Symbioosin Ahvisralli 2018

”Tää on se laji josta sä et pääse irti.”

Symbioosi ry:n järjestämä Ahvenanmaan linturalli kutsui jo yhdettätoista kertaa. Ajankohta oli tapahtumalle poikkeuksellisen myöhäinen (ralliaika 20.4. klo 17.00 – 21.4. klo 17.00) aiheuttaen melkoista spekulaatiota niin rallaajien lajimäärissä kuin itse potentiaalisesti tarjolla olevassa lajistossa. Nyt rikotaan ennätyksiä ja purussa huudellaan sellaisia lajeja solkenaan, joista on alkukevään ralleissa saanut vielä haaveilla. Ja ehkä nyt sais nähdä sen pajulinnunkin…

Koko tiimi pääsi perjantaiaamuna liikkeelle samalla ovenavauksella. Viimevuotisesta kokoonpanosta Atte Laaka jäi paitsioon opiskelukiireiden takia (ei sillä, autossa olis sitä viidettä penkkipaikkaa ollukaan) ja Inka & Joona ystävällisesti isännöitsivät mua ja Juliaa rallia edeltävän yön. Turun satamaan siirryttiin hyvällä aikataululla ja osallistujamäärää sekä sitä tuttua satamassa alkavaa rallipsykoosia ei voinu kun taas ihmetellä. Ja hymyillä. ”Aki on taas hirveen onnellisen näkönen.” Staijikansi oli miehitettynä koko matkan ajan, mutta paremmilta havainnoilta vältyttiin. Mutta onhan niitä haahkalauttoja ja ruokkilintuja aina kiva ihmetellä.

Maarianhaminassa tuttu kuvio: rallin kannalta arveluttavien paikkojen pohjustaminen – ihan kuin oltais joskus aikaisemminkin todettu, että Jomalan pelloille ei tarvii mennä. Ytterbyvikenillä on kyllä keväistä, punajalkaviklo on selvä peruslaji. Idrottscenterillä kuitataan huoneet ja lähdetään kohti aloituspaikkaa hyvissä ajoin ennen kisan alkua. Reittisuunnitelma tuntui turvallisen oloiselta, perjantain puolella seulotaan eteläiset paikat ja Maarianhaminan ympäristö, lauantaina edetään klassista linjaa Eckerön kautta Hagaan Bodafjärdenin kautta koukaten.

Päätimme aloittaa taas Hammaruddan Röda bergetiltä. Tällä kertaa yritimme olla ajoissa paikalla lajiston parempaa pohjustamista varten, mutta viime kertaisen sumun tilalla oli nyt aivan jumalaton väreily. Sirrin jähistäminen oli taas kerran todella tuskallista ja tuloksetonta. Rantakallion lammesta löytyy vesilisko (rupiliskoa ei poissuljettu) ja meri antaa allia, riskilää ja pari ruokkia, mutta näistä viimeisimmät eivät jää haltuun. Kymmenen minuuttia ennen rallin alkua yli lentänyt luotokirvinen jätti myös aika ristiriitaisen vaikutelman.

Turun päädyssä selkälokki on peruslaji

... ja Idrotilla perjantaina letkeä meininki.

”This is the greatest gift

what we received from Mother Earth

so let’s play this game…”

Minuutti ennen rallin alkua tärähtää, kun Joona huutaa, melkein turhankin kovaan ääneen, metsän päältä kohti pohjoista kiitävän falcon! Plotallahan sen jo näkee, mutta ohan sitä kevään ekaa nuolihaukkaa pakko kiikareilla kattoa. Ja kilpaileva joukkue tuijottaa merelle, tätä ne ei nää! Kolme henkeä pitää loittonevaa haukkaa tiukasti hallussa ja rallin alusta kertova hälytys vapauttaa meidät piinasta. Enpä olis uskonut että Ahvisralli avataan subarilla! Tosin Olli, Tiu ja Suski aloittivat merikihulla, joka me autuaina nuijattiin. Muu lajisto on vähän peruslajien popsimista, eikä niitä vielä vartti sitten havaittuja ruokkejakaan löydetä.

