois Styrsiltä staijaamasta, mutta sitten meidän piti uhrata Maarianhaminalle kolme varttia kolmen lajin etsimiseen, joista lopulta jäi käteen vai yksi konkreettinen pinna; Joona ansiokkaasti skarppasi pulut, mutta selkälokkia ei löydetty ja itäsatamasta löytynyt valkoposkihanhi kuitattiin myöhemmin Hagasta. Kahdelta iltapäivällä alkoi olla jo aika siirtyä oikeille lintupaikoille. Mutta sitä ennen...

Merellisiä mustakurkku-uikkuja.

"Kato sitä valkosta tötsää"

Kierot savolaisetkin sen näkivät

... lähdimme etsimään liejukanaa Finströmin Pålsbölestä. Paikka on aika outo, tien varrella oleva puustoinen metsälampare, jossa ei ihan äkkiseltään uskoisi Gallinulan hengailevan. Tiira meidät sinne opasti ja vuodenPINNAkin oli siinä kiinni. Iski siinä vähän epäuskoinen olo, kun lampea syynäilimme läpi, ja useamman minuutin tutkastelun jälkeen ilmoitin, että voisin kävästä katajan juurella ja sit harkita pois lähtöä. Kääntyessäni kohti pusikkoa Atte kuitenkin näki puiden lomassa lentävän liejukanan! Tietysti ja oikeutetusti Joonakin halusi nähdä linnun, mutta tilanteesta seurasi rallin koomisin nuotitussirkus. Lintu kähmyili, mutta oli hallussa, joten periaatteessa mitään kiirettä ei ollut. Jostain syystä keksin linnun edessä olevan lahon ja vaalean sienen peittämän pökkelön "valkoiseksi tötsäksi", joten ei ihmekään ettei nuotit oikein menny perille. Kaikki hermoili ja lintua nuotitettiin puolihuutona. Ei perkele se oli kauheeta =D Kun oikeat maamerkit saatiin määritettyä, lintua oli helpompi nuotittaa myös paikalle saapuneelle Otto Stenbergin ja Anna Välkin joukkueelle, ja koko porukka taisi kuitata eliksen. Tyyppihabitaatissa =D

Sekoilusta huolimatta liejukanan avulla päästiin siihen klassiseen uuteen nousuun. Gottbystä Marianhaminaan kestänyt suvantovaihe olis voinut mennä huonomminkin, mutta siitä nihkeästä vaiheesta saa jokaisessa rallissa kärsiä. Nyt se taitettiin. Kliimaksi edessä. Haga ja rallin kaksi viimeistä tuntia.

Haga koettelee, mutta ei petä

Kymmenen kilon kiikarit
seipiö valurautaa
Sotavuosina suoritin
tällä paikalla ilmanvalvontaa... är-aa-är-ii

Petolintujen kannalta tilanne ei näyttänyt kovin hyvältä. Poistuessamme Maarianhaminasta pohjoisilla taivaankansilla velloi tummia pilviä, ja kakkostietä ajaessamme saarivaltion yli pyyhkäisi ilmeisen rajuja sadekuuroja. Ei ihmekään, että meno ei Hagassa hirveän helteiseltä vaikuttanut. Kierrämme ensin Nääsin peltoaukeat sivuhanhien toivossa ja fiilistelemme maakunnan legendaarisinta liikennemerkkiä (viimevuotinen ampuhaukka).

Kun aika kulkee loppuaan kohti, tositoimet Hagassa on aina hyvä aloittaa Saltviksfjärdenillä. Matkalla tähystyspaikoille seuraamme, kun hyvä lössi hanhia laskeutuu viereisille pelloille. "Noi näkyy Kungsgårdille, otetaan se tundrahanhi sieltä sit paluumatkalla." Lötön parkkipaikalla on puoli neljän maissa varmaankin viisi muuta autoa ja seura pitää valita tarkasti ;) Berlebachit kantoon, vaapun rannalle tähystämään ja jumankauta ensimmäinen lintu mitä katson on vanha pikkujoutsen! Jätkät kattokaa tähän! PeeIiäNäNaA!! Selvennykseksi piti tietysti sanoa muillekin, että tossa on muuten pikkujoutsen =D Seuraavaksi lajilistaa paikataan lahdella pyörivällä kahdella kalatiiralla. Yritän ilahtua myös neljästä räyskästä, että entä jos Torpfjärdenillä ei olis näkynytkään...

