 |
Tämä päivitys toimii ikäänkuin referaattina esityksistä (tai paronin oppimispäiväkirjana) ja kuvituksena on myös esityksestä otettuja kuvia, joiden tarkoituksena on esitysten sisällön havainnoillistaminen (alkuperäisten kuvien tekijänoikeudet kuuluvat tietenkin kuvaajille). Ihan kaikkia yksityiskohtia en lähde luettelemaan, järjestäjien, esiintyjien ja paikalle saapuneen yleisön puolesta, vaan tarkoitus on kertoa siitä millä tasolla määrityksestä ja tuntomerkeistä puhuttiin.
Esitysten rakenne ja sisältö oli jälleen ammattimaista: perustiedoista liikkeelle, esitetään pahimpia määrityksen sudenkuoppia ja tyyppituntomerkkejä sekä vaihtelua kerrottiin runsain esimerkein. Mä en ainakaan kokenut tätä niin, että pitäisi olla määritysskabojen kärkiä vastaavat taidot jotta sisältöön pääsisi kiinni, perusosaamisella pärjäs oikein hyvin - paitsi itse skabassa =)
Tilaisuuden avaaminen ja alkusanat
Pepe Lehikoinen ja Zeiss Optics Finlandin Juhana Toikko avasivat tilaisuuden aamukymmeneltä lyhyesti ja ytimekkäästi. Tavaraa oli tarjolla viime kertaa runsaammin ja päivästä näytti tulevan melko pitkä, mutta ohjelma näytti hyvin suunnitellulta ja tasapainoiselta. Joten persettä penkkiin ja oppeja sisäistämään!
 |
 |
| Pepe kertaa päivän ohjelman ennen starttia. |
 |
William Velmala - Mäntysirkkunaaraiden määrityskriteerit
Mäntysirkku on hyvin ajankohtainen suurharvinaisuus, menneen syksyn itäraripulssin myötä Suomesta löytyi kolme uutta yksilöä. Aikaisimpia hyväksyttyjä havaintoja oli seitsemän, mutta RK:n päätöksellä kaikki naaraspukuiset yksilöt (kolme hyväksyttyä havaintoa ja pöydällä olleet) siivottiin pois tilastoista. Ja tässä esityksessä Wilu kertoi hyvin perusteellisesti miksi näin tehtiin.
Mäntysirkun levinneisyysalue ulottuu Uralvuorien tälle puolelle ja mäntysirkulla on 3 000 kilometrin levyinen päällekkäisyys keltasirkun levinneisyysalueen kanssa. Tämä ”risteymäalue” kasvaa edelleen keltasirkun levitessä itään. Johdannon jälkeen alkoi naaraspukuisten mäntysirkkujen tuntomerkkien käsittely – niistä lähtökohdista, että pelkkä keltaisen puuttuminen ei riitä, jolloin määrityksessä on kiinnitettävä huomiota vatsapuolen viirutukseen, pään kuvioihin ja silmäkulmajuovan väriin. Monet muut tuntomerkit, kuten alanokan väritys, valkoisen määrä pyrstössä ja pyrstön alapeitinhöyhenten viirutus, ovat tukea antavia tuntomerkkejä. Mäntysirkun muutolla ja talvehtimisalueilla pitämä lapinsirkkumainen kutsuääni on myös käyttökelpoinen tuntomerkki.
Wilu näytti esimerkkejä useammasta naaraspukuisesta linnusta ja korosti, että nuorilla linnuilla tuntomerkit korostuvat kevättä kohti, kun puku kuluu, jolloin linnusta tulee kontrastikkaampi. Myös erilaisista risteymälinnuista nähtiin esimerkkejä. Wilu myös havainnollisti määritysproblematiikkaa pienellä kuvankäsittelyllä, näyttämällä kuvia keltasirkuista, joista oli kuvaa käsitellessä poistettu keltaiset sävyt – ja nämä linnut näyttävät hyvin samankaltaisilta kuin Suomessa aikaisemmin määritetyt naaraspukuiset mäntysirkut. Keltasirkut saavat keltaisen värinsä ravinnon karotinoideista, joten pelkästään keltaisen puuttumisella ei voi poissulkea haaleaa keltasirkkua. Nuoren naarasmäntysirkun saa silti Suomessa määrittää, mutta silloin oikean värityksen lisäksi linnulla pitäisi olla mäntysirkulle tyypilliset vatsapuoli ja päänkuviot, sekä linnusta pitäisi havaita muita puoltavia tuntomerkkejä. Wilu korosti myös kuvausolostuhteiden merkitystä ja oikeaa väritasapainoa valokuvia käsitellessä.