Hamnörä tuntuu vaisulta, Kråkörsfjärdenin niityllä näkyy muita rallaajia ja parhaimman kahlaajarannan poikki kävelee jotain leijasurfareita. Mitään tylliä ja punajalkavikloa parempaa ei löydy ja pettymys nakuttaa takaraivossa palokärjen lailla. Kuukauden takaisesta viisastuneena tsekkaamme Hamnörsvikenin, mutta tällä kertaa kannattaa katsoa laituria pidemmälle, kun eteläpuolen luodon päältä löytyy kaksi merikihua! Helpottunut olo, ei tarvii huomenaamulla Styrsillä ahdistua jos kihua ei kuulu… Hammarudda gårdin puolelta kuitataan kivitaskun ja metsälajeja putoilee niin hippiäisen, puukiipijän ja hömötiaisen osalta. Sitä riemua. Rastaiden laulu raikaa eikä lauran tai kuran kanssa ole mitään ongelmia.

Gottbyn puolella tapahtuu taas. Viimevuotinen pikkukuovipaikka antaa tyhjää, mutta skarpit joukkuetoverit hiffaavat peltoaukean laitamilla pyörivän rastasparven, jonka seassa pyörii mukavan näköisesti pienempääkin varpuslintua. Tää tilaisuus pitää hyödyntää, mutta haastavalta se vaikuttaa, kun sopivan katselupaikan hakemiseen menee aikaa ja varpuslinnut katoavat korkeamman kasvillisuuden sekaan. Rastaatkin karkaa, ja vaikka niiden useassa aallossa tapahtuvaa paluuta kesantopellolle voidaan hallitusti seurata, mutta sepelrastasta ei löydy. Antaa tää kuitenkin, kun pieni osa pellolla häröilevistä hemposta laskeutuu pelto-ojasta nousevan pienen koivun latvaan, ja sit mumisen jotain et ”ihan kuin tolla yhellä olis vaalenaruskea rinta…” VUORIHEMPPO! Toinen laatulaji rallin alkuun ja kyllä hymyilyttää.

… mutta osaa se hymy hyytyäkin. Stoppaamme yhdellä peltoaukealla ennen Ramsholmenia, olotila menee enemmän ihmettelyn ja pällistelyn puolelle. Isolepinkäinen  putoaa viereiseen ojaan, eikä sieltä viiden minuutin odottelulla enää noussut. Sviddu, tää olis pitäny osata hyödyntää. Samoin Torpfjärdeniltä ilmoitettu jalohaikara levittää levottomuutta - eikä lintua sit enää nähty, tää pikkurari ei synkronoinut esiintymistään meidän tiimin ajoituksiin. Ramsholmenin länsipuolelta löytyneet uivelo ja 3 lapasotkaa hieman lämmittävät. Torpfjärdenin puolelta taas kuitataan niin harmaasorsa, lapasorsa, tavi ja haapana, mutta odotuksissa ollut heinätavi pysyttelee piilossa. Ristisorsia mukavat 8p. Perjantain reitti etenee vielä Maarianhaminaan; satamassa kuitataan pulut ja Västrä Ytternäsissä pienen hakemisen jälkeen turkinkyyhky. Itäsataman puolella tiimi jakaantuu, painelen itse skannaamaan lahtea ja lähetän tiimin hakemaan valkoposkihanhen Lilla Holmenista. Joona oli kuulemma ollut pettynyt siihen, että se vapo oikeasti löytyi sieltä…

Hämärälajien työstäminen aloitettiin palaamalla Torpfjärdenille. Mielessä kyti epätoivoinen ajatus jalohaikaran näkemisestä päivän viimeisissä valoissa, mutta kuultiin sentään rallin ensimmäinen luhtakana. Storträsketin puolelle siirryttäessä kokeiltiin paria viimevuotista helmipöllöpaikkaa, mutta hämärä hiipi hitaan oloisesti päälle eikä lepoa varten jää kovinkaan pitkää aikaikkunaa. Storträsketin pohjoisosassa vietetty vartti käytetään tehokkaasti hyväksi: luhtakanoja on äänessä kaksi yksilöä ja kaulushaikara puhaltelee tasaisin välein, mutta se Tiiran tiedoista ennakoitu luhtahuitti antaa meille tasan yhden mahdollisuuden. Viitasammakon pulputus lasketaan ehdottomaksi plussaksi.