Staijauksen ohella eteläpuolen ruovikosta kuuluu kummia. Viiksitimali? Koitan nuotittaa lintua Atelle. Kuuluu taas. Ja kuuluu niittykirvisen ääntäkin. Samalta suunnalta. Onko tuo sama lintu? Kirjaamatta jää, mikä lie hassusti ääntelevä kirvinen. Seuraavaksi Atte alkaa nuotittamaan taivaalta "yhtä parvea". Kun minuutti sitten näin samalla suunna merimetsoja, kysyn näsäviisaasti että falojako tarkotat. "En." Sit löydänkin taivaalta 33 kapustarinnan parven. "Aijjaaaaa, tuo parvi." Mustat vatsat ja kaikkee. Joonakin ihmettelee, että mikä parvi ja missä, eikä oikein lämpiä " tossa havupuiden päällä" -tyyppisille nuoteille. Raukkaparka kun tämmösistä nuotittajista joutuu kärsimään.

Siirrymme toisiin asemiin nähdäksemme paremmin lahden pohjukkaan. Välissä kuulemme epämääräisiä kuittaluja kyhmyjoutsenen määrittämisestä. Eikä oikein osata kuittailla takas, saattaisivat pian loukkaantua. Näkiköhän ne sen pikkujoutsenen? Noh, toivottua jouhisorsaa ei vieläkään löydy, mutta seuraava "katos mokomaa" -reaktio pulpahtaa putken kuvaan kun löydän vastarannalta kellumasta kaksi kuikkaa! Ovat ihan rantakalliota vasten eivätkä ihan helpoimpia havaittavia, kun joukkuetovereillakin kestää hetki, ennen kun lamppuja syttyy päässä. Pinnaa pukkaa.

Kungsgårdin legendaarisille tähystyspaikalle siirtyessämme pohdimme... että mihin helvettiin ne hanhet on kadonnut! Pulssi nousee. Onneksi älyän katsoa sen, miksi sitä lantalaitosta nyt sainoisikaan, aidan taakse ja todeta että siellähän ne. Merihanhien ja 156 metsähanhen joukosta löydämme lopulta 32 tundrahanhea. Kyllä siinä vois lyhytnokkakin olla. Parista vaaleaselkäisestä rossicuksesta ehditään jo intoilemaan, mutta ohan se sääli kun tilanteet pitää katsoa loppuun asti ja nokasta paistaa oranssia. Hanhiparvea ja ilmatilaa syynätään vuorotellen. Pilvet tosin tuntuvat sen verran raskailta, että merikotkatkaan eivät tahdo saada kunnolla nostetta siipiensä alle. Jos hali ei lennä, niin tuskin lentää chrysakaan. Eikä lentäny. Ei nähty edes piekanaa. Viimeinen puolituntinen kuluu jälleen melkoisissa väsymyksen ja jännityksen sekoittamissa tärinöissä, mutta nyt se paljon hehkutettu petokliimaksi jää kokematta. Ei se joka kerralla onnistu. Kellonlyömällä viimeisten minuuttien jännitys vaihtuu toisenlaiseksi kutinaksi. Verinen Berlebach kiittää ja kuittaa 113 lajin voimin. Mitähän muut on nähny...

Purku

Tornilla tavataan!

Pelikikat pitää ralliväen ruodussa.

