Hullu Paroni: Avescapesin määrityspäivä 2019

28.2.2019

Avescapesin määrityspäivä 2019

Avescapes Travels järjesti määrityspäivän jo neljättä kertaa. Tapahtumaan oli saatu aikaisempiin nähden erilaista teemaa, nyt määrittämistä käsiteltiin paljon laajemmista näkökulmista kuin keskittyen vain tiettyihin lajipareihin tai lajiryhmiin. Määritys prosessina, määrityksen problematiikkaa, määritystaitojen harjoittelemista ja erilaisia määritysmenetelmiä. Ohjelmaa oli niin, että varmasti perusharrastajat sekä kokeneemmat määrittäjät saisivat tästä jotain irti. Raportoin tässä blogitekstissä tapahtumasta ammennettua tietoa ja sotken sekaan omia pohdintojakin.

Lisäksi tapahtuma oli siirtynyt uusiin tiloihin, Meilahden Allergiataloon, joka mahdollisti entistä suuremman osallistujamäärän (90 henkilöstä yli 130 henkilöön) sekä parempaa näytteilleasettelua. Allergiatalon aulassa olivat esillä niin Lintuvarusteen, FotoFennican, Zeissin ja Swarovskin edustajia, näytillä olevaa optiikkaa, kirjallisuutta - ja tietenkin pyöreitä täyttänyt Hangon lintuasema omalla ständillään. Osallistujien olikin mahdollista kierrellä aulassa tapahtuman ensimmäisen tunnin ajan, ennen esitelmien alkua - ja tämä oli selvästikin toivottu lisä ohjelmaan.

Messumeininkiä

Päivän ohjelma. (c) Avescapes

Pepe Lehikoinen ja Roni Väisänen avasivat tilaisuuden esittelemällä päivän ohjelmaa, ja suorilta käsin Pepe jatkoi ensimmäisellä esitelmällä Johdatus määrittämiseen. Maestro aloitti kertomalla määrityksen peruspalikoista, pukutuntomerkeistä elintapoihin, fenologiaan, sulkasatoon, jotka kaikki ovat arvokkaita elementtejä määrityksen kannalta, mutta joita painotetaan esimerkiksi määrityskirjallisuudessa eri tavoin. Kuinka vaikeaa habitukseen on päästä käsiksi pelkkien kirjojen tai valokuvien kanssa ("pystähtyneeseen kuvaan ei pysty laittamaan liikettä") ja äänien sanallisten kuvausten vaikeus olivat eräitä esitelmän lähtökohtia. Pepe taustoitti ongelmaa siten, kuinka huomattava osa maastossa havainnoinnista perustuu aivan muihin juttuihin kuin pukutuntomerkkeihin.

Itse määritysprosessi pilkottiin eri selkeästi eri vaiheisiin, alkaen siitä miten ärsyke (eli havainto) johtaa prosessointiin ja loopulta valmiiseen määritykseen sekä havainnon julkaisuun - missä formaatissa havainto sitten ikinä julkaistaankaan. Pepe painotti työmäärityksen merkitystä, erityisesti porukalla retkeillessä, kuinka tärkeää on kiinnittää huomio siihen, mikä ensialkuun vaikuttaa poikkeavalta, mutta osoittautuisikin vain tavalliseksi lajiksi. Nyt murretaan vahvasti sitä kulttuuria, missä vääriin työmäärityksiin suhtaudutaan lähtökohtaisesti negatiivisesti. Sen sijaan Pepe kiinnitti huomiota paljon oleellisimpiin kohtiin, kuten määrityksen prosessointiin ja kriittisyyteen. Pohjalla oleva tieto vaikuttaa sekä määritysprosessin toimintaan sekä kriittisyyteen, ja kriittisyys puolestaan vaikuttaa prosessin muihin osiin. Jos määritys osoittautuu vääräksi tai määritysperusteet todetaan myöhemmin riittämättömiksi, on tärkeää oppia myös tunnistamaan missä kohtaa määritysprosessia mentiin metsään.

