Batumi 2015, osa I – Valmistelut

12.8.–13.8.

”Voi pyhä äiti, nyt mennään!”

Päässä ei seuraavan parin päivän aikana muita ajatuksia ja fraaseja kulkenut, kun karvanaama hyppäsi kolmatta kertaa Istanbulin kautta Batumiin. Saituritaktiikan sijaan tämä siirtymä otettiin vähän mukavammassa asennossa; välilasku Istanbulissa kului lentoyhtiön kustantamassa hotellihuoneessa, kun jatkolento Batumiin aikataulutettiin vasta seuraavalle päivälle. Auringon laskiessa oli hyvä nostaa hikiset jalat hetkeksi pöydälle ja tapittaa hotellin ikkunasta muutama etelänargari, alppikiitäjä ja naapurirakennuksen päällä keimaillut palmukyyhky (se pakollinen välilaskun spesialiteetti). Hotellin respan pojat heittivät jotain ihmeellistä Vikings-läppää =)

Seuraavana päivänä rajan ylitys ja passintarkastukset hoituivat bussitaktiikkaa miellyttävämmin, tarkastuksen päätteeksi virkailija löi kouraan pullon paikallista punaviiniä! Taksimatkakin osoittautui melko eksoottiseksi, kun kuski piti pari hämärän oloista soolostoppia, mutta tarjosi kyytiläiselle tuopillisen kadulla myytävää kvassia! Liikennekulttuuri on edelleen sitä tuttua kaaosta ja selviytymistaistelua, yleisin käytetty vilkku oli hätävilkku.

Saapuminen Sakhalvashoon oli vähintäänkin riemukas, kun vastassa olivat viime käynneiltä tutut Jasper Wehrmann ja Rafa Benjumea! Charly Robinet saapui paikalle myöhemmin illasta, koordinaattoritiimi kasassa jo ensimmäisenä iltana! Maan tapojen mukaan isäntäperheet vastaanottivat kauden ensimmäiset vieraat melko kosteissa merkeissä, kun paikallista pontikkaa kumottiin urakalla ja illan mittaan puolet kylästä kävi kääntymässä isäntäperheen ruokasalissa..

14.8.

Ensimmäinen valmistelupäivä kului melko leppoisissa merkeissä, koordinaattoritiimi palaveerasi pienessä dagenefterissä sesongin suunnitelmista ja ensimmäisistä käytännön hommista. Optiikan ulkoiluttaminen palkittiin 7 sininärhen ja 25 mehiläissyöjän parvilla, mehiläishaukalla, peltosirkulla ja yli huutaneilla pikkukäpylinnuilla. Puoliltapäivin siirryimme Shuamtan puolelle. Parin tunnin pilottistaijin aikana kertasimme laskentaprotokollaa ja raivasimme aseman puhtaaksi saniaisista. Siinä samalla nähtiin niittysuohaukka (2kv n), kolmisenkymmentä mehiläishaukkaa ja tumma pikkukotka. Paluumatkalla alas autolle spottasimme tammitikan ja koiras-vuorisirkun! Paluumatkalla päädyimme yhden majatalon väen hampaisiin, eikä väkijuomilta säästytty. Illalla kuulimme yömuuttavan yöhaikaran, Daniel Hinckley sai kunnian olla ensimmäinen paikalle saapunut vapaaehtoinen laskija.

 15.8.

Toisena valmistelupäivänä hoidimme Sakhalvashossa yleisiä järjestelyjä Rafan ja Charlyn kanssa, Jasper ja Daniel lähtivät Batumiin hankkimaan uusia pressuja ja peltejä laskenta-asemien sadesuojia varten. Lisäksi raivasimme Sakhalvashon laskenta-aseman polkua ja piipahdimme edellisen sesongin isäntäperheen luona. Lisää väkeä valuu paikalle, toinen koko sesongin vapaaehtoinen Aurélie Chaput ja metsästystä seuraavan tiimin vetäjä Anna Sandor.

16.8.

Järjestelyjen jälkeen tiimi lähti sekoilemaan Chorokhi-joen suistolle. Starttasimme kylältä aamuseitsemän maissa, mitä nyt joka toinen vastaan lentänyt tirppa viivästytti maan tien varteen pääsyä. Näimme sentään pari samamiscus-alalajin leppälintua! Tien varrella meille tietenkin valkeni, että kuuden hengen seurueen on vaikea ahtautua kertaheitolla täpötäysiin minibusseihin. Selvisimme kuitenkin Makhinjaurin puolelle, jossa taas puolen tunnin odottelun jälkeen jatkoimme bussilla Batumin läpi lentokentän suuntaan. Todella pilvinen ja tuulinen Mustameri toivotti retkeläiset tervetulleiksi tujulla sateella, ja seuraava kolmevarttinen kului pienen kahvilan suojissa. Sateen laannuttua niiltä sijoilta oli helppo siirtyä rannan puolelle meristaijiin - ja merellähän oli hulinaa ja vilksettä! Puolisen tuntia kestäneen tapituksen aikana näimme hietatiiran, 3 valkosiipitiiraa, pikkulokkeja, mereltä saapuneen niittysuohaukan ja horisontissa painelleen idänpikkuliitäjän! Meni siellä joku heuglinin näköinen härveli myös, mutta niistä mie nyt en tiedä mittään…