 |
| Esimerkkejä museonäytteistä, rinnan ja leuan kuviointi vaihtelee... |
 |
| Euroopassa havaittuja sirkkuja |
 |
Petteri Lehikoinen - Idänkäen maastomääritys
Toissavuonna havaittu Suomelle uudeksi lajiksi hyväksytty idänkäki nosti myös tämän lajin maastotuntomerkit uudelleen esille. Kuinka konkreettisia kirjallisuuden (Lintuoppaan?) esittämät tuntomerkit ovat ja kuinka konkreettisia tuntomerkkejä onkaan tämän lajiparin erottamiseksi? Pepen aloittama selvitystyö eri museoissa sijaitsevista nahkanäytteistä kertoi, että kirjallisuuden esittämät tuntomerkit (selkäpuolen sävy, vatsapuolen viirutus ja alaperän kuvioinnit) vaihtelevat paljon. Sen sijaan konkreettisia tuntomerkkejä löytyy siiven alapinnan kuvioinnista, siipisulkakohtaisesta täplien määrästä. Näitä tuntomerkkejä tutkiessaan Pepe on käsitellyt noin nelisensataa käkinäytettä kolmen eri museon kokoelmista ja tuloksia esiteltiin sen mukaan, pedantisti ja yksinkertaisen havainnollistavasti, jolloin suuri otoskoko ja päällekäisyys täplien määrissä tuli hyvin esille.
Ne selkeimmät erot ovat kolmannen (ulkoa laskien) käsisulan täplien määrissä. Myös muissa sulissa, kuten 1. ja 2. käsisulassa, on eroja. Näissäkin on tietyn verran päällekkäisyyttä, mutta jos 3. käsisulan täplien määrä pelkästään ei ratkaise määritystä, pitää katsoa vielä 1. ja 2. käsisulkien määrä (useamman tuntomerkin yhdistelmänä) tai näiden käsisulkien täplien kokonaissumma. Sama pätee myös molempien lajien punaruskeisiin muotoihin ja nuoriin lintuihin, joilla on harmaisiin verrattuna enemmän täpliä käsisulissa, mutta samat lajienväliset erot toimivat, idänkäellä täpliä on vähemmän käkeen verrattuna. Elävän linnut erot nähdäkseen lintu pitää tietenkin kaivaa esille ja valokuvata siiven alapinta.
 |
 |
| Esimerkkejä nahkanäytteistä, vaihtelua on molemmin puolin. |
 |
| Tällä linnuilla uloimmat ja pienet, mutta selvästi samanväriset ja selvärajaiset kuviot laskettiin täpliksi. |
 |
| Täplien määrien vaihtelua |
 |
| Käki... |
 |
| ... ja idänkäki |
Petteri Lehikoinen - Lintukuvamäärittämisen SM-kisa
Viime vuonna lanseerattu lintumäärityksen suomenmestaruuskilpailu uusittiin, odotetusti skaba oli vaikea ja taso korkealla. Viime vuoteen nähden skaban sijainti ohjelmassa oli paremmin suunniteltu, eikä tällä kertaa kulunut ”turhaa aikaa” lomakkeiden tarkistamiseen ja tulosten odottamiseen. Myös skaban rakenne oli paremmin suunniteltu, kuvien välissä näytettävässä tyhjässä diassa oli sekä edellisen että seuraavan kuvan numero.