Alustuksen loppuvaiheilla Pepe keskittyi siihen, että määrittäminen on taito siinä missä muutkin opeteltavissa olevat taidot. Pelkkä tuntomerkkien opettelu kirjallisuudesta antaa lopulta aika heikon pohjan, ja määritystaidoissa korostuu maastossa opitut asiat, aika moni kokenut määrittäjä olisi varmasti samaa mieltä. Yksin ei tietenkään tarvitse opetella, vertaistuki ja kokeneempien apu on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on itsensä haastaminen sekä jatkuva perustelu - varsinkin työmäärityksen jälkeen on edelleen tärkeä toistaa itselleen sitä, että miksi lintu on se kuin mihin suuntaan sitä ollaan määrittämässä. Myös epävarmuuden ja tiedon puutteen tunnistaminen on äärimmäisen tärkeää - minkä huomaa esimerkiksi määritysskaboissa. Valokuva tai maastossa havaittu lintu saattaa johtaa ajatuset oikeaan lajipariin, tai mahdollisesti oikeaan lajiin, mutta sitä saattaa tiedostaa ettei muistin syövereistä löydy oikeaa tietoa määrityksen varmistamiseen. "Tertiaalejahan tässä pitää kattoa, mutta en muista kummin päin ne tuntomerkit menivät."

Avescapesin Pepe ja Roni potkasivat tlaisuuden käyntiin. (c) Heikki Eriksson / Avescapes

Seuraavaksi Andreas Lindén puhui lintujen määrittämisestä äänten perusteella. Andy antoi hyvän johdannon ja tiivisti esitelmän sisällön heti alkuunsa, ja jatkoi aikaisemmin alustettua työmäärityksen merkitystä; miten työmääritys muodostuu aikaisemman tiedon perusteella ja samalla mielessä käydään eri vaihtoehtoja määritykselle. Andy nosti esimerkissään esiin sen "kolmannen mahdollisuuden", entä jos laji ei ole mikään niistä mitä on ensin miettinyt? Yksi tärkeä pointti oli se, että määrittäminen on luokittelua ja kontekstista riippuvaista, ja eri vaihtoehtojen tai epävarmuuden arvioiminen on äärimmäisen tärkeää. Eikä virheiltä voi välttyä, "minkä määritin, sen määritin" on loppujen lopuksi aika vanhanaikainen ilmaisu!

Andy toi määrittämiseen mukaan tilastotieteen, monimuuttuja- sekä erotteluanalyysit, sekä sonogrammit määrityksen avuksi. Äänien havainnollistaminen sekä oskillogrammien että sonogrammien perusteella, sonogrammin hyvät ja huonot puolet tulivat esille. Andy korosti, että sonogrammit eivät ole mitään taikatemppuja, vaan pikemminkin yksi tuntomerkki muiden joukossa. Se auttaa havaitsemaan sitä mitä pitäisi kuulla, mutta oikea tulkinta vaatii aina kontekstin. Aivan turha vertailla pelkkää sonogrammia toiseen sonogrammiin, jos havaintojen taustasta tai itse äänitteestä ei tiedä mitään. Yksinkertaistettujen esimerkkien jälkeen Andy käsitteli käytännönläheisempiä ongelmia, ensin lehtopöllöjen yksilöllisestä tunnistuksesta reviirien erottelussa, tikkojen rummutuksien lajikohtaisia eroja, ja sitten pari viimeaikaista raritapausta, Suomen ensimmäinen kyläpöllönen ja ensimmäiden idänpikkusieppo, miten näiden lintujen ääntely sopii tausta-aineistoon.

Tässä esitelmässä tuli paljon ainakin mulle tärkeitä oivalluksia, ja se kannusti edelleen ihan tuttujenkin äänien kuunteluun uudesta näkökulmasta. Sonogrammien katsomistakin voi harjoitella, ja ne lintuharrastajat jotka harjoittelevat tällä tavalla äänien tunnistamista, keskittyvät äänien kuunteluun ja liikkuvat maastossa paljon, osaavat myös kiinnittää huomiota siihen, että mihin tässä nyt pitää kiinnittää huomiota.

Andy esittelee miten sonogrammin avulla voidaan analysoida äänen rakennetta.

Ennen lounastaukoa skabattiin perinteinen Lintukuvamäärittämisen SM-kisa. Mulle jäi skabasta sellainen fiilis, että mukana oli vaikeusasteiltaan paljon vaihtelevammin kuvia kuin mitä aikaisemmin. Tai siis, jos parissa edellisessä skabassa oli paljon sellaisia kuvia "joilla ei hirveästi tuntomerkeillä mässäillä", niin nyt oli ehkä entistä enemmän mukana ihan puhtaasti potrettikuvia, piti vaan tietää että mistä tässä oikeastaan on kyse. Sellainen, että tällanen määrityskärjestä kauas jäävä kokee myös muitakin kuin epätoivon tunteita! Otteita omista muistiinpanoista voisi olla ainakin "rarisirri, kun ei tää pikkusirri ainakaan oo" tai "ei saa laittaa kahta kirvistä peräjälkeen!". Muutama itseäni opettava oivallus sieltä löytyi eikä se piilokuvakaan nyt niin paha ollut =D

Kisahuumaa.

