”Ai tykkäät staijaamisesta vai? Hitto jätkällä kasvaa juuret
jaloissa!”
- Toni Uusimäki
Hammastikkupotretin kuvasi Filiep T'jollyn.
Sakhalvasho, 19.9.
Jälleen yksi leppoisa päivä Batumissa ja leppoisa startti eilen saapuneelle kokkolalaisraggareille (herrat Toni Uusimäki, Juhani Hannila, Johan Hassel ja Rainer Hakanen). Vajaan neljän tonnin
haarahaukan muutto oli nautinnollista seurattavaa ja rentoa koordinoitavaa.
Pikkukotkat jaksavat painaa (edelleen 276 muuttavaa) ja lajikirjo on muutenkin
hienoa; aamusta aseman kiersi nuori
pikkukorppikotka ja toinen mokoma kopattiin kaukaa eteläpuolelta,
käärmekotkia 9, arosuohaukkoja 6, kolmisenkymmentä sirovarpushaukkaa, pari
punajalkahaukkaa, ja niin edelleen. Uusimäki ja kumppanit lupasivat mulle
jokaisesta hienosta nuotitetusta linnusta oluen, joka ei ollut ollenkaan hassumpi
diili. Päivän kovimmat nuotit tulivat kuitenkin Shuamtasta, mistä tyypit
huusivat notta varokaa, täältä tulee saatana vieköön PELIKAANI! Oltiin vähän että mitä hittoa, kunnes joku meidän
porukasta löysi sieltä itäsektorilta haarahaukkaparvessa kaarrelleen
pelikaanin! Allekirjoittanut ja muutama muu laskija kuittasivat tästä puhtaan
elämänpinnan, vanhassa muistissa edelleen kaksi vuotta sitten nähdyt
kiharapelikaanit.
"Ryhävalas jolla on siivet!" |
Shuamta, 20.9.
Koordinaattori vietti tänään turistipäivää, kun Batumi
Birdingin pääjehut pyysivät vetämään opastuksen yhdelle tanskalaiselle
herrasmiesporukalle. Fennoskandiakollegat ovat retkeilleet lintujen perässä
kohta neljäkymmentä vuotta, joukossa Tanskan kärkibongareita,
ympäristövirkamiehiä, entinen Tanskan Birdlifen toiminnanjohtaja sekä muita
vanhoja ympäristöjärjestöaktiiveja. Ukkojen huumorintaju oli pitkin päivää
kohdallaan, mustaa ja sarkastista läppää johon suomijunttikin voi samaistua.
Koska päivästä näytti tulevan kirkas, meidät ohjeistettiin
Shuamtan turistitasanteelle paahtumaan. Jokin tässä suunnitelmassa meni
kuitenkin mönkään, kun kirkkaasta kelistä petovirrat näyttivät ohjautuvan
rannikkolinjaa pitkin! Saatiin me muutama komea milvusvirta, mutta suurin osa
ajasta meni rannikolle päin tapittaessa. Välillä koitin päälyillä itäpuolen
kukkuloille, mistä välillä poimittiin arosuohaukkoja sekä käärmekotkia, mutta
varsinaisia parvia sinne ei missään vaiheessa muodostunut. Pitkin päivää
tasanteen rinteillä lenteli pikkukiljukotkia ja muutama arokotka, mutta linnut
vaikuttivat hyvin paikallisilta, lipuvan hitaasti sinne ja tänne. Ja päivä oli
pilvetön sekä polttavan kuuma. Ilmeisesti missään vaiheessa ei muodostunut
minkäänlaisia nosteita, mistä sitten ikinä johtuukaan, pilvettömästä säästä tai
älyttömästä korkeapaineesta… linnustollisesti päivän kohokohta oli kaukaa
lännestä poimittu nuori keisarikotka,
joka näkyi kuitenkin hienosti myötävalossa, vaikka painelikin jostain kolmen
kilometrin päästä. Oli myös hienoa seurata pikkukiljukotkia ja arokotkia
yläilmoista käsin, kun linnut kaartelivat suht lähellä ja tasanteen
alapuolella. Vaikka paino putosi tuolla hikoilumäärällä, päivä oli ainakin
henkisellä tasolla virkistävä!
