Pöllöjä, tikkoja, Sitta & Eremophila!

Perjantai, kahdeksastoista ja Symbioosin kerhohuoneella työstettävät järjestöhommat pysähtyvät seinään; Aapo kävelee sisään ja nuotittaa Herttoniemen suunnalla notkuvista pöllöistä! Ei kolmattakaan sanaa, lähtö tuli kuin himobongaajalle konsanaan. Vaikka vähän piti nieleskellä ylpeyttä ja palata kertsille unohtunutta pipoa etsimään...

Fastholmaan nyt ravaa puolessa tunnissa, mutta helmipöllön nuottien osoittamassa paikassa näkyy vain jalanjälkiä. Katselen pimeään kuusikkoon ja siirryn eteenpäin. "Varmimmat ensin", ja hiiripöllö löytyykin helposti Saunalahden rantalepistä. Etäämmältä löytyy myös muita harrastajia, paikalle pamahtaa myös kampukselta jälkijunassa (tai bussilla, 'tanan laiskurit ;) lähtenyt poppoo. Hiiripöllöä näytille muillekin, sitten seuraavan kimppuun.

Helmipöllö kuulemma päivysti korkealla Majavakallion rinteen kuusissa. Lähden seuraamaan polkuja ylös rinteeseen, ja alhaalta huudeltavien nuottien avulla katson ensimmäisen kuusen läpi - ei pöllöä. Nousen korkeammalle ja syynään seuraavia kuusia läpi. Katja, Niko ja Tiina jäivät taktisesti ladun tasalle ja antoivat karvanaaman tehdä sen likaisen työn. Ei tämäkään pinna ilmaiseksi tullut, tovin siinä sai odotella ennen lakonisen "näkyy"-kommenttia. Helmipöllö jäpittää aika ulkona rungon viereltä, mutta riittävän hyvin oksien suojissa. Aika vaisun oloinen tapaus, pöllö ei vaivaudu edes ihmettelemään alhaalla pyöriviä maan matosia.

Valoisaa aikaa on vielä tunti jäljellä ja päätän jatkaa kulkuani Kivinokkaan. Nyt kun kerran liikkeelle lähdettiin... Pohjantikkaa varten saadan nuotit kuusen tarkkuudella ja pähkinänakkelin "vakiopaikkakin" löytyy. Picoidesta haetaan jokaisen nakutuksen perässä, kolmasti löytyy käppäri ja kertaalleen palohullu. Nakkeliakaan ei näy eikä kuulu illan viimeisten valojen aikana ruokinnalle. Retkueemme hoipertelee myös Kivinokan urheilukentän lomasta, missä havahdun tiaisten äkäiseen varoitteluun. "Nyt on jotain", mumisen muille ja alan epäuskoisena etsimään petoa tiaisten liikkeiden avulla. Tiina ehtii ensin ("Onko tuolla joku pieni pöllö tuossa puun latvassa...?") ja peevelin peeveli, varpuspöllö siellä päivystää tiaisten harmina. Pistän pienen show'n pystyyn ja vislaan pöllön alemmas puusta. Minipöllö nykii levottomasti pyrstöään, päälyilee hermostuneesti sinne tänne, mutt rauhoittuu parin pudotuksen jälkeen. Ihan seipiön nokkaan lintu ei uskaltaudu, mutta muutaman metrin päähän kuitenkin. On se soma.

Aurinko laskee, nakkelipaikalla on hiljaista. Päivän hämärtyessä mustarastaat aktivoituvat, mutta normaali iltametelöinti kiihtyy melkoiseksi älämölöksi, ja rastaita kasaantuu puutarhan joka kolkasta parinkymmenen metrin päässä olevaan pieneen puuhun. Löydän varoittelun kohteen vasta sen lähtiessä lentoon; hiiripöllö siirtyy ensin seuraavan pusikon latvaan, mutta jatkaa pian matkaansa kadoten koivikon kätköihin. Melkoista menoa taas! Kolme lajia pöllöjä Helsingistä ja neljäs vuorokauden sisään, kun listaan lisätään edellisenä iltana Hattulan Ellilässä kuultu lehtopöllö. Jotain hyötyä niistä järjestöhommistakin, hah! Kolmella pöllöllä vuodarisaldo nousi 59 pinnaan.

Jätkäsaaren tunturikiuru, kavereiden kesken ere.

... ja Kivinokan pohjantikka. Kuvanlaadun perusteella voisi luulla maalaukseksi.

Seuraavana päivänä (19.1.) lähdettiin Aapon ja Mikon (T.) kanssa hoitamaan jätkäsaaren tunturikiuru. Aika helppo kuvio: paikan etsiminen, kasoille päälyily ja komppauksen aloittaminen. Toinen bongariryhmä ajaa linnun lentoon, "ere" (Eremophila alpestris) paikantuukin uudelleen pienen patikoinnin päästä. Kameran kanssakaan ei tarvitse hirveesti suhia, että on sopivat dokumenttikuvat kortilla. Hieno oli, kiitos ja eteenpäin.