Lounastauon jälkeen Jyrki Normaja näytti kuvia edellisen kesän Alaskan matkaltaan, tausta-ajatuksena se miten ulkomaanmatkailu tukee määritystiedon kertymistä. Tätä ajatusta voi itsekin kompata, jo Baltian maissa tai Itä-Euroopassa, tai melkeinpä missä tahansa Euroopan maassa retkeily (ja Lähi-idässä, tietty) kehittää lajintuntemusta nimenomaan Suomessa retkeilyä ajatellen. Jyrki pohjusti lajitykitystä aloittaen sillä, että aika monet hänen ulkomaanmatkansa keskittyvät niille alueille, mistä voisi harhautua Suomelle harvinaisia lajeja. Retkeilyalueeseen saatiin hyvä johdanto, leveysasteiltaanhan Alaska sijaitsee samoilla piireillä kuin Suomi, tosin tuolla joutuu lentämään paljon, koska ihan meikäläistä vastaavaa tieverkostoa tuolta ei löydy. Syystäkin ja onneksi.

Kuvasetti olikin sit melkoisen faunan tykitystä. Toukokuun lopussa alkanut vajaan kolmen viikon retki tarjosi 34 eri nisäkäslajia (!!!) ja 191 lintulajia. Jyrki esitteli meikäläisten lajien alalajeja, maailmanpinnabongarien märkiä unia ja harvinaisuuskontekstissa kiinnostavia lajeja. Kahlaajat saivat paljon painoarvoa, kiitos siitä, ja kuvat vaihtelivat mukavasti näyttävien ryhmien (kihut) ja haastavampien lajien (Catharus-suvun rastaat) kanssa. "Vois lähtee..."

Matkakuvien (c) Jyrki Normaja, blogissa kuvaajan luvalla:

Kyllä noissa maisemissa kelpais...

Juhlapukuinen palsasirri soidinlennossa.

Isovesipääsky

... ja juhlapukuinen tiiralokki.

Lisää matkakuvia löytyy Jyrkin kuvasivuilta.

Tapio Aalto jatkoi iltapäivän ohjelmaa aiheella Ongelmamäärityksiä ja määritysongelmia keskittyen muutamiin esimerkkeihin siten, miten kirjallisuudessa esitetyt tuntomerkit eivät kerro koko totuutta riittävästä määrityksestä, saati valaise riittävästi vaihtelusta. Tapu otti lajipareja esimerkiksi, ensimmäisenä siperian- ja ruskouunilinnun. Näistä havaitaan paljon kirjallisuuden kuvauksista poikkeavia yksilöitä, lisäksi esitetyt tuntomerkit täytyy huomioida siitä näkökulmasta miten nämä linnut liikkuvat. Tunnetusti molemmat ovat aika kähmyjä, jolloin valaistus vaikuttaa siihen miten tuntomerkkejä pitäisi tulkita. Lisäksi lajien erottaminen kutsuäänestä ei välttämättä ole niin itsestäänselvää, ja yksittäiset hankalat linnut jakavat mielipiteitä sellaisissa retkiporukoissa, joilla on kokemusta molemmista lajeista. Tapu otti sonogrammit avuksi, ja vaihtelun alta löytyy säännönmukaisuuksia: siperianuunilinnun taksutus kuulostaa täyteläämmältä, matalammalta ja sonogrammissa näkyy melko selvä ja nouseva äänen rakenne, ruskouunilinnun taksutus puolestaan on korkeampi ja ohuempi. Poikkeavasti ääntelevät linnut olisi aina hyvä huomioida maastossa, ja muutenkin Tapun osuudessa oli loistavasti rajapintaa aikaisempiin esityksiin.

Toisena aiheena olivat suurikokoiset kirviset, iso- ja mongoliankirviseen keskittyen. Tapu skippasi äänet, koska ne ovat ilmeisesti selkeä ja konkreettinen avain määritykseen, ja keskittyi pukutuntomerkkeihin. Aikuispuvun keskimmäisten peitinhöyhenten kuviointi sekä pyrstön kahden uloimman sulan kuviointi ovat paraatituntomerkkejä, mutta molemmissa tuntuu olevan tiettyjä hankaluuksia. Toki muitakin tuntomerkkejä ja yleispiirteitä käytiin läpi, mutta Tapu toi tuntomerkkien vaihtelun lisäksi hankalasti määritettävissä olevia tapauksia. Esityksen aikana kuultiin myös hyvää keskustelua mm. kynsien pituuseroista. "Näin se vuorovaikutteinen määritysprosessi etenee." Vastaavaan vuoropuheluun liittyy myös se, että aina kannattaa miettiä uusia piirteitä mitä määrityksessä voisi käyttää. Tapu viittasikin Antero Lindholmin sanoneen, että liika kriittisyys tappaa luovuuden.

Tapun jälkeen estradille kapusi molekyyliekologi Janne Koskinen kertomaan DNA:n käytöstä lajintunnistuksessa. Janne lähti puhumaan aiheesta siltä pohjalta, että aika usein monet näkevät DNA-määrityksen sellaisena, että sitä käytetään silloin kun havaitusta linnusta on puutteellista tietoa, jolloin DNA ratkaisee saako havainnosta pinnan - ja samalla todetaan, että toimiiko se menetelmänä vai ei. Oon kuullu jonkun joskus mainitsevan, että "mä en ainakaan lähetä enää yhtään höyheniä yhtään minnekään".

Mun on pakko myöntää, että nauroin esitelmän aikana aika paljon, ihan vaan Jannen loistavasta ja lennokkaasta esiintymistavasta johtuen. Mutta mä uskon että kaikki muutkin Jannen esitelmää seuranneista löysivät sieltä ne pääpointit. Perusperiaatteet mitokondrionaalisen DNAn ja tuman DNAn välillä tulivat tutuiksi, ja niiden kautta sekä mDNAn ja nDNAn hyvät ja huonot puolet tulivat esille. Esimerkiksi mDNAta tulis käsitellä vain yhtenä tuntomerkkinä muiden joukossa, eikä absoluuttisena totuutena. Toivottavasti tämän esitelmän kautta paikalla olleet tietävät millaisia epävarmuustekijöitä minkäkin tuloksen taustalla olevaan analyysiin liittyy, ja mitä informaatiota voi hyödyntää.

Janne ja yleisöä. (c) Heikki Eriksson / Avescapes

Kahvitauon jälkeen Tringan puheenjohtaja Jukka Hintikka otti estradin hetkeksi haltuun, viittasi taannoisiin Hangon lintuaseman 40-vuotisjuhliin, jolloin yksi aseman toiminnan kannalta keskeinen aktiivi jäi palkitsematta. Viimeistään ansioita luetellessa monelle varmasti selvisi, että BirdLife Suomen hopeinen ansiomerkki myönnettiin Pepe Lehikoiselle. Pepe on toiminut Haliaksen asemanhoitajana, aktiivisena asemarengastajana, ja kouluttanut lukuisia uusia rekryyttejä linnustonseurannan pariin. Pepeä saa osittain syyttää myös allekirjoittaneen Haliashulluudesta.

Haliaksen asemanhoitaja Hanne Kivimäki onnittelee Pepeä. (c) Heikki Eriksson / Avescapes

Päivän viimeisessä esitelmässä William Welmala puhui määrittämisestä ja julkaisukriteereistä harvinaisuuskomitean näkökulmasta. Wilu puhui RK:n puolesta, ja luonnollisesti taustoitti RK:n toimintaa, ja esitelmästä voisi nostaa kaksi pääteemaa esiin:

1). Toimintakentän muutokset. Määritystietous on kasvanut räjähdysmäisesti ja samalla hahmotetaan sitä, miten vähän oikeastaan tiedetään. Viikin valkopäätiainen nostettiin jälleen esimerkiksi siitä, miten "kyllä tai ei" -ratkaisut eivät vastaa tilannetta luonnossa. Samoin valokuvauksen ja äänittämisen kasvu ja kehitys on ollut huimaa, kuten myös harrastajamäärien sekä määritystietouden vaihtelu. Sosiaalisen median pikamäärityspalvelut ja huutoäänestykset ovat saaneet Facebookin erinäisissä ryhmissä - omasta ja varmaan monen muunkin mielestä - huolestuttavan paljon jalansijaa. Komiteoiden kannalta asiantuntijalausuntojen merkitys on kasvanut, eikä aina voi olla varma siitä, kuinka hyvin konsultoitava tuntee käsiteltävän tapauksen. Lisäksi taksonomia elää jatkuvassa muutostilassa, joka aiheuttaa omat haasteensa toiminnalle ja ulospäin suuntautuvalle palvelulle.

2). Dokumentaation tarkistamiseen liittyvät kriteerit. Lähtökohtaisesti minkä tahansa komitean päätökset perustuvat käytettävissä olevaan tietoon, johon liittyy myös tietty joustamattomuus, sillä julkaisukriteerit on pidettävä samoina, vaikka ilmiö vaihtelisi vuodesta toiseen. Lisäksi toiminta on objektiivista, eikä ota kantaa siihen onko ilmoitettu määritys oikea vai väärä, vaan tarkistetaan vain sitä kuinka riittävää dokumentaatio on. Lisäksi havaintoilmoituksen tekeminen on myös hyvää treeniä, sillä tuntomerkkien sanallinen kuvailu täytyy tehdä konkreettisella tasolla ja yksityiskohtaisesti.

Määrityspäivän uutena ohjelmaosana oli esitelmien jälkeen pidetty paneelikeskustelu, paneeliin istutettiin päivän esitelmöitsijät sekä petolintuguru Dick Forsman. Alkuun jokainen paneelin jäsen kertoi mitä päivän sisällöstä oli jäänyt erityisesti mieleen, ja ainakin seuraavia aiheita nostettiin esiin:
- Keskustelu siitä, mihin aineistoihin havaittuja tuntomerkkejä vertaa ongelmallisissa määritystilanteissa.
- Havainnointikyvyn rajallisuus, muistin kapasiteetti ja muistin ansat ovat nöyryyttä opettava pohjatieto.
- Työmäärityksen tärkeys ja väärien määritysten inhimillisyys, keskustelukulttuurin vääristymä mutta onneksi ollaan menossa oikeaan suuntaan. Esimerkkinä mainittiin viime syksynä Pirkanmaalla havaittu muuttohaukka, jonka Dici määritti yhdestä kuvasta välimerenhaukaksi. Kun toinen kuva nähtiin, Dici perui määrityksensä ja totesi, että kuvassa on varmasti sama lintu.
- Museoinnin ja valokuvaamisen myötä lintujen pukutuntomerkkien vaihtelua tunnetaan jonkin verran, mutta äänien dokumentointi on uudempi ilmiö ja äänien vaihtelu tunnetaan paljon huonommin.

Kun "tertiaalitason määritysongelmista" päästiin laajemman tason aiheisiin ja oppimiseen, uskalsin avata suuni ja esimerkinomaisesti kertoa kuinka muiden opettaminen opettaa myös opettajaa. Varsinkin, jos jaksaa opettaa lajinmääritykset perustelemalla ja tuntomerkkejä avaamalla, eikä vain lajinimiä latelemalla. Tämän avauksen jälkeen käytiin läpi muitakin esimerkkejä, miten omaa oppimista voi syventää. Paneelikeskustelussa tuotiin esille myös määrittämisen biologista taustaa (kutsuäänien periytyvyys, laulun plastisuus, opitut äänet), dokumentoinnin tarpeellisuus myös sellaisissa tapauksissa kun havainnoista ei selkeästi saa pinnaa (haluaako kukaan tehdä ilmoitusta mäntysirkusta, jolla selkeästi näkyy keltaista käsisulissa), matkustamisen ongelmallisuudesta ja suosituksista niistä paikoista, minne kannattaa matkustaa jos ei halua ravata pitkin maapalloa (kuten todettu, lähiretkeilykin on jo antoisaa määritystaidon kehittymisen kannalta).

Panorama yleisöstä ja auditoriosta.

Paneeli koolla. (c) Heikki Eriksson / Avescapes

Yleisökin pääsi ääneen. (c) Heikki Eriksson / Avescapes

Ilta taputeltiin määrityskilpailun purulla. Tämä oli taas yksi oppimisprosessi, ja hommaan ei vieläkään pidä suhtautua turhan vakavasti. "Siinä on monta lintua mutta mistään ei näy mitään" ja "tää oli ehkä vähän ilkeekin kuva" oli taas niitä Pepen suusta kuultuja ja suupielet pulisonkeihin nostattavia kommentteja. Mutta onnistumisen fiilis oli toivottavasti vahvemmin läsnä. Mä olin ilonen siitä kun tunsin keisarikotkan, niittysuohaukan, sääksen ja löysin piilokuvasta pensassirkun, ja esimerkiks Lampinen oli varmasti - ja syystäkin - iloinen kun tunsi juveniilipukuisen tummajunkon! Tässä skabassa kokemus ratkaisi, sillä voiton vei pitkän linjan harrastaja sekä paljon ulkomailla retkeillyt Tom Lindroos! Onnea täältäkin!