Storträskin jälkeen palailemme kohti majapaikkaa ja nukkumaan päästään juuri kahdentoista pintaan. Paremminkin ois voinu tän päivän osalta mennä, mutta vuorokauden vaihtuessa tiimillä on kasassa jo kivat 84 lajia.

”Minua et nuijaa!”

Yö sujuu nihkeästi. Onnistun hyödyntämään kolmen tunnin ikkunasta ehkä puolikkaan, ja kateellisena kuuntelen joukkuetovereiden puheita siitä, kuinka oli helppoa nukkua. Katkeruus on se paras motivaattori linturetkilläkin, ja tiimimme suuntaa kohti Eckerötä hyvissä ajoin ennen auringonnousua. Anekdootteja mahtuu lauantain pimeille hetkillekin, kun pysähdymme Bölen salmelle kuulostelemaan liejukanaa. Kello näyttää puolta viittä, odottelemme hetken aikaa, joukkueen kapteeni mumisee jotain siitä reagoisiko liejukana sellaiseen luhtakanamaiseen rääkymiseen – kohdelaji kuitenkin päättää, että turha mulle on ruveta rääkymään, vaan päättää elämöidä ilman sen suurempia kehotuksia ja me kuittaamme rallin neljännen rantakanalajin. Huikeeta.

Skagin tiellä kokeillaan että saataisko edes teertä, mutta rastaat möykkää ja luoteistuuli pauhaa. Björnhuvudin bubo on hiljaa eikä Långmon tie lunasta odotuksia, paremmat metsälajit on tiukilla ja odotettu metsäkirvinen nyt näennäisesti hellittää pään kiristystä, mutta Styrsille vievän tien varreltakin se ois hoitunu. Närhikin nuijataan. Aina tää tuntuu yhtä vaikealta. Tie kuitenkin vie Styrsin kärkeen (tai veis jos kapteeni ei nuotittais väärin) ja meristaijin makuun päästään jo seitsemältä aamulla.

Tunnin sessio tuottaa suurimman osan tarvittavista peruslajeista: merisorsat, kuusi härkälintua, kolme kaakkuria ja bonarina kaksi luotokirvistä, kaksi etelänkiislaa sekä kaksi sinisuohaukkaa (koiras ja naaraspukuinen) kirjataan havikseen. Rasmus Mäki kavereineen staijaavat kärjessä ja kiitettävästi ilmoittavat mielenkiintoisista lajeista paikalla oleville biologeille. Meno on muutenkin leppoisaa, lintuja näkyy hyvässä valossa eikä Berlebach tärise tuulessa. Nuoremmillakin rallaajilla riittää intoa ja huonoja juttuja kuullaan muiltakin tiimeiltä. Kihusta ei oo paineita ja ”kuikka hoituu Saltviksfjärdeniltä” (virhe!), joten metsälajeille annetaan uusi mahdollisuus. Nyt päästään kiinni ihan hyviin paikkoihin, kun samoilta jalansijoilta havaitaan sekä närhi että palokärki (todetusti eri yksilöt, toim. huom.).

Styrsiltä jatketaan kohti Torpin kylää. Peltoaukean tunnustelun jälkeen joukkue jakaantuu ja kantis lähtee taas etsimään sitä olematonta mulelia. En ehtiny pitkälle, kun Joona viittoo mut takaisin – löysivät perkele koiras-sepelrastaan, Julian vainu toimi! Degersandin komppaaminen puolestaan ei tällä kertaa anna ja touhu lipsuu edellisten havaintojen muistelemiseksi. Siinä välissä Västerfjärdenillä hoidetaan pikkutylli ja nähdään mukava määrä mustakurkku-uikkuja.