Ja aika jäätäväähän se tällaiselle noviisille oli, jolle määrityskilpailut ovat olleet aika hiljainen osa omaa harrastuskenttää. Vaan näyttivät muutkin olevan vähän päähän lyötyjä. Kuten tällä tasolla ilmeisesti kuuluukin =D
 |
| Skaban säännöt |
 |
| Skaban jälkeisiä tunnelmia |
 |
| Skaban ja lounastauon jälkeen ohjelmassa matkakertomus |
Heikki Eriksson - Marokon ihmeet
Kovan määritystiedon keskelle sijoitettu ”keventävä” matkakertomus keskittyi tällä kertaa Marokon upeaan linnustoon. Avescapesin iskuryhmä pohjusti maan lintukohteita vuosi sitten toukokuun alussa, ja nyt Heksa esitteli reissun satoa, sekä maisemia että lajeja. Marokko on monessakin syyssä mielenkiintoinen lintumaa, sinne mahtuu paljon erilaisia elinympäristöjä suht pienelle alalle (korkeuserot mukaan lukien) ja täällä Afrikan luoteiskulmassa sijaitsee ”taksonomisesti mielenkiintoisia” tapauksia, eli laajemmalle levinneiden aavikkolajien alalajeja, jotka ovat splittausuhan alla – tai niitä on jo splitattu.
Heksa jakoi Marokon elinympäristöt ja lintukohteet kuuteen eri kategoriaan; pohjoisemman luoteisrannikon kosteikkoalueisiin, pohjoisen lehti- ja havupuumetsiin, korkean Atlas-vuoriston alueeseen (vuoristossa yli 4000m korkuisia huippuja), Saharan puolelta kurottava dyynialue, läntisempään puoliaavikkoon ja karkeamman kivimateriaalin alueeseen, sekä eteläisempään viljelysalueiden ja tekojärvien kirjomaan tasaiseen rannikkoalueeseen. Monet ryhmät kiertävät nämä alueet ikään kuin renkaana, ja Heksa näyttikin kuvia sen mukaisessa järjestyksessä; upeita maisemia, luonnontilaisia metsiä, vaikeakulkuisia hiekkadyynejä…
Marokko on kiurujen ja taskujen pyhä maa, juurikin korkeuserojen ja erilaisten habitaattien mosaiikin ansiosta. Aavikkolajeista korostuivat myös uudelleenistutettu lännenkaulustrappi, aavikkovarpuset ja aavikkokehrääjä, paksunokkakiuru sekä jouhihietakyyhky. Samoin Lintuoppaan esittämä kääpiökertun ja aavikkotaskun ystävyyssuhde todettiin ihan oikeaksi ilmiöksi =) pelkkää aavikkotykitystä tämä ei tietenkään ollut, vaan korkkimetsien lajit, kuten atlaksenvihertikka ja atlaksensieppo, kosteikkojen kruununokikanat ja ilmeisesti koko ajan vähenevät afrikansuopöllöt saivat myös ansaitun osansa. Kuvasettiin eksyi myös Marokon kolmas tundravikla – ulkomailla retkeily voi yllättää muutoinkin, kuin eksoottisella pesimälajistolla!
 |
| Marokon karkeaa elinympäristöjaottelua |
 |
| Tavallinen varpunen valtaa alaa aavikkovarpuselta, joten jälkimmäistä joutuu etsimään aina vain syrjäisemmistä ympäristöistä |
Dick Forsman - Kiljukotkat
Todella odotettua sisältöä määrityspäivän ohjelmaan! Kiljukotkien määrittäminen ja erityisesti pikkukilju- ja kiljukotkien risteymät ovat olleet todella puhuttuja ornitologian lähihistoriassa, ja Dick Forsman on alan parhaimpana asiantuntijana oikea henkilö kertomaan näistä määritysillan yleisölle. Dici ottikin esitykselleen seuraavat lähtökohdat: ensin esitetään linnuista hyviä kuvia ja yksityiskohtia, ja sitä kautta yritetään oppia tuntomerkkejä maastotilanteita varten. Esityksessä käytiin ensin kiljukotkan, sitten pikkukiljukotkan, ja lopulta oletettujen ja varmistettujen risteymien piirteitä. Dici korostikin sitä alusta alkaen, että hybridi pitäisi aina ottaa huomioon kun kiljukotkalajia määrittää maastossa - ainakin Euroopan näissä osissa.