Lounaan jälkeen suuntaamme Kivinokkaan pähkinänakkelia jähistämään. Näin iltapäivästä linnun liikkeistä kuuluu kaikenlaista huhua, mutta ensimmäinen yritys tuottaa tyhjää. Saamme kuitenkin nuotit erääseen kuuseen (samaan kuin eilenkin), mistä pitäisi löytyä kolme lajia tikkoja! Kauaa ei urheilussa mene, ennen kuin tuttu tikkojen tappama havupuu ja sitä piirittävine orneineen löytyy. Pohjantikka ja pikkutikka tyylikkäästi vuodarilistalle. Jotain oli tänä päivänä kohdillaan, kun paluumatkalla ruokinnalle korviin kantautuu pähkinänakkelin ääntä! Lintua ei vaan näy, mutta mielestäni osaan poissulkea tiaisten älämölön ja oikeutetusti kuitata itselleni vuodenpinnan. Vaikka läntisen Kivinokan mökkialueen kiertäminen tuottaa tyhjää, Saunalahden 4 pajusirkkua lyövät sinetin jälleen hienolle lintupäivälle. Vuodenpinnoja kasassa 64.

Piruako tuijotat?

Heleemipöllö, piä kenossa.

Sunnuntai kului yht'lailla ulkoillessa, kun lupauduin vetämään Symbioosin linturetken Kivinokka-Fastholma-Mölylä -seudulle. Eilinen reissu voidaan siis kuitata onnistuneena pohjustuksena ja tämän päivän havikset menivätkin osittain vanhan kertaukseksi. Neljä symbionttia vaappuu aamuhämärissä nakkeliruokinnalle, matkan varrella näkyy reissun eka varpushaukka. Nakkelia odotellaan kolme varttia, mutta reissu saa hyvän lähdön kun Varpu hoksaa lähipuissa päivystävän hiiripöllön! Kuvauksellinen tapaus. "Hipön" häirintään kyllästyttyäni suuntaan kuuluisalle tikkapuulle, josta napataan pikkutikka retkenpinnaksi. Kivinokan kuusikkoa kompataan ja kuunnellaan useammasta pisteestä, lintulavalla Ilkka ja Aapo liittyvät seurueeseen, uudella kierroksella tsekataan vielä Saunalahden pajusirkut sekä tikkakuuseen ilmestynyt pohjantikka.

Sitten Fastholmaan. Aloitan Majavakallion kuusien syynäämisen ja potkin kiireisimmät ihmiset Mölylän ruokinnan varpuspöllöhuhun perään. Kuusikon komppaaminen katkeaa vartin päästä, kun Aapo ilmoittaa varpuspöllön olevan hyvin paikalla ja helmipöllön löytyneen Rajakallion suunnalta. Nnoooh... ei muuta kuin eteenpäin. Helmipöllökin löytyy ja kaikki retkeläiset kuittaavat linnun, osa jopa eliksen. Ilkka mainostaa varpuspöllön päivystäneen hyvinkin kuvauksellisesti näytillä, ja eihän sitä malta, eihän sitä malta muuta kuin rynniä paikalle.

Mölylän ruokinnalla näky on hyvinkin epärealistinen: kuusikossa puolisenkymmentä kuvaajaa piirittää varpuspöllöä, joka jäpittää vain muutaman metrin päässä lähimmästä linssistä vain parin metrin korkeudella! Järeämpi kalusto on jollain sivussa ja pienemmälläkin obektiivilla näyttää pärjäävän. Älysikö kukaan laajakulmaa? Onhan sitä urbaania legendaa kesyistä pöllöistä kuultu, mutta aika uskomattomalta se tuntui, kun sinne teleobjektiivien metsään astelee itsekin ja toteaa, että ei peeveli, se minipöllö on oikeasti tossa! Nyt saa kokeilla ja kikkailla, vaikka 500 mm polttovälillä vain puolet linnusta mahtuu kuvaan :) onneksi zoomi antaa vähän pelivaraa. Ilkka, Tiina ja Niko saapuvat myös paikalle ihmettelemään, reaktioista päätellen lintu on nyt oikeasti hyvin näytillä.

Sulkijat käyvät aina linnun katsoessa tiettyyn suuntaan. Euforista. Eikä lintu näytä kyllästyvän tilanteeseen millään. Päin vastoin - sinne tänne päälyilyn ohessa pöllö suuntaa katsettaan välillä maahan, vaihtaa kertaalleen oksaa ja tömähtää alas maahan! Tuossa linnussa on tulta, tappuraa ja armotonta keskittymiskykyä! Sekunnin ajan näen siivet levällään maassa makaavan ja ympärille katselevan pöllön, joka ottaa ja lähtee mukanaan pieni päästäinen. Onneksi en edes yrittänyt kuvata, ehdin näkemään tämänkin tilanteen. WAU.

Kuva: Ilkka Kivistö. Kiitoos!

Viikon päästä (la 26.1.) sitten taas, tällä kertaa Epun kanssa Vuosaaren mestoja kiertämään. Hirveän laajaa lenkkiä ei ehditty tekemään, Mustavuoren metsäruokinnalla Pihabongo-sälän ynnäilyä, jännimpinä "maakiipijä" ja vuodarilistalle kavunnut pikkukäpylintu (#65). Puolin ja toisen bongoilua nähtiin taviokuurnia 3+5 kiert, olivat vaan vähän turhan kaukana ruokinnalta :)

Tapahtumasiipeilyn jälkeen kompattiin Vuosaareen maankaatopaikkaa, eikä tarvinnut hukkareissua tehdä. Eppu löysi isolepinkäisen (vuoden neljäs) suht pienellä, vuorikiipeilijöiden päät ylittänyt tikli oli myös ihan pirtee havis. Kasan eteläpuolen puita ja puskia selatessani iski tuttu fiilis ("ei hitto, ei kai taas") ja samalta seisomalta nuotitin Epulle hiiripöllöä. Viides yksilö puolen vuoden sisään! Alkaa varmaan blogissakin olemaan kulunut aihe, mutta on ne hienoja, varsinkin tosispondena.