Storbyn osuus aloitetaan kevyellä petostaijilla kylän länsipuolen pelloilla. Pari varpushaukkaa nähdään, mutta Joona tempasee ja skarppaa parkkipaikan ohi kiitävän räystäspääskyn ja aloittaa aivan mielipuolisen tuulettamisen =D mainitsemisen arvoista, että Syrinxin edustusjoukkue ajoi samaan aikaan ohitse. Juho näki auton takapenkiltä ohi lentävän linnun, mietti ensin että olikohan toi delu ja nähdessään hyppytuulettavan Joonan totes että olihan se =D pysähtyivät onneksi paikalle ja annettiin nuorisolle liejukananuotit Böleen, osa porukasta tais kuitata elämänpinnan.

Käringsund sortuu taas sille ”ei oo” -osastolle, kun ruokinta on ”yllättävän tyhjä” (aina ei muista et huhtikuun puoliväli meni jo), nokkavarpunen ei tiksu ei metsistäkään kuulu töyhtötiaisen naurua. Onneksi punatulkku osasi viheltää. Postitalon seudulla puolestaan kuluu aikaa: lampareelta ei paljoa löydy, mutta sillalle suunnatessamme revitämme samanaikaisesti sekä pohjoiseen painelevat kolme haarapääskyä sekä Käringsundista saapuvat pikkukäpylinnut. Riemuitaan ja herätetään hämminkiä. Postisilta tsekkaillaan, mutta Sandvikenin koluamista ei katota tarpeelliseksi, kun paikalla häärää paljon porukkaa ja just lahdenpohjukasta ilmotettu sepelrastas on jo pinnoissa =) sen sijaan painumme gamla postvägenin varrelle  hyönteissyöjien suuntaan – ja löydetään se pajulintu! Tilanne on kuitenkin aika vaikea, lintu hankalassa paikassa, tiimi turhan hajallaan ja mä kannustan komppaamaan linnun esiin, jolloin vaan kaks henkeä ehtii näkemään. Ja lintu katoaa, vaikka yritetään toisesta kulmasta uudelleen. Tappiomieliala nostaa päätään, vaikka koitamme lohduttautua kahden muutaman ihan kivan lajin naulaamisella – ja paljon on vielä edessä.

Siirrymme Överbyn puolelle staijaamaan. Ajoitus näyttää vaihteeksi hyvältä, koska hiirihaukkaa ja varpushaukkaa liikkuu. Päivän kolmas sinisuohaukkakin löytyy ja spottaamme pienen metsähanhiparven matkassa itään suunnanneen lyhytnokkahanhen! Jos jälkikäteen jotain harmittelee, niin tähän ois voinu jäädä vähän pidemmäksikin aikaa ja vähän hillitä sitä Hagan pakkomiellettä. Mut sit ois voinu moni muukin asia mennä toisin. Ja lajeja tihkuu seuraavillakin paikoilla: Marsundista kuitataan kala- ja lapintiira, vaikka kahlaajapuoli tuntuu taas karvaalta pettymykseltä. Lillbolstadissa osutaan myös hyvään aikaikkunaan kuittaamalla peltojen itäpuolella matalalla pyörivä tuulihaukka. Bodafjärden puolestaan koettelee, kun niityn komppaamisesta ei tunnu tulevan kovalla tuulella mitään eikä lahden puoleltakaan irtoa. Kahlaajapaikat alkaa olemaan katottuna eikä parempia lajeja oo osunut kohdalle. Tois puol lutakkoo kahlaava jalohaikara on kuitenkin mitä mainioin paikko, huuto kajahtaa pelkän ralliriemun ja sponden ansiosta, vaikka melkein meni taas nuijimisen puolelle…

”… vaikka satais ornimummoja…”

Bjärströmsträskin luona staijataan ruskista ja lasketaan punasotkia, mutta se sykähdyttävin tulee taas yllättäen – taivaalta kuuluu isomman lokin ääni, mutta turhan sointuva harmaalokiksi – tilanne on vähän paha, kun tiimi on hajallaan ja mä lähden yksin kävelemään takaisin autolle mumisten että nyt pitää tsekata tuo lokki – ja taivaalta löytyykin kaks selkälokkia! Lajeja tulee, ehkä yllättävistä paikoista, mutta tulee kuitenkin! Siirtymäetapilla kohti Hagaa spottaan pelkääjän paikalta petolinnun – rallijarrutus ja tähtäys – ruskosuohaukka! Mitä nyt minä ja Joona ehditään tällä kertaa tilanteeseen mukaan, lintu paineli saman tien puiden taa, me yritettiin urhoollisesti mennä perään ja paikallistaa se, mutta ei saatu enää haltuun. Nuijauslistaus tuntuu taas ahdistavan pitkältä…