 

... vaikka mitä, jälleen kerran. Ennätyksellinen osanotto tarkoittaa myös täpötäyttä purkutilaisuutta, jonka Joona hoitaa joukkueemme osalta ansiokkaasti. Hömötiaisen ja jalohaikaran kohdalla meille nauretaan päin naamaa, eikä vinoiluilta voi välttyä kun Heikki Erikssonin tiimi huutaa muuttohaukan. Saltvik Haga klo 15.30, korkealla N. Ei niitä kaikkia voi nähdä... Sepelrastas sentään kohahduttaa ja on odotetusti ässä, kiva se on nostaa kättä myös onnistuneen yökyöpelöinnin ja aamustaijauksen lajien kohdalla. Purussa toki kuullaan jonkin verran ennätysaikaisia havaintoja ja yhden joukkueen huutama pilkkaniska kohahduttaa myös. Suomen saapumisennätyksiä rikkovista haviksista ja valtakunnallisista harvinaisuuksista ratkaisupäätökset jätetään Rariteettikomitealle, mutta miksi siitä Långnabbanilla havaitusta niskasta ei ilmoitettu mitään? Kun se whatsapp-tiedotusryhmäkin järjestettiin.

Narinat sikseen. Purussa oli ennen kaikkea lämmin tunnelma, ja samojen lajien näkemisen sekä samojen mestojen koluamisen ohella purku on - nyt ja aina - yksi rallin keskeisimpiä elementtejä. Jälkifiilistelyt ystävien kanssa, uusien kasvojen tapaaminen, se kuinka innoissaan kanssabiologit ja -ornit tästä tapahtumasta ovat.

Eikä bileet oo mitään ilman asiallista soundtrackia. Kädet vapisee niin ettei pysty staijaamaan. Ja kuittailiko joku tulosten ennalta-arvaamattomuudesta? I'm everything they say I am - I'm so bad baby I don't care!

Muikeana allin äärellä. Joukkepotretin kuvasi Hanna Parri.

Jälkilöylyt

Onhan nää linturikkaat Ahvikset aivan älyttömän kivoja. Täältä tulee kevään ensimmäistä kapustarintaa, tiltalttia, keskikevään vesilintuja ja vaikka mitä. Auringon paahtamana muistelee myös niitä ralleja, kun on ollut helvetillisen kylmä, kuunnellut juttuja Otso Häärän jäätyneestä lättypitsasta, ja ihmetellyt keväthangilla pomppivia kiuruja ja Maarianhaminan yhdessä sulapahasessa talvehtivaa, maakunnan ainoaa nokikanaa. Erilaisia kevätfiiliksiä, joihin vaikuttavat tietysti sekin, että tuleeko tänne päin maailmaa sitä kunnon talvea.

Jos jotain itse enemmän kaipaa, niin unohtaa nuo Maarianhaminan pulusekoilut, paineet metsätiaisista ja keskittyä enemmän vaikka levähtävien lintujen määrien kirjaamiseen - ja staijaamiseen =D tähän voi tietysti vaikuttaa se, että pääseekö Styrsille staijaamaan kerran vai kolme kertaa keväässä ja meneekö siellä rallipäivänä ylipätään yhtään mitään. Tapahtuma on myös niin kokonaisvaltainen juttu, että "peruslajeja" etsiessä ne kivatkin havikset tulee vastaan - jos miettii vaikka tuota Eckerön sepelrastasta! Enemmän staijia sekä fiilistelyä ja vähemmän hömötiaisia ja käpylintuja - vai uskookohan mua kukaan?

Ja pystynkö minä, kaavoihini kangistunut blogisti, kertomaan tässä ja nyt jostain mistä en olisi aikaisemmin kertonut? Tässä kohtaa voisi kerrata vuoden takaisia pohdintoja; Ahvis2016 oli jälleen monelle pitkäaikaiselle rallaajalle se vuosittainen maamerkki, "elämän eri vaiheita rytmittävä tapahtuma", ja toivottavasti myös monelle satunnaisemmin osallistuvalle. "Kevät 2016... ai niin, silloin oli se jumalattoman hyvä ahvisralli." Tähän ralliin kulminoitui monia iloisia hetkiä, surullisia hetkiä, elämänmuutoksia, eteenpäin ja uusiin vaiheisiin tähtäämistä. Tätä se on myös minulle, edelleen; Ahvis2016 on yksi itsenäinen ja omilla jaloillaan seisova ilmiönsä. Nämä linnut, nämä paikat, tämä joukkue, nämä ihmiset.

Kiitokset jälleen kaikille; Joonan ja Aten kanssa rallaaminen oli hysteerisen hauskaa, nousut ja tuhot mentiin läpi älyttömällä intensiteetillä, jokaista hetkeä ja tunnetta ekstrapoloiden; rakkaat ystävät, alkaen havisten ja rallitunnelmien vaihdosta ystävien elämänvaiheiden mukana myötäelämiseen ja hysteeriseen hauskanpitoon; kiitokset kanssarallaajille, siellä maastossa ja purussa, ei tämä olisi Ahvis ilman tällaista osanottoa; kiitokset järjestäjille, ei kaikilla riitä malttia pyörittää tällaista lintusirkusta kaiken lintuintoilun ohella, ei ainakaan minulla. Ilo olla mukana, edelleen.

Kunniataulukko

Kolmen parhaan joukkueen lisäksi palkittiin perinteiset lisäpalkinnot:
Pseudopinnapalkinto meni kaatopaikalla palosammuttimia sorkkaraudalla rikkovia paikallisia nuoria havainneelle Team Kanalalle. Sisupalkinnon sai Kuninkaallinen heppatiimi, joka ei rallannut hevosilla, mutta jonka kulkupelionni ei siitä huolimatta ollut kummoinen. Kilpailuyön unipinnarallin taas voitti Setä Samulin virtakäyttöiset ketut, joka Setä Samulin johdolla havaitsi unessa kymmenen lajia

Tuloslista:

1. Verinen Berlebach -  Aki Aintila, Joona Koskinen, Atte Laaka - 113 lajia

2. Viskisieppo ja Sirittäjät - Olli Jalonen, Susanna Jernberg, Mikko Tiusanen, Henri Järvisalo - 108  lajia

3. Sankarit sukkahousuissa (pyöräjoukkue) - Kalle Meller, Sakeri Savola, Peter Kullberg, Tuomas Kankaanpää - 104 lajia

4. Heikki ja haahkat - Heikki Eriksson, Sara Neggazi, Salla Manner, Jenni Lehtimäki - 102 lajia (1 ässä)

5. Staijers of Odin - Ilkka Kivistö, Joel Jalkanen, Aapo Salmela, Niko Björkell 102 lajia

6. Juveniilit ja fossiilit -  Jaakko Ekman, Ansa Ekman, Eevi Sommers, Riikka Leppänen, Mikko Leppänen -  96 lajia (1 ässä)

7. Suomen sulttaanikana - Mikko Kivikoski, Mikko Mäkelä, Ilmari Kohonen, Elmo Miettinen - 96 lajia

8. 99 species but Anas penelope ain't one - Joni Ollonen, Jaakko Kuurne, Roland Zimm, Lauri Pulkkinen - 92 lajia

9. Jarruvalon paluu - Julius Mäkinen, Susanna Rokkanen, Anna-Riina Mustonen, Nina Killström - 90 lajia

10. Epäselvä pyy ja liekehtivät pähkinät - Pinja Näkki, Minna Holopainen, Miia Pietiläinen, Varpu Pärssinen, Jenna Lindfors - 90 lajia

11. Tärisevät perseet ja itkevä iso H - Henrik Talsi, Julia Palorinne, Veera Partanen, Isabella Palorinne, Sanni Hannula - 87 lajia

12. Sherryä Pentti Arajärvi (pyöräjoukkue) - Iida Autio, Anni Parkkinen, Tuomas Lahti, Anna Hietala, Lauri Tuomiranta - 86 lajia

13. Yhdet vielä ja sitten rattiin - Ilari Siren, Iida Lehtimäki, Valtteri Lehtonen, Heidi Haikala, Mikko Laaksonen - 84 lajia (1 ässä)

14. Aina mun pitää polkea (pyöräjoukkue) - Eppu Laiho, Mats Ittonen, Kaisa Torppa - 84 lajia

15. JOUMATAMOU!!!!!!! - Jani Järvi, Usko Szeto, Kata Meramo, Liisi Matilainen -  81 lajia

16. Ne Uskottomat - Salla Lohi, Joni Uusitalo, Hanna Piitulainen, Tiia Salminen - 80 lajia

17. Juudaksen neliraajahalvaus - Miina Fagerlund, Emmi Vähä, Markus Ervasto, Martti Ylätupa, Akseli "Juudas" Laukkanen - 79 lajia

18. Puuman metsästäjät - Miika Laihonen, Anna Pauna, Laura Harjula, Katja Pautio - 75 lajia

19. Go with the flow (pyöräjoukkue) - Kaisa Jauhiainen, Krista Raveala, Annemarie Hietala - 75 lajia

20. Team Kanala - Nora Bergman, Sara Leino, Linda Uusihakala, Teemu Mustajärvi - 74 lajia

21. Laivanupottajat - Mikko Jalo, Laura Ahola, Senni Luoto, Maria Reiman - 71 lajia

22. Pullasorsat - Ari Turula, Satu Salonen, Silja Soini, Mia Toivonen, Heidi Astikainen - 70 lajia

23. Katkamaljat - Sara Lampi, Leo Vainio, Joni immonen - 69 lajia

24. Setä Samuli ja virtakäyttöiset ketut - Mika Saarenpää, Pauliina Hyttinen, Laura Mattila, Mikko Aulio - 68 lajia

25. Höpökurpat - Anni-Elina Aittamäki, Minna Kohonen, Melissa Rossi, Anni Virolainen, Ella von Weissenberg - 67 lajia (1 ässä)

26. Tämän vuoden voittajat - Emmaus, José, Falck, Hano - 67 lajia

27. A-uuh-u - Miika Kotila, Janina Keskiniva, Pekka O´dell, Jussi Liukas - 65 lajia

28. Bird nato - Enni Huotari, Jarkko Peltoniemi, Antti Laine, Reetta Eriksson - 62 lajia

29. The Mighty Tits - Jessica Hokkanen, Victor Nielsen, Anni Selenius, Niilo Salmela, Iida-Maria Laiho - 60 lajia (1 ässä)

30. Nakkelit kiimassa - Aku Pakarinen, Valtteri Lehto, Markus Halla, Tanya Troitsky, Santtu Pentikäinen - 60 lajia

31. Lehtokyrppä - Eetu Mykkänen, Joona Jalava, Ilari Oras, Joona Rajamäki - 58 lajia

32. Kuninkaallinen heppatiimi - Emma, Irene, Mimmi, Tinja - 56 lajia

33. Marjan kaljat next level (pyöräjoukkue) - Anna Norberg, Hanna Parri, Johanna Pelkonen, Marja Penttinen - 56 lajia

33. Kuhertavat allit - Inka, Reena, Sini, Matti, Kribe - 56 lajia

35. Sludge chicken - Pekka Päivinen, Johanna Hellman, Miika Huhtanen, Eino Markelin - 54 lajia

36. Kultaset biohazardit kiivit! - Maija Suvanto, Anna Välkki, Otto Stenberg - 53 lajia

37. Kotkottavat saurukset - Alexandra Zakharova, Tinja Hyvönen, Liina Hannula - 49 lajia

38. Hattifnattarna fattar ingenting - Sam M, Rasmus A, Ella S, Emmiina N - 47 lajia

39. Team Cache - Katri Holappa, Hanna Seppälä, Tuukka Norri - 28 lajia

40. Ei haittaa jos ei bongata lintuja – kuha on hauskaa - Viivi, amanda, Niklas, Ilari, Tapani - 20 lajia