Sakhalvasho, 21.9.
Jälleen upea ja helteinen päivä; hirveästi massoja nyt ei
nähty, mutta huonojen nosteiden takia n.2600 haarahaukkaa paineli matalalla
ohi. Koska tanskalaisten opas ei oikein osannut eilen hommiaan, laskijoiden
piti paikata ja spotata yhdestä milvusvirrasta se kaivattu koiras-idänmehiläishaukka. Mieltä lämmittivät myös 60 zeniitistä
painellutta pikkukiljukotkaa, yksi nuori
ja kaksi esiaikuista kiljukotkaa, arokotka, 16 käärmekotkaa, täällä kovaa
valuuttaa oleva koiras-sinisuohaukka
ja yksi paikallisen oloinen vanha arohiirihaukka.
Aamusta aseman yli muutti kaksi
ruostesorsaa. Shuamtan puolelta laskettiin yhteensä 4000 petolintua, mukaan
lukien yli 160 kotkaa.
Tänään havikseen kirjattiin myös Peregrinus. Spottasin lujaa yli kiitävän valopisteen aseman päältä
ja suomeksi lähtenyt ”NO NYT!” –huuto taisi kertoa melko alkuvoimaisesta
reaktiosta. Ilmeinen calidus paineli
yli ihanassa myötävalossa ja perkeleen korkealla, kuten oikean muuttolinnun
pitääkin.
Sakhalvasho 22.9.
Pilvinen ja massamuuton kannalta hiljainen päivä;
aamupäivästä lähinnä yksittäisiä lintuja, iltapäivästä länsipuolelle käynnistyi
ihan kiva milvusvirta, josta poimittiin mm. 50 pikkukiljukotkaa, kaksi esiaikuista kiljukotkaa, neljä
käärmekotkaa ja 12 mustahaikaraa. Johannes spottasi itäpuolelta matalalla ohi
lipuneen vanhan Peregrinuksen. Pari
läheltä painellutta naaras-arosuohaukkaa olivat myös oikein kivoja. Ei aina
tarvii kymmentä tuhatta muuttavaa petoa, tänään näitä ehti katselemaan
rauhassa.
Sakhalvasho, 23.9.
Vapaan aamupäivän jälkeen kiipesin asemalle puoliltapäivin.
Dries hoiti koordinointia, joten istahdin penkille ja aloin syynäämään kotkia
itäsektorin petovirrasta. Käärmekotkaa ja pikkukiljukotkaa meni hienosti ja
hyvällä tahdilla, samoin muutama arokotka ja kaksi kiljukotkaa. Kerran piti
ottaa solulaskuri käteen, kun päässä oli valmiiksi kahdeksan pikkukiljukotkaa
ja sektorille ponnahti 14 kotkan parvi! Hyvin siitä pystyi eri ikäluokkia
erittelemään. Päivän saldoina pikkukorppikotka, 111 käärmekotkaa, 126 pikkukiljukotkaa, sekä edelleen 183 pikkukotkaa.
Chorokhi, 24.9.
Paroni lähti Kokkolan delegaation kanssa dudeilemaan!
Edellisenä päivänä kuulin huhuja kaiken maailman pääskykahlaajista ja
sulttaanikanoista, sekä muutenkin monipuolisesta meiningistä, ja suistolla
häröily suomalaisseurassa kuului alun alkaen tämän syksyn suunnitelmiin.