”Ei hitto, meiltä puuttuu nakkeli!” Tämä toteamus ei yhtään helpota ahdistukseen. Jos kaksi aikaisempaa kertaa Prästgårdsnäsetissä on ollut naurettavan helppoja, niin tällä kertaa saadaan talsia vähän turhankin pitkälle. Pankkilaji kuitenkin, mutta ois sinne lopetusalueille suonu mennä vähän aikaisemmin. Hagan työstämiseen jää kuitenkin pari tuntia aikaa.

Viimeisellä kohdekokonaisuudella kokeillaan ensin Näsin peltoja ja todetaan, että ei täälläkään mitään hanhia oo. Lötön uimaranta antaa perinteisen fanaasin, mutta jouhisorsa, pikkujoutsen, paremmat kahlaajat, rarilokit – ja kuikka! – jäävät uupumaan. Joku rossicus siellä merihanhien kanssa kuitenkin kummitteli. Haga ringvägin kiertäminen on myös ahdistavaa, Bodafjärdenistä oppineena komppaamiseen ei nyt tuhlata aikaa ja timalipaikalla kääntyminen vasta turhalta tuntuukin, kun tuuli on aamun puolelta yltynyt entisestään. Sieltä sentäs kopataan matalalla liihottanut mustavaris, vaikka tän olis saanu siitä kungsgårdin ladon kulmaltakin. Fasaani nähdään uudestaan, siinä samalla kuskimme taitaa menettää pelkääjän paikan puoleisesta korvasta muutaman kuulosolun…

Rallin viisi viimeistä varttia kuluvat Hagan ”punaisen ladon” suojissa petoja staijatessa. Puutelistalla on paljon koukkunokkia ja kimpassa todetaan, että niihin vois satsatakin. Ei ehkä kannata lähteä hätiköimään ja etsimään jotain satunnaista puutelajia jostain satunnaisesta paikasta. Vaan kun ei se näinkään anna, kun horisontista löytyy pelkkää merikotkaa, hiirihaukkaa ja kalasääskeä. Jostain kumman syystä paikalla pyörii paljon muitakin joukkueita, joten onhan siinä hyvä antaa mustavariksen, kapustarinnan ja hiirihaukan kaltasia lajeja eteenpäin.

Viimeisten sekuntien kohdalla olo on kuitenkin pettynyt, tällä ajankohdalla ois voinu olla potentiaalia paljon kovempaankin lajimäärään. Silti takana on aivan huikea vuorokausi, niin havaintojen, porukalla retkeilyn ja rallidraaman, kuin itsensä haastamisen ja oppimisen kannalta. Adrenaalini, pettymykset, onnistumiset, huonot vitsit, huonot biisit ja huikee porukka. Tämän takia vanha kääpä jaksaa edelleen tätä tehdä.

" dont' ever let it be you - knowing what it is that drives me"

Idrotille saavutaan takeaway-pizzojen kanssa ja purun alussa meinaa jännittää. Show sujui jouhevasti, pelikikoilla oli homma hyvin hallussa tulosten liveseurantaa myöten. Ajankohtaan nähden lajimäärät on tietenkin korkeita ja huudossa kaikuva lajisto monipuolista. Lajiparitason määritykseksi jäänyt kiljukotka/pikkukiljukotka sekä ad-pukuinen maakotka olivat tämän rallin kuumottavimmat rarit. Jos pajulintua osasi odottaa, niin silti ruokokerttunen, kirjosieppo ja hernekerttu vaikuttivat melko aikaisilta saapujilta tässä vaiheessa kevättä. Käenpiika oli useammalla joukkueella. Se kävi selväksi mitä jo rallin aikana ajateltiin, kahlaajien ja metsälajien kanssa on paljon puutteita. Pedot näyttäis olleen hankalia muillekin. Sen sijaan se yksi hanhiparvi osoittautui arvokkaaksi, samoin neljän eri rantakanalajin havaitseminen Ahvisrallissa on melkonen suoritus. Tiukille menee, mutta tällä saldolla saavutetaan kuin saavutetaankin kärkisija! Yli sadan lajin tuloksen ylittää yhteensä kahdeksan joukkuetta, ja Top10 alkaa 98. lajista. 