 |
| Avausdiassa "turhat luulot pois" - ylempänä kiljukotkia, alempana arokotkia |
Ensin esityksessä käytiin läpi eri-ikäisten kiljukotkien tuntomerkkejä. Ikämäärityksen tärkeyttä korostettiin jälleen, ja avaintuntomerkit (siipisulkien väritys ja juovitus) eroteltiin hyvin niistä vaihtelevimmista (7. käsisulan pituus ja ”puolikuut”) tuntomerkeistä. Nuori kiljukotka voi näyttää yläpuolelta hyvinkin kontrastikkaalta, ja jälleen, määritys ei saisi nojata yhteen tuntomerkkiin. Vaikka näitä kotkia olisi jokunen nähty aikaisemminkin, perusteita on aina hyvä kerrata ja ”petotohtorin” esitelmää kuunnellessa varmasti kaikki oppivat jotain uutta. Olihan se aika shokeeraavaa nähdä kuva todella vanhasta kiljukotkasta jolla on vaalea silmä. Tai huomata kuinka laajaa vaihtelua linnuilla on ruumiinhöyhenten sulkasadossa – ja huomata miten höyhenpuvun kuluminen talvehtimisalueilla vaikuttaa lintujen ulkonäköön.
 |
| Petotohtori vauhdissa |
Vaikka hienoista clangakuvista on vaikea pistää paremmaksi ja omia vanhoja käsityksiäänkin on hyvä oikoa, niin itselle kaikista odotetuin osuus koski hybridejä. Lähtökohtaisesti lajien keskenäiset tuntomerkit menevät ristiin (esimerkiksi linnulla voi olla muutoin kiljukotkamainen väritys, mutta pikkukiljukotkamainen ”rintavyö”, siipisulkien juovitus ja niskalaikku). Yksi loistava esimerkki tuntomerkkien ja muiden piirteiden yhdistämisestä oli syksyinen 2kv-kotka, joka muutoin näytti pikkukiljukotkalta, mutta puvun yleisväritys ei täsmännyt – 2kv-linnun pitäisi olla sen ikäisenä paljon vaaleampi! Muutama vuosi sitten Satakunnassa seikkaillut ja Jaakko Esaman dokumentoima kotka syynattiin läpi todella tarkasti; lintu oli rengastustiedoista varmistettu risteymä ja vaikka esiaikuinen lintu olikin sulkasatonsa takia melko sotkuisen näköinen, Dici osoitteli samasta linnusta vuorotellen pikkukiljukotkan ja kiljukotkan tuntomerkkejä. 1:1-risteymät vielä menettelevät, mutta entäs sitten kun tapahtuu takaisinristeymistä tai kaksi risteymäyksilöä pariutuu keskenään. Dici sanoikin suoraan, että ”tälle ongelmalle ei mahda yhtään mitään” ja referoi esityksensä päätteeksi eestiläisen ornitologian grand-old-man Eerik Kumaria, joka kertoi ”niiden kuitenkin olevan yhtä ja samaa lajia”. Oli risteymien tai näiden kotkien lajilleen määrittäminen relevanttia tai ei, tällainen ”hybridisaatio” kertonee Itä-Euroopassa tapahtuvista ympäristönmuutoksista, jolloin vanhojen metsien pirstoutuessa pesimäympäristönsä menettäneet kiljukotkat hakeutuvat, juurikin pirstoutuneempaa maisemaa suosivien, pikkukiljukotkien sekaan pesimään.