Suomalaisseurueen privaattitaksi tuntui julkisen liikenteen
käyttäjälle korkean luokan luksukselta. Aloitimme joen pohjoispuolen
suokanalampareilta; perkeleellinen tuuli meinasi haitata havainnointia, tuntui
siltä että linnut eivät oikein suostuneet näyttäytymään. Lätäkössä lillui pari
hassua liejukanaa ja 6 pikku-uikkua,
valkoposkitiira kierteli ja koiras-arosuohaukka paineli menemään. Ei huitteja,
ei luhtakanoja, ei suokanaa. Vajaan tunnin kyttäyksen jälkeen päätimme siirtyä jokisuistolle
ja palata tänne uudelleen.
Kävelyyn ei kulutettu turhaa aikaa, vaan kaara kuskasi
seurueen suoraan merenrantaan. Kuski kysyi koska halusimme paluukyydin, kertoi
käyvänsä sillä aikaa parturissa =D steppailimme jättöpaikalta kohti
jokisuistoa, retkipinnalistaa kartutettiin mm. parilla sepeltaskulla, upupalla
(Uusimäen ”HARJALINTU!”-karjaisu säikäytti linnun kurssiltaan niin, että se
suuntasi Mustanmeren yli Bulgariaan) ja ihan kivalla
punasotka-jouhisorsa-heinätavisekamelskalla.
Jokisuistolle saavuttiin hyvällä ryminällä, tyyliin jokainen
kahlaaja ja lokki taisi lehahtaa lentoon moisesta säikähdyksestä. Paitsi yksi –
skannasin suiston uloimpien osien kivikkoa ja spottasin kivillä jäpittävän
pääskykahlaajan! Laji vaan oli arvoitus. Räpyttelyn odottelu tuntui kestävän
ikuisuuden, ja sen kerran kun mukamas näin jotain siiven alapinnasta niin olin
mukamas näkevinäni jotain ruosteenruskean sävyistä. Koska muihin sekoileviin
lintuihin verrattuna lintu näytti pysyvän hyvin aloillaan, päätin lähestyä. Ja
hitot minä mitään makrokuvia saanut: päästyäni jokisuiston keskelle kuulen
zeniitistä outoa ”kett, kett” –ääntä, tsiigaan ylös ja totean notta siellähän
se menee. Ja sillä on jumankauta mustat kainalot! Pari hätäistä dokkarikuvaa
talteen, sitten samanlaisia ääniä kuuluu muutama lisää, vilkaisen ylös ja
siellä pyöriikin viiden
aropääskykahlaajan parvi! Pääasia että laji taittui =)
Noh, se elis tuli kuitattua siinä. Pääskykahlaajasekoilun
jälkeen saimme keskittyä meristaijiin; merellä 2 kaitanokkalokkia, muutama riuttatiira, 6 pikkutiiraa, Toni taisi
kaivaa jostain heuglinin. Kun samalla tuijoteltiin suistolle, tyllien joukosta
löytyi kymmenisen suosirriä ja pikkusirri. Jauhettiin siinä vähän schaibaakin,
jotain mukamas-intellektuellia läppää, kunnes joku meistä spottasi oudon kiurun
äänen. Aika kireä. Löysin linnun lentämässä rannan päällä kohti itää ja katoin
jo muodosta, että nyt on! Pitkät ja leveät siivet, hirveä klyyvari, mustat
siivenaluset ja vaalea siiventaustat ja huuto notta tossa menee muuten AROKIURU! Toni seurasi lintua aika
pitkälle, mutta eipä sillä nyt oikein päästy nautiskelemaan. Tilanne oli
kuitenkin hieno. Ja elishän siitäkin napsahti.
Rannalta palattiin takaisin suokanalampareelle. Kuskia piti
tietenkin odotella tovi, sillä välin toteutetulla komppausreissulla ei nähty
juur mittään järkevää. Rannalta takaisin sulttaanikanalampareelle - ja tässä vaiheessa ei enää oikein muista sitä, missä
järjestyksessä asiat tapahtuivat. Huitteja kuitenkin jähistettiin, Uusimäki
soitti sekä pikkuhuittia että luhtakanaa, ainoastaan kana taisi kuulua eikä
mitään todellakaan kuulunut. Sen kerran kun kuului, se kuului taivaalta; pariin
otteeseen yläilmoista kantautunut laskeva ”klyy-i” sai porukan varpailleen ja
ihmettelemään, että mikä helvetin outo hemari tämä on. Paron spottaa linnun
tismalleen plusmiikasta: jumankauta, tuo on koku Pluvialis ja sillä on
jumalauta HARMAAT KAINALOT! Tilanne on kahdessa sekunnissa ohi, hyvä kun muut
ehtivät edes näkemään linnun. Ei puhettakaan kuvista, saati ehtikö
kiinnittämään huomiota ylsivätkö varpaat pyrstön yli. Kerrattiin ääninäytteet
saman tien, eikä löydetty amerikankurmitsalle täsmäävää vastinetta. Rasti SIPERIANKURMITSAN kohdalle. Suaattaapi olla maalle uusi laji.
Yllättäen moisen tajunnanköyrijän jälkeen jaksoi vielä
kompata altaanreunaa. 4 ruskohaikaraa, muutama kuningaskalastaja, puskassa
huutanut pussitiainen. Huittei tai sulttaanikanaa ei näkynyt, joten päätimme
luovuttaa saldoltaan plussan puolelle jääneen aamuretken ja suunnata Batumiin
lounaalle. Siis, paikalliselle lounaalle, pitkän kaavan mukaan. Alkupalaksi
pari olutta, salaattia ja leipää. Kokkolan ukkojen herkuista riitti sen verran
meikäläiselle, että vatsa taisi olla jo täysi ennen myöhässä valmistuneen ”Adjaran khachapuri” –annoksen saapumista. Siinä samalla tällä porukalla kului tuju pullo vodkaa.
Vähemmästäkin iski ähky. Muistikuvat hupenevat entisestään, kun suuntasimme
ukkojen majapaikkaan staijikukkulan kupeelle, aamuretken ja lounaan
jälkilöylyissä katosi vielä muutama oluttölkki ja punaviinipullo.
Näistä lähtökohdista oli helvetin hyvä painella
jokavuotisiin, molempien isäntäperheiden yhdessä järjestämiin grillibileisiin.
Kisaväsymys painoi päälle jo alkumaljojen kohdalla, mutta kyllä se tunnelma
pienen välikuoleman jälkeen saatiin kohdalleen. Vaikka koneeseen kaadettiin
löpöä kotiviinin muodossa, totaalisilta övereiltä vältyttiin! Mikäli övereiksi
ei lasketa hollantilaisen rengastajan selkään kiipeämistä ja elämöintiä mm.
AC/DC:n tahdissa.
Krapula? Mitä? Skarppina ylös klo 5.45. ja pakkaamaan
tablettia, Forsmania, laskimia sekä radiopuhelimia staijikukkulalle kulkevaan laukkuun.
Kantojuhtana toimi paroni itse. Hiljaisen aamupäivän ajan koordinointi hoitui
todella mukavasta penkistä käsin. Puoliltapäivin kukkuloille kerääntyneet
pilvet toivat mukanaan linnut ja pienen adrenaliinirypistyksen; aseman
molemmille puolille fiksoitui hienot petovirrat, erityisesti länsipuolelta
päästiin katselemaan yläviistosta muutamia kilju- ja arokotkia. Hienoa menoa: 42 mustahaikaraa, 1950 haarahaukkaa, 27 käärmekotkaa, 12 arosuohaukkaa, 720
hiirihaukkaa (joukossa yksi vaalea nimialalajin hiirihaukka), 2 arohiirihaukkaa (alkaa olemaan
päivittäistä tavaraa), 148
pikkukiljukotkaa, 4 kiljukotkaa, 6 arokotkaa. Sokereina Peregrinus, 10 punajalkahaukkaa, 5
ruostesorsan parvi ja länsipuolelta yksinään muuttanut aropääskykahlaaja, takana jälleen yksi hieno päivä Batumissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti