Haahkojen haavimista Tvärminnessä

Men in Blue: Martin Seltmann, paroni, Kim Jaatinen ja Markus Öst. Kameran takana Heikki Eriksson

Uudet tuulet puhaltavat! Karvanaaman vuodenkierto muuttuu, nyt toukokuusta kuluu suurin osa Hangossa Tvärminnen biologisella asemalla, Aronia-instituutin haahkatiimin tutkimusavustajana. Projektin toimenkuvaan kuuluu mm. haahkapopulaation seuranta määrätyillä pikkusaarilla sekä lajin pesimäbiologian tutkiminen: miten esimerkiksi stressi, saalistusriski ja kunto vaikuttavat pesintämenestykseen,

 Haahka on kuuluisa laji sosiaalisesta poikuekasvattamisesta; naarat muodostavat keskenään "lastentarhoja" ja kasvattavat omia poikasiaan suuremmissa ryhmissä, hyvässä kunnossa olevat mammat saattavat haalia poikasia muilta emoilta ja huonossa kunnossa olevat saattavat kylmästi jättää omat poikasensa muiden huolehdittavaksi. Maastotöissä selvitetään millaisista lähtökohdista haahkaemot muodostavat ryhmiä poikasten kasvattamiseen ja miten "työnjako" sekä poikasten asema ryhmissä toimivat. Lisää taustoja ryhmän hommista linkin http://www.novia.fi/eider/ takaa.

Tiimiä vetävät Markus Öst ja Kim Jaatinen. Maastossa mukana myös Heikki Eriksson, toisesta viikosta alkaen Martin Seltmann ja kolmannesta Ben Steele, Julia Nyström ja Sara Neggazi.

Maastotöiden ensimmäinen vaihe ajoitettiin välille 5.5.-10.5. Kävimme Kimin, Markuksen ja Heksan kanssa läpi projektin seurantaluodot, missä on 90-luvun alusta lähtien selvitetty pesivien haahkojen määrä. Luodot könytään joka puskaa myöten läpi (useampi luoto vaatii useamman tarkastuskerran), mahdollisimman moni naaras haavitaan kiinni, rengastetaan/kontrolloidaan, punnitaan ja mitataan. Munat kellutetaan pesinnän ajoittumisen selvittämiseksi. Eka viikko menee tietysti opetellessa miten tämmönen tiimityö toimii, miten vesilintuja käsitellään ("Sen huomaa että sä oot käsitelly pöllöjä aikasemmin!") ja miten hommat tässä projektissa ylipäätään hoituu. Välillä tuntuu siltä, että asiat ja mies on levällään saarien, toimiston ja majapaikan välillä ja intoiluunkin kuluu melkoisesti energiaa =)

Mutta Tvärminnen saaristossa veneily on perkeleen siistiä! Uloimmat ulkoluodot ovat Högholmenin ja Svanvikin edustalla ja muutolle valmistautuvien haahkojen ja allien seuraaminen vesirajan tasolta on melko metkaa. Aika usein kollegat ihmettelivät hymy korvissa vaappuvaa karvanaamaa. Ensimmäisen viikon Omnium Gatherumin The Unkowing soi jatkuvalla syötöllä päässä. Ne melodiat ja merellinen tunnelma, ah...

Mammat sylissä ja hellässä käsittelyssä. Kuva: Martin Seltmann

Toinen työviikko ja töiden toinen vaihe aloitettiin 12.5. Kun seurantaluodoista päästiin, siirryimme tutkimusluotojen kimppuun. Nyt duunattavaa on rutkasti enempi ja jokaisen haavin välttäneen naaraan myötä myös dataa hukkuu. Seurantasaarien protokollan lisäksi jokaiselle mammalle laitetaan teräsrenkaan lisäksi värirenkaat, useammalle siipilippu (yksilöllinen tunniste tulevaa poikueseurantaa varten), päästä otetaan mitat, kropasta verinäytteet ja ruumiinlämpö sekä käsittelyn alku- että loppuvaiheessa (stressivasteita varten), pesät merkataan merkkinauhalla maastoon ja GPS:iin. Dataa kertyy myös predaatiopaineesta noteeraamalla tuhotut pesät ja kuolleet naaraat.

Toista vaihetta kesti parisen viikkoa, ja intensiivisemmän menon takia pari viimeistä pyyntipäivää kääntyivät melko rankoiksi. Loppua kohden tuntui siltä, että sitä piti enemmän keskittyä eteenpäin kulkemiseen haavin kanssa pitkin katajikkoja sekä ryteikköjä, kuin haahkojen etsimiseen maastossa. Mutta tylsää ei meno missään vaiheessa ollut! Haavimistilanteet on melko vaihtelevia, piiritystaktiikan hiomisesta kuolemaa uhmaaviin sprintteihin. Kimi ja Heksa intoutuivat niin maan peevelin sankarillisiin koppeihin, siinä missä karvanaama sai palautetta kylmän viileästä haavin käytöstä. Jos haahkaemo livahti ohi, niin kommentteja kuului lähinnä haavimiehen pituudesta - Pepen saappaat on isot täytettäväksi =)

Haahkamamma hautoo aseman keittiön oven vieressä. Minkit lienee vähissä?

Sesongin kolmannessa vaiheessa poikuetiimi (Ben, Sara, Julia) aloitti kuoriutuvien poikasten merkitsemisen värilipuilla samalla, kun jatkoimme emopyyntiä. 24.5. haavijoille koitti kuitenkin leppoisat päivät, kun neljäs vaihe alkoi ja pyynti tutkimussaarilla päättyi: haavit ja haalarit lensivät tämän kauden osalta nurkkaan ja jatkoimme hommia merkittyjä emoja ja poikasia havainnoiden. Nyt sitä nähdään mitkä naaraat ja poikaset lyöttäytyvät millaisiin ryhmiin. Pusikoissa rymyämisen sijaan painumme sopivaksi katsotulle kalliolle staijaamaan parin tunnin aikajaksoja. Tilanteen salliessa poikueita kuvataan, selostetaan kameralle tapahtumia, juodaan ölyttä ja rusketutaan. Meillä oli Swaron putket käytössä, mutta sehän nyt ei ollut meikäläisestä kiinni =)

Heksa edustaa. Huom. staijivirvoikkeet.

Haahkojen lastentarha.

Isokoskelollakin pojat ulkona ja tiukasti kyydissä.

Aikaa on jäänyt myös staijaamiselle, pääsääntöisenä jäpityspaikkana ollut aseman länsipuolella seisova neuvostoaikainen bunkkeri. Jotenkin trendikästä Hangon staijauspaikoille. Noh, staijasinpa minäkin osani tämän kevään arktikasta; 16.5. tiukan etelätuulen siivittämänä ynnäilin parin tunnin aikana 6783 hanhea (joista valkkareita 1487) ja 369 gaviaa (joista 142 kuikkia) ja 25.5. niin'ikään parissa tunnissa 2135 sepelhanhea.

Raripuoli on ollut vähän ailahtelevaa: ilmeinen sepelsieppo meni pahasti ohariksi Vindskärenissä 9.5. (iiihppailu ja rätinää kuului tolkuttomasti, mutta samaiseen hysyparveen iski varpushaukka ja tilanne levisi käsiin), mutta 13.5. aseman kotilahdella pyörähtänyt jalohaikara petrasi vähän. 26.5. aseman pihalla pyörähtänyt turturikyyhky lämmitti jo hiukka enemmän, mutta sitä oikeeta rariteettia varten ostettu pullo luostariolutta jäi juomatta - tai siis, kyllä se juotiin, mutta ei suomenpinnaa juhlistaessa. Vähän välillä syö miestä seurata Tiiraasta Hangon raritykitystä, siinä missä Tvärminneen tuntuu yltyvän yrityksestä huolimatta vain rippeitä. Vaan eihän se elämä ole aina niin rarien päälle, tai niin mä ainakin yritän itselleni uskotella =)

Saaristakin on tullut vastaan milloin ennätysaikaista luhtakerttusta (Kalvholmenissa 15.5.), pikkusieppoa, idänuunilintua, kehrääjää (lähti Heksan jaloista Furuskärissä) - ja hemmetin komea oli myös Fyrgrundetilta yhytetty huuhkaja. Mainittujen pikkurarien lisäksi asemalta on yhytetty milloin nokkavarpusia, kultarintoja, pari käenpiikaa ja 25.5. sirissyt viitasirkkalintu. Eikä merikihujen, karikukkojen ja luotokirvisten ihmettelyssä töiden ohella hirveästi anna valittamisen aiheita.

1.6. koitti lähtö ja kiitosten paikka, 26 työpäivän jälkeen. Ilmeisesti rekryytti ei osoittautunut täysin hyödyttämäksi, mistä suurin kiitos tiimille =)