Muuten tästä on vaikea sanoa mitään sellaista, mitä ei olisi Ahviksesta sanonut aikaisemmin. Joukkueilla riitti intoa ja elämyksiä jaettavaksi, lisäksi monet ensikertalaiset ylsivät todella huikeisiin tuloksiin. Ja jos se lajimäärä ei oo niin justiinsa, niin taas on biologinplantut saanu nauttia keväisestä lintumenosta hienoilla paikoilla. Tai sellainen kokonaiskuva tästä ainakin jää, pahimpien kilpakumppaneiden keskenäinen kyräily kuuluu yhtä lailla tähän ilmiöön =D henkilökohtaisesti tää ralli oli kuitenkin henkisesti tosi raskas, ja syy löytyy alla olevasta kuvasta...

Ahvis2018, Top3. Kuva: Alma Seppälä

Kiitos Inka ja Joona, no thanks to you-know-who-you-are, kiitos järjestäjät, kiitos ystävät, kiitos Ahvis. Tässä vielä tulostaulukko, mukana oli tänä vuonna huikeat 53 joukkuetta!

Joukkueen nimi, lajimäärä, (ässät)

Melanistiset mustakiurut, 123 (vuorihemppo, lyhytnokkahanhi ja nuolihaukka)

5/5 viskisiepot, 121

Speduidit ja saappaaton kuningatar, 109 (suopöllö)

Archeoptirix, 105 (pähkinähakki) (ylläpito ei ota vastuuta pelikikkojen tuloslistan kirjoitusvirheistä)

Pulkkinen määrää tahdin, Sendari kuittaa univelat, 104 (ruokokerttunen)

Tohtori Madeira ja Jägermaisterit, 104

vmp, 103

Sherryä, Pentti Arajärvi, 101

Maalla, merellä ja ilman kohosta, 99

Yöhutikka, 98

Seniilit silakat, 94

Uskon enkelit, 92 (maakotka)

Yhdet vielä ja sitten rattiin, 91 (harmaapäätikka)

Kapustarintapumppu, 88

Laivanupottajat aka Mikko ja tiput, 86

Rauhankyyky, 85

Möttönen ja kolme yöpetonakkia, 85

Lintupojat Helsinki, 85

Birdnado, 85

mighty tits, 83

Ari & TTT, 83

pupupupulmuset, 82 (nokkavarpunen)

Vitunpikkupaskalintu, 77

Haagan pyllyt, 77

Kuningatarituhippiäiset;76 (kiljukotka/pikkukiljukotka)

Joukkue joka huijasi taas, 72

Renttahelikot, 69

Pähkinänakit:vittukukaikkihajoaa, 68

Tuskakoskelot, 67

Pyy150, 64 (pikku-uikku)

Kuhertelevat Allit, 64 (kirjosieppo)

Trii-tryy, 63

Everybody deserve the bird, 63

Kikkemojakyckling, 62

Lookallthechickens, 61

Iso H ratissa, 60

Unidentifiers of flying objects, 60

Luulenpa lentäväni, 55

Viikkitimalit, 54

Haukkabois, 53

Tonni kättee ja kalkkuna mukkaa, 53

Ahvisdominance420 jne, 50

Stydit stidit, 50

Kolme kympin naista, 48

Heimoneuvosto, 46 (tundrahanhi)

Rakettirastaat, 45

Pullasorsat, 45

Naakat, 44

Me ollaa Turust, 43

Taidetoimikunnat, 42

Lehto&Pöllöt, 40

Tuplahaukat, 38

Rantasipi(lä)t, 16