 |
| Nuoren kiljukotkan vaihtelua |
 |
| Esiaikuinen kiljukotka |
 |
| Tässä taas yksi esimerkki pikkukiljukotkan ruumiinhöyhenten sulkasadon vaihtelusta... |
Kuvia tästä Satakunnassa havaitusta risteymästä löytyy mm. MäkPen blogista.
 |
Dick Forsman - Suohaukkakompleksi ja haasteelliset idänmehiläishaukat
Kahvitauon jälkeen petolintuguru jatkoi kahden muun haastavan lajiryhmän kanssa. Toisen esityksensä alussa Dici korosti ”nöyryyttä, erityisesti lintujen edessä”, kun suohaukkakompleksin läpikäynti aloitettiin sinisuohaukasta – se yleisin laji on tunnettava hyvin, kun harvinaisempiin verrataan. Lajin kohdalla korostettiin tietenkin harittavien käsisulkien määrää ja siiven muotoa – sisu on näistä kaikista lyhyt- ja pyöreäsiipisin.
Yleisin ongelmakohta suohaukoissa on syksyisten (elo-syyskuun), vanhojen ja sulkivien lintunen määrittäminen. Monilla siipisulkiaan vaihtavilla yksilöillä puuttuu usein 2 siipisulkaa (1 on pudonnut ja 1 kasvavassa), jolloin siiven kärjen habituksen muututtua pitää keskittyä muihin tuntomerkkeihin, kuten uloimpien sormien pituussuhteisiin ja värituntomerkkien yhdistelmään. Tämän ongelmakohdan puimisen jälkeen katseltiin sirompien lajien nuorien ja vanhojen naaraiden tuntomerkkejä – ja taas kehtaa sanoa, että jokusen suohaukan aikaisemmin nähneenä tästäkin sessiosta oppi jälleen uutta ja vähintäänkin näki asioita uudesta näkökulmasta.
 |
| Alkusyksystä siipisulkiaan vaihtava naaras-sinisuohaukka - käsisiipi näyttää perhanan terävältä, kun yks sulka puuttuu kokonaan ja yks on kasvamassa, mutta sisemmän kässiiven tumma takareuna sulkee pois arosuon ja kainalon peitinhöyhenten kuvionti niittysuon, noin alkajaisiksi. |
Suohaukkaristeymien osuudessa konkreettiset esimerkit jäivät ehkä hieman vähiin, mutta Dici keskittyi puhumaan ilmiöstä laajemmin. Kuten 1:1-kotkaristeymilläkin, myös näillä linnuilla tuntomerkit menevät aika tasan ristiin. Esimerkkinä näytetyllä nuorella risteymälinnulla oli mm. arosuohaukalle liian pitkä 5. käsisulka ja pullottava kyynärsiipi. Risteymän näkeminen Suomessa on edelleen varteenotettavaa, joskin tämä ilmiö on Suomessa vähentynyt ja havaittujen risteymien painopiste on siirtynyt lännemmäs; arosuohaukkojen runsastuessa nopeasti monet linnut pariutuivat ”lähimmän mahdollisen kanssa” aikaisemmin, mutta nykytilanteessa on hieman helpompaa löytää samaa lajia edustava lisääntymiskumppani. Vastaavasti havaittujen risteymien määrä on kasvanut Ruotsissa ja Norjassa. Lisäksi lähes kaikki tapaukset ovat koskeneet valokuvattuja ja oletettuja arosuohaukkoja, joista on jälkikäteen paljastunut sinisuohaukan piirteitä. Dici toisaalta kertoi kokeneiden Falsterbo-staijareiden kokemuksia, että nuori risteymälintu on ”näyttänyt arosuolta, mutta lentotavassa on vähän jotain hämärää”. Thumbs up. Koirasristeymät pystyy määrittämään jo vähän varmemmin. Myös aro-ja niittysuohaukan risteymän näkeminen on mahdollista (Suomesta todettu sekapesintä v. 1993) ja Dici kertoi myös todella hämärästä ruskosuohaukan ja arosuohaukan välisestä risteymästä! Kuvia on, mutta niitä ei ole ainakaan vielä saanut julkaista, linnulla on joka tapauksessa ollut ruskea alavatsa, arosuohaukan päänkuviot ja sirosuohaukan siipikaavio. Wtf?