Sää muuttui nopeasti aurinkoiseksi ja siirryimme joen pohjoispuolen pusikoihin hikoilemaan. Taktiikkana olisi etsiä alueella pitempään viihtynyt ruskosotka Jasperille elikseksi ja siirtyä kaatopaikan viereltä joen eteläpuolelle. Noh, sotkalampea emme löytäneet ja kaatopaikkasuunnistus meni melkoiseksi mutkitteluksi (huom. auringossa kuukausikaupalla paahtunut kahdensadan vesimelonin läjä EI tuoksu miellyttävältä), mutta päivän ekan puoliskon aikana näimme parisenkymmentä mustaotsalepinkäistä, sitruunavästäräkkejä, 3 harjalintua, pari viitasirkkalintua, ruskohaikaran ja muuta etelän sälää. Hysyjen jähistäminen oli melko vaivalloista, kun äänistä ei ota tolkkua ja linnut suikkelehtivat puskien piilossa. Syksyn eka Peregrinus pyörähti suistosekoilijoiden päällä, 2kv-linnun näyttävästä rundista tuli todella tervetullut fiilis =)

Pakenimme pahenevaa paahdetta Sarpin kylän kebabsyöttölään, kokista lipittäessä spottasimme kaukaa suiston päällä pyörineen merikotkan, ja suomipoika ihmetteli taas keskieurooppalaisten intoilusta. Suomenlahtea staijanneet tunnistavat moiset paljaalla silmällä myös Batumissa, mutta eihän moista sopinut ääneen sanoa =) Rafa ja Anna lähtivät Sarpista takaisin Sakhalvashoon, muut jatkoivat vielä jokisuiston suuntaan. Sissit saivat kunnon opetuksen siitä kuinka nopeasti säätilat voivat Batumissa muuttua, kun vuorille kertyvien pilvien lisäksi etelämpää mereltä saapui lisää ukkoskuuroja Batumin ilmatilaan.

Uhkaavasta säästä huolimatta päätimme tsekata jokisuiston – ja kannatti. Mennessä onnistuimme komppaamaan rääkkähaikaran ja piiskuttamaan esille pari pikkukultarintaa sekä muutaman ruokosirkkalinnun. Jasper näki myös yhden pikkuhaikaran. Deltalla spottasin äänestä kaksi ylilentänyttä jänkäsirriäistä, jotka laskeutuivat nätisti näytille vain muutaman metrin päähän. Länsieurooppalaiset ovat aivan taivaassa tästäkin lajista. Pikkutylli- ja tyllimassasta löysimme vielä pikku- ja lapinsirrin, suiston päältä kaksi mustatiiraa ja 32 pronssi-iibiksen parven. Pakkomielteinen meristaiji tuotti 4 idänpikkuliitäjän parven ja aikaisemmin päivällä havaittu Peregrinus pölläytti suiston lokit ja kahlurit ilmaan ja jäi seisoskelemaan rantakiville.

Mereltä saapuvat ukkoset kuitenkin ajoivat suistosekoilijat takaisin ihmisten ilmoille ja hetken aikaa fiilis oli jopa pelottava; salamat välähtelivät vähän joka puolella ja minä hetkenä hyvänsä alkava vesisade kastelisi suistolta pakenevat ornit hetkessä läpimäriksi. Onneksi Ortlieb. Pikkasen kävi sääliksi, kun juuri ennen sateiden alkua hysyt olivat todella aktiivisesti näytillä, mutta niiden katseluun ei juuri ollut aikaa kun suistolta vaan piti päästä mahdollisimman pian pois. Siinä iskee ukkosella pikkasen turvaton fiilis, kun vieruskaverin pää on se korkein maamerkki muutaman neliökilometrin säteellä… 

Kameran roudaaminen kävi lähinnä hyötyliikunnasta. Pronssi-iibisparvesta sentäs dokumentti,

Suistolta kuitenkin selvittiin ehjinä ja suhteellisen kuivina takaisin, toivottamaan päivällä paikalle saapuneet laskijat (Steven Kocijancic, Emma-Louise Cole & ja kolmas kokosesonkilainen Gabriel Caucal) tervetulleiksi. Kasassa on nyt kymmenen hengen tiimi, ja jo ensimmäisellä viikolla taivaalla voi käydä melkoinen kuhina.

Ja niin, residenssin naapurissa asuvalla haukkametsästäjällä on tällainen härveli. Blandis? Oli tai ei, helvetinmoiset täpinäadrenaliinit tuosta linnusta silti sai. Ja kynsistä hyvät naarmut käsivarteen.