 |
| Idänmehiläishaukan piirteitä. "Mutta..." |
Setin toisessa osiossa Dici käsitteli idänmehiläishaukkoja, niiden määrityskriteerejä sekä mahdollisia hybridejä ja muita mysteerilintuja. Tällekin probleemalle löytyy pohjaa viime kesänä Falsterbossa havaitusta linnusta sekä esim. Israelissa ja Omanissa talvehtivista ”mysteerilinnuista”. Dici kuitenkin pohjusti aihetta kertomalla vuoden ’93 Kazakstanin matkastaan, jolloin mehiläishaukkojen muuttoa seuratessaan siellä ”tavallisten pernisten seassa meni valtavia perniksiä ja sellaisia, jotka olivat ”jotain siltä väliltä” ”.
Tämän jälkeen idänmehiläishaukkojen paraatituntomerkit käytiin läpi ja aika pian päästiin keskittymään niihin ”epämääräisiin lintuihin”. Yleensä muutoin idänmehiläishaukalle näyttävässä linnussa on jotain pientä häikkää, kuten karpaalilaikun aihetta, turhan kapea siipi, lyhyt sormi ja pitkähkö pyrstö. Nuorista idänmehiläishaukoista saatiin myös oikein hyvä kattaus ja Dici korosti hyvänä tuntomerkkinä siiven etureunalla ennen karpaalia sijaitsevan pienen täpän (toimii myös vanhoilla linnuilla).
Pukutuntomerkkien lisäksi korostettiin eroja lajien sulkimisaikatauluissa. Idänmehiläishaukan siipisulkasato on syysmuutolla pidemmälle edennyt kuin meikäläisillä mehiläishaukoilla – ja tämä korostuu myös outojen lintujen määrityksessä. Idänmehiläishaukat jatkavat siipisulkasatoa talvehtimisalueilla, mutta nämä oudot idänmehiläishaukkojen piirteitä omaavat linnut eivät suli. Vastaavanlaisilla linnuilla on tummanpunaisen iiriksen sijaan vaaleampi karmiininpunainen iiris. Dici spelukoi Intiassa esiintyvän, paikkalintuna tai lyhyen matkan muuttajanana tavattavan, idänmehiläishaukan alalaji ruficolliksen mahdollisuutta; ehkä nämä oudot yksilöt voisivat olla alueeltaan pois ajautuneita yksilöitä. Osalla linnuista sulkasato kulkee myös Intiassa aivan eri aikataululla (missä pitkänmatkan muuttaja, alalaji orientalis, myös talvehtii) ja ne ovat muutenkin hieman eri näköisiä kuin muuttavat linnut. Ainakin tämä yleisön edustaja jää mielellään odottamaan lisätietoja ilmiöstä!
... ja pitkät haistatukset kaikille "Batumi -1!" -huutelijoille! =)
 |
| Yksi monista mysteerilinnuista. |
Jyrki Normaja - Johdatus siipijuovallisten uunilintujen maailmaan
Rariteettikomitean pj Jyrki Normaja jatkoi määritystiedon tykittämistä esitelmöimällä siipijuovallisista uunilinnuista. Nämä itäiset uunilinnut ovat karkeasti jaettavissa kahteen eri ryhmään, taigauunilintu- ja idänuunilinturyhmään, joilta löytyy selkeitä yhdistäviä tuntomerkkejä, mutta viime vuosien uudet tutkimustiedot ovat muuttaneet käsitystä näistä ryhmistä melkoisesti.
 |
 |
Ryhmiä yhdistävien tuntomerkkien lisäksi lajikohtaiset piirteet, taiga- ja idänuunilinnusta alkaen, käytiin läpi perusteellisesti. Taigauunilinturyhmässä kutsuäänet ovat hyvin tärkeitä tuntomerkkejä, lisäksi lajien esiintymisessä ja määrityksessä kannattaa huomioida keväthavainnot ja keväällä radikaalisti kulunut puku, esimerkiksi siipijuovat ja kyynärsulkien tyvelle muodostuva palkki saattavat kulua kokonaan pois! Idänuunilinturyhmän yleisin ongelma puolestaan on idän- ja lapinuunilinnun erottelu toisistaan, mutta tästäkin ryhmästä löytyy aivan älytöntä raripotentiaalia, alkaen jo kertaalleen Suomessa havaitusta amurinuunilinnusta. Olikohan se Phylloscopus examinantus, jonka kohdalla Normaja kehoitti; ”jos jotain tämän näköistä ja tämän kuuloista tulee vastaan, niin ottakaa se kiinni. Tai äänittäkää edes.” Ja kuten taas viime syksynä nähtiin, sieltä Uralin takaa voi tulla kaikenlaista jännää…
 |
| Käytännön vinkkejä kirjallisuudsta: "jos löydät tällaisen linnun, ota välittömästi yhteyttä asiantuntijoihin, yritä ottaa valokuvia ja käänny yksityiskohtaisen kirjallisuuden pariin." =D |
 |
 |
| Sonogrammit havainnoillistivat hyvin kutsuäänten eroja. |
SM-kisan purku
Varsinaisten määritysesitelmien päätteeksi Pepe purki määrityskilpailun kuvat yleisölle, käymällä läpi jokaisen linnun tuntomerkit kuva kerrallaan. Yleisöstä kuului niin kohahduksia, onnistumisen riemua kuin vastakaikuista mutinaakin, ja ainakin itse yritin ammentaa oppia loppuun asti samalla toteamalla, että ”kuten lintuharrastuksessa yleensä, parhaiten oppii niistä omista virheistään.” Ilmeisen hankalaan skabaan vastattiin 33 lomakkeella ja kokonaissijoitukset paljastuvat varmaankin vasta myöhemmin osallistujille lähetettävällä sähköpostilla. Nyt kuitenkin tilastojen ohella julkaistiin Top10, ja sielläkin oli useampi jaettu sija. Seassa jo viime vuodelta ja Tringan skaboista tuttuja määrittäjä-ässiä, mutta voitto meni mukaan kutsutulle puhujalle. Yhtä osallistujaa referoiden (”pitikö se kutsua tänne pilaamaan kotkat, suohaukat ja pernikset”) Pepe kertoi saman miehen pilanneen vielä määrityskilpailunkin julistaessaan Dick Forsmanin vuoden 2017 lintumäärityksen Suomen mestariksi! Grattis!
 |
 |
 |
| Mestari & järjestäjiä. Kuva: Avescapes |
Määrityspäivä 2018
Sama konsepti jatkuu
ensi vuonna, todennäköisesti jälleen Lauttasaaressa, mutta metropolialueen
ulkopuolellakin sijaitsevaa paikkaa spekuloitiin. Jatkoilla järjestäjätaho kertoi
tapahtuman sisällön tason nousseen erittäin korkealle, mutta ei täältä kovan
luokan määritystiedosta ja niistä kertovista taida pulaa olla – joten antaa
tulla vaan!
 |
| Tilaisuuden loppuhetkillä William Velmala promosi ensi keväänä järjestettävää Champions of the Flyway -tempausta, jonka nimin kerätään varoja muuttolintujen laittoman tappamisen vastaiseen työhön. Suomesta on jälleen mukana Arctic Redpolls, aiheesta lisää tulossa tähänkin blogiin myöhemmin! |
Määrityspäivää jatkoiltiin mm. Kampin Rotterdamissa. Ja sieltä löytyi päivän teemaan, erityisesti määrityskilpailun voittajaan, liittyvä olut!
 |
| Jumankauta kyllä ne Hollannissakin osaa! |
 |
| "He's a crazy vicious madman!" DR. RAPTOR! Tää oli kova! |
Kiitos ja anteeksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti